Ilkka Auer ja Antti J. Jokinen: Kalmattaren kirous

 

Yksikään Pohjolan asukas ei ole turvassa ennen kuin Kalmatar on saanut tahtonsa läpi. Hän haluaa Nikolaksen, sillä tällä on jotakin, mitä hän tarvitsee. Kalmatar taivuttaa tahtoonsa jokaisen. Kylä kerrallaan tuhotaan, asukkaat orjuutetaan. Apunaan Kalmattarella on rautainen lintu, Kokko. Mutta voisiko Nikolas muuttaa tilanteen. Kiinnostaako häntä edes, vai olisiko kuitenkin helpompi vain keskittyä omiin asioihinsa?

"Rautakokko lensi kumpareen yllä siivet kirskuen ja savua tuprahdellen. Se laskeutui valtavat rautasiivet savuista ilmaa piiskaten tunturin juurelle, rotkon yli johtavan puunrungon luo."s.155

Kalmattaren kirous aloittaa fantasiatrilogian. (Josta ilmestyi lopulta vain kaksi osaa.)

Kirja johdattaa kylmään ja lumiseen Pohjolaan, jossa kuljeskelee Kalevalasta tuttuja hahmoja. Seikkailut alkavat heti kirjan alusta ja jatkuvat tasaisena virtana läpi krjan. On tappeluita, uhoavia Kalevan poikia, kylien tuhoa ja jos jonkinlaista pelastusoperaatiota ja muita tehtävien suorittamisia.

Kirja on melko lyhyt, mutta silti meinasin moneen kertaan luovuttaa. Ainoastaan tuo sivumäärä sai minut räpiköimään kirjan loppuun. Pidin siitä miten kirjassa kuvaillaan paljon esimerkiksi vaatteita ja hahmojen ulkomuotoa. kauniita yksityiskohtia onkin paljon. Mutta pelkkä paikkojen ja hahmojen kuvailu ei riitä tuomaan kirjaan tunnelmaa, joka nyt tuntui puuttuvan lähes kokonaan. En saanut hahmoista otetta. Etenkin Nikolas itse jäi hyvin etäiseksi. Ei vaan alkanut missään vaiheessa kiinnostaa mitä hänelle, tai kellekään muullekaan kirjan hahmolle tapahtuu. Osittain johtuu varmaan dialoginkin vähyydestä. Sillä dialogia tuntui olevan vain silloin kun jonkun hahmon on aivan välttämätöntä sanoa jotakin juonen kulun takia, mutta se ei tuonut esiin esim. hahmojen luonteenpiirteitä. 

Nicholas North -Kalmattaren kirous

Otava, 2013

Kansikuvan toteutus: Jere Hietala

s.256

Hannele Lampela: Lumikuningattaren lumous

 

Gretan elämä muuttuu kertaheitolla kun keskelle kesää saapuu talvi. Sitten pikkuveli katoaa, eikä hänen vanhempansa tunnu edes muistavan poikaa. Greta huomaa, ettei Kai ole enää edes perhekuvissa. Mitä ihmettä on meneillään? Sitä Greta lähtee selvittämään, mutta päätyy seikkailuun, jossa tarinat muuttuvat tosiksi.

"Piipusta tullut savu jähmettyi niille sijoilleen ja pysähtyi, kuin se olisi jäänyt kiinni pahanteosta. Muutaman sekunnun jälkeen se suikahti nopeasti takaisin piippuun. Nyt talo oli entistäkin hiljaisempi, kuin se yrittäisi olla mahdollisimman huomaamaton."s.29

Lumikuningattaren lumous aloittaa Talventaian tarinoita -sarjan. 

Kirja johdattaa Talventaikaan, paikkaan, jossa tarinat ovat tosia, ja siellä olevaan kouluun, jossa koulututetaan uusia tarinankertojia.

Tämä on fantasiakirja täynnä nopealukuista seikkailua, tarinoita, söpöjä olentoja ja kummallisia oppitunteja. Kaikki mahtuu varsin tiiviiseen pakettiin, ja kirja onkin maltillisen pituutensa ja nopean temponsa takia sopiva kirja fantasiaan tutustuville ala-astelaisille.

