Charlaine Harris: Veren voima

Sookie Stackhouse asuu Bon Tempsin pikkukaupungissa. Hän työskentelee tarjoilijana ja tapaa siksi kaupungin asukkaita päivittäin. Entistä paremmin hän on kaupungin asioista tietoinen omituisen kykynsä takia. Sookie kuulee ihmisten ajatuksia, vaikka ei haluaisi.
Eräänä iltana Sookien toive toteutuu. Baariin astelee komea mies, jonka ajatuksista Sookie ei pysty kuulemaan yhtikäs mitään. Kaiken lisäksi mies on vampyyri. Sookie on toivonut kohtaavansa tälläisen siitä lähtien, kun vampyyrit paljastivat olemassaolonsa ihmisille.
Kaupunkilaisten kauhuksi, heti vampyyrin saavuttua, alkaa tapahtua murhia. Kun ensimmäinen nainen löydetään kuristettuna, hampaanjäljet kaulassaan, on moni asukas varma uuden vampyyrin osallisuudesta.

Veren voima on ensimmäinen osa Sookie Stackhouse -sarjasta.
Aloitin tämän sarjan lukemisen noin kahdeksan vuotta sitten. Silloin olin aivan koukussa vampyyreihin. Olen tämän kirjan lukenut ennen blogin aloittamista ja nyt syksyn pimeiden iltojen kunniaksi päätin aloittaa sarjan alusta. Muutenkin jo pidempään on tehnyt mieli lukea kirjoja, joissa seikkailee vampyyrit, kummitukset, ihmissudet ja muut örkit. Nyt kun vielä osallistun Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen, ei ole mitään syytä, miksi en kaivaisi esiin kummistus, kauhu ja vampyyrikirjoja.

Odotukset eivät olleet korkealla kun aloitin tämän kirjan. Pidin tästä nuorena paljon, mutta koska innostukseni lopahti kesken sarjan lukemista, enkä ole koskaan lukenut tätä sarjaa loppuun asti, oletin ettei tämä välttämättä enää nappaa. Mutta yllätyin positiivisesti. Kirja olikin hauska, ei mikään totinen rakkaustarina.

Veren voima on kevyttä viihdettä. Synkkiä aiheita löytyy, mutta niihin ei paljon huomiota kiinnitetä. Jos joku kuolee, voi hyvin kiljaista kauhusta ja jatkaa sitten elämää, sillä komean vampyyrin ajatteleminen vie kyllä ajatukset pois julmasti murhatuista läheisistä. Murhat, juonittelut, salaisuudet, seksi ja kateelliset ihmiset vievät juonta eteenpäin vauhdilla.

Tapahtumat sijoittuvat pikkukaupunkiin, jonka asukkaat ovat ennakkoluuloisia ja aika pahantahtoisiakin. Sookie kuulee heidän ajatuksensa ja joutuu näin ollen kuuntelemaan heidän ilkeilyjään, jotka usein kohdistuvat häneen itseensä. Kaupunkilaisilla on kyllä itse kullakin sen verran valtaisia ongelmia ja salaisuuksia, ettei heillä luulisi olla varaa tuomita Sookieta... Kirjan esittelemät vampyyrit juovat keinoverta, ainakin osa heistä, mutta he ovat verenhimoisia ja ilkeitä. Bon Tempsiin saapunut Bill tosin yrittää elää ihmisten keskuudessa ja käyttäytyä hyvin, mutta Sookie onnistuu silti törmäämään myös huomattavasti ikävempiin yksilöihin.

Kirja on vauhdikas, paljon ehtii tapahtua ja monia hahmoja esitellään, mutta se on silti vasta pieni alku, joka sarjan edetessä kasvaa valtavasti. Luulen, että palaan muistelemaan tätä sarjaa vielä lisää, sillä pieni kipinä sarjan jatkamiselle heräsi.


Veren voima, (Dead Until Dark, 2001)
Gummerus, 2010
Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo
s.336

Isabelle Holland: Musta enkeli

Kovan yrittämisen jälkeen lehtinainen Kit Maitland pääsee sisään suureen Rivercrestin kartanoon. Hänet on palkattu tekemään juttu kartanosta, jonka kirkko nykyään omistaa. Talossa asuu kuitenkin myös yksi entisen omistajasuvun jäsenistä, eikä hän halua ketään tekemään juttua talosta. Kitistä kuitenkin tuntuu, ettei talossa asuva mies ole ainoa syy siihen, miksi häntä ei haluta taloon.
Taloon päästyään myös Kit toivoo, ettei olisi ikinä sinne päässyt, sillä talossa odottaa tapettu mies. Pian Kit on poliisien pääepäilty ja roistojen tappoyritysten kohde. Hänen on pakko alkaa selvittää talon salaisuuksia oman turvallisuutensa ja mielenkiintonsa takia.

Sain Mustasta enkelistä täysin väärän kuvan lukemalla sen takakannen. Luulin kirjan olevan jonkinlainen mystinen kartanotarina kummituksineen ja salaisuuksineen, mutta sainkin aika perus dekkarin, jossa lehtinainen selvittää tappoa ja menneisyytensä salaisuuksia. Kirja oli silti ihan hyvä. Etenkin kissat, niiden omituinen käytös ja erikoiset ilmestymiset rakensivat tarinaan juonikuviota, joka sai mielikuvituksen lentämään.

Suurin osa kirjasta koostuu keskusteluista, joita Kit käy muiden kirjan hahmojen kanssa. Asioita kerrataan paljon. Jos Kit kohtaa uuden ihmisen, jolle tapahtumat on selitettävä, ei kohtausta ohiteta yksinkertaisesti kertomalla, että Kit kertasi asian tälle, vaan asia kerrotaan oikeasti kokonaan uudestaan. Näin tapahtui aika monesti. Kirja on lyhyt ja koska kertausta on keskustelujen muodossa paljon, ei tarinaan mahdu kovin paljoa varsinaista toimintaa. Silti kirjaa ei tehnyt mieli jättää kesken. Teksti on sujuvaa ja pitkiä dialogeja lukee mielellään. Välillä tuli sellainen olo, että luki kuunnelmaa. Toki ympäristöä ja ihmisiä kuvailtiin jonkin verran, ja Kitin omia ajatuksiakin mahtui mukaan.

Loppuratkaisu ei enää erityisemmin yllättänyt, sillä sitä oli jo aika lailla pohjusteltu.


Musta enkeli, (Flight of the Archangel, 1985)
Tammi, 1987
Suom. Lea Karvonen
Päällys: Kaarina Hanström
s. 266

Timo Sandberg: Mustamäki

Lahden Metelimäeltä löydetään ruumis. Otso Kekki lähtee paikalle kollegoidensa kanssa. Muut ovat valmiita pistämään murhan pirtiporukan tappelun piikkiin, mutta Kekki epäilee jotakin aivan muuta. Pian löytyy jo toinen ruumis, ja Kekin epäilyt kasvavat. Kekki yrittää tosissaan selvittää tapausta, mutta kun murhaan aletaan yhdistää suojeluskuntalaisia, halutaan Kekki pois tutkimuksista. Eletään 1920-luvun alkua. Kansalaissota on kaikkien ajatuksissa, ja vaikuttaa moneen tekemiseen.

Mustamäki on ensimmäinen osa Otso Kekistä kertovasta Mustamäki -sarjasta.
Timo Sandberg on mielestäni yksi parhaista dekkakirjailijoista. Pidän kovasti hänen Komisario Heittola -sarjasta, joka sijoittuu nykypäivään. Siksi odotukseni olivat korkealla, kun aloitin tämän sarjan. Mustamäki on vahva aloitus sarjalle ja pidin tästä vähintään yhtä paljon, kuin Komisario Heittola -kirjoista.

Mustamäki esittelee kansalaissodan jälkeistä elämää Lahdessa. Ajankuva tulee esiin vahvasti. Sota on ohi, mutta edelleen on väliä oliko punainen vai valkoinen. Kieltolaki on määrätty, mutta monet hukuttavat pahat muistot edelleen viinaan. Pirtua salakuljetetaan ja tappeluita on paljon. Poliisi on voimaton, heillä kun ei ole edes autoa.

Murhat eivät nouse kirjassa päärooliin, vaan tärkeämpää on ajankuva ja henkilöt. Kirja on surullinen, paikoin myös ilkeä ja raaka. Arkinen, sujuva ja helppolukuinen teksti vievät juonta kuitenkin niin kevyesti eteenpäin, ettei aihe tunnu lainkaan liian raskaalta kauheuksistaan huolimatta. Henkilöt ovat mielenkiintoisia ja heidän arkeensa palaa mielellään uudestaan. Loppuratkaisukin oli mukavan yllättävä. Tämän kirjan kautta on helppo päästä 1920-luvulle, ja minä jatkankin tietämykseni kerryttämistä tämän sarjan parissa jo lähiaikoina.


Mustamäki
Karisto, 2013
Päällys: Markko Taina
s. 295

Miikko Oikkonen ja Tiina Raevaara: Ihon alla

Lääkäriksi opiskeleva Sofia elää rankkaa aikaa. Hän yrittää yhdistää opiskelun ja työnteon, mutta sen lisäksi hänen yksityiselämässään kuohuu. Isä on vaarassa joutua vankilaan laittomuuksista joita on tehnyt auttaakseen potilaitaan.
Sofia on väsynyt, mutta lähtee silti ystävänsä kanssa baariin, jossa hän tutustuu kiinnostavaan mieheen, Henri Vaartamaan. Heidän iltansa päättyy ikävästi, sillä Henri joutuu vakavaan onnettomuuteen. Matkalla sairaalaan alkaa tapahtua kummia. Henri viedään tutkimussairaalaan, jossa Sofian isä työskentelee, eikä kukaan tunnu haluavan Sofiaa Henrin lähelle. Sofia alkaa epäillä, että tutkimussairaalassa on menossa jotakin hämärää, ja hänen isänsä vastuussa siitä.

Ihon alla on biotieteen maailmaan sijoittuva lääketieteellinen jännitystarina. Näin sanoo kirjan takakansi, enkä väitä vastaan. Kirja on tehty televisiossa esitetyn draamasarjan pohjalta. En ole kyseistä ohjelmaa katsonut, joten kaikki kirjan tapahtumat olivat minulle täysin uutta juttua.

Ihon alla koostuu mukavan pienistä pätkistä, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin monen henkilön näkökulmasta. Eniten seurattiin kuitenkin Sofiaa, jonka ympärille koko tarina kaikkine salaisuuksineen tuntuu kietoutuvan. Vaikka lukijalle on hyvin aikaisessa vaiheessa selvää, että kaikki jotenkin liittyy sofiaan, on kirjassa luvassa paljon yllätyksellisiä tapahtumia, joita ei osaa ennalta arvata.

Biotieteestä en tiedä yhtikäs mitään, enkä myöskään tiedä, kuinka paljon nykyään pystytään tekemään asioita, joita kirjassa tehtiin kyseisen aihepiirin puitteissa, mutta uskottavasti kaikki asiat oli kirjassa kuvattu, olivat ne sitten kuinka keksittyjä tahansa. Myös erilaisia sairauksia, joista en osasta ollut koskaan kuullutkaan, vilahteli tiheään tahtiin, koska ympäristönä nyt sattuu toimimaan tutkimussairaala ja henkilöstö on joko lääkäreitä, tai potilaita. Mitään tylsää flunssanhoitoa kirja ei kuitenkaan tarjoa, vaan sairaudet ovat mielenkiintoisia ja harvinaisia. Lukijan ei tarvitse tietää yhtään mitään kirjan aiheista, sillä tämä toimii vallan mainiosti muutenkin.

Kirja tarjoaa sopivasti jännittävää salaisuuksien täyteistä arkea, harvinaisia sairauksia ja pelottaviakin biotiedekokeiluja. Juoni kulkee sujuvasti, ja kirjan parissa viihtyi alusta loppuun. Mielestäni oikein hyvä kirja siis.


Ihon alla
Gummerus, 2016
s.419

Ilkka Auer: Kymnaasi

Sofia on orpo, ja joutuu elämään kauhistuttavissa oloissa. Hänen elämänsä on kamalaa. Eräänä yönä hän päättää muuttaa elämänsä suuntaa pysyvästi, mutta oudot käänteet muuttavat hänen suunnitelmansa ja hän päätyy sisäoppilaitokseen. Agnes af Forsellesin  Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille tarjoaa hänelle turvapaikan. Sofian on mahdollista aloittaa uusi elämä ilman kiusaamista ja väkivaltaa, ympärillään ystäviä, jotka välittävät hänestä.
Pian Sofia huomaa, ettei edes hänen uudessa turvapaikassaan kaikki ole hyvin. Pahuus vaanii nurkan takana ja yrittää tuhota Kymnaasin ja sen erityislaatuiset oppilaat. Sofia päättää yrittää kaikkensa pelastaakseen itselleen tärkeiksi tulleet ystävänsä, vaikka se veisi hengen.

Tartuin innolla ja suurin odotuksin tähän Ilkka Auerin uuteen romaaniin. Viime vuonna lukemani Domowik teki niin suuren vaikutuksen ihanine jouluisine tunnelmineen. Kymnaasin mukana päästiin kesäisiin tunnelmiin ja juhannuksen viettoon. Tällä kertaa ei ehditty jäädä kovin pitkiksi ajoiksi ihastelemaan tuoksuja, makuja ja näkymiä, sillä juoni oli vauhdikas. Kuvailevaa tekstiä vauhdikkaiden tapahtumien välissä oli kuitenkin tarpeeksi, jotta mieleen muodostui selvä kuva Kymnaasista, sen ympäristöstä ja asukkaista.

Kymnaasissa esitellään mielikuvituksellinen paikka, jossa lähes kaikki on mahdollista. Eipä ole esimerkiksi yhtään mahdotonta, että saliin astelee kummitus tai, että herättyään voi rapsuttaa jalkopäässä nukkuvaa supikoiraa. Kummallisia asioita avataan lukijalle mielestäni tarpeeksi, vaikka aivan kaikkia pikkujuttuja ei selitetä puhki. Tarina on täynnä kekseliäitä yksityiskohtia ja mahtavia hahmoja. Nautinkin Kymnaasin lukemisesta paljon, ja lähtisin oitis tutustumaan Kymnaasin sisäoppilaitokseen, jos se olisi mahdollista. (En tosin ihan jokaisen oven taakse kurkistaisi...)

Juonikuvioita ja yksityiskohtia oli kuitenkin niin paljon, että niistä olisi riittänyt pidempäänkin kirjaan. Välillä vauhti kiihtyi niin hurjaksi, että valtavia juonikuvioita käsiteltiin muutaman rivin huomioina. Ehkä siis aivan kaikkia ideoita hurjista tapahtumista ei olisi tarvinnut laittaa tähän samaan kirjaan, jos ne eivät kuitenkaan saa ansaitsemaansa sivutilaa ja huomiota. Esimerkiksi jokunen kuolema, uuden hahmon esittely ja kiperä läheltä piti tilanne oli niin nopeasti ohi, että ihmetytti. Toisaalta vauhdikas ja menevä teksti sai minut kääntämään kirjasta sivun toisensa perään.


Kymnaasi, Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille
Haamu, 2019
Kannen kuvat: Ilkka Auer
s. 302
Arvostelukappale

Tove Jansson: Muumit -Sarjakuvaklassikot I

Muumit -sarjakuvaklassikot I sisältää neljä Tove Janssonin alkuperäistä Muumi -sarjakuvaa. Kirja sisältää sarjakuvat Muumipeikko, Muumiperhe, Muumiperhe Rivieralla ja Yksinäinen saari.

Näistä sarjakuvista ainoastaan Muumiperhe Rivieralla oli minulle entuudestaan tuttu tarina, sillä olen nähnyt siitä tehdyn elokuvan. Kirjan sarjakuvista omiksi suosikeikseni nousivat Muumiperhe ja Yksinäinen saari. Näissä kahdessa oli eniten hauskoja kohtauksia, yhtenäiset tarinat ja seikkailua. Vähiten pidin kirjan ensimmäisestä sarjakuvasta, Muumipeikosta, sillä se ei ollut tarinana kovinkaan yhtenäinen. Tarina koostui lähinnä pienemmistä tapahtumista, jotka eivät edes liittyneet suuremmin toisiinsa. Oli tässäkin sarjakuvassa silti paljon hauskoja kohtauksia.

