lauantai 21. marraskuuta 2020

Kira Poutanen: Ihana meri

 

Julia on 15-vuotias, ahkera tyttö. Koulumenestys on loistavaa, eikä terveydesäkään ole moitittavaa. Kunnes sitten pikkuhiljaa tytön päähän hiipii ajatukset siitä, kuinka hän voisi olla paljon parempi versio itsestään. Hän voisi olla laihempi, ja parempi koulussa. Hän voisi juosta pitkiä matkoja ja olla oikea supernainen. Ajatukset johtavat tekoihin, eikä hän kaihda keinoja saavuttaakseen haluamansa. Julialle kehittyy sairaus, anoreksia.
"Kun aurinko laskee, me tullaan kotiin. Mä lähden juoksemaan enkä pysähdy ennen kuin silmät samenee. Sylki on sakeaa ja veri virtaa kuin levoton joki. Kaikkialla on mustaa ja kylmää enkä mä pysty edes itkemään."s.104
Ihana meri kertoo Julian tarinan päiväkirjamuodossa. Lukijalle kuvataan anoreksiaa kaikessa kamaluudessaan ja raakudessaan. Aluksi kaikki on niin hyvin, eikä edes voisi kuvitella, kuinka nopeasti kaikki lähtee käsistä. Tarina on uskottava kuvaus sairastumisesta. Se kuvaa tärkeää aihetta upeasti, ja helposti lähestyttävästi. 

Julian elämä vaikuttaa aluksi aika normaalilta. On mukavia hetkiä perheen kanssa ja järkevä asenne syömiseen. Sitten paineet ja odotukset hiipivät tarinaan ja alkavat muuttaa tytön asennetta itseensä. Koko ajan tuputetaan mielikuvaa siitä, millainen on täydellinen nainen. Kaverit kilpailevat täydellisistä arvosanoista ja arvostelevat toisiaan. Kirjassa puhutaankin paljon tyttöjen ja naisten asemasta, ja siitä miten kaikkien pitäisi olla samasta muotista tehtyjä, ja kaikki erilaisuus tuntuu olevan väärin. 

Pidin tästä kirjasta. Mielestäni se on realistinen ja tärkeä kirja. Surullinen tämä kyllä oli. Kaikki ne paineet, ikävät asiat ja se ettei apua tunnu löytyvän, eikä kukaan uskalla puuttua, vaikka asiat eivät selvästi ole kunnossa. Koko tämä suuri tarina on saatu mahtumaan pieneen kirjaan napakaksi hyvin eteneväksi tarinaksi, jonka loppu jättää tulkinnanvaraa. Itse en ainakaan saanut suoraa vastausta siitä, miten lopulta kävi. 


Ihana meri
Otava, 2001
Kansi: Anja Reponen
s.185

maanantai 16. marraskuuta 2020

Mari Jungstedt: Näen sinut

 

Komisario Anders Knutas kollegoineen saa tutkittavakseen karmivan tapauksen, kun kolme nuorta opiskelijaa murhataan. 
On alkusyksy. Gotlanti on tyhjentymässä kesävieraista, mutta pieni opiskelijaporukka päättää lähteä mukavalle saariretkelle ennen kuin koulutyöt vievät taas kaiken ajan. 
Frida viettää saarella mukavaa päivää ystäviensä kanssa. Rannalla on lämmintä ja ihanaa. Hän torkahtaa ja herää painajaismaiseen näkyyn. Kaikki hänen ystävänsä ovat kuolleet, vain hän on elossa. 
"Lilla Karlsö näytti kaukaa katsottuna mystiseltä. Frida hengitti syvään ja ummisti tuulessa silmänsä. Tuntui jännittävältä ajatella, että he viettäisivät viikonlopun saaressa eristyksissä muusta maailmasta seuranaan vain satakunta lammasta, jotka laidunsivat rantaniityillä."s.25
Näen sinut on jo 15. osa Gotlanti -sarjasta.
15 osaa ei sinänsä ole dekkarimaailmassa mahdottoman suuri määrä, mutta tässä sarjassa päähenkilöt ikääntyvät melko vauhdilla, joten en tiedä kuinka pitkää sarjaa tästä enää kaavaillaan. Knutaksenkin lähenevää eläkeikää huomioidaan kirjassa useasti. Toivon kuitenkin, että sarja vielä jatkoa saisi ainakin muutamalla teoksella. Ainakin loppu jäi niin kiinnostavaan kohtaan, että lisää saisi mieluusti tulla. 

Monenlaista tähän kirjaan taas mahtui. Tunnelmallista saarimiljöötä, lampaita, kamalia parisuhteita, ahdistavia kohtaloita, murhia, arkielämää ja poliisityötä. Kaikkea sopivassa suhteessa. Etenkin jos lukijaa ei häiritse se, että poliisien, uhrien ja toimittajien yksityiselämä vie runsaasti tilaa tarinasta ja poliisien työtä ja murhien selvittelyä kuvataan hieman vähemmän. Itse pidän juuri tällaisesta. 

Näen sinut ei tosin ole mitenkään maailmaa mullistava teos. Se on aika perus dekkari, jonka murhaajankin kaiken lisäksi arvasi aikaisessa vaiheessa. Suuremmatkin aiheet käsitellään vauhdikkaasti. Mukavan nopeaa ja koukuttavaa luettavaa kuitenkin. 

Lue myös: aiemmat osat


Näen sinut, (Jag ser dig, 2019)
Otava, 2019
Suom. Taina Rönkkö
kannen suunnittelu: Sofia Scheutz Design
s.288

lauantai 14. marraskuuta 2020

Veronica Roth: Uskollinen


Chicagon asukkaat on jaettu osastoihin persooniensa mukaan, ja ihmiset ovat tuttuneet elämään rehdeissä, sopuisissa, terävissä,vaatimattomissa ja uskaliaissa. Heille tuttu järjestelmä on nyt kuitenkin hajoamassa. Lukuisat kahinat ja selkkaukset ovat saaneet osastot hajoamaan, ja nyt kaupungissa on vallassa osattomat. Osastojen lakkauttaminen ei sovi kaikille, ja osalle tärkeintä on selvittää, mitä kaupunkin aitojen takana tapahtuu. Niinpä Tris, neljä ja muutama muu lähtevät selvittämään näitä salaisuuksia. 
"Tämä maisema on kuin keskeytetty lause jonka alku jää roikkumaan ilmaan ja loppu on täysin auki. Takanamme on tyhjää maata, ruohoa ja tientapaista. Edessämme kaksi sementtimuuria, joiden välissä kulkee muutama junarata."s.79
Uskollinen on Outolintu -trilogian viimeinen osa. 
Tämän trilogian lukeminen ei ole ollut minulle erityisen koukuttavaa, mutta silti jokaisen osan jälkeen on ollut pieni kiinnostus selvittää, mitä hahmoille tapahtuu ja millaisia salaisuuksia kirjan maailma kätkee. 

Tämä kolmas osa olikin mielestäni parempi kuin kaksi ensimmäistä osaa. Kirjan tarina kerrotaan nyt sekä Trisin, että Tobiaksen näkökulmasta, kun aiemmat kerrottiin muistaakseni vain Trisin näkökulmasta. Tämä oli hyvä ratkaisu, ja toi kirjaan hieman enemmän mielenkiintoa. 

Monenlaista tapahtumaa, seikkailua ja salaisuuden paljastumista kirjaan mahtuikin, mutta silti tämänkään kirjan juoni ei vaikuttanut erityisen vauhdikkaalta tai koukuttavalta. Suunnittelua ja sellaista laboratorio tyylistä juttua on minun makuuni liikaa.

Loppujen lopuksi pidin suurimpia paljastuksia hieman tylsinäkin, vaikka kyllähän tähän kirjaan hyvin suunniteltuja juonikuvioita mahtui moniakin. Kirjan loppuratkaisu tuli kuitenkin täysin puskista ja onnistui yllättämään minut. En odottanut mitään sen kaltaista tapahtuvaksi. Rohkea ja erilainen lopetus tosin pilattiin tylsääkin tylsemmällä epilogilla.

Odotukseni kirjaa kohtaan olivat niin alhaalla, että lopulta nautin tämän lukemisesta enemmän kuin muiden osien. Ihan viihdyttävää luettavaa, mutta ei tämä silti nouse genressään suosikkieni joukkoon, ei edes lähelle.

Lue myös: Outolintu ja Kapinallinen.


Uskollinen, (Allegiant, 2013)
Otava, 2014
Suom. Outi Järvinen
s.397

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Eva Frantz: Sininen huvila


Juhlista kotiin palaava nuoripari löytää maantiellä harhailevan pikkupojan. Poika on aivan liian nuori liikkumaan yksikseen, ja etenkin myöhäinen ajankohta ihmetyttää. Poika vie nuorenparin kotiinsa, sillä pojan äiti vaan nukkuu lattialla. Pojan äiti on onneksi hengissä, mutta tajuton. Hänet tunnistetaan suosituksi bloggariksi Becca Stenlundiksi.
Poliisi Anna Glad alkaa selvittää tapausta, ja pian huomataan, Beccan saaneen blogiinsa ilkeitä kommentteja, jopa tappouhkauksia. Beccan elämästä on saanut blogin kautta huomattavasti ruusuisemman kuvan, mitä se todellisuudessa on. 
"Päivä oli ollut tukahduttavan kuuma, ja nyt taivas tummeni. Ukkonen puhkeaisi minä hetkenä tahansa. Sininen huvila näytti enemmän tuhkanharmaalta kuin siniseltä auringon kadottua pahaenteisen pilviverhon taakse."s.204
Sininen huvila on ensimmäinen osa Anna Gladista kertovasta dekkarisarjasta.
usein minulle käy niin ettei dekkarisarjan ensimmäinen osa vielä vakuuta, mutta toinen osa vie mukanaan. Tällä kertaa olin koukussa jo ensimmäisessä osassa. Sininen huvila on nimittäin aivan mahtava dekkari, jonka haluaa ahmaista heti lähes yhdeldä istumalta. Tässä kirjassa on kaikki kohdallaan. Sujuva teksti, mielenkiintoinen aihe, kiinnostavat ja uskottavat hahmot, sekä yllätyksellisyys. 

Blogimaailmaan sijoittuva aihe kiinnostaa tällaista bloggaavaa lukijaa. Kiinnostava tarina sen pohjalta onkin saatu tehtyä. Nettimaailman ongelmat tulevat hyvin esiin. Nimimerkin takana kuvitellaan, että voi toiselle sanoa mitä vain kauheuksia. Inhottava ajatus, mutta ikävä kyllä totta. Lisäksi puhutaan jonkin verran lifestyle blogien ja instagramin todellisuuspohjasta. Kun yhtä kivaa kuvaa voidaan valmistella tunteja, ei taida kyse enää olla siitä arkisesta todellisuudesta. Aihe vei täysin mukanaan, ja sopi hyvin kirjan rikosjuttuun, joka pysyi yllätyksenä loppuun asti.

Anna Gladin ja muiden hahmojen tarinat etenivät kivasti, ja toivat paljon kiinnostavia kohtauksia juoneen. Tarina etenee monen henkilön näkökulmasta kerrottuna. Pätkät ovat lyhyitä ja kuljettavat tarinaa vauhdikkaasti. Sekavaa oloa usein vaihtuvat kertojat eivät tuo, vaan juuri sopivaa monipuolisuutta. 


Sininen huvila, (Blå villan, 2017)
S&S, 2017
Suom.Ulla Lempinen
s.328

torstai 5. marraskuuta 2020

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia


Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia sisältää 15 novellia. Osassa tarinoista on Lehtolaisen kirjoista tuttuja hahmoja, kuten Maria Kallio ja Hilja Ilveskero. Osa tarinoista on myös ilmestynyt jo aikaisemmin lehdessä tai kirjassa, mutta itselleni nämä olivat kaikki uusia. 
"-Vittu terveelliset elämäntavat, mies tuhahti ja räkäisi juuri hänen kenkänsä eteen. Toinen elehti, Linda ei tiennyt mitä se tarkoitti, mutta meni kuitenkin sisään. Hän kipitti lähimpään naistenvessaan ja sulki oven."s.158
Pidin tästä kokoelmasta. Toki osasta tarinoista paljon enemmän kuin toisista, mutta kokonaisuus oli hyvä. Näiden viidentoista tarinan joukkoon mahtuikin monenlaista. Osa tarinoista oli selkeästi rikostarinoita, mutta joukossa oli myös hyvin erilaisia tarinoita. 

Tarinoista löytyy monenlaisia hahmoja, erilaisia kohtaloita, surullisia ja onnellisia loppuja. Niinpä tämä kokoelma varmasti viihdyttää monipuolisuutensa ansiosta erilaisia lukijoita. Osassa tarinoista ei esimerkiksi edes ole minkäänlaista rikosta, vaan niissä keskitytään omien ongelmien selättämiseen. Osassa taas rikos löytyy jostakin taustalta, mutta kaikkeen muuhun arkiseen keskitytään enemmän. Sitten joukkoon mahtuu myös perinteisiä rikostarinoita, joissa Maria Kallio tai Hilja Ilveskero selvittää tapauksia. 

Omia suosikkejani olivat Möykky, Metsänpeitto, Joulukinkkuvaras ja Kolme Joosefia. Mikään niistä ei ollut perinteinen rikostarina. Kaikissa oli mukana kiinnostavat hahmot, ja kauniit loput. Ne olivat osittain hyvinkin synkkiä, täynnä tuskaa, mutta sitten kuitenkin myös ilon pilkahduksia ja toivoa paremmasta. Nämä tarinat lähtivät hyvin käyntiin, koukuttivat alusta loppuun, ja tarjosivat tunnetta täynnä olevia tarinoita ihmisistä ongelmineen. 

Osa tarinoista taas ei ollut alusta loppuun pelkkää täydellisyyttä. Surunsaari oli aluksi hyvin kiinnostava, mutta loppu oli mielestäni jotenkin hätäisesti kyhätyn oloinen. Sukelluksesta en saanut missään vaiheessa irti oikeastaan mitään, ja Joulupukin suudelma ja Valkoinen poro taas eivät napanneet siksi, etten ole erityisen suuri Hilja Ilveskero fani, ja nämä olivatkin hänen tyylisiä vauhdikkaita agenttitarinoita. 


Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia
Tammi, 2018
Kansi: Markko Taina
s.324

lauantai 31. lokakuuta 2020

Halloween -lukuhaaste (kooste)

 

Tänään loppuu Yöpöydän kirjat -blogin Niinan järjestämä ihana Halloween -lukuhaaste. Osallistuin tähän viime vuonnakin ja päätin jo silloin, että osallistun taas tänä vuonna jos tätä järjestetään ja järjestettiinhän se, joten kiitos taas kivasta haasteesta Niina. 

Viime vuonna puolet lukemistani kirjoista oli vampyyrikirjoja, joten nyt yritin lukea jotakin muuta, vaikka hyllyissä onkin paljon vampyyrikirjoja odottamassa. Pysyin hyvin suunnitelmassa, sillä vain yksi lukemistani kirjoista oli vampyyrikirja.

Tänäkin vuonna luin kahdeksan haasteeseen sopivaa kirjaa. Mielestäni luin aika monipuolisesti kaikenlaista. Tässä lukemani kirjat.


-Stephenie Meyerin ensimmäinen Twilight -kirja, Houkutus sarjakuvaversiona. Tarina on jaettu kahteen osaan. Tämä on myös suomennettu, mutta minä luin nyt englanniksi.


-Lastenkirja, jonka synkkään ja kauniiseen maailmaan uppoutuu vanhempikin lukija.


-Ihanan kesäinen ja mielikuvituksellinen jatko-osa jouluiselle Domowikille.


-Kaksi ensimmäistä osaa Siskoni on noita -kirjasarjasta. Sarja perustuu saman nimiseen tv-sarjaan. 


-Kauhuklassikko, jossa Torrancen perhe muuttaa koko pitkäksi talveksi vuoristohotelliin.


-Nuorille suunnatun Lasilapset -jännitystrilogian ensimmäinen osa.


-Dekkari, jossa lasten kurpitsajuhlassa tapahtuu murha.

Scott Ciencin: Siskoni on noita -Onnen hylkäämät



Kolme Lumottua sisarta, Phoebe, Piper ja Paige päättävät tuhota lauman demoneja ja suojella samalla ihmisiä. Kyseessä on demonien järjestämä juoni, jonka on tarkoitus tuhota Lumotut. Phoeben ex-mies, Cole, päättää auttaa naisia, mutta jotakin menee pieleen ja kaikki neljä päätyvät ajassa taaksepäin. He löytävät itsensä toisen maailmansodan aikaisesta Hollywoodista, eivätkä he tiedä kuinka päästä takaisin kotiin. 
"Phoebe kiersi lattialla lojuvat märät sanomalehdet ja kiiruhti ulos. Hänen täytyi soittaa siskoilleen ja varoittaa heitä näystään. Heillä oli viaton sivullinen pelastettavanaan, ja Georgen keskustelupätkän perusteella aikaa ei ollut hukattavana!"s.15
Perustuu Constance M. Burgen luomaan tv-sarjaan. 
Onnen hylkäämät on toinen osa Siskoni on noita -kirjasarjasta.

En tiedä pitäisikö tämän sarjan lukijalla olla jotakin tietoa Siskoni on noita -tv-sarjasta, sillä nyt kun siirryin lukemaan tätä toista osaa, oli alussa hyvin hämmentynyt olo. Jo ensimmäinen osa herätti kysymyksiä siitä pitäisikö minun tietää jo jotakin, sillä asioita ei selitetä juuri lainkaan. Tämä toinen osa olikin sitten vielä hämmentävämpi, sillä ajassa oltiin hypätty jo reilusti eteenpäin ensimmäisen osan tapahtumista, ja ilmeisesti siinä välissä oli ehtinyt tapahtua jos jonkinlaista suurta, kuten hengenvaarallisia taisteluita ja ero. Toki voi olla, että tämä on vain sarjan tyyli. Alun hämmennyksen jälkeen tämäkin kirja lähti kuljettamaan eteenpäin tarinaa, jonka juonessa pysyi hyvin mukana. 

Onnen hylkäämät ei ollut yhtä hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa. Lumottujen välinen rento tunnelma oli aika lailla poissa, hahmot olivat enemmänkin kärttyisiä ja puisevia kuin sellaisia vitsailevia ja hauskoja kuin aiemmassa osassa. Myös ensimmäisestä osasta tuttu arkinen tunnelma ja herkuttelu puuttui täysin. 

Tarina sinänsä oli kiinnostava, ja nopeasti luettava. Taikuuttakin oli huomattavasti enemmän ja siskot tekivät nyt enemmän yhteistyötä, ja hurjia toimintakohtauksia oli runsaasti. Suurin osa tarinasta sijoittuu vuoteen 1942 ja se tuo mukavan lisän tarinaan, vaikka sen ajan elämää ei kuvatakaan kovin tarkasti. Pieniä kiinnostavia yksityiskohtia kuitenkin ripotellaan pitkin tarinaa. 




Onnen hylkäämät, (Charmed, Luck Be a Lady, 2004)
Sanoma Magazines Finland Oy, 2005
Suom. Anu Laitila
s.206