lauantai 29. huhtikuuta 2017

Arna Tuuli: Ystäväpiiri


Auli on tyytymätön elämäänsä ja saa siihen uutta mietittävää tavattuaan uuden ystävän. Ystävän kautta Auli päätyy pohtimaan lähiseudulla julmasti murhattujen naisten kohtaloa ja sotkeutuu asiaan itsekkin. Murhattujen naisten nimet tuntuvat pomppaavan silmille joka suunnalta, eikä läheiset ihmiset vaikuta enää viattomilta. Auli ei ole enää tyytyväinen parisuhteeseensa, mutta ikävien tapahtumien seurauksena hän saa hoitaakseen pienen pojan, joka tuo myös mukavaa eloisuutta elämään.

Ystäväpiiri sijoittuu 90 -luvulle ja kirjan takakannessa sitä suositellaan rikos- ja ihmissuhdetarinoiden ystäville. Itse voisin sulkea kuitenkin pois rikostarinoiden ystävät, sillä enemmän tämä oli ihmisuhteisiin ja ihmisten arkeen ja työhön keskittyvä romaani. Murhat roikkuivat mukana jotenkuten ja ne unohdettiin välillä pitkiksi ajoiksi, kun alettiin kuvailemaan Aulin ja muiden hahmojen elämää.

Kirja oli nopealukuinen ja viihdyttävä, kun unohdetaan murhat, jotka eivät niinkään tässä kokonaisuudessa toimineet. Murhaajankin arvasin aika alkuvaiheessa, vaikka Aulin avulla yritettiinkin kehitellä monenlaista hämminkiä lukijan pään menoksi. Auli ja Veijo olivat hahmoista mielenkiintoisimmat, sillä Veijo oli monipuolinen vähän kummallinen mies ja Aulilla mielikuvitus juoksi ja lujaa. Heidän kahden kuvailu olikin parasta antia kirjassa. Tosin Aulin epäluuloisuus oli välillä häiritsevän suuressa roolissa.


Ystäväpiiri, 2012
Kvaliti
Kansi: Hanna Salmi
s. 274

torstai 27. huhtikuuta 2017

Veronica Roth: Outolintu


Beatrice eli Tris elää tulevaisuuden yhteiskunnassa, joka eroaa selvästi nykyisestä. Ihmiset on jaettu osastoihin persooniensa mukaan. Osastoja on viisi: Rehdit, sopuisat, uskaliaat, terävät ja vaatimattomat. 16-vuotta täytettyään nuoret saavat itse päättää mihin osastoon haluavat kuulua. Tris on syntynyt vaatimattomiin, mutta ei tunne kuuluvansa ainoastaan tähän osastoon. Nuorille tehtävä taipumustestin tulos on myös huolestuttava, eikä Tris ymmärrä miksi. Hän saa kuulla olevansa divergentti ja että se on hyvin vaarallista. Häntä käsketään ehdottomasti pitämään suunsa kiinni asiasta, sillä se voi koitua hänen kohtalokseen.

Outolintu trilogian aloitusosa esittelee lukijalle tarkasti vaatimattomien ja uskaliaiden osaston, kun taas loput osastot jäävät huomattavasti pienempään osaan. Varsinkin rehdit ja sopuisat oli pintapuolisesti esitelty ja unohdettiin sitten. Tapahtumat sijoittuvat aidattuun Chicagoon, mutta lukija joutuu itse päättelemään mitä aikaisemmin on tapahtunut, miksi asiat ovat niin kuin ovat ja mitä aidan ulkopuolella on. Itse olisin kaivannut enemmän valotusta asiasta.

Kirjan idea oli hyvä ja jännittäväkin, mutta jostain syystä tämä ei nyt innostanut kovin paljoa. Rakkaustarina oli turhan ennalta-arvattava ja isot Trisin elämää mullistavat asiat kuvattiin liian kevyesti, kuten perheeseen liittyvät asiat. Kuitenkin pieni houkutus lukea jatko-osat syntyi, kun jäin miettimään mitä maailmassa oli tapahtunut ennen kyseistä aikaa ja toivoisin asiasta selviävän jotakin jatko-osissa.

Tylsää ei kirjan parissa onneksi ollut, sillä tapahtumia riitti ja Tris joutui monenlaisiin seikkailuihin niin omasta, kuin muidenkin toimesta. Kokoajan oli myös juonessa jokin salaisuus tai arvoitus selviämättä, joiden paljastumista innolla odotti. Jää siis nähtäväksi otanko luettavaksi myöhemmin myös jatko-osat ja selvitän lisää salaisuuksia.


Outolintu, (Divergent, 2011)
Otava, 2014
Suom. Outi Järvinen
s. 363

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Roope Lipasti: Elovena-tyttö


Taloyhtiöön muuttaa ulkomaalainen Jussuf. Talon asukkaat ottavat uuden asukkaan vastaan kukin tyylillään. Pekka ja Pirjo haluavat Jussufin tuntevan itsensä tervetulleeksi. Pekka päättää auttaa Jussufia sopeutumaan uuteen kotimaahansa ja he päätyvätkin tämän seurauksena yhdessä seikkailuun, joka ei varmasti unohdu helposti. He lähtevät yhdessä etsimään Jussufin kaipaamaa Elovena-tyttöä.

Elovena-tyttö on kirjan ja ruusun päivän kirja, joka jaetaan ilmaiseksi kirjakaupoissa kampanja-aikana, kun ostaa vähintään 15 eurolla kirjoja.

Elovena-tyttö on yhdistelmä vauhdikasta toimintatarinaa, hauskoja "tietoiskuja" Suomesta ja suomalaisista, sekä tyyliin sopivia kuvia, jotka ovat Karoliina Korhosen tekemiä.
Eihän tästä voinut olla tykkäämättä. Lipasti kiteyttää suomalaisuuden hauskasti ja kirjoittaa tarinaa mukavan kotoisasti. Parempaa kirjan ja ruusun päivän kirjaa ei voisi 100-vuotiaalle Suomelle toivoa.

Elovena-tyttö on positiivinen kirja, jossa murheita ja ongelmia riittää, mutta no problem, sanoo Jussuf ja taas mennään kohti uusia seikkailuja. Kirjaa oli hauska lukea, vaikka kirjan suomalaisuudesta kertovat asiat, kuten jonotus ovatkin olleet esillä vähän siellä sun täällä ja nämä kliseet ovatkin varmasti suurimmalle osalle hyvinkin tuttuja. Minua nämä jutut jaksaa huvittaa edelleen, mutta on silti hyvä, että Elovena-tyttö -Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille, on kuitenkin paljon muutakin. Vauhdikas tarina nimittäin jäi tästä päällimäiseksi mieleen. Lyhyestä pituudestaan huolimatta, kirjaan on saatu varsin tapahtumarikas juoni.


Elovena-tyttö, 2017
Atena kustannus Oy
Kirjakauppaliitto
Kuvittanut: Karoliina Korhonen
Kannen suunnittelu: Noora Iloranta
s. 150

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Gayle Forman: Jos vielä jään


17 -vuotias Mia rakastaa musiikkia. Rakkaus musiikkiin yhdistää hänet Adamiin, josta tulee hänen poikaystävänsä. Erilaiset unelmat alkavat kuitenkin viedä pariskuntaa erilleen, kun Mia pyrkii Juilliardin kouluun toiselle puolelle maata ja Adam alkaa menestyä oman musiikkinsa parissa.
Eräänä aamuna sattuu kuitenkin onnettomuus, joka sotkee kaikkien suunnitelmat. Mia perheineen joutuu auto-onnettomuuteen ja hän herää onnettomuuspaikalta olematta enää omassa ruumiissaan. Hän katselee kaikkea ulkopuolelta kenenkään näkemättä häntä ja seuraa mukana, kun häntä kiidätetään sairaalaan. Mialle selviää, että hän joutuu tekemään valtavan päätöksen päästäkseen pois nykyisestä tilastaan ja palatakseen sängyssä makaavaan itseensä.

Jos vielä jään on lyhyt ja nopealukuinen kirja, mutta paikoin niin surullinen, että meinaa tippa tulla linssiin lukiessa. Lyhyydestään huolimatta kirjassa ehditään kertoa kaikki oleellinen. Sairaalassa oman pahasti runnoutuneen ruumiinsa vieressä Mia ehtii muistelemaan paljon vanhoja ja uudempia muistoja ja itselleen tärkeitä ihmisiä. Aika monta heistä käy myös itse puhumassa Mialle ja sanomassa omat lohduttavat sanansa toivoen, että Mia kuulisi ne koomastaan huolimatta. yksi parhaista kohdista kirjassa olikin, kun Mian isoisä kävi hänen luonaan yksin puhumassa.

Kirjassa sivuutetaan pintapuolisesti myös muita aiheita, kuten nuoren epävarmuutta tulevaisuudestaan ja sitä onko oikeanlainen sellaisena, kuin on, mutta mielestäni nämä olivat tosiaan niin kevyesti kirjaan mahdutettu, ettei ne tarjonnut paljoa ajateltavaa muun tarinan keskellä.

Kirja oli pakko ahmia lähes yhteen kyytiin, sillä ei Mian kohtaloa voinut pitkäksi aikaa jäättää odottamaan. Ainakin kirja oli koskettava tarina, vaikka muut aiheet vähän kaukaisemmiksi jäikin. Mian erilaista olomuotoa ei kirjassa myöskään liikaa painoteta, joten se vaikuttaa uskottavalta, vaikka onkin yliluonnollista.


Jos vielä jään, (If I Stay, 2009)
WSOY, 2009
Suom. Ulla Selkälä
s. 191

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen


Vastasyntynyt poikavauva kellui kaislaveneessä alas Niiliä, josta Theban kaupungin köyhienlääkärin vaimo hänet löysi ja otti omakseen. Poika sai nimekseen Sinuhe ja varttuessaan myös hänestä tuli lääkäri kasvatti-isänsä jalanjäljissä. Sinuhen elämä ei kuitenkaan muutoin ollut samanlainen, kuin isänsä, vaan hänet oli tarkoitettu kulkemaan, näkemään ja kuulemaan paljon ison maailman asioita. Sinuhe koki kolme hyvin erilaista rakkautta, näki sotia ja kuolemaa ja sai mainetta mahtavana lääkärinä. Hän oli monen suuren miehen uskottu, jonka tähden hän menetti paljon ja joutui kokemaan suuria vaarallisia seikkailuja. Kirja sijoittuu vuosiin 1390-1335 eKr.

Sinuhe egyptiläisestä ei mielestäni suuresta koostaan huolimatta löydy lähestulkoon ollenkaan jaarittelua. Kokoajan paahdetaan eteenpäin kuumassa auringossa ja tapahtumia riittää. Kirja on monipuolinen kuvaus entisaikojen Egyptistä ja aiheita on monta. Suurimpina aiheina mielestäni nousi uskonto, ihmisarvot ja jopa rakkaus.

Uskonnon julmuus tulee mielestäni parhaiten esiin kirjassa, kun uusi Faarao haluaa kaataa kaikkien arvostaman Ammon Jumalan ja tuoda kaikkien sydämiin uuden tasa-arvoisen Jumalan Atonin. Mitä enemmän Faarao vastusti veren vuodatusta ja halusi tehdä hyvää, sitä enemmän hän sai aikaan sotaa, kauheuksia, kuolemaa ja köyhyyttä. Rikkaat pitivät hulluna, ja köyhät eivät arvostaneet, vaan väittivät vääräksi Faaraoksi. Sinuhe yritti pysyä puolueettomana, mutta päätyi Faaraon lääkäriksi ja joutui Atonin tähden kokemaan kauheuksia, joiden jälkeen oli katkerampi, kuin koskaan.

Sinuhe oli monipuolinen henkilö ja hänen mukanaan lukija pääsee tutustumaan Egyptiin hyvin monelta kannalta katsottuna. Sinuhen kolme rakkautta johdattaa lukijan erilaisten naisten mukana naisten maailmaan, eikä näitä kolmea naista voi edes toisiinsa verrata erilaisuutensa tähden.
Sodan kauheudet esitellään Sinuhen ystävän Horemhebin kautta, joka oli Egyptin sotapäälikkö. Samaisen henkilön takia, Sinuhe kiersi myös monta maata, esitellen lukijalle muutakin, kuin Egyptin, kuten Syyrian ja Kreetan,
Ammattinsa takia Sinuhen mukana päästiin myös tutustumaan ylhäisiin ja orjiin ja molenpien äänet kuuluivat kirjassa.

Kirjassa oli siis paljon asiaa ja aiheita, mutta ei yhtään liikaa. Egyptin arkisiin, julmiin, surullisiin sekä jännittäviin seikkailuihin oli helppo uppoutua. En ihmettele hyvää mainetta, jonka kirja on saanut, sillä minusta tämä oli hyvä. Kirjasta voisikin unohtua kertomaan kaikenlaista, mitä siinä tapahtui, mutta maltan mieleni ja loput jokainen saa selvittää itse lukemalla.


Sinuhe egyptiläinen, 1945
WSOY, 1945
Kuvittanut: Björn Landström
s. 788

torstai 23. maaliskuuta 2017

Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty


16-vuotiaalla Roi Hopposella on selvät tulevaisuuden suunnitelmat. Hänestä tulisi yksi ikivirran poliiseista ja hän selvittäisi rikoksia setänsä jalanjäljissä. Poliisikoulun pääsykokeeseen matkalla hän kuitenkin erehtyy paikasta ja päätyy Roistoakatemiaan. Pääsy poliisikouluun on näin ollen menetetty, mutta ehkäpä Roi voisi valmistautua poliisin työhön itsenäisesti ja jopa saada aikaan jotakin suurta. Hän päättää ottaa vastaan paikan Roistoakatemiasta ja paljastaa poliisille roistojen nimet ja suunnitelmat. Roi huomaa suunnitelman olevan erittäin vaikea, kun hän joutuu valehtelemaan kaikille läheisilleen ja tekemään paljon asioita koulussa, jotka ovat hänen periaatteitaan vastaan.

Caapparin kääty on ensimmäinen osa Roistoakatemia -sarjasta.
Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Angedelin maahan ja menneeseen aikaan. Kirjan alusta löytyi myös kartta, josta pystyi paikallistamaan tärkeimmät kohteet Ikivirran kaupungista. Pidän kirjoista jotka sijoittuvat menneeseen aikaan, joten nautinkin tämän kirjan lukemisesta. Ihmiset kävivät toreilla, kulkivat hevosilla, taistelivat miekoilla viitat hulmuten ja söivät sen verran erikoisen oloista ruokaa, ettei kateeksi käy.

Roistoakatemia keskittyi pääasiassa kertomaan Roistoakatemiassa vietetyistä päivistä ja tulevien roistojen koulutuksesta. Roi Hopposen ja hänen hulvattomien ystäviensä parissa ei kuitenkaan käynyt aika pitkäksi, vaan tekisi mieli jo lukea jatko-osat saadakseni tietää miten Roin, Marsun, Kaapon, Lulun ja muiden hahmojen käy jatkossa. Ehkäpä joistakin salaperäisistä hahmoistakin selviää myöhemmin lisää. Täytyy vielä mainita erikseen suosikkini kaikista. Ihana Nuuska koira, joka toivottavasti seikkailee jatko-osissakin.

Caapparin käädyssä vallitsi mukavan leikkisä tunnelma. Nuoret tekivät metkuja ja keksivät hulluja ideoita kokoajan. Minusta kirja on mainio aloitus uudelle suomalaiselle nuorten sarjalle. Kaikenlisäksi kirja sopii mielestäni lukemiseksi sekä tytöille, että pojille.


Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty, 2017
KVALITI
Kansikuva: Michael Kingdom
s.565
Arvostelukappale

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua


Karin on noin 50-vuotias historian opettaja. Hän on eronnut pitkän avioliiton jälkeen ja lähes päässyt yli erosta. Edelleen ottaa kuitenkin koville ajatella entistä miestä nuoremman rakastetun kanssa. Eräänä päivänä Karin tapaa sattumalta Laurin, komean insinöörin. Myös Lauri huomaa Karinin, mutta Karin ei usko todeksi, että joku katselisi hänen tapaistaan tavallista keski-ikäistä eronnutta naista. Lauri kuitenkin rohkaisee itsensä ja esittäytyy Karinille. He alkavat tavata toisiaan pitkillä yhteisillä kävelyillä.

Mutta minä rakastan sinua kertoo monenlaisesta rakkaudesta ja erilaisista suhteista. Kirjan päähenkilöt ovat aitoa rakkautta vailla olevia eroneita ihmisiä. Aito rakkaus ei kuitenkaan ole mutkatonta, vaan pariskunta kohtaa paljon haasteita. Tämän rauhallisesti ottavan pariskunnan lisäksi kirjasta löytyy vähän kolmiodraamaa ja nuoremman pariskunnan räiskyvämpää rakkautta. Tietenkään unohtamatta rakkautta ystäviä ja perheenjäseniä kohtaan.

Rakkautta siis riittää, mutta on mukava lukea välillä tälläisia kirjoja, joissa tavallisten ihmisten arki ja rakkaus riittää aiheeksi. Kirja eteni rauhallisesti ja henkilöt olivat mielestäni uskottavia. Varsinkin oma suosikkini Karin oli uskottava ja mahtava hahmo. Ainoastaan Kaari, Laurin firman sihteeri ja varsinainen monitoiminainen oli hieman liian rönsyilevä ollakseen niin uskottava, kuin muut hahmot. Hän ei vaan jotenkin sopinut kirjan rauhalliseen tunnelmaan.

Kirjaa on suositeltu vanhemmille lukijoille, mutta itse uskallan suositella sitä lähes minkä ikäisille vain, sillä itseäni ei kirjassa häirinnyt mikään ja hyvin kuvailtujen henkilöiden parissa viihtyy, jos vain tämän tyylisestä kirjasta pitää. Mutta minä rakastan sinua ei yllä suosikikseni Eppu Nuotion kirjoista, vaikka se hyvä olikin. Kirja ei tule todennäköisesti kuitenkaan jäämään läheskään niin pitkäksi aikaa mieleen, kuin muut Nuotion kirjat, kuten Varkaus -sarja, joka oli loistava ja mieleenpainuva.


Mutta minä rakastan sinua, 2015
Otava
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen
s. 283

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja


Anne saa 13- vuotis syntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, jota alkaa kirjoittaa omalla tyylillään kirjemuodossa. Päiväkirja onkin hänelle enemmän ystävä, kuin varsinainen päiväkirja. kirjan alussa Anne on tavallinen koululainen, jolla on ystäviä ja ihailijoita, mutta hyvin pian hänen elämä muuttuu valtavasti, kun juutalaisten tavallista elämää rajoitetaan kokoajan enemmän. Kun elämästä vapaana tulee lopulta mahdotonta, on Annen perheineen muutettava "maan alle", eli erään toimistorakennuksen ullakolle. Annen perheen lisäksi ullakolle muuttaa myös muita juutalaisia. He saavat apua elämiseensä muutamalta hyvältä ystävältään, sillä elämä "salaisessa siivessä" on hyvin rajoitettua.

Nuoren tytön päiväkirjasta löytyy Anne Frankin kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä ajalta 12.6.1942-1.8.1944. Suurimman osan tästä ajasta Anne viettää piilossa natseilta "salaisessa siivessä."Toinen maailmansota ja natsien juutalaisvaino onkin kokoajan läsnä kirjan sivuilla, vaikka suurimmaksi osaksi kirja kertoo Annen kasvusta ja ajatuksista omasta itsestään ja muista salaisen siiven asukkaista.

Nuoren tytön päiväkirja on surullinen, vaikka salaisessa siivessä piileskelevä porukka jaksaa myös iloita ja juhlia kurjista oloistaan huolimatta, eikä sotaa ja kauheuksia kuvailla kovin paljoa. En kuitenkaan voi kirjaa lukiessa unohtaa kaikkea sitä pahuutta mitä siinä esiintyneet henkilöt joutuivat kokemaan oikeasti. Anne kirjoittaa porukan arjesta todennäköisesti niin monipuolisesti, kuin sisälle teljettyjen ihmisten tarkkaan suunnitellusta arjesta voi.

Ensimmäinen ajatus kirjan aloittaessani oli kuitenkin se, kuinka hyvin Anne kirjoitti vasta 13-vuotiaana. Anne haaveilikin kirjailijan tai lehtinaisen urasta, joka ei varmastikaan olisi ollut yhtään huonompi idea, jos hän siihen olisi saanut eläessään mahdollisuuden. Tavallaanhan hänen unelmansa kuitenkin toteutui, vaikka itse hän ei sitä näkemään päässytkään.


Nuoren tytön päiväkirja, (Het achterhuis, 1942-1944)
Hollanninkielinen alkuteos ilmestyi 1946
Tammi, 1955
Suom. Eile Pennanen
s. 252

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Ella Brandon: Janet ja linnanherra


On vuosi 1342. Janet asuu skotlannissa pienessä mökissä äitinsä kanssa, eikä tiedä isästään mitään. Janet on palavasti rakastunut läheisen linnan herraan John de Caleoneen. Janet saa onnekseen vastakaikua rakkaudelleen ja tapaa salaa rakastaan linnan lähellä puun juurella. John vannottaakin jokaisella kerralla vievänsä Janetin vihille, mutta voisiko niin oikeasti tapahtua?

Janet ja linnanherra herätti hyvin ristiriitaisia tunteita. Se on kuin jonkinlainen prinssi - prinsessa satu, jossa sattuu olemaan erittäin häntäheikki prinssi. Aihe ja kirjoitustyyli ei oikein kulje käsi kädessä. Kirjoitustyyli tuntuu suuntautuvan huomattavasti nuoremmalle lukijalle, kun taas aihe voisi olla hieman vanhemmalle nuorelle. Kirjasta tulee mieleen vanhat prinsessasadut, mutta seksin ja siitä puhumisen määrä pilaa mielestäni kirjalta mahdollisuuden olla pienten tyttöjen ja poikien prinsessa-prinssi satu. Brandonin kirjoitustyyli voisi kuitenkin sopia sellaisiin kirjoihin.

Oman mielenkiintoni kirjaa kohtaan herätti 1300 -luvun Skotlanti, joista Skotlanti ei näkynyt kirjassa paljon mitenkään. Lyhyytensä takia ei tietenkään jääty esittelemään erityisemmin 1300 -luvun elämäntyyliäkään, mutta pieniä arkisia asioita sentään oli juoneen upotettu.

Janet on kirjan päähenkilö, mutta ihmeen vähän oli hänen elämäänsä kirjaan laitettu. Juoni sinkoili sinne tänne tarinoiden milloin kenestäkin. Suurin osa näistä ihmisistä ei tainnut edes varsinaiseen juoneen liittyä. yhdestäkään henkilöstä ei saanut otetta.


Janet ja linnanherra, 2014
Kvaliti
Kansi: Veera Kekäläinen
s. 153

perjantai 24. helmikuuta 2017

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää


Helsinkiläinen Katja Kivinen rakastuu tulisesti Asla Karhuvuomaan ja onkin pian itsekin Karhuvuoma. Aslan perässä Katja muuttaa rakkaasta Helsingistä Muonioon asti ja saa pestin Muonion kunnanjohtajana. Vaikka taitoa riittäisi, ei Katjaa tunnuta ottavan tosissaan sukupuolensa takia ja pian onkin varsinainen soppa valmis, kun Katja yrittää vetää läpi suurta poromiehiä suututtavaa hanketta.
Katja kärsii valonpuutteesta ja hiljaisuudesta. edes Asla ei tunnu enää virkkavan sanaakaan. Kun vielä appiukko Piera pääsee vauhtiin vastustaessaan Katjan hanketta, tuntuu asuminen lapissa mahdottomalta.

Paukkupakkaset ja pimeys ei poistu vitamiinipillereillä ja mangoilla, mutta aina niillä voi yrittää itseään piristää. Jääräpää on hauska, mutta omalla tavallaan kantaaottava kirja. Puhutaan terveydenhuollon ja muiden julkisten palveluiden vähentämisestä ja perheväkivallasta. Ne ovat suuria aiheita, jotka tarjoavat ajattelemisen aihetta, mutta eivät tunnu raskailta yhdistettynä kirjan tarjoamaan huumoriin ja mahtaviin hahmoihin.

Hahmot ovatkin parasta kirjassa, vaikka ei tässä muutenkaan mitään vikaa ollut. Miespuoliset hahmot vaikuttivat kaikkein onnistuneimmilta. etenkin Asla Karhuvuoma, joka oli varsin monipuolinen henkilö. Kestävästä, perinteisestä muodista kiinnostunut jääräpäinen tuppisuu, joka katselee romanttisia elokuvia ja juo vihreää teetä. Vastakohtana kirjasta löytyi myös Piera Karhuvuoma. Lähestulkoon kaikkea vastustava äkkipikainen ukko, joka oli myös hauska hahmo.

Pidin myös siitä, että Heikkinen käytti kirjassa Lapin murretta ja saamen kieltä, ne toivat siihen lisää lapin tunnelmaa.


Jääräpää, 2014
Johnny Kniga
s. 301

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Robert Kirkman & Jay Bonansinga: The Walking Dead -Kuvernöörin tuho osa 1


lily Caulin elämä on viimeinkin hieman turvallisempaa, vaikka maailman on valloittanut vaaralliset, haisevat zombit, jotka janoavat ihmislihaa. Hän ei vieläkään suostu ymmärtämään Kuvernöörin tapoja johtaa turvapaikka Woodburya, mutta luottamus tätä kohtaan kasvaa siitä huolimatta.
Samaan aikaan kuitenkin osa Woodburyn väestöstä näkevät Kuvernöörin teennäisen kuoren läpi, suoraan sekopäiseen sisimpään. Kun sitten Woodbyryyn ilmestyy vieraita ihmisiä, jotka Kuvernöörin mielestä ovat uhka, on muutalla asukkaalla mahdollisuus uuteen elämään.

Kuvernöörin tuho osa 1 on kolmas osa The Walking Dead -kirjasarjasta.
Tätä kirjaa lukiessa teki mieli takaisin turvallisen televisioversion maailmaan. Kirjan alku oli saman tapaista, kuin aikaisemmatkin osat ja mielenkiintoista luettavaa, mutta kun sitten odottamani televisiosta tutut henkilöt astuivat kuvaan, muuttuikin kirja turhan raa´aksi. Kaikkia kohtia en pystynyt edes lukemaan, vaan oli hypeltävä kamalampien kohtien yli, sen verran tarkkaa kidutuksen kuvausta kirjan loppupuolelta löytyi.

Zombit olivat pienessä osassa tällä kertaa ja suurimmiksi aiheiksi nousikin ihmisten välinen draama ja pahuus. Toki zombit örisivat kokoajan jossakin taustalla, mutta "turvallisessa" Woodburyssä ei ihmiset niin suuresti siitä enää välittänyt. Onneksi Lilyn mukana päästiin aiemmista osista tuttuun tyyliin, ja pienille hengähdystauoille pahuuden keskeltä.

En halua suuria juonipaljastuksia kertoa, mutta televisioversion katsojien on turha pelätä, että kirja olisi sarjan toistoa, sillä niin paljon tämä poikkeaa sen tapahtumista. Kuvernöörin tuho on jaettu kahteen osaan ja vielä olisi lukematta osa 2, jonka aion lukea tämän kirjan raakuuksista huolimatta ja selvittää miten kaikille hahmoille käy.

Lue myös: Kuvernöörin nousu ja Tie Woodburyyn.


The Walking Dead -Kuvernöörin tuho osa 1, (The Walking dead: The Fall of The Governor, 2013)
Like, 2016
Suom. Marika Saastamoinen
s. 288

torstai 16. helmikuuta 2017

Tove Jansson: Taikatalvi


Muumipeikko herää talviuniltaan ja huomaa, että muu perhe nukkuu edelleen. Lumi on saartanut koko muumitalon ja Muumilaakso on aivan valkoinen. Muumipeikko ei saa enää unta, joten hän päättää lähteä tutkimaan pelottavan näköistä laaksoa. Pian hän kuitenkin huomaa, että talvesta huolimatta laaksossa on paljon elämää, vaikka kaikki eivät haluakkaan näyttäytyä. Muumipeikko tapaa myös Pikkumyyn, joka on myös herännyt kesken talviuniaan. Talven kylmään ja pimeään on Muumin vaikea tottua, mutta onneksi tekemistä tulee paljon, kun muumitaloon asettuu vieraita.

Taas yksi tunnelmallinen muumikirja luettu. Muutamat malttamattomat ja leikkisät hahmot toivat kyllä rauhallisen kuvailevan tunnelman vastapainoksi hauskaa toimintaa. Mielestäni kirja olikin hyvin tasapainotettu sekoitus rauhallisia talvimaisemia ja hauskoja lumihankileikkejä. Vaikka keliä ulkona ei voi kovin talviseksi kutsua, tätä kirjaa lukemalla pystyi hyvin kuvittelemaan valtavat taloa saartavat lumikinokset tuonne ikkunaverhojen taakse.

Taikatalvi on mielestäni Muumipeikon kasvutarina. Äiti ei herää, vaikka kuinka yrittäisi ja pieni Muumipeikko joutuu yksin tuntemattomaan, pelottavaan maailmaan ja joutuu ottamaan paljon vastuuta itsensä lisäksi myös kaikesta, mikä kuuluu perheelle. Lohduttava opetus kirjassa kuitenkin on, että vaikka kaikki ei sujuisi, niin kuin haluaa, eikä Muumipeikkokaan onnistunut säilyttämään ihan kaikkia vartioimiaan tavaroita, kaikki järjestyy kuitenkin lopulta.

Ihanan tarinan lisäksi kirjassa oli runsaasti mahtavia piirroksia. Kauniita talvimaisemia kannattaakin pysähtyä tarinan keskellä hetkeksi ihastelemaan.


Taikatalvi, (Trollvinter, 1957)
WSOY, 1957
Suom. Laila Järvinen, (Tarkastanut Päivi Kivelä, 2010)
Kuvat: Tove Jansson
s. 121

torstai 9. helmikuuta 2017

Dolores Redondo: Myrskyuhri


Rikosylikonstaapeli Amaia Salazar saa kollegoidensa kanssa tehtäväksi selvittää kätkytkuolemaa, joka vaikuttaa epäilyttävältä vauvan isän takia. Isä yrittää ryöstää vauvan ruumiin, mutta hänet saadaan pysäytettyä. Isä kuitenkin mumisee jotakin tehtävän loppuun suorittamisesta, joka saa poliisit epäilemään, ettei lapsi kuollutkaan luonnollisesti.
Mysteerin ratkaiseminen vaikenee päivä päivältä, kun todistajien suut sulkeutuvat yksi kerrallaan. Amaia ryhmineen saa kuitenkin pikkuhiljaa johtolangoista kiinni ja huomaavat että pahuus ympäröi tapahtumia.

Myrskyuhri on Baskimaan murhat -trilogian kolmas osa. Kaksi ensimmäistä osaa saatteli lukijan syvälle Baskimaan kulttuuriin ja uskomuksiin, julmien rikosten ohessa. Amaian karu menneissyys paljastui pikkuhiljaa sarjan edetessä ja Myrskyuhri kutoi kaikkien osien tapahtumat yhtenäiseksi tarinaksi. Tämä trilogia kannattaa siis ehdottomasti lukea järjestyksessä.

Myrskyuhri ei jäänyt aikaisempien osien varjoon. Synkkä talvi, kolea ilma, taianomainen tunnelma ja olennot, niin hyvät, kuin pahatkin tekevät tästä kirjasta mahtavan kokonaisuuden. Pääpahis oli yllättävän ilmiselvä tapaus, mutta jännite kasvoi silti kohti kirjan loppua askel askeleelta ja kaikki epäselväksi jääneet asiat paljastuivat mukavaan tahtiin. Ainoastaan yhden henkilön kohtalo jäi omasta mielestäni hieman epäselväksi, vaikka aivan viimeisellä sivulla hänet vielä mainittiinkin.

Arvostus tätä trilogiaa ja kirjailijaa kohtaan vain kasvoi, kun luki kirjailijan jälkisanat ja omistuksen Ainaralle, pienelle vuosia sitten murhatulle ja uhratulle vauvalle. Vaikka juoni onkin keksitty, on siinä silti hippunen karmaisevaa, silmiäavaavaa totuutta.

Lue myös: Näkymätön vartija ja Luualttari.


Myrskyuhri, (Ofrenda a la tormenta, 2014)
Gummerus, 2016
Suom. Sari Selander
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
s. 578

tiistai 7. helmikuuta 2017

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja


Mielensäpahoittaja on vanha mies, joka ei ihan ymmärrä nykypäivän uusia asioita ja kertookin mielellään, mikä ennen oli paremmin. Kun kuolema sitten käy miehen mielessä, on aika alkaa järjestelemään asioita. Mitä sitä turhaan hautajaiskuluja ja järjestelyitä lapsien murheeksi jättää. Poika ei ymmärrä isänsä uutta ideaa ja kammoaa isänsä uutta rakennusprojektia, eli hauta-arkkua. Mies kuitenkin tarmokkaasti hoitaa kuolemaansa liittyviä asioita valmiiksi, vaikka mikään ei helpolta tunnukkaan ja monta asiaa tökkii vastaan matkan varrella.

Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja oli ihan hauska kirja. Hauskuuden keskeltä voi jäädä huomaamatta haikeammat asiat, joita kirjasta kuitenkin löytyy myös. Kirjasta jäi tunne, että oli sitten hauskaa tai haikeaa, kumpikin kuuluu elämään ja vaikeammistakin asioista selvitään, kun pitää tolkun päässä.

Hauskuutta kirjaan tuo mielensäpahoittajat vahvat mielipiteet asiasta, kuin asiasta, sekä vanhan ja uuden ajan kohtaaminen. Henkilöhahmot olivat onnistuneita. Parhaiten mieleen jäi Sivistynyt lättähattu ja naapurin thaimaalainen vaimo, jotka olivat molemmat onnistuneita hahmoja pienistä rooleistaan huolimatta.

Kirja oli erikoispainos, jonka lopussa oli lyhyt Mielensäpahoittaja -aikamme teatterista niminen tarina. Itse pidin kuitenkin varsinaisesta kirjasta huomattavasti enemmän, vaikka olihan tässäkin tarinassa hauskoja letkautuksia. Kirjan ja tämän tarinan välillä olisi ehkä kannattanut pitää pieni tauko, kun hypättiin äkkiä aivan eri aiheeseen, mitä kirja oli käsitellyt.


Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja, 2014
WSOY, 2014
Mielensäpahoittaja -aikamme teatterista, 2016
s. 248 + 16

maanantai 30. tammikuuta 2017

Jack London: Erämaa kutsuu + novelleja


Buck on valtava, kaunis sekarotuinen koira Kaliforniasta. Hän viettää mukavaa arkea ihmisperheen keskuudessa, kunnes joutuu ryöstetyksi ja maksuksi ryövärin peliveloista. Kultaryntäyksen ansioista, isot pitkäkarvaiset koirat menevät, kuin kuumille kiville ja Buck myydään kauas pohjoiseen, Alaskan rajamaille. Buck joutuu kokemaan kovia ja oppii, ettei ole enää pomo ihmisten keskuudessa. Myös raskas työ vetokoirana hyytävässä ilmastossa kuohivat kaikki menneen elämän iloisien päivien haaveet pois ja tuo tilalle kaipuun erämaahan villien veljien joukkoon.

Erämaa kutsuu on minulle lapsuudesta tuttu animaatioelokuvan muodossa (Erämaan kutsu), mutta aikaisemmin en ole lukenut Jack Londonia ja tämä teos on yksi hänen tunnetuimmistaan. Erämaa kutsuu on lyhyt teos, joten tämän kirjan loppuun oli lisätty kuusi novellia. Kirja on mielestäni aika surullinen, vaikka Buck olikin ihanan positiivinen koira. Buckin elämän muuttuminen niin suuresti, pienessä ajassa tuntui kuitenkin julmalta. Aurinkoisesta Kaliforniasta, suoraan kulmään lumiseen erämaahan kuolettavan raskasta työtä tekemään, enemmän tai vähemmän raakojen ihmisten kanssa.

Novellit olivat kaikki samaan teemaan kuuluvia, kuin Erämaan kutsukin. Kaikissa taidettiin oleilla samalla alueella Alaskan laitamilla ja kultaryntäys oli isossa osassa tarinoissa. Muutamasta novellista löytyi myös keskenään samoja henkilöitä, vaikka tarinat eivät muuten liittyneet toisiinsa. Tarinat olivat tunnelmallisia ja valtava kylmyys ja kyseisen elämäntavan raakuus oli aidosti kuvailtu. Jack London lähti aikoinaan itsekkin kullan perässä Dawsoniin, josta tarinat kertovat. Tämä varmasti vaikuttaa osaltaan tarinoiden uskottavuuteen, kun kirjailija oikeasti tiesi mistä kirjoitti.


Erämaa kutsuu, (The Call of the Wild, 1903)
Otava,
Suom. Jalmari Sauli
s. 245

maanantai 23. tammikuuta 2017

Sophie Kinsella: Himoshoppaajan vauva


Becky ja Luke Brandon odottavat esikoistaan. Mikä voisikaan olla parempi syy shoppailuun. Vauva kun tarvitsee niin paljon kaikkea. Varsinkin kaikkea muodikasta päällepantavaa ja vähintään viidet vaunut. Becky saa kuulla kuitenkin jostakin vielä muodikkaammasta. Nimittäin kuuluisuuksien synnytykset hoitavasta synnytyslääkäristä, jonka vastaanotolle on tunkua. Beckyn on pakko päästä vastaanotolle, sillä myös hän haluaa yllätyskoreja ja teekutsuja julkkisten kanssa, joista on kuullut huhuja, tulevilta muotimutseilta, jollainen aikoo tietysti itsekin olla. Kun Becky saa itsensä keploteltua vastaanotolle Luken kanssa, hänelle selviää jotakin Luken menneisyydestä, joka tuntuu tuhoavan koko heidän suhteensa.

Himoshoppaajan vauva on viides osa Himoshoppaaja -sarjasta.
Ehkä olen viimein oppinut lukemaan himoshoppaaja kirjoja oikein, sillä minua ei häiritse enää lähes ollenkaan Beckyn valehtelu ja tuhlaaminen, jotka tuntuivat hyvinkin häiritseviltä ensimmäisissä osissa. Tähän kirjaan on keksitty myös niin paljon uudenlaista asiaa vauvan myötä, että viihdyin tämän parissa vähintään yhtä hyvin, kuin hetki sitten lukemani Himoshoppaajan siskonkin.

Himoshoppaaja -sarja tuntuu olevan viihdyttävää luettavaa, kun muistaa oikean asenteen mukaan lukuhetkeen. Loppu on ennalta-arvattava, mutta jos sen unohtaa ja nauttii vain Beckyn hölmöilystä ja kirjan kulusta on hauska lukuhetki taattu.

Sarjan lukemisen pitkittämisestä on tämän kirjan kohdalla vähän haittaa, kun itseäni ärsytti, etten muista ollenkaan millainen henkilö muotisuunnittelija Danny oli ensimmäisissä osissa. En olisi edes muistanut miten hän tunsi Beckyn, jos asiaa ei olisi kerrottu.


Himoshoppaajan vauva, (Shopaholic & Baby, 2007)
WSOY, 2008
Suom. Kaisa Kattelus
s. 379

maanantai 16. tammikuuta 2017

Peter Englund: Kuningatar Kristiina


Kristiina (1626-1689) oli Kustaa II Aadolfin tytär. Vuodesta 1644, vuoteen 1654 asti hän toimi Ruotsin hallitsijana. Hän luopui kruunusta vapaaehtoisesti, sillä hän jätti myös uskontonsa. Kristiina muutti pois Ruotsista mukanaan suuret suunnitelmat tulevaisuudelleen.

Peter Englund on onnistunut kirjoittamaan lyhyen, mutta mielenkiintoisen elämänkerran itselleni aiemmin tuntemattomasta kuningatar Kristiinasta. Kristiinan elämästä löytyisi varmasti ainesta vaikka kuinka pitkään elämänkertaan, mutta mielestäni kirja johdattelee lukijan tarpeeksi syvälle Kristiinan elämään näinkin tiiviissä muodossa. Kristiina pääsee itsekin kirjassa välillä ääneen eläessään kirjoittamiensa kirjeiden kautta.

Kirjan juoni ei kulkenut järjestyksessä lapsuudesta vanhuuteen, vaan aika paljon hypeltiin ajasta ja paikasta toiseen. Lukijan on kuitenkin kirjaa lukiessa helppo pysyä perässä, sillä ajankohta kerrotaan usein ja asioista kerrotaan tarpeeksi. Ainoana asiana kirjassa häiritsi alareunan huomautukset, jotka kertoivat lisää jostakin tietystä sivulla mainitusta asiasta. Välillä alahuomautus olisi jopa sopinut itse lauseen jatkoksi, eikä olisi edes tarvinnut erillisesti siirtää huomautukseksi. Muuten tälläiset lisätiedot ovatkin hyviä ja kiinnostavia. Mietin vain olisiko alle kolmensadan sivun pituiseen kirjaan saanut näitä huomautuksia vähemmän, kuin 120?

Kuningatar Kristiina oli koukuttava kirja ja toi mieleeni myös toisen Ruotsin kuninkaallisista kertovan teoksen, jossa kerrotaan runomuodossa Kristiinan isän, Kustaa II Aadolfin nuoruuden rakkaudesta. Tämä tuli mieleeni, kun kirjassa pilkahti tutun kuuloinen nimi. Kyllähän nimellä sitten oli kytköksiä runokirjasta tuttuun hahmoon, Ebbaan, vaikka sama Ebba tämä ei ollutkaan. (Tuomas Keskimäki: Sinä, taivaani).


Kuningatar Kristiina, (Silvermasken -en kort biografi över drottning Kristina, 2006)
WSOY, 2007
Suom. Rauno Ekholm
s. 272

torstai 5. tammikuuta 2017

Raija Oranen: Ruusun aika


Ruususen perheen keltaisessa omakotitalossa ei ole koskaan tylsää hetkeä. Helsingissä asuvaan perheeseen kuuluu Marja ja hänen tytär Meri, Esko ja hänen poika Ilmari, seka Marjan ja Eskon yhteinen tytär Roosa Maaria, eli Roope.
Roope viettää päivät koulussa ja palaa sitten kotiin, jossa Nero-koira, Senni-mummi, sekä ullakon haamujengi odottavat. Lyhyessä ajassa Ruususen perheessä ehtii sattua ja tapahtua monenmoista. Yhdessä koetaan rakkautta, surua ja iloa. Lapset kasvavat vauhdilla kohti aikuisuutta, mutta perhettä tarvitaan yhä tueksi.

Muistan heikosti katsoneeni lapsena Ruusun aikaa telkkarista ja pitäneeni siitä, joten törmättyäni kirjaversioon päätin palata Ruususten arkeen. Ruusun aika onkin niin koukuttavaa luettavaa, että kannattaa varata runsaasti aikaa lukuhetkeen. Tämä kirja nimittäin vie mukanaan, eikä sitä halua laskea käsistään pitkäksi aikaa.

Ruusun aika on aito, mutta hauska kuvaus tavallisen perheen arjesta kohelluksineen kaikkineen. Oranen on keksinyt kirjaan Ruususen perheen lisäksi loistavia hahmoja, kuten kauppias Matikaisen ja hänen vaimonsa, sekä Merin miesehdokkaat, jotka kaikki ovat tyyliltään hyvin erilaisia. Oma suosikki hahmoni on kuitenkin Roope, joka valloittaa omalla tyylillään, mielikuvituksellaan ja mahtavilla ideoillaan.

Eipä ole pitkään aikaan harmittanut minkään kirjan loppuminen yhtä paljon, kuin tämän, sillä olisin voinut jatkaa Ruususten perheestä lukemistä vielä tovin jos toisenkin.


Ruusun aika
Teos, 1992
s. 609

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

2016 & 2017


Viime vuoden alussa lukutahti ei päätä huimannut, joten luettujen kirjojen määrä jäi 46 kirjaan. Luettujen kirjojen joukosta löytyy sekä helmiä, että pettymyksiä. Luin paljon kirjoja kirjailijoilta, jotka olivat minulle ennestään tuntemattomia ja niiden joukosta löytyikin monta mahtavaa kirjoittajaa, kuten Emmi Itäränta, Dolores Redondo ja Sujata Massey.
Suurimmat pettymykset olivat kirjoja, joilta odotin aivan liikaa, kuten C.J. Sansomin Talvi Madridissa ja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia.

Joulukuu oli minulle Muumikuu, sillä Muumikirjajoulukalenterin luukusta ilmestyi joka aamu pieni PIXI -muumikirja. Kirjojen tyyli vaihteli suuresti. Välillä oli pienemmille suunnattuja hyvin yksinkertaisia kirjoja ja välillä pitempiä tarinoita mielestäni hienommilla kuvilla. Kirjoilla oli eri kirjoittajia ja kuvittajia, joten moneen makuun kalenteri tarjosi Muumitarinoita.


Tälle vuodelle en aseta itselleni tavoitteita kirjojen määrän suhteen, mutta 100 -vuotiaan Suomen kunniaksi tarkoituksenani on ainakin lukea muutamia suomalaisia klassikoita.

Hyvää uutta lukuvuotta kaikille!