lauantai 3. syyskuuta 2016

Mari Jungstedt: Neljäs uhri


Pikkukaupungin rauhallista arkea ravistelee ryöstäjien tekemä isku arvokuljetusautoon. Ryöstäjät pääsevät karkuun, mutta pian epäonni kohtaa myös heitä, kun yksi ryöstäjistä murhataan piilopaikassa. Komisario Knutas saa kollegoidensa kanssa tapuksen tutkintaansa. Onko kyse vain ryöstäjien välisestä riidasta, vai onko joku paremmin perillä ryöstäjistä, kuin Knutas?

Neljäs uhri on yhdeksäs osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Jungstedtin tapa kertoa tarinaa monen ihmisen näkökulmasta toimi taas, vaikka tällä kertaa arvasin murhaajan aika aikaisessa vaiheessa, eikä kirja tuottanut suuria yllätyksiä. Vaikka sarjasta löytyy muutama tälläinen melko ennalta-arvattava teos, on lukeminen silti mukavaa hyvin etenevän kerronnan vuoksi.
Upean aidosti kuvailtu Gotlanti ja sen maisemat piirtyy selvästi lukijan silmien eteen, vaikka en ole Gotlannissa edes käynyt. Tälläistä kirjoitustyyliä arvostan kovasti.

Henkilöistä Johan ja Emma olivat aika pienessä roolissa tällä kertaa, mutta kaikkien muiden hahmojen elämää koskevien juonenkäänteiden joukossa se ei haitannut. Kaikki hahmot jäivät kirjassa isojen muutosten äärelle, joten mielenkiinnolla odotan miten heidän kaikkien käy seuraavassa osassa.


Neljäs uhri, (Det fjärde offret, 2011)
Otava, 2014
Suom. Emmi Jäkkö
s. 333

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti