perjantai 22. maaliskuuta 2019

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma


Medicine Creekin pikkukaupungissa asukkaita pelottelee vapaana kulkeva murhaaja. Seriffi Hazen löytää maissipellolta naisen ruumiin. Naisen ympärille on kyhäilty karmiva asetelma ja naiselta on viety huulet, korvat ja nenä. Kaikesta päätellen murhaajalla on voimia, vaikka muille jakaa. Seriffi Hazen ei ehdi päästä tutkimuksissaan pitkälle ennen, kuin hänen luokseen saapuu FBI:n erikoisagentti Pendergast, joka ilmoittaa viettävänsä lomansa tutkimuksien parissa.
Pendergast onkin pian vauhdissa, ja kaikenlisäksi hän värvää avukseen kylässä kummajaisena pidetyn Corrie Swansonin. Kyläläiset eivät oikein osaa päättää mitä mieltä he ovat erikoisesta agentista, jonka käytöstavat ovat varsin herrasmiesmäiset, mutta tutkimustavat omaperäiset.

Kuoleman asetelma on toinen suomennettu osa Pendergast -sarjasta.
Kuoleman asetelma vie lukijan täysin erilaisiin maisemiin ja tunnelmiin, kuin ensimmäinen osa Ihmeiden kabinetti. Tällä kertaa miljöö oli pikkukaupunki, jonka kaikki asukkaat tuntevat toisensa ja toistensa salaisuudet, tai niin he ainakin luulevat. Pikkukaupunki ja sen kekseliäät hahmot onnistuvat kuitenkin yllättämään monesti.

Pendergast -sarja vaikuttaa edelleen aivan täydelliseltä. Maisemat, henkilöt ja tapahtumat kuvaillaan kauniisti ja välillä hyvinkin tarkasti. Raakoihin murhiin yhdistyy historiaa, mystisyyttä ja pelkoa yliluonnollisuudesta. Jännittävät tapahtumat ja vetävästi kirjoitettu tarina vie lukijan mennessään. Sivuja kirjassa on reilusti, mutta ei yhtäkään liikaa. Lopun hurjat tapahtumat kestävät pitkään ja niitä kuvaillaan kaikessa rauhassa monen henkilön näkökulmasta, mutta loppuratkaisu kerrotaan kuitenkin vauhdilla.

Pendergast on hahmona loistava, yhtä mielenkiintoista on vaikea löytää, vaikka etsimällä etsisi. Pendergast tuntuu myös olevan täynnä yllätyksiä ja ominaisuuksia, joita paljastetaan hitaasti. Edelleen mies jäikin hyvin salaperäiseksi. Tämä päähenkilö on suurta vaihtelua dekkareiden juopoille, ongelmallisille, paksuille, huonokuntoisille, tai ärsyttäville päähenkilöille. Välillä Pendergast tuntuu itsekin hivenen yliluonnolliselta tyypiltä.

Lue myös: Ihmeiden kabinetti


Kuoleman asetelma, (Still Life with Crows, 2003)
Gummerus, 2010
Suom. Pekka Marjamäki
s. 616

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Anni Blomqvist: Hyvästi Myrskyluoto


Maija elää edelleen Myrskyluodolla kaikista saamistaan neuvoista huolimatta. Hän luottaa lapsiinsa ja heidän apuunsa, ja päättää selviytyä kaikista töistä näiden kanssa, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Maija keskittyy toteuttamaan Jannen toiveita, joita tällä oli eläessään. Lapsien pitää oppia kirjoittamaan ja heidän on hankittava kaljaasi, jollaisesta Janne aina haaveili.

Hyvästi Myrskyluoto on viides ja samalla viimeinen osa Myrskyluoto -sarjasta.
Hyvästi Myrskyluodon aloittaminen tuntui haikealta. Neljäs osa päättyi todella surullisesti, enkä oikein tiennyt mitä odottaa tältä viimeiseltä osalta.

Hyvästi Myrskyluoto tuntui kaikista nopeasti etenevistä sarjan osista kaikkein nopeimmalta. Kirjassa käsiteltiin monen monta vuotta, ja pikaisesti kerrottiin vähän kaikkien lasten vanhenemisesta. Vuodet etenivät nyt niin nopeasti, että monet suuret asiat kerrottiin hyvin pikaisesti, jos ollenkaan. Etenkin kirjan loppupuolella otettiin sellainen pikakelaus eteenpäin, että välillä piti pysähtyä miettimään, että missä välissä miniä oli tehnyt lapsia, ja milloin heistä kasvoi niin isoja, että he voivat jo purjehtia.

Maija pysyi loppuun saakka mielenkiintoisena ja vahvana hahmona. Vielä vanhana naisena, kun monet olettivat hänen jo käyvän vaan kuolemaa odottamaan, hän alkoikin opettelemaan uusia taitoja ja kalastaa yksinään varjellakseen Jannen perintöä. Myös se kuinka hän muiden mielipiteistä huolimatta eli omaa elämäänsä niin kuin tahtoi oli mahtavaa.

Viimein osa tarjosi kuitenkin myös haikeita tunnelmia. Aika kulkee vaudilla ja maailma muuttuu. Tämän muutoksen näkee kirjassa selkeästi. Amerikkaan muutto, kauniit tavarat ja vaatteet, vanhan elinkeinon unohtaminen, kaupunkeihin muutto, kaikkea tätä ja paljon muuta, joutuu Maija näkemään, vaikka sydäntä särkee. hän ei ymmärrä, miksi Myrskyluoto kauniine maisemineen ei riitä nuorisolle.

Myrskyluoto -sarja oli mahtava löytö, jonka pariin palaan seuraavaksi tv-versiona. Pidin kovasti koko sarjasta, vaikka se välillä olikin hyvin surullinen. Sarja on hyvä kokonaisuus, joka kannattaa lukea kokonaan.

Lue myös: Tie MyrskyluodolleLuoto meressäMaija ja Meren voimia vastaan.


Hyvästi Myrskyluoto, (Vägen från Stormskäret, 1973)
Gummerus, 1976
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 178

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Anni Blomqvist: Meren voimia vastaan


Maija ja Janne joutuvat viettämään koko talven Maijan vanhempien luona turvassa, ennen kuin he kevään tullen voivat palata Myrskyluodolle aloittamaan elämänsä alusta. Helppoa se ei ole, sillä kaiken hankkiminen uudestaan, kun mukana on monta lasta huolehdittavaksi on huomattavasti vaikeampaa, kuin kahdestaan. Toki lapset auttavat minkä pystyvät, mutta silti heistä on usein enemmän työtä. Kun talo on viimein taas asuttava ja työt jatkuvat normaalimpina, saa Myrskyluotolaiset uutta opeteltavaa, kun heille opetetaan uusi tapa kalastaa. Uusi tapa tuo mukanaan lisää vaaroja ja Myrskyluotolaiset saavat tosissaan kamppailla meren voimia vastaan. Maija saa kaiken lisäksi nähdäkseen onnettomuuden enteitä, voisiko heillä vielä olla suuria koetuksia edessä, kaiken kamalan jälkeen?

Meren voimia vastaan on neljäs osa Myrskyluoto -sarjasta.
Kirjan alku on yllättävän pitkään kerrontaa Maijan ja Jannen talvesta Maijan vanhempien luona, mutta kun perhe sitten palaa Myrskyluodolle, palataan taas vauhdikkaampaan kerrontaan ja vuodet lähtevät taas vierimään nopeasti. Ikää kertyy, tuttuja kuolee vanhuuteen, ja lapsista alkaa olla paljon hyötyä töissä ja arjessa.

Myrskyluodolla sekä vanhemmat, että lapset opettelevat uusia asioita, eikä tylsää hetkeä kirjan parissa tule taaskaan. Vaikka kirjoissa noudatetaan yksinkertaista elämää, jossa vuodenajat määräävät työtehtävät, on lukijalle silti kokoajan tarjolla jotakin uutta, ja vauhti on niin hirmuinen, että tylsää ei ehtisi missään vaiheessa tulla, vaikka kirjassa ei edes tapahtusi paljon. Mutta tapahtumia riittää, ja Myrskyluotolaiset saavat kestää sekä hyviä, että huonoja päiviä.

Viidenteen kirjaan siirtyminen tuntuu tällä kertaa hiukan raskaammalta. Sarja on koukuttava ja loistava, mutta tämän kirjan loppu teki olon surulliseksi, enkä tiedä mitä odottaa viimeiseltä osalta. En osaa oikein nähdä enää iloisen tunnelman palaavan, mutta se jää nähtäväksi. Täytyy kyllä myöntää, että jo on ankara ja onnettomuuksien täyteinen elämä kirjoitettu näille Myrskyluodon asukkaille.

Lue myös: Tie MyrskyluodolleLuoto meressä ja Maija.

Meren voimia vastaan, (I kamp med havet, 1973)
Gummerus, 1976
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 166

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Anni Blomqvist: Maija


Maija ja Janne saavat palata kotiin Myrskyluodolle pakomatkansa jälkeen. Koko perhe on onnellinen paluusta, ja elämä tuntuukin hetken todella mukavalta. Arjen kiireet ja hankaluudet vievät pariskunnan ajan kuitenkin nopeasti. Maija ja Janne saavat lisää lapsia, mutta Maija on huolissaan palautumisestaan. Lapsen syntymän jälkeen ei pääsekään enää ylös sängystä päivässä. Arjen keskelle saapuu myös paljon hankaluuksia. Maija ja Janne joutuvat kohtaamaan valtavasti vastoinkäymisiä, jotka murentavat heidän huolella rakentamaansa elämää. Yhdessä he kuitenkin selviävät vaikeistakin tilanteista.

Maija on Myrskyluoto -sarjan kolmas osa.
Maija on tähän asti sarjan selkeästi surullisin kirja, vaikka myös aiemmissa osissa on jouduttu kohtaamaan kamalia tilanteita, nyt Myrskyluodon asukkaista koetellaan ja ankarasti.

Aiemmista osista tuttuun tyyliin, tässäkin kirjassa edetään vauhdilla. Tällä kertaa Maija ehtii miettimään omaa asennettaan uskontoon ja omaan jaksamiseensa. Maija on henkisesti vahva nainen, mutta itse hän tuntee välillä itsensä laiskaksi ja saamattomaksi. Hän pohtii, kuinka haluaisi olla yhtä osaava ja luottavainen, kuin Janne, joka tuntuu selviävän kaikista tilanteista ja tietävän aina mitä pitää tehdä. Mutta minä ainakin saan Maijasta hyvin vahvan naisen vaikutelman.

Tässä kirjassa tuttuun arkeen tulee paljon muutoksia, vaikeiden tilanteiden ja tapahtumien takia. Mielenkiintoista olikin seurata perheen pärjäämistä ja kekseliäisyyttä tilanteessa, jossa paljon ei ole tehtävissä. Siinä mielessä Maija eroaakin valtavasti kahdesta aiemmasta osasta, kun vuodesta toiseen kulkeva työrytmi särkyy täysin.

Maijan elämään on on ollut jo nyt mahtava tutustua. Karu arki saaristossa ja vauhdikas juoni toimivat minun kohdallani loistavasti. Onneksi vielä on vähän Myrskyluoto -sarjaa jäljellä.


Lue myös: Tie Myrskyluodolle ja Luoto meressä.


Maija, (Maja, 1970)
Gummerus, 1975
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 157

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Mikko Haaksluoto: Laseista läpi


Laseista läpi sisältää kolme novellia. Ensimmäinen novelli kertoo Jarkista, jolla on suuret unelmat, mutta vähemmän innostusta toteuttaa niitä. Kolmekynppinen mies ei ole saanut kirjaa kirjoittetua, saati päässyt elämässään eteenpäin juuri muutenkaan. Voisiko erikoisempi tapaaminen yllättävän ihmisen kanssa auttaa miestä ryhdistäytymään?
Toisessa novellissa Helsingissä asuva Hanna palaa kotiseudulleen Etelä-Savoon viettämään talvilomaansa. Paluu kotiin tuo pintaan ikäviä tuntemuksia, niin omaa, kuin muidenkin perheitä kohtaan.
Kolmas novelli kertoo Jaakko Mahosesta, joka on jätetty. Mies on menettänyt lähes kaiken avovaimon lähdettyä, eikä ryhdistäytyminen ole helppoa. Entisen anopin tukemana Jaakko kuitenkin päättää yrittää.

Laseista läpi novellikokoelman novellit sopivat hyvin samojen kansien väliin. Niillä kaikilla on paljon yhteistä, vaikka niiden hahmot ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Kaikissa kirjan novelleissa käsitellään samankaltaisia asioita, kuten työttömyyttä ja alkoholismia. Liian samanlaisia novellit eivät kuitenkaan ole, sillä kaikissa niissä käsitellään asioita eri näkökulmista. Näin mielenkiinto säilyy, vaikka samankaltaisia yhteiskunnan ongelmia käsitellään jokaisessa. Ensimmäisen novellin päähenkilö on itse melko haluton tarttumaan omiin asioihinsa, toisessa novellissa päähenkilö pärjää, mutta seuraa sivusta ihmisiä, joilla ei mene niin hyvin, ja kolmannessa päähenkilöltä on viety kaikki, ja yrityksistä huolimatta apua on vaikea saada.

Kirjan kieli on sujuvaa ja sitä on helppo lukea. Novelleista välittyy arkinen ja aito tunnelma, jota lisää savon murteella kirjoitetut dialogit. Minä ainakin pääsin kirjan tunnelmaan välillä turhankin hyvin, sillä sellaisia kiukunpuuskia välillä koin, kun luin joidenkin hahmojen mielipiteitä ja paasausta maailman asioista. Teki oikein mieli osallistua keskusteluun ja kertoa muutama tosiasia, vaikka eihän se oikeassakaan elämässä toimi, jos keskustelukumppani on yhtä tollo kuin kirjassa paasaavat... Ja tällä tarkoitan nyt toisen novellin erästä oikein mukavaa herrasmiestä, jonkalaiseen en toivottavasti törmää lähivuosina. (Ja pahoittelut heille, jotka löytävät tästä hahmosta oman sielunveljensä, meistä ei tule parhaita ystäviä.)

Laseista läpi voisi sopia myös lukupiirikirjaksi, sillä keskustelua ja mielipiteitä luulisi syntyvän.


Laseista läpi
Atrain&Nord, 2018
Kansikuva: Aleksandra Kulonen
s. 238
Arvostelukappale

torstai 28. helmikuuta 2019

Anni Blomqvist: Luoto meressä


Maija ja Janne on päässyt turvallisesti Myrskyluodolle, jossa nyt rakennetaan taloa, ja hankitaan tarvikkeita oman elämän aloittamiseksi. Myrskyluoto on kaukana merellä, eikä ihmisiä nää usein. Pariskunta ei voi lähteä yllättäville kyläilyreissuillekaan, sillä liikkuminen tapahtuu täysin sään sääntöjen mukaan. Huonolla kelillä, ei voi lähteä merelle, vaikka tarve olisi suurikin.
Maijan ja Jannen perhe alkaa kasvaa vauhdilla. Lapsia syntyy ja aina välillä yritetään päästä tekemään kirkkomatkoja ja tapaamaan Maijan perhettä.

Luoto meressä on Myrskyluoto -sarjan toinen osa.
Luoto meressä aloittaa Maijan ja Jannen yhteiselämän vauhdilla. Talon rakennusta, lapsien syntymää, ja muita valtavia elämässä tapahtuvia muutoksia käsitellään aika vähän. Vuodet vierivät eteenpäin ja pikkuhiljaa elämä saa oman rytminsä. Alku on tietysti pariskunnalle hankalaa, kun heillä ei vielä ole mitään valmista ja kaikki pitää hankkia. Eläimiäkään, kun ei voi tuoda, ennen kuin saarella on tarpeeksi valmista.

Pidin tästä toisesta osasta yhtä paljon, kuin ensimmäisestäkin. Kirjan nopea tempo, on mukavaa vaihtelua. Luen usein hidastempoisiakin kirjoja, joissa jäädään kuvailemaan kaikkea, ja pitkiksi ajoiksi. Tässä kirjassa mennään kuitenkin niin nopeasti eteenpäin, että välillä pitää oikein ihmetellä, että joko taas syntyi uusi lapsi, vastahan Maija synnytti. Tässä kirjassa oli myös paljon surullisia tapahtumia, eikä tunnelma ollut loppua kohti kovinkaan iloinen.

Vaikka tempo on nopea, ehtii kirjassa käydä ilmi paljon tapoja ja ajan käytäntöjä. Tässä kirjassa käsiteltiin paljon uskontoa ja siihen liittyviä tapoja. Kävikin hyvin selväksi, kuinka iso asia usko oli asukkaille. Jumalaan on luotettava tilanteessa, kuin tilanteessa. Kaikki mitä ihmiselle tapahtuu, on ennalta määrättyä. Pidinkin siitä, kuinka Maija välillä epäilee ja pelkää, eikä aina täysin pysty luottamaan kaikkea uskon varaan.
Mielenkiintoista oli lukea lapsen syntymän jälkeen tapahtuvasta kirkottamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Myrskyluoto ja sen asukkaat ovat vieneet minun mielenkiintoni mennessään, joten sarjan lukeminen jatkuu. Sarja odottaa nyt televisioversionakin katsomista, kunhan saan ensin kirjat luettua.

Lue myös: Tie Myrskyluodolle


Luoto meressä, (Med havet som granne, 1969)
Gummerus, 1975
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 163

tiistai 26. helmikuuta 2019

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle


Maija elää 1800 -luvun ankarissa saaristomaisemissa, Ahvenanmaalla. Elämä on täynnä työtä ja kuuliaisuutta ja jos vanhempien tahtoa uhmaa, on rangaistus sen mukainen. Maijalla olisi opeteltavaa vaikka kuinka, ennen aikuisuutta ja itsenäistä elämää. Maijalle löydetään sulhanen ja tämän on pistettävä vauhtia asioiden opetteluun, sillä pian hänen on muutettava tulevan miehensä, Jannen kanssa Myrskyluodolle, kauas kaikesta, keskelle merta.

Tie Myrskyluodolle on Myrskyluoto -sarjan ensimmäinen osa.
Tie Myrskyluodolle on yksinkertainen ja kaunis kirja. Sen tunnelma on korutonta ja aitoa. Elämän vaikeudet, ilot, ja surut tulevat esiin kerronnassa ja dialogeissa. 1800-luvun elämäntavat saaristossa tekevät lukemisesta mielenkiintoista. Tekemisiä ei jäädä selittelemään, joten välillä on itse pääteltävä, miksi joitakin kotiaskareita tehdään. Kaikki kotityöt kun olivat hyvin erilaisia tuohon aikaan. Kuitenkaan lukiessa ei tunnu missään vaiheessa siltä, ettei ymmärtäisi mistä puhutaan.

Kirjassa edetään monta vuotta vauhdilla. Elämän säännöllisyys ja vuoden työtehtävät ja vastuut tulevatkin hyvin esille tälläisessa kerronnassa. En tiedä minkä ikäinen Maija on kirjan alussa, joten en tiedä kuinka aikuismaisesti, tai lapsellisesti hän käyttäytyy ikäänsä nähden, mutta hahmona hän on loistava. Huutia tulee, kun hän unohtuu mietiskelemään omiaan. Hän on tunnollinen, mutta silti vahinkojakin tapahtuu, eikä aina voi välttyä nuhteilta ja rangaistuksilta. Tämän takia Maija vaikuttaakin aidolta, eikä liian täydelliseltä hahmolta.

Tie Myrskyluodolle kertoo ajasta, jolloin Maijan tulevaisuutta Myrskyluodolla vasta suunnitellaan, joten tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat vielä muihin maisemiin, eikä merellä elämisestä vielä niin kauheasti puhuta. Toki perheen miehet joutuvat merelläkin kulkemaan, kun saaristossa asutaan, kuljettaessaan tavaroita, ja jo siitä saadaan aikaan pelko meren vaarallisuutta ja karuutta kohtaan, joten seuraavat osat ovatkin varmasti sen osalta jännittäviä.


Tie Myrskyluodolle, (Vägen till Stormskäret, 1968)
Gummerus, 1974
Suom. Björn-Christer Lindgren
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 153

torstai 21. helmikuuta 2019

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen


Kirjakauppias Laurent Letellier löytää hylätyn käsilaukun. Laukusta puuttuu rahat ja henkilöllisyyspaperit, mutta muuten se on täynnä tavaraa. Laurent päättelee laukun olevan varastettu ja hylätty sitten. Laurent päätyy tutkimaan laukun sisältöä ja pian hän on täysin mysteerinaisen pauloissa. Hän haluaa selvittää kuka nainen on. Hänen kuvitelmissaan nainen on upea, hauska ja mielenkiintoinen. Ainakin laukun sisältö antaa sellaisen vaikutelman. Laurent aloittaa tutkimustyöt naisen löytämiseksi, apunaan vain laukun sisältö.

Punaisen muistikirjan nainen on pieni ja kaunis tarina, joka on loistavasti kirjoitettu. Kaikki oleellinen mahtuu tähän kirjaan ja tunnelmaan pääsee loistavasti. Minusta kirja on hyvin samantyylinen, kuin Jean-Paul Didierlaurentin Lukija aamujunassa, josta pidin myös erittäin paljon. Kirjoja yhdistää lyhyen ja ytimekkään tarinan lisäksi päähenkilöinä toimivat miehet, jotka etsivät tuntematonta naista, apunaan vain pieniä vihjeitä antavat tavarat.

Kirjassa on toki rakkaustarina, joka ei ole yllättävä, mutta matka sen rakkauden luokse onkin tässä pääasia ja upeasti kirjoitettuna ja kiehtovine tapahtumineen kirja on kaunis. Kirjassa vietetään aikaa kirjakaupassa, puhutaan kirjoista ja kirjailijoista ja istutaan herkuttemassa kahviloissa.

Ytimekäs kirjoitustyyli tulee esiin parhaiten dialogeissa, joille ei ole annettu tilaa omilla riveillä, vaan ne on upotettu muun tekstin joukkoon, eikä todellakaan jokaisen puheenvuoron jälkeen kerrota, miltä puhuja puhuessaan näyttää tai kuulostaa. Siitä huolimatta puhujat on helppo kuvitella mielessään kaiken sen perusteella, mitä kirjassa heistä on jo kerrottu.


Punaisen muistikirjan nainen, (La Femme au carnet rouge, 2014)
WSOY, 2015
Suom. Lotta Toivanen
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s. 190

tiistai 19. helmikuuta 2019

Sujata Massey: Rei Shimura taifuunin silmässä


Rei Shimura saa huippusalaisen toimeksiannon Yhdysvaltain tiedustelupalvelulta. Rein tehtävä on löytää Bagdadin kansallismuseosta ryöstetty kannu, jonka epäillään olevan hänen entisen poikaystävänsä Takeon kesäasunnolla. Rei pelkää tehtävän vaikeuttavan hänen elämäänsä Hughin kanssa, mutta hän ei voi jättää tehtävää tekemättä, sillä tehtävä soisi hänelle mahdollisuuden palata Japaniin. Rei päättää lähteä suosittamaan tehtävää, joka saattaa hänet jälleen kerran hengenvaaraan ja sekoittaa hänen perhesuhteensa pahasti.

Rei Shimura taifuunin silmässä on kahdeksas osa Rei Shimura -sarjasta.
Toimeksiannon saatuaan, Rei saa luvan lähteä Japaniin, joten Yhdysvallat jäävät hetkeksi ja tässä osassa keskitytään taas enemmän Japanissa kiertelyyn. Siinä Rei onkin varsin hyvä, sillä hän ei jää pitkäksi ajaksi aloilleen, vaan kiertelee ympäriinsä sotkeutuen kaikkiin vähänkin mahdollisiin ongelmiin ja tilanteisiin. Kierrettyä tulee niin suurkaupunkia, kuin pikkuisia maalaiskyliäkin, suosituista klubeista, pieniin antiikkiliikkeisiin.

Ketään, joka on sarjaa lukenut, ei varmasti yllätä, että tässäkin osassa Rei onnistuu joutumaan hengenvaaraan, sotkemaan suhteensa Hughiin ja olemaan häpeäksi tarkoille Japanin sukulaisilleen. Myös hyvästä japanilaisesta ruuasta nautitaan, vaikka siitä ei nyt niin paljon puhuttukaan. Sen sijaan yksi ilonaihe oli, että antiikki ja taide oli taas suuressa roolissa, Rein toimeksiannon myötä.

Kirjassa tuhojaan tekevä taifuuni oli mielenkiintoinen lisä juoneen ja korosti Rein, tee ennen kuin ajattelet tyyliä, sillä hän päätti uhmata aika rohkeasti hirmuista myrskyä.


Lue myös: Rei Shimuran ensimmäinen tapausRei Shimura ja zen-temppelin arvoitusRei Shimura ja ikebana-mestariRei Shimura ja tappava mangaRei Shimura ja morsiuskimonoRei Shimura, samurain tytär ja Rei Shimura ja helmenkalastaja.

Rei Shimura taifuunin silmässä, (The Typhoon Lover, 2005)
Gummerus, 2007
Suom. Titta Leppämäki
Päällys: Sami Saramäki
s. 413

perjantai 15. helmikuuta 2019

Jukka Laajarinne: Hurmeen maku


Kesäloma on juuri alkanut, kun Karin löytää taskustaan salaperäisen viestilapun. Joku on ihastunut häneen. Kuinka ihana aloitus kesälle onkaan löytää uusi rakkaus.
Rakkauden täyteinen kesä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Syksyn lähestyessä Karinin elämässä muuttuu moni asia. Ystävyys, harrastus, rakkaus, ja jopa perhe tuntuvat kaikki tökkivän vastaan.
Onneksi Karinilla on muuta ajateltavaa. Hän löytää tuntemattoman tytön päiväkirjan, monien vuosien takaa. Päiväkirja on salaperäinen ja tuntuu tuovan sen kirjoittajan hyvin lähelle. Samaan aikaan Karin törmää moniin kummallisiin tilanteisiin, jotka pistävät miettimään, onko kummituksia olemassa?

Hurmeen makua kuvaillaan kauhuromanttiseksi seikkailuksi.
Karin on 14 -vuotias, joten ongelmat ja romantiikka on sen mukaista. Draamaa saa aikaan pienestäkin ja ero poikaystävästäkin saattaa tapahtua täysin yllättäen ja pienen asian takia. Samoin ihastuksen kohde voi vaihtua, vaikka minuutissa. Karin on elämässään vaiheessa, jossa kaikkea kyseenalaistaa. Harrastukset ja vanhempien määräily voi tuntua ankealta. Luulen tämän kirjan sopivankin hyvin vaikka kymmenen vuotta täyttäneille ja siitä hiukan vanhemmille. Itsekin viihdyin kirjan maailmassa, vaikka teinidraamaan on vaikea samaistua ja Karinin teot ja ajatukset saivat välillä naurattamaan.

Kirjassa ehti tapahtua aika paljon ja jännitystä luotiin monin tavoin. Lukijalle luodaan tunnelma, kummituksista, pahantahtoisista hengistä, ja mahdollisista kamalista tapahtumista. Loppujen lopuksi moni asia jäi selvittämättä. Itselleni tulikin tunne, että tähän pitäisi kirjoittaa jatko-osa. Jos tähän ei ole tarkoitus tulla jatkoa, en ymmärrä kirjan loppua lainkaan. Päiväkirjan kirjoittajasta kuuluisi mielestäni myös tietää enemmän ja yhdestä kirjan hahmosta, Henristä odotin kuulevani kauheita paljastuksia, mutta se saattaa johtua vain eräistä kauhutarinoista, joista löysin yhteyksiä tämän pojan käytökseen.


Hurmeen maku
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 209
Arvostelukappale

maanantai 11. helmikuuta 2019

Marko Hautala: Kirottu maa


Eletään 1920 -luvun loppua Berliinissä, jossa Alex Schuller toimii yksityisetsivänä. Viskiä kuluu miehen murheisiin pullokaupalla. Ihmisillä ei ole rahaa, mutta murheita sitäkin enemmän. Alexin ankeat päivät saavat piristystä, kun työpaikalle astelee siististi pukeutunut, varakkaan oloinen nainen, joka tarjoaa rahakasta työtehtävää. Alexin ei tarvitse miettiä työn vastaanottamista, sillä paksu rahakuori tekee päätöksen hänen puolestaan.
Alex ei usko yliluonnolliseen, mutta vastaanottamaansa työtehtävää suorittaessaan hän joutuu moneen kertaan miettimään pitäisikö hänen uskoa. Hänen on etsittävä kadonnutta miestä, mutta vihjeet vievät häntä kohti pelottavia salaisuuksia ja kirottua maata.

Kirottu maa vie lukijan mukanaan vauhdikkaaseen ja tapahtumien täyteiseen tarinaan, jossa yliluonnolliset salaisuudet ja kauheudet kuikuilevat jokaisen nurkan takana.
Alex Schuller on asenteeltaan synkkä, mutta lukijalle välittyy silti aika kaheli vaikutelma, sillä mies päätyy mitä erikoisempiin tilanteisiin. Muutenkin kirjasta jää hilpeä vaikutelma, vaikka tarinassa kuljetaan synkkiä polkuja.

Kirottu maa on nopeatempoinen ja koukuttava kirja. Minä pidin tästä paljon. Olen lukenut Hautalalta aiemmin yhden kirjan, (Torajyvät) mutta tässä oli kyllä hyvin erilainen tyyli. Pidin erityisesti kirjan synkästä, mutta silti hilpeästä, tilannekoomisesta tyylistä, tunnelmasta, jossa yliluonnollisuus häälyi kaikenaikaa taustalla, mielenkiintoisista hahmoista ja karmeista kohtauksista, jotka eivät olleet liian ällöttävästi kuvattuja.

Kirjassa puhutaan alkemiasta, pelätään lähes äänettömästi kulkevia varjoissa vaanivia hahmoja, juodaan viskiä ja ammuskellaan. Vauhtia riittää ja kirja loppuu paljon nopeammin, kuin toivoisi. Kirjan loppu jättää kaiken lisäksi paljon lukijan arvattavaksi, mikä oli hirvittävä ratkaisu. Tällä kertaa en olisi halunnut jäädä arvailemaan mitään.


Kirottu maa
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 230
Arvostelukappale

tiistai 5. helmikuuta 2019

Michael Cunningham: Lumikuningatar


Barrett kävelee läpi New Yorkin keskuspuiston ja kokee jotakin hyvin erikoista. Hän näkee valoilmiön, jonka merkitystä hän ei ymmärrä. Barrett on juuri jätetty, hän asuu veljensä ja tämän tulevan vaimon kanssa heidän asunnossaan. Barrettin veli Tyler kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Hän yrittää tehdä täydellistä kappaletta tulevalle vaimolleen, joka riutuu syövän runtelevissa voimissa.

Lumikuningatar syventyy Barrettin ja Tylerin elämään. Jonkinverran käsitellään myös Bethiä ja muutamaa muuta hahmoa. Tarina kulkeutuu lähinnä Barrettin ja Tylerin ajatuksien ja pienien tuokioiden kautta. Mitään valtaisia tapahtumia kirjassa ei siis kuvailla ja isoimmatkin asiat tulevat ilmi vasta tapahtumien jälkeen, hahmojen ajatuksissa.

Lumikungatar valikoitui luettavakseni kauniin kantensa takia, kun taas takakansiteksti herätti epäilyksiä, sillä se lupailee kirjaa, joka ei ole lainkaan minun tyyliä. Takakansi oli tällä kertaa oikeassa. Kirja ei vakuuttanut minua, vaikka tästäkin löytyi hyvää. Esimerkiksi ihana pieni kauppa, jossa Barrett ja Beth työskentelivät oli pieni piristys kirjaan. Lumiset maisemat sopivat myös hyvin tähän lukusäähän. Kirjan ajankuvaan kuuluvia poliittisia ilmiöitä käsiteltiin myös jonkin verran, mikä oli kiinnostavaa.

Mikä tässä kirjassa sitten tökki? En yleensä pidä tälläisista kirjoista, joissa ei ole kunnon juonta, joka kuljettaisi selkeää tarinaa eteenpäin. En oikein pääse tunnelmaan tälläisessa tyylissä, jossa pohditaan vaan paljon syvällisiä. Arkiset kohtaukset, jotka luovat minulle sen aitouden tunteen, puuttuivat myös lähes täysin. Lähimmäs näitä arkisia kohtauksia päästiin vain juurikin tuolla pienessä puodissa. Lisäksi minua ärsytti runsaat lainausmerkeissä olevat lauseet. Minusta asiat voisi vallan mainiosti kertoa tavallisessa lauseessa, eikä keskeyttää juttua puhumalla välillä muusta. Myöskin hahmoista oli vaikea pitää, kun heidän ajatusmaailmansa huumeiden ja uskonnon täyteisessä elämässään oli niin erilainen.


Lumikuningatar, (The Snow Queen, 2014)
Gummerus, 2014
Suom. Raimo Salminen
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 291

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Cecelia Ahern: Valintojen vuosi


Jasmine käyttää lähes kaiken aikansa töihin. Vähäisellä vapaa-ajallaan hän tapaa siskoaan. Yllättäen Jasmine irtisanotaan ja hänellä on valtavasti vapaa-aikaa eikä hän tiedä mitä sillä tekisi. Töihin hän ei saa palata kokonaiseen vuoteen. Jasminella on aikaa tarkkailla ympärilleen ja harmikseen hän joutuu nyt näkemään myös enemmän naapurinsa toilailuja. Naapurina hänellä asuu kuuluisa radiojuontaja Matt, jota Jasmine vihaa syvästi.
Pikkuhiljaa Jasmine huomaa vuoden etenevän ja asioiden muuttuvan. Hän huomaa, että jopa hänen omassa käytöksessään olisi parannettavaa. Kaikkein yllättävin muutos kuitenkin on ystävyys Mattin kanssa.

Valintojen vuosi ei heti alussa temmannut minua mukaansa. Jasmine tuntui kaukaiselta ja jotenkin ärsyttävältä hahmolta. Vaikutelma oli kylmä ja välinpitämätön. Kirjan kerronta oli myös alkuun kummallinen. Jasmine toimii kertojana, hän puhuu muista henkilöistä hän muodossa, mutta Mattin kohdalla hän tekee poikkeuksen ja sinuttelee tätä läpi kirjan, kuin kertoisi tarinaa hänelle.

Alun jälkeen pääsin kuitenkin minäkin mukaan kirjan maailmaan ja aloin pitää siitä. Loppu etenikin sitten mukavissa tunnelmissa, kun Jasmineen tuli miellyttävämpiä piirteitä. Sisaresta välittäminen, puutarhanhoito ja asioista kiinnostuminen tekivät kirjasta houkuttelevaa luettavaa, eikä mikään enää kirjassa ärsyttänyt.
Ahern osaa totisesti kertoa aiheesta, kuin aiheesta. Tällä kertaa hän perehdytti minut puutarhanhoidon maailmaan ja kuvaili myös upeasti Downin oireyhtymää.

Toki kirjasta löytyy myös tulinen ja ongelmallinen romanssi kiemuroineen, mutta tällä kertaa se ei ollut erityisen yllättävä, eikä edes kiinnostava. Muut asiat vievätkin minun huomioni näissä Ahernin kirjoissa.


Valintojen vuosi, (The Year I Met You, 2014)
Gummerus, 2015
Suom. Terhi Leskinen
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
s. 426

perjantai 25. tammikuuta 2019

William Golding: Kärpästen herra


Englantilaisia koulupoikia kuljettanut lentokone ammutaan alas toisen maailmansodan aikaan. Pojat pelastautuvat Tyynenmeren saarelle ja huomaavat pienen tutkailun jälkeen saaren autioksi. Pojat ovat iältään 6-12 -vuotiaita ja heidän on pärjättävä keskenään, sillä yhtään aikuista ei nyt ole paikalla.
Pojat valitsevat itselleen johtajan ja alkavat tekemään päätöksiä tulevien päivien varalle. Pääasia on, että merkkituli pysyy yllä, sillä muuten heitä ei ikinä löydetä.
Pojilla on aluksi hauskaa. Saarella olo on seikkailu. Pian asiat kääntyvät huonompaan suuntaan ja pojille tulee erimielisyyksiä. Kaikki eivät ole enää tyytyväisiä johtajaan ja leiri jakaantuu kahtia. Sivistyneet pojat eivät voi estää kummallisia tuntemuksia syntymästä. Kuinka huumaannuttavaa onkaan tappaa eläimiä syödäkseen ja uhmata metsässä vaanivaa petoa, joka pelottelee pienempiä.

Kärpästen herran miljöö on kaunis ja kuuma autiosaari, jossa eläminen ei ole mahdotonta. Pojilla on lämpöä, puhdasta vettä, ja hedelmiä aivan käden ulottuvilla. Saarelle joutuneet pojat ovat kuitenkin sen ikäisiä ja oloisia, ettei rauhassa avun odottelusta tule mitään. Nuorimmat pojista näkevät joka yö kauheita painajaisia, eivätkä osaa keskittyä työhön ja muiden auttamiseen muutamaa minuuttia pidempään. Isommat pojat eivät taas erityisemmin välitä pienemmistä pojista, vaan jättävät nämä yleensä omien leikkiensä pariin. Sitten pojat kehittävät mielessään pedon, joka uhkaa heitä kaikkia ja lopulta vanhempien poikien keskuudessa syntyy hirvittäviä johtajuus kiistoja, jotka johtavat karmaiseviin tilanteisiin.

Kirja ei siis missään tapauksessa ole iloinen ja kevyt aiheeltaan. Pikkupoikien yksinäisyys ilman vanhempien turvaa ja poikien välinen kiusaaminen on koko ajan läsnä. Sen lisäksi kirjassa on muutama karmaiseva eläimen ja ihmisen kuolema. Kaikki kuolemat tuntuvat muuten tapahtuvan heikommille ja fyysisesti sairaille. En tiedä miksi kirjailija päätyi tällaiseen ratkaisuun, mutta näin joka tapauksessa on.

Odotin Kärpästen herran olevan todella raaka ja hurja ja sitä se myös oli, mutta ei se mitenkään järkyttänyt. Nykyään, kun monissa nuorille suunnatuissa kirjoissa on nuoria hahmoja kamalissa tilanteissa. Jossakin vaiheessa kirjaa jumitettiin muutenkin aika kauan merkkitulesta ja pedosta puhuen, ilman sen kummenpia tapahtumia. Tämä ei siis ollut edes erityisen vauhdikas tai tapahtumien täyteinen. Kärpästen herra on kuitenkin ajatuksia herättävä ja helppolukuinen klassikko, joka kannattaa lukea, jos pitää karummista nuortenkirjoista, eikä kiusaamisen ja kauheuksien kokoaikainen läsnäolo haittaa.


Kärpästen herra, (Lord of the Flies, 1954)
Otava, 1960
Suom. Juhani Perkki
s. 264

maanantai 21. tammikuuta 2019

Mari Jungstedt: Toiset kasvot


Gotlannissa heräillään uuteen turistikauteen, kun pienestä Ljugarnin kylästä löydetään kesämökillään surmattu Henrik Dahlman. Media on heti kiinnostunut tapauksesta, sillä Dahlman on kuuluisa taiteilija ja kaiken lisäksi tekotapa on vähintäänkin kiinnostava. Ruumis löydetään alasti ja sidottuna sängystä. Anders Knutas kollegoineen yrittää selvittää tapausta, mutta kauhukseen he saavat toisen lähes samanlaisen tapauksen tutkittavakseen. Onko liikkeellä sarjamurhaaja?

Toiset kasvot on kolmastoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Kirjassa pyöritellään jälleen rikoksien ohella runsaasti Knutaksen henkilökohtaista elämää. Välillä tutkimukset tuntuvatkin hänen kohdallaan jäävän kaiken muun jalkoihin ja loppuratkaisu saapuu ilman sen kummempia tutkimuksia ja poliisityötäkin. Tällä kertaa Knutaksen keksimä ratkaisu tuntui tulevan liian helposti. Minä en ainakaan nähnyt yhtäkään syytä, miksi hän edes etsi sellaisia tietoja, mitä kautta hän keksi syyllisen. Noh en minä toki olekaan poliisi.

Murhaajan näkökulma kirjaan oli tällä kertaa myöskin omasta mielestäni kummallinen. En saanut otetta siitä mitä varten hän päätyi murhaajaksi. Tai varsinkaan sellaiseksi murhaajaksi, joksi hän päätyi. Menneiden muistelu tuntuikin siksi irralliselta tarinalta, joka ei periaattessa edes liity mihinkään.

Mutta, mutta...Nautin silti tämän kirjan lukemisesta. Maisemat, tunnelma ja sujuva kerronta pitävät otteessaan ja murhaajaa saa jännittää loppuun asti. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin arkinen kerronta hahmojen elämästä. Johan ja Emmakin palasivat taas tähän kirjaan, vaikka viimeisessä heitä ei näkynyt. Toki Johanin ei tarvitsisi ihan jokaiseen murhatutkimukseen päästä mukaan niin konkreettisesti, mutta mitäpä tuosta. Ihan kelvollinen dekkari jälleen, vaikka sarja onkin edennyt pitkälle.

Lue myös: Kesän kylmyydessäMeren hiljaisuudessaSaaren varjoissaMuurien kätköissäAamun hämärissäKevään kalpeudessaHiljaisuuden hintaVaarallinen leikkiNeljäs uhriViimeinen näytösJoka yksin kulkee ja Kullan kallis.


Toiset kasvot, (Det andra ansiktet, 2016)
Otava, 2017
Suom. Emmi Jäkkö
s. 365

maanantai 14. tammikuuta 2019

Kaarina Griffiths: Punainen piru ja musta enkeli


Heli on kesätöissä vanhainkoti Onnelassa. Onnela on ihana huvila maalaismaisemissa. Vanhuksista välitetään ja heidän toiveitaan yritetään toteuttaa. Juhannuksen aikoihin Onnelassa alkaa tapahtua kummia, mutta tapaukset tuntuvat alkuun niin pieniltä, etteivät työntekijät halua kertoa asiasta poliiseille. Kaikelle on varmasti ihan looginen selitys, vaikka kaikki eivät sitä usko. Alkaa kiertää huhu mustasta enkelistä, joka haluaa pahaa. Pian asiat mutkistuvat niin pahasti, että poliiseihin on viimein otettava yhteyttä. Mitä Onnelassa oikein on meneillään?

Sain eräänä päivänä sähköpostiini Punaisen pirun ja mustan enkelin. Kirjan kansi oli niin houkuttelevan pelottava ja milenkiintoinen, että aloin lukea kirjaa, sen enempää sen aiheeseen tutustumatta. Ehkä olisi kannattanut hieman tutustua tarkemmin, sillä en ihan saanut sitä mitä odotin kannen ja nimen perusteella. Odotin nimittäin jotakin yliluonnollista kauhutarinaa, mutta dekkarihan kansien välistä paljastuikin.

Kirjassa on painava aihe, (Puna-armeijan hyökkäykset Saksaan) mutta se on silti tyyliltään kevyt ja nopea, sillä loppujenlopuksi aiheesta puhutaan kirjassa vähän ja leppoisat kesäiset teemat vievät voiton. Suomen kesä on kuuma ja vanhainkodissa juhlitaan juhannusta. Tulevaa kesää silmällä pitäen voisin suositellakin tätä kirjaa kesäkirjaksi, jos kaipaa kevyttä dekkaria, jossa on runsaasti dialogeja.

Kirjassa vallitsee rento ja humoristinen tunnelma, vaikka Onnelassa tapahtuukin kaikenlaista ikävää. Työntekijät tuntuvat olevan asukkaiden kavereita ja alkoholia uppoaa työntekijöiden kurkkuihin vaikka seuravaana aamuna olisi oltava työkunnossa. Eipä itse asukkaatkaan ole mitään puhtoisia mummeleita, vaan riitoja, kannabista, uhkapelejä ja suhteita tuntuu löytyvän vähän jokaisesta huoneesta. Kaikilla tuntuukin olevan omat salaisuutensa.


Punainen piru ja musta enkeli
Taika Tales, 2018
s.263
Kirja saatu kustantajalta

torstai 10. tammikuuta 2019

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut


Harriet Westaway on rahapulassa, ja se tuottaa ongelmia ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaisi pysyä hyvissä väleissä oman terveytensä vuoksi. Yhtenä päivänä Harriet saa kirjeen, jossa kerrotaan hänen saavan perintöä kuolleelta isoäidiltään. Uutinen on toki mahtava ja auttaisi Harrietia monessa elämän vastoinkäymisessä, mutta siinä on pieni ongelma. kirje ei selvästikään ole tarkoitettu hänellä. Harriet on epätoivoinen, eikä kirjeen tuomaa mahdollisuutta ole helppo olla käyttämättä. Niimpä Harriet lähtee matkaan tapaamaan perhettä, aikeenaan huijata osa perinnöstä itselleen.
Harrietin päästessä perille hän huomaa tehtävän olevan vaikea. Perheellä tuntuu olevan salaisuuksia, joita he eivät aio päästää päivänvaloon.

Rouva Westaway on kuollut on tunnelmaltaan sateinen, sumuinen ja kaikenkaikkiaan aika synkkä. Eli juuri sellainen, että minä pidän. Jotenkin minun on niin paljon helpompi solahtaa kirjan maailmaan, kun kokoajan sataa ja on synkkää, kuin jos kirjassa oltaisiin aurinkorannalla paistattelemassa. Kun tähän sitten vielä lisätään synkkiä salaisuuksia, hurjaa draamaa ja ripaus mystiikkaa, mikä tällä kertaa ilmeni tarot -korttien kautta, on kirjassa oltava jotain hyvää.

Kirjan juoni eteni tunnelmoiden ja lukijan on helppo kuvitella kolea kivitalo ja sen kylmät lattiat jalkojensa alle. Parasta tässä kirjassa olikin tunnelma. Minulle tuli tästä kirjasta hiukan mieleen Daphne du Maurierin Rebekka. Tunnelma oli aika saman tyylistä teehetkineen ja salaisuuksineen.

Juoni pysyy mielenkiintoisena ja jännittävänä, vaikka välillä luulin arvanneeni kaikki salaisuudet niin helposti, että melkein harmitti, mutta enhän minä mitään arvannut... Kaikki ratkaisut tulivat yllätyksenä ja Ware oli vain onnistunut huijaamaan minua hyvin. Kaikki hahmot olivat tosin niin epäilyttäviä, että heistä kaikista olisi voinut uskoa mitä hyvänsä.


Rouva Westaway on kuollut, (The Death of Mrs Westaway, 2018)
Otava, 2018
Suom. Antti Saarilahti
s. 399

maanantai 7. tammikuuta 2019

Jay Asher: Kolmetoista syytä


Clay Jensen saapuu koulusta kotiin ja löytää kotioveltaan kenkälaatikollisen kasetteja. Hän alkaa kuunnella ensimmäistä numeroiduista kaseteista ja kuulee kauhukseen itsemurhan tehneen Hannah Bakerin äänen. Hannah kertoo äänittäneensä kaseteille kolmetoista syytä, jotka johtivat hänen itsemurhaansa. Jokaisella kasetin puoliskolla esitellään henkilö, joka ajattelematta tekojaan on saanut Hannahin olon huonommaksi ja huonommaksi. Jokainen kasetilla esiintyvistä henkilöistä saa kasetit vuorollaan kuunneltavaksi. Clay odottaa kauhulla missä kohtaa äänitteitä on hänen vuoronsa. Mitä hän on muka voinut tehdä? Hänhän piti Hannahista.

Kolmetoista syytä on kirja, jossa on tärkeä aihe. Se kertoo nuoresta, jonka elämässä vastoinkäymiset kasaantuvat ja valtaavat lopulta koko hänen elämänsä, niin että hänestä ainoa mahdollisuus on tappaa itsensä. Kirja saa ehkä muutaman lukijan ajattelemaan käytöstään ja sitä kuinka pahalta toisesta voi tuntua vitsiksi tai huolettomaksi tempaukseksi tarkoitettu kommentti tai teko.

Kirja koostuu suurimmaksi osaksi Hannahin äänittämistä kaseteista, mutta niiden välillä kerrotaan Clayn kulkemisesta ja pohdinnoista. Hannahin puhe on kirjoitettu kirjaan kursivoidusti ja Clayn ajatukset ja teot normaalilla fontilla, mutta ärsyttävästi en välillä huomannut lainkaan tekstityylin vaihtumista ja Clayn pohdinnat sulautuivat Hannahin äänitteisiin, kunnes aloin pohtia, että mitähän ihmettä. Sitten oli taas palattava takaisin päin vain huomatakseen, että oli lukenutkin välillä Clayn ajatuksia, eikä Hannahin.

Kolmetoista syytä on kirjoittetu sujuvasti ja tarina etenee mukavan nopeasti. Odotin kirjalta kuitenkin enemmän. Ehkä jotenkin järisyttävämpää tarinaa. Hannahin surut ja ongelmat olivat hänen ja niihin oli vaikea samaistua, mutta lopulta kokonaisuus oli kuitenkin hyvä ja Hannah yritti parhaansa mukaan selittää kaikkien kasetille päätymisen syyt. Eikä tätä kirjaa oikein voi arvostella sillä periaattella, että onko syyt uskottavat vai eivät, sillä jokaisella meillä varmasti on omat rajansa kuinka paljon kestää ja mitä. Välillä vaan kävi mielessä etenkin loppua kohden mennessä, että kirjassa olisi monta muuta hahmoa, jotka kokivat kamalia asioita ja saattaisivat haluta pian tehdä itsemurhan jopa suuremmilla syillä, kuin Hannah.

Omaa lukukokemustani hieman latisti tieto siitä, että Hannah joka tapauksessa oli jo tehnyt itsemurhan ja lukija tiesi asian alusta asti. Kirjassa ei siis ole odotettavissa yllättävää loppua tai edes pientä toivon pilkahdusta siitä, että Hannah saisi asiansa kuntoon.


Kolmetoista syytä, (13 Reasons Why, 2007)
Otava, 2014
Suom. Annika Eräpuro
s. 252

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

John Grisham: Joulua pakoon


Luther ja Nora Krankin 23-vuotias tytär lähtee avustustyöhön Peruun vuodeksi. Tytär lähtee juuri ennen joulua ja Krankin perheessä pohditaan joulua ilman tytärtä. Luther ja Nora ovat samaa mieltä siitä, että joulusta tulee kummallinen. Onneksi Lutherilla on loistava idea. Hehän voisivat lähteä joulua pakoon hohdokkaalle risteilylle. He voisivat välttää pakolliset jouluaskareet ja säästää sievoisen summan rahaa samalla. Hetken pariskunnan on käytävä keskustelua, sillä perinteet on vaikea noin vain sivuuttaa, mutta lopulta he pääsevät yhteisymmärrykseen ja matka varataan.

Joulua pakoon on ihan hauska kirja luettavaksi näin joulun jälkeen. Sitä lukiessa voi hiljaa päässään pohtia, kuinka paljon tulikaan kulutettua rahaa, ostiko turhaa ruokaa, jota kukaan ei syönyt ja mitä kaikkea sitä tuli tehtyä, vain perinteiden takia.

Joulua pakoon kuvailee hieman liioitellun tarinan joulustressistä ja kaikesta siihen liittyvästä pakollisesta toiminnasta. Kohteeksi päätyvät ainakin jouluostokset, lahjat, kortit, koristeet ja jokavuotiset perinteet. Toki joillekin joulu voi olla juurikin tälläinen pakollinen tapahtuma kaikkine ärsyttävine perinteineen, mutta heille suosittelenkin rentoutumista. Itse nautin joulusta paljon, eikä näin ollen kirjan hahmoihin samaistuminen onnistunut. Kirjan hahmot olivat muutenkin hieman erikoisia, sillä he tekivät kaikista pienistäkin asioista valtavan numeron.

 Joulua pakoon on kuitenkin hauska ja erilainen joulutarina, vaikka se tuntuukin hyvin liioitellulta. Kirja on lyhyt, eikä siinä ehditä käsitellä muuta, kuin tämä yksi pieni joulu kommeluksineen, mutta niitä kommelluksia onkin sitten aika paljon.


Joulua pakoon, (Skipping Christmas, 2001)
WSOY, 2002
Suom. Hilkka Pekkanen
Päällyksen kuva: Andrew Davidson
s. 180

Vuosikatsaus 2018


Noniin, taas yksi vuosi takana ja paljonhan sitä taas tuli luettua erilaisia kirjoja. Vuosi 2018 oli blogissani kirjamäärältään paras, sillä kirjoja blogiin päätyi huimat 96, mikä on iso luku aiempiin vuosiin verrattuna.

Kovin ihmellisiä suunnitelmia minulla ei viime vuodelle ollut. Osallistuin hyllynlämmittäjä -haasteeseen, jonka ihmeekseni sain kokonaan suoritettua, eli luin kaikki valitsemani 12 kirjaa, jotka syystä tai toisesta olivat hyllyä päätyneet pidemmäksi aikaa lämmittämään. Valitsemieni kirjojen joukosta löytyi oikeita helmiä, mutta myös muutama ei niin upea kirja.

Vuoden 2017 vuosikatsauksessa totesin, etten tuona vuonna ollut juurikaan lukenut dekkareita. Se asia korjautui vuonna 2018 ja pidin jopa oman pienen dekkariviikonkin. Suurin osa lukemistani kirjoista oli naiskirjailijoiden kirjoittamia. En mieti sellaisia asioita lainkaan kirjaan tarttuessani, enkä edes sitä onko kirja suomalainen vai ei, mutta tänä vuonna huimat 64 lukemistani kirjoista oli naisen kirjoittamia ja 50 suomalaista kirjallisuutta.

Olen oikein tyytyväinen menneeseen lukuvuoteen ja toivon yhtä mahtavaa vuotta myös tästä alkaneesta, myös teille kaikille lukijoille.

Tässäpä vielä oma kirjasuosikkini jokaiselta kuulta. Heinä ja elokuulta valitsin kaksi, kun en osannut päättää.

Tammikuu -Eve Hietamies: Hammaskeiju
Helmikuu -Väinö Linna: Täällä pohjan tähden alla
Maaliskuu -Daphne du Maurier: Rebekka
Huhtikuu -Eowyn Ivey: Lumilapsi
Toukokuu -J.K.Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Kesäkuu -Tove Jansson: Kesäkirja
Heinäkuu -Tove Jansson: Muumipapan urotyöt/Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Elokuu -Richard Brautigan: Kartanon peto/Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Syyskuu -Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen
Lokakuu -Ilkka Auer: Domowik
Marraskuu -Paula Havaste: Tuulen vihat
Joulukuu -Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 4 -Tuomitun ruusu

Täältä löydät kaikki luetut kirjat listattuna.