torstai 27. huhtikuuta 2017

Veronica Roth: Outolintu


Beatrice eli Tris elää tulevaisuuden yhteiskunnassa, joka eroaa selvästi nykyisestä. Ihmiset on jaettu osastoihin persooniensa mukaan. Osastoja on viisi: Rehdit, sopuisat, uskaliaat, terävät ja vaatimattomat. 16-vuotta täytettyään nuoret saavat itse päättää mihin osastoon haluavat kuulua. Tris on syntynyt vaatimattomiin, mutta ei tunne kuuluvansa ainoastaan tähän osastoon. Nuorille tehtävä taipumustestin tulos on myös huolestuttava, eikä Tris ymmärrä miksi. Hän saa kuulla olevansa divergentti ja että se on hyvin vaarallista. Häntä käsketään ehdottomasti pitämään suunsa kiinni asiasta, sillä se voi koitua hänen kohtalokseen.

Outolintu trilogian aloitusosa esittelee lukijalle tarkasti vaatimattomien ja uskaliaiden osaston, kun taas loput osastot jäävät huomattavasti pienempään osaan. Varsinkin rehdit ja sopuisat oli pintapuolisesti esitelty ja unohdettiin sitten. Tapahtumat sijoittuvat aidattuun Chicagoon, mutta lukija joutuu itse päättelemään mitä aikaisemmin on tapahtunut, miksi asiat ovat niin kuin ovat ja mitä aidan ulkopuolella on. Itse olisin kaivannut enemmän valotusta asiasta.

Kirjan idea oli hyvä ja jännittäväkin, mutta jostain syystä tämä ei nyt innostanut kovin paljoa. Rakkaustarina oli turhan ennalta-arvattava ja isot Trisin elämää mullistavat asiat kuvattiin liian kevyesti, kuten perheeseen liittyvät asiat. Kuitenkin pieni houkutus lukea jatko-osat syntyi, kun jäin miettimään mitä maailmassa oli tapahtunut ennen kyseistä aikaa ja toivoisin asiasta selviävän jotakin jatko-osissa.

Tylsää ei kirjan parissa onneksi ollut, sillä tapahtumia riitti ja Tris joutui monenlaisiin seikkailuihin niin omasta, kuin muidenkin toimesta. Kokoajan oli myös juonessa jokin salaisuus tai arvoitus selviämättä, joiden paljastumista innolla odotti. Jää siis nähtäväksi otanko luettavaksi myöhemmin myös jatko-osat ja selvitän lisää salaisuuksia.


Outolintu, (Divergent, 2011)
Otava, 2014
Suom. Outi Järvinen
s. 363

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Roope Lipasti: Elovena-tyttö


Taloyhtiöön muuttaa ulkomaalainen Jussuf. Talon asukkaat ottavat uuden asukkaan vastaan kukin tyylillään. Pekka ja Pirjo haluavat Jussufin tuntevan itsensä tervetulleeksi. Pekka päättää auttaa Jussufia sopeutumaan uuteen kotimaahansa ja he päätyvätkin tämän seurauksena yhdessä seikkailuun, joka ei varmasti unohdu helposti. He lähtevät yhdessä etsimään Jussufin kaipaamaa Elovena-tyttöä.

Elovena-tyttö on kirjan ja ruusun päivän kirja, joka jaetaan ilmaiseksi kirjakaupoissa kampanja-aikana, kun ostaa vähintään 15 eurolla kirjoja.

Elovena-tyttö on yhdistelmä vauhdikasta toimintatarinaa, hauskoja "tietoiskuja" Suomesta ja suomalaisista, sekä tyyliin sopivia kuvia, jotka ovat Karoliina Korhosen tekemiä.
Eihän tästä voinut olla tykkäämättä. Lipasti kiteyttää suomalaisuuden hauskasti ja kirjoittaa tarinaa mukavan kotoisasti. Parempaa kirjan ja ruusun päivän kirjaa ei voisi 100-vuotiaalle Suomelle toivoa.

