sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Markku Ropponen: Kuhala ja puhelu kiusaajalta


Otta Kuhala on entinen poliisi. Nyt hän työskentelee omassa yhden miehen ja kahden gekon yksityisetsiväyrityksessä, Jyväskylässä. Kuhala hoitaa kaikenlaisia toimeksiantoja, mutta pohtii hetken kannattaako 70-luvulla tapahtuneeseen unohdettuun henkirikokseen sekaantua. Työ on kuitenkin työtä ja Kuhala huomaa pian tutkivansa tapausta. Dementoitunut vanha opettaja tosin, ei välttämättä ole luotettava vihjeiden antaja, kun sepustukset poukkoilevat sinne tänne, eikä mies tunnu muistavan kaikenaikaa edes kenen kanssa puhuu.

Kuhala ja puhelu kiusaajalta on ensimmäinen osa Otto Kuhala -sarjasta.
Kuhala ja puhelu kiusaajalta esittelee yksityisetsivä Kuhalan vauhdikkaasti. Heti kirjan alusta lähtien Kuhala joutuu tilanteisiin, joista ei selvitä mustelmitta. Kirjan lopussa voikin pohtia, millaisessa kunnossa Kuhala on, kun tämä sarja joskus loppuu. Kuhala on aika äkkipikainen ja asioihin tarttuva mies, eikä siksi voi välttyä ongelmilta.

Kuhala ja puhelu kiusaajalta on hauska kirja dekkariksi, eikä vauhdista ole pulaa. Jyväskylä ja sen ihmiset kuvataan aika ankeiksi. Suunnilleen jokainen vastaantulija on puliukko, pikkurikollinen, huumehörhö tai kylähullu. Aiheetkin vaihtelevat koulukiusaamisesta kiristykseen ja maailman ankeaan tilaan, kuten ilmastonmuutokseen. Kirjassa vallitsevasta ankeasta perustunnelmasta huolimatta pidin kirjaa hauskana, sillä Kuhalan seikkailuista ei voi lukea kovin totisella asenteella.

Tunnelma ja kaikki pienet yksityiskohdat tekivätkin kirjasta hyvän. Itse rikokset ja syylliset olivat ehkä toissijaista, eikä lopulta edes erityisen yllättävää, sillä epäiltyjä ei ollut kovinkaan monia.


Kuhala ja puhelu kiusaajalta
Tammi, 2002
Kansi: Aki Suvanto (kuva: Jens Olof Lasthein/Gorilla)
s. 261

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti