lauantai 26. marraskuuta 2016

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu


Laura asuu Helsingissä miehensä kanssa. He odottavat poikaansa Aslakia lounaalle jännittynein tunnelmin. Tapaamiset ovat yleensä jäykkiä ja Laura haluaisi auttaa poikaansa elämässään eteenpäin. Laura pitää yliopistolla puhetta ilmastonmuutoksesta, mutta saa ikäviä uutisia.
Lauran tytär Aava auttaa Somalialaisessa kylässä lapsia. Hän kuulee huolestuttavan uutisen Helsingistä. Mies ampuu ihmisiä katolla. Aava ei voi olla ajattelematta veljeään. Hän tietää veljensä vaikeudet ja vuosia jatkuneen yksinäisyyden.

Kun aika loppuu kertoo perheestä, jossa jokaisella on oma taistelunsa. Aslak eroaa muista tavalla, jossa muu perhe ei osaa auttaa. Hän ei saa ystäviä. Vuosien yksinäisyys ja ulkopuolisuus ahdistaa miehen lopulta tekoihin, joita ei voi perua.

Kirja kuvaa aikaa muutamankymmenen vuoden kuluttua. Ilmastonmuutokselle ei ole vieläkään tehty mitään, mutta se ei nouse pääasiaksi kirjassa. Kirja keskittyy äitiin, joka joutuu kohtaamaan valtavan pelon. Kun oma lapsi tekee jotakin ylitsepääsemättömän pahaa. Itsensä syyllistäminen ja suru eivät muuta asioita toisiksi. Kirja herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä ja on jopa ahdistava niin realistisena, kuin Hirvonen on osannut tunteita kuvailla. Kun aika loppuu on pieni kirja täynnä surullista todentuntuista asiaa.

Kirjassa on yksi suuri syy miksi siitä pidin. Se ei ollut saarnaava, eikä liioiteltu kirja ilmastonmuutoksesta ja auttamisesta. Kaikki asiat vain olivat kirjassa ja ne kuuluivat sinne. Siksi se tuntui niin todelta.


Kun aika loppuu
WSOY, 2015
s. 251
Kansi: Ville Tietäväinen

torstai 24. marraskuuta 2016

Outi Pakkanen: Helle



Anna Laine saa kuulla ikäviä uutisia juhannusta viettäessään, kun naapurin isäntä ilmoittaa tapahtuneesta vesivahingosta. Anna joutuu jättämään remontin ajaksi ihanan kotinsa ja varsinkin keittiönsä ja suuntaamaan Töölöön, jossa saa asustella ystävänsä tädin asunnossa. Niin Anna, kuin Justuskin löytävät asunnosta paljon valittamisen aihetta, mutta huolet unohtuvat pian, kun kerrostalon asukkaista ja lähipiiristä alkaa löytyä mielenkiintoisia ihmisiä. Anna kohtaa miehen joka saa tunteet kuumenemaan ja jonka kanssa voi nauttia kynttiläillallisista kesähelteilläkin.

Kirjat hahmot eivät olekkaan mitään tavallisimpia kadun tallaajia. Varsin värikkään joukon Pakkanen nimittäin tällä kertaa kirjaansa on keksinytkin. Jossain muussa kirjassa hahmot voisivat tuntua jopa liioitelluilta, mutta Pakkanen on mestari kuvailemaan ihmisiä ja paikkoja, joten jopa yliampuvista hahmoista tulee uskottavia.

Jos arvioisin Hellettä dekkarina, niin kuin kannessakin lukee, ei kirja olisi kovin onnistunut, sillä murha on niin pienessä osassa, että se alkaa jo tuntua turhalta. Pakkasen muutkin dekkarit lukeneena tosin osaa jo odottaa, ettei murha ole pääasia. Dekkari sana tässä kirjassa tuntuu kuitenkin olevan mielestäni hieman liioittelua.

Helle on hyvä kirja, jonka parissa viihdyin loistavasti. Kirja sopii talviluettavaksikin kesäisestä juonestaan huolimatta. Nautin kirjasta, sillä suosikkini Anna Laine viimein pääsi päärooliin kokkailemaan ja nauttimaan elämästään. Annasta on vuosien varrella tullut minulle yksi parhaista suomalaisista kirjahahmoista.


Helle, 2015
Otava
Kannen kuva: vastavalo
s. 332

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu


Kun syksy saapuu Muumilaaksoon, muuttuu tunnelma välittömästi. Asukkaat kantavat tavaransa taloihinsa ja sulkeutuvat itse perässä. Alkaa siivous ja järjestely pienissä taloissa. Muutamaa asukasta syksy tuntuu tällä kertaa ahdistavan. Pikkuinen Homssu asuu veneessä ja kuvittelee tarinoita muumilaaksosta ja iloisesta Muumimammasta. Hemuli miettii mitä tapahtuisi jos hän ei olisikaan järjestelmässä kaikkien muiden asioita ja Vilijonkka joutuu onnettomuuteen siivotessaan. Heitä kaikkia yhdistää yksi asia. He päättävät kukin tahollaan lähteä vieraanvaraiseen Muumitaloon kyläilemään. Heidän lisäkseen saman päätöksen tekevät myös Nuuskamuikkunen, Mymmeli ja Ruttavaari. Kun seurue yksi kerrallaan ilmestyy taloon, joutuu jokainen huomata, ettei retkestä tulekaan sellainen, kuin he olivat kuvitelleet.

Muumilaakson marraskuu esittelee mielestäni erilaisen puolen Muumilaaksosta. Kaikki ei olekaan niin iloista ja kirkasta, kuin yleensä. Marraskuun harmaus ja valtaisat sadekuurot ovat kerrottu elävästi ja kirja sopii tähän marraskuiseen säähän täydellisesti. Kirja on kuin pieni selviytymisopas syksyn pimeyden läpi, sillä kaiken harmauden keskeltä etsitään pieniä ilonaiheita. On juhlia, syysmyrskyjä ja herkullista ruokaa. Eikä tietenkää kynttilöitä ja kirjoja saa unohtaa!

Iloisen muumiperheen puuttuminen teki kirjasta hieman vakavamman oloisen. Jos olisin etukäteen tiennyt muumiperheen puuttuvan en olisi uskonut näin sanovani, mutta tämä kirja nousi yhdeksi muumi suosikeistani. Tunnelma kirjassa oli synkkyydestä ja vakavuudestaan huolimatta lohdullinen ja kaunis. Viihdyin kaikkien hahmojen parissa loistavasti ja oli mukavaa, että myös nämä tuntemattomammat hahmot saivat näin paljon tilaa kirjasta.


Muumilaakson marraskuu, (Sent I November, 1970)
WSOY
Kuvat: Tove Jansson
Suom. Kaarina Helakisa
s. 173

lauantai 19. marraskuuta 2016

Reijo Mäki: Vares -Cowboy


Jussi Vares joutuu taas moniin sotkuihin ratkoessaan toimeksiantoaan Turun kaduilla. Cowboyksi kutsuttu pikkurikollinen haluaa Jussin selvittävän, kuka hyökkäsi hänen kimppuunsa vieden rahanarvoista myyntitavaraa, sekä hänelle niin rakkaan mittatilaustyönä tehdyn stetsonin. Jussi päätyy selvittämään myös vakavampia rikoksia, kun eräästä julkkiskolmikosta yksi murhataan.

Cowboy on Reijo Mäen Suomen Länsi -trilogian viimeinen osa. Täytyy kyllä sanoa, että en tiedä miten tämä trilogia eroaa muista Vares kirjoista, sillä itse en eroa huomannut. Kirjassa on luminen joulu meneillään ja vaikka jouluiseen tunnelmaan ei tämän kirjan henkilöiden mukana pääsisikään, niin ainakin talvisiin tunnelmiin. Joulu ei nimittäin tunnu eroavan paljon muistakaan päivistä. Baarissa iskuskellaan juoden ja vitsaillen.

Taas on kulunut pitkä aika viimeisestä lukemastani Vares kirjasta, mutta siitä huolimatta ovat tutut hahmot hyvässä muistissa. Vares kirjojen hahmot eivät ole minun suosikkejani luonteiltaan, mutta ovat nämä kirjat silloin tällöin viihdyttävää luettavaa. Mäki osaa kirjoittaa ja juoni oli jälleen hyvin suunniteltu ja toimiva. Tosin Cowboy, jonka mukaan kirja on nimettykkin, ei ollut kovin suuressa osassa.

Cowboy
Otava, 2014
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
s. 428

torstai 17. marraskuuta 2016

Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus


Rei Shimura on 27-vuotias japanilais-amerikkailainen nainen. Rei haluaa asua Tokiossa huolimatta siitä, että joutuu jakamaan pienen asuntonsa työkaverinsa kanssa. Asunto ei ole kummoinen, mutta se on ainoa, johon hänellä on varaa englanninopettajan palkalla.
Rei on päättänyt käyttää säästöjä lomaillakseen japanilaisilla alpeilla, mutta loma saattoi olla huono idea. Rei löytää yhden hotellin asukkaista kuolleena lumihangesta ja saa pian huomata olevansa enemmän mukana jutussa, kuin haluaisi. Kun poliisit tekevät syntipukin juristi Hugh Glendinningistä, on Rein mietittävä tarkkaan mitä voisi tehdä.

Rei Shimuran ensimmäinen tapaus oli henkilöiden ykstyiselämän kannalta hyvinkin ennalta-arvattavaa luettavaa, onneksi murhatutkimus ei ollut. Kirja on ensimmäinen osa Rei Shimura -sarjasta. Uskallan kuitenkin toivoa, että jatko-osissa Rein elämäänkin tulee vähän yllätyksellisyyttä, kun perusasiat on puitu.

Kirja oli monipuolinen matka Japaniin. Maisemat vaihtuivat rauhallisista alpeista, aina Tokion vilskeeseen. Tokiossakin esiteltiin erilaisia asuinalueita, rikkaista köyhempiin. Japanin kulttuuria esiteltiin sopivasti, eikä lukiessa tarvinnut jäädä miettimään japanilaisia sanoja tai muitakaan vieraampia asioita, sillä Massey selittää käyttämänsä sanat. Kaikki tämä sulautui juoneen ja oli kaikenlisäksi mielenkiintoista luettavaa. Tälläisista vieraammista kulttuureista ja maista odotan ja toivonkin juuri tälläistä kerronta tyyliä, kun Massey käyttää.


Rei Shimuran ensimmäinen tapaus, (The Salaryman`s Wife, 1992)
Gummerus, 2000
Suom. Titta Leppämäki
s. 391

torstai 10. marraskuuta 2016

Cecelia ahern: Ihmemaa


Sandy Shortin ollessa kymmenen, hänen luokkatoverinsa Jenny-May katoaa. Kadonneet ihmiset ja tavarat jäävät vaivaamaan Sandyä, joka haluaa tietää minne kaikki kadonnut menee. Aikuisena  Sandy perustaa etsivätoimiston, joka vie hänet syvemmälle kadonneiden maailmaan, kuin hän ikinä olisi voinut kuvitella. Sandy joka on kuluttanut kaiken liikenevän aikansa kadonneiden etsimiseen, huomaa olevansa itse kadonnut. Kadonneena oleminen saa hänet miettimään elämäänsä ja potemaan ehkä ensimmäistä kertaa elämässään koti-ikävää.

Ihmemaa on kaunis idea siitä, mihin kaikki kadonnut menee. Jospa tavarat ja ihmiset vain ilmestyisivätkin kokonaan uuteen paikkaan. Ahern on taas keksinyt kirjalleen aiheen, jollaista ei joka kirjassa vastaan tulekaan. Vaikka juoni on fantasian täyteinen, on kirja silti uskottava.

Rakkaustarina oli tällä kertaa pienessä roolissa kirjassa, vaikka sellainen löytyikin. Asioiden tärkeysjärjestys ja itsensä kadottaminen ja löytäminen olivat suuria aiheita. Kirjan loputtua jäi epävarma olo siitä, oliko loppu onnellinen vai ei. Sen saa jokainen päättää itse, mutta oma mielipiteeni on, että loppu oli surullinen.

Ahern luo kauniita maisemia fantasiamaailmassakin. Onneksi kirjahyllyssä odottaa edelleen lisää Ahernin kirjoja, jotka kerta toisensa jälkeen vakuuttavat minut kirjailijan kekseliäisyydestä ja taidosta.


Ihmemaa, (A Place Called Here, 2006)
Gummerus, 2008
Suom. Terhi Leskinen
s. 455
Kannen suunnittelu: Laura Noponen

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Candace Bushnell: Neljä blondia


Nimensä mukaisesti Neljä blondia kertoo neljästä blondista, mutta ei suinkaan samassa tarinassa, sillä kirjassa on neljä tarinaa, joista jokainen kertoo yhden blondin elämästä. Ensimmäinen tarina kertoo mallista, jolla on vaikeuksia pärjätä itse. Niimpä nainen ajelehtii suhteesta toiseen lähinnä miesten omaisuuden houkuttelemana, kun taas toisen tarinan lehtinainen tietää tarkalleen mitä haluaa ja yrittää pitää kaikki asiat ojennuksessa. Kolmannessa tarinassa seurataan lehdistön kohukaunotarta, joka ajelehtii pikkuhiljaa vainoharhojen puolelle seurustellessaan rikkaan ja tunnetun miehen kanssa. Viimeinen tarina kertoo toisesta lehtinaisesta, joka päättää lähteä tekemään juttua Lontooseen, kun rakkautta ei tunnu löytyvän Manhanttanilta.

Neljä blondia oli lyhyine tarinoineen ihan mukavaa vaihtelua, mutta mitään kovin erikoista kirja ei tarjonnut. Viimeinen tarina varsinkin oli jotenkin keskeneräisen tuntuinen ja tylsä. Muita kolmea tarinaa oli hauskempi lukea, koska hahmot vaikuttivat tarkemmin mietityiltä, eikä niin hätäisesti esitellyiltä. Minulle on tärkeää kirjassa, että hahmoista ehtii luomaan mieleensä kunnollisen kuvan ja ensimmäinen ja kolmas tarina onnistuivat siinä mielestäni hyvin.

Pidän siitä, että kevyistäkin välipalakirjoista löytyisi ajattelemisen aihetta, mutta tämä kirja oli kevyttäkin kevyempää, eikä tarjonnut aiheita jotka olisivat saaneet mielenkiinnon heräämään tai synnyttänyt suurempia ajatuksia. Kirja unohtuu luultavammin pian lukemisen jälkeen.


Neljä blondia, (Four Blondes, 2000)
Tammi, 2001
Suom. Arto Schroderus
s. 343

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Hämärän jälkeen -haastekoonti


Orfeuksen kääntöpiirin Suvi järjesti Hämärän jälkeen -lukuhaasteen, joka alkoi vuosi sitten 3.11.2015 ja päättyy tänään. Haasteen ideana oli lukea kauhukirjallisuutta, joka itselleni on lajina vieras. Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan ja sainkin muutaman kauhukirjan luettua, vaikka listasta ei pitkä tullutkaan.

Suunnitelmani oli lukea enemmän kirjoja, mitä loppujenlopuksi luin, mutta aina siirsin kauhukirjan aloittamista myöhemmäksi ja myöhemmäksi ja niinhän siinä kävi, että ainoastaan kolme kirjaa ehtisin lukea haasteeseen. Sain kuitenkin pienen innostuksen taas kaikenmaailman hirviöstä, joten voipi olla, että vielä pitkän pimeän talven aikana saatatte nähdä kirja-arvosteluja aiheesta.

Tässä linkit lukemiini haastekirjoihin:

Robert Kirkman ja Jay Bonansinga: The Walking Dead -Kuvernöörin nousu
Robert Kirkman ja Jay Bonansinga: The Walking Dead -Tie Woodburyyn
Lee Duigon: Kauhun koulu

The Walking Dead kirjat yllättivät iloisesti. Ne olivat tarpeeksi itsenäisiä ja eroavat mukavasti TV-sarjasta, kun taas Lee Duigonin Kauhun koulu oli pettymys virheitä täynnä olevalla painoksellaan.

Vähäisellä kirjamäärällä en päässyt näkemään monia otuksia, mutta aaveisiin asti kuitenkin. :D

Haudankaivaja (1 kirja)
Aave (3 kirjaa)
Ihmissusi (5 kirjaa)
Vampyyri (7 kirjaa)
Zombi (9 kirjaa)
Noitapiiri (11 kirjaa)

Kiitos vielä mukavasta Haasteesta Suville! :)