Muumisarjakuvat ovat kauniita. Ne ovat täynnä yksityiskohtia ja niiden kuvia voisi tutkailla hyvinkin pitkään. Kauniiden kuvien lisäksi sarjakuvien tarinat ovat hauskoja. Ne tuovat kaikkien muumihahmojen aidot puolet esiin. Näitä alkuperäisiä sarjakuvia kun ei ole sensuroitu ja muumit ovat juuri sitä mitä haluavat. Nipsu on ahne, eikä kaikkein luotettavin ystävä, Niiskuneiti melko pinnallinen, Muumipeikko ei aina maailman fiksuin, Muumipappa usein ryypiskelemässä ja kaipaamassa etäisyyttä tavalliseen perhe-elämään. Myös muista hahmoista löytyy omat puolensa ja hahmoja näissä sarjakuvissa riittääkin. Kekseliäitä ja monipuolisia hahmoja putoilee jokaisessa sarjakuvassa mukaan tarinaan.

Muumisarjakuvat kestävät aikaa ja niiden kuvitukseen ja tarinoihin voi palata monesti uudestaan, sillä ne kestävät kyllä monet lukukerrat.

Varmasti monen Pikku-Myy fanin kannalta näissä ensimmäisissä sarjakuvissa haittana on se, ettei hän näissä esiinny, mutta minua tämä ei haittaa. Omat suosikkini kun on Nuuskamuikkunen, Muumipappa ja Muumimamma.


Muumit -sarjakuvaklassikot I, (The Complete Tove Jansson Comic Strip, 2006)
Ruotsinkieliset alkuteokset: Mumintrollet I ja Mumintrollet II
Suom. Anita Salmivuori
s. 95

Zoe Sugg: Girl Online omillaan

Penny ja Noah ovat vain ystäviä. Pennyn on aika yrittää tavoitella unelmiaan itsenäisesti, ja myös Noahilla on omat murheet läpi käytävänään. Noah onkin kadonnut kaikkien läheistensä ulottumattomiin, eikä Penny saa häneen yhteyttä. Penny yrittää keskittyä valokuvaukseen, Elliotin murheisiin ja uusiin ystäviinsä, mutta silti Noah pyörii hänen mielessään turhan ahkeraan. Kun Penny sitten tapaa super söpön Callumin, joka on kiinnostunut hänestä, on aika päättää pystyykö hän jatkamaan elämäänsä ilman Noahia.

Girl Online omillaan on kolmas osa Girl Online -sarjasta.
Miten koukkuun voikaan jäädä sarjaan, vaikka sen päähenkilöt ovat melkein kymmenen vuotta nuorempia kuin minä. Tämä koko sarja on vaan niin aito, eläväinen ja täynnä loistavia hahmoja ja tapahtumia. Ei tästä voi olla pitämättä, mutta harmikseni tämä sarja taitaa nyt olla tässä. En ole ainakaan kuullut tai nähnyt missään juttua, että tätä enää jatkettaisiin.

Kirja oli täynnä upeita syysmaisemia, ystävyyttä ja aitoja henkilöitä. Lisäksi oli ripaus nippelitietoa (koska Elliot...), juhlia ja juonittelua.

Kaksi kirjan suurinta yllätystä, ei tullut lainkaan yllätyksenä, vaan ne oli varsin helppo arvata etukäteen, mutta onneksi muutamat pienemmät tapahtumat tulivat täysin yllätyksenä. Tapahtumia oli tarpeeksi, ja ne oli jälleen kuvailtu niin koukuttavasti, että kirja oli luettava lähes yhdellä kertaa, niin kuin aiemmatkin osat.

Henkilöt ovat kasvaneet ja kehittyneet sarjan aikana kohti aikuisuutta ja unelmiaan. Tällaisesta kehityksestä pidän kovasti nuortenkirjoissa, ja tässä sarjassa kirjailija on onnistunut oikein hyvin viemään hahmojaan uskottavasti läpi kasvun ja kehityksen. Lempihahmoni Pynny ja Elliot olivat molemmat isoissa rooleissa (Penny tietysti, koska on päähenkilö sarjassa), mutta harmikseni Pennyn veli käväisi tällä kertaa vain vilaukselta kirjassa. Noh, en minä häntä kirjan lukuhetkellä ehtinyt erityisemmin kaivata, koska olin niin keskittynyt kaikkeen siihen mitä kirjassa tapahtui.

Lue myös: Girl Online ja Girl Online kiertueella


Girl Online omillaan, (Girl Online Going Solo, 2016)
WSOY, 2018
Suom. Inka Parpola
s. 392