Eve Hietamies: Tarhapäivä

Viisi vuotta on kulunut siitä kun Antti Pasasen elämä mullistui. Paavo poika syntyi, eikä Paavon äidistä Piasta ollut lasta hoitamaan. Antti jäi siis kotiin Paavon kanssa. Nyt Vauva aika on ohi ja Paavo on viisi vuotias. Antti on uusien haasteiden keskellä, kun työ ja tarhapäivät pitää sovittaa yhteen. Antin ja Paavon elämä rullaa eteenpäin kuitenkin tasaisesti, kunnes Ennin tytär Terttu muuttaa Pasasille.
Antilla on paljon opeteltavaa tyttölapsen kanssa elämisestä. Mitkä vain vaatteet kun ei kelpaakkaan aamulla ja Pasasilta löytyvät elokuvatkin ovat poikien elokuvia.

Luin vasta hetki sitten Tarhapäivää edeltävän kirjan Yösyötön. Yösyöttö teki minuun niin suuren vaikutuksen, että en malttanut odottaa Tarhapäivän kanssa kauempaa.

Tarhapäivä oli yhtä mahtava kuin Yösyöttökin. Hietamies on luonut viisivuotiaiksi kasvaneista Paavosta ja Tertusta ihanat hahmot. Itselläni kun ei vielä ole lapsia voisi kuvitella ettei tälläisiin kirjoihin oikein voi samaistua, mutta Hietamies kirjoittaa niin uskottavasti ja elävästi, että Pasasten elämän voi kuvitella täysin. Siihen en osaa ottaa kantaa miten oikealta tuo heidän elämänsä kuulostaa lukiosta joilla on lapsia tai enemmän kokomuksia niiden hoitamisesta.

Kirja käsittelee paljon tyttöjen ja poikien eroja, joka tekee kirjasta hauskan. Antin tyttötietämys, kun vaikuttaa aika heikolta. Onneksi tuttu poliisimies osaa auttaa, kun Tertulle pitää tehdä kissapuku kouluun.

Yösyötöstä tuttuja puiston naisia esiintyy edelleen tässäkin kirjass, vaikka Yösyötössä jotenkin jäikin sellainen olo, että he eivät enää jatkossa pyörisi ympärillä. Minusta heidän kirjassa olo oli hyvä juttu, sillä varisnkin Pihla-Puolukasta kertovat jutut olivat hauskoja.

Suosittelen tätä jatko-osaa kaikille, sillä Pasaten perheessä viihtyy loistavasti.

Yösyöttö

Tarhapäivä
Otava, 2012
s. 447
Kansi: Markus Pyörälä

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Vanhus ei ole saanut kalaa kahdeksaankymmeneenneljään päivään. Hänen seuranaan ollut poika käsketään kalastamaan toiseen veneeseen, jotta hän saisi saalista. Vanhus joutuu nyt kalastamaan yksin, mutta hänen toivonsa elää yhä. Hän ajattelee ettei epäonni voi jatkua ikuisesti ja sinnikkäällä yrittämisellä kalaa kyllä tulee lähiaikoina. Hän vannoo itselleen saavansa todella ison kalan ja todistavansa kaikille, että ei ole toivoton tapaus.

Ernest Hemingway on kirjailija jolta luin vasta nyt ensimmäisen kirjan, vaikka hän on erittäin tunnettu. Vanhus ja meri on ollut pidempään lukulistalla, mutta nyt törmäsin siihen vanhempieni kirjahyllyä tutkiessani ja yllätyin... olen nimittäin aina kuvitellut kirjan paljon pidemmäksi mitä se todellisuudessa oli. Olen vain satunnaisesti kuullut joiltakin tuttavilta valitusta siitä, että kokonainen kirja kertoo vain yhdestä kalareissusta, mutta nyt kun itse näin kirjan ajattelin, että eihän näin lyhyeen kirjaan varmaan muuta mahtuisikaan.

Niimpä tartuin heti kirjaan ja nopeastihan se olikin luettu, vaikka kirjan tyyli onkin sellainen, että lukutahti hidastuu ja lukemaansa alkaa miettiä aika paljon jo kirjan edetessä. Kirjan voi lukea vain tarinana, mutta jos sitä alkaa miettiä tarkemmin siitä voi löytää monenlaisia opetuksia ja varmasti eri lukija voi sen tulkita täysin erillä tavalla.

Vanhuksen ja meren perusteella Hemingway on mielestäni loistava kirjoittaja. Yksinkertaisesta aiheesta tulee kaunis ja monipuolinen tarina. Vaikka kirja onkin jo vähän vanhempi ei kirjoitustyyli vaikuta liian vanhalta. Vanhuksen mietteitä unohtuu helposti lukemaan kerralla koko kirjan ajaksi, joten suosittelen varaamaan aikaa lukemiseen niin ettei kokoajan tarvitse keskeyttää.

Vanhus ja meri oli mielestäni kaunis kirja, mutta surullinen. Onko muut kirjan lukeneet kokeneet tämän surullisena?


Vanhus ja meri, The Old Man and The Sea, 1952)
Tammi
Suom. Tauno Tainio
s. 133

John Irving: Vesimies

Vesimies kertoo Fred Trumperista eli juksusta. Juksulla tekee väitöskirjaa muinaisalanorjalaisesta runoelmasta. Hän on karannut kotoa alppihiihtäjä vaimonsa Biggien ja heidän poikansa luota ja asustelee tyttöystävänsä kanssa, joka myös tahtoo lapsen.
Juksu on elämässään melko hukassa, eikä oikeaa suuntaa tunnu löytyvän. Kommelluksilta juksu ei välty varmaankaan yhtäkään kokonaista päivää.

Vesimies on ensimmäinen John Irvinin kirja jonka olen lukenut. Kirja sopi loistavasti nyt luettavaksi, kun olen mukana keltaisen kirjaston lukuhaasteessa ja tämä oli nyt toinen haasteeseeni lukemani kirja.

Olen pitempään ajatellut lukevani Irvinin kirjan Kunnes löydän sinut, mutta ehkä tämä huomattavasti lyhyempi Vesimies on parempi aloitus, kun en ole ennen Irvinin tuotantoon tutustunut. Nyt sain hieman tuntua Irvinin kirjoitustyyliin.

Vesimies on kommelluksien kirja. Juksu on hahmona varsinainen kummajainen. Valheelliset selitykset tulevat hänen suustaan ehkä jopa helpommin, kuin totuus. Tosin kovin uskottavilta hänen selityksensä eivät kuulosta, joka tuokin kirjaan aika usein koomisen vaikutelman. Kuten kohdassa, jossa hän on kiihkeillä epäonnistuneilla treffeillä opiskelijatytön kanssa ja huonossa kunnossa kotiin saapuessaan selitykset vaimolle on kyllä hauskaa luettavaa.

Kirjassa hypitään välillä ajassa jossa Juksu on vielä vaimonsa luona ja välillä taas kerrotaan ajasta jolloin hän asuu tyttöystävänsä kanssa. Kerran päästään jopa hänen lapsuuteensa. Pikkuhiljaa edestakaisin hyppivistä luvuista koostuu selkeä tarina Juksun elämästä alusta loppuun.

Tämän leppoisan ja hauskan kirjan perusteella voin jatkossakin Irviniä lukea hyvällä mielellä, vaikken tiedäkään kuinka samantapaista tämä muiden hänen kirjojensa kanssa on.



Vesimies, (The Water-Method Man, 1972)
Tammi, 1991
Suom. Kristiina Rikman
s. 420
Päällys: Herbie Kastemaa

Candace Bushnell: Carrien nuoruusvuodet

Carrien nuoruusvuodet kertoo Sinkkuelämästä tutun Carrie Bradshawn viimeisestä lukiovuodesta. Carrie elää tavallisessa pikkukaupungissa ja kasvaa kohti aikuisuutta poika ja ystävä huolien kautta. Hänestä tuntuu että hän on ainoa joka ei ole vielä harrastanut seksiä. Ystävät ympärillä tuntuvat löytävän poikaystävät kovin helposti.

Olen suuri sinkkuelämää fani, joten tämä kirja kuulosti ehdottomasti pakolliselta luettavalta.
Kirja koostui Carrien ja hänen ystäviensä nuoruuden poikahuolista, ystävien välisestä draamasta ja unelmista.
Kirja oli kevyttä luettavaa ja ihan hyvä nuortenkirja, mutta sinkkuelämään en sitä edes voi verrata, sillä tämä oli aivan eri maailmasta.
Carrien hahmo nuorena oli täysin erilainen, kuin olin hänet itse kuvitellut sinkkuelämää katsoen. Nuori Carrie kokkaili kotona... Mitä ihmettä? Carrieko kokkaamassa!
Kirja oli siis suuri pettymys, sillä odotin kirjassa olevan jotain vähän syvällisempiä ajatuksia, kun kyse oli kuitenkin Carriesta, mutta se oli vain "aivotonta" teinihömppää.
tämä oli ensimmäinen Carriesta kertova kirja jonka olen lukenut, mutta jos muut kirjat ovat yhtä huonoja pysyn mielelläni televisiosarjassa...
Ainoa mielenkiintoinen asia kirjassa oli Carrien perhe johon sai tutustua.


Sinkkuelämää: Carrien nuoruusvuodet, (The Carrie Diaries, 2010)
Tammi, 2010
Suom. Liisa Laaksonen
s. 398
Kansi: Eevaliina Rusanen

Sarah Waters: Vieras kartanossa

Vieras kartanossa sijoittuu 1940-luvun Englantiin. Hundreds Hallin kartano sijaitsee maaseudulla ja sen asukkaat Ayresin perhe johon kuuluu äiti, poika ja tytär yrittävät pitää kartanoa pystyssä, vaikka varat ovat aivan loppu ja myytävää ei enää tunnu löytyvän.
Eräänä päivänä kartanoon saapuu tohtori Faraday. Hän on innoissaan päästessään näkemään kartanon jonka näki viimeksi lapsena. Näky kuitenkin järkyttää häntä. Upea kartano on enää varjo entisestä. Faraday tutustuu perheeseen, mutta kun talossa alkaa tapahtumaan kauheita, ei Faradaykään voi olla ajattelematta pahoja voimia.

Vieras kartanossa oli kirpputorilöytö. Kirja löytyikin juuri sopivaan aikaan, sillä sain jokuaika sitten facebookissa haasteen lukea viisi keltaisen kirjaston kirjaa, joita en ole aikaisemmin lukenut. Nyt oli siis hyvä aika tarttua haasteeseen ja lukea ensimmäinen kirja.

Vieras kartanossa oli ihana kirja. En voi tarpeeksi kehua Englannin vanhempaan aikaan sijoittuvia kirjoja. Rakastan vanhoista kartanoista kertovia juttuja. Tässä kirjassa tosiaan riitti talon, sekä asujen kuvailua, mutta yhtäkään lausetta en kirjasta poistaisi. Olisin voinut lukea noista kartanon synkistä huoneista vaikka kuinka paljon.

Iloinen tämä tarina ei missään tapauksessa ollut. Alussa kaikki oli perheen köyhyyttä ja talon huonoa kuntoa lukuunottamtta melko hyvin, mutta kirjan edetessä kaikki vaan huononi ja huononi pala kerrallaan. Jos muutamia onnenpisaroita matkanvarrella oli, eivät ne kauaa kestäneet.

Juoni eteni hitaasti, mutta se oli vain plussaa kirjalle, sillä minusta henkilöhahmojen kuvaileminen ja perheeseen tutustuminen oli tässä kirjassa erittäin tärkeää. Tärkeää se oli mielestäni siksi, että jos perhettä ei yhtään "tuntisi" en itse ainakaan niin helposti olisi valmis uskomaan kirjan kammottavia kummitteluja vaan luulisin automaattisesti perhettä hulluksi.

Talon tapahtumat tosiaan oli mielestäni melko karmivia ja jännitystä kirjan lukemisesta sai. Pitää vaan toivoa ettei kauhistu tämän jälkeen jokaista pientä ääntä öisin...


Vieras kartanossa, (The Little Stranger, 2009)
Tammi, 2011
Suom. Helene Bützow
s.594
Kansi: Tuija Kuusela

Eve Hietamies: Yösyöttö

Antti Pasanen elää tavallista elämää toimittajana. Hänen vaimonsa Pia on raskaana. Kun lapsi viimein syntyy on todellisuus täysin erilainen kuin Antti olisi voinut kuvitella. Vastasyntynyt vauva jää hänen hoidettavakseen, kun Pia lähtee naistenklinikalta taksilla.
Antin baarireissut kavereiden kanssa saa jäädä, kun pitää miettiä mistä vauvalle löytää ruokaa ja miten sitä hoidetaan.

Siskoni on pidempään minulle kehunut tätä kirjaa, joten kun sen löysin kirpparilta, niin mukaanhan se lähti. Kehujen arvoinen kirja ehdottomasti oli. Kirja eteni ilman yhtäkään tylsää hetkeä. Suurrimmaksi osaksi kirja koostuu Antin ja hänen vauvansa Paavon elämän alkuvaiheesta. Vauvaelämän iloista ja suruista. Kirja on kirjoitettu niin, että välillä naurattaa ja välillä luetaan sitten totisemmalla ilmeellä.

Antin hahmo on uskottava, vaikken voikkaan tietää mitä miesten päässä liikkuu ja vauva-arkeen pääsee todella aidosti sukeltamaan mukaan. Eli kirja on juuri sellainen mistä pidän. Tarinan voi nähdä erittäin selvästi päässään, itsensä voi melkeinpä kuvitella tarinaan ja kirjaa ei halua laskea kädestä vaan lukea aina vaan lisää ja lisää.

Kirjaan voisi varmaan paremmin samaistua jos olisi lapsi ja kokemuksia vauvan kasvattamisesta, mutta loistavaa luettavaa se oli vaikkei itselläni lapsia vielä olekkaan. Eli ei kannata sen takia jättää lukematta. Vaikka kirja onkin pääasiassa vauvajuttuja jaksaa sitä silti lukea. :)

Jatko-osa Tarhapäivä menee ehdottomasti lukulistalle!

Yösyöttö
Otava, 2010
s. 383
Kansi: Markus Pyörälä

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Anna Karenina elää ylhäisen pietarilaisen Kareninin vaimona. Hänen avioliittonsa ainoa onni on heidän pieni poikansa. Anna lähtee matkalle veljensä luo ja tapaa eräissä tanssiaisissa kreivi Vronskin. Vronski liehittelee kaunista Annaa. Vronskilla on myös toinen suuri ihailija Kitty, joka saa pettyä suuresti nähdessään Vronskin ja Annan rakkauden heräävän. Tanssiaisten jälkeen on Annan tehtävä suuria päätöksiä. Hänen pitää valita joko Vronski tai upea elämä jossa myös hänen rakas poikansa on.

Anna Karenina on ollut minulla jo varmaan vuoden lainassa, mutta vasta nyt rohkaistuin ja päätin tarttua tähän kirjaan. Pidän kovasti vanhoista kirjoista varsinkin silloin, kun kerronta on niin hyvää että vanhat talot ja puvut voi kuvitella mieleensä. Olen kuitenkin lukenut lähinnä englantilaisia vanhoja kirjoja, joten venäläiseen oli hiukan pelottavakin hypätä, kun sivumääräkin lähenteli tuhatta.

Onnekseni Anna Kareninasta löytyi runsaasti paikkojen ja kulttuurin kuvailua, sekä upeita pukuja ja seurapiirielämää, jota oli aivan ihana lukea. Eniten pidin kohtauksista joissa seurattiin Annan ja Vronskin, sekä Levinin ja Kittyn suhteiden etenemistä. Toinen ihanuus kirjassa oli vanhanaikainen kieli. Lukiessa huomaa hyvin, ettei suomennos ole ihan hetki sitten tehty.

Kirjasta löytyi myös monia kohtauksia jotka olisin mielelläni hypännyt yli. Maataloudesta ja politiikasta puhuttiin usein jaaritellen monia sivuja ja kun aihe ei itseäni kiinnostanut oli se tylsää. Toinen hiukan itseäni ärsyttävä asia oli ranskankielisten lauseiden käänökset jotka löytyivät sivun alalaidasta. Välillä niitä oli jopa kuusi yhdellä sivulla, jolloin tuntui sivun lukeminen pelkältä pomppimiselta.

Kirja ei tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta toisin, kuin jotkin englantilaiset romaanit, mutta omasta mielestäni Anna Kareninan lukeminen on ollut itselleni kuitenkin tärkeä asia, sillä onhan se hyvin tunnettu ja puhuttu kirja, josta en halunnut missään tapauksessa jäädä paitsi.


Anna Karenina, (1875-77)
WSOY
Suom. Eino Kalima
s. 917
Päällys: Pekka Loiri