sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tove Jansson: Muumipappa ja meri


Muumipappa on kyllästynyt elämään muumilaaksossa ja päättää muuttaa yhdessä perheensä kanssa kartala näkyvälle pienen pienelle saarelle. Vaikka Pikku Myy väittääkin saaren olevan vain lika kartassa.
Muumiperhe lähtee matkaan, mutta saarella oleva majakka ei olekkaan toiminnassa. Muumipappa yrittää turhaan korjata majakan valoa. Muumiperheen matkasta tulee jännittävä ja tapahtumarikas retki.

Pitkästä aikaa oli aika jatkaa muumikirjojen lukemista. Tämä oli vasta toinen muumikirja jonka luin. En tiedä pitäisikö muumikirjat lukea järjestyksessä vai ei, mutta minun lukujärjestys tulee olemaan sekalainen, vähän sen perusteella, mikä milloinkin sattuu kohdalle.

Muumipappa ja meri oli mielenkiintoista luettavaa. Hetki kestää kirjan alussa tottua "aitoihin" muumeihin, koska ne poikkeavat melko paljon telkkarista nähdyistä muumi tarinoista.
Muumit vaikuttavat masentuneilta. Varsinkin muumipappa, joka vaikuttaa täysin kyllästyneeltä elämäänsä. Se ettei muumit olekkaan kokoajan iloisia vesseleitä, saa aluksi hätkähtämään, mutta myös mielenkiinto herää, kun haluaa kuulla lisää.
Pidin kirjassa erityisesti muumumamman keksimistä ideoista piristääkseen omaa eläämäänsä, sekä kohdista joissa kuvailtiin mörköä. Mörkö kun on jäänyt itselleni etäiseksi ja tuntemattomaksi lastenohjelmissa.

Kirjasta löytyy monia kauniita piirroksia tukemaan tekstiä. Kuvassa näkyy niistä muutama.


Lue myös: Muumit ja suuri tuhotulva.

Muumipappa ja meri, (Pappan och havet, 1965)
WSOY, 1965
Suom. Laila Järvinen
s. 182
Päällys ja kuvitus: Tove Jansson

Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme


Samantha Sweeting on ylikireä huippu lakimies tunnetussa lakitoimistossa. Hän ei osaa yhtäkään kotiaskaretta, ei siivoamista, kokkaamista tai pyykkäämisä.
Samantha päätyy taloudenhoitajaksi perheeseen joka uskoo hänen olevan huippukokki, joka pyöräyttää heille herkut hetkessä ja pitää talon puhtaana ja pyykit silitettyinä.
Samantha ottaa härkää sarvista ja aloittaa työt, jotka menevät tietysti päin mäntyä. Hän saa huomata, että ruuanlaitto ei olekkaan niin yksinkertaista. Pesukonekkin on täynnä ties mitä nappuloita.
Samantha on jo luovuttamassa, kun hän tutustuu talon komeaan puutarhuriin, jonka äiti päättää ottaa huolekseen Samanthan kouluttamisen huippu taloudenhoitajaksi.

Kinsella on tunnettu Himoshoppaaja kirjoista, mutta enemmän minun mieleeni ovat nämä hänen yksittäiset kirjat. Himoshoppaajat ovat kyllä lukulistalla.

Kinsella ei tuottanut pettymystä tälläkän kertaa. Varsinainen talousihme oli hauskaa ja kepeää luettavaa. Päähenkilö on superihana hauskoine ajatuksineen. Tätä kirjaa lukiessa ajatuksetkin muuttuvat kepeiksi ja tressi poistuu. :D
Kirjasta löytyy tottakai Chick-litin tapaan kunnon romanssi, joka onkin kuumaa huumaa välillä ja oikein herkullista luettavaa.
Vaikka Varsinainen talousihme on hyvä kirja jota suosittelen chick-litin ystäville, on se silti mielestäni Kinsellan kirjoista ehkä jopa huonoin. En tiedä tarkalleen mistä tälläinen tunne tuli. Ehkä kirjan aihe ei sytyttänyt niin paljon kuin muissa? Toisaalta en keksi kirjasta mitään huonoa sanottavaa, tämä kirja vaan ei jättänyt lopuksi kovinkaan kummoista fiilistä, toisin kuin jotkin Kinsellan kirjat, kuten Kevytkenkäinen kummitus.

Lue myös: Himoshoppaaja vierailla mailla, Muistatko minut?, Himoshoppaajan salaiset unelmat, Salaisuuksia ilmassa.


Varsinainen talousihme, (The Undomestic Goddess, 2005)
WSOY, 2007
Suom. Ulla Selkälä
s. 424
Päällys: Elina Warsta

perjantai 29. elokuuta 2014

Reijo Mäki: Intiaani

Yksityisetsivä Vares odottaa naisystävänsä Petran kanssa vierasta saapuvaksi Petran mökille. Vierasta ei kuitenkaan kuulu mitään, joten Vares ja Petra menevät tutkimaan laivan myöhästymisen syytä. Laiva löytyykin sumun keskeltä merestä liikkumattomana. Mitä on tapahtunut yhteysalukselle?
Samaan aikaan Amerikan Montanassa crow-intiaanien reservaatissa Albert Sweetgrass saa viestin rakkaaltaan, jonka on jokin aika sitten pelastanut. Tytty on taas pulassa. Niimpä Sweetgrass lähtee Suomeen tavoittelemaan Jussi Varesta.

Intiaanissa seikkailtiin perus Turun lisäksi vaihteeksi myös Amerikassa. Amerikan seikkailuja kuvailtiin yllättävän paljon ja itse Vareksen seikkailut jäivätkin vähemmälle mitä odotin. Kirjan loppupuolella Vereskin pääsi enemmän toimintaan mukaan, vaikka ei siinä tarkoituksessa mitä aluksi luulin.
Kirjan alussa tapahtuva verilöyly laivassa ei olekaan kirjan pääasia ja sitä setvitääkin melko vähän ja haparoiden. Pidin kirjasta todella paljon, juuri tälläisen asetelman takia, että monet eri yhteydet punoutuvat pikkuhiljaa yhteen. Uudenlaista mielenkiintoa kirjaan toi myös Amerikassa tapahtuvat tarinat, sillä sielä oli täysin uudenlaisia seikkailuja.

Vaikka Varekset ovat mielestäni todella hyviä, hauskoja ja meneviä kirjoja, en niitä edelleenkään lukisi montaa peräkkäin. Olen kerran kokeillut ja siinä vaiheessa itselleni ainakin tulee Vares ähky. Vaikka kirja näin yksinään luettuna tuntuu uudellaiselta ja jännittävältä, huomaa niiden samankaltaisuuden, kun alkaa lukemaan montaa peräkkäin. Samat vitsit ja tutut naamat jaksavat viihdyttää loistavasti yhden kirjan kerrallaan. Kaikkien Vareskirjojen lukemiseen tulee siis menevään aikaa, mutta eipä siinä mitään aikarajaa olekkaan. Muutenkin vanhempien Vares kirjojen lukemista lykkään aina vaan, sillä tykkään huomattavasti enemmän näistä uusista.

Lue myös:
Sheriffi, Mullan maku


Intiaani
Otava, 2013
s. 461
Kannen suunnittelu: Timo Numminen

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Eve Hietamies: Tarhapäivä


Viisi vuotta on kulunut siitä kun Antti Pasasen elämä mullistui. Paavo poika syntyi, eikä Paavon äidistä Piasta ollut lasta hoitamaan. Antti jäi siis kotiin Paavon kanssa. Nyt Vauva aika on ohi ja Paavo on viisi vuotias. Antti on uusien haasteiden keskellä, kun työ ja tarhapäivät pitää sovittaa yhteen. Antin ja Paavon elämä rullaa eteenpäin kuitenkin tasaisesti, kunnes Ennin tytär Terttu muuttaa Pasasille.
Antilla on paljon opeteltavaa tyttölapsen kanssa elämisestä. Mitkä vain vaatteet kun ei kelpaakkaan aamulla ja Pasasilta löytyvät elokuvatkin ovat poikien elokuvia.

Luin vasta hetki sitten Tarhapäivää edeltävän kirjan Yösyötön. Yösyöttö teki minuun niin suuren vaikutuksen, että en malttanut odottaa Tarhapäivän kanssa kauempaa.

Tarhapäivä oli yhtä mahtava kuin Yösyöttökin. Hietamies on luonut viisivuotiaiksi kasvaneista Paavosta ja Tertusta ihanat hahmot. Itselläni kun ei vielä ole lapsia voisi kuvitella ettei tälläisiin kirjoihin oikein voi samaistua, mutta Hietamies kirjoittaa niin uskottavasti ja elävästi, että Pasasten elämän voi kuvitella täysin. Siihen en osaa ottaa kantaa miten oikealta tuo heidän elämänsä kuulostaa lukiosta joilla on lapsia tai enemmän kokomuksia niiden hoitamisesta.

Kirja käsittelee paljon tyttöjen ja poikien eroja, joka tekee kirjasta hauskan. Antin tyttötietämys, kun vaikuttaa aika heikolta. Onneksi tuttu poliisimies osaa auttaa, kun Tertulle pitää tehdä kissapuku kouluun.

Yösyötöstä tuttuja puiston naisia esiintyy edelleen tässäkin kirjass, vaikka Yösyötössä jotenkin jäikin sellainen olo, että he eivät enää jatkossa pyörisi ympärillä. Minusta heidän kirjassa olo oli hyvä juttu, sillä varisnkin Pihla-Puolukasta kertovat jutut olivat hauskoja.

Suosittelen tätä jatko-osaa kaikille, sillä Pasaten perheessä viihtyy loistavasti.

Yösyöttö

Tarhapäivä
Otava, 2012
s. 447
Kansi: Markus Pyörälä

tiistai 19. elokuuta 2014

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri


Vanhus ei ole saanut kalaa kahdeksaankymmeneenneljään päivään. Hänen seuranaan ollut poika käsketään kalastamaan toiseen veneeseen, jotta hän saisi saalista. Vanhus joutuu nyt kalastamaan yksin, mutta hänen toivonsa elää yhä. Hän ajattelee ettei epäonni voi jatkua ikuisesti ja sinnikkäällä yrittämisellä kalaa kyllä tulee lähiaikoina. Hän vannoo itselleen saavansa todella ison kalan ja todistavansa kaikille, että ei ole toivoton tapaus.

Ernest Hemingway on kirjailija jolta luin vasta nyt ensimmäisen kirjan, vaikka hän on erittäin tunnettu. Vanhus ja meri on ollut pidempään lukulistalla, mutta nyt törmäsin siihen vanhempieni kirjahyllyä tutkiessani ja yllätyin... olen nimittäin aina kuvitellut kirjan paljon pidemmäksi mitä se todellisuudessa oli. Olen vain satunnaisesti kuullut joiltakin tuttavilta valitusta siitä, että kokonainen kirja kertoo vain yhdestä kalareissusta, mutta nyt kun itse näin kirjan ajattelin, että eihän näin lyhyeen kirjaan varmaan muuta mahtuisikaan.

Niimpä tartuin heti kirjaan ja nopeastihan se olikin luettu, vaikka kirjan tyyli onkin sellainen, että lukutahti hidastuu ja lukemaansa alkaa miettiä aika paljon jo kirjan edetessä. Kirjan voi lukea vain tarinana, mutta jos sitä alkaa miettiä tarkemmin siitä voi löytää monenlaisia opetuksia ja varmasti eri lukija voi sen tulkita täysin erillä tavalla.

Vanhuksen ja meren perusteella Hemingway on mielestäni loistava kirjoittaja. Yksinkertaisesta aiheesta tulee kaunis ja monipuolinen tarina. Vaikka kirja onkin jo vähän vanhempi ei kirjoitustyyli vaikuta liian vanhalta. Vanhuksen mietteitä unohtuu helposti lukemaan kerralla koko kirjan ajaksi, joten suosittelen varaamaan aikaa lukemiseen niin ettei kokoajan tarvitse keskeyttää.

Vanhus ja meri oli mielestäni kaunis kirja, mutta surullinen. Onko muut kirjan lukeneet kokeneet tämän surullisena?


Vanhus ja meri, The Old Man and The Sea, 1952)
Tammi
Suom. Tauno Tainio
s. 133

maanantai 11. elokuuta 2014

John Irving: Vesimies


Vesimies kertoo Fred Trumperista eli juksusta. Juksulla tekee väitöskirjaa muinaisalanorjalaisesta runoelmasta. Hän on karannut kotoa alppihiihtäjä vaimonsa Biggien ja heidän poikansa luota ja asustelee tyttöystävänsä kanssa, joka myös tahtoo lapsen.
Juksu on elämässään melko hukassa, eikä oikeaa suuntaa tunnu löytyvän. Kommelluksilta juksu ei välty varmaankaan yhtäkään kokonaista päivää.

Vesimies on ensimmäinen John Irvinin kirja jonka olen lukenut. Kirja sopi loistavasti nyt luettavaksi, kun olen mukana keltaisen kirjaston lukuhaasteessa ja tämä oli nyt toinen haasteeseeni lukemani kirja.

Olen pitempään ajatellut lukevani Irvinin kirjan Kunnes löydän sinut, mutta ehkä tämä huomattavasti lyhyempi Vesimies on parempi aloitus, kun en ole ennen Irvinin tuotantoon tutustunut. Nyt sain hieman tuntua Irvinin kirjoitustyyliin.

Vesimies on kommelluksien kirja. Juksu on hahmona varsinainen kummajainen. Valheelliset selitykset tulevat hänen suustaan ehkä jopa helpommin, kuin totuus. Tosin kovin uskottavilta hänen selityksensä eivät kuulosta, joka tuokin kirjaan aika usein koomisen vaikutelman. Kuten kohdassa, jossa hän on kiihkeillä epäonnistuneilla treffeillä opiskelijatytön kanssa ja huonossa kunnossa kotiin saapuessaan selitykset vaimolle on kyllä hauskaa luettavaa.

Kirjassa hypitään välillä ajassa jossa Juksu on vielä vaimonsa luona ja välillä taas kerrotaan ajasta jolloin hän asuu tyttöystävänsä kanssa. Kerran päästään jopa hänen lapsuuteensa. Pikkuhiljaa edestakaisin hyppivistä luvuista koostuu selkeä tarina Juksun elämästä alusta loppuun.

Tämän leppoisan ja hauskan kirjan perusteella voin jatkossakin Irviniä lukea hyvällä mielellä, vaikken tiedäkään kuinka samantapaista tämä muiden hänen kirjojensa kanssa on.



Vesimies, (The Water-Method Man, 1972)
Tammi, 1991
Suom. Kristiina Rikman
s. 420
Päällys: Herbie Kastemaa

torstai 7. elokuuta 2014

Candace Bushnell: Carrien nuoruusvuodet


Carrien nuoruusvuodet kertoo Sinkkuelämästä tutun Carrie Bradshawn viimeisestä lukiovuodesta. Carrie elää tavallisessa pikkukaupungissa ja kasvaa kohti aikuisuutta poika ja ystävä huolien kautta. Hänestä tuntuu että hän on ainoa joka ei ole vielä harrastanut seksiä. Ystävät ympärillä tuntuvat löytävän poikaystävät kovin helposti.

Olen suuri sinkkuelämää fani, joten tämä kirja kuulosti ehdottomasti pakolliselta luettavalta.
Kirja koostui Carrien ja hänen ystäviensä nuoruuden poikahuolista, ystävien välisestä draamasta ja unelmista.
Kirja oli kevyttä luettavaa ja ihan hyvä nuortenkirja, mutta sinkkuelämään en sitä edes voi verrata, sillä tämä oli aivan eri maailmasta.
Carrien hahmo nuorena oli täysin erilainen, kuin olin hänet itse kuvitellut sinkkuelämää katsoen. Nuori Carrie kokkaili kotona... Mitä ihmettä? Carrieko kokkaamassa!
Kirja oli siis suuri pettymys, sillä odotin kirjassa olevan jotain vähän syvällisempiä ajatuksia, kun kyse oli kuitenkin Carriesta, mutta se oli vain "aivotonta" teinihömppää.
tämä oli ensimmäinen Carriesta kertova kirja jonka olen lukenut, mutta jos muut kirjat ovat yhtä huonoja pysyn mielelläni televisiosarjassa...
Ainoa mielenkiintoinen asia kirjassa oli Carrien perhe johon sai tutustua.


Sinkkuelämää: Carrien nuoruusvuodet, (The Carrie Diaries, 2010)
Tammi, 2010
Suom. Liisa Laaksonen
s. 398
Kansi: Eevaliina Rusanen