sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Anneli Kivelä: Kotiin Katajamäelle


8-vuotiaan pojan yksinhuoltaja Minne perii kummisetänsä pienen talon. Työttömäksi jäätyään Minne pohtii voisiko hän jättää Tampereen ja muuttaa keskelle maaseutua Katajamäen kylään. Työ ja asunto asiat sujuvat niin mutkattomasti, että Minne ei keksi yhtään syytä, miksei yrittäisi asua poikansa kanssa maaseudulla. Niimpä kaksikko pakkaa tavaransa ja muuttavat.
Katajamäellä arki lähtee rullaamaan hyvin ja Minnen hiljaiseen rakkauselämäänkin saadaan vipinää, kun komeat miehet alkavat piirittää uutta tulokasta.

Kotiin Katajamäelle aloittaa Katajamäki -sarjan.
Etsisin kirjakauppojen sivuilta jotakin oikein kesäistä maaseudulle sijoittuvaa hömppää ja löysin tämän. Katajamäki -sarjaa kuvataan perinteiseksi maalaisromantiikaksi. Sarjaa on ilmestynyt jo yli kymmenen osaa, joten lukemista riittää, jos tälläisestä innostuu. Mitä Suomi lukee? -listalla näitä Katajamäki -sarjan kirjoja näkee, joten ajattelin, että jotain hyvää tässä sarjassa on oltava.

Kotiin Katajamäelle onkin erittäin siirappinen ja aika ennalta-arvattava maalaiskirja. Alku käynnistyy hitaasti ja muuttoa Katajamäelle pohditaan pitkään siihen nähden, että lukija varmasti arvaa muuton joka tapauksessa tapahtuvan. Hitaamman alun jälkeen loppu kirja eteneekin sitten hirmuisella vauhdilla ja vuosi Katajassa hurahtaa ohi pikavauhdilla. Miesehdokkaita yksinhuoltaja Minnellä onkin lähes joka suunnalta, vaikka lukijaa ei yllätä hitustakaan loppuratkaisu.

Odotukseni kirjaa kohtaan, eivät olleet korkealla, ja vaatimustasoni oli niin alhaalla, että kirjasta oli tämän takia helppo pitää. Yksi asia kirjassa otti kuitenkin niin pahasti alusta asti silmään, että valitettava siitä on. Kirja koostuu suurimmaksi osaksi dialogista, joka on erittäin tönkköä. Toisilleen tutut ihmiset puhuvat keskenään kuin ventovieraat, sillä dialogeissa selitettään lukijalle aivan liikaa tietoa kirjan hahmoista. Tälläisen selityksen kuuluisi ehdottomasti löytyä jostain muualta kuin dialogeista.

Hakemaani maalaiselämää sain kuitenkin niin kuin halusinkin. Pieni sievä torppa ja sen ympärille levittyvä Katajamäki oli juuri sellainen ympäristö, mitä kirjalta odotinkin. Katajamäki -sarjaa saatetaan muutamasta ärsyttävyydestään huolimatta nähdä siis jatkossakin täällä blogin puolella, sillä minusta kesällä on mukava välillä keskittyä tälläiseen kunnon maalaishömppään ja sitä tässä kirjassa on ja paljon.


Kotiin Katajamäelle
Karisto, 2007
s.290

6 kommenttia:

  1. Minä luin sarjan kakkososan, ja kiinnitin kamalan kökköön dialogiin myös huomiota. Rehellisesti sanoen olen harvoin lukenut yhtä epäaitoa dialogia, juuri nuo selitykset ja ihmisten nimien ja sukulaissuhteiden jatkuva mainitseminen ärsyttivät. Oletko lukenut Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjaa? Siinä liikutaan myös maalaisromanttisissa maisemissa mutta tekstiä on paljon mukavampi lukea. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että huono dialogi jatkuu seuraavassakin osassa. :( Katselin tuota Jylhäsalmi -sarjaa samalla kuin tätä, mutta päädyin tilaamaan tämän. Kiitos vinkistä, pitääkin miettiä jos alottaisi sen lukemisen.:)

      Poista
  2. Olipas yllättävää kommentointia Katajamäki-sarjasta. Minä taas olen tykännyt kirjoista valtavan paljon ja mielestäni henkilö-hahmojen sukulaisuus-suhteiden tai muiden piirteiden uudelleen kerronta auttaa tällaista vanhempaa lukijaa palauttammaan mieleensä, että missä mennään, mikä maa ja mikä valuutta :D Minä löysin kyseisen sarjan kaksi ekaa kirjaa ihan tuoreeltaan Keskisen ostosparatiisista ihan muutamalla eurolla ja kummastelin, että kuinka ol niin halvat opukset. Siitä lähtien olen lukenut joka ainuan kirjan sarjasta, joko ostettuna, tahi kirjaston kirjana. Nyt hyllyssäni odottaakin sarjan uusin lukuvuoroaan. Ja minäkin suosittelen Jylhäsalmen sarjan kahta ilmestynyttä kirjaa. Niissä tosin itä-Suomen murre ol mulle hiukan haastavaa. Vaan on se ihanaa, että tällaisia maalaisromanttisia kesäisiä kirjoja kirjoitetaan. Oikein mukavia lukuelämyksiä ja kivaa kesää! Sait uuden blogin seuraajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan blogia! :) Minäkin löysin tähän sarjaan kirpputorilta muutaman osan, mutta ne ovat aivan loppupäästä niin joutuvat odottamaan hyllyssä varmaan aika kauan, kun en viitsi sarjaa niistä jatkaa. Tässä sarjassa oli kuitenkin paljon hyvääkin, niin tarkoitus olisi jossakin vaiheessa jatkaa lukemista, vaikka dialogit eivät omaan mieleeni olleetkaan. Oikein hyvää kesää sinullekkin loistavien kirjojen parissa! :)

      Poista