Sarah Waters: Vieras kartanossa

Vieras kartanossa sijoittuu 1940-luvun Englantiin. Hundreds Hallin kartano sijaitsee maaseudulla ja sen asukkaat Ayresin perhe johon kuuluu äiti, poika ja tytär yrittävät pitää kartanoa pystyssä, vaikka varat ovat aivan loppu ja myytävää ei enää tunnu löytyvän.
Eräänä päivänä kartanoon saapuu tohtori Faraday. Hän on innoissaan päästessään näkemään kartanon jonka näki viimeksi lapsena. Näky kuitenkin järkyttää häntä. Upea kartano on enää varjo entisestä. Faraday tutustuu perheeseen, mutta kun talossa alkaa tapahtumaan kauheita, ei Faradaykään voi olla ajattelematta pahoja voimia.

Vieras kartanossa oli kirpputorilöytö. Kirja löytyikin juuri sopivaan aikaan, sillä sain jokuaika sitten facebookissa haasteen lukea viisi keltaisen kirjaston kirjaa, joita en ole aikaisemmin lukenut. Nyt oli siis hyvä aika tarttua haasteeseen ja lukea ensimmäinen kirja.

Vieras kartanossa oli ihana kirja. En voi tarpeeksi kehua Englannin vanhempaan aikaan sijoittuvia kirjoja. Rakastan vanhoista kartanoista kertovia juttuja. Tässä kirjassa tosiaan riitti talon, sekä asujen kuvailua, mutta yhtäkään lausetta en kirjasta poistaisi. Olisin voinut lukea noista kartanon synkistä huoneista vaikka kuinka paljon.

Iloinen tämä tarina ei missään tapauksessa ollut. Alussa kaikki oli perheen köyhyyttä ja talon huonoa kuntoa lukuunottamtta melko hyvin, mutta kirjan edetessä kaikki vaan huononi ja huononi pala kerrallaan. Jos muutamia onnenpisaroita matkanvarrella oli, eivät ne kauaa kestäneet.

Juoni eteni hitaasti, mutta se oli vain plussaa kirjalle, sillä minusta henkilöhahmojen kuvaileminen ja perheeseen tutustuminen oli tässä kirjassa erittäin tärkeää. Tärkeää se oli mielestäni siksi, että jos perhettä ei yhtään "tuntisi" en itse ainakaan niin helposti olisi valmis uskomaan kirjan kammottavia kummitteluja vaan luulisin automaattisesti perhettä hulluksi.

Talon tapahtumat tosiaan oli mielestäni melko karmivia ja jännitystä kirjan lukemisesta sai. Pitää vaan toivoa ettei kauhistu tämän jälkeen jokaista pientä ääntä öisin...


Vieras kartanossa, (The Little Stranger, 2009)
Tammi, 2011
Suom. Helene Bützow
s.594
Kansi: Tuija Kuusela

Eve Hietamies: Yösyöttö

Antti Pasanen elää tavallista elämää toimittajana. Hänen vaimonsa Pia on raskaana. Kun lapsi viimein syntyy on todellisuus täysin erilainen kuin Antti olisi voinut kuvitella. Vastasyntynyt vauva jää hänen hoidettavakseen, kun Pia lähtee naistenklinikalta taksilla.
Antin baarireissut kavereiden kanssa saa jäädä, kun pitää miettiä mistä vauvalle löytää ruokaa ja miten sitä hoidetaan.

Siskoni on pidempään minulle kehunut tätä kirjaa, joten kun sen löysin kirpparilta, niin mukaanhan se lähti. Kehujen arvoinen kirja ehdottomasti oli. Kirja eteni ilman yhtäkään tylsää hetkeä. Suurrimmaksi osaksi kirja koostuu Antin ja hänen vauvansa Paavon elämän alkuvaiheesta. Vauvaelämän iloista ja suruista. Kirja on kirjoitettu niin, että välillä naurattaa ja välillä luetaan sitten totisemmalla ilmeellä.

Antin hahmo on uskottava, vaikken voikkaan tietää mitä miesten päässä liikkuu ja vauva-arkeen pääsee todella aidosti sukeltamaan mukaan. Eli kirja on juuri sellainen mistä pidän. Tarinan voi nähdä erittäin selvästi päässään, itsensä voi melkeinpä kuvitella tarinaan ja kirjaa ei halua laskea kädestä vaan lukea aina vaan lisää ja lisää.

Kirjaan voisi varmaan paremmin samaistua jos olisi lapsi ja kokemuksia vauvan kasvattamisesta, mutta loistavaa luettavaa se oli vaikkei itselläni lapsia vielä olekkaan. Eli ei kannata sen takia jättää lukematta. Vaikka kirja onkin pääasiassa vauvajuttuja jaksaa sitä silti lukea. :)

Jatko-osa Tarhapäivä menee ehdottomasti lukulistalle!

Yösyöttö
Otava, 2010
s. 383
Kansi: Markus Pyörälä

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Anna Karenina elää ylhäisen pietarilaisen Kareninin vaimona. Hänen avioliittonsa ainoa onni on heidän pieni poikansa. Anna lähtee matkalle veljensä luo ja tapaa eräissä tanssiaisissa kreivi Vronskin. Vronski liehittelee kaunista Annaa. Vronskilla on myös toinen suuri ihailija Kitty, joka saa pettyä suuresti nähdessään Vronskin ja Annan rakkauden heräävän. Tanssiaisten jälkeen on Annan tehtävä suuria päätöksiä. Hänen pitää valita joko Vronski tai upea elämä jossa myös hänen rakas poikansa on.

Anna Karenina on ollut minulla jo varmaan vuoden lainassa, mutta vasta nyt rohkaistuin ja päätin tarttua tähän kirjaan. Pidän kovasti vanhoista kirjoista varsinkin silloin, kun kerronta on niin hyvää että vanhat talot ja puvut voi kuvitella mieleensä. Olen kuitenkin lukenut lähinnä englantilaisia vanhoja kirjoja, joten venäläiseen oli hiukan pelottavakin hypätä, kun sivumääräkin lähenteli tuhatta.

Onnekseni Anna Kareninasta löytyi runsaasti paikkojen ja kulttuurin kuvailua, sekä upeita pukuja ja seurapiirielämää, jota oli aivan ihana lukea. Eniten pidin kohtauksista joissa seurattiin Annan ja Vronskin, sekä Levinin ja Kittyn suhteiden etenemistä. Toinen ihanuus kirjassa oli vanhanaikainen kieli. Lukiessa huomaa hyvin, ettei suomennos ole ihan hetki sitten tehty.

Kirjasta löytyi myös monia kohtauksia jotka olisin mielelläni hypännyt yli. Maataloudesta ja politiikasta puhuttiin usein jaaritellen monia sivuja ja kun aihe ei itseäni kiinnostanut oli se tylsää. Toinen hiukan itseäni ärsyttävä asia oli ranskankielisten lauseiden käänökset jotka löytyivät sivun alalaidasta. Välillä niitä oli jopa kuusi yhdellä sivulla, jolloin tuntui sivun lukeminen pelkältä pomppimiselta.

Kirja ei tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta toisin, kuin jotkin englantilaiset romaanit, mutta omasta mielestäni Anna Kareninan lukeminen on ollut itselleni kuitenkin tärkeä asia, sillä onhan se hyvin tunnettu ja puhuttu kirja, josta en halunnut missään tapauksessa jäädä paitsi.


Anna Karenina, (1875-77)
WSOY
Suom. Eino Kalima
s. 917
Päällys: Pekka Loiri

Paulo Coelho: Alkemisti

Alkemisti kertoo Santiagosta, joka on andalusialainen paimen. Santiago lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään aarretta. Hän suuntaa Espanjasta Egyptiin, josta hänen unensa on kertonut aarteen löytyvän.
Santiago tapaa matkalla alkemistin joka opettaa häntä kuuntelemaan sydämellään ja tulkitsemaan elämäntietä.

Alkemisti on kirja, johon on mahdutettu kehuja todella paljon. niitä löytyy etukannesta, takakannesta, sekä tarinan loputtua myös loput kirjan sivut ovat omistettu kehuille. Tälläinen kehujen määrä asettaa kirjoille aika korkeat odotukset. Takakannessa jopa lukee "Vain harvoin lukija saa käteensä kirjan, joka voi muutta hänen elämänsä suunnan täysin. Paulo Coelhon Alkemisti on tälläinen kirja."

Suuria sanoja kirjalle joka ei minuun tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Ymmärsin kyllä idean. Seuraa unelmia, ja välillä pitäisi katsoa lähelle löytääkseen aarteensa, eikä niitä tarvitse etsiä aina kaukaa... Tai tälläinen opetus minulle jäi päällimäisenä mieleen. En vain ymmärrä miksi näin suuri haloo yhdestä pienestä kirjasta, joka on tavallinen tarina, nuo opetukset kun löytyy monessa muodossa muualtakin, kuin tästä kirjasta.

