lauantai 2. marraskuuta 2013

Kate Jacobs: Lankakaupan talvi


Lankakaupassa käy kova hyörinä, kun talven juhlapyhät ovat kohdalla. Kiitospäivä, hanukka, joulu ja  uudenvuoden päivä, lisäksi neulontakerhon jäsen Anita juhlii pian häitään.
Neulontakerholaisten elämissä tapahtuu suuria muutoksia ja herää kysymys mitä neulontakerholle tapahtuu? Georgia Walkerin, lankakaupan perustajan kuolemasta on jo monta vuotta ja nyt hänen parikymppinen tyttärensä Dakota tekee päätöksiä omasta elämästään.
Neulontakerholaiset päättävät, että on aika kertoa Dakotalle millainen hänen äitinsä on kullekkin ollut. Dakota kuulee paljon mielenkiintoisia asioita äidistään ja oppii tuntemaan tämän paljon paremmin, kuin koskaan ennen.

Lankakaupan talven löysin kirpputorilta ja päätin lukea sen heti. Tästä kirjasta minä todella pidin. En ole lukenut aiempia osia, mutta ei jäänyt mitään epäselväksi siltikään tästä kirjasta. Kaksi ensimmäistä voin lukea sitten myöhemmin, kun törmään niihin jossakin.
Lankakaupan talvessa henkilöhahmot luovat monipuolisen juonen kirjalle, sillä he ovat kaikki erinlaisia ja eri ikäluokista. Kaikkia hahmoja kuitenkin yhdistää ystävyys edesmenneeseen Georgia Walkeriin. He kaikki kertovat kirjassa omia muistojaan joita ovat kokeneet entisen ystävänsä kanssa. Koska kaikkien muistot kyseisen henkilön kanssa ovat hyvin erilaisia, on kirjaa erittäin mukava lukea.
Tylsää hetkeä minulle ei tämän tunnelmallisen kirjan parissa tullut, ainoastaan kamala hinku alkaa neulomaan.
Kirjassa ehditään juhlia kaikki talven juhlat, joista esimerkiksi kiitospäivästä ja haanukasta on mielenkiintoista lukea, kun ne eivät ole itselle tuttuja juhlia. Tosin joulua ja uuttavuottakin juhlitaan hyvin erilaisilla perinteillä, kuin itselleni on tuttua, joten mielenkiinnolla luin näitäkin.
Yhtä pikkujuttua jäin kaipaamaan. Nimittäin jotain suurta rakkaushöpinää. :D Kirjassa tosiaan suunniteltiin tuplahäitä, mutta oletin Dakotalle tulevan jotain sutinaa ja rakastuvan.... Sitä ei vaan ilmestynyt.
Kirjan lopussa kirjailijan kiitosten jälkeen, löytyy ihania reseptejä ja kirjanmerkin virkkausohje. Todella kiva lopetus kirjalle. Kirjaa ei tarvitsekaan lopettaa heti, vaan pääsee itse kokeilemaan kirjasta tuttuja herkkuja. Niitähän voisi kokkailla vaikka ennen lukemisen aloittamista niin pääsisi tunnelmaan vieläkin paremmin.


Lankakaupan talvi (Knit the Season, 2009)
Gummerus
Suom. Päivi Pouttu-Deliere
s.347

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti