Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

 

Mirjam palaa lapsuudenmaisemiinsa pieneen gotlantilaiskylään. Hän on ostanut vanhan kappelin, jonka aikoo korjata asunnoksi ystävänsä Hervorin kanssa. Naisten saapuminen kylään huomataan, se on varmaa. Tyylikäs lääkäri Mirjam, sekä noitamainen Hervor ovat vähintäänkin silmiinpistävä parivaljakko. Etenkin eräs mieskolmikko saa syystäkin olla huolissaan naisten majailusta kylässä, sillä naisilla on kosto mielessä. 

"Hervor keitti mitä ihmeellisimpiä yrttijuomia, jotka kumma kyllä auttoivat silloin kun lääkäri Mirjamin resepteillä ei ollut toivottua vaikutusta."s.17

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on kesäinen tarina ystävyydestä, uusista aluista ja kostosta. 

Kirja herätti huomioni kauniin kantensa vuoksi, mutta myös esittelyteksti vakuutti. 

Kasviuutteet, noituus, kappelin kunnostus asunnoksi ja kosto ajatusten voimalla kesäisessä Gotlannissa, siinäpä pohja hyvälle kirjalle. 

Kirjan päähenkilönä toimii Mirjam, joka on saanut kokea kovia. Nyt hän palaa juurilleen ja aikoo kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Mirjam on vahva hahmo, jonka tekemisiä on kiva seurata. Menneet kokemukset aukeavat pikkuhiljaa kirjan edetessä, samalla kun kuvataan nykyistä arkea kappelissa, tutustuen uusiin ihmisiin. 

Kirjassa on sellainen huumorin täyteinen tunnelma päähenkilön kovista kokemuksista ja kaikista kirjassa tapahtuvista kuolemista huolimatta. 

Minä pidin erityisesti Hervorista, sillä sellainen noitamainen mystisyys tekee aina vaikutuksen. Tosin Hervor on ehkä enemmänkin ronski ja pelottava kuin varsinaisesti mystinen. Hänen puuhiaan olisi saanut olla kirjassa paljon enemmänkin, sillä nyt kun pääpaino pysyi Mirjamin mietteissä ja tekemisissä, jäi se kasvien tutkiminen, luonto, noituus ja muut odottamani asit hyvin pieneen rooliin. Pienet vilahdukset eivät riittäneet, ja siksi kirjasta jäi sellainen "ihan kiva" fiilis.

Kirjan loppu oli erikoinen ja omalla tavallaan aivan mainio. Enpä osannut sellaista päätöstä odottaa, ja sen lukeminen sai minut nauramaan hieman epäuskoisena juuri lukemastani. 

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka, (Svinhugg)

Atena, 2011

Suom. Ulla Lempinen

Kansi: Nina Leino

s. 342

Anni Niskanen: lempeä ja leivonnaisia

 

Lehmuslahdelle muuttanut Hilla jumittaa työssä, joka ei tuo pienintäkään iloa. Hän sinnittelee päivästä toiseen unelmoiden urasta kakkujen parissa. Lopulta Hillan mitta tulee täyteen ja hän rohkenee kokeilla uudenlaista elämää. Hän ehdottaa yhteistyötä Samulle, joka omistaa Jokituvan kahvilan. Uudet ideat ovat pelottavia ja epävarmojakin, mutta silti kokeilemisen arvoisia.

"Moussetäyte oli juuri sopivan ilmavaa, ja vadelman hieman kirpeä maku sopi täydellisesti yhteen paksun, mehevän suklaapohjan ja kuorrutuksen kanssa."s.13

Lempeä ja leivonnaisia on maalaisromanttisen Lehmuslahti -sarjan neljäs osa. 

Tässä osassa tutustutaan täysin uuteen päähenkilöön Hillaan. Kolmesta ensimmäisestä osasta tuttu päähenkilö Aava saa nyt luopua roolistaan päätähtenä, mutta jatkaa silti mukana tarinassa, niin kuin monet muutkin entuudestaan tutut hahmot. 

Tämä on aivan ihana tarina uusista aluista, itsensä rohkaisemisesta, unelmien tavoittelusta, ystävystymisestä aikuisiällä ja tietysti rakkaudesta. Hilla on sellainen hiljainen, hieman epävarma, kiltti ja lämmin hahmo, jolle toivoo kaikkea hyvää. 

Pidän siitä, miten kirjassa kuvataan Hillan elämää ennen uusia tuulia. Varsinkin arki asiakaspalvelijana on erittäin uskottavasti kuvailtua kaikkine yksityiskohtineen. Hillan innostus leipomista kohtaan tuo kirjaan paljon sellaista lempeää arkea, kun taas hänen epävarmuudet pitävät pientä jännitettä yllä niin ettei kaikki tunnu sujuvan liian kepoisesti. 

Talvinen Lehmuslahti kyläläisineen tarjoilee parasta antiaan tässä lämpimän tunnelmallisessa tarinassa. Kyläläisten yhteishenki tuntuu tulevan tässä osassa entistä enemmän esiin kun tapahtumapaikat vaihtelevat muuallekin kylään kuin pelkkään majataloon. 

Lempeä ja leivonnaisia

Tammi, 2026

Kansi: Timo Numminen

s.292

Johan Theorin: Aarnivalkeat

 

Kesä on kauneimmillaan Öölannissa. Gerlof yrittää sietää turisteja, jotka ovat saapuneet saarelle kesän viettoon. Turistien mukana saarelle saapuu myös eräs, joka hautoo kostoa. Kun Gerlof eräänä yönä herää ovelta kuuluviin koputuksiin ja löytää oven takaa hätääntyneen pojan, joka kertoo aavelaivasta, kuolleista merimiehistä ja miehestä kirveen kanssa, on Gerlofin hetki sulateltava kuulemaansa. Muistot omasta lapsuudesta nousevat pintaan, sillä silloin hänkin epäili kohdanneensa kummittelua.

