lauantai 4. heinäkuuta 2020

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä


17-vuotiaalla Pinjalla on kaikki hyvin. Koenumerot kymppejä, tulevaisuus lääkiksessä, upea poikaystävä ja hyvä ystävä, kunnes eräänä päivänä hän saa tekstiviestin, joka muuttaa kaiken. Ei ole enää poikaystävää, kaveria, eikä hyviä numeroita. Pinja sulkeutuu kotiin murehtimaan elämäänsä, jolla ei enää tunnu olevan suuntaa.
Sitten äiti puuttuu asioiden kulkuun ja Pinjan elämä muuttuu yhdeksi myllerrykseksi. Kesätyöpaikka, ja kaunis Virve tuovat Pinjan elämään jotakin aivan uutta. Mutta silti Pinjasta tuntuu kuin hän sekoaisi. Hän nimittäin uskoo näkevänsä näkyjä, kun omituinen Tuulia ilmestyy kuvioihin ja väittää pinjan suonissa virtaavan metsänneidon verta.
""Siis väitätkö sä olevas joku kansanperinneolio? Joku tuulenhenki?" keskeytän hämmentyneenä. "Jestas, jos tää on mun aivojen sepitettä, niin miksen mä olis voinu keksiä homeisen Kalevalan sijaan vaikka jotain törkeän komeaa satuprinssiä.""s.52
Kaarnan kätkössä aloittaa Väkiveriset -sarjan, joka on neliosainen reaalifantasiasarja.
Kaarnan kätkössä esittelee juuri ylioppilaaksi valmistuneen Pinjan. Murheet tulevaisuudesta ja omasta seksuaalisuudesta, kiistat vanhempien kanssa ja itsensä löytäminen ovat suuria aiheita tässä kirjassa, mutta sitten mukaan on heitetty myös fantasiaa. Suomen mytologia tunkeutuu tavalliseen arkeen, ja tekee siitä entistä kiinnostavampaa.

kirjan dialogit ovat puhekieltä. Itse pidän enemmän kirjakielellä kirjoitetuista dialogeista, mutta tähän tottui nopeasti, sillä kirjan juoni veti heti mukanaan, ja dialogit sulautuivat tarinaan loistavasti ja kuljettivat sitä kiinnostavasti eteenpäin. Kaarnan kätkössä on melko lyhyt kirja, mutta riittävän pitkä esitelläkseen kaikki henkilöt hyvin. Kaikki tapahtuu kirjassa nopeasti, eikä paikoilleen jäädä jumittamaan hetkeksikään. Vauhtinsa takia juoneen mahtuu paljon mytologian olentoja ja niiden tapoja.

Tässä kirjassa oli juuri sopivasti vauhdikkaita tilanteita, mytologiaa, sekä huumoria. Monet tilanteet saivat hymyn huulille, sillä Pinja onnistuu päätymään kaheleihin tilanteisiin. Lisäksi kirjasta löytyy paljon viittauksia musiikkiin ja kirjallisuuten. Oli hauska bongailla tekstistä viittauksia tuttuihin kirjoihin ja kappaleisiin.


Kaarnan kätkössä
Myllylahti, 2017
Kansi: Karin Niemi
s.220

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla


Ikimetsien sydänmailla kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400-luvun Savossa. Kirjassa ääneen pääsee Jukon kolme lasta. Heiska on lähes aikuinen mies, joka pääsee ensimmäistä kertaa mukaan metsäretkelle. Aikuistuminen ja kaikki sen mukana tulevat asiat jännittävät, mutta hyvällä tavalla.
Jukon tytär, Varpu on niin ikään aikuisuuteen astumassa. Hän joutuu myös opettelemaan aikuisen naisen askareita. Varpu odottaa malttamattomana ihmisten näkemistä. Hän ei jaksaisi pönöttää metsien keskellä ilman ikäistään seuraa. Sitä paitsi hän haluaisi kohdata jonkun upean miehen. Onneksi Ukon vakkajuhlat lähestyvät.
Perheen kuopus, Tenho on kiinnostunut aivan erilaisista asiosta. Häntä kiinnostaa kaikki yliluonnollinen. Hän tuleekin yllättävän hyvin toimeen haltioiden kanssa.
"Kymmenet, sadat aaveet lähestyivät joka puolelta ja lipuivat hiljalleen suuren haavan ympärille. Ne olivat kuin usvaa, harmaita, valkoisia ja läpinäkyviä. Jotkut niistä kohosivat suuren puun oksien sekaan, mutta loput ympäröivät sekä tietäjän että hänen sylissään olevan lapsen."s.31
Ikimetsien sydänmailla aloittaa Metsän kansa -sarjan.
Ikimetsien sydänmailla on runsas kirja. On jännittäviä juonenkäänteitä, henkilöiden kasvua, kauniin luonnon kuvausta, arkea ja juhlaa 1400-luvun tyyliin. Kirja on yhdistelmä historiallista romaania ja fantasiaa.

Odotukset kirjaa kohtaan olivat suuret sillä pidän historiallisista romaaneista sekä fantasiasta. Monista historiallisista romaaneista toki löytyy jonkin verran fantasiaelementtejä, kuten henkiä ja haltioita, mutta tässä kirjassa ne todella pääsevät kunnon rooliin. Monissa juonenkäänteissä oli mukana jotakin yliluonnollista, esimerkiksi maahisia, aaveita, haltioita tai tietäjän tekemiä taikoja.

1400-luvun elämää kuvailtiin kirjassa runsaasti. Tämän kirjan tarinan lukemalla oppii valtavasti menneistä ajoista. Monet asiat saattavat olla entuudestaan tuttuja jos on lukenut enemmän historiallisia romaaneja, mutta itselleni tästä löytyi paljon uuttakin. Arkea ja ajatuksia nähdään monesta eri näkökulmasta, sillä kaikki kolme lasta ajattelevat kukin omalla tavallaan, ja heillä kaikilla on omat tehtävänsä perheessä.

Kirja on pitkä, joten siihen mahtuu runsaasti kerrontaa kaikesta mitä perhe kohtaa. Pitkäveteiseksi kirja ei kuitenkaan ehdi muuttua, sillä vaikka metsän keskellä asuva perhe ei usein näe muita, on heidän arkensa vauhdikas. Niissäkin kohdissa, joissa juoni jää pidemmäksi aikaa paikoilleen, on niin mielenkiintoista juttua, ettei silloinkaan pääse pitkästymään.

Minä pidin kirjasta ja jatkan sarjan parissa mielelläni. Tosin alun tarkat metsästyskohtaukset ja lampaan teurastus ottivat aika koville luettuina, vaikka kuinka yritin miettiä, että tässä nyt vaan kuvaillaan heidän arkeaan. Olen hiukan herkkä verisiä kohtauksia kohtaan. Omalla tavallaan nämäkin kohtaukset olivat kuitenkin hyviä. metsästykseen oli otettu mukaan myös miesporukan huumoria ja teurastuskohtauksessa otettiin huomioon Varpun epämiellyttävä kokemus.


Ikimetsien sydänmailla
Gummerus, 2017
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
s. 680

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Johan Theorin: Verikallio


Kevään tullen vanha merimies Gerlof Davidsson päättää lähteä vanhainkodista ja palata omaan kotiinsa. Gerlofin poissaollessa hiljaiseen naapurustoon on muuttanut uusia ihmisiä ja jopa rakennettu uusia luksusmökkejä. Yksi uusista asukkaista on vanhan mökin perinyt Per Mörner, joka muuttaa mökkiin. Perillä ei kuitenkaan ole helppoa, sillä toinen hänen lapsistaan on pahasti sairas ja lisäksi hänen omalaatuinen isänsä tarvitsee apua. Pian Per onkin suurissa ongelmissa, kun isän menneisyys alkaa kummitella. Onneksi vanha Gerlof on valmis auttamaan, vaikka se ei enää hänen terveytensä takia ole helppoa.
"Kun hän avasi silmänsä, hän huomasi suljetun portin vanhassa kivimuurissa. Portin takana oli pieni puutarha, ja puutarhan kellastuneella nurmikolla istui joku. Mies lepotuolissa."s.72
Verikallio on Öölanti -sarjan kolmas osa.
On taas vierähtänyt pitkä tovi viimeisimmästä lukemastani Theorinin kirjasta, mutta nyt oli aika palata Öölannin kauniisiin, hiljaisiin maisemiin.

Verikallion juoni ei etene vauhdilla. Kirjassa keskitytään pitkään hahmojen elämään ja arkeen. Päähenkilöinä toimivat kahden mökin asukkaat Per Mörner ja Vendela Larsson, joiden kautta tarinaa vuorotellen kerrotaan. Välillä ääneen pääsee myös Gerlof, mutta hänen roolinsa ei ole suuri.

Vaikka Verikallio on sarjan kolmas osa, ei sarjaa tarvitse lukea järjestyksessä. hahmot ovat jokaisessa kirjassa uudet, vaikka Gerlof onkin muista osista tuttu. Tarina ei jatku sarjamaisesti, ja muutenkin kirjoilla tuntuu olevan aivan omanlaisensa tyyli. Minäkin luin sarjaa hieman väärässä järjestyksessä vahingossa, mutta siitä ei ollut haittaa.

Verikallio on loistava kirja. Pidin siitä valtavasti. Teksti etenee sujuvasti, ja kaikkien henkilöiden arki on niin kiinnostavaa ja hyvin kirjoitettua, etten edes odottanut mitään murhia tai niiden selvittelyä, vaikka niitäkin juoneen mahtui. Theorin myös kuvailee maisemia ja luontoa elävästi. Sarjan tyyliin kuuluu myös kirjoittaa hieman sellaiseen tyyliin, että jotakin yliluonnollistakin saattaisi olla mukana. Niin tälläkin kertaa, sillä keijut ja peikot olivat läpi kirjan kantava teema.

Lue myös: Hämärän hetki ja Yömyrsky.


Verikallio, (Blodläge, 2010)
Tammi, 2011
Suom. Outi Menna
s.522

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Anneli Kivelä: Katajamäellä kuohuu


Mari ja Pauli ovat perustaneet pitopalvelun ja toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Paulin kotitila, Salava, on loistava paikka järjestää juhlia ja paljon muutakin. Marilla riittää ideoita ja tarmoa, mutta Pauli pistää hanttiin. Pian Mari onkin kuormittanut itsensä liiallisella työnteolla, eikä pauli siltikään tunnu olevan valmis hyppäämään kunnolla mukaan yhteiseen yritykseen. Pariskunnan suhde on kovilla, eikä sitä helpota upean poikamiehen, Jaakko Pajusen Marille antama huomio.
"Syksy oli edennyt pitkälle, ja luonto oli kuin jähmettynyt odottamaan talvea. Odotuksen tuntua oli koko Katajamäellä, ikään kuin tyyntä myrskyn edellä."s.191
Katajamäellä kuohuu on neljäs osa maalaisromattisesta Katajamäki -sarjasta.
Tutut Katajamäkeläiset ovat jälleen vauhdissa, kertomassa omia mielipiteitään, etsimässä rakkautta, puolustamassa rakasta pientä kyläänsä ja juoruilemassa keskenään kaikkien asioista. Tämän neljännen kirjan kautta oli mukava palata Katajamäelle. Henkilöt ovat tuttuja, vaikka pääosaan pääsee jokaisessa kirjassa eri henkilö. 

Katajamäellä kuohuu -kirjan aihe ei ollut sarjan paras, mutta onneksi tässä kirjassa olikin enemmän aikaisempien osien päähenkilöiden elämän päivittelyä kuin muissa osissa. Ja lopulta olin tyytyväinen myös varsiniseen juoneen, joka kertoi Marin rankasta vuodesta. 

Kirja oli viihdyttävä maalaiskirja. Nautin jälleen sen parissa kauniista maisemista ja hivenen jääräpäisistä ja vahvoja mielipiteitä omaavista hahmoista, jotka tempauksillaan päätyvät välillä hauskoihinkin tilanteisiin. 

Hieman tönköistä dialogeistaan huolimatta olen jäänyt tähän sarjaan täysin koukkuun. Ehkäpä ehdin tänä kesänä vielä kertaalleen palata Katajamäelle, sillä minulla nämä kirjat kuuluvat ehdottomasti kesälukemiseksi, vaikka jokaisessa kirjassa päästään näkemään lähes kokonainen vuosi Katajamäellä. 



Katajamäellä kuohuu
Karisto, 2009
s.239

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Marko Hautala: Leväluhta


Meeri palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen, vaikka on vannonut ja vakuuttanut, ettei enää koskaan palaa. lapsuuden koti, peltojen keskellä tönöttävä talo on entisellään, mutta mikään muu ei ole enää lapsuudesta tuttua. Äiti on muuttunut pieneksi hauraaksi mummoksi, isää ei enää ole ja veli on suljettu psykiatriseen hoitolaitokseen.
Meeri päättää auttaa äitiään ja laittaa taloa kuntoon, mutta arki ei ole helppoa. Alkaa tapahtua kummallisia asioita, kun Meeri löytää talosta omituisen esineen, joka ei tunnu jättävän häntä rauhaan. Kaikki perheelle tapahtuneet kamaluudet tuntuvat johtavan suoraan peltojen takana märkänä odottavalle Leväluhdalle, jonka soinen lähde on haudannut kätköihinsä useita ruumiita.
"Äiti katsoi Meerin ohi. Hän näytti laihalta tuulessa hulmuavan yöpaitansa alla. Kädet vapisivat, silmät oli yksinäisen vanhan naisen silmät. Juuri niin kuin Meeri oli katkerimpina päivinä toivonut. Näky ei aiheuttanut minkäänlaista vahingoniloa, ei voitonriemua, ei oikeassa olemisesta sikiävää vallantunnetta."s.39
Leväluhta on kauhukirja, jonka mielikuvituksellinen ja karmea tarina punoutuu oikeasti olemassa olevan Leväluhdan ympärille.
Leväluhta on tähän asti lukemistani Hautalan kirjoista ehdottomasti paras. Olen pitänyt muistakin, mutta tässä tuntui olevan aivan kaikki niin kuin piti.
Jännitys alkaa heti kirjan ensisivuilta, ja jatkuu läpi kirjan. Tunnelma on painostava ja odottava. koko ajan on selvillä, että jotakin karmaisevaa on liikkeellä, mutta se paljastuu pikkuhiljaa luoden kirjan tunnelman. Lisäksi henkilöiden ahdistus siitä, että he pelkäävät sekoavansa, välittyy hyvin lukijalle. Kirjan jännittävä tunnelma ei sammu missään vaiheessa, vaan pitää otteessaan aivan viimeisille sivuille asti.

Leväluhta on kirja, joka on ahmittava lähes kerralla, sillä koko ajan tapahtuu jotakin, eikä mitään tilannetta haluaisi jättää kesken. Tässäkin kirjassa jätettiin hiukan lukijan oman arvailun varaan, mutta ei onneksi niin paljon, kuin Itsevalaisevissa. Tälläinen pieni epätietoisuus ja arvailun varaan jättäminen ei haittaa lainkaan.


Leväluhta
Tammi, 2018
Kansi: Mika Tuominen
s.320

lauantai 13. kesäkuuta 2020

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii -Kalaharin konekirjoituskoulu miehille


Mma Ramotswe ei tienaa suuresti yksityisetsiväyrityksellään, siksi hänestä tuntuukin erityisen kurjalta, kun kaupunkiin ilmaantuu kilpaileva yritys, joka alkaa mainostaa osaamistaan alentaen samalla Mma Ramotswen yrityksen mainetta. Lisäksi huoli heille muuttaneista lapsista painaa mieltä.
Mma Makutsi on rahapulassa, vaikka ammattinimekkeet ovatkin hienot. Apulaisetsivä ja autokorjaamon apulaisjohtaja kuulostavat hyvältä, mutta rahaa tarvitsisi enemmän pystyäkseen hoitamaan omat ja sukulaisten ostokset. Niimpä nainen päättää hankkia lisätuloja perustamalla konekirjoituskoulun miehille. Kurssi kannattaa, mutta tuo mukanaan myös hiukan draamaa.

"Naisten etsivätoimisto nro 1, kuten he olivat alusta lähtien tehneet selväksi, ei palvellut pelkästään naisia; se oli tarkoitettu palvelemaan yhtä lailla kaikkia sukupuolesta riippumatta. Eikä toimiston nimessä sanottu, että naiset olisivat etsivän työssä miehiä parempia (vaikka niin voisikin perustellusti väittää); siinä sanottiin vain, että kyseistä etsivätoimistoa sattuivat pitämään naiset." s.73
Kalaharin konekirjoituskoulu miehille on neljäs osa Mma Ramotswe tutkii -sarjasta.
Kirja jatkaa Mma Ramotswen ja kumppaneiden arjesta kertomista samaan myönteiseen ja viihdyttävään tyyliin, kuin aiemmissa osissakin. Tähänkin osaan oli vielä riittänyt hauskoja ja viisaita pieniä huomautuksia ja ajatuksia elämästä ja onnellisuudesta. Muuten vire kirjassa oli hiukan surullisempi kun Mma Ramotswella ja muillakin oli huolia. Onneksi Mma Ramotswe osaa ajatella positiivisesti.

Monenlaisia ongelmia ratkotaan jälleen, mutta jännitys ei tunnu tiivistyvän missään välissä. Mysteerit ratkotaan rupatellen, ilman suurempaa toimintaa. Minulle tuli myös kumma tunne, että ihan kuin tässä osassa ei olisi juotu kovin paljon rooibosta. Muutamaan kertaan kyseinen Mma Ramotswen herkkujuoma toki mainittiin, mutta hän ja hänen avustajansa Mma Makutsi olivat niin paljon omilla menoillaan, ettei edes rauhassa ehditty teetä juoda.

Tämän osan parhautta oli autokorjaamon laiskat apupojat, joista toinen oli tullut uskoon. Tämän asian kautta saatiin kirjaan monta hymyilyttävää tilannetta.

Sarjan aiemmat osat: 1.Naisten etsivätoimisto nro 1 2.Kirahvin kyyneleet 3.Siveysoppia kauniille tytöille

Kalaharin konekirjoituskoulu miehille, (The Kalahari Typing School for Men, 2002)
Otava, 2005
Suom. Jaakko Kankaanpää
s.253

torstai 11. kesäkuuta 2020

Tomas Gads: Pirulainen


Komisario Halme on kokenut työssään, ja nyt hän on saanut johtaakseen oman työryhmän. Ryhmä Halme koostuu Halmeen lisäksi neljästä poliisista. Joukkio on melko sekalainen, eikä he aina tule toimeen keskenään. Ann-Mari, Magnus, Sergei ja Niklas yrittävät kaikki tehdä parhaansa saadakseen jäädä ryhmä Halmeeseen, mutta yhteistyö ei aina suju loistokkaasti.
Ryhmä saa selvittääkseen kuolemantapauksen, jossa merestä löydetään ruumis. Ruumis on jo pahasti kärsinyt, mutta lopulta henkilöllisyys selviää ja porukka pääsee selvittämään kummallisia kiemuroita, jotka tapauksen ympärillä tuntuu olevan.
"Juhlittu polttarisankari lätsähti veteen vähemmän tyylikkäästi ja jäi paikoilleen räpiköimään ja haukkomaan henkeään. Jalat olivat yhä kiinni laudassa ja pää vatsallaan kelluvan, eteen yllättäen ilmaantuneen ihmisen kainalossa." s.28
Pirulainen on ensimmäinen osa Ryhmä Halme -sarjasta.
Kirjassa tutustutaan juuri koottuun ryhmä Halmeeseen. Ryhmä koostuu mukavan erilaisista persoonista, joiden käytöstä ja yhteistyötä on jännittävä seurata. Kovin paljon henkilöihin ei vielä ehditty tutustua, mutta tämä asia korjaantunee seuraavissa osissa.

Tällaiset poliisien työhön suurimmaksi osaksi keskittyvät dekkarit eivät yleensä ole ihan omia suosikkejani, mutta tässä kirjassa onneksi päästiin välillä kurkistamaan myös henkilöiden yksityiselämää, sekä tapaukseen liittyvien henkilöiden mietteitä.

Pirulainen oli ihan hyvä. Vähän minua ihmetytti tarinan kuljettaminen eteenpäin, sillä aina välillä juoneen tuli mukaan asioita joista ei oltu aiemmin puhuttu, mutta niistä puhuttiin, kuin ne olisivat jo aivan tuttuja asioita. Välillä tuli omituinen fiilis, että jäikö minulta nyt jotakin lukematta, mutta tyyliin tottui nopeasti, eikä se häirinnyt keskittymistä, eikä asioiden ymmärtämistä.

Kuitenkin kirja jäi hiukan etäiseksi. Päähenkilöiden paljous ja poliisityönkauvaukseen keskittyminen olivat varmaan suurimmat syyt. En missään vaiheessa päässyt kunnolla koukuttumaan, vaikka kirja oli ihan hyvä.

Kirjan loppu oli yllättävä, ja jätti koukun, joka houkuttelee jatkamaan sarjan parissa. Muutenkin kirjan ratkaisu, vaikka olikin jo selvillä hyvissä ajoin ennen kirjan loppumista, oli kiinnostavasti rakennettu ja aiheutti selvittyään ahaa-elämyksen.


Pirulainen
Bazar, 2019
s.333