maanantai 17. joulukuuta 2018

Diana Gabaldon: Muukalainen


Toinen maailmansota on ohi. Claire ja Frank Randall lomailevat Skotlannin ylämaalla. Frank tutkii esi-isiensä menneisyyttä ja Claire keräilee kasveja ja opettelee niiden käyttötarkoituksia. Erään kasvinhakureissun päätteeksi Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamasta ja päätyy 1700-luvun Skotlantiin. Clairella kestää hetken tajuta todellisuus, mutta kun epäilyttävästi Frankilta näyttävä mies kävelee häntä vastaan metsässä ja kertoo olevansa Jonathan Randall, on Clairen myönnettävä itselleen tosiasiat.
Claire ei pääse pois klaanisotien keskeltä ja joutuu kokemaan kovia itselleen tuntemattomalla aikakaudella. Elämäntavat ovat täysin erilaiset ja Claire saakin helposti noidan maineen omituisen käytöksensä ja puheensa takia. Onneksi yhteen ihmiseen voi sentään luottaa täysin. Jamie pitää huolta Clairesta ja pian Claire huomaakin tuntevansa voimakkaasti miestä kohtaan.

Muukalainen on Matkantekijä -sarjan ensimmäinen osa.
Alkuun kirja vaikutti hyvin mielenkiintoiselta. Vanhojen papereiden tutkiminen, kasvien keräily ja vanhoista tavoista kertominen oli mielenkiintoista. Sitten Claire päätyi 1700-luvulle ja mielenkiinto pysyi yhä yllä jonkinaikaa. Pian kuitenkin aloin kyllästyä. Kirja on aivan liian pitkä. Tapahtumia on kyllä valtavasti, mutta silti juoni tuntui aika usein pitkäveteiseltä. Juoni tuntui toistavan itseään ja sitä olisi voinut tiivistää ronskilla kädellä.

Kuinka paljon upeampi kirja olisikaan voinut olla kyseessä, jos siinä olisi keskitytty historiaan ja tapoihin, kaiken sen seksin ja tissien esittelyn sijaan. Tästä kirjasta jos ryhtyisi poistamaan kaikki kohtaukset joissa harrastetaan seksiä, yritetään raiskata tai näytetään Clairen rinnat, siitä olisi tullut paljon, paljon lyhyempi. Clairen romanssi Jamieen oli myös turhan tarkasti kuvailtu. Minä kun odotin paljon historiallisia tarinoita ja sainkin lukea epäaidosti kuvaillusta romanssista, seksikohtauksista, jotka eivät sopineet tapahtumien vakavaan kulkuun ja joukosta ällöttäviä miehiä. En siis voi sanoa pitäneeni kirjasta, vaikka sen alku olikin erittäin lupaava ja siinä toki monia hyviä kohtia olikin. Kaikki hyvä nyt vain jäi kaiken muun jalkoihin.


Muukalainen, (Outlander, 1991)
Gummerus, 2002
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 825

4 kommenttia:

  1. Kannattaa jatkaa kirjasarjan lukemista, mikäli yhtään jäi kiinnostamaan. :) Tiedossa on paljon historiaa ja seikkailuja. Toki näitä tiiliskivikirjoja voisi editoida aika rankalla kädellä, sen myönnän, vaikka fani olenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, minulla kun hyllyssä odottaa kolmas osa valmiina. Toinen osa ei ole vielä osunut kohdalle, mutta enköhän uskalla vielä antaa kirjailijalle uuden mahdollisuuden, kunhan kirja löytyy. :)

      Poista
  2. En voisi olla enempää samaa mieltä tästä kirjasta. Minulla se on loppupuolella menossa, ja luen sen kyllä loppuun, kun sille odottaa paikka Helmet-haasteessa. Tätä suositeltiin lämpimästi ja odotin paljon enemmän. En kokonaan teilaa ajatusta jatkon lukemisesta, mikäli kirja jää johonkin "kutkuttavaan" kohtaan, mutta hetki pitää toipua ennen sitä muun kirjallisuuden parissa :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei ole sinullekaan mahti kirja, mutta minäkin taidan joskus antaa kirjailijalle uuden mahdollisuuden, tämä kirja meinaan jäi juoneltaan vielä pahasti kesken. :D

      Poista