"Ranta oli tummanharmaa, ja vesi levittäytyi sen alapuolella pohjattomana mustana kuiluna. Gerlof liikkui äänettömästi ja höristi korviaan kuulematta muuta kuin hiljaista aaltojen liplatusta."s.122

Aarnivalkeat on Öölanti dekkarisarjan neljäs osa. Alunperin viimeiseksi osaksi kaavailtu kirja on myöhemmin saanut vielä kirjan verran jatkoa, joten vaikka tämän kirjan takakannessa lukee Öölanti-sarjan päätösosa, ei asia ole enää niin. 

Rikoksia ja vanhoja uskomuksia, arkea ja kummitustarinoita, kirja yhdistelee näitä asioita mukavasti, tehden tarinasta arkisen dekkarin, jossa mystiset elementit vilahtelevat taustalla. Minun harmikseni Gerlof on tosin aivan liian innokas torppaamaan kaikki yililuonnolisuudet ja kertomaan selityksen kaikelle kummalliselle. Minua kun ei lainkaan haittaisi, että tässä mentäisiin rohkeammin sinne yliluonnollisen puolelle. Gerlof voisi hyvin suoda minulle hetkisen tunnelmointia kummistusten parissa, mutta eeeei. :D

Gerlofia, joka on sarjan päähenkilö, alkaa ikä painaa. Kotona asuminen ei enää luonnistu ja muutenkin alkaa olla monenlaista vaivaa. Vanhuutta ja sen tuomia ongelmia kuvataan tarinan ohella uskottavasti, kaunistelematta. Vähän haikeakin tunnelma syntyy, kun Gerlof muistelee menneitä tai vertaa omaa liikuntakykyään johonkin paremmin voivaan. Vastapainoksi kirjan yksi näkökulmahenkilöistä on kouluikäinen Jonas, joka viettää kesälomaansa, mutta päätyy keskelle Öölannin hurjia tapahtumia.

Rikosjuonta ja kaikkea saarella tapahtuvaa tosiaan kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Juoni etenee verkkaisesti, ja saaren kesää ehditään tunnelmoida ilman kiirettä. Välillä tarina tuntui junnaavan paikallaan, ja asioiden selviämiseen kului jopa hitusen liikaa aikaa.

Aarnivalkeat, (Rörgast, 2013)

Tammi, 2015

Suom. Outi Menna

s.513

Eveliina Talvitie: Matleena

 

Mainos/kirja saatu kustantajalta.

Matleena työskentelee äitinsä Helgan salongissa. Vaatemuoti muuttuu, mutta Helgan salongissa asiat tuntuvat välillä pysähtyneen, ainakin Matleenan mielestä, joka olisi valmis kokemaan ja tekemään asiat uudella tavalla, räväkämmin, toisin kuin hänen äitinsä, joka vakaasti palvelee tuttua asiakaskuntaansa. Salongin pyörittäminen ei enää 70-luvulla ole helppoa muutenkaan, kun valmisteollisuus alkaa viedä asikkaita. 

"Housut ja taskut vaikuttivat mitättömiltä asioilta, mutta nepä olivat yhtä lailla tärkeitä taisteluja. Vaatteen piti sopia naisen vartalon lisäksi myös hänen elämäänsä."s.37

Matleena on toinen osa Ompelija -trilogiasta. 

Tällä kertaa pääosassa loistaa ensimmäisestä osasta tutun Helgan tytär. Matleenan elämää kuvataan kirjassa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Myös Helga kuuluu tarinaan edelleen isosti, onhan hän Matleenan äiti ja työnajantaja. Kirjassa kuljetaan vuodesta 1966 vuoteen 1985.

Olen edelleen sitä mieltä, että Talvitie osaa kuvata asioita upeasti, sellaisilla pienillä tiiviillä tuokiokuvilla, jotka onnistuvat tuomaan lukijan silmien eteen niin paljon, vaikka asiat kerrotaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarkkaan valitut yksityiskohdat elämästä ja ympäröivästä maailmasta rakentavat tarinan jonka maisemiin on helppo sukeltaa.

Muoti, vaatteet ja ompeleminen ovat tietysti suuressa roolissa, mutta niiden lisäksi, tai jopa niiden kautta kuvataan myös muuttuvaa maailmaa, sekä perhesuhteita, jotka tässä kirjassa ovat välillä hyvinkin kipeitä ja vaikeita. 

Maailmanmenoa Porissa oli jälleen kiinnostavaa seurata. Matleenan kautta tutustuttiin mielenkiintoisiin hahmoihin. Etenkin Talvikin pienet esiintymiset olivat mieleeni. Matleenasta ei silti kehittynyt aivan yhtä upea hahmo mielessäni kuin hänen äidistään Helgasta sarjan ensimmäisessä osassa. Onkin hienoa, että Helgankin kuulumiset kirjassa kerrotaan, vaikkakin hän on hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin aiemmassa osassa. 

Matleena

Into, 2026

Kansi: Timo Numminen

s.221

Tove Jansson: Sarjakuvaklassikot 2

 

Sarjakuvaklassikot 2 sisältää sarjakuvat: Vaarallinen talvi, Kuvitteluleikki, Talonrakennus ja Aloitamme uuden elämän. Sarjakuvat ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuosina 1955-56 brittiläisessä iltapäivälehdessä (The Evening News).

Tämän kokoelman neljä sarjakuvakertomusta vievät lukijan vauhdikkaisiin seikkailuihin muumilaaksoon, jossa joka päivä löytyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Muumit ovat luonnostaan melkoisia seikkailijoita jotka tarttuvat jokaiseen tarjoutuvaan uuteen asiaan. 

Näissä muumisarjakuvissa muumeista paljastuu aika hurjiakin puolia, sillä näitä ei ole kirjoitettu varsinaisesti lapsiyleisölle. Tarinoiden tiimellyksessä lukija pääsee näkemään esimerkiksi muumipeikon mustasukkaisen, hitusen murhanhimoisen puolen, Pikkumyyn vapaata kasvatusta suosivan äidin ja paljon muuta. Alkoholia käytetään, lasten leikit äityvät välillä hurjiksi ja rikollisiakin vilahtelee mukana tarinoissa. 

Tarinat ovat hauskoja, aikuislukijalle sopivia sarjakuvia, joissa mietitään elämistä ja olemista. Onko sitä esimerkiksi aina tullut elettyä aivan väärin? Eiväthän nämä sarjakuvat ole sellaisia tunnelmoivia ja kauniita niin kuin muumikirjat, mutta omalla, rohkeammalla ja sellaisella räväkällä tyylillään silti loistavia. 

Olen aina pitänyt muumeista valtavasti, sillä heidän avoin asenteensa elämää ja kaikkea hauskaa kohtaan on piristävää. Omiin suosikkeihini ei kuitenkaan ole kuulunut muumipeikko ja niiskuneiti, eikä se muuttunut tätäkään sarjakuvaa lukiessa. Heistä annetaan tarinoiden myötä sellainen kateellinen ja mustasukkainen kuva. Niiskuneiti yrittää niin kovasti olla naisellinen nainen ja muumipeikko taas miehinen mies. Siinä samalla muistetaan kertoa useasti kuinka vaikeaa miesten ja naisten on ymmärtää toisiaan. Kyllä heidänkin toilailuistaan saadaan silti aikaan hauskaa luettavaa. Talonrakennus sarjakuva varsinkin oli heidän osaltaan viihdyttävää.

Ruotsinkielinen alkuteos Mumintrollet II ja Mumintrollet III

Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen, 1990

Tekstaus ja taitto: Satelliitti/Kati Valli ja Antti Hulkkonen, 2009

Jälkisanat: Sirke Happonen, 2009

Jenny Colgan: Aamuruskoja ja uusia alkuja

 

Marisa Rossi muuttaa Mount Polbearnen vuorovesisaarelle. Hän toivoo saavansa olla rauhassa pienessä mökissään, ilman ihmiskontakteja, jotka ovat olleet hänelle lähes mahdottomia isoisän kuoleman jälkeen. Suunnitelma osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa kun naapurimökkiin muuttaa omalaatuinen pienonsoitonopettaja Aleksei. Lisäksi saaren asukkaata eivät noin vain jätä uutta asukasta rauhaan.

Lopulta hirveä myrsky myllertää saarella, ja kaikkien apua kaivataan.

"Hän antoi lasten keinua ja pomppia ympärillään koko matkan tietä alas, ja tuulen tuiverrus saatteli heitä ja heidän kovaäänistä lauluaan koko matkan majakalle."s.153

Aamuruskoja ja uusia alkuja on neljäs osa Beach Streetin pieni leipomo -sarjasta. Käsittääkseni tämä kirja myös päättää sarjan. 

Tämä neljäs osa eroaa sarjan aiemmista osista siltä osin, että tässä on uusi päähenkilö, Marisa. Kolmesta ensimmäisestä osasta tuttu Polly on kyllä vahvasti mukana perheineen, eikä leipomoa ja sen arkeakaan ole unohdettu.

Saari ja sen asukkaat tarjoavat jälleen ihanan tunnelmallisen tarinan täynnä arkea, joka ei aina suju ruusuisesti. Marisa tuo mukanaan omat henkiset ongelmansa. Ahdistuneisuushäiriö saakin kirjassa suuren roolin. Pollyllakin on edelleen monenlaista mielen päällä, sillä perhearki majakassa ja pienet tulot eivät ole helppo yhditelmä. On ongelmia muillakin kirjan henkilöillä, mutta tunnelma on silti lämmin.

Saarelaisten ihana yhteishenki huokuu tässäkin kirjassa lämpöä. Lisäksi kirjan suuria teemoja ovat ruoka ja musiikki, joten mukavaa tunnelmaa riittää, vaikka niihin liittyykin paljon murhetta. Pidin kovasti kaikesta saarella tapahtuvasta arkisesta elämästä, mutta omaan makuuni eivät ole koko sarjan aikana olleet Reuben ja Karensa, enkä tälläkään kertaa pitänyt siitä, miten näiden miljonäärien rahat liittyvät taas tarinaan. 

Aamuruskoja ja uusia alkuja, (Sunrise by the sea, 2021)

Gummerus, 2022

Suom. Kristiina Vaara

s.397

Anni Niskanen: Kuohuja ja kissankelloja

 

Kesä on saapunut Lehmuslahdelle ja Majatalo Kontiorannassa eletään täyttä sesonkikiirettä. Aavalla riittääkin hommaa ja hän saa huomata, että parisuhdeasiat jäävät helposti työn jalkoihin, jos yhteisestä ajasta ei pidä kynsin hampain kiinni. Myllerrystä riittää. Kontiorannassa tehdään monenlaista, suhdeasit vaikuttavat hitusen epävarmoilta ja tulevaisuuden suunnitelmat pitäisi lyödä ainakin alustavasti lukkoon.

"Aava riisui kengät ja kääri lahkeet ennen kuin laskeutui istumaan miehen viereen ja upotti jalat veteen. Vesi tuntui varpaissa viileältä. Kauempana näkyi kirkuva lokkilauma, ja aallot löivät hiljakseen rantaan. Näky oli suorastaan idyllinen."s.204

Kuohuja ja kissankelloja on maalaisromanttisen Lehmuslahti -sarjan kolmas osa. Se päättää Aavaan keskittyvän tarinan, joka on jatkunut läpi näiden ensimmäisten osien. Neljännessä osassa saadaan sitten uusi päähenkilö.

Elämä Kontiorannassa ja tietysti koko Lehmuslahdella on jälleen täynnä arkista tekemistä, draamaa ja suhdekoukeroita. Aavan elämässä puhaltavat uudet tuulet, on vain päätettävä mitä ottaa vastaan ja mihin haluaa tarttua. Suuret elämää koskevat päätökset eivät ole helppoja. vaikeammaksi ne tekee Kontioiden suuri suku, sillä joka nurkalla on joku sukulainen, eikä elämää tunnu saavan elää sekuntiakaan rauhassa. 

