sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Qiu Xiaolong: Punaisen sankarittaren kuolema


Chen Cao työskentelee Shanghain poliisin erikoisapuosaston päällikkönä. Hän on vielä nuori ja hyvin kiinnostunut runoudesta. Chen on viettämässä tupaantulijaisia, kun Bailin kanavasta löydetään nuoren naisen alaston ruumis. Ruumis tunnistetaan kansalliseksi mallityöläiseksi. Chen ottaa rikoksen ratkaistavakseen. Uhrin elämästä on kuitenkin hyvin vaikea löytää mitään mikä johtaisi tutkimuksien etenemiseen. Mallityöläinen kun tuntuu eläneen täysin nuhteetonta elämää ilman miehiä.
Pikkuhiljaa Chen saa kuitenkin vihiä mallityöläisen salaisuuksista ja juttu paisuu niin suureksi, että korkeammalta taholta yritetään estää Chenin tutkimuksien jatkaminen. Chen joutuu huomaamaan, että politiikka tulee määräämään hänen työskentelyä poliisina hyvin vahvasti.

Punaisen sankarittaren kuolema on Qiu Xiaolongin ensimmäinen dekkari. Tämä kirja tuli luettavakseni oikeastaan tuon kauniin kannen takia. En ole tainnut aikaisemmin lukea mitään kiinalaista. Tässä kirjassa kuvailtiin paljon kiinan politiikkaa ja muutenkin oli mielenkiintoista kuulla kiinalaisesta kulttuurista edes jotain pientä. Koska Chen oli kiinnostunut runoista, siteerattiin kirjassa monia erilaisia runoja. Tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Shanghain kaduille ja vaikea asumistilanne kuvaillaan todella hyvin.
Punaisen sankarittaren kuolema oli todella hyvä kirja ja haluan ehdottomasti lukea myös muita Xiaolongin kirjoja joissa Chen esiintyy. Chen on ihana hahmo. Rehellinen poliisi, vaikka poliisin virka hänelle olikin tullut tahtomatta. Odotan mielenkiinnolla, miten hänen elämänsä kehittyy muiden kirjojen aikana ja saako hän itselleen jonkun jota rakastaa.
Juoni kirjassa ei etene mitenkään super nopeasti, joten kannattaa lukea tätä kirjaa keskittyen tuohon kaikkeen kulttuuri tietouteen, jota kirjasta saa. Esimerkiksi ruokakulttuurista kuullaan aika paljon. Tämä on mielestäni aika tavalla muista lukemistani dekkareista poikkeava, koska murhajuttu ei ole koko ajan edes päällimäisenä mielessä tätä lukiessa.


Punaisen sankarittaren kuolema (Death of a Red Heroine, 2000)
Otava, 2005
Suom. Jaakko Kankaanpää
s.557
Kannen kuva: Sandi Fellman

1 kommentti:

  1. Kiinnostuin myös vähän aika sitten tästä sarjasta. En ole vielä ehtinyt lainaamaan kirjastosta, mutta kuulostaa todella houkuttelevalta kyllä. :) En ole tainnut lukea Kiinaan sijoittuvia dekkareita, mutta pidin todella paljon Rei Shimura -sarjasta, jonka päähenkilö on amerikkalais-japanilainen ja moni kirjoista sijoittuukin Japaniin. Rei Shimurat olivat yksi minua eniten miellyttäneistä dekkarisarjoista, ja olin todella murheellinen, kun muutama vuosi sitten ilmestyi viimeinen osa. En tietenkään tiedä, miten paljon ne muistuttavat tätä Chen Cao -sarjaa, mutta ne tulivat mieleen ja voisin suositella, jos haluat lukea muita Aasiaan sijoittuvia dekkareita. :)

    VastaaPoista