Anna täyttää 30, ja löytää kotoaan vanhempiensa lähettämän syntymäpäivälahjan. Hänen talossaan nököttää valtava häkki, jonka sisällä on vampyyri. Anna ei voi uskoa näkemäänsä. Hänellä ei ollut hajuakaan vampyyrien olemassaolosta, eikä hän missään tapauksessa sellaista halua. Vanhemmat sen sijaan ovat ehdottomasti sitä mieltä, että Annan on saatava vampyyri harjoitustarkoituksiin. Hänellä kun ei vieläkään ole miestä. Äidin mielestä vampyyri onkin mitä oivallisin seksikumppani harjoitteluun.
Anna alkaa heti selvittää, minne Vladin voi palauttaa, mutta kennelin osoitetta ei niin vain saadakaan. Lisäksi Annan valtaa halu pelastaa kaltoinkohdeltu otus. Eihän toiselle ihmiselle voi tehdä mitä vain, vaikka tämä olisi kuollut, eihän?
Pure mua kiinnitti huomioni heti kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. Entisenä vampyyrifanina, kiinnostukseni herää edelleen tällaisen kirjan tullessa vastaan. Muutenkin Suomeen sijoittuva vampyyritarina oli pakko päästä lukemaan.
Tämä onkin oikein onnistunut vampyyrikirja. Kirja on hauska, mutta samalla tavallaan kantaaottava. Välillä kirja sai hihittämään, etenkin loppu, joka oli yksinkertaisesti niin kaheli. Välillä taas se sai ajattelemaan vakavampia asioita, kuten ihmisten pahuutta ja ilmastonmuutosta. Siinä on myös pieniä mielenkiintoisia sivujuonia. Etenkin Annan gradu, vuoden 1918 punakapinasta toi kirjaan mielenkiintoista lisämaustetta.
Pidin Annan hahmosta. Hän ajattelee paljon maailmaa ja tasa-arvoa, ja yrittää muutenkin elää kunnollisesti. Hänen elämänsä on kuitenkin aika solmussa. Gradu on ollut kesken ties kuinka kauan, ja välit vanhempiin, sekä ystäviin ovat kiusalliset. Hänellä on loistavia ajatuksia, mutta niiden toteutus ei aina luonnistu. Hän onkin sympaattinen, kaikkine piirteineen.
Tarkiaisen esikoisteos on onnistunut. Pure mua on hyvin kirjoitettu, nokkela ja hauska. Juoni etenee hyvin, eikä tarina ole liian siirappinen, eikä ennalta-arvattava. Lisäksi kirja tarjoaa jotakin aivan uutta vampyyrikirjojen joukkoon.
Pure mua
Tammi, 2018
Päällys: Mika Tuominen
s. 403
Ehdottomasti paras lukemani suomalainen vampyyrikirja. Ei sillä että niitä tämän enempää olisin lukenutkaan. 😅 Kansi ei kyllä vastaa kirjan tunnelmaa. Ei ollenkaan niin teini-kirja kuin ällöt kannet antaa odottaa. Mietin ehtikö graafikko lukea kurjaa ollenkaan itse.
VastaaPoista