Tarina on kauniisti kirjoitettu, ja pidän sen monista yksityiskohdista. Myös vakavampien aiheiden, kuten huonojen kotiolojen tuominen osaksi kirjaa sujuu hyvin. Minä olisin näissä maisemissa viihtynyt pidempäänkin ja jäinkin kaipaamaan hieman rauhallisempaa tahtia, sekä sitä, että asioista oltaisiin kerrottu vielä enemmän. Mutta täytyy muistaa, että kirja on lapsille/nuorille, joten tämän nopeamman ja lyhyemmän rakenteen kyllä ymmärtää. 

Jos on tarkkana, voi tästä tarinasta löytää pienen pieniä viittauksia muihin tuttuihin tarinoihin, kuten Narniaan. Talventaika ja sen hahmot eivät silti vaikuta liikaa toisten tarinoista napatuilta, vaan niissä näkyy Lampelan oma mielikuvitus. 

Lumikuningattaren lumous

Otava, 2020

Kansi ja vinjetit: Johanna Junkala

s.256

Anniina Mikama: Myrrys

 

14-vuotias Niilo asuu Kivihalmeen talossa perheen kasvattina. Orvoksi jäänyt Niilo on joutunut sietämään kurjia oloja, eikä arvostusta heru, vaikka poika tekee ahkerasti töitä. Kaikki muuttuu kun talossa tarvitaan tietäjän apua. Tietäjä päättää ottaa palkkiokseen Niilon. Niin Niilo aloittaa uuden elämänsä Myrryksen luona korpimetsässä. 

"Mikäpä oli maatessa maan alla, kun sitä peittivät syksyn kultaiset lehdet tai talven valkoiset hanget, ja peurat juoksivat naksuvin sorkin ylitse haudan."s.331

Myrryksen tapahtumat sijoittuvat 1800- luvun alkupuolen Suomeen.

Kirja on tunnelmallinen nuortenkirja, jossa entisaikoijen elämä, arki ja uskomukset heräävät eloon. Ihmisten elämää, sekä luontoa kuvataan runsaasti, ja vaikka kirjassa myös tapahtuu hurjia asioita ja toimintaakin mahtuu mukaan, jää kirjasta silti enemmän sellainen rauhallisen tunnelmoiva jälkimaku. 

Kirja on kauniisti kirjoitettu. Pidin luonnon kuvailusta, sekä Niilon kasvutarinasta. Korpimetsässä vietetty arki Niilon ja Myrryksen kesken on myös kiehtovaa luettavaa. Sen vastapainoksi löytyy surullisia ja hurjia juonenkäänteitä, jotka jäävät mieleen varmasti pidemmäksi aikaa. 

Sen sijaan omaan mukuuni kirjassa oli aivan liikaa metsästystä. Se sattuu nimittäin olemaan hyvin tärkeä osa päähenkilöiden arkea, joten sitä löytyy runsaasti, ja sitä myös kuvaillaan paljon. Olisin mieluummin lukenut enemmän siitä heidän kasvien keräily puolesta. 

Myrrys

WSOY, 2021

Kansi: Riikka Turkulainen

s.370

Karin Erlandsson: Kukistaja

 

Silmäterän etsinnät jatkuvat. Tällä kertaa se johdattaa Mirandan ja Sirkan Läntiselle alueelle, jossa pellot valtaavat alaa, ja maanviljely on tärkein elinkeino. Se on myös paikka, jossa kuningattaren kaupunki sijaitsee. Mirandan ja Sirkan on toivuttava viimeisimmistä koettelemuksistaan, mutta taistelu ei vielä ole ohi. 

"Täältä ylhäältä ei näe helmiä eikä lyhtyjä, mutta värit leijuvat kaupungin yllä kuin tilkkutäkki, jossa kaikki sävyt sulautuvat toisiinsa. Aivan kuin seisoisin sateenkaaren toisessa päässä."s.73

Kukistaja on Taru silmäterästä -sarjan neljäs ja viimeinen osa.

Kirja vie lukijansa Läntiselle alueelle, joka on täynnä peltoja. Lempeiden asukkaidensa, maanviljelyn ja mukavan elämänasenteen takia tämä Läntinen alue nousi omaksi lempparipaikakseni kaikista sarjassa esitellyistä alueista. 

Lempeämmistä hahmoista ja mukavasta elämäntyylistä huolimatta meno tälläkin alueella muuttuu hyvin nopeasti Mirandan ja Sirkan seikkailuksi, joka tempaisee heidät jälleen hurjiin, vaarallisiin ja haikean surullisiin tapahtumiin. 

Kukistaja on upea päätös kauniille sarjalle, jonka laatu on pysynyt loistavana jokaisessa osassa. Sarja on sadunomainen tarina ihmisistä, jotka kaipaavat niin kovasti, että ovat valmiita jättämään aivan kaiken taakseen. Mitä kaikkea on menetettävä ennen kuin huomaa, että se mitä jo on, onkin tarpeeksi? Tätä aihetta käsitellään monenlaisten hahmojen kautta, eikä kaikille ole luvassa onnellista loppua. 

Kukistaja, (Segranen, 2019)

S&S, 2020

Suom. Tuula Kojo

Kansi: Sami Saramäki

s.304

Johanna Hulkko: Geoetsivät ja koulun kummitus

 

Raparperin luokka aikoo järjestää kirpputorin kerätäkseen rahaa leirikoulua varten. Luokkaan kerätyt tavarat tuntuvat kuitenkin öiden aikana liikkuvan itsestään, sillä eihän koulussa kulje ihmisiä yöllä, vai kulkeeko sittenkin? Geoetsivät päättävät ottaa asiasta selvää, sillä aikaakin on kun yksi etsivistä ei halua lainkaan geokätköillä. Sekin asia kummastuttaa Raparperia. 

"Tavaroita oli selvästi siirrelty. Lillin kahluuallas, johon Aurora oli aiemmin pinonnut kirjoja, oli nyt täynnä Nuutin tuomia tyynyjä. Kaiken päälle oli heitetty Panun tuoma viltti kuin pedatun sängyn päiväpeitoksi. Kahluualtaassa oli myös lehtiä."s.73

Geoetsivät ja koulun kummitus on Geoetsivät -sarjan kymmenes osa. 

Kirja on helppolukuinen ja nopeatempoinen tarina nuorista, jotka harrastavat geokätköilyä. Tarina sopii kuitenkin hyvin myös niille, jotka eivät sitä harrasta, sillä suurimman roolin kirjasta saa mysteeri, jota nuoret selvittävät, sekä ihan tavalliset päähenkilöiden elämää mietityttävät asiat. Geokätköily on toki mukana, ja sitä esitellään kiinnostavasti. Kirja saattaakin houkutella uuden harrastuksen pariin. 

Kirjassa ehtii tapahtua monenlaista, mutta nopean vauhdin takia mitään ei jäädä sen enempää käsittelemään. Suurin osa jutuista saa mielestäni kuitenkin tarpeeksi tilaa ja muodostavat toimivan kokonaisuusen. Yksi sivujuoni tosin jää jalkoihin ja tuntuu omaan makuuni liian kevyesti läpi käydyltä. Nimittäin juonikuvio, jossa pohditaan muiden mielipiteiden vaikutuksesta omaan harrastukseen ja tekemisiin. 

Geoetsivät ja koulun kummitus

Karisto, 2019

Kuvitus: Jari Paananen

s.149

Sarah J. Maas: Okaruusujen valtakunta

 

Ankara talvi koettelee Feyren perhettä. Ruoka on vähissä, ja Feyren on pakko lähteä entistä kauemmas metsästämään. Feyre tietää, ettei hänen kannattaisi mennä niin lähellä muuria, joka erottaa kuolevaisten maat haltioiden maista, mutta pakko mikä pakko. Viimein Feyre löytääkin peuran, mutta saalista väijyy myös valtava susi. Feyre tappaa pedon, ja saa pian katua tekoaan. 

Feyre joutuu haltioiden maille, ylihaltian upealle kartanolle. Päivät kuluvat ja viha haltioita kohtaan alkaa pikku hiljaa sammua Feyren sisällä. Mutta haltoiden mailla ei ole asiat hyvin. Feyrelle tuntematon uhka hiipii metsissä, ja jopa Tamlin, tuo voittamattomalta vaikuttava haltia on kyvytön tuota uhkaa vastaan.

"Mutta koivujen lomasta aukiolle livahti neljä varjoihin kietoutunutta hahmoa, mustia kuin tähdetön yö."s.153

Okaruusujen valtakunta aloittaa Valtakunta -sarjan.

Ajattelin vielä hetki sitten, että luen koko Throne of Glass -sarjan ja aloitan vasta sitten tämän Valtakunnan läpikäymisen, mutta niinhän siinä taas kävi, etten malttanutkaan, vaan oli nyt päästävä kurkistamaan myös tätä sarjaa. 

Onhan tämä nyt aivan upea aloitus sarjalle. Pidin kaikesta tässä kirjassa. Rakastan satujen uudelleentulkintoja ja tässä tarinassa on paljon Kaunottaresta ja hirviöstä tuttuja elementtejä, vaikka tarina onkin aivan omanlaisensa. 

Kirja on täynnä upeaa maailmanrakennusta, kärsimystä, taikuutta, synkkyyttä, rakkautta ja vihaa. Henkilöhahmot tulevat lähelle ja ainakin minua kiinnosti kovasti kaikkien juonikuviot. Tempauduin kirjan maailmaan aivan täysin. Tätä kirjaa lukiessa nauroin hahmojen vitsailulle ja itkin lopussa vuolaasti, niin syvällä kirjan maailmassa olin. Jäänkin innolla odottamaan jatkoa. Kiinnostaa kovasti tietää lisää myös sellaisista hahmoista, joista tässä puhuttiin vasta vähän.

Okaruusujen valtakunta, (A Court of Thorns and Roses, 2015)

Gummerus, 2019

Suom. Sarianna Silvonen

s.478

Ruth Ware: Lumimyrsky

 

Suositun musiikkisovelluksen yritystiimi lähtee yhteiselle matkalle ranskalaiseen alppimajaan. Matkalla on tarkoitus lomailla ja nauttia, mutta myös puhua yhtiön tulevaisuudesta. Alppimajalla olevat työntekijät huomaavat vieraiden välillä jännitteitä, jotka loman edetessä vain suurenevat. Sitten valtava lumimyrsky saartaa majan ja katkaisee yhteydet muuhun maailmaan. Kaikki eivät selviä reissusta hengissä, kun jännitteet kasvavat liian suuriksi.

"Alakerrassa on hiljaista ja huomattavasti lämpimämpää. Aulan kamiinan viereen on jätetty keko kroissantteja, luultavasti eiliseltä, ja sen edustalla nököttää kaksi isoa termospulloa."s.147

Lumimyrsky valikoitui luettavaksi kun ulkona pyrytti kunnolla lunta ja maisemat olivat juuri tämän nimiselle kirjalle sopivat. No nyt ei ole lumesta enää juuri mitään jäljellä, mutta tämä tarina sen sijaan on edelleen hyvin muistissa.

Pidin tästä aika paljon. Sivut vaan kääntyilivät kun tähän uppoutui. Varsin vetävää tekstiä siis. Laskettelu ei todellakaan ole itseäni kiinnostava aihe, mutta ei sitä tässä kovin paljoa ole. Sen sijaan hyytävää tunnelmaa upeissa maisemissa riittää. Tarinaa kerrotaan kahden henkilön näkökulmasta vuorotellen. Toinen on yksi alppimajassa majoittuvista vieraista ja toinen alppimajan työntekijä. Näin saadaan kivan erilaiset näkökulmat mukaan tarinaan.  

Ihan parasta kirjassa on se selviytyminen majassa luonnon keskellä, kun sähköt katkeaa, eikä ole enää mitään yhteyksiä muualle. Siellä sitten kaminan lämmössä kokkaillaan papuja ja odotetaan kuka kuolee seuraavaksi. Karmaisevaa ja kutkuttavaa. Huvittavan lisämausteen tuo dramaattiset hahmot, jotka ovat suunnilleen varmoja, etteivät tule ikinä selviytymään, sillä kroissantit ovat eiliseltä. 

Lumimyrsky, (One by One, 2020)

Otava, 2020

Suom. Antti Saarilahti

s.398