perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kate Jacobs: Lankakaupan tyttö


Dakota Walker on 18-vuotias. Hän yrittää tehdä koulun ohella töitä äitinsä perustamassa lankakaupassa. Hänen äitinsä Georgia ei kuitenkaan enää elä ja kauppa herättää Dakotassa kipeitä muistoja rakkaasta äidistä. Neulontakerho, jonka Georgia yhdisti, pitää yhä yhtä ja he ovat suuri apu Dakotan elämässä.  Kaikki neulontakerhon naiset pohtivat elämänsä valintoja, onneksi heillä on tukenaan toisensa.
Suurin osa kerholaisista lähtee Italiaan töiden, rakkauden tai muun syyn vuoksi, joten neulontakerhon kokoontumiset saavat jäädä kesäksi.

Lankakaupan tyttö on Lankakauppa -trilogian toinen osa.
Viimeinkin sain luettua tämän sarjan loppuun, vaikka täysin väärässä järjestyksessä. Muiden osien lukemisestakin oli taas niin paljon aikaa kulunut, että tämän kirjan henkilöiden muistaminen tuotti vaikeuksia. Aika pian pääsin kuitenkin perille siitä, kuka oli kuka.

Tässä osassa lankakauppa ei mielestäni ollut yhtään niin suuressa osassa, kuin muissa kirjoissa ja jotenkin jäin kaipaamaan sitä lämmintä pikkuputiikin tuntua mikä tästä kirjasta puuttui.
Tämä osa oli muutenkin mielestäni trilogian huonoin, sillä alku oli hidas ja kangerteleva ja juoni tuntui lähtevän kunnolla rullaamaan vasta hyvän tovin kirjaa luettua.
Loppuosa kirjasta olikin sitten huomattavasti parempi ja Italia oli kiva lisä juoneen, vaikka suuria yllätyksiä kirja ei tarjonnut.

Myös tästä kirjasta löytyy lopusta neulontaohje, sekä muutama resepti, kuten aiemmistakin osista.


Lankakaupan tyttö, (Knit Two, 2008)
Gummerus
Suom. Päivi Pouttu-Deliére
s. 470

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti