torstai 21. helmikuuta 2019

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen


Kirjakauppias Laurent Letellier löytää hylätyn käsilaukun. Laukusta puuttuu rahat ja henkilöllisyyspaperit, mutta muuten se on täynnä tavaraa. Laurent päättelee laukun olevan varastettu ja hylätty sitten. Laurent päätyy tutkimaan laukun sisältöä ja pian hän on täysin mysteerinaisen pauloissa. Hän haluaa selvittää kuka nainen on. Hänen kuvitelmissaan nainen on upea, hauska ja mielenkiintoinen. Ainakin laukun sisältö antaa sellaisen vaikutelman. Laurent aloittaa tutkimustyöt naisen löytämiseksi, apunaan vain laukun sisältö.

Punaisen muistikirjan nainen on pieni ja kaunis tarina, joka on loistavasti kirjoitettu. Kaikki oleellinen mahtuu tähän kirjaan ja tunnelmaan pääsee loistavasti. Minusta kirja on hyvin samantyylinen, kuin Jean-Paul Didierlaurentin Lukija aamujunassa, josta pidin myös erittäin paljon. Kirjoja yhdistää lyhyen ja ytimekkään tarinan lisäksi päähenkilöinä toimivat miehet, jotka etsivät tuntematonta naista, apunaan vain pieniä vihjeitä antavat tavarat.

Kirjassa on toki rakkaustarina, joka ei ole yllättävä, mutta matka sen rakkauden luokse onkin tässä pääasia ja upeasti kirjoitettuna ja kiehtovine tapahtumineen kirja on kaunis. Kirjassa vietetään aikaa kirjakaupassa, puhutaan kirjoista ja kirjailijoista ja istutaan herkuttemassa kahviloissa.

Ytimekäs kirjoitustyyli tulee esiin parhaiten dialogeissa, joille ei ole annettu tilaa omilla riveillä, vaan ne on upotettu muun tekstin joukkoon, eikä todellakaan jokaisen puheenvuoron jälkeen kerrota, miltä puhuja puhuessaan näyttää tai kuulostaa. Siitä huolimatta puhujat on helppo kuvitella mielessään kaiken sen perusteella, mitä kirjassa heistä on jo kerrottu.


Punaisen muistikirjan nainen, (La Femme au carnet rouge, 2014)
WSOY, 2015
Suom. Lotta Toivanen
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s. 190

tiistai 19. helmikuuta 2019

Sujata Massey: Rei Shimura taifuunin silmässä


Rei Shimura saa huippusalaisen toimeksiannon Yhdysvaltain tiedustelupalvelulta. Rein tehtävä on löytää Bagdadin kansallismuseosta ryöstetty kannu, jonka epäillään olevan hänen entisen poikaystävänsä Takeon kesäasunnolla. Rei pelkää tehtävän vaikeuttavan hänen elämäänsä Hughin kanssa, mutta hän ei voi jättää tehtävää tekemättä, sillä tehtävä soisi hänelle mahdollisuuden palata Japaniin. Rei päättää lähteä suosittamaan tehtävää, joka saattaa hänet jälleen kerran hengenvaaraan ja sekoittaa hänen perhesuhteensa pahasti.

Rei Shimura taifuunin silmässä on kahdeksas osa Rei Shimura -sarjasta.
Toimeksiannon saatuaan, Rei saa luvan lähteä Japaniin, joten Yhdysvallat jäävät hetkeksi ja tässä osassa keskitytään taas enemmän Japanissa kiertelyyn. Siinä Rei onkin varsin hyvä, sillä hän ei jää pitkäksi ajaksi aloilleen, vaan kiertelee ympäriinsä sotkeutuen kaikkiin vähänkin mahdollisiin ongelmiin ja tilanteisiin. Kierrettyä tulee niin suurkaupunkia, kuin pikkuisia maalaiskyliäkin, suosituista klubeista, pieniin antiikkiliikkeisiin.

Ketään, joka on sarjaa lukenut, ei varmasti yllätä, että tässäkin osassa Rei onnistuu joutumaan hengenvaaraan, sotkemaan suhteensa Hughiin ja olemaan häpeäksi tarkoille Japanin sukulaisilleen. Myös hyvästä japanilaisesta ruuasta nautitaan, vaikka siitä ei nyt niin paljon puhuttukaan. Sen sijaan yksi ilonaihe oli, että antiikki ja taide oli taas suuressa roolissa, Rein toimeksiannon myötä.

Kirjassa tuhojaan tekevä taifuuni oli mielenkiintoinen lisä juoneen ja korosti Rein, tee ennen kuin ajattelet tyyliä, sillä hän päätti uhmata aika rohkeasti hirmuista myrskyä.


Lue myös: Rei Shimuran ensimmäinen tapausRei Shimura ja zen-temppelin arvoitusRei Shimura ja ikebana-mestariRei Shimura ja tappava mangaRei Shimura ja morsiuskimonoRei Shimura, samurain tytär ja Rei Shimura ja helmenkalastaja.

Rei Shimura taifuunin silmässä, (The Typhoon Lover, 2005)
Gummerus, 2007
Suom. Titta Leppämäki
Päällys: Sami Saramäki
s. 413

perjantai 15. helmikuuta 2019

Jukka Laajarinne: Hurmeen maku


Kesäloma on juuri alkanut, kun Karin löytää taskustaan salaperäisen viestilapun. Joku on ihastunut häneen. Kuinka ihana aloitus kesälle onkaan löytää uusi rakkaus.
Rakkauden täyteinen kesä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Syksyn lähestyessä Karinin elämässä muuttuu moni asia. Ystävyys, harrastus, rakkaus, ja jopa perhe tuntuvat kaikki tökkivän vastaan.
Onneksi Karinilla on muuta ajateltavaa. Hän löytää tuntemattoman tytön päiväkirjan, monien vuosien takaa. Päiväkirja on salaperäinen ja tuntuu tuovan sen kirjoittajan hyvin lähelle. Samaan aikaan Karin törmää moniin kummallisiin tilanteisiin, jotka pistävät miettimään, onko kummituksia olemassa?

Hurmeen makua kuvaillaan kauhuromanttiseksi seikkailuksi.
Karin on 14 -vuotias, joten ongelmat ja romantiikka on sen mukaista. Draamaa saa aikaan pienestäkin ja ero poikaystävästäkin saattaa tapahtua täysin yllättäen ja pienen asian takia. Samoin ihastuksen kohde voi vaihtua, vaikka minuutissa. Karin on elämässään vaiheessa, jossa kaikkea kyseenalaistaa. Harrastukset ja vanhempien määräily voi tuntua ankealta. Luulen tämän kirjan sopivankin hyvin vaikka kymmenen vuotta täyttäneille ja siitä hiukan vanhemmille. Itsekin viihdyin kirjan maailmassa, vaikka teinidraamaan on vaikea samaistua ja Karinin teot ja ajatukset saivat välillä naurattamaan.

Kirjassa ehti tapahtua aika paljon ja jännitystä luotiin monin tavoin. Lukijalle luodaan tunnelma, kummituksista, pahantahtoisista hengistä, ja mahdollisista kamalista tapahtumista. Loppujen lopuksi moni asia jäi selvittämättä. Itselleni tulikin tunne, että tähän pitäisi kirjoittaa jatko-osa. Jos tähän ei ole tarkoitus tulla jatkoa, en ymmärrä kirjan loppua lainkaan. Päiväkirjan kirjoittajasta kuuluisi mielestäni myös tietää enemmän ja yhdestä kirjan hahmosta, Henristä odotin kuulevani kauheita paljastuksia, mutta se saattaa johtua vain eräistä kauhutarinoista, joista löysin yhteyksiä tämän pojan käytökseen.


Hurmeen maku
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 209
Arvostelukappale

maanantai 11. helmikuuta 2019

Marko Hautala: Kirottu maa


Eletään 1920 -luvun loppua Berliinissä, jossa Alex Schuller toimii yksityisetsivänä. Viskiä kuluu miehen murheisiin pullokaupalla. Ihmisillä ei ole rahaa, mutta murheita sitäkin enemmän. Alexin ankeat päivät saavat piristystä, kun työpaikalle astelee siististi pukeutunut, varakkaan oloinen nainen, joka tarjoaa rahakasta työtehtävää. Alexin ei tarvitse miettiä työn vastaanottamista, sillä paksu rahakuori tekee päätöksen hänen puolestaan.
Alex ei usko yliluonnolliseen, mutta vastaanottamaansa työtehtävää suorittaessaan hän joutuu moneen kertaan miettimään pitäisikö hänen uskoa. Hänen on etsittävä kadonnutta miestä, mutta vihjeet vievät häntä kohti pelottavia salaisuuksia ja kirottua maata.

Kirottu maa vie lukijan mukanaan vauhdikkaaseen ja tapahtumien täyteiseen tarinaan, jossa yliluonnolliset salaisuudet ja kauheudet kuikuilevat jokaisen nurkan takana.
Alex Schuller on asenteeltaan synkkä, mutta lukijalle välittyy silti aika kaheli vaikutelma, sillä mies päätyy mitä erikoisempiin tilanteisiin. Muutenkin kirjasta jää hilpeä vaikutelma, vaikka tarinassa kuljetaan synkkiä polkuja.

Kirottu maa on nopeatempoinen ja koukuttava kirja. Minä pidin tästä paljon. Olen lukenut Hautalalta aiemmin yhden kirjan, (Torajyvät) mutta tässä oli kyllä hyvin erilainen tyyli. Pidin erityisesti kirjan synkästä, mutta silti hilpeästä, tilannekoomisesta tyylistä, tunnelmasta, jossa yliluonnollisuus häälyi kaikenaikaa taustalla, mielenkiintoisista hahmoista ja karmeista kohtauksista, jotka eivät olleet liian ällöttävästi kuvattuja.

Kirjassa puhutaan alkemiasta, pelätään lähes äänettömästi kulkevia varjoissa vaanivia hahmoja, juodaan viskiä ja ammuskellaan. Vauhtia riittää ja kirja loppuu paljon nopeammin, kuin toivoisi. Kirjan loppu jättää kaiken lisäksi paljon lukijan arvattavaksi, mikä oli hirvittävä ratkaisu. Tällä kertaa en olisi halunnut jäädä arvailemaan mitään.


Kirottu maa
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 230
Arvostelukappale

tiistai 5. helmikuuta 2019

Michael Cunningham: Lumikuningatar


Barrett kävelee läpi New Yorkin keskuspuiston ja kokee jotakin hyvin erikoista. Hän näkee valoilmiön, jonka merkitystä hän ei ymmärrä. Barrett on juuri jätetty, hän asuu veljensä ja tämän tulevan vaimon kanssa heidän asunnossaan. Barrettin veli Tyler kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Hän yrittää tehdä täydellistä kappaletta tulevalle vaimolleen, joka riutuu syövän runtelevissa voimissa.

Lumikuningatar syventyy Barrettin ja Tylerin elämään. Jonkinverran käsitellään myös Bethiä ja muutamaa muuta hahmoa. Tarina kulkeutuu lähinnä Barrettin ja Tylerin ajatuksien ja pienien tuokioiden kautta. Mitään valtaisia tapahtumia kirjassa ei siis kuvailla ja isoimmatkin asiat tulevat ilmi vasta tapahtumien jälkeen, hahmojen ajatuksissa.

Lumikungatar valikoitui luettavakseni kauniin kantensa takia, kun taas takakansiteksti herätti epäilyksiä, sillä se lupailee kirjaa, joka ei ole lainkaan minun tyyliä. Takakansi oli tällä kertaa oikeassa. Kirja ei vakuuttanut minua, vaikka tästäkin löytyi hyvää. Esimerkiksi ihana pieni kauppa, jossa Barrett ja Beth työskentelivät oli pieni piristys kirjaan. Lumiset maisemat sopivat myös hyvin tähän lukusäähän. Kirjan ajankuvaan kuuluvia poliittisia ilmiöitä käsiteltiin myös jonkin verran, mikä oli kiinnostavaa.

Mikä tässä kirjassa sitten tökki? En yleensä pidä tälläisista kirjoista, joissa ei ole kunnon juonta, joka kuljettaisi selkeää tarinaa eteenpäin. En oikein pääse tunnelmaan tälläisessa tyylissä, jossa pohditaan vaan paljon syvällisiä. Arkiset kohtaukset, jotka luovat minulle sen aitouden tunteen, puuttuivat myös lähes täysin. Lähimmäs näitä arkisia kohtauksia päästiin vain juurikin tuolla pienessä puodissa. Lisäksi minua ärsytti runsaat lainausmerkeissä olevat lauseet. Minusta asiat voisi vallan mainiosti kertoa tavallisessa lauseessa, eikä keskeyttää juttua puhumalla välillä muusta. Myöskin hahmoista oli vaikea pitää, kun heidän ajatusmaailmansa huumeiden ja uskonnon täyteisessä elämässään oli niin erilainen.


Lumikuningatar, (The Snow Queen, 2014)
Gummerus, 2014
Suom. Raimo Salminen
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 291

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Cecelia Ahern: Valintojen vuosi


Jasmine käyttää lähes kaiken aikansa töihin. Vähäisellä vapaa-ajallaan hän tapaa siskoaan. Yllättäen Jasmine irtisanotaan ja hänellä on valtavasti vapaa-aikaa eikä hän tiedä mitä sillä tekisi. Töihin hän ei saa palata kokonaiseen vuoteen. Jasminella on aikaa tarkkailla ympärilleen ja harmikseen hän joutuu nyt näkemään myös enemmän naapurinsa toilailuja. Naapurina hänellä asuu kuuluisa radiojuontaja Matt, jota Jasmine vihaa syvästi.
Pikkuhiljaa Jasmine huomaa vuoden etenevän ja asioiden muuttuvan. Hän huomaa, että jopa hänen omassa käytöksessään olisi parannettavaa. Kaikkein yllättävin muutos kuitenkin on ystävyys Mattin kanssa.

Valintojen vuosi ei heti alussa temmannut minua mukaansa. Jasmine tuntui kaukaiselta ja jotenkin ärsyttävältä hahmolta. Vaikutelma oli kylmä ja välinpitämätön. Kirjan kerronta oli myös alkuun kummallinen. Jasmine toimii kertojana, hän puhuu muista henkilöistä hän muodossa, mutta Mattin kohdalla hän tekee poikkeuksen ja sinuttelee tätä läpi kirjan, kuin kertoisi tarinaa hänelle.

Alun jälkeen pääsin kuitenkin minäkin mukaan kirjan maailmaan ja aloin pitää siitä. Loppu etenikin sitten mukavissa tunnelmissa, kun Jasmineen tuli miellyttävämpiä piirteitä. Sisaresta välittäminen, puutarhanhoito ja asioista kiinnostuminen tekivät kirjasta houkuttelevaa luettavaa, eikä mikään enää kirjassa ärsyttänyt.
Ahern osaa totisesti kertoa aiheesta, kuin aiheesta. Tällä kertaa hän perehdytti minut puutarhanhoidon maailmaan ja kuvaili myös upeasti Downin oireyhtymää.

Toki kirjasta löytyy myös tulinen ja ongelmallinen romanssi kiemuroineen, mutta tällä kertaa se ei ollut erityisen yllättävä, eikä edes kiinnostava. Muut asiat vievätkin minun huomioni näissä Ahernin kirjoissa.


Valintojen vuosi, (The Year I Met You, 2014)
Gummerus, 2015
Suom. Terhi Leskinen
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
s. 426

perjantai 25. tammikuuta 2019

William Golding: Kärpästen herra


Englantilaisia koulupoikia kuljettanut lentokone ammutaan alas toisen maailmansodan aikaan. Pojat pelastautuvat Tyynenmeren saarelle ja huomaavat pienen tutkailun jälkeen saaren autioksi. Pojat ovat iältään 6-12 -vuotiaita ja heidän on pärjättävä keskenään, sillä yhtään aikuista ei nyt ole paikalla.
Pojat valitsevat itselleen johtajan ja alkavat tekemään päätöksiä tulevien päivien varalle. Pääasia on, että merkkituli pysyy yllä, sillä muuten heitä ei ikinä löydetä.
Pojilla on aluksi hauskaa. Saarella olo on seikkailu. Pian asiat kääntyvät huonompaan suuntaan ja pojille tulee erimielisyyksiä. Kaikki eivät ole enää tyytyväisiä johtajaan ja leiri jakaantuu kahtia. Sivistyneet pojat eivät voi estää kummallisia tuntemuksia syntymästä. Kuinka huumaannuttavaa onkaan tappaa eläimiä syödäkseen ja uhmata metsässä vaanivaa petoa, joka pelottelee pienempiä.

Kärpästen herran miljöö on kaunis ja kuuma autiosaari, jossa eläminen ei ole mahdotonta. Pojilla on lämpöä, puhdasta vettä, ja hedelmiä aivan käden ulottuvilla. Saarelle joutuneet pojat ovat kuitenkin sen ikäisiä ja oloisia, ettei rauhassa avun odottelusta tule mitään. Nuorimmat pojista näkevät joka yö kauheita painajaisia, eivätkä osaa keskittyä työhön ja muiden auttamiseen muutamaa minuuttia pidempään. Isommat pojat eivät taas erityisemmin välitä pienemmistä pojista, vaan jättävät nämä yleensä omien leikkiensä pariin. Sitten pojat kehittävät mielessään pedon, joka uhkaa heitä kaikkia ja lopulta vanhempien poikien keskuudessa syntyy hirvittäviä johtajuus kiistoja, jotka johtavat karmaiseviin tilanteisiin.

Kirja ei siis missään tapauksessa ole iloinen ja kevyt aiheeltaan. Pikkupoikien yksinäisyys ilman vanhempien turvaa ja poikien välinen kiusaaminen on koko ajan läsnä. Sen lisäksi kirjassa on muutama karmaiseva eläimen ja ihmisen kuolema. Kaikki kuolemat tuntuvat muuten tapahtuvan heikommille ja fyysisesti sairaille. En tiedä miksi kirjailija päätyi tällaiseen ratkaisuun, mutta näin joka tapauksessa on.

Odotin Kärpästen herran olevan todella raaka ja hurja ja sitä se myös oli, mutta ei se mitenkään järkyttänyt. Nykyään, kun monissa nuorille suunnatuissa kirjoissa on nuoria hahmoja kamalissa tilanteissa. Jossakin vaiheessa kirjaa jumitettiin muutenkin aika kauan merkkitulesta ja pedosta puhuen, ilman sen kummenpia tapahtumia. Tämä ei siis ollut edes erityisen vauhdikas tai tapahtumien täyteinen. Kärpästen herra on kuitenkin ajatuksia herättävä ja helppolukuinen klassikko, joka kannattaa lukea, jos pitää karummista nuortenkirjoista, eikä kiusaamisen ja kauheuksien kokoaikainen läsnäolo haittaa.


Kärpästen herra, (Lord of the Flies, 1954)
Otava, 1960
Suom. Juhani Perkki
s. 264