sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Sujata Massey: Rei Shimura ja ikebana-mestari


Japanilais-amerikkalainen Rei Shimura joutuu Norie-tätinsä painostamana aloittamaan Ikebana-kurssin. Oman yrityksen pyörittäminen ja mutkikkaat suhdekuviot verottavat Rein voimia, mutta ikebana-kurssille on mentävä. Rei saa pian huomata, että kukkien maailmassa on paljon kiistanalaisia asioita.
Pian Rei joutuu keskelle murhatutkimusta, kun ilkeä, mutta kunnioitettu ikebana-kurssin opettaja murhataan koululla. Rei ei voi olla pohtimatta tapahtunutta ja löytääkin itsensä  selvittämästä Ikebana-koulun salaisuuksia. Salaisuuksia tuntuukin olevan jokaisella. Oppilaat, opettajat ja muu koulun henkilökunta piilottelevat selvästi kaikki omia salaisuuksiaan. Rein on vain löydettävä henkilö, joka salaa jotakin hirveää.

Rei Shimura ja ikebana -mestari on Rei Shimura -sarjan kolmas osa.
Kauniiden kukka-asetelmien taakse kätkeytyvät salaisuudet ja kauheudet on ajatuksia herättävää luettavaa. Massey esitteli lukijalle taas uusia puolia Japanista ja sen kulttuurista, josta varmasti riittääkin uutta kerrottavaa sarjan jokaiseen osaan.

Rei Shimura ja ikebana-mestari on nopeaa ja vauhdikasta luettavaa. Kukkien asettelun lisäksi suuressa roolissa oli tietysti jälleen antiikki, josta onkin mielenkiintoista lukea. Antiikki toivottavasti pysyykin Rein intohimona koko sarjan ajan.

Rein suhdekuviot ei ehkä edelleenkään ollut kovin yllätyksellisiä, mutta tätä aihetta ei vatvota kuitenkaan liiaksi. Myöskään itse murha ei ole ollut itselleni se mielenkiintoisin juttu näissä kirjoissa, enkä edes ehdi miettiä murhaajaa kaiken Japanin kulttuurin keskellä. Ikebana mestari on helppo ja mielenkiintoinen kirja Japanin kulttuurista.

Lue myös: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus ja Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus.


Rei Shimura ja ikebana mestari, (The Flower Master, 1999)
Gummerus, 2002
Suom. Titta Leppämäki
s. 386
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti