Maja Lunde: Lumisisko

 

Jouluaatto on Aatolle erityisen tärkeä päivä. Silloin on hänen syntymäpäivänsä. Hän pitää joulusta muutenkin paljon. Kaikista sen äänistä, tuoksuista ja mauista. 

Jouluaattoon on enää muutama päivä, mutta Aaton suruksi, kotona ei tunnu lainkaan siltä. Koristeet pysyvät varastossa, edes kynttilöissä ei ole valoa. Isä, äiti ja pikkusisko kulkevat kuin sumussa. Eivätkä he ole lainkaan kuin ennen. 

Aatto viettää päivänsä uimalla. Se sentään on mukavaa. Mutta sitten hän kohtaa iloisen tytön, Hetan, eikä päivät tunnu enää lainkaan niin harmailta ja synkiltä.

"Tuollaisen naaman olisin varmasti muistanut. Se oli pieni ja pisamainen, vihreät silmät säkenöivät valoa talven pimeyteen, suu oli iso ja hymyilevä, ja etuhampaiden välissä oli iso rako."s.10

Lumisisko oli toinen tämän vuoden joulukalenterikirjoistani. Ihailin tätä jo viime vuonna, joten olin tänä vuonna ajoissa ostoksilla, jotta sain tämän upean kirjan itselleni. Tässä on nimittäin kirja joka on hyvin kaunis niin tarinaltaan, kuin ulkonäöltäänkin. Kirja on iso ja kaunis. Kuvitus on täydellinen, taianomainen ja kiehtova. Tätä kirjaa on ilo tutkiskella vaikka pitempäänkin. Ja varmasti tämä kestää useamman lukukerran. 

Minulla ei ennen ole ollut joulukalenterikirjojen kanssa sellaista ongelmaa, että en malttaisi lopettaa tarinaa ja jatkaa vasta seuraavana päivänä kun luukku loppuu, mutta nyt täytyy myöntää, että useana päivänä olisin niin mieluusti vain lukenut koko kirjan heti. Maltoin kuitenkin mieleni ja luin luvun päivässä, vaikka sinnikkyyttä se vaati. Tarina jäi melkein joka päivä hyvin kutkuttavaan kohtaan, jossa jatkoa olisi halunnut heti. 

Lumisiskon tarina on surullinen, kaunis ja toiveikas. Se käsittelee lempeästi kuolemaa ja läheisen menettämistä. Kirja käsittelee myös ystävyyttä, ja tilanteita, joissa ystävyys on koetuksella. Joulun taikaa on ilmassa runsaasti. Lunta, luistelua, joulukoristeita, lumileikkejä ja kaakaota mahtuu mukaan paljon. Ihanan talviset ilonhetket tekevät kirjasta kauniin toiveikkaan, vaikka vaikeita ja surullisia kohtauksia ja aiheita on paljon.

Kirja onkin loistava yhdistelmä, jossa ilot ja surut tasapainottavat toisiaan luoden kauniin tarinan. Kaiken viimeistelee upeat valtavat kuvat, joiden kautta tarinan upeaan tunnelmaan on entistä helpompi sukeltaa. 

Lumisisko, (Snösystern, 2018)

Kustantamo S&S, 2019

Kuvittanut: Lisa Aisato

s.190

Juha Mäntylä (toim.): Joulukalenteri -Hotelli Sylvia

 

Minulle on jo tullut tavaksi ostaa joulukalenteriksi tämä Reunan ihana novellikokoelma joulukalenteri. Niin tein myös tänä vuonna, ja vietin jälleen 24 päivää ihastuttavien tarinoiden parissa. 

Yllätyksekseni kalenteri, jonka olen oppinut tuntemaan dekkari/jännitys novellikokoelmana, ei ollutkaan sitä tänä vuonna. Tällä kertaa tarinat olivat pieniä mystisiä, taianomaisia, joulun ihmeitä täynnä olevia tarinoita.

Joka vuosi tällä kalenterilla on jokin teema, jonka mukaan kirjailijat kirjoittavat. Tänä vuonna ideana on, että Hotelli Sylviaan kutsutaan 24 vierasta viettämään joulua. Jokainen kirjailija on saanut kirjoittaa yhden vieraan joulusta tuossa hotellissa, joka on auki ainoastaan jouluisin. Tämä olikin tähän asti lukemistani Reunan kalentereista yhtenäisin. Kaikki kirjailijat kirjoittivat siitä mistä pitikin ja lukija pääsee kurkistamaan kaikkiin 24 huoneeseen ja niiden omaperäisiin vieraisiin. 

Oma suosikkini tämä ei näistä kalenterista kuitenkaan ole, vaikka tyyliltään se onkin hyvin erilainen ja yhtenäisin. Jossakin vaiheessa tuntui hetken siltä, että tarinat ja vieraiden kohtalot alkoivat toistaa itseään. Monella kirjailijalla kun oli aika samankaltainen idea mielessään. Pieni jouluinen ihme, lapsuuden muistot ja kohtaaminen menneisyyden kanssa. 

Mukaan mahtui monta arkisen kaunista pientä tarinaa, joita oli mukava lukea joulukuun pimeinä aamuina. Mutta mahtui joukkoon myös muutama tarina, jonka juoni ei saanut minua innostumaan lainkaan. Näissä muutamissa tarinoissa kaikki arkisuus oli unohdettu, eikä päähenkilöön päästy tutustumaan mitenkään. Näitä ei onneksi ollut kovin montaa.

Mukava yllätys oli, että kirjaan oli otettu mukaan jopa yksi selkokielinen novelli. En olekaan koskaan lukenut mitään selkokielistä tarinaa ennen tätä. 

Kirjasta löytyy novellit näiltä kirjoittajilta: Shimo Suntila, Kari Valto, Tarja Sipiläinen, Anne Tarsalainen, Tiina Tainio, Kari Hanhisuanto, Markus Ahonen, Janne Mäkitalo, Olli Sarpo, Ann-Mari Pitkäranta, Kirsi Pehkonen, Harri István Mäki, Risto Rahikainen, Juha Mäntylä, Sanna-Leena Knuuttila, Maria Kuutti, Markku Keisala, Jasu Rinneoja, Elina Saksala, AP Kivinen, Asta Ikonen, Unna Takalo, Ville Lindgren ja Johanna Hasu.

Joulukalenteri -Hotelli Sylvia

Reuna, 2020

s.403

P.D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia

 

Mistelimurha ja muita kertomuksia sisältää neljä novellia. Ainakin kolme niistä sijoittuu jollakin tavalla joulunaikaan. Yhdestä en oikein tiedä mihin. 

Novellit vievät mukanaan Englannin maaseudulle, kartanoihin, takkatulien loisteeseen, eli tunnelmallisiin kulisseihin, joiden takana tapahtuu ikäviä asioita, murhia. Yksi tarina on poikkeus ja vie mukanaan kolkkoon ja kylmään kaupunkiin, josta tunnelmalliset hetket ovat kaukana. Kolmea kokoelman novellia yhdistää myös se, että niissä muistellaan kauan sitten tapahtunutta rikosta. 

"Dalgliesh oli toivonut jotakin teetä jouluisempaa ja ajatteli kaiholla erinomaista ateriaa, joka odotti häntä hänen tätinsä pikku talossa, huolella valittua punaviinipulloa, joka oli jo avattu hengittämään, räiskyvää ja suolalta tuoksuvaa ajopuutulta takassa."s.109

En ole ennen tätä novellikokoelmaa lukenut mitään tunnetulta dekkarikirjailija P.D. Jamesiltä, joten varmaan oli jo aikakin tutustua hänen tuotantoonsa edes jollakin tavalla. Novellien hahmot eivät näin ollen ole minulle entuudestaan tuttuja, vaikka ilmeisesti kahdessa novellissa seikkaileva Adam Dalgliesh on tuttu myös Jamesin romaaneista. 

Nämä rikosnovellit olivat yllättäviä ja mukaansatempaavia tarinoita. Kaikista löytyi hyvin etenevä juoni, kiinnostavat henkilöt ja osasta joulukuuhun sopivasti joulutunnelmaa. Omaa suosikkia on vaikea valita, sillä kolme näistä novelleista, Mistelimurha, Hyvin tavallinen murha ja Joulun kaksitoista johtolankaa olivat kaikki todella hyviä. Ainoastaan Boxdalen perintö ei lähtenyt viemään mennessään aivan samalla tavalla kuin muut, eikä taida jäädä pitkäksi aikaa mieleen. 

Mistelimurha oli mielestäni perinteisin vanhanajan dekkaritarina. Hyvin tavallinen murha taas synkin. Näistä molemmissa oli yllättävä loppu. 

Joulun kaksitoista johtolankaa oli tunnelmaltaan jouluisin, tarina myös eteni kauniisti, mutta loppu ei yllättänyt. 

Mistelimurha ja muita kertomuksia, (The Mistletoe Murder and Other Stories, 2016)

Otava, 2017

Suom. Jaakko Kankaanpää

s. 124

Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun

 

Amelia kirjoittaa kirjeen joulupukille. Hänen toiveensa on suuri, mutta sitäkin tärkeämpi. Amelia uskoo joulupukkiin ja taikuuteen. Niinpä hän toivoo äitinsä paranevan. Mutta mitä tapahtuu kun samaan aikaan Tonttuvaarassa, joulupukin kotona tapahtuu kamalia tuhoja. Perutaanko joulu? Jaksaako Amelia uskoa tarpeeksi, saadaksen joulupukin luokseen?

"Maailmassa oli taikuutta, ja se levisi kaikkien lasten uniin. Joulupukki ei kuitenkaan voinut huijata itseään. Ilman tätä yhtä lasta, kahdeksanvuotiasta tyttöä nimeltä Amelia Toivorinta, joka toivoi niin kovasti taikuuden olevan totta, joulu ei olisi koskaan tullut."s.9

Tyttö joka pelasti joulun on jatkoa kirjalle Poika nimeltä Joulu. Joulupukki on kotiutunut hyvin Tonttuvaaraan ja ensimmäisestä osasta tutut hahmot seikkailevat nyt aivan uusien joulujen, ongelmien ja muiden tapahtumien parissa. 

Tarinaan mahtuu monia synkkiä ja surullisia tapahtumia ja jännittäviä tilanteita, mutta myös hauskoja juttuja mahtuu mukaan. Erityisesti ilahdutti kuningatar Viktorian ottaminen mukaan tarinaan. Kirjan hauskimmat tilanteet tapahtuivatkin hänen makuuhuoneessaan.  Toki Salamaa, tuota sinne tänne pissaavaa poroa ei sovi unohtaa, sillä hän viihdyttää varmasti etenkin nuorempia lukijoita. 

Tyttö joka pelasti joulun tuo ihastuttavan ja hauskan joulutunnelman mukanaan. Kirjaan on luotu tarina, jonka hahmot ovat omalaatuisia ja kekseliäitä, tapahtumat vauhdikkaita ja ajatuksia herättäviä, eivätkä ne päästä helpolla, sillä tarina ei ole alusta loppuun pelkkää iloa ja riemua, vaan myös elämän synkempää puolta näytetään. 

Jälleen myös Chris Mouldin upeaa kuvitusta löytyy kirjan sivuilta. Nämä upeat ja hullunkuriset piirrokset sopivat kirjan tunnelmaan erittäin hyvin. 

Lue myös: Poika nimeltä Joulu

Tyttö joka pelasti joulun, (The Girl Who Saved Christmas, 2016)

Aula & Co, 2017

Suom. Sarianna Silvonen

Kuvitus: Chris Mould

s. 343

Arnaldur Indriðason: Ääni kuin enkelin

Suuri Reykjavikin hotelli on joulutunnelmissa. Ulkomaalaisia turisteja on paljon ja kassaan kilahtelee tuottoa kiitettävällä tahdilla. Siksi hotellin johtaja ei ole lainkaan tyytyväinen, kun hotellin henkilökuntaan kuuluva mies löydetään murhattuna. 

Erlendur saapuu kollegoineen selvittämään, kuka murhasi tuon joulupukiksi pukeutuneen työntekijän ja miksi. Mies kun tuntuu eläneen elämäänsä rauhassa lähes erakkona.

erlendur pohtii samalla omaa elämäänsä, joka ei joulusta huolimatta tunnu erityisen valoisalta.

"Erlendur kuuli äänestä, että kokilla oli isompi huoli hotellista kuin murhatusta. Ja ajatteli sanoa kokille, että vierasmäärä saattaisi vain lisääntyä murhan ansiosta. Ihmiset olivat nykyään sellaisia. Hotelli voisi jopa mainostaa itseään murhahotellina. Kehittää rikosaiheista matkailuvalttia."s.27

Ääni kuin enkelin on kolmas osa Islantiin sijoittuvasta dekkarisarjasta.

Voi tuota synkkämielistä, yksinäisyyteen hautautuvaa Erlendur parkaa. Tämän kirjan päähenkilö ei ole jouluihminen, ei sitten lainkaan. Olikin mukavaa, että Erlendurin elämään saatiin pienen pientä vihjettä mahdollisista tulevista iloista, joita elämä hänelle ehkäpä jatko-osissa tarjoaa. Sopia ainakin toivoo, sillä rajansa tällä päähenkilön synkkyydelläkin. Jotakin hyvääkin täytyy joskus olla. 

Kirjassa käsitellään jälleen runsaasti huumeongelmia, prostituutiota ja perheväkivaltaa, niin kuin aiemmissakin osissa. Murhaa tutkitaan aktiivisesti läpi kirjan ja se saa suuren roolin juonessa, vaikka silloin tällöin perehdytään Erlendurin henkilökohtaiseen elämään ja ikäviin muistoihin lapsuudesta. 

Jouluakin ehditään hiukan touhottaa siinä sivussa, vaikkakaan ei juuri Erlendurin taholta. Työkaverit kuitenkin muistavat joulun hieman paremmin, ja hotellissakin on joulu esillä. Tunnelmallinen joulukirja ei silti ole kyseessä, vaan pesunkestävä dekkari, jossa murha on raaka ja kaikki epäiltyjä. 

Hieman päästään myös jälleen kurkistamaan Islannin kulttuuriin. Esim. Islantilaiset jouluruuat, kalliit hinnat ja turistien ostamat villapaidat vilahtelevat tarinassa tasaisin väliajoin.

Lue myös: Räme ja Haudanhiljaista

Ääni kuin enkelin, (Röddin, 2002)

Blue Moon Kirjat Oy, 2006

Suom. Seija Holopainen

s.317

Eva Frantz: Kahdeksas neito

 

Aamun ensimmäinen avantouimari saa kokea karmean yllätyksen, kun avannossa on hänen lisäkseen ruumis. 

Anna Glad alkaa tutkia tapausta uusien kollegoidensa kanssa. Juttu vaikuttaa aluksi selvältä, mutta sitten alkaa paljastua yhtä sun toista kuolleesta ja hänen menneisyydestään. Lisäksi Suoraan Annalle osoitettu kirje, joka sisältää erittäin hämmentävää materiaalia, saa poliisit epäilemään, että kuolema ei välttämättä ollutkaan tapaturma. 

"Juokseminen oli nyt raskaampaa, lumikerros paksuuntui jatkuvasti. Hän kääntyi katsomaan rantaa. Yksittäiset valot eivät enää erottuneet kunnolla, näkyi vain kaukaista oranssinkeltaista utua. Miten kauas hän oli juossut?"s.262

Kahdeksas neito on toinen osa Anna Gladista kertovasta dekkarisarjasta.

Tämä toinen osa oli aivan yhtä ihana ja loistava kirja kuin ensimmäinenkin osa. Kirjan maailmaan uppoutuu jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Teksti on kauniin arkista ja kuvailevaa. Hahmot ovat aitoja ja sydämmellisiä, juoni on koukuttava ja yllätyksiä täynnä. Henkilöiden elämää ja arkea kuvaillaan paljon, ja siksi myös joulu pääsi suureen rooliin tässä ihanan tunnelmallisessa jouludekkarissa. Oli mahtavaa, että yksi kirjan hahmoista oli niin jouluihminen. Usein kun jouluun sijoittuvissa dekkareissa päähenkilöt vihaavat joulua, eikä sitä siksi juuri kuvailla tai tunnelmoida. Tässä kirjassa Rolf onneksi toi jouluntunnelmaa hössötyksineen kaikkineen. (Löysin paljon itseäni hänen jouluun valmistautumisestaan :D)

Kirjan tapahtumat alkavat hieman ennen Lucian päivää ja jatkuvat jouluun saakka. Lucia neidot kulkevatkin tiuhaan kirjan sivuilla. Pidän siitä, että Lucian päivästä puhutaan edes joissakin kirjoissa, kun muuten sitä ei täällä hirveästi juhlita tai ajatella. 

Murhatutkinta oli toki myös kiinnostava, vaikka tämä postaus nyt onkin täynnä lähinnä hehkutusta kirjan joulutunnelmasta. Menneisyyden salaisuudet paljastuivat sopivan verkkaisesti ja pitivät jännitystä yllä. Epäiltyjä oli sopivasti ja hahmot onnistuivat tekemään hyvin yllättäviä tempauksia.

Lue myös: Sininen huvila

Kahdeksas neito, (Den åttonde tärnan)

S&S, 2018

Suom. Ulla Lempinen

s.343

Outi Pakkanen: Katso naamion taa

 

Leila Antela elää onnellista elämää. Hän asuu upeassa kodissa perheensä kanssa. Varakas mies takaa toimivat luottokortit, eikä murhetta tarvitse kantaa kuin miehen siskosta, joka sairastuttuaan tekee kummallisia asioita pitkin kaupunkia. 

Leila on jouluostoksilla kun hän huomaa väkijoukossa tutut kasvot, kasvot joiden kantajaan hän ei missään tapauksessa halua törmätä. Leila pakenee paikalta, mutta turhaan. Mies menneisyydestä on löytänyt hänet. 

Joulu saapuu, tunnelma on kaunis ja pukkia odotetaan kovasti. Ikävämpää on, että illan aikana talossa käy kaksi pukkia, joista toisen takia joudutaan kutsua paikalle myös poliisit.

"Viiden minuutin kuluttua Suomen Turku julistaisi joulurauhan, ja Anders halusi kuulla sen nimenomaan radiosta. Kerran hän oli katsellut toimitusta televisiosta, mutta ei siinä ollut samaa tunnelmaa, vaikka raatihuoneen aukiolla oli ollut luntakin."s.96

Katso naamion taa johdattaa lukijat jouluiseen Helsinkiin. Valot tuikkivat, lunta sataa, ja joululahjoja ostellaan. Mutta iloisen joulutunnelman taakse kätkeytyy synkkiä salaisuuksia. Menneisyyden varjot jahtaavat Leilaa, Kristiina pelkää, vaikka ei oikein edes tiedä mitä, eikä idyllisen perhe-elämän kulissi enää tunnu pysyvän kasassa. 

Luin nuorena kaikki siihen menessä ilmestyneet Pakkasen kirjat, myös tämän. Mielestäni nämä olivat aivan parhaita kirjoja silloin. En kuitenkaan enää muista näiden tapahtumia, joten hyvillä mielin pystyin tarttumaan tähän joulunaikaan sijoittuvaan dekkariin, ja jännittämään tapahtumia ja syyllisen paljastumista samalla tavalla kuin vuosia aiemmin. 

Olihan tässä kirjassa edelleen sitä tunnelmaa jota muistelinkin näissä vanhemmissa Pakkasen kirjoissa olevan. Jännittäviä tapahtumia, draamaa, kaunista tunnelmaa, ja Anna Laine, joka näissä vanhoissa kirjoissa on paljon enemmän minun mieleeni, mitä uusimmissa. 

Poliisien työtä ei kuvailla, vaan asiat etenevät ja selviävät omalla painollaan samalla kun kirjan henkilöt elävät elämäänsä. Vauhtia, draamaa, jännitteitä ja toimintaa riittää tässä dekkarissa, mutta myös joulua ehditään tunnelmoida ja tavallistakin iloista arkea elää, ainakin jossain osotteissa. 

Katso naamion taa

Otava, 1987

s.239

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Joulu lähestyy, ja innokkaalla kemistillä, Flavia de Lucella on suunnitelmia Joulupukin varalle. Hän aikoo pyydystää tuon taianomaisen miehen todistaakseen, että Joulupukki todella on olemassa.

Flavian aikeita häiritsee kuitenkin kartanoon saapuva suuri kuvausryhmä. Rahavaikeuksien takia perhe joutuu päästämään elokuvatiimin kuvaamaan filmiä heidän rakkaaseen kotiin. 

Kuvausryhmään kuuluu monenlaisia ihmisiä, ja draamaa syntyy heti. Pieni draama tuntuu pian hyvin vähäpätöiseltä, sillä yksi ryhmästä löydetään murhattuna. 

"Villatakki ei tietenkään ollut minulle sopivankokoinen. Hihat käärittyinäkin näytin banaaneja noukkivalta huonoryhtiseltä apinalta. Minulla on kuitenkin sellainen elämänkatsomus, että villan lämpö peittoaa muotirytkyissä hytisemisen missä tahansa olosuhteissa."s.13

Filminauha kohtalon käsissä on neljäs osa 50-luvulle sijoittuvasta Flavia de Luce -dekkarisarjasta.

Säästelin tätä kirjaa tarkoituksella tähän joulunaikaan luettavaksi. Odotin innolla kuinka upea tunnelma kirjaan on saatu, kun yhdistetään joulu, kauniit kartanomaisemat, ja Flavian hauska ja vauhdikas tyyli elää elämäänsä.

Yhdistelmä toimi loistavasti. Kirja on jälleen upeasti kirjoitettu. Bradleyn teksti on kaunista. Kieli on monipuolista, kuvailevaa ja hyvin kulkevaa. Murhatutkintakin on sopivan letkeää, sillä tämän sarjan murhat eivät ole liian raakoja ja verisiä. 

Tästä sarjasta on muodostumassa yksi omista dekkarisarjasuosikeistani, vaikka alkuun olin hyvinkin negatiivinen. Nyt olen jo täysin sarjan lumoissa. Niin kaunista kieltä ja hauskaa menoa ja meininkiä nämä kirjat sisältää. Kaiken hauskuuden takana tunnelma on kuitenkin synkkä, ja se tuo oman syvyytensä tarinaan. Flavia on vielä niin pieni, ettei hän aivan ymmärrä, kuinka huonosti perheellä menee, mutta lukijalle kuvaa luodaan pieninä paloina kirja kirjalta. 

Nautin täysin jokaisesta kirjan sivusta. Lumiset maisemat ja kinosten saartama kartano, kaakaomukilliset ja lämpöiset villapaidat vievät mukanaan kylmän kartanon käytäville ja huoneisiin.

Kirjan murha ja sen tutkiminen oli myös kiinnostavaa ja salaisuuksia täynnä. Murhaajaa en arvannut, mutta toisaalta epäiltyjäkin oli runsaasti. 

Lue myös: Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Hopeisen hummerihaarukan tapaus.

Filminauha kohtalon käsissä, (I Am Half-Sick of Shadows, 2011)

Bazar, 2016

Suom. Maija Heikinheimo

s.317

Marko Hautala: Vihreät kuulat

 

1990-luvulla Vaasan kaupunkia piinaa hirvittävien murhien aalto. Joulu muuttuu kauhun juhlaksi kun kylmäverinen murhaaja saapuu tekemään kauheuksia. Poliisit ovat ymmällään, sillä mitään muuta johtolankaa ei löydy seurattavaksi kuin vihreät marmeladipallerot. Vuodet vierivät, poliisit vaihtuvat, mutta marmeladimurhaaja kulkee edelleen vapaana. Onnistuuko joku rohkea poliisi saada tuon hirvittävän ihmisen kiinni, vai jatkuuko kauhujen joulut?

Olipa mukava yllätys kun tänäkin vuonna ilmestyi Marko Hautalalta tällainen kauhunovelli. Viime vuonna ilmestyi noin puolet lyhyempi Setä Alfredin evankeliumi, joka oli kauhutunnelmassaan mukavan erilainen joulutarina. Niin kävi myös tämän kanssa. Tällä kertaa mukana oli hieman perinteisempi murhatapaus, jota poliisit selvittelivät, mutta kauheuksiakaan ei oltu unohdettu.

Vihreät kuulat on runsaalla mustalla huumorilla höystetty kauhutarina, joka ankeasta tunnelmastaan ja vakavasta sävystään huolimatta pistää hymyilyttämään. Murhaajaa jahdataan ja joulua vietetään vuosi toisensa perään, vaikka mielenterveys rakoilisi. 

Kirja sopii hyvin joulutarinaksi myös niille, jotka kaipaavat jotakin hieman erilaista. Novelliin on saatu mahtumaan paljon jännittäviä käänteitä ja synkkää huumoria. Loppuratkaisu on myös jälleen mielikuvituksen liikkeelle pistävä, sillä niin kuin Hautalan tarinoissa usein, lukijalle jätetään hieman tilaa päätellä miten asiat lopulta päättyvät. Liikaa pääteltävää ei onneksi tällä kertaa jätetty, vaan eräänlaisen selkeän lopun tarina kuitenkin saa. 

Vihreät kuulat

Haamu, 2020

Äänikirja (Elisa Kirja)

Lukija: Anssi Rantamäki

kesto: 56min

Laura Gustafsson: Anomalia

Eräs lentoemäntä tulee Intiassa raskaaksi ja saa pian kuulla, ettei vatsassa kasvava lapsi ole terve. Hän tekee päätöksen, ja matkaa suomalaiseen metsään synnyttämään lapsen kauas ihmisten katseilta, mukanaan koiranaaras, joka myös odottaa pentuja. 

Baby P on pieni lapsi, jonka äiti on löytänyt uuden rakkaan. Tuo uusi mies satuttaa Baby P:tä monin tavoin ilman, että äiti puuttuu asiaan mitenkään. Pian on liian myöhäistä kenenkään muunkaan auttaa tuota lasta. 

Amala ja Kamala ovat Intiasta löydetyt lapset, jotka ovat asuneet koko pienen ikänsä susien kasvattamina. Joseph päättää yrittää kasvattaa tytöistä jälleen ihmismäisiä, mutta tehtävä osottautuu erittäin vaikeaksi.

"Kaikkien katseet liimautuvat syvään luolaan, jonka perimmäisessä nurkassa kyyristelee neljä tiiviiksi keräksi kiertynyttä otusta. Yksi kaivajista heittää hakun maahan ja pakenee. Lopuilta Joseph takavarikoi vaivihkaa lapiot ja keihäät."s.60

Jostain syystä kuvittelin Anomalian olevan jonkinlainen ihmissusikirja. En tiedä mistä tuollainen ajatus, varmaan kansikuvan takia. (Joka on muuten upea!) Tavallaan tarina liittyykin jollakin tasolla ihmissusiin, sillä Amala ja Kamala ovat suden kasvattamia lapsia, jotka käyttäytyvät kuin sudet. Kirjassa pyöritäänkin paljon juuri tämän teeman ympärillä. Mikä erottaa ihmiset ja eläimet toisistaan, etenkin silloin kun ihmiset käyttäytyvät hyvin eläimellisesti. Tässä kirjassa jopa petoeläimet kohtelevat ihmisiä paremmin, kuin he itse. 

Anomalia koostuu kahdeksasta tyyliltään hyvin erilaisesta luvusta. Nuo luvut kuljettavat kolmea tarinaa, jotka lopussa nivoutuvat hienosti yhteen. 

Anomalia on erikoisin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Ei edes tule mieleen yhtään vähääkään saman tyylistä. 

Kirja on raaka. Sen jokaista sivua ei ole helppo lukea, vaikka juuri nuo raaimmat kohtaukset on kirjoitettu kaikkein pelkistetyimmin, helpoiten luettavaksi. Nopeat näytelmätyyliset kohtaukset vievät lukijan kotiin, jossa Baby P joutuu kokemaan kaikki kamaluudet. Vaikka juuri Baby P:n tarina oli eniten minun tunteisiini kolahtava tarina, eivät muutkaan tarinat helpolla päästäneet. 

Anomalia

Into, 2013

Ulkoasu: Hanna Uuksulainen

s.242

Kira Poutanen: Ihana meri

 

Julia on 15-vuotias, ahkera tyttö. Koulumenestys on loistavaa, eikä terveydesäkään ole moitittavaa. Kunnes sitten pikkuhiljaa tytön päähän hiipii ajatukset siitä, kuinka hän voisi olla paljon parempi versio itsestään. Hän voisi olla laihempi, ja parempi koulussa. Hän voisi juosta pitkiä matkoja ja olla oikea supernainen. Ajatukset johtavat tekoihin, eikä hän kaihda keinoja saavuttaakseen haluamansa. Julialle kehittyy sairaus, anoreksia.

"Kun aurinko laskee, me tullaan kotiin. Mä lähden juoksemaan enkä pysähdy ennen kuin silmät samenee. Sylki on sakeaa ja veri virtaa kuin levoton joki. Kaikkialla on mustaa ja kylmää enkä mä pysty edes itkemään."s.104

Ihana meri kertoo Julian tarinan päiväkirjamuodossa. Lukijalle kuvataan anoreksiaa kaikessa kamaluudessaan ja raakudessaan. Aluksi kaikki on niin hyvin, eikä edes voisi kuvitella, kuinka nopeasti kaikki lähtee käsistä. Tarina on uskottava kuvaus sairastumisesta. Se kuvaa tärkeää aihetta upeasti, ja helposti lähestyttävästi. 

Julian elämä vaikuttaa aluksi aika normaalilta. On mukavia hetkiä perheen kanssa ja järkevä asenne syömiseen. Sitten paineet ja odotukset hiipivät tarinaan ja alkavat muuttaa tytön asennetta itseensä. Koko ajan tuputetaan mielikuvaa siitä, millainen on täydellinen nainen. Kaverit kilpailevat täydellisistä arvosanoista ja arvostelevat toisiaan. Kirjassa puhutaankin paljon tyttöjen ja naisten asemasta, ja siitä miten kaikkien pitäisi olla samasta muotista tehtyjä, ja kaikki erilaisuus tuntuu olevan väärin. 

Pidin tästä kirjasta. Mielestäni se on realistinen ja tärkeä kirja. Surullinen tämä kyllä oli. Kaikki ne paineet, ikävät asiat ja se ettei apua tunnu löytyvän, eikä kukaan uskalla puuttua, vaikka asiat eivät selvästi ole kunnossa. Koko tämä suuri tarina on saatu mahtumaan pieneen kirjaan napakaksi hyvin eteneväksi tarinaksi, jonka loppu jättää tulkinnanvaraa. Itse en ainakaan saanut suoraa vastausta siitä, miten lopulta kävi. 

Ihana meri

Otava, 2001

Kansi: Anja Reponen

s.185

Mari Jungstedt: Näen sinut

 

Komisario Anders Knutas kollegoineen saa tutkittavakseen karmivan tapauksen, kun kolme nuorta opiskelijaa murhataan. 

On alkusyksy. Gotlanti on tyhjentymässä kesävieraista, mutta pieni opiskelijaporukka päättää lähteä mukavalle saariretkelle ennen kuin koulutyöt vievät taas kaiken ajan. 

Frida viettää saarella mukavaa päivää ystäviensä kanssa. Rannalla on lämmintä ja ihanaa. Hän torkahtaa ja herää painajaismaiseen näkyyn. Kaikki hänen ystävänsä ovat kuolleet, vain hän on elossa. 

"Lilla Karlsö näytti kaukaa katsottuna mystiseltä. Frida hengitti syvään ja ummisti tuulessa silmänsä. Tuntui jännittävältä ajatella, että he viettäisivät viikonlopun saaressa eristyksissä muusta maailmasta seuranaan vain satakunta lammasta, jotka laidunsivat rantaniityillä."s.25

Näen sinut on jo 15. osa Gotlanti -sarjasta.

15 osaa ei sinänsä ole dekkarimaailmassa mahdottoman suuri määrä, mutta tässä sarjassa päähenkilöt ikääntyvät melko vauhdilla, joten en tiedä kuinka pitkää sarjaa tästä enää kaavaillaan. Knutaksenkin lähenevää eläkeikää huomioidaan kirjassa useasti. Toivon kuitenkin, että sarja vielä jatkoa saisi ainakin muutamalla teoksella. Ainakin loppu jäi niin kiinnostavaan kohtaan, että lisää saisi mieluusti tulla. 

Monenlaista tähän kirjaan taas mahtui. Tunnelmallista saarimiljöötä, lampaita, kamalia parisuhteita, ahdistavia kohtaloita, murhia, arkielämää ja poliisityötä. Kaikkea sopivassa suhteessa. Etenkin jos lukijaa ei häiritse se, että poliisien, uhrien ja toimittajien yksityiselämä vie runsaasti tilaa tarinasta ja poliisien työtä ja murhien selvittelyä kuvataan hieman vähemmän. Itse pidän juuri tällaisesta. 

Näen sinut ei tosin ole mitenkään maailmaa mullistava teos. Se on aika perus dekkari, jonka murhaajankin kaiken lisäksi arvasi aikaisessa vaiheessa. Suuremmatkin aiheet käsitellään vauhdikkaasti. Mukavan nopeaa ja koukuttavaa luettavaa kuitenkin. 

Lue myös: aiemmat osat

Näen sinut, (Jag ser dig, 2019)

Otava, 2019

Suom. Taina Rönkkö

kannen suunnittelu: Sofia Scheutz Design

s.288

Veronica Roth: Uskollinen

Chicagon asukkaat on jaettu osastoihin persooniensa mukaan, ja ihmiset ovat tuttuneet elämään rehdeissä, sopuisissa, terävissä,vaatimattomissa ja uskaliaissa. Heille tuttu järjestelmä on nyt kuitenkin hajoamassa. Lukuisat kahinat ja selkkaukset ovat saaneet osastot hajoamaan, ja nyt kaupungissa on vallassa osattomat. Osastojen lakkauttaminen ei sovi kaikille, ja osalle tärkeintä on selvittää, mitä kaupunkin aitojen takana tapahtuu. Niinpä Tris, neljä ja muutama muu lähtevät selvittämään näitä salaisuuksia. 

"Tämä maisema on kuin keskeytetty lause jonka alku jää roikkumaan ilmaan ja loppu on täysin auki. Takanamme on tyhjää maata, ruohoa ja tientapaista. Edessämme kaksi sementtimuuria, joiden välissä kulkee muutama junarata."s.79

Uskollinen on Outolintu -trilogian viimeinen osa. 

Tämän trilogian lukeminen ei ole ollut minulle erityisen koukuttavaa, mutta silti jokaisen osan jälkeen on ollut pieni kiinnostus selvittää, mitä hahmoille tapahtuu ja millaisia salaisuuksia kirjan maailma kätkee. 

Tämä kolmas osa olikin mielestäni parempi kuin kaksi ensimmäistä osaa. Kirjan tarina kerrotaan nyt sekä Trisin, että Tobiaksen näkökulmasta, kun aiemmat kerrottiin muistaakseni vain Trisin näkökulmasta. Tämä oli hyvä ratkaisu, ja toi kirjaan hieman enemmän mielenkiintoa. 

Monenlaista tapahtumaa, seikkailua ja salaisuuden paljastumista kirjaan mahtuikin, mutta silti tämänkään kirjan juoni ei vaikuttanut erityisen vauhdikkaalta tai koukuttavalta. Suunnittelua ja sellaista laboratorio tyylistä juttua on minun makuuni liikaa.

Loppujen lopuksi pidin suurimpia paljastuksia hieman tylsinäkin, vaikka kyllähän tähän kirjaan hyvin suunniteltuja juonikuvioita mahtui moniakin. Kirjan loppuratkaisu tuli kuitenkin täysin puskista ja onnistui yllättämään minut. En odottanut mitään sen kaltaista tapahtuvaksi. Rohkea ja erilainen lopetus tosin pilattiin tylsääkin tylsemmällä epilogilla.

Odotukseni kirjaa kohtaan olivat niin alhaalla, että lopulta nautin tämän lukemisesta enemmän kuin muiden osien. Ihan viihdyttävää luettavaa, mutta ei tämä silti nouse genressään suosikkieni joukkoon, ei edes lähelle.

Lue myös: Outolintu ja Kapinallinen.

Uskollinen, (Allegiant, 2013)

Otava, 2014

Suom. Outi Järvinen

s.397

Eva Frantz: Sininen huvila

Juhlista kotiin palaava nuoripari löytää maantiellä harhailevan pikkupojan. Poika on aivan liian nuori liikkumaan yksikseen, ja etenkin myöhäinen ajankohta ihmetyttää. Poika vie nuorenparin kotiinsa, sillä pojan äiti vaan nukkuu lattialla. Pojan äiti on onneksi hengissä, mutta tajuton. Hänet tunnistetaan suosituksi bloggariksi Becca Stenlundiksi.

Poliisi Anna Glad alkaa selvittää tapausta, ja pian huomataan, Beccan saaneen blogiinsa ilkeitä kommentteja, jopa tappouhkauksia. Beccan elämästä on saanut blogin kautta huomattavasti ruusuisemman kuvan, mitä se todellisuudessa on. 

"Päivä oli ollut tukahduttavan kuuma, ja nyt taivas tummeni. Ukkonen puhkeaisi minä hetkenä tahansa. Sininen huvila näytti enemmän tuhkanharmaalta kuin siniseltä auringon kadottua pahaenteisen pilviverhon taakse."s.204

Sininen huvila on ensimmäinen osa Anna Gladista kertovasta dekkarisarjasta.

usein minulle käy niin ettei dekkarisarjan ensimmäinen osa vielä vakuuta, mutta toinen osa vie mukanaan. Tällä kertaa olin koukussa jo ensimmäisessä osassa. Sininen huvila on nimittäin aivan mahtava dekkari, jonka haluaa ahmaista heti lähes yhdeldä istumalta. Tässä kirjassa on kaikki kohdallaan. Sujuva teksti, mielenkiintoinen aihe, kiinnostavat ja uskottavat hahmot, sekä yllätyksellisyys. 

Blogimaailmaan sijoittuva aihe kiinnostaa tällaista bloggaavaa lukijaa. Kiinnostava tarina sen pohjalta onkin saatu tehtyä. Nettimaailman ongelmat tulevat hyvin esiin. Nimimerkin takana kuvitellaan, että voi toiselle sanoa mitä vain kauheuksia. Inhottava ajatus, mutta ikävä kyllä totta. Lisäksi puhutaan jonkin verran lifestyle blogien ja instagramin todellisuuspohjasta. Kun yhtä kivaa kuvaa voidaan valmistella tunteja, ei taida kyse enää olla siitä arkisesta todellisuudesta. Aihe vei täysin mukanaan, ja sopi hyvin kirjan rikosjuttuun, joka pysyi yllätyksenä loppuun asti.

Anna Gladin ja muiden hahmojen tarinat etenivät kivasti, ja toivat paljon kiinnostavia kohtauksia juoneen. Tarina etenee monen henkilön näkökulmasta kerrottuna. Pätkät ovat lyhyitä ja kuljettavat tarinaa vauhdikkaasti. Sekavaa oloa usein vaihtuvat kertojat eivät tuo, vaan juuri sopivaa monipuolisuutta. 

Sininen huvila, (Blå villan, 2017)

S&S, 2017

Suom.Ulla Lempinen

s.328

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia sisältää 15 novellia. Osassa tarinoista on Lehtolaisen kirjoista tuttuja hahmoja, kuten Maria Kallio ja Hilja Ilveskero. Osa tarinoista on myös ilmestynyt jo aikaisemmin lehdessä tai kirjassa, mutta itselleni nämä olivat kaikki uusia. 

"-Vittu terveelliset elämäntavat, mies tuhahti ja räkäisi juuri hänen kenkänsä eteen. Toinen elehti, Linda ei tiennyt mitä se tarkoitti, mutta meni kuitenkin sisään. Hän kipitti lähimpään naistenvessaan ja sulki oven."s.158

Pidin tästä kokoelmasta. Toki osasta tarinoista paljon enemmän kuin toisista, mutta kokonaisuus oli hyvä. Näiden viidentoista tarinan joukkoon mahtuikin monenlaista. Osa tarinoista oli selkeästi rikostarinoita, mutta joukossa oli myös hyvin erilaisia tarinoita. 

Tarinoista löytyy monenlaisia hahmoja, erilaisia kohtaloita, surullisia ja onnellisia loppuja. Niinpä tämä kokoelma varmasti viihdyttää monipuolisuutensa ansiosta erilaisia lukijoita. Osassa tarinoista ei esimerkiksi edes ole minkäänlaista rikosta, vaan niissä keskitytään omien ongelmien selättämiseen. Osassa taas rikos löytyy jostakin taustalta, mutta kaikkeen muuhun arkiseen keskitytään enemmän. Sitten joukkoon mahtuu myös perinteisiä rikostarinoita, joissa Maria Kallio tai Hilja Ilveskero selvittää tapauksia. 

Omia suosikkejani olivat Möykky, Metsänpeitto, Joulukinkkuvaras ja Kolme Joosefia. Mikään niistä ei ollut perinteinen rikostarina. Kaikissa oli mukana kiinnostavat hahmot, ja kauniit loput. Ne olivat osittain hyvinkin synkkiä, täynnä tuskaa, mutta sitten kuitenkin myös ilon pilkahduksia ja toivoa paremmasta. Nämä tarinat lähtivät hyvin käyntiin, koukuttivat alusta loppuun, ja tarjosivat tunnetta täynnä olevia tarinoita ihmisistä ongelmineen. 

Osa tarinoista taas ei ollut alusta loppuun pelkkää täydellisyyttä. Surunsaari oli aluksi hyvin kiinnostava, mutta loppu oli mielestäni jotenkin hätäisesti kyhätyn oloinen. Sukelluksesta en saanut missään vaiheessa irti oikeastaan mitään, ja Joulupukin suudelma ja Valkoinen poro taas eivät napanneet siksi, etten ole erityisen suuri Hilja Ilveskero fani, ja nämä olivatkin hänen tyylisiä vauhdikkaita agenttitarinoita. 

Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

Tammi, 2018

Kansi: Markko Taina

s.324

Halloween -lukuhaaste (kooste)

 

Tänään loppuu Yöpöydän kirjat -blogin Niinan järjestämä ihana Halloween -lukuhaaste. Osallistuin tähän viime vuonnakin ja päätin jo silloin, että osallistun taas tänä vuonna jos tätä järjestetään ja järjestettiinhän se, joten kiitos taas kivasta haasteesta Niina. 

Viime vuonna puolet lukemistani kirjoista oli vampyyrikirjoja, joten nyt yritin lukea jotakin muuta, vaikka hyllyissä onkin paljon vampyyrikirjoja odottamassa. Pysyin hyvin suunnitelmassa, sillä vain yksi lukemistani kirjoista oli vampyyrikirja.

Tänäkin vuonna luin kahdeksan haasteeseen sopivaa kirjaa. Mielestäni luin aika monipuolisesti kaikenlaista. Tässä lukemani kirjat.

Stephenie Meyer ja Young Kim: Twilight The Graphic Novel -Volume 1&2 

-Stephenie Meyerin ensimmäinen Twilight -kirja, Houkutus sarjakuvaversiona. Tarina on jaettu kahteen osaan. Tämä on myös suomennettu, mutta minä luin nyt englanniksi.

Katja Krekelä: Säihky

-Lastenkirja, jonka synkkään ja kauniiseen maailmaan uppoutuu vanhempikin lukija.

Ilkka Auer: Noidankiro

-Ihanan kesäinen ja mielikuvituksellinen jatko-osa jouluiselle Domowikille.

Siskoni on noita -Luottamus punnitaan ja Onnen hylkäämät

-Kaksi ensimmäistä osaa Siskoni on noita -kirjasarjasta. Sarja perustuu saman nimiseen tv-sarjaan. 

Stephen King: Hohto

-Kauhuklassikko, jossa Torrancen perhe muuttaa koko pitkäksi talveksi vuoristohotelliin.

Kristina Ohlsson: Lasilapset

-Nuorille suunnatun Lasilapset -jännitystrilogian ensimmäinen osa.

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

-Dekkari, jossa lasten kurpitsajuhlassa tapahtuu murha.

Scott Ciencin: Siskoni on noita -Onnen hylkäämät

Kolme Lumottua sisarta, Phoebe, Piper ja Paige päättävät tuhota lauman demoneja ja suojella samalla ihmisiä. Kyseessä on demonien järjestämä juoni, jonka on tarkoitus tuhota Lumotut. Phoeben ex-mies, Cole, päättää auttaa naisia, mutta jotakin menee pieleen ja kaikki neljä päätyvät ajassa taaksepäin. He löytävät itsensä toisen maailmansodan aikaisesta Hollywoodista, eivätkä he tiedä kuinka päästä takaisin kotiin. 

"Phoebe kiersi lattialla lojuvat märät sanomalehdet ja kiiruhti ulos. Hänen täytyi soittaa siskoilleen ja varoittaa heitä näystään. Heillä oli viaton sivullinen pelastettavanaan, ja Georgen keskustelupätkän perusteella aikaa ei ollut hukattavana!"s.15

Perustuu Constance M. Burgen luomaan tv-sarjaan. 

Onnen hylkäämät on toinen osa Siskoni on noita -kirjasarjasta.

En tiedä pitäisikö tämän sarjan lukijalla olla jotakin tietoa Siskoni on noita -tv-sarjasta, sillä nyt kun siirryin lukemaan tätä toista osaa, oli alussa hyvin hämmentynyt olo. Jo ensimmäinen osa herätti kysymyksiä siitä pitäisikö minun tietää jo jotakin, sillä asioita ei selitetä juuri lainkaan. Tämä toinen osa olikin sitten vielä hämmentävämpi, sillä ajassa oltiin hypätty jo reilusti eteenpäin ensimmäisen osan tapahtumista, ja ilmeisesti siinä välissä oli ehtinyt tapahtua jos jonkinlaista suurta, kuten hengenvaarallisia taisteluita ja ero. Toki voi olla, että tämä on vain sarjan tyyli. Alun hämmennyksen jälkeen tämäkin kirja lähti kuljettamaan eteenpäin tarinaa, jonka juonessa pysyi hyvin mukana. 

Onnen hylkäämät ei ollut yhtä hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa. Lumottujen välinen rento tunnelma oli aika lailla poissa, hahmot olivat enemmänkin kärttyisiä ja puisevia kuin sellaisia vitsailevia ja hauskoja kuin aiemmassa osassa. Myös ensimmäisestä osasta tuttu arkinen tunnelma ja herkuttelu puuttui täysin. 

Tarina sinänsä oli kiinnostava, ja nopeasti luettava. Taikuuttakin oli huomattavasti enemmän ja siskot tekivät nyt enemmän yhteistyötä, ja hurjia toimintakohtauksia oli runsaasti. Suurin osa tarinasta sijoittuu vuoteen 1942 ja se tuo mukavan lisän tarinaan, vaikka sen ajan elämää ei kuvatakaan kovin tarkasti. Pieniä kiinnostavia yksityiskohtia kuitenkin ripotellaan pitkin tarinaa. 

Lue myös: Luottamus punnitaan

Onnen hylkäämät, (Charmed, Luck Be a Lady, 2004)

Sanoma Magazines Finland Oy, 2005

Suom. Anu Laitila

s.206

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Dekkarikirjailija rouva oliver kutsutaan lasten kurpitsajuhliin. Juhlat sujuvat iloisissa tunnelmissa, mutta niiden loputtua huomataan jotakin hirvittävää. 13-vuotias Joyce on murhattu. Tyttö on hukutettu vesiämpäriin. Rouva Oliver järkyttyy tapauksesta ja kutsuu ystävänsä Hercule Poirotin tutkimaan asiaa. Poirot päättää ryhtyä toimeen ja saapuu jälleen tutkimaan epäiltyjen synkimpiä salaisuuksia ja unohdettuja menneisyyksiä. 

"Kirjastosta kuului kimeitä huutoja ja kiihtyneitä kirkaisuja, omenien onginta oli täydessä käynnissä ja kilpailijat poistuivat paikalta tukka märkänä roiskuteltuaan melkoisia vesilammikoita."s.15

Kurpitsajuhla on ollut lukulistallani jo monena vuonna halloweenin aikaan, mutta nyt viimein ehdin lukea sen. 

Kurpitsajuhla, jälleen yksi mainio Poirot-dekkari. Lyhyeen kirjaan on onnistuttu punomaan taas koukeroiset salaisuudet, jotka eivät ole helposti arvattavissa, vaan juoni jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Katalia ihmisiä, ja menneisyyden luurankoja mahtuukin runsaasti pienen kylän taloihin. 

Juoni etenee suurimmaksi osaksi dialogein niin kuin yleensäkin näissä Christien kirjoissa. Tunnelma saadaan hyvin esiin, ja kiinnostavat halloweenperinteet tekevät juonesta entistä kiinnostavamman. Lasten kurpitsajuhlissa leikitään hauskoja leikkejä, jollaisista en ole ennen kuullutkaan, kuten rusinoiden poimiminen palavasta konjakista. 

Pikkuinen maalaiskylä ja Poirot hienoine kenkineen ja mahtavine viiksineen, mikä loistava yhdistelmä. Poirot ei ehkä ole maalla kuin kotonaan, etenkin kun tarjoiltu teekin on niin kitkerää, eikä siis tunnelmallisia tee ja marmeladihetkiä ole tarjolla. Onneksi tällaiset ikävät hetket eivät häiritse miehen terävää ajattelukykyä, vaan jälleen Poirot johdattaa lukijan läpi kiinnostavien salaisuuksien lopulta hurjaan loppuratkaisuun. 

P.S. kirjassa mainittu Suomi. :D

Kurpitsajuhla, (Hallowe`en Party, 1969)

WSOY, 1970

Suom. Anna-Liisa Laine

s.226

Kristina Ohlsson: Lasilapset

Billie muuttaa äitinsä kanssa uuteen taloon. Billie ei ole asiasta innoissaan, sillä hän joutuu muuttamaan kauemmas ystävistään, ja uusi talokin on kummallinen. Pian talossa alkaa kaiken lisäksi tapahtua todella kummallisia ja karmivia asioita. Talo ei tunnu haluavan heidän asuvan siellä. 

Billie alkaa selvittää ystäviensä Aladdinin ja Simonan kanssa talon historiaa, joka on kaikkea muuta kuin iloinen. 

"Billie laski piirrustukset pahvilaatikon alimmaisiksi ja peitti ne muilla tavaroilla. Hän ei pitänyt siitä, että talossa oli niin ilmiselviä jälkiä edellisistä omistajista. Äiti puhui siitä, että heidän piti saada elämälleen uusi alku, mutta miten mikään voisi tuntua uudelta näin vanhassa talossa?"s.14

Lasilapset on ensimmäinen osa nuorille suunnatusta Lasilapset -jännitystrilogiasta.

Lasilapset on jännittävä ja vauhdikas aloitusosa. Billie on tässä kirjassa pääosassa, ja Aladdin ja Simona hänen tukenaan ja apunaan. ilmeisesti trilogian seuraavissa osissa Aladdin ja Simona ovat pääosassa, kukin vuorollaan. 

Billie, Aladdin ja Simona on mukavan erilainen kolmikko. Billie ehditään esittelemään hyvin ja hänen ajatuksiaan ja luennettaan ehdittiin saada tarpeeksi esiin. Aina tällaisissa lyhyissä nuortenkirjoissa ei ehditä tutustumaan erityisen hyvin hahmoihin, joten olin iloinen, että nyt hahmosta sai kunnon käsityksen. 

Kirjassa on sopivasti vauhtia, hitaampia tutkimusvaiheita, joissa kuitenkin selviää uusia kiinnostavia asioita, sekä muita aiheita, jotka eivät johdata tarinaa eteenpäin, mutta tekee hahmoista uskottavia ja samaistuttavia. Kirjassa käsitellään lyhyesti esimerkiksi sitä, että Billie on menettänyt isänsä, ja nyt äiti on ehkä tavannut uuden miehen. 

Kirjassa on jännitystä, ja nuoremmista ehkä pelottaviakin kohtauksia. Lisäksi tunnelma on välillä synkkä, mutta myös mukavan kesäinen. Pieni paikkakunta, kesäiset vesisateet ja uimarannat tekivät tunnelman josta minä pidin. Kirjan etenemisestä tulee dekkarimainen olo, kun nuoret selvittelevät talon salaisuuksia. Loppu oli hyvin rakennettu ja jätti asioita sopivasti lukijan itsensä pohdittavaksi ja pääteltäväksi.

Lasilapset, (Glasbarnen, 2013)

WSOY, 2018

Suom. Pekka Marjamäki

Kansi: Sami Saramäki

s.203

Stephen King: Hohto

Torrancen perheellä on vaikea tilanne. Perheen isä Jack on saanut potkut opettajan työstään, eikä perhe-elämäkään suju. Viina on vienyt Jackia perässään, ja vaikka hän nyt on päässyt kuiville, ei vaimo Wendy ole täysin luottavaisin mielin. 

Jack saa ystävänsä kautta vielä yhden mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa. Hän saa työpaikan Overlook hotellin talvivahtina. Hotelli on suljettuna lokakuusta-toukokuuhun ja siitä vielä monta kuukautta täysin lumen eristämänä. Jack, Wendy ja heidän pieni poikansa, Danny muuttavat hotelliin, vaikka Danny ei pidäkään ajatusta hyvänä. Dannyllä on kykyjä, joita hänen vanhempansa eivät oikein ymmärrä. Danny näkee asioita ennalta, ja välillä Wendystä tuntuu, että poika lukee hänen ajatuksensa. 

"Tuo oli se paikka jonka hän oli nähnyt lumeen hautaavassa myrskyssä, se hämärä ja kumahteleva paikka jossa joku iljettävän tuttu olento väijyi häntä loputtomilla käytävillä joiden lattiamatosta ojentui viidakko. Se paikka josta Tony oli varoittanut häntä."s.79

Hohto on kauhuklassikko, jonka lukemista olen siirtänyt pitkään. Joskus nuorempana aloitin tämän kerran, mutta jätin sen kesken heti alussa, kun kirja ei lähtenyt viemään mukanaan. Ei tämä klassikko vienyt vieläkään mukanaan, mutta päätin silti sinnikkäästi lukea sen.

Hohdon aihe on loistava. Valtava, pelottava hotelli eristyksissä kaikesta, lumimyrskyt ja omituiset tapahtumat kuulostavat kauhistuttavan kiinnostavilta. Mutta vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava tahansa, ei tämän kirjan toteutus toiminut minun kohdallani lainkaan.

Hohto alkaa kiinnostavasti ja ensimmäiset neljäkymmentä sivua olin koukussa. Torrancen perhe esitellään ja kaikki vaikuttaa siltä, että edessä on karmia tarina. Sitten alkaakin saman asian toistaminen, jaarittelu, asian vierestä puhuminen ja pitkästyttävä matka kohti loppua, jonka toivoisi koittavan monta sataa sivua aikaisemmin. Kirjasta olisi voinut jättää vaikka puolet pois, eikä silti olisi menetetty mitään. 

kirjan viimeiset sata sivua sisälsi suurinpiirtein kaiken toiminnan ja silloin olin taas innolla mukana tarinassa, mutta ei se kyllä pelastanut lukukokemusta, kun olin jo niin puuduksista tylsästä, hitaasti kulkevasta tarinasta.

Pahinta oli se, että aina kun oli tapahtumassa jotakin pelottavaa, ja mielenkiinto heräsi, se kaikki toiminta ja varsinainen tapahtuma haudattiin jonnekin jaarittelun ja muiden asioiden pohdinna taakse. Teki mieli harppoa jaarittelun ohi ja katsoa mitä siinä pelottavassa tilanteessa tapahtuu, mutta yleensä tilanne taputeltiin lauseella parilla, eihän se suinkaan ollut mitään tärkeää, sillä paljon tärkeämpää oli muistella jotakin turhanpäiväistä koulumuistoa vuosikymmenten takaa... Yleensä jopa pidän kirjoista joissa jaaritellaan hieman ylimääräistä ja kerrotaan paljon hahmoista ja muusta, mutta tässä kirjassa kerronta ei vaan lähtenyt luistamaan, vaan oli mielestäni jotenkin tönkköä. 

Hohto, (The Shining, 1977)

WSOY, 1993

Suom. Pentti Isomursu

s.512

Cameron Dokey: Siskoni on noita -Luottamus punnitaan

Phoebe odottaa kihlattuaan, Colea ravintolassa, kun mies ilmoittaakin jäävänsä ylitöihin. Phoebe pohtii kotiin lähtöä, mutta saa yllättäen mukavan oloiselta mieheltä kutsun illastaa kanssaan, sillä miehenkään seuralainen ei ole saapunut. Phoebe suostuu pyyntöön, mutta saa näin Colen pois tolaltaan. Cole ei voi ymmärtää miksi Phoebe jäi illalliselle toisen miehen kanssa. 

Pian pariskunta saa pohtia tarkkaan luottaako toisiinsa vai ei, sillä he joutuvat karmivaan seikkailuun alamaailmaan, demonien keskelle. Eikä demoneilla ole hyvät aikeet, sillä he haluavat tuhota sekä Colen, että kolme lumottua siskoa.

"Oli vaikea suhtautua itseensä vakavasti, kun piti kutsua alamaailman opas paikalle ei suinkaan rohkeasti trumpettiin puhaltaen vaan instrumentilla, josta lähtevää ääntä ei voinut kutsua juuri muuksi kuin kovaksi päristykseksi."s.112

Luottamus punnitaan on ensimmäinen Siskoni on noita -sarjan kirja. Kirja perustuu samannimiseen tv-sarjaan.

Luottamus punnitaan on nuorille suunnattu noitakirja, jonka tarina sijoittuu nykyaikaan. Phoebe, Piper ja Paige ovat kolme lumottua siskoa, joiden tarkoitus on ilmeisesti suojella ihmisiä demoneilta sun muilta. Asiasta ei anneta kovin paljon tietoa tässä kirjassa. Kaikilla siskoista on omanlaisensa taikavoimat, mutta myös ne esitellään hyvin pintapuolisesti. 

Kirja on lyhyt, nopeasti etenevä, eikä se selittele juuri mitään. Ilmeisesti asioita voisi tietää etukäteen paremmin jos olisi katsonut joskus tv-sarjaa, jonka pohjalta tämä on kirjoitettu, mutta minä en ole katsonut ikinä jaksoakaan, joten näiden noitien taidot ja kaikki muu oli aivan uutta juttua. Siksi asioita olisi voinut avata hitusen enemmän. Nyt kirjaa lukiessa oli hiukan hämmentynyt olo, aivan kuin olisi alkanut lukea sarjaa vaikka kuudennesta osasta eikä suinkaan ensimmäisestä. Noh, tarinaan pääsi kuitenkin nopeasti mukaan, eikä tietämättömyys häirinnyt kauaa, ja kyllähän ilmeisesti tärkeimmät asiat kerrottiin muutamilla nopeilla selityslauseilla.

Phoebe. Piper ja Paige ovat hassuttelevia, iloisia naisia, jotka viihtyvät yhdessä. Heillä on mukavan oloinen talo ja tavalliset työpaikat, joten he eivät tee pelkkiä noitajuttuja, vaan elävät myös tavallista ihmiselämää. Demonien ilmestyminen kuvioihin ja kamalat tapahtumat, eivät tunnu hätkäyttävän näitä naisia juuri lainkaan, vaan hirvittävimmätkin kohtaukset ohitetaan melko rennolla fiiliksellä. Liian pelottavia kohtauksia ei siis ole luvassa nuoremmillekaan lukijoille. Vauhtia sen sijaan riittää, sillä kirjan lyhyys vaatii nopeaa tahtia. Mukaan mahtuu myös huumoria ja hauskoja tilanteita.

Rennon arkielämän, hassuttelun ja hyvän ruuan vastapainoksi kirjasta löytyy myös hieman perinteisempiä noitajuttuja, on salaperäistä sumua, loitsujen tekoon sopiva hämyisä ullakko ja toki ikivanha Varjojen kirja, josta löytyy loitsuja moneen tarkoitukseen. 

Siskoni on noita -Luottamus punnitaan, (Charmed, Truth and Consequences, 2000)

Sanoma Magazines Finland Oy, 2005

Suom. Anu Laitila

s.186

Ilkka Auer: Noidankiro

Vilma Sumelius on asunut puoli vuotta Hästebäckin kartanossa, aivan Raaseporin linnan lähellä. Talvi oli rankkaa aikaa kaiken uuden keskellä. Nyt kesä ja helteet ovat saapuneet ja kaikki odottavat innolla juhannusjuhlia. Linnalla järjestetään suuri tapahtuma, turnajaisineen ja kokkoineen. 

Vilmakin odottaa juhlia innolla, kunnes tapahtuu vahinko, joka herättää jotakin hyvin pahaa. Vilman on keksittävä ratkaisu oneglmaan ja nopeasti, sillä kaikkien turvallisuus on siitä kiinni. Vilman on etsittävä ratkaisua seka, Alismaasta, että Ylismaasta. Onneksi Ylismaassa hänellä on apunaan Linnanjengi.

"Vilma työntyi kumarassa kahden ruusuorapihlajan oksien alta ja pysähtyi niille sijoilleen. Hän seisoi rotkon reunalla, ja reunan tuolla puolen alkoi läpitunkematon sumu, joka ei paljastanut takaansa mitään. Näkyi vain taivas, kuu ja pimeyteen kurottuva sumukerros."s.13

Noidankiro jatkaa Domowikistä tutun Vilma Sumeliuksen tarinaa. 

Domowik hurmasi ilmestyttyään ihanalla joulutunnelmalla, joten olin iloinen kun kuulin, että jatkoa seuraa. Noidankiro tarjoaakin myös täydellisen tunnelman, mutta tällä kertaa kesäisen. 

Voisi kuvitella, että helteisinä ja aurinkoisina kesäpäivinä olisi turvassa kaikelta hirvittävältä. Tunnetustihan hirviöt sun muut kaihtavat aurinkoa. Noidankiro saa lukijan kuitenkin vakuuttumaan, ettei asia suinkaan ole niin. Kesään ja niihin kirkkaimpiinkin hetkiin mahtuu pieniä tilanteita, joissa pahuus pääsee livahtamaan paikalle, ja kun ilta saapuu ja varjot pitenee, pääsee pahuus valloilleen. 

Kirjan juoni on täynnä toimintaa ja kauhua. Pelottavia tilanteita riittää, kun tarinassa vilahtelee kaikenlaisia vihamielisiä otuksia ötököistä maahisiin ja noitiin. Edes monilta harmeilta suojaava suola ei tunnu riittävän, kun missä vaan saattaa olla portti, joka tuo Alismaasta lisää porukkaa Vilman harmiksi. 

Noidankiro on ahmittava lähes yhdeltä istumalta. Upea kesätunnelma, vauhdikkaat juonenkäänteet ja yllätykselliset tilanteet vievät täysin mukanaan. Kaikkea uutta ja kekseliästä löytyy lähes jokaiselta sivulta. Kirjan juoni on mielikuvituksellinen, mutta silti tarinan voi nähdä elävästi silmiensä edessä kirjan edetessä. Teksti on kuvailevaa, ja se luo tilanteet ja tunnelmat käsinkosketettavan uskottavina lukijan silmien eteen. 

Lue myös: Domowik

Noidankiro

Haamu, 2020

Kuvitus: Ilkka Auer

s.302

Arvostelukappale

Katja Krekelä: Säihky

Venkura haluaa oppia taikomaan. Intoa riittäisi, mutta Kumara, jonka luona Venkura asuu, ei halua opettaa. Venkura on niin malttamaton, että päättää etsiä käsiinsä Kumaran omistaman taikakirjan, Säihkyn. Salaa Venkura vie Säihkyn, mutta kirja päätyy vääriin käsiin, ja pian Venkura onkin pahassa pulassa.

Kuka on kaupunkiin saapunut kummallinen herrasmies, Akapus Nahka? Tätä asiaa Venkura, Herkko ja Mekri alkavat selvittää kun he yhdistävät Säihkyn katoamisen tähän kaupungin uuteen asukkaaseen.

""Kumara ei antaisi kenenkään katsoa sitä. Hän pitää sen visusti piilossa. Emme edes tietäisi koko kirjasta, ellen minä olisi kerran sattunut paikalle, kun se teki temppujansa. Säihky on arvaamaton otus. Parasta kun pysyt poissa sen tieltä.""s.20

Säihky jatkaa Hurjalinnasta tutun Venkuran tarinaa.

Venkuran sähäkkä, kuriton luonne ampaisee tarinan vauhdikkaasti käyntiin heti ensisivuilta alkaen. Tarina käynnistyy niin vauhdilla, että ensimmäinen osa, Hurjalinna kannattaa olla luettuna, ennen tämän kirjan lukemista. Kovin paljon kertausta ei ole, mikä on mielestäni mukavaa. En erityisesti pidä kirjoista, joissa menee paljon sivutilaa aiempien tapahtumien kertaamiseen. 

Säihky on hyvä jatko-osa. Ensimmäisessä osassa pieneen rooliin jäänyt Mekrikin saa hieman enemmän näkyvyyttä nyt. Hahmoja on muutenkin sopivasti, ja he kaikki ovat hyvin suunniteltuja. Tarina ja hahmot heräävät eloon kirjailijan rikkaassa, mutta sopivan napakassa tekstissä. 

Taikojen, salaperäisten paikkojen, kummallisten hahmojen ja kauniin kuvituksen yhdistelmä toimii ja koukutti minut täysin. Tälle synkälle, taiantäyteiselle sarjalle toivoisin vielä jatkoa tulevaisuudessa.

Lue myös: Hurjalinna

Säihky

Tammi, 2017

Kuvitus: Riikka Jäntti

s.152

Stephenie Meyer ja Young Kim: Twilight The Graphic Novel -Volume 1&2

Bella Swan muuttaa isänsä luokse pieneen Forksin kaupunkiin. Forks on sateinen ja synkkä paikka, johon saattaisi olla vaikea kotiutua, ellei sitten uudessa koulussa törmäisi upeaan, salaperäiseen poikaan. Kun Bella näkee Edward Cullenin ensimmäistä kertaa, on hänen vaikea enää miettiä muuta. Tutustuttuaan tuohon salaperäiseen poikaan, Bella saa kohdata maailman synkät salaisuudet. Edward ei nimittäin ole ihminen, vaan vaarallinen verta juova vampyyri, joka himoitsee erityisesti Bellan verta.

Twilight The Graphic Novel on tunnetun Houkutus -sarjan ensimmäisestä osasta tehty sarjakuva. Volume 1 on vain puolet Houkutuksen tarinasta, joten loput tarinasta löytyy Volume 2 kirjasta. 

Sarjakuvat on suurimmaksi osaksi mustavalkoisia. Synkkä sävy sopii hyvin Forksin harmaaseen tunnelmaan. Muutamasta kohtauksesta löytyy kuitenkin myös värejä. Kohtaukset on hyvin valittu ja värit tehostavat ja täydentävät kaunista kuvitusta. En ole tutkinut millä tyylillä kuvat on toteutettu, mutta minusta osa kuvien taustoista näytti siltä kuin niihin olisi käyetetty paloja oikeista valokuvista. Minusta tällainen selkeä piirrosjälki ja valokuvamainen tyyli sopi hyvin yhteen ja tämän kirjan kuvia katselee mielellään tarinan yhteydessä. 

Juoni seuraa hyvin alkuperäistä Twilight kirjaa, mutta sopivasti on otettu myös vapauksia muuttaa tarinan kulkua sarjakuvaan sopivaksi. Eikä tietystikään paljon yksityiskohtia mahdu mukaan, kun tekstien on oltava lyhyitä ja ytimekkäitä. 

Ainoa miinuspuoli kirjassa on mielestäni hahmot, joista suurin osa on keskenään hämmentävän samannäköisiä. Kaipasin tähän hieman persoonallisemman näköisiä hahmoja, jotta heidät olisi helpompi edes tunnistaa toisistaan. Tämä tosin koski lähinnä kasvojen ja vartalojen muotoja. Hiuksista ja asusteista oli tehty hiukan erilaisia, ja joistakin yksityiskohdista on helppo tunnistaa tutut hahmot.

Puhuin tässä postauksessa lähinnä sarjakuvan tyylistä, joten jos haluat tietää enemmän siitä mitä mieltä olen Houkutuksesta tarinana, voit lukea arvosteluni Houkutus -kirjasta täältä.

Twilight The Graphic Novel -Volume 1&2

Atom, 2010 & 2011

Merja Jalo: Kadonneen linnun salaisuus

Kolmasluokkalainen Markus on haaveillut pitkään omasta etsivätoimistosta. Viimein hän perustaa sellaisen kotipihan leikkimökkiin. Yksin ei aloittelevan etsivän onneksi tarvitse toimia, sillä pikkusisko Lisa ja naapurintyttö Linnea auttavat mielellään. 

Ei mene kauaa kun kolmikko saa jo ensimmäisen tehtävän, he alkavat etsiä kadonnutta testamenttia. He ehtivät vasta aloittaa testamentin etsimisen, kun Linnean papukaija katoaa. Joku on selvästi vienyt linnun, mutta miksi? 

"Viimeinkin hän on toteuttanut unelmansa ja perustanut leikkimökkiin Kotikulman etsivätoimiston. Sellaista ei tällä kylällä olekaan ennen nähty."s.7

Kadonneen linnun salaisuus on Kotikulman etsivät -sarjan ensimmäinen osa.

Kirjaa suositellaan 6-9 vuotiaille, mutta mielestäni se sopii hyvin myös sitä nuoremmille. Tarina lähtee nopeasti käyntiin, eikä sitten enää pysähdellä. Tarina on vauhdikas, ja koko ajan tapahtuu jotakin. Asiat kerrotaan lyhyesti ja lapsille tarpeeksi selkeästi.

Tarinan tyyli on dekkarimainen. Etsivät alkavat selvittää kadonneen testamentin olinpaikkaa, mutta sitten tulee vielä lisää etsittävää, kun papukaijakin katoaa. Syyllisiksi sopivia löytyy muutama, joista voi arvailla oikeaa. Tarkkasilmäinen saattaa huomata kuvituksesta johtolankoja, jotka auttavat syyllisen löytämisessä. Vihjeitä ripotellaan toki myös itse tarinaan. 

Markus, Lisa ja Linnea muodostavat toimivan kolmikon. Lapset ovat keskenään erilaisia, ja jokaisen taidoille on käyttöä. Tarinan lyhyydestä huolimatta lapset ehtivät olla myös eri mieltä tutkimuksesta. Mutta yhteistyöllä löydetyt todisteet saavat kaikki vakuuttumaan oikeasta ratkaisusta. 

Papukaija saa suuren roolin tarinassa. Etsivätoimiston tehtävien lisäksi tarinaan mahtuu papukaijan hoitoon liittyviä juttuja, ruokintaa ja virikkeitä. Nikke onkin mukavan erilainen lemmikki ja etsivätoimiston apuri. 

Kadonneen linnun salaisuus

KVALITI, 2020

Kuvitus: Reija Kiiski

s.60

Arvostelukappale

John Green: Kaikki viimeiset sanat

Miles Halter on yksinäinen poika, joka käyttää vapaa-aikansa lukemalla. Häntä kiinnostaa erityisesti ihmisten viimeiset sanat. Elämäkertoja lukeva Miles lähtee opiskelemaan sisäoppilaitokseen Alabamaan ja yhtäkkiä pojalla onkin joukko mielenkiintoisia ystäviä, jotka johdattavat hänet jäynänteon ihmeelliseen maailmaan. 

Milesin elämä täyttyy tekemisen riemusta, mutta suurin muutos on silti rakkaus. Samassa asuntolassa asuva upea Alaska vie Milesin sydämen heti heidän tavatessa. Ikävä kyllä tytöllä on jo poikaystävä, eikä tämä muutenkaan ole helpoin ihminen edes ystävänä.

"Minä tuskin kuulin, sillä edessäni seisoi ihmiskunnan historian ihanin tyttö päällään katkaistut farkut ja persikan värinen toppi. Ja hän puhui Everstin päälle kovaa ja nopeasti."s.25

Kirjan tarina jakautuu ennen ja jälkeen osioon, niiden keskellä tapahtuu jotakin suurta, joka jääköön yllätykseksi. 

Kaikki viimeiset sanat esittelee rempseän ja omaperäisen porukan. Miles, Eversti, Alaska, Takumi ja Lara Muodastavat kaveriporukan, jonka jokaista jäsentä tarvitaan, kun kyse on suurista jäynistä, mutta muuten osa porukasta pysyy kirjassa vain taustalla. Eniten tilaa saa Miles, Alaska ja Eversti.

En ole vuosiin lukenut mitään Greeniltä, vaikka pidin aikoinaan kovasti Tähtiin kirjoitetusta virheestä. Myös tämä Kaikki viimeiset sanat oli mielestäni mainio kirja. Juoni vie mukanaan, vaikka oikeastaan mitään suuren suurta ei tapahdu kuin kerran ja nopeasti. Tämä suuri tapahtuma jakaakin kirjan ennen ja jälkeen osioihin. Vaikka suuria tapahtumia ei paljoa ole, on kirja silti alusta loppuun kiinnostava. Hahmot ovat omaperäisiä, kiinnostavia, ja heidän tunteensa kuvataan aidosti. Pienemmätkin murheet ja tapahtumat saavat näin mielenkiinnon pysymään yllä. 

Vaikka kirja kertookin paljon Milesin uudistuneesta elämästä ja siitä, mitä kaikkea mahtavaa hän saa kokea, on kirja silti melko haikea. Kaveriporukan jäsenillä on kaikilla omat murheensa, eikä näiden nuorten elämä vaikuta erityisen helpolta. Mukaan mahtuu myös paljon hauskoja tilanteita ja tunnelmallisia kohtauksia, joten nenäliinapakettia ei kirjaa lukiessa kuitenkaan tarvita, aivan niin haikeaksi sen tarina ei mene kuin erikoistilanteissa. 

Kaikki viimeiset sanat, (Looking for Alaska, 2005)

WSOY, 2014

Suom.Helene Bützow

s.323

Lauren Conrad: Petoksia ja valheita

Jane Roberts nousi nopeasti hurjaan suosioon kun tosi-tv-sarja L.A. Candy alkoi. Suosio näytti pian kuitenkin kurjan puolensa, kun erilaiset pyrkyrit alkoivat sabotoida Janen puhtoista imagoa. Etenkin näyttelijakollega Madison, joka kärvisteli kateellisena Janen suosiosta, pisti kapuloita rattaisiin. Niinpä Jane joutui pakenemaan ikäviä juoruja ja kuka muu häntä auttaisikaan kuin itse pääpiru madison, joka onnistuu melko pitkään pitämään kulissinsa pystyssä.

"Scarlett avasi suunsa, mutta sulki sen sitten. Hän näki, että Jane ei halunnut kuulla totuutta Madisonista. Hänen oli löydettävä toinen keino saada viesti perille...todistaa Janelle, että Madison oli manipuloinut Janea ja valehdellut tälle alusta alkaen."s.63

Petoksia ja valheita on L.A.Candy -sarjan toinen osa.

Janen ja Scarlettin tosi-tv-ura jatkuu, vaikka molemmat pohtivatkin kuumeisesti kannattaako se enää. Naisten ystävyys on myös koetuksella. Kirjaan mahtuu valtavasti draamaa, kieroilua, ystävyyttä, ja rakkautta, sekä mukavasti myös paljastuksia tosi-tv:n kulissien takaa. 

Petoksia ja valheita jatkaakin ensimmäisestä osasta tuttuun tyyliin. kirja on erittäin helppoa ja nopeaa luettavaa, joka ei pureudu syvälle päähenkilöiden ongelmiin, tai jää vatvomaan synkkiäkään juonenkäänteitä. Mitään syvällistä ei siis kannata odottaa, vaan kirjaan kannattaa tarttua sillä ajatuksella, että lukee kevyttä suhdedraamaa. 

Kirjan juoni vei mennessään, ja molempien naisten elämän juonenkäänteitä luki mielellään. Tosin Scarlettin hahmo kiinnostaa minua edelleen enemmän. Hän on viisas ja räväkkä ja hänen juonikuvioissaan seurataan myös jonkin verran itsensä löytämistä. Muutenkin hänen hahmonsa kehittyy mukavasti, eikä ole aivan yhtä sinisilmäinen kuin Jane, jonka tossumaisuus häiritsee hiukan. 

Kirja loppu lupailee kiinnostavaa kolmatta osaa. Jännitteitä on kasautunut hahmojen välille ja paljastuksia on ilmeisesti luvassa, joten mielenkiinnolla odotan minkälaisen sopan he saavatkaan aikaiseksi sarjan päätösosassa. 

Täytyy vielä mainita, että vaikka sulkumerkkien väliin oli edelleen pistetty lauseita, oli niitä mielestäni sentään vähemmän kuin ensimmäisessä osassa. 

Lue myös: L.A. Candy 

Petoksia ja valheita, (Sweet Little Lies, 2010)

Readme.fi, 2012

Suom. Laura Haavisto

s.269

Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät

Vanhoja selvittämättömiä rikoksia tutkivan osasto Q:n työpöydälle ilmestyy tapauskansio, joka ihmetyttää osaston johtajaa Carl Mørckia suuresti. Vuonna 1987 on tapahtunut kahden nuoren murha. Nuoret murhattiin kesämökilleen. Murhista epäiltiin rikkaita sisäoppilaitoksen nuoria, mutta mitään todisteita heitä vastaan ei löytynyt. vuosia myöhemmin yksi nuorista tunnusti ja istuu nyt vankilassa. Mutta miksi tapauskansio on tuotu heille, jos kerran syyllinen on jo vankilassa? Onko tapauksessa kuitenkin vielä jotakin selvitettävää. Carl ja hänen innokas apulainen Assad päättävät alkaa tutkia tapausta, vaikka kaikki eivät sitä kannatakaan. 

"Kesähuvila oli havupuumetsikön keskellä, ja vuosien kuluessa se oli hitaasti hautautunut hiekkaan. Ikkunoista päätellen kukaan ei ollut käyttänyt sitä murhien jälkeen. Isoja läpinäkymättömiä pintoja, lahonneita ikkunanpieliä. Varsin lohdutonta."s.74

Metsästäjät on Osasto Q -sarjan toinen osa. 

Sarjan ensimmäinen osa, Vanki ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta aikanaan, koska en yleensä innostu kirjoista, joissa lukija tietää paljon enemmän kuin poliisit. Minusta on kiva pysyä yhtä pimennossa tapauksesta kuin poliisikin. Sarjan omaperäinen idea, kellarissa olevasta vanhoja tapauksia tutkivasta osastosta ja hauskoista hyvin suunnitelluista hahmoista houkutteli kuitenkin nyt kokeilemaan uudestaan sarjan parissa, näin viiden vuoden tauon jälkeen. 

Jälleen lukijalle paljastetaan kirjan edetessä paljon asioita, ja lukija tietää taas enemmän kuin poliisi. Syylliset sun muut ovat jo lukijan tiedossa paljon ennen kirjan loppua. Mutta tällä kertaa se ei tuntunut häiritsevän minua lainkaan. Kirjan juoni veti tarinaa eteenpäin niin koukuttavasti, kertoi monen henkilön tarinaa ja paljasti karmivia asioita tasaiseen tahtiin. Tämä toinen osa olikin mielestäni onnistuneempi kuin ensimmäinen. Koukuttava tarina, mutta myös hyvin raaka. 

Olen yleensä aika herkkä lukija, enkä nauti verisistä kidutusjutuista, ja varsinkin eläinrääkkäys on kauhistuttavaa luettavaa, mutta vaikka tässä kirjassa oli kidutusta, tappamista, eläinrääkkäystä ja kaikenlaista muuta väkivaltaa ja rikollisuutta, niin lukijaa onneksi hiukan säästettiin pahimmilta yksityiskohdilta, eikä aivan kaikkea selittety auki ja leväytetty lukijan silmien eteen. Jopa minäkin siis pystyin lukemaan kirjan, ilman sen suurempaa pahan olon tunnetta.

Carl ja Assad saivat seurakseen kellariin uuden sihteerin. Rose onkin hahmona heti aivan loistava, ja hän sopii täydellisesti Carlin ja Assadin seuraan. Tuo kellarin hauska ja omaperäinen porukka onkin kirjassa aivan parasta ja jo pelkästään heidän takiaan kannattaa sarjaa lukea. Joten enköhän minäkin palaa jälleen sarjan pariin, ehkä hiukan nopeammalla tahdillakin. 

Lue myös: Vanki

Metsästäjät, (Fasandraeberne, 2008)

Gummerus, 2013

Suom. Katriina Huttunen

s.451 

Stephenie Meyer: Keskiyön aurinko

Edward Cullen asuu Forksin pikkukaupungissa perheensä kanssa. Arki tuntuu puuduttavan tylsältä, eikä koulussa käynti houkuta. Etenkään kun hän on niin monesti opiskellut samat asia yli satavuotisen elämänsä aikana. Edward nimittäin on ikuisesti jämähtänyt 17-vuotiaan pojan ruumiiseen. Hän on vampyyri, joka siitä huolimatta yrittää elää perheensä tavoin inhimillisesti. 

Kun kouluun saapuu uusi oppilas, Isabella Swan, on Edwardin tulevaisuus hetkessä kirjoitettu uudestaan. Edward ei voi pysyä kaukana tuosta huumaavan hyväntuoksuisesta tytöstä, joka on muutenkin paljon enemmän kuin kukaan muu. 

"Muutuin silmänräpäyksessä toisenlaiseksi. En ollut likimainkaan se ihminen kuin olin joskus ollut. Jäljellä ei ollut rahtuakaan siitä vähästä inhimillisyydestä, jonka suojaan olin vuosikaudet onnistunut naamioitumaan."s.18

Keskiyön aurinko kertoo Houkutuksesta tutun tarinan aivan uudesta kulmasta. Nyt kertojana toimii Edward.

Onneksi tätä kirjaa ei tarvinnut odotella kauaa, sillä suomennos ilmestyi pikavauhtia. Nuorena olin niin suuri Twilight fani, että uutinen tämän kirjan ilmestymisestä jaksoi edelleen innostaa. Tätä kirjaa kun odoteltiin innolla jo silloin vuosia sitten, kunnes kirjailija päätti lykätä julkaisua. 

Kirja sopiikin loistavasti Twilight -sarjaan. Tyyli on tuttu, tarina on tuttu, mutta silti kirja on kekseliäs ja tarpeeksi erilainen. Sitä paitsi, kukapa ei haluaisi lukea kokonaista tiiliskivikirjaa pelkästään Edwardin näkökulmasta. 

Voisi kuvitella, että sama tarina, vain toisen päähenkilön näkökulmasta kirjoitettuna saattaisi olla liian samankaltainen, mutta huoli on turha. Edwardin näkökulma, ajatukset ja toiminta tekevät tarinasta aivan uudenlaisen. Luvassa onkin paljon paljastuksia, joista lukijoilla ei ole ennen ollut hajuakaan. Mitä kaikkea hurjaa tapahtui esimerkiksi sillä aikaa kun Bella kärsi peilisalissa, senkin saa selville lukemalla tämän kirjan. Myös kohtaukset, joissa Bella itse on paikalla, vaikuttavat aivan uusilta, niin paljon vaikutusta on kertojan vaihdolla.

Tämäkään Twilight -kirja ei ole alusta loppuun toimintaa, vaan tuttuun tapaan suurin osa kirjasta on tunteiden käsittelyä, niissä piehtarointia, suurta rakkautta, ja sen vannomista. Juonta kuljetetaankin hitaasti, ja ajatuksia käsitellään pitkään ja monesti.

Minusta kirjassa oli parasta se, että Cullenien vampyyriperheestä sai kuulla paljon lisää. Edward kuulee kaikkien ajatukset, eikä mikään pysy salassa häneltä. Niinpä myös muiden perheenjäsenien ajatukset näiden kyyhkyläisten rakkaustarinasta käy lukijalle selväksi. Esimerkiksi Emmett, josta olen aina pitänyt, nousi vielä rakkaammaksi hahmoksi tämän kirjan myötä, kun taas Rosalieta en ymmärrä enää senkään vertaa kuin ennen. 

Keskiyön aurinko, (Midnight Sun, 2020)

WSOY, 2020

Suom. Ilkka Rekiaro ja Päivi Rekiaro (Dialogit osittain Tiina Ohinmaan Käännöstä kirjasta Houkutus, 2005)

s.671