Ehkä tämä kirja on tehnyt muihin suuremman vaikutuksen ja jos sitä ei ole lukenut niin sen voi lisätä lukulistalleen, koska aikaa sen lukemiseen ei paljon mene. Itsekin oppisin jotain uutta tätä lukiessa. Nyt nimittäin tiedän mikä on alkemisti. :D

Kirjan kirjoitustapa oli sentään koukuttava ja kirjan parissa viihtyi, vaikka itse kirjakin oli täynnä suurilla sanoilla varustettuja tarinoita ja asioita mihin itse en usko. Jos kirjan ajattelee ihan tavalliseksi kirjaksi ja unohtaa suuret odotukset ja kehut, kirja on ihan hyvä.

Ehkä tulevaisuudessa voisin lukea jonkun toisen Paulo Coelhon kirjan ja katsoa innostaisiko se enemmän.


Alkemisti, (O Alquimista, 1988)
Bazar, 2002
(Suomennettu ensimmäisen kerran vuonna 1995, WSOY)
Suom. Sanna Pernu
s. 183

Riikka Pulkkinen: Raja

Anja Aropalo on vaikeassa tilanteessa. Hänen miehensä sairastaa alzheimerin tautia ja Anja on antanut hänelle lupauksen. Hänen pitää auttaa miestä kuolemaan, kun tämä ei enää muista mitään. Kun tulee aika lunastaa lupaus, ei se enää olekaan niin helppoa.
Anjan sisarentytär, 16-vuotias Mari, elää elämässään myös hankalaa aikaa. Aikuistuminen on edessä ja aikuiselämä houkuttaa kokeilemaan asioita, jotka ovat vaativia ja tuntuvat jopa ylitsepääsemättömiltä. Mari nimittäin rakastuu ensimmäistä kertaa kunnolla. Rakkauden kohde äidinkielen opettaja Julian yllättäen vastaa tunteisiin ja näin ylitetään selvästi sopivuuden rajoja.

Telkkarista tuli aikaisemmin tästä kirjasta tehty kolmioisainen traamasarja. Sarja oli loistava, joten päätin lukaista kirjankin. Aikaisemmin kyllä uhkailin täällä blogissani, etten enää ikinä lue Pulkkista, sillä hänen kirjansa Totta, oli niin suuri pettymys. Onneksi kuitenkin muutin mieltäni, sillä huhhu.. tämä kirja oli LOISTAVA.

Kun aloin kirjaa lukemaan odotuksina oli lähinnä, että kirja olisi yhtä tylsä eikä herättäisi mitään ajatuksia tai tunteita, niin kuin kävi Totta kirjan kohdalla. Mutta Raja herätti tunteita ja pisti miettimään. Kirja oli aika haikea ja itku oli lähellä monen monta kertaa.
Raja oli koukuttava, eikä lukemista meinannut malttaa lopettaa millään. Erot kirjan ja televisiosarjan välillä eivät olleet suuria, mutta vaikka tiesin mitä kirjassa tulee tapahtumaan, ei lukukokemus ollut missään tapauksessa tylsä, vaan silti mielenkiintoinen ja yllättävä. Tämä johtui varmaankin lähinnä siitä, että kirjassa päästiin niin syvälle henkilöiden ajatuksiin ja tunteisiin. Tunteilla ja ajatuksilla kirjassa mässäiltiin mielestäni todella paljon ja niistästä oli mahtavaa lukea.

Ajattelin, että olisi varmaan mielenkiintoisinta lukea kohtauksia jotka kertovat Marista, sillä hänen ikänsä on lähinnä omaani, mutta yllätykseseni Anjankin kohtaukset olivat niin hyvin kirjoitettuja, että pidin niistä ihan yhtä paljon, kuin Marinkin. Myös Julianin ja Annin kohtaukset olivat loistavia.

Jos nyt jotain miinusta täytyisi kirjasta etsiä niin se ei sisältöön liity vaan kanteen. En nimittäin tykkää tuosta kannesta, sillä se on liian vaisu minun makuuni.


Raja
Gummerus, 2006
s. 399
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Agatha Christie: Totuus Hallavan hevosen majatalosta

Isä Gorman saa kutsun rouva Davisin kuolinvuoteen äärelle. Rouva Davis haluua tunnustaa syntinsä ennen kuolemaansa. Isä Gormanin huonoksi onneksi, joku ei halunnut tätä totuutta kerrottavan ja isä Gorman tapetaan matkalla kotiin.
Mark Easterbrook on kirjailija, joka sattumalta saa vihiä tästä asiasta ja alkaa tutkia juttua. Juttu onkin monimutkaisempi ja laajempi, kuin arvata saattaa. Onneksi Mark saa avukseen Inkivääri nimisen naisen, jonka kanssa asiaa tutkia.

En osannut valita mitä olisin lukenut, ja silloin itselleni sopii hyvin jokin Christien kirjoista. Tällä kertaa päädyin kirjaan Totuus Hallavan hevosen majatalosta, sillä se löytyi omasta kirjahyllystäni.
Tämä kirja eroaa kuulemma christien tyylistä, mutta minun on edelleen vaikea arvioda sitä, sillä minusta kaikki lukemani Christien kirjat ovat olleet hyvin erilaisia. Mutta eiköhän tuo "normaali" tyyli selviä kun lukee vielä lisää näitä, sillä en ole kovin montaa vielä lukenut.
Tämä kirja oli hyvä, ei mitenkään mieleenpainuva ja parempiakin Christietä lyhyestä listastani löytyy, mutta ainakin ratkaisu pysyi yllätyksenä loppuun saakka.
Henkilöhahmot jäivät tällä kertaa aika etäälle, en oikein päässyt käsiksi kehenkään, vaikka Markiin olisi kai voinut, sillä hän oli suurimman osan ajasta kertojana.
Kirjassa oli noitia ja heidän mustan magian harjoittamista päästään seuraamaan tarkemminkin tarinan ohella, joka toi kirjaan kivan oman lisän.
Kirja oli aika mielenkiintoinne ja ainakin nopea ja helppolukuinen, joten uskallan suositella vaikka olisi kiireinenki lukija kyseessä, mutta niin kai Christien kirjat yleensäkin sopii oikeastaan minkälaiseen vaan tilanteeseen. ? :)

Salaperäiset rukiinjyvät, Idän pikajunan arvoitus, Eikä yksikään pelastunut ja Vaarallinen talo


Totuus Hallavan hevosen majatalosta, (The Pale Horse, 1961)
WSOY
Suom. Antti Nuuttila
s.288

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Dorian Gray on viaton nuori mies, kunnes tapaa Lordi Henryn, joka kertoo hänelle jännittävältä kuulostavia asioita nuoruudesta. Dorian toimii taiteilijan mallina ja rakastuu muotokuvaansa niin paljon, että toivoo saavansa pitää komean ulkomuotonsa, niin että taulu vanhenisi hänen puolestaan. Toive toteutuu ja vaikka Dorian tekisi mitä kauheuksia, vain muotokuva muuttuu ilvettäväksi. Se on hauskaa kunnes Dorian ei enää kestä edes katsoa iljettävää muotokuvaansa.

Katsoin jokin aika sitten telkkarista Dorian Grayn muotokuvan elokuvana, ja ajattelin lukaista kirjan nyt kun vielä muistan elokuvastakin jotakin.
Dorian Grayn muotokuvaan täytyi keskittyä hyvin lukiessaan, sillä Wilden kirjoitustyyli on pohtivaa ja kaunista. Tälläinen kirjoitustyyli tarvitsee kaiken ajatuksen itseensä, eli en suosittelisi välttämättä välipalaksi.
Pidin kirjasta todella paljon. Se ei ollut niinkään pelottava, mutta mielenkiintoinen kyllä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Englantiin. Lähinnä Lontooseen ja sen hämärille kujille.
Kirjassa ja elokuvassa oli joitakin isojakin eroja, ja eokuvassa homoseksuaaliset viittaukset näkyivät huomattavasti selvemmin, kuin kirjassa. Elokuvaan oli jopa tehty henkilökin jota en ainakaan tajunnut kirjassa olevan.
Kirja vilisee sananlaskuja ja kivoja pikku mietteitä, joiden koukeroiseen maailmaan unohtuu helposti pidemmäksikin aikaa. Oscar Wildellä selvästi riitti ajatuksia jaettavaksi, vaikka tämä jäikin hänen ainoaksi romaanikseen. Suosittelen lukemaan tämän kirjan tai lisäämään sen omalle lukulistalleen jos se vielä ei siellä ole, sillä tämän kirjan parissa viihtyy ja saa ajatella monenmoista.


Dorian Grayn muotokuva, (The Picture of Dorian Gray, 1891)
Otava, 2009
Suom. Jaana Kapari-Jatta
s. 363
Kansi: Jenni Kiviniemi