David voisi olla nyt kuuluisa, ellei olisi yläasteella jättänyt Darkhearts bändiään. Bändistä tuli kuuluisa ilman Davidia. Nyt David on ehtinyt kerätä katkeruutta ja vihaa bändin jäseniä kohtaan, eikä tilanne ole kovin helppo kun bändin keulahahmo, laulaja Chance palaa kotiseudulle. Jotenkin David kuitenkin päätyy vihaamansa Chancen kanssa monenlaisiin yhteisiin tilanteisiin, ja he huomaavat, että heidän välillään kipinöi.
"Chance nosti mikkinsä ja alkoi laulaa matalalta ja hitaasti. Hänen äänensä oli kuin maanalainen joki, tumma ja kiireetön."s.64
Darkhearts on super suloinen romanssi, jossa päästään kurkistamaan suositun poikabändin parrasvalojen taakse, sinne missä yritetään välttää kirkuvia fanilaumoja. Samalla mietitään näiden nuorten päähenkilöiden tulevaisuuden toiveita, unelmia, ihastumisia ja muita suuria tunteita.
Tykkäsin tästä. Teksti kulkee kevyesti ja tarina koukuttaa. Kirjan maailmaan on helppo päästä mukaan, nähdä mielessään keikat, esiintyjien vaatteet, pienet hetket kun David ja Chance saavat varastettua vain heille... Entisenä suurena poikabändien fanina kirja oli ihanaa luettavaa.
David ei kyllä päähahmona ole ihan parasta ikinä. Hän on paikoitellen hyvin ärsyttävä. Itsesäälissä ja katkeruudessa vellominen kun ei ole kovin söpöä. Hän ilkeilee ja on hankala, eikä ole millään ymmärtääkseen muita. Toisaaltaan, onpahan sitten kunnollinen kasvutarina seurattavana.
Suloista menoa on silti tarjolla paljon, vaikka mökö-mökö David välillä onkin vauhdissa. Chancen ja Davidin hiljalleen heräävät tunteet, ja hauskat hetket tekevät kirjasta lempeän ja mukavan lukea. Ja vielä kerran täytyy sanoa, että olipa suloista, etenkin näiden kahden hapuileva ihastuminen. Vakavampiakin aiheita kirjassa on, kuten julkisuuden varjopuolet.
Darkhearts, (Darkhearts, 2023)
WSOY, 2023
Suom. Laura Haavisto
s.336

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti