Leena Lehtolainen: Turmanluoti

Rikoskomisario Maria Kallion aviomies Antti Sarkela on keksinyt itselleen uuden harrastuksen. Hän ryhtyy metsästämään. Uusi harrastus tuntuu sopivan Antille loistavasti. Metsässä on raskasta, mutta mukavaa. Harrastuksen tuoma vaihtelu vaihtuu pian ahdistukseen ja pelkoon, kun yksi jahtiporukan jäsenistä kuolee vahinkolaukaukseen ja syyttävä sormi osoittaa myös Anttiin. Marian on vaikea pysyä erossa tutkimuksista, sillä kyseessä on kuitenkin hänen perheensä.

Leena Lehtolaisen Turmanluoti on vuoden 2018 kirjan ja ruusun päivän -kirja. Kirjaa jaettiin ainoastaan 23.4 kirjaostosten yhteydessä.

Lehtolaisen dekkarit eivät kuulu omiin dekkarisuosikkeihini, mutta tämä pienoisromaani oli hyvä. Ehkä jopa yksi parhaista kirjan ja ruusun päivän -kirjoista. Tähän minidekkariin oli saatu sopivasti kaikkea. Tarina eteni hyvin ja Marian ja Antin perhe-elämä vaikutti aidolta ja leppoisalta.

Turmanluodin ansiosta voisin ehkä antaa joskus tulevaisuudessa uuden mahdollisuuden Lehtolaisen dekkareille. Arkiset ruoka ja kissa kohtaukset tekivät tästä jotenkin mukavan arkisen, eikä poliisin työtä juuri kuvailtu. Itse en pidä siitä, että poliisin työtä jossakin toimistossa kuvaillaan erittäin tarkasti, siksi Jätin Lehtolaisen dekkareiden lukemisen aikoinaan yhteen.

Kirjan loppuratkaisua ei ole helppo arvata, sillä kovinkaan paljoa näin pienessä kirjassa ei ehditä pohjustaa ja epäilyksiä herättää, mutta mielestäni Lehtolainen onnistui tehtävässään ja sai aikaan oikein hyvän minidekkarin.


Turmanluoti
Tammi, 2018
Kirjakauppaliitto
Kansi: Noora Iloranta
s. 128

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Eletään vuotta 1920. Jack ja Mabel lähtevät Alaskaan tarkoituksenaan aloittaa uusi elämä. Kymmenen vuotta sitten kuolleen vauvan muisto edelleen mielessään kaksikko ryhtyy raivaamaan omaa maatilaa keskelle Alaskan karua luontoa. Jackin painaessa pitkää päivää peltoja raivaten, joutuu Mabel selviytymään mökissä hiljaisessa yksinäisyydessään.
Talven saapuessa, Jack ja Mabel rakentavat ensilumesta lapsen, joka aamun tullen on kadonnut, niin kuin sille puetut vaatteetkin. Mökin lähellä alkaa liikuskella pieni tyttö, Faina, joka vaikuttaa tuntevan luonnon ja Alaskan metsät paremmin kuin muut.

Lumilapsi on täydellinen kirja. Varmaan parasta mitä olen tänä vuonna lukenut. Sen satumaiseen tunnelmaan ja upeaan luontokuvaukseen on ihana sukeltaa. Lumilapsi etenee verkkaisesti. Alaskan luontoa ja elämää kuvaillaan tarkasti ja aidosti. Vuodenajat piirtyvät selkeästi lukijan eteen. Etenkin talvi, sillä siihen keskitytään paljon, mutta eivät muutkaan vuodenajat pahasti sen varjoon jää.

Lumilapsi on kuitenkin paljon muutakin kuin vain satu tai luontokuvaus. Jack ja Mabel ovat pariskunta täynnä tunteita. Heidän uudesta alusta kaikkine vaikeuksineen kerrotaan koskettavasti. Pidin kaikista pienistä ilon pilkahduksista joita juoni heidän eteensä toi. Kirja on myös selviytymistarina ja luin suurella innolla kaikesta heidän arkeensa liittyvästä. Ruuan keruusta, peltojen raivauksesta ja jopa metsästyksestä, vaikka yleensä tuollaiset eläinten tappamis kuvaukset, eivät oikein uppoa. Eivät ne tässäkään kirjassa minun mieleeni ollut, mutta ne eivät häirinneet, sillä ne olivat osa kirjan karua tunnelmaa.

Lumilapsi sopii myös lukijoille, jotka eivät halua liikaa yliluonnollisia piirteitä kirjoihinsa, sillä minusta vaikka tämä satumainen olikin, niin tätä voi lukea myös täysin realistisin ajatuksin. Itse en lukenut, vaan uskoin ihmeisiin ja annoin mielikuvituksen lentää.


Lumilapsi, (The Snow Child, 2012)
Bazar, 2013
Suom. Marja Helanen
s. 415

Juhani Seppänen: Ensimmäinen sana on isä

Ensimmäinen sana on isä kertoo isästä, joka vaimonsa kanssa odottaa ensimmäistä lastaan. Isä pohtii isien ja äitien rooleja ja paljon kaikkea vanhemmuuteen liittyvää.

Ensimmäinen sana on isä on kirja jonka luin loppuun ainoastaan sen takia, että valitsin tämän hyllynlämmittäjä -haasteeseen. Jo kirjan alkumetreillä teki mieli lopettaa lukeminen, mutta kahlasin kirjan loppuun asti, sillä se ei ollut onneksi kovin pitkä.

Tämä kirja ei ollut minua varten, siksi myöskään tästä blogitekstistä ei nyt tule erityisen pitkä tai upea. Seppäsellä oli toki hyviä ja viisaitakin ajatuksia, joita hän toi esille kirjassaan, mutta minusta ne ajatukset etenivät aika pitkäveteisesti. Minä en saanut kirjasta otetta lainkaan, mutta ehkäpä tämä sopii jollekkin toiselle lukijalle paremmin. Vaikkapa sitten miehille, joilla on lapsia tai jotka suunnittelevat lapsia tai odottavat niitä. Minä ainakin olin täysin tämän kirjan kohderyhmän ulkopuolella, sillä en keksi tästä oikeastaan mitään hyvää sanottavaa. Luulen, että minulle tämä olisi uponnut paremmin, jos perheen arkea lasta odottaessa ja hänen synnyttyään olisi kuvattu enemmän ja arkisemmin. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että kirja oli täynnä tietoiskuja Kelan sivuilta ja tutkimustuloksia.


Ensimmäinen sana on isä
Otava, 2000
s.237

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Elly syntyy vuonna 1968 Iso-Britanniassa perheeseen, josta riittää kerrottavaa. Elly kasvaa ja kehittyy turvanaan joukko erilaisia ihmisiä.
Kirja kulkee läpi Ellyn lapsuuden ja nuoruuden vieden hänet aikuisuuteen, jossa lapsuuden tapahtumat ovat yhä läsnä.

Kani nimeltä jumala on saanut paljon kehuja, mutta minuun se ei onnistunut tekemään suurta vaikutusta. Kirjan alku oli lupaava ja pidin siitä. Alkuun kirjasta löytyi maagisia piirteitä. Puhuva kani ja Jenny Pennyn "taiat" saivat minut heti kiinnostumaan tarinasta, mutta sitten innostus lopahti. Kirjaan oli mahdutettu turhan paljon suuria aiheita ja asioita, joiden läpi kiidettiin pikavauhtia. Eikä sen takia mikään aiheista jaksanut pitää mielenkiintoa yllä pitkään. Tällä kertaa vähempi olisi ollut parempi.

Kirjasta löytyy monia mielenkiintoisia hahmoja, joista oli mukava lukea. Etenkin Jenny Penny, Arthur ja Ginger. Nämä hahmot tekivät tarinasta huomattavasti paremman ja heidän takiaan se voi jäädä hetkeksi mieleenkin. Jumala -kani oli harmikseni todella pienessä roolissa kirjassa. Kuvittelin paljon suurempaa roolia otukselle, jonka mukaan kirja on nimettykin.

Kani nimeltä jumala on tarina ystävyydestä, kasvusta, perheestä ja monesta muusta, mutta niin kuin sanoin minun makuuni aiheita oli aivan liikaa. Kaikkien selkeästi kerrottujen tapahtumien lisäksi tarinassa oli myös aiheita joista vain vihjattiin lukijale, mutta mitään vaikeaa päättelyä ei näissäkään tapauksissa tarvita.


Kani nimeltä Jumala, (When God Was a Rabbit, 2011)
Tammi, 2012
Suom. Aleksi Milonoff
Kansi: Eveliina Rusanen
s. 324

Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti

Manhanttanille rakennetaan uutta pilvenpiirtäjää, jonka työmaalta tehdään pelottava löytö. Maan alta löytyy hautakammio, jossa on 36 ruumista. Tavallisesta haudasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä luurangoista näkee selvästä murhien jäljet. Murhat ovat tapahtuneet yli sata vuotta sitten, eikä poliiseja suuresti kiinnosta asian selvittäminen, josta ei olisi enää hyötyä. Murhaaja kun varmasti on maannut itsekin kuolleena ties kuinka kauan. Kuvioihin ilmestyy kuitenkin pian tapauksesta erittäin kiinnostunut FBI:n erikoisagentti Pendergast, joka päättää selvittää tapauksen. Pendergast hankkii itselleen avuksi erään museon työntekijän, Nora Kellyn, reportteri Smitbackin, sekä ylikonstaapeli O`Shaughnessyn, joka alunperin patistettiin vahtimaan agentti Pendergastia.
Pendergast tovereineen saakin nopeasti paljon selville, mutta he saavat myös huomata, ettei tapauksen tutkiminen ole turvallista, sillä pian löydetään murhattu nainen, jonka kuolema vaikuttaa hyvin samanlaiselta, kuin vanhan hautakammion uhrienkin.

Ihmeiden kabinetti on ensimmäinen suomennettu osa Pendergast -sarjasta.
jälleen löysin sarjan, jonka jatko-osat menevät ehdottomasti lukulistalle. Ihmeiden kabinetissa oli paljon hyvää. Kirjan tunnelma oli hyytävä, kun ei aivan tiennyt onko kirjassa yliluonnollisia piirteitä vai onko kaikille tapahtumille luonnollinen selitys. Kirjan tapahtumapaikat ja historian havina toi kirjaan lisää hyytävää ja mystistä tunnelmaa. Valtava New Yorkin luonnonhistoriallinen museo pitkine hämärine käytävineen on suuressa roolissa kirjassa. Museon valtava arkisto on täynnä pölyttyneitä kummallisia tavaroita, jotka kätkevät varmasti suuret määrät salaisuuksia. Toivottavasti jatko-osissa tutkitaan museon tiloja ja salaisuuksia vielä lisää.

Agentti Pendergast on hahmona täydellinen. Hän nousi jo tämän yhden kirjan perusteella yhdeksi suosikkihahmokseni. Pendergast on salaperäinen, viisas ja ylväs agentti, joka ilmestyy kuin tyhjästä ja tuntuu saavan valtuudet tehdä yksinään mitä haluaa. Hänellä on myös hyvin omalaatuiset metodit selvittää rikoksia ja keskittyä olennaiseen.

Ihmeiden kabinetti ei ole tämän kirjailija kaksikon ensimmäinen kirja, mutta kahta sarjan aiempaa osaa ei ole suomennettu. Ilmeisesti Pendergast ei näissä aiemmissa osissa ollut kuin sivuroolissa. Tämä aiempien osien puuttuminen ei suuresti haittaa. Toki tätä kirjaa lukiessa huomaa, että osan hahmoista kuuluisi olla lukijalle jo tuttuja, kun muistellaan aiempia tapahtumia, mutta sarjaan pääsee loistavasti mukaan tästäkin osasta alkaen.


Ihmeiden kabinetti, (The Cabinet of Curiosities, 2002)
Gummerus, 2009
Suom. Pekka Marjamäki
s. 653

Tuula Sariola: Halikon kirkkomurha

Joulu on lähellä, mutta rikostarkastaja Olli Jääskeläinen ja Harto Koskinen joutuvat matkustamaan Saloon. Halikon kirkossa on tapahtunut murha ja miehet kutsutaan selvittämään tapausta paikallisten avuksi. Murhan tutkinta lähtee hieman kangerrellen liikkeelle, sillä paikallinen poliisi on päättänyt mennä helpoimman kautta ja hakea pidätettäväksi eniten syylliseltä vaikuttavan henkilön. Jääskeläinen ja Koskinen löytävät tapauksesta monta johtolankaa, eikä kaikki suinkaan viittaa kiinni otettuun.

Halikon kirkkomurha ei taida olla kovin mieleenpainuva teos. Yksinkertaista dekkaria on helppo lukea, mutta paljoakaan se ei tarjonnut lukijalleen. Dialogit poliisien kesken junnasivat lähes koko kirjan samaa rataa välillä nostaen jonkin uuden johtolangan esiin. Kirja ei tarjonnut mitään uutta ja mielenkiintoista, minkä takia kirjan lukemiseen olisi koukuttunut. Jääskeläinenkään ei vaikuttanut erityisen mielenkiintoiselta. Pikemminkin hän jäi muiden hahmojen varjoon, vaikka muissakaan ei ollut mitään ihmeellistä.

Halikon kirkkomurha on aika alkupäästä Sariolan tuotannosta, joten tyylihän on voinut muuttua paljonkin tämän ja uudempien kirjojen välillä. Kansikuva tässä kirjassa ainakin on hieno.

Päätin tänä vuonna osallistua hyllynlämmittäjä -haasteeseen ja Halikon kirkkomurha valikoitui yhdeksi haasteen kirjaksi. Tätä kirjaa lukuunottamatta nämä Sariolan dekkarit eivät ole suuremmin mielenkiintoani herättäneet, mutta tämä on ollut hyllyssä odottamassa jo kauan. Kiinnostuksen kirjaan herätti tapahtumapaikkoina toimivat Salo ja Halikko, jotka ovat tuossa ihan lähellä. Toki kirjan kirjoittamisesta on jo aikaa, joten paljon on ehtinyt muuttua.


Halikon kirkkomurha
Gummerus, 1991
Päällys: Vincent Bakkum
S. 224
Kirjoittanut: Ritva Sarkola

Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 3 -Angedelin prinsessa

Ikivirran asukkaat odottavat innolla kevättä, sillä itse Angedelin prinsessa on saapumassa vierailulle. Prinsessan saapuminen kiinnostaa sekä roistoja, että poliiseja. Roistoakatemiassa opiskeleva Roi Hopponen joutuu tiukempaan paikkaan kuin ikinä, sillä hänen on viimein päätettävä kenen joukkoihin hän oikeasti kuuluu.
Roi Hopponen päätyykin vaaralliseen ja epävarmaan seikkailuun keskelle poliisien ja rosvojen välienselvittelyjä. Jännittävästä seikkailusta huolimatta, Hopposella on itselläänkin yksi roisto kiikarissa, jonka kanssa hän mielellään selvittelisi menneitä rikoksia.

Angedelin prinsessa on kolmas osa Roistoakatemia -sarjasta. Sarja kertoo Roi Hopposesta, joka väärinkäsityksen takia opiskelee poliisikoulun sijasta Roistoakatemiassa. Roistoakatemia nimensä mukaisesti kouluttaa nuorista päteviä roistoja. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Angedelin maahan ja menneeseen aikaan.

Roistoakatemia on erittäin koukuttava sarja, joka kasvaa kirja kirjalta. Angedelin prinsessa oli taas hyvin erilainen kirja kahteen aiempaan osaan verrattuna, sillä tämä kirja alkoi hurjalla seikkailulla ja oli muutenkin juoneltaan huomattavasti muita vauhdikkaampi. Roistoakatemia ja sen kekseliäät oppiaineet olivat pienessä roolissa tällä kertaa, mutta niiden tilalla oli hurjasti uusia asioita ja sitä seikkailua.

Minusta Angedelin prinsessa on paras Roistoakatemia -kirja tähän mennessä, sillä kaikki hahmot, etenkin Roi, Lulu, Kaapo ja Marsu ovat jo niin tuttuja, että kaikki hurjat tapahtumat saavat lukijan tunteet pintaan. Kirjassa saakin riemuita, nauraa, surra ja kauhistella. Angedelin prinsessa on kaiken seikkailun keskellä surullinen ja tunteikas kirja.

Olen Roistoakatemiaan jo niin koukussa, että odotan kauhulla hetkeä, jolloin sarja loppuu, eikä siihen edes mene kauaa. Toisaalta en malttaisi odottaa, että viimeinen osa ilmestyy, sillä haluan lisää tätä. Hopposen ja ystävysten seikkailu jäi pahasti kesken, tai se ei oikeastaan ehtinyt edes alkaa, mutta odotan sitä innolla, sillä tuleva seikkailu kuulostaa sen verran lupaavalta.


Lue myös: Caapparin kääty, ja Hotelli tiilenpää.


Roistoakatemia osa 3 -Angedelin prinsessa
KVALITI, 2018
Kansi: Michael Kingdom
s. 507