lauantai 27. heinäkuuta 2013

Enid Blyton: Viisikko pelastaa salaisuuden


Paulin isä rakentaa Paulin omalle saarelle tornin tutkimustöitään varten ja ilmoittaa ettei Paulilla ystävineen ole saarelle mitään asiaa. Lapset huolestuvat kuitenkin Paulin isän turvallisuudesta, kun mantereelle muuttaa uusia ihmisiä jotka ovat hyvin kiinnostuneita tornista ja Paulin isän tutkimuksista. He vaativat isää antamaan merkkejä tornistaan kahdesti vuorokaudessa, jotta lapset tietävät hänen olevan kunnossa. Pian Paulin isä huolestuu itsekkin, sillä hän epäilee, että saarella on joku. Niimpä Tim koira lähetetään saarelle turvaksi. Viisikkoa odottaa taas suuri seikkailu.

Miettisin kesäistä luettavaa ja päädyin Viisikkoon. Viisikko pelastaa salaisuuden on kuudes sarjan osa, mutta koska olen näitä nuorempana lukenut niin ajattelin ettei ole mitään väliä minkä luen. En kyllä muistanut tästäkään kirjasta yhtään mitään vaikka olen tämänkin joskus lukenut.
Vaikka viisikot ovat jo vanhempia kirjoja, ei ne lukiessa tunnu liian vanhanaikaiselta. Toki eroja huomaa, kuten televisioiden harvinaisuudesta.
Viisikkoon kuuluu neljä lasta (Pauli, Anne, Leo ja Dick), sekä koira Tim. Lempihahmoni tietysti Tim, tuo suloinen viisas koira. Yllätyin, kun en muistanut, että kirjan Pauli onkin oikeasti tyttö (Paula) joka vaan haluaa olla poika.
Nuortenkirjana juoni on aika kevyt ja ennalta arvattava, mutta kirjan seurassa viihtyy silti. Retkiä ja seikkailuja kirja on täynnä. Mutta tärkeintä kuitenkin retkiä edeltävät valmistelut, joihin kirjassa keskitytään todella paljon. On eväiden tekoa ja pakkaamista, sekä muiden tavaroiden varmistusta mukaan matkaan. Jos ruuasta puhuttaessa alkaa tekemään mieli ruokaa, kannattaa kirjan lukuhetkeä varten varata kunnolla syötävää, sillä eväiden kuvailulta ei vältytä.
En usko, että kirjojen lukujärjestyksellä on suurta väliä, vaikka näissä viitataankin aikaisemmin tapahtuneisiin seikkailuihin.


Viisikko pelastaa salaisuuden (Five on Kirrin Island again)
Tammi
Suom. Heidi Järvenpää
s.157

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti