lauantai 20. lokakuuta 2018

Arhippa Ristimäki: Ylähyllyn kaverukset Uku ja Lele


Metsänpeikot Uku ja Lele joutuvat kumpainenkin pakenemaan kodistaan, kun molempien asuinpaikat jyrätään. Peikot etsivät turvallista paikkaa, jossa yöpyä ja päätyvät sattumalta samaan kirjastoon Helsinkiin. Kirjasto vaikuttaa pelottavalta ja vaarojen täyteiseltä paikalta. Ihmisiä on paljon ja he tekevät ja sanovat kummallisia asioita. Onneksi kirjasto on täynnä hyviä piilopaikkoja ja kaupungista löytyy uusia ystäviä, jotka auttavat, kun kaksikko joutuu pulaan.

Ylähyllyn kaverukset Uku ja Lele aloittaa sarjan metsänpeikoista, jotka yrittävät sopeutua kaupunkilaiselämään.
Harvemmin luen lastenkirjoja, mutta nyt kun postilaatikosta tulla tupsahti tälläinen, niin päätin heti pitkästä aikaa kokeilla. Hyvät fiiliksethän tästä sitten jäi. Ylähyllyn kaverukset Uku ja Lele on monipuolinen ja tapahtumia riittää. Kirjassa on onneksi reilu 180 sivua, joten tarpeeksi ehditään asioihin syventyä.

Kirjan tapahtumapaikkana toimii Helsinki, joka poikkeaa suuresti metsänpeikkojen rauhallisista entisistä asuinpaikoista. Onneksi peikot löytävät uuden kodin juuri kirjastosta, tuhansien mielenkiintoisten kirjojen keskeltä. Kirjat ja musiikki ovatkin aika suuressa roolissa ja monia kirjoja ja kappaleita siteerataan tai niistä kerrotaan muuten vain jotakin mielenkiintoista. Kirjailijan kiitoksista löytyy myös pitkä lista kirjailijoita ja muusikkoja, joiden töistä kirjassa on puhuttu, joten mielenkiintoisilta kuulostavat kirjat on helppo etsiä omallekin lukulistalle.

Lukemisen ja musiikin kuuntelun lisäksi peikot saattavat itsensä mitä kummallisimpiin seikkailuihin, syövät omasta mielestään herkullista ruokaa ja kertovat tahattomasti hauskoja juttuja lukijalle, kun eivät oikein ymmärrä ihmisten elämää. Peikot kun eivät tiedä mikä on työväenopisto ja pienet koululaisetkin heijastinliiveissään saattavat aiheuttaa väärinkäsityksiä.

Kirja on kuvitettu suurilla ja kauniilla kuvilla, joissa esiintyvät Ukun ja Lelen lisäksi myös muut kirjan hauskat eläinhahmot, kuten kummallisesti puhuva Robert-rotta ja ihmistä esittävä Kuru-pulu. Heidän lisäkseen kirjasta löytyy myös joukko muita loistavia hahmoja.


Ylähyllyn kaverukset Uku ja Lele
KVALITI, 2018
Kuvitus: Riitta Piuva
s. 186
Kirja kustantajalta

torstai 18. lokakuuta 2018

Sujata Massey: Rei Shimura ja helmenkalastaja


Antiikkikauppias Rei Shimura on muuttanut miesystävänsä Hughin luo Washingtoniin. Pariskunta suunnittelee häitään ja miettii tulevaisuuttaan. Rein taipumus sekaantua kaikenlaisten rikosten selvittelyyn, tuntuu tulevan onnellisen avoliiton tielle, kun Rei saa mielenkiintoisen pyynnön uudelta tuttavaltaan. Rei työskentelee uuden ravintolan sisustuksen parissa ja kun ravintolan hovimestari pyytää tätä etsimään hänen kadonneen äitinsä, ei Rei malta jättää asiaa sikseen, vaikka Hugh toivoo Rein hieman rauhoittuvan ja jättävän tämän tapaiset seikkailut jo taakseen.

Rei Shimura ja helmenkalastaja on seitsemäs osa Rei Shimura -sarjasta.
Tässä osassa, ei enää Japanissa matkusteltu lainkaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö Japani näkyisi kirjassa edelleen kaikenaikaa. Rei haikailee Japaniin, syö japanilaista ruokaa ja myy japanilaista antiikkia. Japanin ja Amerikan välisiä kulttuurieroja käsitellään paljon.

Yleensä kirjan nimi on ennustellut hieman kirjan aihetta ja sitä mikä on aiheena isossa roolissa, mutta tällä kertaa kirjan nimessä mainittu helmenkalastaja, ei lopultakaan tullut suuremmin esiin. Helmenkalastajista ja kaikesta siihen liittyvästä ei siis puhuttu paljoa, vaikka aihe olisi varmasti ollut mielenkiintoinen. Sen sijaan kirjan suurin aihe oli ravintolat ja ruoka. Kaikissa Rei Shimura -kirjoissa on jollakin tapaa ruoka esillä, mutta nyt siitä sai kuulla enemmän, kuin aiemmin. Ruuan ohella kaikenlaiset sieppaukset ja katoamiset kantoivat juonta eteenpäin. Myös Rein ja Hughin suhdetta käsiteltiin ja pariskunta ehtikin sotkea asiansa jälleen kerran. Nämä Rein suhdeongelmat ja vaaroihin joutumiset eivät enää tässä vaiheessa sarjaa yllätä. Tällä kertaa suhdeongelmiinkin tuli tosin paljon synkempi häivähdys.

Perinteisistä murhadekkareista tämä sarja menee osa osalta kauemmas. Tälläinen muutos ei haittaa. En kaipaa kaikilta kirjoilta kymmentä ruumista ja murhaajan etsintää. Tässäkin kirjassa riitti mielenkiintoista asiaa ilman tälläistakin aihetta.

Lue myös: Rei Shimuran ensimmäinen tapausRei Shimura ja zen-temppelin arvoitusRei Shimura ja ikebana-mestariRei Shimura ja tappava mangaRei Shimura ja morsiuskimono ja Rei Shimura, samurain tytär.


Rei Shimura ja helmenkalastaja, (The Pearl Diver, 2004)
Gummerus, 2006
Suom. Titta Leppämäki
s. 445

maanantai 15. lokakuuta 2018

Sofi Oksanen: Norma


Norma Rossin elämä ei ole aivan samanlaista, kuin muilla naisilla. Hän joutuu pelkäämään ja piilottelemaan itseään erilaisuutensa vuoksi. Hänellä nimittäin on hyvin erityislaatuiset hiukset. Kun Norman elämän tukipilari, eli hänen äitinsä yllättäen kuolee, on Norma hetken hyvin hämillään, kuinka jatkaa elämää yksin. Pian kuvioihin ilmestyykin monia avuliaita ihmisiä, joista Normalla ei ole ennestään juurikaan tietoa.

Pitkitin Norman aloittamista kauan. Lopulta laitoin sen tämän vuoden hyllynlämmittäjä -haasteeseen, jotta viimein saisin kirjan luettua. Sofi Oksasesta tuli yksi lempikirjailijoistani, kun olin lukenut Stalinin lehmät ja Puhdistuksen, mutta kirja Kun kyyhkyset katosivat, ei sitten enää oikein napannutkaan, joten Normaan tarttuminen ei houkutellut.

Norma ei heti alkuun vakuuttanut, mutta lähti onneksi pian kunnolla liikkeelle ja sai minutkin viihtymään. Kirjan alkukin olisi varmasti muuten ollut hyvä, mutta minun makuuni kiinnostavia tietoja alettiin antamaan liian hitaasti. Sitä ensimmäistä koukuttavaa paljastusta pitkitettiin ja lukijalle tarjottiin vain monia henkilöitä, joista ei kerrottu lähestulkoon mitään. Niimpä kirjan alku vaikutti hieman sekavalta ja siltä, ettei juoni lähde kunnolla käyntiin. Tilanne muuttui onneksi pian ja kun tietoa ja salaisuuksia alettiin kertomaan, oli kirja jo koukuttavampi.

Suuria aiheita ehdittiin käsitellä tässäkin kirjassa. Naisten oikeudet ja se kuinka helposti heitä pystytään käyttämään hyväksi, jotta heistä saisi mahdollisimman paljon voittoa, niin hiusten, kuin synnyttämisenkin kautta olivat suuressa roolissa. Tämän teeman lisäksi tarinasta löytyi yliluonnollisia piirteitä Norman kautta, sekä hitusen dekkarityyliäkin, kun Norman äidin kuolemaa selviteltiin.

Norman alku ja loppu, eivät ehkä olleet maailman parhaat, mutta muuten kirjan juoni veti ja piti mielenkiinnon yllä ja herätti jopa ajatuksia. Oli siis hyvä, että päätin tämänkin kirjan lukea, sillä nyt on taas helpompi tarttua Oksasen mahdollisiin tuleviin romaaneihin.


Norma
Like, 2015
Kansi: Anne Kursu ja Toni Härkönen
s.303

torstai 11. lokakuuta 2018

Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita


Maresi on asunut saarella sijaitsevassa luostarissa seitsemän vuotta, kun luostariin saapuu hiljainen Jai. Jai alkaa kulkea Maresin kanssa ja vaikka tämä ensin, ei pidä siitä, että joku häiritsee hänen itsenäistä oleskeluaan, alkaa hän pian viihtymään tytön seurassa.
Tytöt saavat elää luostarissa opiskellen itselleen tärkeitä asioita ja taitoja. He odottavat päivää jolloin heidät valitaan noviiseiksi opiskelemaan jotakin tiettyä tarkoitusta varten. Maresi ei ole vielä kenenkään noviisi, vaikka on asunut saarella kauan.
Luostarin rauha rikkoontuu, kun suuri purjelaiva täynnä vihaisia miehiä saapuu kohti saarta. Luostarin asukkaiden on yhdistettävä kaikki voimansa ja tehtävä yhteistyötä säilyttääkseen kaiken mitä heillä on.

Maresi on Finlandia Junior -voittaja vuodelta 2014.
Maresi ei ole pitkä kirja, mutta Punaisen luostarin tunnelma on saatu vangittua kirjaan. Kokonainen luostari, sen historia, asukkaat ja nykypäivä kaikkine uskomuksineen ja taikoineen mahtuvat kirjaan hyvin ja paljastavat lukijalle kaiken oleellisen.

Maresin kieli on kaunista ja koukuttavaa. Uusia asioita paljastui kokoajan ja juoni eteni vauhdikkaasti. Luostarin arki poikkesi toki paljon normaalista arjesta ja teki tarinasta mielenkiintoisen, jopa pyykinpesupäivä oli kiinnostava yksityiskohta.
Kirjassa oli rankkoja aiheita ja kohtauksia. Väkivalta, kuolema ja nälänhätä yritettiin pitää kaukana luostarista, mutta ne pysyttelivät kokoajan mukana kirjassa kovia kokeneiden tyttöjen kautta.

Maresi on naisvoittoinen kirja, sillä Punaiseen luostariin ja koko saareen, ei miehet saa astua jalallaankaan. Kirjan mieskuva ei muutenkaan ole erityisen imarteleva, mutta onneksi sentään muutamaa miestä voi kirjan jälkeen muistaa lämmöllä.


Maresi. Punaisen luostarin kronikoita, (Maresi. Krönikor från Röda klostret, 2014)
Tammi, 2014
Suom. Marja Kyrö
s. 212

torstai 4. lokakuuta 2018

Sujata Massey: Rei Shimura, samurain tytär


Rei Shimura viettää joulua vanhempiensa luona San Franciscossa, jonne myös hänen poikaystävänsä Hugh Glendinning saapuu. Rein on tarkoitus tutkia sukunsa historiaa ja perintötavaroita ja kirjoittaa niistä, samalla, kun hän viettää mukavan rauhaisaa joulua perheensä parissa. Rauhaisan joulun sijaan Rei huomaa pian olevansa tulilinjalla, kun Hugh alkaa juristiksi toisen maailmansodan aikaiselle seksiorjalle. Kaikki eivät katso hyvällä Hugin työskentelyä, sillä heidän mielestään menneet pitää unohtaa. Kun Hughin asiakas sitten löydetään kuolleena on aika palata Japaniin. Japanissa Rei päättää jatkaa jutun tutkimista, sillä hän epäilee, että asiakas ei kuollut täysin luonnollisesti.

Rei Shimura, samurain tytär on kuudes osa Rei Shimura -sarjasta.
Tämä osa sarjasta oli taas parempi kuin edeltäjänsä, sillä Rein suhdekiemurat olivat hieman maltillisemmassa osassa tarinaa, eikä koko kirjan aikaa vietetty Yhdysvalloissa, vaan myös Japaniin päästiin takaisin ainakin hetkiseksi. Toisaalta oli ihan mielenkiintoista lukea Rein pohdintoja Japanista, kun hän itse vietti aikaa Yhdysvalloissa.

Kirjassa kurkisteltiin toisen maailmansodan kauheuksiin, vaikka ei kovin syvällisesti tai tarkasti. Asioita valotettiin sopivasti kaiken muun ohella ja aihe oli mielenkiintoinen, niin kuin kaikki aiheet tässä sarjassa ovat olleet. Kevyemmät aiheet vain ovat aiemmissa osissa ollut paljon enemmän esillä, kuin nyt tämä vakava aihe tässä kirjassa. Toki aihe on niin valtaisa, ettei sitä pystyisi tälläisessa kirjassa kovin suuresti käsittelemäänkään, niin ettei kaikki muu jäisi sen varjoon.

Rei Shimura, samurain tytär oli juoneltaan aika yllättävä ja etenkin kirjan loppu järkytti, kun en ollut mitään sellaista odottanut. Kirjan päätös tulikin aivan puskista ja nyt haluan tietää miten Rein jatkossa käy. Luettavaa tässä sarjassa vielä onneksi on, joten Rein monimutkainen elämä ehtii varmasti vielä jotenkin selviämään. Toivottavasti Rei ei vain aivan yhtä tiheään joudu kasvotusten murhaajan kanssa, sillä se ei enää kuulosta erityisen uskottavalta.


Rei Shimura, samurain tytär, (The Samurai`s Daughter, 2003)
Gummerus, 2005
Suom. Titta Leppämäki
s. 430

maanantai 1. lokakuuta 2018

Ilkka Auer: Domowik


Wilhelmiina Sumeliuksen perhe muuttaa vanhaan Hästebäckin kartanoon lähelle Raaseporin linnaa. Sumeliukset perivät kartanon Wilhelmiinan isosedältä, joka on jättänyt perheelle hieman omituiset ohjeet kartanoa kohtaan. Wilhelmiina pitää isosedän ehdoista ja nauttii suuresti kartanoon muuttamisesta.
Wilhelmiina on tuskin ehtinyt kartanoon asti, kun hän on jo mukana jännittävässä seikkailussa, jonka hänen isosetänsä on aloittanut eläessään. Isosedän ohjeilla ja Domiwik-kotihengen avulla hän jatkaa tutkimuksia, jotka on saatava päätökseen, ennen kuin jotakin kamalaa tapahtuu.

Tätä kirjaa olen jo ehtinyt odottelemaan, sillä Ilkka Auerin aikaisemmin julkaisemat tunnelmakuvat kirjasta lupailivat loistavaa kirjaa. Odotukset olivatkin korkealla ja aloittaahan tämä piti heti, kun sain tämän. Kirjan ulkoasu on upea ja se esittelee lukijalle Hästebäckin kartanon kauniisti.

Domowik on kirjana niin ihana ja tunnelmallinen, että sen olisi voinut lukea vaikka heti uudestaan. Kirjassa joulu lähestyy ja sen kanssa pääsi niin loistavaan joulutunnelmaan, että joulukoristeet voisi kaivaa heti esiin ja joulutortut pistää paistumaan. Minä olen totaalinen jouluihminen ja tässä on juuri minunlaisilleni sopivaa luettavaa. Auer kuvaa kohtaukset upeasti. Riisipuuron tuoksu leijailisi vastaan kirjaa lukiessa, jos se olisi mahdollista. Välillä oli suljettava kirja ja katseltava kaunista Hästebäckin kartanoa, miettien mitä oli juuri lukenut.

Minulle Domowik oli ensisijaisesti kirja, jonka parissa tunnelmoin ja nauttisin kauniista maisemista, mutta myös kirjan juoni oli mielenkiintoinen ja koukuttava. Domowik ei ollut aivan yhtä karmivan pelottava, kuin Auerin Anastasia. Jopa minä uskalsin lukea kaikki kohtaukset pelkäämättä. Vaikka tästäkin kirjasta löytyy hirveitä paholaisia, on tunnelma silti suurimmaksi osaksi iloinen. Juoni on myös mystinen ja salaisuudet selviää mukavaan tahtiin, pikkuhiljaa. Kartanon salaiset sopet ja isosedän kirjeet kuljettavat tarinaa eteenpäin kiinnostavasti.

Domowik on taas yksi niistä kirjoista, joita voisin hehkuttaa täällä vaikka kuinka. Kannattaa lukea, sopii tähän ja tulevaan vuodenaikaan loistavasti. Tämän avulla pääsee joulutunnelmaan varmasti. Ainoa asia josta valitan on alun sukupuu. Ennen lukemista katselin sukupuun läpi, eikä siinä ollut mitään järkeä. (Näyttää siltä, että Amanda ja Ahti olisi pariskunta, joka on täysin mahdotonta) Niimpä ajattelin vain lukeneeni sitä jotenkin väärin. Pikkuhiljaa kirjan edetessä tarkastelin sukupuuta tarkemmin ja moni asia selvisi. Ihan kaikkia sukupuun ratkaisuja en silti ymmärtänyt, sillä vaikuttaa edelleen minusta siltä, että yksi sukupuun naisista on saanut lapsen 13 -vuotiaana. Pikkujuttuhan tämä on, mutta pisti vain silmään.


Domowik
Haamu, 2018
Kuvitus: Ilkka Auer
s. 262
Arvostelukappale

torstai 27. syyskuuta 2018

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?


Bernadette Fox asuu miehensä ja tyttärensä, Been kanssa Seattlessa, jota hän vihaa. Bernadette on menestynyt ja palkittu arkkitehti, joka ei kuitenkaan enää suunnittele mitään. Hän on erakoitunut ränsistyneeseen taloonsa ja välttelee kaikkia muita ihmisiä, paitsi perhettään.
Bernadette suostuu tyttärensä ehdotukseen perheen matkasta Etelämantereelle, mutta juuri ennen matkaa Bernadette sotkee asiat tietämättään niin pahasti, että on parasta tehdä katoamistemppu. Bee haluaa kuitenkin löytää äitinsä ja saakin yllättäviä asioita selville etsintä operaation edetessä.

Suurimmaksi osaksi Missä olet, Bernadette?, koostuu sähköposteista, kirjeistä ja raporteista. Minulle tälläinen tyyli sopii yleensä aina ja niin myös tällä kertaa.
Aloittaessani kirjan ja sitä hetken luettuani, kuvittelin lukevani hauskaa ja kepoista hömppäkirjaa, mutta mitä pidemmälle kirjassa pääsin, sitä selvempää oli, että kirjan pohjalla on vakavampi aihe, joka vain verhoutuu tälläisen kepeän kerronnan taakse. Mitä pidemmälle päästiin, sitä vähemmän kirja myös nauratti, vaikka aluksi ajattelin sen olevan täynnä hauskoja kommelluksia. Loppua kohden minä olisin halunnut päästä tapahtumapaikalle ja ravistella Bernadetten miestä ja haukkua häntä. No, mutta onneksi loppu oli jotenkuten onnellinen kuitenkin, vaikka Bernadetten mies olisi ansainnut mielestäni aivan erilaista kohtelua.

Missä olet, Bernadette? on hyvä kirja. Viihtysin sen parissa oikein hyvin. Kirjassa on omat hauskat ja kepeät kohtauksensa, mutta myös vakavammat, mielenterveyttä koskevat aiheensa. Kirjassa on myös hahmoja moneen makuun. Juonittelevia akkoja, erakoitunut Bernadette, ihmisten silmissä maailmaa pelastava tietokoneguru, älykäs tytär, rellestävä äidin pikku kullannuppu poika, sekä jossakin sähköpostien takana piilotteleva Manjula.

Missä olet, Bernadette? on täynnä tapahtumia, eikä hidasta hetkeä ehdi tulla. Kirja vyöryy eteenpäin, kuin muta jyrkältä rinteeltä. Tässä on loistavaa viihdettä ja ripaus vakavuutta.


Missä olet, Bernadette?, (Where`d You Go, Bernadette, 2012)
Gummerus, 2013
Suom. Outi Järvinen
Kannen suunnittelu ja kuvitus: Sinem Erkas
s. 322