perjantai 28. lokakuuta 2016

Lee Duigon: Kauhun koulu


Victoryn koulurakennus vetelee viimeisiään ja onkin päätetty sen saavan jatkaa enää yhden lukuvuoden. Lukuvuosi ei tunnu kuitenkaan olevan helppo kenellekään. Rehtori ei haluaisi luopua rakkaasta koulustaan, kun taas muut työntekijät ja oppilaat poistuisivat pelottavasta koulusta enemmän kuin mielellään. Jopa koulu itse tuntuu ymmärtävän, että päivät alkavat olemaan luetut ja käytävät täyttyvät mitä eriskummallisimmista näyistä. Onko henkilökunta sekoamassa, kun kauan sitten kuolleet henkilöt kävelevät vastaan ja monet kohtaavat kauheita asioita. Kaikki kauheudet eivät kuitenkaan tule kuolleiden suunnalta.

Kauhun koulusta löytyi kirjava joukko henkilöhahmoja, jotka kamppailivat hulluuden partaalla, tai olivat muuten vain ilkeitä. Onneksi joukkoon mahtui myös muutama hyvää tarkoittava ihminen. Kauhua pieneen kirjaan mahtuikin paljon, niin kauhuolentojen, kuin tavallistenkin ihmisten tuottamaa. Ihmisten tekemät kauheudet tuntuivatkin mielestäni hirveämmiltä.

Minua ei yleensä haittaa kirjoissa olevat virheet, mutta tämä kirja oli poikkeus. Virheitä nimittäin oli liikaa jo minunkin mielestäni. Tavallisia kirjoitusvirheitä löytyi muutaman sivun välein, mutta se oli pienin ärsytys. Enemmän häiritsi muut virheet, kuten kirjan nimi, joka kannessa oli Kauhun koulu, mutta sisälehdessä Kauhukoulu. Luvutkaan eivät olleet lukuja koko kirjan ajan, sillä kirja alkoi Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella osalla ja vasta sen jälkeen ne muuttuivat luvuiksi.

Kauhukirjat ovat minun lukulistallani sen verran harvinaisia, että virheistä huolimatta jaksoin lukea mielenkiinnolla kirjan, jännittää kaikkien hahmojen puolesta ja kauhistua hirvittävistä kohtauksista.


Kauhun koulu, (Schoolhouse, 1988)
Viihdeviikarit Oy
Suom. Kari Nenonen
s. 192

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mari Jungstedt: Viimeinen näytös


Visbyssä vietetään Almedal viikkoa, johon lähes tuhat toimittajaa osallistuu, mukaan lukien Erika malm. Erika on vuosien aikana kerännyt varsin suuren joukon vihamiehiä vahvojen mielipiteidensä takia. Kun Erika sitten löydetään hotellihuoneestaan murhattuna, on poliisien selvitettävä liittyykö murha työhön, vai yksityiselämään.
Komisario Anders Knutas saa tehtäväkseen selvittää tapausta, mutta hänen omat asiansa ovat pahasti solmussa ja kaiken lisäksi muutamien vuosien takainen kesken jäänyt tapaus alkaa selvitä ja Knutas joutuu matkustamaan Gran Canarialle. Knutaksen kollega Karin pitää ohjat käsissään esimiestään auttaakseen tämän poissa ollessa.

Viimeinen näytös on kymmenes osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Jo kymmenes osa ja vieläkin sarja jaksaa kiinnostaa. Paljon onkin hahmoille ehtinyt sattua ja tapahtua sarjan aikana ja varmasti jatkossa tapahtuu paljon lisää. Sarjasta on tullut itselleni tuttu ja turvallinen valinta tilanteisiin, joissa en osaa päättää mitä lukisin.

Viimeisessä näytöksessä saatiin viimeinkin päätökseen asioita, jotka ovat olleet keskeneräisinä monen kirjan ajan. En pitänyt ideasta viivytellä ratkaisun kanssa näin kauaa, mutta onneksi kymmennen osan kunniaksi odotus on ohi.

Tällä kertaa Jungstedt esitteli dramaattisen teatterimiljöön. Lukiessani kuvailua sumuisista raunioista joiden keskellä mahtavat näyttelijät lumosivat yleisöään, mielikuvitukseni lähti liikkeelle ja ehtisinkin kehitellä monenlaisia päätöksiä kirjalle, mistä yksikään ei sitten osunut oikeaan.


Viimeinen näytös, (Den sista akten, 2012)
Otava, 2015
Suom. Emmi Jäkkö
s. 317

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Robert kirkman & jay Bonansinga: The Walking Dead -Tie Woodburyyn


Lilly Caul pakenee pienen joukon kanssa maailmassa, jonka zombit ovat vallanneet. Lilly joukkoineen löytää paikan josta monet voivat vain uneksia. He saavat mahdollisuuden muuttaa täydelliseltä vaikuttavaan paikkaan, Woodburyyn. Woodburyä johtaa mies nimeltä Philip Blake, jota kutsutaan kuvernööriksi. Turvapaikassakaan elämä ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista ja Lily huomaa kuvernöörissä pelottavia puolia.

Tie Woodburyyn on toinen osa The Walking Dead -sarjasta.
Toinen osa ei jäänyt kakkoseksi ainakaan zombien tai toiminnan määrän perusteella, sillä menoa riitti ja kirja taisi olla vielä vähän rajumpi kuin ensimmäinen osa. Verisiä kohtauksia ja zombimättöä riitti, mutta onneksi kirja tarjosi myös niitä rauhallisia kohtauksia ja surullisia tarinoita uusien hahmojen elämien varsilta.
Kuvernöörin sekopäisyys pääsi tässä kirjassa paremmin esiin ja vastenmielisyys hahmoa kohtaan kasvoi.

Tie Woodburyyn ei tainnut paljastaa uusia salaisuuksia The Walking Deadistä tutuista hahmoista, mutta jännittävän tarinan edetessä, ei edes odottanut sitä. Kirkman ja Bonansinga ovat luoneet uusia mielenkiintoisia hahmoja, joiden tulevaisuus kiinnostaa ja toivonkin, että heidän tarinansa jatkuisi vielä Kuvernöörin tuhossa ja sen jatko-osassa.

Kirjaa lukiessa oli kiva huomata, ettei toinen osa pyörinyt liiaksi ensimmäisen osan ympärillä, vaan kirjasta löytyy täysin uusi tarina ja suurin osa hahmoistakin oli uusia. Vasta loppua kohden ensimmäisen osan ja toisen osan tarinat sulivat yhteen. Tie Woodburyyn voisi toimia itsenäisenäkin kirjana, mutta luulen siitä saavan kuitenkin enemmän irti luettuaan Kuvernöörin nousun.


Lue myös:  The Walking Dead -Tie Woodburyyn


The Walking Dead -Tie Woodburyyn, (The Walking Dead: The Road to Woodbury, 2012)
Like, 2015
Suom. Marika Saastamoinen
s. 362

perjantai 7. lokakuuta 2016

Enni Mustonen: Paimentyttö


Ida on nuori paimentyttö, joka orvoksi jäätyään päätyy monen mutkan kautta valtioneuvos ja satusetä Zachris Topeliuksen palvelukseen pikkupiiaksi. Topeliuksen talo on täynnä Idalle vieraita ihmisiä, mutta Ida pärjää ahkeruudellaan ja kiltteydellään pitkälle.
Kirja kertoo Idan kautta tarinaa 1893 -luvulta, 1898 -luvulle saakka.

Paimentyttö on ensimmäinen osa Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta.
Mustonen kirjoittaa entisajoista koukuttavasti ja luo lukijalle uskottavan kuvan Idan elämästä. Minun oli ainakin helppo eläytyä Mustosen luomiin maisemiin ja pidin erityisesti siitä, miten paljon kirjaan oli saatu yksityiskohtia 1800-luvun lopun elämästä ilman, että se vaikuttaisi tietokirjalta.

Suurimmaksi osaksi kirja keskittyi Idan elämään ja hänen kauttaan myös muiden piikojen arkirutiineihin, mutta oli mahtavaa päästä kurkistamaan myös Topeliuksen ja hänen perheensä tekemisiä.
Pidin Idan hahmosta, sillä hän jaksoi jatkaa eteenpäin ahkerana omista valtavista murheistaan huolimatta. Idan asenteesta huolimatta, kirja oli osittain surullinen. Onkin mielenkiintoista nähdä kuinka pitkälle elämässään Ida pääsee sarjan edetessä.

Paimentyttö oli erittäin hyvä avaus tälle sarjalle ja haluan ehdottomasti lukea myös muut osat, joissa Idan mukana päästään kurkistamaan muihinkin taiteilijakoteihin. On mukavaa löytää näin hyvä entisajoista kertova suomalainen sarja. Pidän kovasti entisajoista kertovista kirjoista, mutta kohdalleni ei ole osunut montaa Suomeen sijoittuvaa kirjaa aiheesta.


Paimentyttö
Otava, 2013
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
s. 360