Savusälvässä on uusi hallitsija, Kultaterä. Osa valtiaista suunnittelee kapinaa Kultaterää vastaan, ja kun Kultaterä saa vihiä asiasta, hän teloittaa Korppikurun syyttömän valtiaan, Vanhan Korpin. Tämän jälkeen Korppikurun tyttären, Ètainin elämä muuttuu rysäyksellä. Hänet nimittäin naitetaan Kaartinpäälikkö Rautakatseelle, vaikka Ètain on lupautunut toiselle miehelle, rakastamalleen Rowanille, todelliselle kapinalliselle. Tästä alkaa vuosien matka, jonka aikana Ètain joutuu moneen kertaan pohtimaan ratkaisujaan ja sitä, mitä hän haluaa.
"Rowanin vierellä hän olisi vahva ja urhea, Korppikurun tytär, mahtavien esi-isiensä arvoinen. Hänen henkensä takertui noihin uniin ja kieltäytyi nöyrtymästä vääjäämättömän tulevaisuuden edessä."s.69
Korpinlaulu aloittaa kelttiläishenkisen fantasiatrilogian.
Korpinlaulu on kaunis kirja, jossa riittää seikkailua ja tunteiden paloa. Pidin kirjasta hurjasti kaikkine juonenkäänteineen ja draamoineen. Kirja on fantasiaa, mutta sen lukeminen tuntuu enemmän historiallisen draaman lukemiselta, sillä fantasiaelementit ovat pieniä, kuten veritaikoja, tai hyvin pieneen rooliin jääneet näyt.
Kirjassa edetään vuosia, Ètain ehtii kasvaa nuoresta naisesta aikuiseksi, kokemaan paljon niin hyvää kuin pahaakin. Hän onkin kirjan päähenkilö, vaikka silloin tällöin päästään kuulemaan ajatuksia myös muilta hahmoilta.
Kirja on hyvin kirjoittettua sujuvaa tarinaa alusta loppuun. Joihinkin hetkiin pysähdytään pidemmäksi aikaa, kun osa vuosista harpataan nopeasti yli. Ètainiin ehtii tutustua hyvin, mutta myös muut kirjan hahmot pääsevät esiin. Kirjassa käytetyt nimet ovat todella kauniita. Pidän ideasta, jossa henkilöt saavat useita nimiä elämänsä aikana.
Tiedän uppotuneeni tarinaan loistavasti silloin kun mieleni tekisi ryömiä kirjan sisään neuvomaan hahmoja. Niin kävi tällä kertaa ja mieleni teki kiljua varsinkin Ètainille, että etkö nyt vain voisi avata sitä suutasi ja puhua, niin moni asia sujuisi paljon helpommin, eikä syntyisi niin paljon väärinkäsityksiä. Ètain ei tosiaan ole mikään lörppö hahmo, vaan miettii sanomisiaan niin paljon, ettei yleensä sano mitään.
Kirjan hahmojen elämä on rankkaa, eikä lukukokemus siksi ole keveä, vaikka kirjoitustyyli onkin mukavan helppoa. Kirjan loppupuolellakin eteen tuli uusia vaikeita asioita ja murheita, oli siinä silti mielestäni sellainen keveämpi pilke silmäkulmassa meininki, mikä sai minut hykertelemään iloisena. Ja kun pääsin niihin Variksensurma kohtauksiin, niin huhhu... Ei mitään juonipaljastuksia, mutta Variksensurmasta tuli yksi kirjan lempihahmoista, vaikka häneen ei edes niin hyvin ehditty tutustua.
Korpinlaulu
Karisto, 2019
Kannen suunnittelu: Laura Noponen
s.532
