keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Leena Lehtolainen: Henkivartija


Hilja Ilveskero on henkivartija, jonka liikkeistä poliisi on erittäin kiinnostunut. Hiljan entinen Työnantaja liikenainen Anita Nuutinen on surmattu. Hiljan epäonneksi hän oli juuri eronnut Anitan tehtävästä erimielisyyden takia. Nyt poliisi epäilee murhaajan olevan Hilja. Hilja ei voi kertoa poliisille edes totuutta mitä oli tekemässä juuri silloin, kun Anita surmattiin, sillä hänellä ei ole pinintäkään muistikuvaa.
Hilja saa pian uuden tehtävän kansanedustajan turvahenkilönä ja päättä hoitaa työnsä ilman yhtäkään virhettä. Monen mutkan kautta Anitan kohtalo alkaa paljastumaan ja vastassa odottaakin suuremman mittakaavan rikosvyyhti.

Olen aijemmin lukenut vain yhden Leena Lehtolaisen kirjan: Ensimmäinen murhani. En pitänyt kirjasta yhtään ja ajattelin jättäää Lehtolaiset lukematta. Aika pitkä tauko olikin, mutta isäni ehdotti, että kokeilisin lukea tämän kirjan. Henkivartija olikin yllättävän hyvä kirja ja niimpä päätin, että luen myöhemmin myös trilogian muut osat.
Henkivartijassa tapahtumat sijoittuvat pääosin suomeen, mutta myös Venäjä on tärkeässä osassa. Amerikka pääsee kirjan tapahtumiin mukaan Hiljan henkivartijakoulutus muistelmissa. Suomessa seikkaillaan niin Helsingissä, kuin harvaan asutuilla mökkimaillakin.
Hilja on hyvin epäileväinen, mutta mielenkiintoinen päähenkilö kirjalle. Tosin hän ottaa aseen aika tiheään tahtiin esiin osoitellen milloin ketäkin, kuten kämppistään ja rakastajaansa... Anitan surmaa selvittävä poliisi taas on mielestäni aika epäuskottava ja ärsyttävä hahmo sikarinsavuisessa työhuoneessaan.
Mukavana lisänä kirjasta löytyy söpö rakkaustarina, joka ei tietenkään ole tavallisimmasta päästä, vaan Hilja epäilee miestä huijariksi ja kun Hilja viimeis uskoo miestä, on tämän lähdettävä pelastamaan maailmaa hyvin suurella todennäköisyydellä, ettei selviä hengissä.
Juonesta löytyy monia vauhdikkaista tapahtumia, mutta tästä huolimatta en kokenut suurta jännitystä, vaan koko kirja eteni kovin tasaisesti. Ainoastaan Davidin kohtalo mietitytti, mutta sitähän ei kovin kauaa tarvinnyt jännittää.
Minä pidin erityisesti kirjan kohdissa, joissa esimerkiksi sienestettiin tai tehtiin jotain muuta hyvin tavallista, sillä erikoiseen hahmovalikoimaan oli kiva saada jotain hieman inhimillistä ja normaalia toimintaa tasoittamaan kaikkea pyssyn kanssa heilumista ja mafian pelkäämistä.


Henkivartija
Tammi, 2009
s.355
Kansi: Markko Taina

torstai 17. lokakuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä



Asta on noin kolmekymmentä vuotias nainen. Hän on eronnut miehestään ja joutuu nyt opettelemaan yksinelämisen taidon. Asta alkaa pohtimaan suhdettaan äitiinsä, jota kohtaan hänen tunteensa ovat aina olleet ristiriitaisia. Äidillä on aina ollut hyvin vahvat mielipiteet ja korkeat odotukset kaikkien lapsiensa elämästä. Nyt asiat viimein nostetaan pöydälle ja perhesuhteita ravistellaan oikein kunnolla.

Avoimien ovien päivä on neljäs Härkösen kirja jonka luin. Kirja oli hyvä, mutta muut kolme lukemaani Härköstä eli Häräntappoase, Onnen tunti, sekä Juhannusvieras olivat mielestäni parempia, kuin tämä.
Kirjassa on hieman liikaa valitusta, sekä oman kurjuuden pohtimista minun makuuni. Varsinkin, kun tämä oli kirjoitettu niin, että Asta oli koko ajan kertojana. Näin muiden murheet vain näkyivät jossain taustalla, mutta jäi sellainen fiilis, että niitä vähätellään. Minua olisi kiinnostanut tietää myös muiden asioista. Esimerkiksi miksi äidillä on ollut niin kauan nukkumisvaikeuksia, tai miten sisko pärjäsi abortti asian kanssa.
Hahmoihin kuuluu Astan perheen lisäksi muutamia Astan ystäviä, joista tärkeimpänä Jätski. Mielenkiintoisempana hahmona mielestäni Astan entinen mies, josta kerrotaan kaikenlaisia juttuja, jotka toivat lisää mielenkiintoa kirjaan.
Kaikkien hahmojen äitisuhteet esitettiin niin, että niissä olisi jotain omituista. Normaalein oli mielestäni Jätskin äiti, jossa en huomannut mitään erikoista, mutta Jätski oli asiasta eriä mieltä. Astan miehen äiti taas olikin oikeasti väkivaltainen lastaan kohtaan, joten kirjaan saadaan monenlaisia äiti- lapsi suhteita. Myös sisarusten välistä kateutta ja kilpailua vanhempien huomiosta kirjassa esiteltiin, mutta siitä olisin toivonut hieman lisääkin. Asia tuli esille oikeastaan vain muutamassa kohdassa, eniten Astan ja hänen siskonsa keskustelusta, mutta Asta ei asiaa pohtinut enää oikeastaan ollenkaan, vaan palasi taas omiin ongelmiinsa...
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, sillä Härkönen osaa kirjoittaa ja jopa tämä kirja on loistavaa luettavaa. Välillä hauska, mutta myös vakava.


Avoimien ovien päivä
Otava, 1998
s.319
Kansi: Anu Ignatius

lauantai 12. lokakuuta 2013

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti


Vianne Rocher ja hänen tyttärensä katselevat karnevaalia  ranskalaisessa Lansquenetin kylässä. He ovat matkustaneet koko ikänsä etsien oikeata paikkaa, mutta Viannen tahto on vienyt heitä koko ajan eteenpän. Vieraita ihmisiä katsoessaan hän pohtii voisiko tämä viimein olla oikea paikka heille.
Pian Vianne jo avaakin kylän papin kauhuksi kirkkoa vastapäätä pienen suklaapuodin. Kylän asukkaat uskaltautuvat pikkuhiljaa puotiin maistelemaan syntisiä herkkuja papin saarnoista huolimatta. Asukkaat jopa alkavat kertomaan asioistaan iloiselle ja elämää täynnä olevalle Viannelle ja uskaltautuvat jotkut jopa tekemään muutoksen elämässään.
Pappi on varma, että Vianne tekee kaiken vain haastaakseen kirkon taistoon ja niin hän päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä pelastaakseen kylän muukalaiselta.

Pienestä suklaapuodista tulee ensimmäisenä mieleen suloinen ja makea. Kirjan sivut pursuavat suklaaherkkuja, joten niitä kannattaakin varata lukuhetkiä varten, ettei sitten tarvitse heti lähteä kirjan äärestä kauppaan. ;) Ei sitten muuta kuin villasukat jalkaan ja kaaakaomuki kätösiin niin tunnelma on kohdillaan. Tälläinen fiilis minulle tästä kirjasta tulee.
 Henkilöt ovat aika selkeästi jaettu "hyviin" ja "pahoihin", eikä mitään super yllätyksiä löydy. Tosin jokimustalaisen ja Viannen välinen tapahtuma tuo kirjaan mukavan muutoksen ja tekee muuten hieman liiankin täydellisestä Viannesta inhimillisemmän. Tarina kulkee rauhallisesti, mutta lukukokemus ei todellakaan ollut tylsä, sillä tunnelma kirjassa oli loistava ja koukuttava. Tunnelman luojina toimii mielestäni parhaiten värien ja tuoksujen kuvailu
Kirjan kerronta tapaahtuu vuorotellen Viannen ja kirkkoherra Reynaudin näkökulmasta, joka tekee kirjasta mielenkiintoisemman, sillä Reynaldin elämästä paljastuu pieniä mielenkiintoisia juttuja.
Taikuutta kertomuksesta löytyy myös. Vianne on jonkinlainen noita, vaikka kirjasta ei kuitenkaan täysin selviä millaisiin tekoihin hän pystyy. Myös kylän vanha ja omia teitään kulkeva Armande on noita, mutta tästäkään ei sen enempää kerrota.
Kirjaan perustuvaa elokuvaa en ole ikinä katsonut, enkkä muistaakseni hirveästi arvosteluja kirjasta lukenut, joten sain lukea tätä ilman minkäänlaisia ennakko odotuksia. Tämä on mielestäni täydellinen kirja kylmeneviin syys iltoihin.


Pieni suklaapuoti (Chocolat, 1999)
Otav, 2009
Suom.Arja Gothoni
s.413
Kannen kuvat: Stuart Haygarth