Elovena-tyttö on positiivinen kirja, jossa murheita ja ongelmia riittää, mutta no problem, sanoo Jussuf ja taas mennään kohti uusia seikkailuja. Kirjaa oli hauska lukea, vaikka kirjan suomalaisuudesta kertovat asiat, kuten jonotus ovatkin olleet esillä vähän siellä sun täällä ja nämä kliseet ovatkin varmasti suurimmalle osalle hyvinkin tuttuja. Minua nämä jutut jaksaa huvittaa edelleen, mutta on silti hyvä, että Elovena-tyttö -Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille, on kuitenkin paljon muutakin. Vauhdikas tarina nimittäin jäi tästä päällimäiseksi mieleen. Lyhyestä pituudestaan huolimatta, kirjaan on saatu varsin tapahtumarikas juoni.


Elovena-tyttö, 2017
Atena kustannus Oy
Kirjakauppaliitto
Kuvittanut: Karoliina Korhonen
Kannen suunnittelu: Noora Iloranta
s. 150

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Gayle Forman: Jos vielä jään


17 -vuotias Mia rakastaa musiikkia. Rakkaus musiikkiin yhdistää hänet Adamiin, josta tulee hänen poikaystävänsä. Erilaiset unelmat alkavat kuitenkin viedä pariskuntaa erilleen, kun Mia pyrkii Juilliardin kouluun toiselle puolelle maata ja Adam alkaa menestyä oman musiikkinsa parissa.
Eräänä aamuna sattuu kuitenkin onnettomuus, joka sotkee kaikkien suunnitelmat. Mia perheineen joutuu auto-onnettomuuteen ja hän herää onnettomuuspaikalta olematta enää omassa ruumiissaan. Hän katselee kaikkea ulkopuolelta kenenkään näkemättä häntä ja seuraa mukana, kun häntä kiidätetään sairaalaan. Mialle selviää, että hän joutuu tekemään valtavan päätöksen päästäkseen pois nykyisestä tilastaan ja palatakseen sängyssä makaavaan itseensä.

Jos vielä jään on lyhyt ja nopealukuinen kirja, mutta paikoin niin surullinen, että meinaa tippa tulla linssiin lukiessa. Lyhyydestään huolimatta kirjassa ehditään kertoa kaikki oleellinen. Sairaalassa oman pahasti runnoutuneen ruumiinsa vieressä Mia ehtii muistelemaan paljon vanhoja ja uudempia muistoja ja itselleen tärkeitä ihmisiä. Aika monta heistä käy myös itse puhumassa Mialle ja sanomassa omat lohduttavat sanansa toivoen, että Mia kuulisi ne koomastaan huolimatta. yksi parhaista kohdista kirjassa olikin, kun Mian isoisä kävi hänen luonaan yksin puhumassa.

Kirjassa sivuutetaan pintapuolisesti myös muita aiheita, kuten nuoren epävarmuutta tulevaisuudestaan ja sitä onko oikeanlainen sellaisena, kuin on, mutta mielestäni nämä olivat tosiaan niin kevyesti kirjaan mahdutettu, ettei ne tarjonnut paljoa ajateltavaa muun tarinan keskellä.

Kirja oli pakko ahmia lähes yhteen kyytiin, sillä ei Mian kohtaloa voinut pitkäksi aikaa jäättää odottamaan. Ainakin kirja oli koskettava tarina, vaikka muut aiheet vähän kaukaisemmiksi jäikin. Mian erilaista olomuotoa ei kirjassa myöskään liikaa painoteta, joten se vaikuttaa uskottavalta, vaikka onkin yliluonnollista.


Jos vielä jään, (If I Stay, 2009)
WSOY, 2009
Suom. Ulla Selkälä
s. 191

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen


Vastasyntynyt poikavauva kellui kaislaveneessä alas Niiliä, josta Theban kaupungin köyhienlääkärin vaimo hänet löysi ja otti omakseen. Poika sai nimekseen Sinuhe ja varttuessaan myös hänestä tuli lääkäri kasvatti-isänsä jalanjäljissä. Sinuhen elämä ei kuitenkaan muutoin ollut samanlainen, kuin isänsä, vaan hänet oli tarkoitettu kulkemaan, näkemään ja kuulemaan paljon ison maailman asioita. Sinuhe koki kolme hyvin erilaista rakkautta, näki sotia ja kuolemaa ja sai mainetta mahtavana lääkärinä. Hän oli monen suuren miehen uskottu, jonka tähden hän menetti paljon ja joutui kokemaan suuria vaarallisia seikkailuja. Kirja sijoittuu vuosiin 1390-1335 eKr.

Sinuhe egyptiläisestä ei mielestäni suuresta koostaan huolimatta löydy lähestulkoon ollenkaan jaarittelua. Kokoajan paahdetaan eteenpäin kuumassa auringossa ja tapahtumia riittää. Kirja on monipuolinen kuvaus entisaikojen Egyptistä ja aiheita on monta. Suurimpina aiheina mielestäni nousi uskonto, ihmisarvot ja jopa rakkaus.

Uskonnon julmuus tulee mielestäni parhaiten esiin kirjassa, kun uusi Faarao haluaa kaataa kaikkien arvostaman Ammon Jumalan ja tuoda kaikkien sydämiin uuden tasa-arvoisen Jumalan Atonin. Mitä enemmän Faarao vastusti veren vuodatusta ja halusi tehdä hyvää, sitä enemmän hän sai aikaan sotaa, kauheuksia, kuolemaa ja köyhyyttä. Rikkaat pitivät hulluna, ja köyhät eivät arvostaneet, vaan väittivät vääräksi Faaraoksi. Sinuhe yritti pysyä puolueettomana, mutta päätyi Faaraon lääkäriksi ja joutui Atonin tähden kokemaan kauheuksia, joiden jälkeen oli katkerampi, kuin koskaan.

Sinuhe oli monipuolinen henkilö ja hänen mukanaan lukija pääsee tutustumaan Egyptiin hyvin monelta kannalta katsottuna. Sinuhen kolme rakkautta johdattaa lukijan erilaisten naisten mukana naisten maailmaan, eikä näitä kolmea naista voi edes toisiinsa verrata erilaisuutensa tähden.
Sodan kauheudet esitellään Sinuhen ystävän Horemhebin kautta, joka oli Egyptin sotapäälikkö. Samaisen henkilön takia, Sinuhe kiersi myös monta maata, esitellen lukijalle muutakin, kuin Egyptin, kuten Syyrian ja Kreetan,
Ammattinsa takia Sinuhen mukana päästiin myös tutustumaan ylhäisiin ja orjiin ja molenpien äänet kuuluivat kirjassa.

Kirjassa oli siis paljon asiaa ja aiheita, mutta ei yhtään liikaa. Egyptin arkisiin, julmiin, surullisiin sekä jännittäviin seikkailuihin oli helppo uppoutua. En ihmettele hyvää mainetta, jonka kirja on saanut, sillä minusta tämä oli hyvä. Kirjasta voisikin unohtua kertomaan kaikenlaista, mitä siinä tapahtui, mutta maltan mieleni ja loput jokainen saa selvittää itse lukemalla.


Sinuhe egyptiläinen, 1945
WSOY, 1945
Kuvittanut: Björn Landström
s. 788

torstai 23. maaliskuuta 2017

Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty


16-vuotiaalla Roi Hopposella on selvät tulevaisuuden suunnitelmat. Hänestä tulisi yksi ikivirran poliiseista ja hän selvittäisi rikoksia setänsä jalanjäljissä. Poliisikoulun pääsykokeeseen matkalla hän kuitenkin erehtyy paikasta ja päätyy Roistoakatemiaan. Pääsy poliisikouluun on näin ollen menetetty, mutta ehkäpä Roi voisi valmistautua poliisin työhön itsenäisesti ja jopa saada aikaan jotakin suurta. Hän päättää ottaa vastaan paikan Roistoakatemiasta ja paljastaa poliisille roistojen nimet ja suunnitelmat. Roi huomaa suunnitelman olevan erittäin vaikea, kun hän joutuu valehtelemaan kaikille läheisilleen ja tekemään paljon asioita koulussa, jotka ovat hänen periaatteitaan vastaan.

Caapparin kääty on ensimmäinen osa Roistoakatemia -sarjasta.
Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Angedelin maahan ja menneeseen aikaan. Kirjan alusta löytyi myös kartta, josta pystyi paikallistamaan tärkeimmät kohteet Ikivirran kaupungista. Pidän kirjoista jotka sijoittuvat menneeseen aikaan, joten nautinkin tämän kirjan lukemisesta. Ihmiset kävivät toreilla, kulkivat hevosilla, taistelivat miekoilla viitat hulmuten ja söivät sen verran erikoisen oloista ruokaa, ettei kateeksi käy.

Roistoakatemia keskittyi pääasiassa kertomaan Roistoakatemiassa vietetyistä päivistä ja tulevien roistojen koulutuksesta. Roi Hopposen ja hänen hulvattomien ystäviensä parissa ei kuitenkaan käynyt aika pitkäksi, vaan tekisi mieli jo lukea jatko-osat saadakseni tietää miten Roin, Marsun, Kaapon, Lulun ja muiden hahmojen käy jatkossa. Ehkäpä joistakin salaperäisistä hahmoistakin selviää myöhemmin lisää. Täytyy vielä mainita erikseen suosikkini kaikista. Ihana Nuuska koira, joka toivottavasti seikkailee jatko-osissakin.

Caapparin käädyssä vallitsi mukavan leikkisä tunnelma. Nuoret tekivät metkuja ja keksivät hulluja ideoita kokoajan. Minusta kirja on mainio aloitus uudelle suomalaiselle nuorten sarjalle. Kaikenlisäksi kirja sopii mielestäni lukemiseksi sekä tytöille, että pojille.


Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty, 2017
KVALITI
Kansikuva: Michael Kingdom
s.565
Arvostelukappale

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua


Karin on noin 50-vuotias historian opettaja. Hän on eronnut pitkän avioliiton jälkeen ja lähes päässyt yli erosta. Edelleen ottaa kuitenkin koville ajatella entistä miestä nuoremman rakastetun kanssa. Eräänä päivänä Karin tapaa sattumalta Laurin, komean insinöörin. Myös Lauri huomaa Karinin, mutta Karin ei usko todeksi, että joku katselisi hänen tapaistaan tavallista keski-ikäistä eronnutta naista. Lauri kuitenkin rohkaisee itsensä ja esittäytyy Karinille. He alkavat tavata toisiaan pitkillä yhteisillä kävelyillä.

Mutta minä rakastan sinua kertoo monenlaisesta rakkaudesta ja erilaisista suhteista. Kirjan päähenkilöt ovat aitoa rakkautta vailla olevia eroneita ihmisiä. Aito rakkaus ei kuitenkaan ole mutkatonta, vaan pariskunta kohtaa paljon haasteita. Tämän rauhallisesti ottavan pariskunnan lisäksi kirjasta löytyy vähän kolmiodraamaa ja nuoremman pariskunnan räiskyvämpää rakkautta. Tietenkään unohtamatta rakkautta ystäviä ja perheenjäseniä kohtaan.

Rakkautta siis riittää, mutta on mukava lukea välillä tälläisia kirjoja, joissa tavallisten ihmisten arki ja rakkaus riittää aiheeksi. Kirja eteni rauhallisesti ja henkilöt olivat mielestäni uskottavia. Varsinkin oma suosikkini Karin oli uskottava ja mahtava hahmo. Ainoastaan Kaari, Laurin firman sihteeri ja varsinainen monitoiminainen oli hieman liian rönsyilevä ollakseen niin uskottava, kuin muut hahmot. Hän ei vaan jotenkin sopinut kirjan rauhalliseen tunnelmaan.

Kirjaa on suositeltu vanhemmille lukijoille, mutta itse uskallan suositella sitä lähes minkä ikäisille vain, sillä itseäni ei kirjassa häirinnyt mikään ja hyvin kuvailtujen henkilöiden parissa viihtyy, jos vain tämän tyylisestä kirjasta pitää. Mutta minä rakastan sinua ei yllä suosikikseni Eppu Nuotion kirjoista, vaikka se hyvä olikin. Kirja ei tule todennäköisesti kuitenkaan jäämään läheskään niin pitkäksi aikaa mieleen, kuin muut Nuotion kirjat, kuten Varkaus -sarja, joka oli loistava ja mieleenpainuva.


Mutta minä rakastan sinua, 2015
Otava
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen
s. 283

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja


Anne saa 13- vuotis syntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, jota alkaa kirjoittaa omalla tyylillään kirjemuodossa. Päiväkirja onkin hänelle enemmän ystävä, kuin varsinainen päiväkirja. kirjan alussa Anne on tavallinen koululainen, jolla on ystäviä ja ihailijoita, mutta hyvin pian hänen elämä muuttuu valtavasti, kun juutalaisten tavallista elämää rajoitetaan kokoajan enemmän. Kun elämästä vapaana tulee lopulta mahdotonta, on Annen perheineen muutettava "maan alle", eli erään toimistorakennuksen ullakolle. Annen perheen lisäksi ullakolle muuttaa myös muita juutalaisia. He saavat apua elämiseensä muutamalta hyvältä ystävältään, sillä elämä "salaisessa siivessä" on hyvin rajoitettua.

Nuoren tytön päiväkirjasta löytyy Anne Frankin kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä ajalta 12.6.1942-1.8.1944. Suurimman osan tästä ajasta Anne viettää piilossa natseilta "salaisessa siivessä."Toinen maailmansota ja natsien juutalaisvaino onkin kokoajan läsnä kirjan sivuilla, vaikka suurimmaksi osaksi kirja kertoo Annen kasvusta ja ajatuksista omasta itsestään ja muista salaisen siiven asukkaista.

Nuoren tytön päiväkirja on surullinen, vaikka salaisessa siivessä piileskelevä porukka jaksaa myös iloita ja juhlia kurjista oloistaan huolimatta, eikä sotaa ja kauheuksia kuvailla kovin paljoa. En kuitenkaan voi kirjaa lukiessa unohtaa kaikkea sitä pahuutta mitä siinä esiintyneet henkilöt joutuivat kokemaan oikeasti. Anne kirjoittaa porukan arjesta todennäköisesti niin monipuolisesti, kuin sisälle teljettyjen ihmisten tarkkaan suunnitellusta arjesta voi.

Ensimmäinen ajatus kirjan aloittaessani oli kuitenkin se, kuinka hyvin Anne kirjoitti vasta 13-vuotiaana. Anne haaveilikin kirjailijan tai lehtinaisen urasta, joka ei varmastikaan olisi ollut yhtään huonompi idea, jos hän siihen olisi saanut eläessään mahdollisuuden. Tavallaanhan hänen unelmansa kuitenkin toteutui, vaikka itse hän ei sitä näkemään päässytkään.


Nuoren tytön päiväkirja, (Het achterhuis, 1942-1944)
Hollanninkielinen alkuteos ilmestyi 1946
Tammi, 1955
Suom. Eile Pennanen
s. 252