Ursula on saanut tarpeekseen työpaikastaan kosmetiikkayrityksessä ja päättää lähteä mietiskelemään pieneen ruukkikylään. Talvi erikoisten ihmisten keskellä ei ainakaan ole tylsä, ja Ursula tempautuu jos jonkinlaisen draaman keskelle. Autoton arki keskellä maaseutua tuo mukanaan ongelmia, mutta myös mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin.
"Jostain kuului vielä lintujen ääniä. Muuten oli levollista ja hiljaista. Ursula veti keuhkonsa täyteen raikasta ulkoilmaa ja kuiskasi napille: "Marjoja me ei enää saada, mutta metsässä voi olla vielä sieniä. Lähdetään huomenna nuuskimaan.""s.40
Pikkupakkasia ruukkikylässä tarjoaa tunnelmallisen ja talvisen tarinan laamoja rakastavien ruukkikyläläisten parissa. Ursula ottaa Nappi -koiransa ja lähtee etsimään uutta suuntaa elämälleen.
Talviset maisemat, pieni tunnelmallinen mökki ja arki Nappi -koiran kanssa tarjoavat loistavat puitteet Ursulalle pohdiskella elämäänsä aivan rauhassa. Unelmia kehittyykin päivien mittaan, mutta niiden toteuttaminen ei olekaan aivan niin helppoa. Kirjassa lähestytään tätä tunnelmallista maaseutuidylliä melko humoristisesti.
Ruukkikylän asukkaat ovat omalaatuista porukkaa, mutta loppujen lopuksi heihin tutustutaan hyvin pintapuolisesti, ja huomio pysyy Ursulassa. Ursula onkin mukavaa vaihtelua maalaisromanttisten kirjojen päähenkilökaartiin, sillä hän on vaihdevuosioireista kärsivä keski-ikäinen nainen, joka on jo kertaalleen löytänyt paikkansa elämässä, mutta päättää nyt miettiä haluaisiko sittenkin jotain aivan muuta.
Viihdyin oikein hyvin sieniretkien, lumimyrskyjen ja mökkipäivien kauniissa tunnelmissa, mutta omien suosikkien joukkoon tämä ei kohonnut tuon humoristisen pohjavireen takia. Tuo tyyli kun tekee minusta kirjan henkilöistä ja tuosta kauniista kylästä hivenen karikatyyrisen oloisia. On jollain tavalla vaikea lähestyä tai ottaa tapahtumia tosissaan, kun tuntuu, että tässä nyt vaan vitsaillaan.
Pikkupakkasia ruukkikylässä
Bazar, 2024
Kannen sunnittelu: Tiia Javanainen
s.302
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti