lauantai 15. kesäkuuta 2019

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen


Eevan ja Miran perheet asuvat lähekkäin lähiössä. Molemmilla on omat ongelmansa. Tytöillä on vahva ystävyys, he ovat aina toistensa tukena ja seurana. Ystävyys kestää läpi koko lapsuuden ja nuoruuden, aikuisikään saakka. Heidän elämänsä on rajua ja välillä hyvinkin ikävää. Vanhemmat vaikuttavat välinpitämättömiltä, ilkeiltä ja kovilta. Yhdessä he kuitenkin selviävät ja lupaavat pitää toisesta huolta aina, kostaa jos joku tekee toiselle pahaa.

Kovakuorisen tarina heittelee lukijaa 1970-luvulta 2000-luvulle saakka. Se etenee pienissä paloissa ja kohtauksissa, välillä kertoen tyttöjen lapsuudesta ja välillä palaten nykypäivään. Välillä kerrotaan erään miehenkin ajatuksia. On ilmeistä, että miehen tarina liittyy jollakin tavalla naisten elämään, mutta se miten hän siihen liittyy, pysyi hyvin yllätyksenä loppumetreille saakka.

Kirjassa vallitsi aika dekkarimainen tunnelma. Pystyi arvelemaan, että jollekin tapahtuu jotain, mutta ei tiennyt mitä tulee tapahtumaan, kenelle ja kenen toimesta. Tunnelma kiristyi mitä enemmän henkilöiden elämästä väläyteltiin paloja. Tarina onkin vetävä ja jännittävä.

Kovakuorisen teksti on aitoa ja tunnelmaan on helppo päästä. Talvitie onnistuu lyhyissä kohtauksissa luomaan henkilöistä eläväisiä. Mitään lämminhenkistä ystävyysromaania on kuitenkin turha odottaa. Kirjan miljöö ja juoni luo sellaisen tunnelman, että henkilöillä tuntuu olevan koko ajan kylmä niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Minkäänlaisia ilonpilkahduksia, ei näin kirjan luettuani mieleen tule. Kirjan tunnelmasta jääkin mieleen ilkeys, itsekkyys ja suru. Ei siis ole tiedossa päivänpaistetta, vaan talvisia kylmiä maisemia, joissa välillä hyvin arvaamattomilta vaikuttavat hahmot yrittävät kärvistellä päivästä toiseen.


Kovakuorinen
Into, 2019
Kansi: Mika Tuominen
Kannen kuvat: Jyri Pitkänen
s. 227
Kustantajalta saatu ennakkokappale

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Jennifer Egan: Sydäntorni


Dannyn serkku kutsuu tämän jonnekin Itä-Eurooppaan, valtavaan ikivanhaan linnaan. Serkku Howard aikoo restauroida linnan apunaan opiskelijajoukko, perhe, ystävä ja nyt myös serkku Danny, joka ei oikein menesty elämässään. Howardilla on visio linnan tulevasta käytöstä, mutta Danny sitä ei ymmärrä. Hänestä koko hanke on aivan mahdoton. Hän viettäisi päivänsä huomattavasti mieluummin puhelimensa äärellä, kuin villiintyineiden pensaiden ja haisevan uima-altaan luona kiviä putsaamassa.
Serkuksilla on lapsuudesta jääneitä kaunoja, mutta onko kaikki unohdettu? Onko kutsu linnaan tullut täydestä sydämestä? Dannyn on välillä vaikeuksia tietää mikä on totta ja mikä ei, kun kivilinnan varjoissa tuntuu lymyävän jos jonkinlaista varjoa.

Sydäntorni meni heti lukulistan kärkeen, kun siihen törmäsin. Takakansi lupaili loistavaa kirjaa, jota kohtaan kiinnostus heräsi heti. Enkä joutunut pettymään. Olin koukussa ja eteenpäin oli luettava, vaikka olisi välillä ollut muutakin tekemistä.

Sydäntorni on monipuolinen, vauhdikas, jännittävä, yllätyksellinen ja sujuvasti kirjoitettu. Lukija yllätetään monesti, eikä kirjasta saa kunnollista käsitystä, ennen kuin se on loppu, jos silloinkaan. Kirjan loputtua jäin vain ihmettelemään, että mikä oli totta ja mikä ei. Mutta ei sillä ole väliä, tarina on unenomainen, vähän sekopäinen. Hiukan kummitustarina, mutta sittenkin ehkä realistinen. Kukin voi päättää itse luettuaan, kumpaa kirjan juoni enemmän on.

Minulle Sydäntorni on yksi tämän vuoden parhaista kirjoista, joita olen lukenut. Sen kaunis kerronta valloitti ja koukutti. Linnaa olisi voinut jäädä tutkimaan pidemmäksikin ajaksi. Kirjassa yhdistyivät sopivasti linnan mystinen kauhutunnelma ja vankilan raju todellisuus.

Kirjankansibingoon sijoitan kirjan kohtaan unenomainen. kirjan sisältö saattoi vaikuttaa päätökseen aika paljon. Kannen kun näkee kirjan luettuaan enemmän unenomaisena kuin ennen lukemista.


Sydäntorni, (The Keep, 2006)
Tammi, 2013
Suom. 346
Kansi: Jussi Kaakinen

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Elly Griffiths: Risteyskohdat


Norfolkissa, marskimaan läheisyydessä asuu argeologi Ruth Galloway. Hänen elämänsä on rauhaisaa, kunnes poliisi pyytää hänen apuaan. Marskimaalta on löytynyt lapsen luita ja Ruthin apua tarvitaan niiden iän selvittämiseen. Poliisit etsivät kauan sitten kadonnutta tyttöä, jonka ruumis olisi viimein aika saada haudan lepoon. Ruth kertoo rikoskomisario Harry Nelsonille mielellään tietojaan ja auttaa tätä, vaikka auttaminen tuntuukin saavan tuttavat vihaisiksi ja hänet itsensä vaaraan. Kun lähistöltä katoaa toinen pieni lapsi, on Ruthin apu enemmän kuin tarpeen.

Risteyskohdat aloittaa Ruth Galloway -sarjan.
Tätä kirjaa aloin lukea suurin odotuksin. Paljon tätä on kehuttu ja idea kuulostaa hyvältä. Ruth Galloway onkin varsin leppoisa ja viihdyttävä hahmo. Hän pitää yksinkertaisesta elämästään pienessä kodissaan keskellä tyhjyyttä ja hiljaisuutta. Yksi naapuri hänellä sentään on, kesäisin vähän enemmänkin. Myös kirjan miljöö on hyvä. Sumuisen, sateinen marskimaa. Asunnon vieressä kuohuva meri ja pelko väärästä lenkkipolusta ja edessä odottovasta hukkumisesta. Argeologia ja vanhat luut tekevät kirjasta myös kiinnostavan. Historiaa ja nippelitietoa heiteltiin sinne tänne. Ne olivat kiinnostavia tietoiskuja. Paljon on siis hyvää, ja sarjaa ajattelin lukea jatkossakin.

Kirjassa oli kuitenkin myös omat huonot puolensa. Ihan tämä ensimmäinen osa ei nimittäin vienyt mennessään. Ruthin ja Nelsonin välinen "jännite" eteni turhan vauhdikkaasti ja arvattavasti. Nelsonia myös kuvailtiin kovin erilaiseksi, miten hän sitten käytännössä käyttäytyi. Jotenkin kuvailun perusteella hänen olisi pitänyt olla äreämpi tai hiljaisempi. Epäillyt kuvailtiin niin epäilyttäviksi, että ei ollut vaikea arvata kuka lopulta oli syyllinen.

Ruth oli ainoa kirjan hahmoista, jota kohtaan jäi mielenkiinto tulevia kirjoja ajatellen. Hänen elämästään saakin lukea vielä monta kertaa, sillä näitä kirjoja on ilmestynyt vauhdilla. Uskoisin sarjan kiinnostavan jatko-osissa enemmän, kunhan vaan pääsen enemmän hahmojen maailmaan ja mietteisiin mukaan. Minulle on käynyt monen muunkin dekkarisarjan kanssa niin, että ensimmäinen osa ei niin vie mennessään, kun hahmoista yritetään heittää ilmoille mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa, mutta vasta jatko-osissa muut asiat pääsevät enemmän oikeuksiinsa.


Risteyskohdat, (The Crossing Places, 2009)
Tammi, 2017
Suom. Anna Lönnroth
Kansi: Markko Taina
s. 305

torstai 30. toukokuuta 2019

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta


Maia ja hänen viisi sisartaan kutsutaan heidän lapsuudenkotiinsa. Heidän adoptioisä, varakas ja omalaatuinen Pa Salt on kuollut. On aika kuulla mitä testamentissä sanotaan. Pa Salt on tuonut kaikki tytöt vauvaikäisinä upeaan linnaansa Genevenjärjen rannalle. Maia ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut menneisyydestään, mutta totuuden selvittäminen alkaa yllättäen kiinnostaa, kun siskokset saavat pienen vihjekirjeen, jota tutkimalla he saattavat saada selville totuuden biologisista vanhemmistaan. Maian kirje johdattaa hänet Brasiliaan, Rio de Janeiroon, jossa häntä odottaa mutkikas tarina.

Seitsemän sisarta aloittaa seitsemästä nuoresta naisesta kertovan kirjasarjan.
Kirjalla on mielenkiintoinen lähtöasetelma, sillä heti alussa saadaan huomata, ettei nimestään huolimatta sisaria ole kuin kuusi. Herääkin mielenkiinto kirjan seitsemättä osaa kohtaan. Kuka mahtaa olla tämä mystinen seitsemäs sisar? Jo tässä ensimmäisessä kirjassa nähdään vilauksia muista sisarista, joista saadaan kuulla lisää seuraavissa osissa, sillä jokaiselle siskolle on oma kirjansa ja tarinansa. Minusta idea on loistava.

Minua aina hiukan pelottaa tarttua näin paksuihin kirjoihin. Paksut kirjat ovat ihania, jos ne ovat hyviä. Silloin saa uppoutua ihanien hahmojen maailmaan pitemmäksi aikaa, mutta siinä on aina oma riskinsä...Jos kirja sattuukin olemaan tylsä. Noh, tämä kirja ei onneksi ollut tylsä, vaan Maian tarinaa oli ilo lukea. Maia on hahmona uskottava ja kiinnostava. Hiukan yksinäisyyteen vetäytyvä nainen, joka viihtyy kuitenkin hyvin läheisten seurassa.

Maian nykypäivään sijoittuvan tarinan lisäksi kirjassa matkustetaan välillä ajassa taaksepäin, 1920-luvulle. Jeesus Kristus patsaan rakennustyöt ovat vasta suunnitteilla ja lukija pääsee kuulemaan tuosta patsaasta paljon sekä faktaa, että fiktiota. Todelliset taiteilijat, kirjailijat ja Brasialian ja Ranskan historia yhdistyvät sujuvasti keksittyihin tarinoihin ja henkilöihin ja luovat keskenään kokonaisuuden jonka parissa viihtyy.

En ole tainnut paljoa lukea Brasiliasta kertovaa kirjallisuutta, eikä Jeesus kristus patsaskaan ole erityisen tuttu, joten parasta antia kirjassa olikin Brasialian kultturista ja patsaasta kertovat osuudet. Tämän sarjan parissa tuleekin tehtyä varmasti aika suuri kulttuurimatka ympäri maailmaa. Seuraava kirja käsittääkseni sijoittuu Norjaan, joten monipuolisuutta sarja tuntuu tuovan mukanaan.


Seitsemän sisarta, (The Seven Sisters, 2014)
Bazar, 2017
Suom. Hilkka Pekkanen
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 677

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Sujata Massey: Rei Shimura Havaijilla


Rein isä saa yllättävän kutsun Havaijille. Paljastuu, että Shimuroilla on Havaijilla sukulaisia, jotka nyt haluavat heidät juhliin ja tutustumaan heihin. Rein isä on mielissään ja hän hän lähteekin yhdessä Rein kanssa matkaan. Viaton sukutapaaminen kääntyy pian inhottavampaan suuntaan. Sukulaisilla oli takaa-ajatuksia kutsunsa kanssa. He tarvitsevat apua maanomistuskiistassa. Rei perheineen ryhtyy selvittämään asiaa ja Rei saa jälleen kerran huomata olevansa syvällä vaarallisten tapahtumien keskellä.

Rei Shimura Havaijilla on kymmenes osa Rei Shimura -sarjasta.
Tämän kirjan oli alun perin tarkoitus päättää Rei Shimura -sarja, mutta ilokseni sarjaan on vielä kirjoitettu yksi osa. Vielä kerran tämän jälkeen saan siis palata Rei Shimuran matkaan, missä hän sitten ikinä mahtaa viimeisessä osassa matkatakkaan.

Kirja tarjosi taas paljon uusia juonenkäänteitä Rein elämään. Mutta myös vanhoja muisteltiin. Kirjan lopusta huomasi, että sarjan oli tarkoitus loppua, mutta ei sitä liiaksi taputeltu, joten minä ainakin mielelläni luen miten Rein elämä on jatkunut.

Tässä osassa nauratti Rein asenne toisten odotuksiin. Reillä on vahva tahto ja se ei aina kulje sujuvasti perheen tahdon mukaisesti. Rein Japanin puoleiset sukulaiset kun ovat hyvin perinteikkäitä ja tiukkojakin. Hauskoja kohtia syntyykin kirjaan helposti kun Rei ei tee niin kuin perhe ajattelee. Ruoka unohtoo laittaa ja pitääpä naisen tehdä kiusllinen puhelu sukulaisellekin, siitä mihin hän on yöksi jäämässä. Luulisi Perheen tähän mennessä jo oppineen Rein tavat, mutta ei, kyllä he edelleen jaksavat pahastua. Välillä taas ärsyttää se kuinka Rein oma tahto hiukan unohtuu ja alkaa mielistely. Onneksi suurimmaksi osaksi hän pitää pintansa ja elää omaa elämäänsä.

Murha oli tälläkin kertaa pinessä osassa. Nyt se häiritsi enmmän kuin viimeksi, sillä murhattu tuli heti paljon lähemmäs, kuin esimerkiksi viimeksi lukemassani Rei Shimura Yakuzan jäljillä -kirjassa. Murhattu oli jotenkin niin viaton ja heiveröisen oloinen.

Täältä löydät muut Rei Shimura arvostelut.


Rei Shimura Havaijilla, (Shimura Trouble, 2008)
Gummerus
Suom. Paula Korhonen
Kannen suunnittelu: Sami Saramäki
s. 349

maanantai 20. toukokuuta 2019

Sujata Massey: Rei Shimura Yakuzan jäljillä


Rei Shimura saa onnistuneen toimeksiannon jälkeen lisää töitä Yhdysvaltain tiedustelupalvelulta. Hänet lähetetään jälleen Japaniin. Tehtävä on vaarallinen, eikä hän saa paljastua. Rei joutuu käyttämään valeasua ja työskentelemään Mitsutanin luksustavaratalossa, jossa hänen on yritettävä urkkia tietoja. Työ on rankkaa ja aikaa vievää, mutta siinä on myös hyvät puolensa. Rei saa törsätä rahaa upeisiin muotituotteisiin, vaikka pomo hiukan rahankulutusta katsookin pahalla. Rein on selvitettävä liittyykö Yakuza (Japanin mafia) tavaratalon voitokkaisiin rahallisiin tuloksiin.

Rei Shimura Yakuzan jäljillä on yhdeksäs osa Rei Shimura -sarjasta.
Yakuza ja sen toimintatavat ovat pyörineet pienissä rooleissa lähes jokaisessa Rei Shimura -kirjassa, mutta tällä kertaa odotin saavani kuulla mafiasta enemmän, kun kirjakin on nimetty sen mukaan. Yleensä nämä kirjat kertovat aika paljon aiheesta, jonka mukaan ne on nimetty. Tällä kertaa nimikkoaihe oli jätetty pieneen rooliin. Mafian sijaan sainkin kuulla maailman muodista, Japanin muotivillityksistä, tyylistä, lukuisista maailmankuuluista suunnittelijoista ja luksustavaratalon rankoista työpäivistä ja tavoista. Olin tyytyväinen aiheeseen, enkä kaivannut mafia osuuksia. Kirjan maailma oli jälleen kiehtova.

Toimintaa ja jännitystä oli kuitenkin luvassa ja paljon. Tässä kirjassa oli enemmän agenttimeininkiä ja vakoilua, kuin missään aikaisemmassa, toki tähän vaikuttaa Rein hyvin nopea alan vaihdos, joka tuo mukanaan kaiken tämän toiminnan. Kirjan juoni olikin täynnä vakoilua, ilkeilyä, agentteja, salakuuntelulaitteita ja valepukuja. Eikä Rei täysin ole luopunut antiikista ja heittäytynyt muotivaatteiden vietäväksi, sillä kyllä hän tälläkin kertaa pukeutuu kimonoon ja lähtee se päällään niin mielenkiintoiseen juhlaan, etten olisi heti uskonut sellaisiakin olevan. En ole nimittäin koskaan ennen kuullut Vanhan neulan juhlasta.

Rei Shimura -kirjat ovat dekkareita ja tästäkin kirjasta näin ollen löytyy ruumis ja murhaajaa selvitellään. Vainaja ei kuitenkaan tule missään vaiheessa oikein tutuksi, eikä asian selviäminen tunnu tärkeältä. Muutenkin pahikset ja muut kirjan sivuhahmot, muutamaa lukuunottamatta jäävät tällä kertaa aika kaukaisiksi ja keskittyminen pysyy muissa mielenkiintoisissa asioissa ja Rein uudessa elämäntilanteessa, joka tuo mukanaan jälleen jotain pientä romanttista.


Rei Shimura Yakuzan jäljillä, (Girl in a Box, 2006)
Gummerus, 2008
Suom. Titta Leppämäki
s. 448

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Zoe Sugg: Girl Online kiertueella


Penny ja Noah ovat joutuneet elämään koko kevään kaukosuhteessa. Viimein Pennyn kesäloman alkaessa, myös heidän tapaaminen lähestyy. Noah on lähdössä Euroopan kiertueelle ja Penny hänen seurakseen. Heidän on tarkoitus nähdä ja kokea yhdessä mahdollisimman paljon keikkojen ohella. Penny saa huomata hyvin pian matkan alettua, että hänen odotuksensa olivat liian korkealla. Kiertue-elämä on rankkaa, eikä Noahilla tunnukkaan olevan niin paljon aikaa, kuin he ajattelivat.

Girl Oline kiertuella jatkaa Girl Online -kirjasta tutun Pennyn tarinaa.
Pidin Girl Onlinesta niin paljon, että oli jatkettava sarjan lukemista jo nyt. Tämä jatko-osa oli myös loistava ja ylsi yhtä hyväksi ensimmäisen osan kanssa. Kirja ei tosin ollut aivan yhtä yllätyksellinen, Osa juonikuvioista oli arvattavissa. Arvattavat juonikuviot eivät häirinneet mielenkiintoa, sillä Pennyn ja muiden tuttujen elämästä oli hauska lukea. Eikä kaikkia juonikuvioita tietenkään ehtinyt arvata, sillä tapahtumia riitti paljon, ja monia yllätyksiä ehti paljastua ennen loppua.

Kirjan juoni värikkäine hahmoineen tuntuu olevan täynnä elämää ja aitoa tunnetta. On iloja ja suruja, pelkoa tulevaisuudesta ja sen vastapainoksi lupaavia työkuvioiden alkuja. Kirjan tapahtumat on helppo kuvitella mielessään. Pennyyn on helppo samaistua, vaikka toki hänen elämässään on menossa kuvioita, joihin ei moni varmasti samaistu. Hänen aitoon luonteeseen ja ajatuksiin sen sijaan on helppo samaistua. Girl Onlinea voin suositella lämpimästi etenkin nuorille, mutta myös vanhemmille lukijoille. Kirja toimii varmasti hyvin sellaisten nuorten kohdalla, joilla on epävarma olo tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kirja rohkaisee kokeilemaan omia taitojaan ja toisaalta lohduttaa, ettei 15-16 -vuotiaalla tarvitse vielä olla kaikki selvää.

Onneksi sarjaan on ilmestynyt myös kolmas kirja, joten Pennylle ei tarvitse jättää vielä lopullisia hyvästejä.

Lue myös: Girl Online


Girl Online kiertueella, (Girl Online on Tour, 2015)
WSOY, 2017
Suom. Inka Parpola
s. 424

torstai 9. toukokuuta 2019

Milja Kaunisto: Synnintekijä


Turun piispa Maunu Tavastin ottopoika Olavi Maununpoika matkustaa vastavihittynä pappina Ranskaan. On vuosi 1425, ja Olavilla edessään oppivuodet Sorbonnen yliopiston oppilaana. Olavi vannoo ja vakuuttaa pysyvänsä erossa synneistä, etenkin naisiin liittyvistä, sillä naisia hän halveksuu. Olavi tapaa Sorbonnessa älykkään oppilaan, jota opettajatkin tuntuvat kunnioittavan enemmän, kuin muita. Miracle on kaunis mies, joka on aina sanavalmis. Pian Olavi viettää Miraclen kanssa aikansa ja lähtee jopa kesäksi maaseudulle Etelä-Ranskaan tämän kanssa. Kesä on täynnä intohimoa, sillä Olavi tuntee kiellettyä himoa ystäväänsä kohtaan.

Synnintekijä on ensimmäinen osa Olavi Maununpoika -trilogiasta.
Synnintekijä on historiallinen matka 1400 -luvun riettaaseen Ranskaan. Kirjassa ei kierrellä ja kaarella, eikä varsinkaan romantisoida kuvauksia kansalaisten seksielämästä tai käytöksestä. Elimiä esitellään häpeämättömästi ja seksi tuntuu muutenkin olevan koko ajan mielessä, myös niin siveällä Olavilla.

Aluksi yllätyin siitä, ettei kirja alkanutkaan heti Olavin tarinalla, vaan lähes 70 sivua oli varattu Beatrix nimistä naista varten. Beatrixin tarina oli vauhdikas ja mielenkiintoinen. Olisin mielellläni jäänyt lukemaan hänen tarinastaan enemmänkin ja unohtanut vaikka Olavin kokonaan. Beatrixin osuus olikin kirjan paras osuus.

Kerronnan tyyli ei muutu, ja historia pysyy mielenkiintoisena läpi kirjan. Minä en vain pitänyt Olavista, eikä siksi hänen kanssaan yhdessä tehty matka läpi Ranskan viihdyttänyt niin kuin se olisi voinut tehdä jonkun muun hahmon kertomana. Tiedän, että kirjassa aika on eri ja naisia ei tuolloin niin arvostettu vertaisina, mutta harvemmin pääsee lukemaan kirjaa näin miehisestä näkökulmasta tuolta ajalta. Yleensä tälläiset miehet ovat jossakin taustalla ärjymässä ja päähenkilönä toimii nainen. Tunsin suurta helpotusta, kun Olavi sai ansionsa mukaan, eikä hänen oppivuotensa olleet kovin mukavia.

Kirjan suurimmat salaisuudet arvasi melko aikaisin, eikä lopussa ollut odotettavissa enää mitään suuria paljastuksia. Ihan milenkiintoista oli kuitenkin loppuun saakka seurata millaisin mielin Olavi tekee päätöksiä.

Luulen, että Kauniston Purppuragiljotiini -sarja saattaisi olla enemmän minun tyyliini sopivaa luettavaa.


Synnintekijä
Gummerus, 2013
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka
s. 308

maanantai 6. toukokuuta 2019

Zoe Sugg: Girl Online


Penny on 15-vuotias tyttö, joka pitää anonyymiä blogia elämästään. Penny onnistuu päätymään noloihin tilanteisiin usein kompuroimalla tai möläyttämällä jotakin hassua kesken keskustelun. Pennyllä on huolia, joiden hän uskoo koskettavan myös muita samanikäisiä ja hän saakin asiaan vahvistuksen, kun blogiin satelee kannustavaa palautetta. Ihastumiset, nolostumiset, ulkonäköpaineet ja jopa paniikkihäiriöt. Kaikkea tätä mahtuu Pennyn arkeen. Onneksi Penny pääsee yllättäen lähtemään New Yorkin matkalle, kauas huolista, jotka tuntuvat musertavilta. Matkallaan hän kohtaa täydellisen pojan, mutta tällä on salaisuus.

Epäröin aloittaa Girl Onlinea, koska aajattelin ettei teinirakkaustarina nappaisi, mutta onneksi aloitin. Kirja oli mahtava. Luulin kirjan olevan kokonaisuudessaan vain Pennyn blogikirjoituksia, mutta pienet blogitekstit vain täydensivät tarinaa.

Yllätyin siitä, kuinka paljon pidin tästä kirjasta. Tarina oli hauska, aito ja niin mukaansatempaava, ettei tätä malttanut jättää pitkiksi ajoiksi odottamaan. Oli pakko lukea miten Pennyn käy. Penny oli mahtava hahmo, joka sai minulta täydet sympatiat kompuroidessaan ja möläytellessään. En olekaan hetkeen lukenut kirjaa näin vauhdilla. Pennyn toilailut saivat nauramaan monesti, ja surulliset sattumukset pistivät melkeinpä itkemään. Tunteet ehtivätkin vaihdella monesti, kun välillä kirjassa meni hyvin ja välillä huonosti.

Girl Online on hyvä muistutus siitä, kuinka paljon pahaa voi sosiaalinenmedia saada aikaan, tai kuinka pienestä asiasta voi kasvaa valtava ongelma, kun ihmiset eivät ajattele mitä nettiin laittavat, tai mitä siellä jakavat. Onneksi Penny on vahva tyttö, jolla on mahtavat lähimmäiset ympärillä ja tämä tarina oli onnellinen.

Kirjan hahmot oli huolella suunniteltu. Oma suosikkini oli Pennyn lisäksi Elliot. Ihailin hänen pukeutumistaan. Niin, ja tietysti Pennyn isoveli, hän oli mahtava myös.


Girl Online, (Girl Online, 2014)
WSOY, 2016
Suom. Inka Parpola
s. 430

lauantai 4. toukokuuta 2019

Stephen King: Carrie


Carrieta on aina kiusattu. Oli hän sitten kotona tai koulussa, aina löytyy joku joka kiusaa. Välillä kiusaaminen menee erittäin hurjaksi. Tällä kertaa kiusaajat ovat vain valinneet väärän kohteen. Carrieta ei todellakaan kannattaisi suututtaa. Hänellä on nimittäin voimia, joilla voi saada paljon aikaan. Carrie pystyy siirtämään tavaroita ajatusten voimalla. Eräänä iltala Carrien kiusaaminen menee niin pitkälle kotona ja koulussa, ettei hän enää jaksa. Carrien menetettyä malttinsa, ei kaupungissa mikään ole enää ennallaan.

Carrien idea on hyvä ja kirjaan on saatu paljon painavaa asiaa koulukiusaamisesta. Carrien puolesta tulee lukiessa paha mieli. Kuinka julmaa voi kiusaaminen olla. Carrie on kauhua, mutta erityisen pelottava se ei ole. Eniten kylmiä väreitä aiheuttaa Carrien sekopää äiti, joka kuola valuten toitottaa kaiken olevan syntiä. Aina on aika rukoilla...

Mielenkiintoisesta aiheestaan ja tarpeellisesta sanomastaan huolimatta kirja jätti kylmäksi. Juoni etenee monesta näkökulmasta kerrottuna ja välillä oli mukava kuulla asiasta eri suunnista, mutta silti tyylistä jäi enemmänkin pomppiva vaikutelma. Omaan makuuni kirjassa myös paljastettiin liikaa heti alussa. Koko ajan tiesi mitä on tulossa, eikä loppua osannut jännittää. Toki lopussa sitten paljastui yksityiskohtia, ja tapauksen koko kauheus, mutta silti tunsin tienneeni aivan liikaa. Välillä kirja tuntui myös pitkäveteiseltä, vaikka tämä on vain parinsadan sivun mittainen. Carrie ei siis imaissut minua mukaansa tarinaan, mikä oli harmillista, sillä aineksia olisi ollut, niin paljon tässä oli jänniä aiheita ja yksityiskohtia. Ainoa syy minkä tähän vaisuun kokemukseen keksin on juuri tuo liika tieto. Minä en halua tietää tulevista tapahtumista liikaa, se pilaa kaiken jännityksen ja odotuksen.


Carrie, (Carrie, 1974)
Tammi, 1987
Suom. Tuula Saarikoski
s. 205

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Katherine Pancol: Mimmit 1


Ranskalaisnaiset valloittavat maailmaa kukin omassa sopessaan. Kirjan monien hahmojen mukana päästään Ranskan kaupunkeihin, sekä maaseudulle, New Yorkiin ja Lontooseen. Vilauksina nähdään myös muutama muu paikka. Rakkaus, unelmat ja niiden saavuttaminen, sekä monimutkaiset perhesuhteet täyttävät kirjan henkilöiden elämät. Onneksi kaikilla on joku johon turvautua, sillä tukea nämä naiset välillä kaipaavat elämässään.

Mimmit 1 on ensimmäinen osa Pancolin Mimmit -trilogiasta.
Kirjassa päästään kuulemaan Pancolin aiemmasta trilogiasta tuttujen hahmojen kuulumisia. Etenkin Hortensen kuulumisia odotin innolla ja niitä kuultiinkin heti kirjan alussa, mutta aika lyhyesti. Vanhat tutut eivät saaneet kovin paljon tilaa tästä kirjasta, sillä nyt on uusien hahmojen aika. Alkuun päähenkilö Stella ei vaikuttanut lainkaan kiinnostavalta. Onneksi asia muuttui nopeasti, sillä lähes koko kirja on varattu hänen elämästään kertoville osuuksille. Stellan elämästä alkaakin paljastua hurjia ja kamalia asioita ja juoni muuttuu nopeasti synkäksi ja aiheeltaan raskaaksi. Kovinkaan paljon ei aiheesta voi kertoa paljastamatta kirjan salaisuuksia, joten kerron vain, että aihe on rankka ja se on vahvan naisen selviytymistarina. Mutta niinhän nämä Pancolin kirjat taitavat muutenkin olla täynnä vahvoja naisia, joiden on selvittävä hirveistä asioista.

Alkukankeudesta huolimatta jäin koukkuun Stellan tarinaan, joka jäi pelottavaan kohtaan. Vielä taitaa olla aika paljon selvittämättä. Sitä paitsi, kirjassa selvisi taas niin kutkuttavia asioita myös vanhoihin tuttuihin liittyen, että tapahtumia riittää varmasti myös kahteen seuraavaan osaan.

Lue myös: Krokotiilin keltaiset silmätKilpikonnien hidas valssi ja Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.


Mimmit 1, (Muchachas, 2014)
Bazar, 2014
Suom. Lotta Toivanen
Kansi: Satu Kontinen
s. 360

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Kiera Cass: Valinta


Eletään neljännen maailmansodan jälkeisessä ajassa, Yhdysvalloissa, jolla on uusi nimi, Illéa. Nimen lisäksi moni muukin asia on muuttunut. Maata hallitsee kuningas, ja asukkaat on jaoteltu numeroittain kasteihin, jotka määräävät heidän ammattinsa, asemansa ja varallisuutensa. Toki kasteissa on mahdollisuus nousta, mutta helppoa se ei ole. America Singer on numero viisi, mutta hän saa loistavan mahdollisuuden nousta nopeasti ylöspäin, jopa tulevaksi kuningattareksi. Maassa järjestetään Valinta, jossa etsitään asukkaista prinssille sopivaa vaimoa. America päätyy Valinna kautta linnaan, jossa ei ole helppoa, sillä hän on jo löytänyt elämänsä rakkauden, eikä hän kaipaa elämäänsä draamaa ja rikkauksia, hän pärjää vähemmälläkin.

Valinta on Valinta -sarjan ensimmäinen osa.
Olin kirjan alusta asti täysin koukussa. Valinta vie lukijan maailmaan, joka on hyvin suunniteltu ja jossa yksityiskohdat historiasta ja nykyelämästä vangitsevat huomion. Kirjassa eletään siis nykyaikaamme paljon edellä, mutta kirjailijan on luonut maailman, joka ei ole ennalta arvattava. Esimerkiksi teknologia ja robotit eivät ole vallanneet lisää tilaa, vaan päinvastoin teknologia tuntuu vähentyneen lähes olemattomiin.

Valinta on helppolukuinen ja se etenee kevyesti. America on kohtuu hyväosainen omassa kastissaan, mutta ei hänenkään perheellään helppoa ole. Kirjassa myös esitellään huomattavasti alempiarvoisia, joilla ei ole juuri mitään. Sen jälkeen lukija viskataan linnaan kaiken pukuloiston ja herkkuruokien äärelle ja näin luodaan pohdittavaa Illéan toimivuudesta ja tasa-arvosta, jota ei ole.

Kaiken mielenkiintoisen ja upean keskelle on toki kirjoitettu myös kolmiodraama, joka ei oikein iskenyt. Mutta vaikka varsinainen kolmiodraama ei ollut tässä nyt se kovin kiinnostava asia, jäi ainakin minulle ahdistava tunne seuraavaa kirjaa kohtaan. Voiko kolmiodraama tuoda mukanaan jotakin karmivaa, sillä itse en ainakaan haluaisi suututtaa niin vaikutuisvaltaisia ihmisiä, kuin America rakkaudenhuumassaan taitaa suututtaa.

Sarjan lukeminen jatkuu ehdottomasti, aivan loistava nuortensarja jälleen.


Valinta, (The Selection, 2012)
Pen & Paper, 2016
Suom. Laura Haavisto
s. 339

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Antti Tuomainen: Parantaja


Tulevaisuuden Helsinki kamppailee ilmastonmuutoksen kourissa, niin kuin koko maailma. Elämä kaupungissa on kamalaa. Väkivalta ja pelko ovat koko ajan läsnä. Poliiseista ei juurikaan ole enää apua, ja uudet vartiointiliikkeet ovat väkivaltaisia ja ahneita.
Runoilija Tapani Lehtinen on huolissaan. Hänen vaimostaan Johannasta ei ole kuulunut mitään moneen tuntiin. Jotakin on selvästi sattunut ja Tapani aikoo selvittää mitä. Apua on vaikea saada. Ihmiset ovat menettäneet suurimman osan elämänhalustaan ja kaikki tuntuu turhalta. Kadonneita on niin paljon, ettei poliiseja kiinnosta yhden etsiminen.
Tapanilla on johtolanka, Johanna on tehnyt lehteä varten tutkimusta Parantaja nimimerkkiä käyttävästä murhaajasta.

Odotin Parantajalta paljon. Ilmastonmuutoksen runtelemiin maailmoihin on aina mielenkiintoista päästä kurkistamaan, ja saada siitä samalla itselleen lisää motivaatiota tehdä kaikkensa sen estämiseksi. Parantajassa olikin karu ja hyvin luotu tulevaisuuden Helsinki, jonka kaikista yksityiskohdista oli mielenkiintoista lukea. Tämä ympäristö ja maailma olikin kirjassa ehdottomasti parasta. Karuuden tunnetta lisättiin kirjassa sijoittamalla tapahtumat jouluun.

Itse juoni, jossa Tapani etsi rakasta vaimoaan, selvitellen kaikenlaisia salaisuuksia, ei sitten ollut tähän ympäristöön verrattuna niin loistokas. Toisaalta se toi kirjaan kuitenkin mukavan vastapainon. Koko maailma on kaaoksen vallassa, mutta oma rakas on kuitenkin oma rakas ja häntä etsitään, vaikka kaikki olisivat sitä vastaan ja vaikka se tuntuisi lähes mahdottomalta.

Tapanista en oikein saanut otetta. Hän tuntui jotenkin valjulta tyypiltä. Hän kulki sinne tänne ja ei oikein saanut mitään aikaiseksi. Onneksi apujoukot olivat kiehtovampia ja tarttuivat toimeen hitusen ryhdikkäämmin. Ainakin Tapanin taksikuski, joka olikin kirjan ryhdikkäin ja osaavin hahmo.


Parantaja
Helsinki-kirjat, 2011
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen
s. 223

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Henry Aho: Ukko ja Hyrrä


Lauri Viljanen on satavuotias ukko, joka elelee pienessä kotitalossaan Luusinloukolla, seuranaan Hyrrä-kissa. Lauri päättää aikansa kuluksi kertoa elämäntarinansa Hyrrälle, joka onkin hyvä kuuntelija. Kerrottavaa Laurilla on paljon, onhan hän syntynyt jo vuonna 1915 ja ehtinyt nähdä ja kokea pitkän elämänsä aikana vaikka mitä. Kerrottavaa on sodista, maalaiselämästä ja ulkomaanmatkoista.

Ukko ja Hyrrä on rauhallinen kirja, vaikka tapahtumia riittää ja välillä meno menee hurjaksi. Lauri on kuitenkin jo vanha mies, joten kerronta on pätkittäistä ja rauhallista. Välillä on otettava nokosia ja katseltava Hyrrän mieliksi Avaraa luontoa telkkarista. Ei Laurin elämä sattumuksineen kovin yksitoikkoiselta vaikuta vieläkään, vaikka arki koostuukin mukavista rutiineista.

Kirja on tarinaltaan monipuolinen. Laurin elämään mahtuu iloja ja suruja, omituisia sattumuksia ja seikkailuja. Tarina etenee sopivissa pätkissä, eikä yksittäisiin muistoihin pysähdytä liian pitkiksi ajoiksi. Lauri ehtii olemaan mukana monessa historian tapahtumassa, yleensä nämä tapaukset ovat hauskoja, vaikka liittyisivätkin kamaliin asioihin, kuten sotiin.

Kirja oli hyvä. Se oli mukava, tunnelmallinen, hauska, surullinen, haikea, välillä jopa räväkkä ja vauhdikas. Laurin kerronta oli aidon tuntuista. Tunnelmaan pääsemiseen auttoi loistavasti lyhyet kerronnat Laurin nykyisestä elämästä, ja ihanasta Hyrrästä. Loppua kohden Laurin elämä pyöri tosin omaan makuuni turhan paljon alkoholin ja tupakan ympärillä. Ei minua se olisi häirinnyt lainkaan, ellei hän olisi sattunut viinapäissään olemaan ilkeä Hyrrälle.

Lue myös toisesta satavuotiaasta: Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi


Ukko ja Hyrrä
Reuna, 2016
Kansi ja taitto: Gravision
s. 460

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Mari Jungstedt: Pimeys keskellämme


Gotlannissa on meneillään paljon kesätapahtumia, ja väkeä riittää. Almedal-viikko, sekä Gotland runt -purjehduskisa, tuovat mukanaan väkeä ympäri maata. Kesken parasta kesäsesonkia rannalta löydetään murhattu mies. Väkivaltaa on käytetty reilusti, ja ruumiin asettelu viittaa siihen, että murhaajalla on jotakin sanottavaa. Komisario Anders Knutas, joka jälleen kamppailee murheellisten yksityisasioidensa parissa, ryhtyy selvittämään tapausta vauhdilla kollegoidensa kanssa. Mutta ehtivätkö he saada murhaajan kiinni, ennen kuin joku muu joutuu hänen uhrikseen.

Pimeys keskellämme on neljästoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Murhaa selvittelee poliisien ohella tälläkin kertaa Johan berg, toimittaja joka tuntuu välillä löytävän enemmän johtolankoja, kuin poliisit. Tässäkin kirjassa hän pääsi kuvaajansa kanssa erilaisten sattumusten kautta johtolankojen jäljille. Oli kyllä hyvä, että muutamassa sarjan osassa Johan pysyi hiukan poissa, jotta nyt hänen saavutuksensa tuntuvat taas tuoreelta idealta.

Maisemia on kehuttava tämänkin osan kohdalla. Saaristo, maaseutu, lähes jokaisen pihalla kuoputtelevat kanat ja pörröiset lampaat tekevät kirjasta minulle mieluisen. Luomuviljely, purjehdus ja maalaus toivat myös kirjaan kaunista ja valoisaa tunnelmaa, vaikka kirjan juonessa oli toki surullinen kääntöpuolensakin. Nimittäin rasismi, väkivalta, kiusaaminen, alkoholismi, valehtelu ja velat pyörivät vahvasti mukana. Kaikesta kantaaottavasta tekstistä ja ikävistä aiheista huolimatta, Jungstedtin kirjoista tulee lopulta hyvä ja kesäinen  olo, niin myös tästä.


Pimeys keskellämme, (Ett mörker mitt ibland oss, 2018)
Otava, 2018
Suom. Emmi Jäkkö
s. 320

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Max Manner: Mayra


Heikki on eläkkeellä oleva entinen orkesterisellisti. Elämä kulkee omalla painollaan mukavasti, mutta ei erityisen jännittävästi. Kun Heikki yllättäen jää leskeksi, on edessä surun ja kaipauksen täyteiset päivät. Kauaa ei Heikki ehdi yksinäisyydessä elämään, kun hän jo törmää mielenkiintoiseen leskinaiseen Eevaan, ja entinen nuoruuden rakkaus Mayra ottaa myös yhteyttä.

Mayran päähenkilö on eläkeikäinen mies, joka joutuu yllättäen pois rutiininomaisesta elämästään. Hyvin pian naiset alkavat näyttää kiinnostustaan ja Heikki on hieman hämillään tilanteesta, eikä oikein osaa suhtautua asiaan, sillä kolmekymmentäviisi vuotta naimisissa on pitkä aika. Heikki vaikuttaa vietävissä olevalta tehdessään päätöksiää, mutta se sopii tähän tarinaan, sillä on ymmärrettävää olla vähän ulapalla  Heikin tilanteessa. Heikin tossumainen käytös luo kirjaan myös kiperiä tilanteita ja draamaa.

Mayran naishahmot ovatkin sitten huomattavasti päättäväisempiä, kuin Heikki. He tietävät mitä haluavat elämältään ja pistävät asiat tapahtumaan oman tahtonsa mukaan. Eeva ja Mayra ovatkin kiinnostavia hahmoja. Heillä on hyvin erilaiset taustat, mutta päättäväisyydessään he ovat yllättävän samankaltaisia.

Kirjassa on runsaasti dialogeja, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin. Hahmojen jutustellessa kirja etenee vauhdilla. Kirjassa on synkät aiheet alusta loppuun, mutta silti se on minusta enemmän rento, kuin surullinen. Tapahtumat sijoittuvat Suomen lisäksi Espanjaan, jossa nautiskellaan hyviä ruokia ja juomia, otetaan aurinkoa ja rakastetaan. Elämä heittelee Heikkiä niin vauhdikkaasti, ettei surulle lopulta ole uhrattu kirjasta paljon sivutilaa.


Mayra
Arktinen Banaani, 2017
Kansi: Asko Künnap
s. 326

torstai 11. huhtikuuta 2019

Richard Brautigan: Taimenenkalastus Amerikassa


Taimenenkalastus Amerikassa on pieni kirja, joka on täynnä lyhyitä juttuja, jotka kertovat taimenenkalastuksesta Amerikassa. Taimenenkalastus Amerikassa, vaan tarkoittaa tässä kirjassa hyvin montaa asiaa. Se voi olla ihminen, paikka, tai vain jokin muisto menneestä. Periaatteessa kirjassa mikä vaan asia voidaan korvata lauseella, taimenenkalastus Amerikassa ja lukija voi sitten itse pähkäillä. mistä ihmeestä jutussa puhutaan.

Jokinaika sitten luin Brautiganilta kirjan, Kartanon peto, ja ihastuin. Kirja oli upea ja selkeä. No... Tämä kirja oli kaukana selkeästä. Tämä oli kaikessa lyhyydessään aika vaikeaselkoinen ja välillä osa jutuista tuntui hyvinkin irrallisilta. Pidänkin itse enemmän kirjoista, joissa on selkeä tarina ja juoni, enkä niinkään tälläisistä pienistä jutuista koostuvista.

Brautigan kirjoittaa vetävästi ja tämäkin kirja tuli luettua hetkessä. Kirjassa puhutaan monista ihmisistä, joita kaikkia taitaa yhdistää se, ettei mene elämässä kovin hyvin. Leipäjonoja, alkoholismia, huoria, ja ei niin kovin vastuullisia vanhempia, vilahtelee jutuissa usein. Toki välillä puhutaan ihan oikeasta taimenenkalasuksesta Amerikassa, tai niin ainakin luulen... Mistäs minä voisin tietää, mitä kirjan kirjoittaja niitäkin kohtia kirjoittaessaan oikeasti tarkoitti.

Brautiganin kirja, Melonin mehu on edelleen lukulistalla, luulen sen olevan taas hieman yhtenäisempi tarina ja enemmän minun makuuni, kuin tämä.

Lue myös: Kartanon peto


Taimenenkalastus Amerikassa, (Trout Fishing in America, 1967)
Otava, 1974
Suom. Jarkko Laine
s. 136

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi


Anna Alessi rakastaa työtään ja pitää elämästään muutenkin, vaikka nettideittailu heittää hänen eteensä raivostuttavia ja vähintäänkin kummallisia miehiä, joista eroon pääseminen tuntuu välillä hankalalta.
Anna on noin kolmekymmentä ja elämän täyttää työ, ystävät ja koti-illat. Elämän rakkaus vielä uupuu, eikä Annalla ole parisuhteista yhtään hyviä kokemuksia. Ihmisiin luottaminen saattaa muutenkin olla vaikeaa, kun on taustalla hirveää koulukiusaamista.
Anna saa tehtäväkseen upean työprojektin, mutta tunnelma latistuu heti, kun hän huomaa joutuvansa työskentelemään entisen kouluaikojensa ihastuksen ja yhden pahimman kiusaajansa, Jamesin kanssa. Mutta kuinka ollakaan, James ei vaikuta yhtään kamalalta. Voiko vuodet olla muuttaneet miestä niin paljon?

Sinusta kaikki alkoi on chick litiä, jonka rakkaustarina on helposti arvattavissa, niin kuin yleensäkin. Eipä taida kauheasti sellaista chick litiä ollakaan, jossa olisi yllättävä rakkaustarina, ei ainakaan itselläni ole vastaan tullut. Mutta eipä näissä yleensä rakkaustarina pääosassa ole, eikä ollut tälläkään kertaa.

Sinusta kaikki alkoi on samaan aikaan viihdyttävä ja surullinen. Koulukiusaamisesta kertovat kohdat meinasivat saada tipan linssiin monesti, etenkin loppupuolella, mutta muuten kirja on hauska nettideittailukommeluksien ja hauskojen dialogien takia. Olen lukenut McFarlanelta aiemmin kirjan: Sinuun minä jäin, ja muistaakseni se oli paljon kevyempi aiheeltaan ja enemmän sellainen perus hömppä rakkaustarina, kuin tämä. Olikin mukava yllätys, että kirjailijalta löytyi tälläinenkin enemmän minun tyylinen chick lit, jossa on vakavampia aiheita.

Sivuhenkilöt olivat aika pienessä roolissa, mutta sieltäkin löytyi mielenkiintoisia hahmoja, kuten super ällöttävä Laurence ja ärsyttävästi käyttäytyvä Aggy. Anna oli ehdottomasti lempi hahmoni ja ainoa, johon saattoi osittain samaistua.


Lue myös: Sinuun minä jäin

Sinusta kaikki alkoi, (Here`s Looking At You, 2013)
HarperCollins Nordic, 2015
Suom. Anja Lindqvist
Kannen suunnittelu: Jenny Liljegren
s. 395

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat


Rose Franklin tutkii edelleen jättiläisrobottia työryhmänsä kanssa. On kulunut noin kymmenen vuotta Themis -robotin löytämisestä, eikä sen kaikki salaisuudet ole vieläkään paljastunut. Esimerkiksi kukaan ei tiedä, miksi Themis on maassa tai miksi sen kaikki osat oli piilotettuna ympäri maapalloa syvälle kaivettuna. Saako työryhmä vuosien odotuksen jälkeen asiaan selvyyden, kun maahan saapuu toinen jättiläisrobotti, vai onko robotin kuljettajat tulleet maahan pahat mielessään?

Heräilevät jumalat on toinen osa Themis-kansiot -sarjasta.
Kymmenen vuoden hyppy eteenpäin ilman, että lukijalle paljon selitellään vuosien varrella tapahtunutta, ei haitannut lainakaan. Kirja jatkaa tarinaa sujuvasti, ja suurimmat mullistukset ilmenevät haastatteluissa ja yksityisissä päiväkirjoissa. Mitään järisyttävää ei kuitenkaan ole kymmenessä vuodessa ehtinyt tapahtua. Suurimmat uutiset koskivat varmasti Rose Franklinia, jonka kohtalo jäi hurjaan kohtaan ensimmäisen osan lopussa. Myös uuden hahmon saapuminen kirjaan, heti alussa toi tuttujen hahmojen elämään uutta mielenkiintoa.

Tutut hahmot saavat jättää hyvästit turvalliselle elämälleen ja vuosien tutkimusoperaatiolle, kun he saavat pian uuden jättiläisrobotin saavuttua huomata, ettei tällä ole ystävällisiä aikeita. Heräilevät jumalat on vauhdikas ja hurja. En kuvitellut tältä kirjalta mitään tälläistä. Kirjan positiivinen ja tutkimuksien täyteinen juoni muuttui äkkiä niin hurjaksi ja vauhdikkaaksi, että huhhu. Äkkiä kirjassa vallitsikin vaarallinen, toivoton ja kalmanhajuinen tunnelma. Tätä kirjaa lukiessa ei halua pohtia, mitä tuolla jossakin avaruudessa saattaa olla...

Kirjan juoni on kekseliäs. Paljastukset ovat yllättäviä, niin kuin tapahtumatkin. Kirja etenee sujuvasti jälleen haastattelujen ja päiväkirjojen kautta monen ihmisen näkökulmasta kerrottuna. Kirjan haluaa lukea heti, saadakseen tietää kaiken, vaikka välillä juttu menee niin surulliseksi, ettei tiedä haluaako lukea ollenkaan. Odotankin jo innolla ja kauhulla mitä seuraava osa tuo tullessaan. Ehkä hivenen positiivisempaa taas?

Lue myös: Uinuvat jättiläiset


Heräilevät jumalat, (Waking Gods -Book Two of the Themis Files, 2017)
Like, 2018
Suom. Niina Kainulainen
s. 389

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen


Heikosti positiivinen on omaelämäkerrallinen ja se kertoo ajasta, jolloin Härkönen kirjoitti käsikirjoitusta lapsettomuudesta. Pian lapsettomuus muuttui paljon läheisemmäski aiheeksi, kun pariskunnan omat lapsihaaveet muuttuivat keskenmenoiksi.

Heikosti positiivinen pomppasi heti Härkösen kirjojen parhaimmistoon. Pidin tästä paljon. kirja piti lukea lähes yhdellä kertaa, niin koukuttava se oli. Kirja on melko lyhyt ja etenee vauhdilla. Kieli on sujuvaa ja aitoa. Tässä kirjassa ei piilotella ajatuksia ja mielipiteitä, vaan kaikki tunteet näkyvät selvästi.

Kirjassa puhutaan lapsettomuudesta, raskaudesta, ajasta lapsen syntymän jälkeen, masennuksesta ja siitä, miltä tuo kaikki tuntuu, kun on julkisuuden henkilö. Minulla ei ole lapsia, mutta siitä huolimatta kirja tulee lähelle ja tuntuu samaistuttavalta. Lapsensaantia ei kaunistella, eikä kaikki ole pelkkää juhlaa. On pelkoa ja ongelmia, masennusta ja iloa. Tämä herättää ajatuksia ja sopii varmasti monenlaiselle lukijalle.

Nyt houkuttelee lukea Härkösen toinen omaelämäkerrallinen teos, Loppuunkäsitelty, sillä tämä oli niin onnistunut ja tunteita herättävä.


Heikosti positiivinen
Otava, 2001
Kansi: Anu Ignatius
s. 232

torstai 28. maaliskuuta 2019

Markku Ropponen: Kuhala ja musta juhannus


Yksityisetsivä Otto Kuhala asustelee väliaikaisesti toimistollaan, sillä vaimo on pistänyt hänet pihalle. Kuhala haaveilee lomamatkasta, mutta kuinka ollakaan, työtehtäviä alkaa tulla ovista ja ikkunoista ja lomaa on siirrettevä. Eräs pariskunta haluaa Oton etsivän kadonneen tyttären ja eräs eronnut nainen haluaa ex-mieheltään omat tavaransa pois. Molemmat tehtävät osottautuvat mutkikkaiksi, sillä kaikki tutkimukset tuntuvat johtavan murhien luo.

Kuhala ja musta juhannus on toinen osa Otto Kuhala -sarjasta.
Ensimmäisestä osasta tuttu vauhdikas meininki jatkui tässäkin osassa. Kuhala joutui jälleen moniin väkivaltaisiin tilanteisiin, jotka mies ohittaa muutamalla painajaisunella ja viskillä. Onneksi hän osaa ohittaa tilanteet sen suurempia vatvomatta, sillä Kuhala on mies, johon moni ärsyyntyy, ja haluaa ryhtyä kostotoimiin.

Rikoksia oli tällä kertaa aika paljon, murhia ja huumeita riitti. Syyllistäkin oli vaikeampi arvailla, kun mahdollisuuksia oli enemmän. Enkä sitten onneksi syyllistä oikein arvannutkaan. Jännitys pysyi näin loppuun saakka. Toki kirjassa kaikkien rikoksien ja ihmissuhteiden ohella muistettiin myös ihania gekkoja Inkeriä ja Hytöstä

Tästä kirjasta on turha etsiä kaunista juhannustunnelmaa upeissa maisemissa, vaikka juhannusjuhlat järjestetäänkin tansseineen ja kokkoineen. Ropposen kuvaileva teksti luo lukijan eteen ankean, juoppojen ja kylähullujen täyteisen Jyväskylän, johon tuhannet ihmiset kerran vuodessa kokoontuvat katselemaan ralliautoja. Luulen Jyväskylän olevan kuitenkin hieman valoisampi ja mukavampi paikka elellä, kuin Kuhala kirjat antaa ymmärtää. Pitää varmasti joskus tehdä tutustumisretki näihinkin maisemiin.

Lue myös: Kuhala ja puhelu kiusaajalta


Kuhala ja musta juhannus
Tammi, 2003
Päällys: Aki Suvanto
s.294

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma


Medicine Creekin pikkukaupungissa asukkaita pelottelee vapaana kulkeva murhaaja. Seriffi Hazen löytää maissipellolta naisen ruumiin. Naisen ympärille on kyhäilty karmiva asetelma ja naiselta on viety huulet, korvat ja nenä. Kaikesta päätellen murhaajalla on voimia, vaikka muille jakaa. Seriffi Hazen ei ehdi päästä tutkimuksissaan pitkälle ennen, kuin hänen luokseen saapuu FBI:n erikoisagentti Pendergast, joka ilmoittaa viettävänsä lomansa tutkimuksien parissa.
Pendergast onkin pian vauhdissa, ja kaikenlisäksi hän värvää avukseen kylässä kummajaisena pidetyn Corrie Swansonin. Kyläläiset eivät oikein osaa päättää mitä mieltä he ovat erikoisesta agentista, jonka käytöstavat ovat varsin herrasmiesmäiset, mutta tutkimustavat omaperäiset.

Kuoleman asetelma on toinen suomennettu osa Pendergast -sarjasta.
Kuoleman asetelma vie lukijan täysin erilaisiin maisemiin ja tunnelmiin, kuin ensimmäinen osa Ihmeiden kabinetti. Tällä kertaa miljöö oli pikkukaupunki, jonka kaikki asukkaat tuntevat toisensa ja toistensa salaisuudet, tai niin he ainakin luulevat. Pikkukaupunki ja sen kekseliäät hahmot onnistuvat kuitenkin yllättämään monesti.

Pendergast -sarja vaikuttaa edelleen aivan täydelliseltä. Maisemat, henkilöt ja tapahtumat kuvaillaan kauniisti ja välillä hyvinkin tarkasti. Raakoihin murhiin yhdistyy historiaa, mystisyyttä ja pelkoa yliluonnollisuudesta. Jännittävät tapahtumat ja vetävästi kirjoitettu tarina vie lukijan mennessään. Sivuja kirjassa on reilusti, mutta ei yhtäkään liikaa. Lopun hurjat tapahtumat kestävät pitkään ja niitä kuvaillaan kaikessa rauhassa monen henkilön näkökulmasta, mutta loppuratkaisu kerrotaan kuitenkin vauhdilla.

Pendergast on hahmona loistava, yhtä mielenkiintoista on vaikea löytää, vaikka etsimällä etsisi. Pendergast tuntuu myös olevan täynnä yllätyksiä ja ominaisuuksia, joita paljastetaan hitaasti. Edelleen mies jäikin hyvin salaperäiseksi. Tämä päähenkilö on suurta vaihtelua dekkareiden juopoille, ongelmallisille, paksuille, huonokuntoisille, tai ärsyttäville päähenkilöille. Välillä Pendergast tuntuu itsekin hivenen yliluonnolliselta tyypiltä.

Lue myös: Ihmeiden kabinetti


Kuoleman asetelma, (Still Life with Crows, 2003)
Gummerus, 2010
Suom. Pekka Marjamäki
s. 616

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Anni Blomqvist: Hyvästi Myrskyluoto


Maija elää edelleen Myrskyluodolla kaikista saamistaan neuvoista huolimatta. Hän luottaa lapsiinsa ja heidän apuunsa, ja päättää selviytyä kaikista töistä näiden kanssa, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Maija keskittyy toteuttamaan Jannen toiveita, joita tällä oli eläessään. Lapsien pitää oppia kirjoittamaan ja heidän on hankittava kaljaasi, jollaisesta Janne aina haaveili.

Hyvästi Myrskyluoto on viides ja samalla viimeinen osa Myrskyluoto -sarjasta.
Hyvästi Myrskyluodon aloittaminen tuntui haikealta. Neljäs osa päättyi todella surullisesti, enkä oikein tiennyt mitä odottaa tältä viimeiseltä osalta.

Hyvästi Myrskyluoto tuntui kaikista nopeasti etenevistä sarjan osista kaikkein nopeimmalta. Kirjassa käsiteltiin monen monta vuotta, ja pikaisesti kerrottiin vähän kaikkien lasten vanhenemisesta. Vuodet etenivät nyt niin nopeasti, että monet suuret asiat kerrottiin hyvin pikaisesti, jos ollenkaan. Etenkin kirjan loppupuolella otettiin sellainen pikakelaus eteenpäin, että välillä piti pysähtyä miettimään, että missä välissä miniä oli tehnyt lapsia, ja milloin heistä kasvoi niin isoja, että he voivat jo purjehtia.

Maija pysyi loppuun saakka mielenkiintoisena ja vahvana hahmona. Vielä vanhana naisena, kun monet olettivat hänen jo käyvän vaan kuolemaa odottamaan, hän alkoikin opettelemaan uusia taitoja ja kalastaa yksinään varjellakseen Jannen perintöä. Myös se kuinka hän muiden mielipiteistä huolimatta eli omaa elämäänsä niin kuin tahtoi oli mahtavaa.

Viimein osa tarjosi kuitenkin myös haikeita tunnelmia. Aika kulkee vaudilla ja maailma muuttuu. Tämän muutoksen näkee kirjassa selkeästi. Amerikkaan muutto, kauniit tavarat ja vaatteet, vanhan elinkeinon unohtaminen, kaupunkeihin muutto, kaikkea tätä ja paljon muuta, joutuu Maija näkemään, vaikka sydäntä särkee. hän ei ymmärrä, miksi Myrskyluoto kauniine maisemineen ei riitä nuorisolle.

Myrskyluoto -sarja oli mahtava löytö, jonka pariin palaan seuraavaksi tv-versiona. Pidin kovasti koko sarjasta, vaikka se välillä olikin hyvin surullinen. Sarja on hyvä kokonaisuus, joka kannattaa lukea kokonaan.

Lue myös: Tie MyrskyluodolleLuoto meressäMaija ja Meren voimia vastaan.


Hyvästi Myrskyluoto, (Vägen från Stormskäret, 1973)
Gummerus, 1976
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 178

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Anni Blomqvist: Meren voimia vastaan


Maija ja Janne joutuvat viettämään koko talven Maijan vanhempien luona turvassa, ennen kuin he kevään tullen voivat palata Myrskyluodolle aloittamaan elämänsä alusta. Helppoa se ei ole, sillä kaiken hankkiminen uudestaan, kun mukana on monta lasta huolehdittavaksi on huomattavasti vaikeampaa, kuin kahdestaan. Toki lapset auttavat minkä pystyvät, mutta silti heistä on usein enemmän työtä. Kun talo on viimein taas asuttava ja työt jatkuvat normaalimpina, saa Myrskyluotolaiset uutta opeteltavaa, kun heille opetetaan uusi tapa kalastaa. Uusi tapa tuo mukanaan lisää vaaroja ja Myrskyluotolaiset saavat tosissaan kamppailla meren voimia vastaan. Maija saa kaiken lisäksi nähdäkseen onnettomuuden enteitä, voisiko heillä vielä olla suuria koetuksia edessä, kaiken kamalan jälkeen?

Meren voimia vastaan on neljäs osa Myrskyluoto -sarjasta.
Kirjan alku on yllättävän pitkään kerrontaa Maijan ja Jannen talvesta Maijan vanhempien luona, mutta kun perhe sitten palaa Myrskyluodolle, palataan taas vauhdikkaampaan kerrontaan ja vuodet lähtevät taas vierimään nopeasti. Ikää kertyy, tuttuja kuolee vanhuuteen, ja lapsista alkaa olla paljon hyötyä töissä ja arjessa.

Myrskyluodolla sekä vanhemmat, että lapset opettelevat uusia asioita, eikä tylsää hetkeä kirjan parissa tule taaskaan. Vaikka kirjoissa noudatetaan yksinkertaista elämää, jossa vuodenajat määräävät työtehtävät, on lukijalle silti kokoajan tarjolla jotakin uutta, ja vauhti on niin hirmuinen, että tylsää ei ehtisi missään vaiheessa tulla, vaikka kirjassa ei edes tapahtusi paljon. Mutta tapahtumia riittää, ja Myrskyluotolaiset saavat kestää sekä hyviä, että huonoja päiviä.

Viidenteen kirjaan siirtyminen tuntuu tällä kertaa hiukan raskaammalta. Sarja on koukuttava ja loistava, mutta tämän kirjan loppu teki olon surulliseksi, enkä tiedä mitä odottaa viimeiseltä osalta. En osaa oikein nähdä enää iloisen tunnelman palaavan, mutta se jää nähtäväksi. Täytyy kyllä myöntää, että jo on ankara ja onnettomuuksien täyteinen elämä kirjoitettu näille Myrskyluodon asukkaille.

Lue myös: Tie MyrskyluodolleLuoto meressä ja Maija.

Meren voimia vastaan, (I kamp med havet, 1973)
Gummerus, 1976
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 166

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Anni Blomqvist: Maija


Maija ja Janne saavat palata kotiin Myrskyluodolle pakomatkansa jälkeen. Koko perhe on onnellinen paluusta, ja elämä tuntuukin hetken todella mukavalta. Arjen kiireet ja hankaluudet vievät pariskunnan ajan kuitenkin nopeasti. Maija ja Janne saavat lisää lapsia, mutta Maija on huolissaan palautumisestaan. Lapsen syntymän jälkeen ei pääsekään enää ylös sängystä päivässä. Arjen keskelle saapuu myös paljon hankaluuksia. Maija ja Janne joutuvat kohtaamaan valtavasti vastoinkäymisiä, jotka murentavat heidän huolella rakentamaansa elämää. Yhdessä he kuitenkin selviävät vaikeistakin tilanteista.

Maija on Myrskyluoto -sarjan kolmas osa.
Maija on tähän asti sarjan selkeästi surullisin kirja, vaikka myös aiemmissa osissa on jouduttu kohtaamaan kamalia tilanteita, nyt Myrskyluodon asukkaista koetellaan ja ankarasti.

Aiemmista osista tuttuun tyyliin, tässäkin kirjassa edetään vauhdilla. Tällä kertaa Maija ehtii miettimään omaa asennettaan uskontoon ja omaan jaksamiseensa. Maija on henkisesti vahva nainen, mutta itse hän tuntee välillä itsensä laiskaksi ja saamattomaksi. Hän pohtii, kuinka haluaisi olla yhtä osaava ja luottavainen, kuin Janne, joka tuntuu selviävän kaikista tilanteista ja tietävän aina mitä pitää tehdä. Mutta minä ainakin saan Maijasta hyvin vahvan naisen vaikutelman.

Tässä kirjassa tuttuun arkeen tulee paljon muutoksia, vaikeiden tilanteiden ja tapahtumien takia. Mielenkiintoista olikin seurata perheen pärjäämistä ja kekseliäisyyttä tilanteessa, jossa paljon ei ole tehtävissä. Siinä mielessä Maija eroaakin valtavasti kahdesta aiemmasta osasta, kun vuodesta toiseen kulkeva työrytmi särkyy täysin.

Maijan elämään on on ollut jo nyt mahtava tutustua. Karu arki saaristossa ja vauhdikas juoni toimivat minun kohdallani loistavasti. Onneksi vielä on vähän Myrskyluoto -sarjaa jäljellä.


Lue myös: Tie Myrskyluodolle ja Luoto meressä.


Maija, (Maja, 1970)
Gummerus, 1975
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 157

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Mikko Haaksluoto: Laseista läpi


Laseista läpi sisältää kolme novellia. Ensimmäinen novelli kertoo Jarkista, jolla on suuret unelmat, mutta vähemmän innostusta toteuttaa niitä. Kolmekynppinen mies ei ole saanut kirjaa kirjoittetua, saati päässyt elämässään eteenpäin juuri muutenkaan. Voisiko erikoisempi tapaaminen yllättävän ihmisen kanssa auttaa miestä ryhdistäytymään?
Toisessa novellissa Helsingissä asuva Hanna palaa kotiseudulleen Etelä-Savoon viettämään talvilomaansa. Paluu kotiin tuo pintaan ikäviä tuntemuksia, niin omaa, kuin muidenkin perheitä kohtaan.
Kolmas novelli kertoo Jaakko Mahosesta, joka on jätetty. Mies on menettänyt lähes kaiken avovaimon lähdettyä, eikä ryhdistäytyminen ole helppoa. Entisen anopin tukemana Jaakko kuitenkin päättää yrittää.

Laseista läpi novellikokoelman novellit sopivat hyvin samojen kansien väliin. Niillä kaikilla on paljon yhteistä, vaikka niiden hahmot ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Kaikissa kirjan novelleissa käsitellään samankaltaisia asioita, kuten työttömyyttä ja alkoholismia. Liian samanlaisia novellit eivät kuitenkaan ole, sillä kaikissa niissä käsitellään asioita eri näkökulmista. Näin mielenkiinto säilyy, vaikka samankaltaisia yhteiskunnan ongelmia käsitellään jokaisessa. Ensimmäisen novellin päähenkilö on itse melko haluton tarttumaan omiin asioihinsa, toisessa novellissa päähenkilö pärjää, mutta seuraa sivusta ihmisiä, joilla ei mene niin hyvin, ja kolmannessa päähenkilöltä on viety kaikki, ja yrityksistä huolimatta apua on vaikea saada.

Kirjan kieli on sujuvaa ja sitä on helppo lukea. Novelleista välittyy arkinen ja aito tunnelma, jota lisää savon murteella kirjoitetut dialogit. Minä ainakin pääsin kirjan tunnelmaan välillä turhankin hyvin, sillä sellaisia kiukunpuuskia välillä koin, kun luin joidenkin hahmojen mielipiteitä ja paasausta maailman asioista. Teki oikein mieli osallistua keskusteluun ja kertoa muutama tosiasia, vaikka eihän se oikeassakaan elämässä toimi, jos keskustelukumppani on yhtä tollo kuin kirjassa paasaavat... Ja tällä tarkoitan nyt toisen novellin erästä oikein mukavaa herrasmiestä, jonkalaiseen en toivottavasti törmää lähivuosina. (Ja pahoittelut heille, jotka löytävät tästä hahmosta oman sielunveljensä, meistä ei tule parhaita ystäviä.)

Laseista läpi voisi sopia myös lukupiirikirjaksi, sillä keskustelua ja mielipiteitä luulisi syntyvän.


Laseista läpi
Atrain&Nord, 2018
Kansikuva: Aleksandra Kulonen
s. 238
Arvostelukappale

torstai 28. helmikuuta 2019

Anni Blomqvist: Luoto meressä


Maija ja Janne on päässyt turvallisesti Myrskyluodolle, jossa nyt rakennetaan taloa, ja hankitaan tarvikkeita oman elämän aloittamiseksi. Myrskyluoto on kaukana merellä, eikä ihmisiä nää usein. Pariskunta ei voi lähteä yllättäville kyläilyreissuillekaan, sillä liikkuminen tapahtuu täysin sään sääntöjen mukaan. Huonolla kelillä, ei voi lähteä merelle, vaikka tarve olisi suurikin.
Maijan ja Jannen perhe alkaa kasvaa vauhdilla. Lapsia syntyy ja aina välillä yritetään päästä tekemään kirkkomatkoja ja tapaamaan Maijan perhettä.

Luoto meressä on Myrskyluoto -sarjan toinen osa.
Luoto meressä aloittaa Maijan ja Jannen yhteiselämän vauhdilla. Talon rakennusta, lapsien syntymää, ja muita valtavia elämässä tapahtuvia muutoksia käsitellään aika vähän. Vuodet vierivät eteenpäin ja pikkuhiljaa elämä saa oman rytminsä. Alku on tietysti pariskunnalle hankalaa, kun heillä ei vielä ole mitään valmista ja kaikki pitää hankkia. Eläimiäkään, kun ei voi tuoda, ennen kuin saarella on tarpeeksi valmista.

Pidin tästä toisesta osasta yhtä paljon, kuin ensimmäisestäkin. Kirjan nopea tempo, on mukavaa vaihtelua. Luen usein hidastempoisiakin kirjoja, joissa jäädään kuvailemaan kaikkea, ja pitkiksi ajoiksi. Tässä kirjassa mennään kuitenkin niin nopeasti eteenpäin, että välillä pitää oikein ihmetellä, että joko taas syntyi uusi lapsi, vastahan Maija synnytti. Tässä kirjassa oli myös paljon surullisia tapahtumia, eikä tunnelma ollut loppua kohti kovinkaan iloinen.

Vaikka tempo on nopea, ehtii kirjassa käydä ilmi paljon tapoja ja ajan käytäntöjä. Tässä kirjassa käsiteltiin paljon uskontoa ja siihen liittyviä tapoja. Kävikin hyvin selväksi, kuinka iso asia usko oli asukkaille. Jumalaan on luotettava tilanteessa, kuin tilanteessa. Kaikki mitä ihmiselle tapahtuu, on ennalta määrättyä. Pidinkin siitä, kuinka Maija välillä epäilee ja pelkää, eikä aina täysin pysty luottamaan kaikkea uskon varaan.
Mielenkiintoista oli lukea lapsen syntymän jälkeen tapahtuvasta kirkottamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Myrskyluoto ja sen asukkaat ovat vieneet minun mielenkiintoni mennessään, joten sarjan lukeminen jatkuu. Sarja odottaa nyt televisioversionakin katsomista, kunhan saan ensin kirjat luettua.

Lue myös: Tie Myrskyluodolle


Luoto meressä, (Med havet som granne, 1969)
Gummerus, 1975
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 163

tiistai 26. helmikuuta 2019

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle


Maija elää 1800 -luvun ankarissa saaristomaisemissa, Ahvenanmaalla. Elämä on täynnä työtä ja kuuliaisuutta ja jos vanhempien tahtoa uhmaa, on rangaistus sen mukainen. Maijalla olisi opeteltavaa vaikka kuinka, ennen aikuisuutta ja itsenäistä elämää. Maijalle löydetään sulhanen ja tämän on pistettävä vauhtia asioiden opetteluun, sillä pian hänen on muutettava tulevan miehensä, Jannen kanssa Myrskyluodolle, kauas kaikesta, keskelle merta.

Tie Myrskyluodolle on Myrskyluoto -sarjan ensimmäinen osa.
Tie Myrskyluodolle on yksinkertainen ja kaunis kirja. Sen tunnelma on korutonta ja aitoa. Elämän vaikeudet, ilot, ja surut tulevat esiin kerronnassa ja dialogeissa. 1800-luvun elämäntavat saaristossa tekevät lukemisesta mielenkiintoista. Tekemisiä ei jäädä selittelemään, joten välillä on itse pääteltävä, miksi joitakin kotiaskareita tehdään. Kaikki kotityöt kun olivat hyvin erilaisia tuohon aikaan. Kuitenkaan lukiessa ei tunnu missään vaiheessa siltä, ettei ymmärtäisi mistä puhutaan.

Kirjassa edetään monta vuotta vauhdilla. Elämän säännöllisyys ja vuoden työtehtävät ja vastuut tulevatkin hyvin esille tälläisessa kerronnassa. En tiedä minkä ikäinen Maija on kirjan alussa, joten en tiedä kuinka aikuismaisesti, tai lapsellisesti hän käyttäytyy ikäänsä nähden, mutta hahmona hän on loistava. Huutia tulee, kun hän unohtuu mietiskelemään omiaan. Hän on tunnollinen, mutta silti vahinkojakin tapahtuu, eikä aina voi välttyä nuhteilta ja rangaistuksilta. Tämän takia Maija vaikuttaakin aidolta, eikä liian täydelliseltä hahmolta.

Tie Myrskyluodolle kertoo ajasta, jolloin Maijan tulevaisuutta Myrskyluodolla vasta suunnitellaan, joten tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat vielä muihin maisemiin, eikä merellä elämisestä vielä niin kauheasti puhuta. Toki perheen miehet joutuvat merelläkin kulkemaan, kun saaristossa asutaan, kuljettaessaan tavaroita, ja jo siitä saadaan aikaan pelko meren vaarallisuutta ja karuutta kohtaan, joten seuraavat osat ovatkin varmasti sen osalta jännittäviä.


Tie Myrskyluodolle, (Vägen till Stormskäret, 1968)
Gummerus, 1974
Suom. Björn-Christer Lindgren
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 153

torstai 21. helmikuuta 2019

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen


Kirjakauppias Laurent Letellier löytää hylätyn käsilaukun. Laukusta puuttuu rahat ja henkilöllisyyspaperit, mutta muuten se on täynnä tavaraa. Laurent päättelee laukun olevan varastettu ja hylätty sitten. Laurent päätyy tutkimaan laukun sisältöä ja pian hän on täysin mysteerinaisen pauloissa. Hän haluaa selvittää kuka nainen on. Hänen kuvitelmissaan nainen on upea, hauska ja mielenkiintoinen. Ainakin laukun sisältö antaa sellaisen vaikutelman. Laurent aloittaa tutkimustyöt naisen löytämiseksi, apunaan vain laukun sisältö.

Punaisen muistikirjan nainen on pieni ja kaunis tarina, joka on loistavasti kirjoitettu. Kaikki oleellinen mahtuu tähän kirjaan ja tunnelmaan pääsee loistavasti. Minusta kirja on hyvin samantyylinen, kuin Jean-Paul Didierlaurentin Lukija aamujunassa, josta pidin myös erittäin paljon. Kirjoja yhdistää lyhyen ja ytimekkään tarinan lisäksi päähenkilöinä toimivat miehet, jotka etsivät tuntematonta naista, apunaan vain pieniä vihjeitä antavat tavarat.

Kirjassa on toki rakkaustarina, joka ei ole yllättävä, mutta matka sen rakkauden luokse onkin tässä pääasia ja upeasti kirjoitettuna ja kiehtovine tapahtumineen kirja on kaunis. Kirjassa vietetään aikaa kirjakaupassa, puhutaan kirjoista ja kirjailijoista ja istutaan herkuttemassa kahviloissa.

Ytimekäs kirjoitustyyli tulee esiin parhaiten dialogeissa, joille ei ole annettu tilaa omilla riveillä, vaan ne on upotettu muun tekstin joukkoon, eikä todellakaan jokaisen puheenvuoron jälkeen kerrota, miltä puhuja puhuessaan näyttää tai kuulostaa. Siitä huolimatta puhujat on helppo kuvitella mielessään kaiken sen perusteella, mitä kirjassa heistä on jo kerrottu.


Punaisen muistikirjan nainen, (La Femme au carnet rouge, 2014)
WSOY, 2015
Suom. Lotta Toivanen
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s. 190

tiistai 19. helmikuuta 2019

Sujata Massey: Rei Shimura taifuunin silmässä


Rei Shimura saa huippusalaisen toimeksiannon Yhdysvaltain tiedustelupalvelulta. Rein tehtävä on löytää Bagdadin kansallismuseosta ryöstetty kannu, jonka epäillään olevan hänen entisen poikaystävänsä Takeon kesäasunnolla. Rei pelkää tehtävän vaikeuttavan hänen elämäänsä Hughin kanssa, mutta hän ei voi jättää tehtävää tekemättä, sillä tehtävä soisi hänelle mahdollisuuden palata Japaniin. Rei päättää lähteä suosittamaan tehtävää, joka saattaa hänet jälleen kerran hengenvaaraan ja sekoittaa hänen perhesuhteensa pahasti.

Rei Shimura taifuunin silmässä on kahdeksas osa Rei Shimura -sarjasta.
Toimeksiannon saatuaan, Rei saa luvan lähteä Japaniin, joten Yhdysvallat jäävät hetkeksi ja tässä osassa keskitytään taas enemmän Japanissa kiertelyyn. Siinä Rei onkin varsin hyvä, sillä hän ei jää pitkäksi ajaksi aloilleen, vaan kiertelee ympäriinsä sotkeutuen kaikkiin vähänkin mahdollisiin ongelmiin ja tilanteisiin. Kierrettyä tulee niin suurkaupunkia, kuin pikkuisia maalaiskyliäkin, suosituista klubeista, pieniin antiikkiliikkeisiin.

Ketään, joka on sarjaa lukenut, ei varmasti yllätä, että tässäkin osassa Rei onnistuu joutumaan hengenvaaraan, sotkemaan suhteensa Hughiin ja olemaan häpeäksi tarkoille Japanin sukulaisilleen. Myös hyvästä japanilaisesta ruuasta nautitaan, vaikka siitä ei nyt niin paljon puhuttukaan. Sen sijaan yksi ilonaihe oli, että antiikki ja taide oli taas suuressa roolissa, Rein toimeksiannon myötä.

Kirjassa tuhojaan tekevä taifuuni oli mielenkiintoinen lisä juoneen ja korosti Rein, tee ennen kuin ajattelet tyyliä, sillä hän päätti uhmata aika rohkeasti hirmuista myrskyä.


Lue myös: Rei Shimuran ensimmäinen tapausRei Shimura ja zen-temppelin arvoitusRei Shimura ja ikebana-mestariRei Shimura ja tappava mangaRei Shimura ja morsiuskimonoRei Shimura, samurain tytär ja Rei Shimura ja helmenkalastaja.

Rei Shimura taifuunin silmässä, (The Typhoon Lover, 2005)
Gummerus, 2007
Suom. Titta Leppämäki
Päällys: Sami Saramäki
s. 413

perjantai 15. helmikuuta 2019

Jukka Laajarinne: Hurmeen maku


Kesäloma on juuri alkanut, kun Karin löytää taskustaan salaperäisen viestilapun. Joku on ihastunut häneen. Kuinka ihana aloitus kesälle onkaan löytää uusi rakkaus.
Rakkauden täyteinen kesä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Syksyn lähestyessä Karinin elämässä muuttuu moni asia. Ystävyys, harrastus, rakkaus, ja jopa perhe tuntuvat kaikki tökkivän vastaan.
Onneksi Karinilla on muuta ajateltavaa. Hän löytää tuntemattoman tytön päiväkirjan, monien vuosien takaa. Päiväkirja on salaperäinen ja tuntuu tuovan sen kirjoittajan hyvin lähelle. Samaan aikaan Karin törmää moniin kummallisiin tilanteisiin, jotka pistävät miettimään, onko kummituksia olemassa?

Hurmeen makua kuvaillaan kauhuromanttiseksi seikkailuksi.
Karin on 14 -vuotias, joten ongelmat ja romantiikka on sen mukaista. Draamaa saa aikaan pienestäkin ja ero poikaystävästäkin saattaa tapahtua täysin yllättäen ja pienen asian takia. Samoin ihastuksen kohde voi vaihtua, vaikka minuutissa. Karin on elämässään vaiheessa, jossa kaikkea kyseenalaistaa. Harrastukset ja vanhempien määräily voi tuntua ankealta. Luulen tämän kirjan sopivankin hyvin vaikka kymmenen vuotta täyttäneille ja siitä hiukan vanhemmille. Itsekin viihdyin kirjan maailmassa, vaikka teinidraamaan on vaikea samaistua ja Karinin teot ja ajatukset saivat välillä naurattamaan.

Kirjassa ehti tapahtua aika paljon ja jännitystä luotiin monin tavoin. Lukijalle luodaan tunnelma, kummituksista, pahantahtoisista hengistä, ja mahdollisista kamalista tapahtumista. Loppujen lopuksi moni asia jäi selvittämättä. Itselleni tulikin tunne, että tähän pitäisi kirjoittaa jatko-osa. Jos tähän ei ole tarkoitus tulla jatkoa, en ymmärrä kirjan loppua lainkaan. Päiväkirjan kirjoittajasta kuuluisi mielestäni myös tietää enemmän ja yhdestä kirjan hahmosta, Henristä odotin kuulevani kauheita paljastuksia, mutta se saattaa johtua vain eräistä kauhutarinoista, joista löysin yhteyksiä tämän pojan käytökseen.


Hurmeen maku
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 209
Arvostelukappale

maanantai 11. helmikuuta 2019

Marko Hautala: Kirottu maa


Eletään 1920 -luvun loppua Berliinissä, jossa Alex Schuller toimii yksityisetsivänä. Viskiä kuluu miehen murheisiin pullokaupalla. Ihmisillä ei ole rahaa, mutta murheita sitäkin enemmän. Alexin ankeat päivät saavat piristystä, kun työpaikalle astelee siististi pukeutunut, varakkaan oloinen nainen, joka tarjoaa rahakasta työtehtävää. Alexin ei tarvitse miettiä työn vastaanottamista, sillä paksu rahakuori tekee päätöksen hänen puolestaan.
Alex ei usko yliluonnolliseen, mutta vastaanottamaansa työtehtävää suorittaessaan hän joutuu moneen kertaan miettimään pitäisikö hänen uskoa. Hänen on etsittävä kadonnutta miestä, mutta vihjeet vievät häntä kohti pelottavia salaisuuksia ja kirottua maata.

Kirottu maa vie lukijan mukanaan vauhdikkaaseen ja tapahtumien täyteiseen tarinaan, jossa yliluonnolliset salaisuudet ja kauheudet kuikuilevat jokaisen nurkan takana.
Alex Schuller on asenteeltaan synkkä, mutta lukijalle välittyy silti aika kaheli vaikutelma, sillä mies päätyy mitä erikoisempiin tilanteisiin. Muutenkin kirjasta jää hilpeä vaikutelma, vaikka tarinassa kuljetaan synkkiä polkuja.

Kirottu maa on nopeatempoinen ja koukuttava kirja. Minä pidin tästä paljon. Olen lukenut Hautalalta aiemmin yhden kirjan, (Torajyvät) mutta tässä oli kyllä hyvin erilainen tyyli. Pidin erityisesti kirjan synkästä, mutta silti hilpeästä, tilannekoomisesta tyylistä, tunnelmasta, jossa yliluonnollisuus häälyi kaikenaikaa taustalla, mielenkiintoisista hahmoista ja karmeista kohtauksista, jotka eivät olleet liian ällöttävästi kuvattuja.

Kirjassa puhutaan alkemiasta, pelätään lähes äänettömästi kulkevia varjoissa vaanivia hahmoja, juodaan viskiä ja ammuskellaan. Vauhtia riittää ja kirja loppuu paljon nopeammin, kuin toivoisi. Kirjan loppu jättää kaiken lisäksi paljon lukijan arvattavaksi, mikä oli hirvittävä ratkaisu. Tällä kertaa en olisi halunnut jäädä arvailemaan mitään.


Kirottu maa
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 230
Arvostelukappale

tiistai 5. helmikuuta 2019

Michael Cunningham: Lumikuningatar


Barrett kävelee läpi New Yorkin keskuspuiston ja kokee jotakin hyvin erikoista. Hän näkee valoilmiön, jonka merkitystä hän ei ymmärrä. Barrett on juuri jätetty, hän asuu veljensä ja tämän tulevan vaimon kanssa heidän asunnossaan. Barrettin veli Tyler kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Hän yrittää tehdä täydellistä kappaletta tulevalle vaimolleen, joka riutuu syövän runtelevissa voimissa.

Lumikuningatar syventyy Barrettin ja Tylerin elämään. Jonkinverran käsitellään myös Bethiä ja muutamaa muuta hahmoa. Tarina kulkeutuu lähinnä Barrettin ja Tylerin ajatuksien ja pienien tuokioiden kautta. Mitään valtaisia tapahtumia kirjassa ei siis kuvailla ja isoimmatkin asiat tulevat ilmi vasta tapahtumien jälkeen, hahmojen ajatuksissa.

Lumikungatar valikoitui luettavakseni kauniin kantensa takia, kun taas takakansiteksti herätti epäilyksiä, sillä se lupailee kirjaa, joka ei ole lainkaan minun tyyliä. Takakansi oli tällä kertaa oikeassa. Kirja ei vakuuttanut minua, vaikka tästäkin löytyi hyvää. Esimerkiksi ihana pieni kauppa, jossa Barrett ja Beth työskentelivät oli pieni piristys kirjaan. Lumiset maisemat sopivat myös hyvin tähän lukusäähän. Kirjan ajankuvaan kuuluvia poliittisia ilmiöitä käsiteltiin myös jonkin verran, mikä oli kiinnostavaa.

Mikä tässä kirjassa sitten tökki? En yleensä pidä tälläisista kirjoista, joissa ei ole kunnon juonta, joka kuljettaisi selkeää tarinaa eteenpäin. En oikein pääse tunnelmaan tälläisessa tyylissä, jossa pohditaan vaan paljon syvällisiä. Arkiset kohtaukset, jotka luovat minulle sen aitouden tunteen, puuttuivat myös lähes täysin. Lähimmäs näitä arkisia kohtauksia päästiin vain juurikin tuolla pienessä puodissa. Lisäksi minua ärsytti runsaat lainausmerkeissä olevat lauseet. Minusta asiat voisi vallan mainiosti kertoa tavallisessa lauseessa, eikä keskeyttää juttua puhumalla välillä muusta. Myöskin hahmoista oli vaikea pitää, kun heidän ajatusmaailmansa huumeiden ja uskonnon täyteisessä elämässään oli niin erilainen.


Lumikuningatar, (The Snow Queen, 2014)
Gummerus, 2014
Suom. Raimo Salminen
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 291

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Cecelia Ahern: Valintojen vuosi


Jasmine käyttää lähes kaiken aikansa töihin. Vähäisellä vapaa-ajallaan hän tapaa siskoaan. Yllättäen Jasmine irtisanotaan ja hänellä on valtavasti vapaa-aikaa eikä hän tiedä mitä sillä tekisi. Töihin hän ei saa palata kokonaiseen vuoteen. Jasminella on aikaa tarkkailla ympärilleen ja harmikseen hän joutuu nyt näkemään myös enemmän naapurinsa toilailuja. Naapurina hänellä asuu kuuluisa radiojuontaja Matt, jota Jasmine vihaa syvästi.
Pikkuhiljaa Jasmine huomaa vuoden etenevän ja asioiden muuttuvan. Hän huomaa, että jopa hänen omassa käytöksessään olisi parannettavaa. Kaikkein yllättävin muutos kuitenkin on ystävyys Mattin kanssa.

Valintojen vuosi ei heti alussa temmannut minua mukaansa. Jasmine tuntui kaukaiselta ja jotenkin ärsyttävältä hahmolta. Vaikutelma oli kylmä ja välinpitämätön. Kirjan kerronta oli myös alkuun kummallinen. Jasmine toimii kertojana, hän puhuu muista henkilöistä hän muodossa, mutta Mattin kohdalla hän tekee poikkeuksen ja sinuttelee tätä läpi kirjan, kuin kertoisi tarinaa hänelle.

Alun jälkeen pääsin kuitenkin minäkin mukaan kirjan maailmaan ja aloin pitää siitä. Loppu etenikin sitten mukavissa tunnelmissa, kun Jasmineen tuli miellyttävämpiä piirteitä. Sisaresta välittäminen, puutarhanhoito ja asioista kiinnostuminen tekivät kirjasta houkuttelevaa luettavaa, eikä mikään enää kirjassa ärsyttänyt.
Ahern osaa totisesti kertoa aiheesta, kuin aiheesta. Tällä kertaa hän perehdytti minut puutarhanhoidon maailmaan ja kuvaili myös upeasti Downin oireyhtymää.

Toki kirjasta löytyy myös tulinen ja ongelmallinen romanssi kiemuroineen, mutta tällä kertaa se ei ollut erityisen yllättävä, eikä edes kiinnostava. Muut asiat vievätkin minun huomioni näissä Ahernin kirjoissa.


Valintojen vuosi, (The Year I Met You, 2014)
Gummerus, 2015
Suom. Terhi Leskinen
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
s. 426

perjantai 25. tammikuuta 2019

William Golding: Kärpästen herra


Englantilaisia koulupoikia kuljettanut lentokone ammutaan alas toisen maailmansodan aikaan. Pojat pelastautuvat Tyynenmeren saarelle ja huomaavat pienen tutkailun jälkeen saaren autioksi. Pojat ovat iältään 6-12 -vuotiaita ja heidän on pärjättävä keskenään, sillä yhtään aikuista ei nyt ole paikalla.
Pojat valitsevat itselleen johtajan ja alkavat tekemään päätöksiä tulevien päivien varalle. Pääasia on, että merkkituli pysyy yllä, sillä muuten heitä ei ikinä löydetä.
Pojilla on aluksi hauskaa. Saarella olo on seikkailu. Pian asiat kääntyvät huonompaan suuntaan ja pojille tulee erimielisyyksiä. Kaikki eivät ole enää tyytyväisiä johtajaan ja leiri jakaantuu kahtia. Sivistyneet pojat eivät voi estää kummallisia tuntemuksia syntymästä. Kuinka huumaannuttavaa onkaan tappaa eläimiä syödäkseen ja uhmata metsässä vaanivaa petoa, joka pelottelee pienempiä.

Kärpästen herran miljöö on kaunis ja kuuma autiosaari, jossa eläminen ei ole mahdotonta. Pojilla on lämpöä, puhdasta vettä, ja hedelmiä aivan käden ulottuvilla. Saarelle joutuneet pojat ovat kuitenkin sen ikäisiä ja oloisia, ettei rauhassa avun odottelusta tule mitään. Nuorimmat pojista näkevät joka yö kauheita painajaisia, eivätkä osaa keskittyä työhön ja muiden auttamiseen muutamaa minuuttia pidempään. Isommat pojat eivät taas erityisemmin välitä pienemmistä pojista, vaan jättävät nämä yleensä omien leikkiensä pariin. Sitten pojat kehittävät mielessään pedon, joka uhkaa heitä kaikkia ja lopulta vanhempien poikien keskuudessa syntyy hirvittäviä johtajuus kiistoja, jotka johtavat karmaiseviin tilanteisiin.

Kirja ei siis missään tapauksessa ole iloinen ja kevyt aiheeltaan. Pikkupoikien yksinäisyys ilman vanhempien turvaa ja poikien välinen kiusaaminen on koko ajan läsnä. Sen lisäksi kirjassa on muutama karmaiseva eläimen ja ihmisen kuolema. Kaikki kuolemat tuntuvat muuten tapahtuvan heikommille ja fyysisesti sairaille. En tiedä miksi kirjailija päätyi tällaiseen ratkaisuun, mutta näin joka tapauksessa on.

Odotin Kärpästen herran olevan todella raaka ja hurja ja sitä se myös oli, mutta ei se mitenkään järkyttänyt. Nykyään, kun monissa nuorille suunnatuissa kirjoissa on nuoria hahmoja kamalissa tilanteissa. Jossakin vaiheessa kirjaa jumitettiin muutenkin aika kauan merkkitulesta ja pedosta puhuen, ilman sen kummenpia tapahtumia. Tämä ei siis ollut edes erityisen vauhdikas tai tapahtumien täyteinen. Kärpästen herra on kuitenkin ajatuksia herättävä ja helppolukuinen klassikko, joka kannattaa lukea, jos pitää karummista nuortenkirjoista, eikä kiusaamisen ja kauheuksien kokoaikainen läsnäolo haittaa.


Kärpästen herra, (Lord of the Flies, 1954)
Otava, 1960
Suom. Juhani Perkki
s. 264

maanantai 21. tammikuuta 2019

Mari Jungstedt: Toiset kasvot


Gotlannissa heräillään uuteen turistikauteen, kun pienestä Ljugarnin kylästä löydetään kesämökillään surmattu Henrik Dahlman. Media on heti kiinnostunut tapauksesta, sillä Dahlman on kuuluisa taiteilija ja kaiken lisäksi tekotapa on vähintäänkin kiinnostava. Ruumis löydetään alasti ja sidottuna sängystä. Anders Knutas kollegoineen yrittää selvittää tapausta, mutta kauhukseen he saavat toisen lähes samanlaisen tapauksen tutkittavakseen. Onko liikkeellä sarjamurhaaja?

Toiset kasvot on kolmastoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Kirjassa pyöritellään jälleen rikoksien ohella runsaasti Knutaksen henkilökohtaista elämää. Välillä tutkimukset tuntuvatkin hänen kohdallaan jäävän kaiken muun jalkoihin ja loppuratkaisu saapuu ilman sen kummempia tutkimuksia ja poliisityötäkin. Tällä kertaa Knutaksen keksimä ratkaisu tuntui tulevan liian helposti. Minä en ainakaan nähnyt yhtäkään syytä, miksi hän edes etsi sellaisia tietoja, mitä kautta hän keksi syyllisen. Noh en minä toki olekaan poliisi.

Murhaajan näkökulma kirjaan oli tällä kertaa myöskin omasta mielestäni kummallinen. En saanut otetta siitä mitä varten hän päätyi murhaajaksi. Tai varsinkaan sellaiseksi murhaajaksi, joksi hän päätyi. Menneiden muistelu tuntuikin siksi irralliselta tarinalta, joka ei periaattessa edes liity mihinkään.

Mutta, mutta...Nautin silti tämän kirjan lukemisesta. Maisemat, tunnelma ja sujuva kerronta pitävät otteessaan ja murhaajaa saa jännittää loppuun asti. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin arkinen kerronta hahmojen elämästä. Johan ja Emmakin palasivat taas tähän kirjaan, vaikka viimeisessä heitä ei näkynyt. Toki Johanin ei tarvitsisi ihan jokaiseen murhatutkimukseen päästä mukaan niin konkreettisesti, mutta mitäpä tuosta. Ihan kelvollinen dekkari jälleen, vaikka sarja onkin edennyt pitkälle.

Lue myös: Kesän kylmyydessäMeren hiljaisuudessaSaaren varjoissaMuurien kätköissäAamun hämärissäKevään kalpeudessaHiljaisuuden hintaVaarallinen leikkiNeljäs uhriViimeinen näytösJoka yksin kulkee ja Kullan kallis.


Toiset kasvot, (Det andra ansiktet, 2016)
Otava, 2017
Suom. Emmi Jäkkö
s. 365