Tykkäsin. Etenkin kirjan ystäväpiirin kuvaus on niin ihanan lämminhenkistä. Jokaisella hahmolla on selvästi esiin tulevat luonteenpiirteensä, ja heidän puuhailua on kiva seurata. Pidän myös siitä, ettei räväköitä, nopealiikkeisiä päähenkilöitä, Aavaa ja Eemiliä kesytetä sellaiseen kliseiseen maalaisromanttiseen tyyliin. Ihanaa, että on myös tällaisia maalaisromanttisia tarinoita, joissa päähenkilöiden ei tarvitse haluta kahden viikon tapailun jälkeen perustaa perhettä, ostaa maatilaa ja mennä naimisiin. Raikasta. 

Kuohuja ja kissankelloja

Tammi, 2025

Kansi: Timo Numminen

s.263

Sarah J. Maas: Varjojen kuningatar

 

Celeana Sardothien on valmis kostamaan kaikki kokemansa vääryydet. Hän  tuntee viimein olonsa tarpeeksi vahvaksi ottaakseen oikeutetun paikkansa. Menneisyyden haamut kummittelevat silti edelleen mielessä, eikä niiden kanssa ole helppo elää, etenkin kun ympärillä pyörii koko ajan asioista muistuttavia henkilöitä. 

"Ohi kulkeva palvelija kantoi olallaan vadillista hunajalla valeltua ja rapeaksi paistettua salvialla maustettua kinkkua. Aelin yritti olla nauttimatta vihollisensa ruoan tuoksusta, vaikka se olikin hemmetin hyvää ruokaa."s.167

Varjojen kuningatar on neljäs osa Throne of Glass fantasiasarjasta.

Paljon on jo ehtinyt tapahtua. Hahmot ovat mukavasti kehittyneet, kasvaneet ja ymmärtäneet asioita elämästä ja maailmasta, mutta heidän kehityksensä jatkuu edelleen tässäkin osassa. Tätä kehitystä on kiinnostavaa seurata. Maas kuljettaa hahmonsa uskottavasti läpi kaikkien koettelemuksien niin, että he kasvavat, mutta pysyvät silti omina itsenään. 

Tarinaa kerrotaan usean henkilön näkökulmasta. Tapahtumapaikkoja on myös monta. Monenlaista juonittelua, taistelua, pohdiskelua ja hurjaa juonenkäännettä ehtiikin tapahtua, vaikka kirjassa välillä on rauhallisempiakin hetkiä. Tämän kirjan tunnelma on aika roisi, sillä kaikenlaista väkivaltaisuutta riittää ihan jokaisen näkökulmahenkilön elämässä. 

Tämän edeltäjähän jäi hirvittävään clifhangeriin, joten oli kiva, että ne keskenjääneet kamaluudet alkoivat selvitä tässä. Toki avoimia kysymyksiä ja odotettavaa jäi paljon seuraavien osien varalle, mutta tämä osa sai sellaisen melko rauhallisen lopun. 

Oli taas upeaa sukeltaa tähän fantasiamaailmaan, jossa yksityiskohtia riittää, juonikuviot ovat mehukkaita ja romanttiset asiat, vaikka ovatkin läsnä, saavat sopivan pienen roolin ja antavat kunnolla tilaa kaikelle sille, mitä tällä fantasiamaailmalla on tarjota. 

Varjojen kuningatar, (Queen of Shadows, 2015)

Gummerus, 2019

Suom. Sarianna Silvonen

s.743

Anu Joenpolvi: Suukkoja ja sudenkorentoja

 

Talvikki muuttaa Rantakylään saatuuan työpaikan hoivakoti Syyspihlajasta. Hän toivoo muuton tuovan uusia virkistäviä tuulia etäiseksi muuttuneeseen parisuhteeseen. Talvikkia kiinnostaa myös kyläläisten tarinat hänen entisistä sukulaisistaan, joita asui aikoinaan Rantakylässä. Kaikenlaista hän saakin kuulla, mutta vieläkö pystyisi selvittämään mitä tapahtui 30-luvulla kadonneelle Hiljalle?

"Tajusin katsellessani iloisen ja huolettoman näköisiä neitoja, että aikaa kuvan otosta oli lähes yhdeksänkymmentä vuotta."s.97

Suukkoja ja sudenkorentoja on maalaisromanttisen Rantakylä -sarjan viides itsenäinen osa. 

Rantakylä ihastuttavine vanhoine asukkaineen ja uusine tulokkaineen tarjoaa jälleen vauhdikkaan, lempeän humoristisen ja lämpimän tarinan kauniissa maalaismaisemissa. 

Talvikin suhdesotkujen ohella keskitytään ihastuttavaan maalaiselämään, jossa lehmätkin pääsevät näyttäytymään. Talvikin arki hoivakoti Syyspihlajassa tuo tarinaan monia hauskoja, mutta myös haikeita hetkiä. Pientä mysteeriäkin sivutaan, kun Talvikki pohtii aikoinaan kadonneen sukulaistyttönsä kohtaloa. 

Suukkoja ja sudenkorentoja tarjoaa helppolukuisen matkan Rantakylään, jossa päähenkilön rempseät otteet aiheuttavat monia hullunkurisia ja hirvittäviäkin tilanteita. 

Suukkoja ja sudenkorentoja

Karisto, 2025

s.336

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

 

Aleksei palaa kotiin opintojensa jälkeen. Hän aloittaa harjoittelun isänsä johtamassa ihmistutkimuslaitoksessa. Laitokseen tuodaan Satomi, jonka muistot Aleksei saa tehtäväkseen poistaa. 

Marija kuuluu kelluvan kaupungin vastarintaliikkeeseen, joka halutaan tuhota. Liikkeeseen kuuluu kuitenkin monta sinnikästä ihmistä, jotka aikovat tehdä kaikkensa paremman maailman puolesta. Kun Marija ja Aleksei kohtaavat, on aika miettiä, mikä on oikein ja mikä väärin.

"Yritin uskoa, että totuus oli jotakin siististi laskostettua ja helposti tunnistettavaa ja koska minä olin sen puolella, ei muulla ollut väliä. Ei edes sillä, ettei minusta pidetty tai että vietin päiväni yleensä yksin."s.67

Mistä valo pääsee sisään on toinen osa ilmastokatastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvasta dystopia -trilogiasta.

Tämä on edeltäjäänsä, Korentoa huomattavasti nopeatempoisempi ja toiminnallisempi tarina. Näin suuri muutos yllätti ja jäin hieman kaipaamaan ensimmäisen osan tunnelmoivaa ja hidasta kerrontaa. Pidin silti tästäkin kaikkine riipaisevine ihmiskohtaloineen, kapinointeineen, kärsimyksineen ja pienine toivonkipinöineen. Kieli on myös aivan yhtä upean kaunista kuin Korennossakin.

Tarinaa kerrotaan tällä kertaa kolmen henkilön näkökulmasta. Koehenkilön, Aleksein ja Marijan. Minulla kesti hieman päästä näiden uusien päähenkilöiden maailmaan, eikä heistä lopulta tullut minulle yhtä tärkeitä kuin ensimmäisen osan henkilöistä. Itseasiassa minulle kiinnostavin hahmo oli tällä kertaa Aleksein äiti, jonka tarina oli kaunis, vaikkakin surullinen omalla tavallaan. Se jäi monella tavalla mietityttämään. Aivan kirjan loppupuolella sydämessäni avautui jonkinlainen paikka myös Aleksein ja hänen isänsä tarinalle. 

Mistä valo pääsee sisään

Otava, 2021

s.320

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

 

Jouni saa peräänsä kummallisen naisen, jota kukaan muu ei tunnu edes näkevän. Pahaenteisesti käyttäytyvä vainoaja alkaa ahdistaa siinä määrin, että Jouni pyytää apua entiseltä opettajaltaan. Romppaisella onkin loistavia ideoita asioiden korjaamiseksi. Jounin kolttasaamelainen äiti on kadonnut vuosia sitten. Voisko tapaukset liittyä jotenkin yhteen? 

"Matkalla olin muutaman kerran näkevinäni tumman hahmon seisomassa talon nurkalla tai katulampun vieressä, mutta kun katsoin uudestaan, ei mitään enää näkynyt."s.90

Kuulen kutsun metsänpeittoon on jännittävä nuortenkirja, jossa arkiset asiat ja yliluonnolliset elementit muodostavat toimivan kokonaisuuden.

Tämä on todella mukaansatempaava kirja, jossa juoni etenee vauhdilla. Huumoria ja pelottavia juttuja on sopivassa suhteessa. Kirjassa käsitellään hieman kolttasaamelaisuutta ja myyttejä, mutta pääpaino pysyy Jounin arjessa ja siitä selviytymisessä. On ihastumisia, kavereita ja perhesuhteita, ja sitten on pelottavia olentoja, jotka jahtaavat Jounia.

Jouni onkin loistava hahmo, niin kuin myös muut kirjan ihanan persoonalliset tyypit. Kirjan lyhyestä pituudesta huolimatta, kaikki hahmot saavat oman tilansa ja tuntuvat tarpeellisilta. 

Kuulen kutsun metsänpeittoon

Tammi, 2011

Kansi: Ea Söderberg

s.153

Ursula Anttila-Halinen: Lumiprinsessa ja taikaympyrä

 

Eläkkeellä oleva opettaja Aava Meri päätyy jonkinlaiseksi yksityisetsiväksi. Hän saa tehtäväkseen etsiä kadonnutta aviomiestä, mutta kaivelee vahingossa esiin jos jonkinlaista mysteeriä niin omasta kuin monen muunkin menneisyydestä. Tutkimustensa ohella Aava päätyy tutkiskelemaan itseeään henkisten valmennuksien, meditaatioiden ja muiden juttujen kautta. 

"Hän sai pelokkaasta soperruksesta sen verran selvää, että Sini oli vihdoin alkanut käydä läpi Janille tullutta postia ja avannut pari kirjettä. Niissä oli ollut käsittämättömän ja uhkaavan tuntuiset viestit."s.18

Lumiprinsessa ja taikaympyrä on ensimmäinen osa Aava Meri -dekkarisarjasta.

Tämä 160 sivuinen nopeatempoinen dekkari sisältää huimat 60 lyhyttä lukua ja valtavan paljon aiheita ja tapahtumia. 

Omaan makuun tässä kirjassa edetään liian nopeasti ja keskittymättä mihinkään kunnolla. Tarinaan heitetään katoamistapaus, joka näennäisesti on se pääjuoni, mutta kun ympärille kyhätään niin paljon kaikkea muuta menneisyyden salaisuuksista nykypäivän suhdekuvioihin jää kaikki aiheet liian pieneen rooliin. 

Unet, runot, mystiset muistelut, jumalat, meditaatiot ja monet muut aiheet täyttävät kirjan, eikä sellaiselle rauhallisemmalle tavalliselle aidolle arjelle jää piiruakaan tilaa. Kaikista hahmoista jää hieman kumma tunne, kun heihin ei pääse tutustumaan ja heidän ympärilleen vain luodaan jonkinlaista salaperäistä auraa. 

Aion antaa mahdollisuuden vielä sarjan toiselle osalle, sillä siinä teemana on ilmeisesti kukat.

Lumiprinsessa ja taikaympyrä

Kustannus HD, 2015

s.160

Nancy Thayer: Charlotten puutarha

 

Nantucketin saarella sijaitsevaan upeaan sukukartanoon kerääntyy joka vuosi kesänviettoon Wheelwrightien sukua. Perheen iäkäs isoäiti asuu kartanossa ympäri vuoden seuranaan Charlotte, lapsenlapsi, jota kaikki pitävät isöäidin suosikkina. 

Charlotte on perustanut kartanon maille kauppapuutarhan, joka on viimein suuren uurastuksen jälkeen alkanut tuottamaan muutaman roposen. Näistä roposista muu suku kadehtuu ja alkaa vaatia omaa osaansa, vaikka heillä rahaa riittää muutenkin. On siis aika pitää palavereja, ja käsitellä suvun raha-asioita. 

Monella kartanoon palaavalla sukulaisella on huolia ja murheita kannettavaan, eikä kesästä tule helppo kun asioita aletaan kaivella.

"Puutarhanhoito tuntuikin olevan loputtoman täynnä läksyjä, jotka oli opittava omakohtaisen kokemuksen kautta, ei pänttäämällä ja ulkoa opettelemalla."s.14

Charlotten puutarha tarttui kirpparilta mukaani kauniin nimensä ja kantensa ansiosta. Aloinkin lukea kirjaa innolla, sillä aihe kuulosti täydelliseltä. Takakansikin lupailee lämminhenkistä lukuromaania. Tämän kirjan kanssa jouduin kuitenkin pettymään. 

Tarinaa kerrotaan kolmen sukuun kuuluvan naisen kautta. Charlotte, Charlotten äiti Helen, sekä Nonnaksi kutsuttu isoäiti pääsevät kukin vuorollaan ääneen kertomaan tarinaansa, sekä tuntojaan elämästään tiukassa suvussa. 

Toivoin kirjalta runsaasti puutarhaelämää, sekä sellaista lämminhenkistä perhedraamaa, mutta sain kasan koppavia pankkiireja, toisten epäonnistumista innolla odottavia ihmisiä, kateutta, tiukkapipoisuutta ja kapeakatseisuutta. Kirja oli vähällä jäädä kesken useaan kertaan, mutta jatkoin sinnikkäästi loppuun. Pienet hetken Charlotten puutarhassa, sekä Nonnan menneisyyden muistelut saivat jatkamaan. 

Charlotten puutarha, (Summer house, 2009)

Karisto, 2011

Suom. Auli Hurme-Keränen

s.381

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys

 

Lukiolaistyttö Aino tekee koulupäivän aikana raskaustestin, joka onkin positiivinen. On aika tehdä suuria päätöksiä. Perheelle ja tietenkin poikaystävälle on asiasta kerrottava, eikä uutisia ole kovin helppo sulattaa. 

Päätöksen jälkeen on aloitettava täysin uudenlainen arki. Raskausaika nuorena opiskelijana ei ole ehkä helpoin, etenkin kun siinä samalla on itsenäistyttävä, etsittävä oma koti ja rakennettava turvallinen tulevaisuus omalle lapselle.

"Aivan pienen hetken verran halusin kuvitella, että se olisi mahdollista. Että meistä sittenkin tulisi perhe, enkä joutuisikaan olemaan yksin."s.35

Positiivinen yllätys on kirjailija Aino Leppäsen omaan elämään pohjautuva tarina.

Kirjassa kuvaillaan hieman nuoren lukiolaisen elämää ennen koko elämän muuttavaa raskautta, mutta suurin osa kirjasta on kuitenkin varattu raskaudelle ja kaikelle sille mitä se tuo tullessaan, miltä se tuntuu ja miten siitä selvitään opiskelijana. Kirjan loppuosa on säästetty ajalle lapsen syntymän jälkeen. 

Tämä kirja valikoitui luettavaksi kauniin kantensa perusteella. Aihe ei todellakaan ole minulle ominta aluetta, mutta mielenkiinnolla luin tämän kurkistuksen vauva-aiheeseen silti. 

Leppänen kuvaa kirjassa monenlaisia tunteita aidosti ja lämpimästi. Niitä ikävämpiäkään, juttuja ei unohdeta kertoa, eikä kirja tosiaan ole pelkkää hattaraa, iloa ja onnea. Aluksi kirjan tyyli tuntui hieman luettelomaiselta, että tässä nyt kävi näin ja sitten näin, ja sitten näin... Mutta kun tarinaan pääsi sisään, alkoikin tyyli tuntua pikkuhiljaa siltä, kuin päähenkilö kertoisi omaa tarinaansa juuri sinulle, kahdenkesken jossain kahvin äärellä. 

Positiivinen yllätys

Docendo, 2019

Kannen kuvitus: Terhi Ekebom

s.195

Anna Harju: Jäljet

 

Tampereen poliisin rikoskomisario Taro Auramo saa hoitaakseen hankalan murhatutkinnan. Apteekkari löydetään työpaikaltaan murhattuna. Aluksi johtolangat näyttävät osoittavan farmaseutti Joanna Vihervuoreen, mutta onko asia kuitenkaan niin yksinkertainen? Yhä useampia omituisia polkuja alkaa löytyä tapauksen ympäriltä.

"Apteekkarin menneisyys oli täydentynyt tutkinnan sähköisiin tietoihin Taron torkkujen aikana."s.209

Jäljet aloittaa Taro Auramo -dekkarisarjan.

Nykypäivän talvinen Tampere, sekä menneisyyden helteinen Saksa johdattavat lukijan syvälle monimutkaiseen rikostapaukseen. 

Kirjassa seurataan suurimmaksi osin Taron ja Joannan elämää, mutta mukaan mahtuu myös muutama pienemmän roolin saava näkökulmahenkilö. Monien muiden dekkarisarjojen avausosien tapaan tässäkin kirjassa vihjaillaan Taron menneisyydestä ja nykyisyydestä kaikenlaista, mutta kaikkea ei kerrota, jotta jatko-osiinkin riittää jännitettä. Mukavan aidon kuvan päähenkilöistä ehtii saada pienten arkisten kohtausten aikana. Kirjasta saa sellaisen käsityksen, että myös Joanna saattaisi olla mukana myöhemmissä osissa, mutta varma en ole. 

Kirjan alkupuolella heitetään esiin monenlaista tapahtumaa, joista juoni lähtee etenemään. Lukijalle annetaan siis mahdollisuus arvailla, miten nämä kaikki liittyvät yhteen, vai liittyvätkö mitenkään. Pientä jännitystä pimeinä talvi-iltoina löytyy, mutta myös sellaista hyvinkin realistista arkielämää. Kirjan loppupuolella asiat alkavat ratketa. Osa alun tapahtumista kääritään kokoon omaan makuuni liiankin pikaisesti ja helpon oloisesti, mutta jännitys pysyy silti loppuun saakka.

Jäljet

Tammi, 2025

Kansi: Eveliina Rusanen

s.489

Piia Helander: Helios

 

Matilda ei palaa kotiinsa Hangon ratsastuskisoista. Epätoivoinen isä ottaa yhteyttä etäisesti tuttuun toimittajaan Sandra Dahlqvistiin, sillä poliisit eivät tunnu asiasta kiinnostuvan. Sandra päättää hiukan nuuskia asiaa miehen mieliksi. Pian poliisitkin aloittavat tutkinnan. 

Ossi Hietala on juuri aloittanut työt Hyvinkään rikostutkintayksikössä, ja Matildan katoaminen on hänen ensimmäinen kunnollinen juttunsa uudessa työssä. 

Hevosmaailman kulisseista alkaa paljastua yhtä sun toista kun Sandra ja Ossi tahoillaan selvittävät asiaa. 

"Sandra juo pöydän äärellä toista kahvikupillistaan ja tuijottaa ulos harmaana vellovaa taivasta. Hän voisi hieman vielä vilkaista Matildan kirjoituksia. Niinhän Klaus Andersson oli pyytänyt, eikö?"s.90

Helios aloittaa Hyvinkäälle sijoittuvan dekkarisarjan.

Hevosmaailmaan sijoittuva dekkari herätteli kiinnostuksen heti siitä kuullessani, joten tuumasta toimeen ja lukemaan. Hevospiirit ovat isosti mukana tarinassa, mutta ei mitenkään lempeällä tavalla. Hevosharrastuksesta kaivetaan esiin kaikki ne varjopuolet, mitä kätkeytyy iloisten valokuvien ja hienojen varusteiden taakse. On valtataisteluja, kovaa harjoittelua ja luopumisen tuskaa. 

Dekkarijuonen ohella tutustutaan kahteen päähenkilöön, joiden kautta tarinaa kerrotaan. Sandra ja Ossi ovat kumpikin elämässään käännepisteessä, jossa elämä on juuri ottanut uuden suunnan. Kummankin menneistä kerrotaan vaikeita asioita.

Monista vaikeista aiheistaan huolimatta kirjan tyyli pysyy kevyenä. Kirjaan on viljelty sinne tänne lupsakkaa huumoria, ja runsaasti arkea, jotka taittavat suurimman terän ikävissä asioissa vellomiselta. Viihdyin tämän parissa mainiosti.

Helios

Karisto, 2025

s.380

Annika Perkiö: Perhoshuuto

 

Tytistä tuntuu, että elämä suuntaa kohti polkuja, joihin hän ei halua mennä. Elämä poikaystävä Joonaksen kanssa ei tunnu enää oikealta, eikä arki ilahduta. 

Eräänä päivänä hän tapaa metsässä suippokorvaisen Ruun, joka on upein olento, jonka Tytti on eläissään nähnyt. Ruu on lumoava, hauska ja upea. Tytistä alkaa tuntua, että kesä tuo sittenkin mukanaan jotakin ihanaa. 

"Ruu ei selvästi halua viedä keskustelua loppuun. Tai sitten tämä on hänen lopetuksensa sille. Hyväksyn sen vaisulla nyökkäyksellä."s.65

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Perhoshuuto on kotimaisiin metsiin sijoittuvaa menninkäisfantasiaa.

Upean kannen sisään kätkeytyy kesäinen tarina ihmisen ja menninkäisen tunteiden täyteisestä kohtaamisesta. Kirja käsittelee paljon oman tiensä etsimistä, kasvamista omaksi itsekseen ja irrottautumista siitä, mitä muut haluavat. Tytin kautta asiaa käsitellään samaistuttavan arkisten asioiden kautta, kun taas Ruun kautta päästään huomattavasti synkempiin fantasiamaailman ongelmiin.

Pidin kirjan luontokuvauksesta ja kahden erilaisen maailman törmäämisestä. Kirjassa on sujuvasti etenevä tarina, jonka tunnelma on melko haikea, välillä riipaisevakin, vaikka sellaisia pakahduttavia ilonpilkahduksiakin nähdään. 

Prhoshuuto

Haamu, 2026

Kansikuvitus: BROCI

s.185

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

 

Tukholman maratoonia juostaan kylmänä ja sateisena heinäkuun päivänä. Jo alussa asiat alkavat mennä pelottvasti pieleen. Yksi juoksijoista lyyhistyy maahan. Myöhemmin reitin varrelta löydetään toinen juoksija murhattuna. Emma Sköld viettää vapaapäivää poliisin työstään seuratakseen sisarensa juoksua, mutta onkin pian selvittämässä maratoonin tapahtumia.

"Söder Mälarstrandilla tuuli on niin hurja, että välistä hengittäminenkin tuntuu hankalalta, jollei käännä päätään puhurista poispäin. Rajut puuskat syöksähtelevät varoittamatta sinne tänne ja pilaavat kaikki yritykset rytmittää hengitystä."s.69

Kuoleman kintereillä on toinen osa Emma Sköld -dekkarisarjasta.

Tämä onkin siitä erilainen dekkari, että suurin osa kirjan tapahtumista tosiaan sijoittuu tuohon yhteen maratooniin. Rikos ja sen tutkinta hoituu kumpainenkin tuossa ajassa. Toki välillä kurkistetaan aikaan ennen maratoonia, jotta saadaan kunnollinen käsitys tapahtuneeseen johtaneista syistä.

Emma Sköldin arkisiin asioihin ehditään hiukan pureutua lyhyestä aikavälistä huolimatta. Pieniä vilahduksia nykyisestä elämäntilanteesta ehditään nähdä, sekä perhesuhteita käsitellä. 

Tämä on kiva, nopealukuinen perusdekkari. Ei herätä mitään erityisiä ajatuksia, mutta on viihdyttävää luettavaa. 

Kuoleman kintereillä, (Andra andningen, 2013)

WSOY, 2021

Suom. Leena Virtanen

s.354

Hanna Morre: Maankutsuja

 

Trina työskentelee puotiapulaisena pienessä kirjakaupassa. Elämä etenee mukavan tasaisesti, kunnes puotiin astelee tutun oloinen mies, Lugaid Braon. Lääninruhtinaan perillisen on etsittävä itselleen vaimo, mutta hänpä rakastuu Trinaan, jonka sääty ei ole kyllin ylhäinen. Trinan ja Lugaidin rakkaus saa aikaan julmia käänteitä, jossa luottamusta koetellaan. Trina, maan jumalatar Naolan merkitsemänä ymmärtää paljon luonnon asioista, mutta välillä hänestä tuntuu, etteivät muut koe luontoa silti samalla tavalla, yhtä vahvasti.

Ian toimii erään ruhtinattaren kaartinpäällikkönä ja yrittää unohtaa menneisyytensä, vaikka se mahdotonta onkin. 

"Vyrnan äänestä on helppo arvata, mitä asia koskee. Hän ei tule kyselemään kirjoja tai kynttilöitä. Hän tarvitsee apuani, minä taas tarvitsen taskurahaa."s.57

Maankutsuja aloittaa Lakerta -romantasiasarjan. Tapahtumat sijoittuvat Manalassa nimiseen maailmaan, jossa palvotaan neljän elementin jumalia. 

Olipa kerrassaan upea romantasiakirja, jonka tulevat jatko-osat lisään tietysti lukulistalle! Manalassan asukkaat ovat kukin jonkin jumalan merkitsemiä. Sarja alkaakin keskittyen minun suosikkielementtini Maan jumalattaren merkitsemään päähenkilöön. Niinpä luonto on paljon esillä tarinassa yrtteineen ja muine ihastuttavine yksityiskohtineen.

Maankutsuja on vahva sarjan aloitus, jossa uuteen fantasiamaailmaan päästään tutustumaan juuri sopivasti. Infoa maailmasta ja sen tavoista annetaan tasaisesti pitkin tarinaa. Vihjailua tulevista tapahtumista on, eikä läheskään kaikki asiat selviä vielä tässä osassa. Kirjalla on päähenkilöiden kannalta kuitenkin tyydyttävä päätös, jonka kanssa voi elää, vaikka seuraava kirja ilmeisesti seuraa uusia päähenkilöitä. Tarinaa kerrotaan kolmen henkilön näkökulmasta, joiden kautta kuullaan hyvin erilaisista tavoista elää ja olla. 

Päähenkilöt ovat aikuisia, kokeneita ja monenlaista elämässään nähneitä. Kirja onkin selvästi aikuisille suunnattua romantasiaa. Intohimoiset kohtaukset eivät ole siveimmästä päästä, kiroilua on paljon, eikä tappeluita ja kuolemaakaan ohiteta.

Maankutsuja

Osuuskumma, 2026

Kansi: Maria Carole

s.496

Jørn Lier Horst: Avaintodistaja

 

Eräästä talosta löydetään kuoliaaksi kidutettu mies. Talosta on etsitty jotakin, mutta mitä? William Wisting saa tapauksen tutkittavakseen kollegoineen. Helpolta tutkinta ei vaikuta, sillä uhrilla ei tunnu olevan juuri mitään. Miksi hän on siis joutunut kokemaan sellaisia hirveyksiä?

"Nauru ja juttelu hiljenivät kun William Wisting tuli huoneeseen ja istui pitkän pöydän päähän. Hän mietti miten oli saavuttanut arvovallan, joka sai kaikki kiinnittämään huomionsa häneen heti kun hän astui huoneeseen."s.65

Avaintodistaja aloittaa Wisting -dekkarisarjan.

Kirja aloittaa oikein näppärästi sarjan, jonka pariin varmasti palaan. 

Nopealukuinen tarina tempaisee heti mukaansa. Wistingin matkassa tehdään ahkerasti poliisityötä, tutustutaan hänen lähimpiin kollegoihinsa ja hitusen hänen arkielämäänsäkin. Mielipiteineen ja ajatuksineen Wisting ei tämän ensimmäisen osan perusteella kyllä voita minua puolelleen, mutta kirjan henkilöhhamona kelpuutan hänet silti mukavan erilaiseksi päähenkilöksi. 

Rikosjuoni on aika raaka ja monivaiheinen, poliisityötä tehdään huolella ja tapaukseen paneudutaan kunnolla. Ensimmäistä kertaa minulle kävi dekkarin kanssa niin, että näin kirjan alkumetreillä johtolangan, joka oli minun mielestäni aivan todella selvä, mutta poliisit eivät noteeranneet asiaa mitenkään. Pian tuli uutta vihjettä, ja siinä vaiheessa teki jo mieli kiivetä kirjan sivuille tekemään Wistingin työ hänen puolestaan. Olisi toki tullut melkoisesti lyhyempi kirja, jos poliisit olisivat sen siinä vaiheessa ratkaisseet. Vihjeet eivät siis paljastaneet lukijalle syyllistä, joten siinä mielessä jännitys pysyi yllä koko kirjan. 

Avaintodistaja, (Nøkkelvitnet, 2004)

Otava, 2022

Suom. Päivi Kivelä

s.255