Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

Anna Ukkonen saapuu Jylhäsalmelle kesän lopussa. Suunnitelmissa on viettää upea syksy ja talvi maalaismaisemissa poikaystävän kanssa. Anna on vuokrannut koko loppuvuodeksi Haapa-ahon talon, joka on kaunis omakotitalo. Piha on täynnä marjoja ja kasviksia ja puitteet täydelliselle oleskelulle rakkaan kainalossa eivät voisi olla paremmat. Ikävä vain, ettei poikaystävän saapuminen tunnu käyvän ihan suunnitelmien mukaan. Onneksi naapurit, niin mukavat, kuin hieman ärhäkämmätkin, pitävät Annan kiireisenä.

Jylhäsalmella salamoi on toinen osa maalaisromanttisesta Jylhäsalmi -sarjasta.
Aluksi ajattelin jättää tämän kirjan ensi kesän kesäkirjaksi, mutta en malttanut. Piti päästä jo takaisin Jylhäsalmelle, sen kauniisiin maisemiin, ja tunnelmallisiin iltoihin. Ja en olisi voinut valita paremmin, sillä tämähän sopikin tähän syksyn alkuun täydellisesti. Kirja jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi, mutta eri päähenkilön parissa, joten kirjan tarina sijoittuu juuri elo-syyskuuhun. Nyt onkin siis loistava ajankohta lukea tätä kirjaa.

kirjasta löytyy kaikki tarpeellinen kevyttä viihdettä kaipaavalle. Romantiikkaa, mustasukkaisuutta, jännitystä, vauhtia, ja tunnelmaa. Kun tapahtumat vielä sijoitetaan upeisiin maisemiin Jylhäsalmen maaseudulle, ja kuljetetaan tarinaa eteenpäin sujuvilla dialogeilla ja aidoilla kuvauksilla on edessä hyväntuulinen maaseutukirja.

Kirjan rakkaustarina ei varmasti yllätä montaa lukijaa, mutta se on aivan yhdentekevää, sillä rymisevät syysmyrskyt ja juonen nopea tahti koukuttavat.

Kirjassa nähdään vilaus myös ensimmäisen osan päähenkilöstä, mutta hänen asioistaan ei enää puhuta. Myös moni muu ensimmäisestä osasta tuttu henkilö vilahtaa kirjan sivuilla, mutta pääasiassa juoni kuuluu nyt uusille hahmoille. Tätä sarjaa pystyykin näin ollen lukemaan järjestyksestä välittämättä.

Lue myös: Sydämenasioita Jylhäsalmella


Jylhäsalmella salamoi
Karisto, 2018
Kannen suunnittelu: Saana Nyqvist
Kannen kuva: Petri Jauhiainen
s. 197

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty

Loppuunkäsitelty on omaelämäkerralinen kirja. Härkönen kertoo vuodesta, jolloin hänen siskonsa Killi teki itsemurhan. Kirja alkaa päivästä, jona poliisit saapuivat Anna-Leenan oven taa ja kertoivat ikävät uutiset, sisko on hypännyt parvekkeelta ja kuollut. Tästä alkaa surun ja kaipauksen täyteinen vuosi.

Loppuunkäsitelty kertoo monista tunteista. Se ei kaunistele, eikä siinä yritetä piilotella niitäkään ajatuksia joita ei haluaisi välttämättä ajatella läheisen kuoltua. Kirjassa käydään läpi koko tunteiden kirjo. Kirjassa ei tarjoilla tarinallista juonta, jossa asia etenenisi järjestelmällisesti eteenpäin, vaan Härkösen ajatukset heitellään ilmoille niin kuin hän on ne tuona surullisena vuonna muistiin laittanut. Loppuunkäsitelty on siis täynnä ajatuksia ja tunteita siitä, kun läheinen ihminen yllättäen päättää tappaa itsensä ja onnistuu siinä. Aihe ei ole helpoin ja se herättääkin lukijassaan monenlaisia tunteita.

Minua kirja ei kuitenkaan tehnyt mitenkään todella surulliseksi. Heti kirjan alussa alkoi itkettää, mutta muuten ei. Kirjaa ei ole yritetty tehdä lukijaansa varten tunteelliseksi tarinaksi, koska se on omaelämäkerrallinen. Kaikilla on kuitenkin tälläisissa tilanteissa täysin omat ajatukset ja tuntemuksensa, joten vaikka aihe olisi läheinenkin, ei se välttämättä tuo esiin juuri niitä tuntemuksia ja ajatuksia, joita itse pohtii.

Härkösen kirjoista Loppuunkäsitelty ei ole oma suosikkini. Pidin paljon enemmän hänen toisesta omaelämäkerrallisesta kirjasta, Heikosti positiivinen, sillä Loppuunkäsitelty tuntui välillä jäävän vähän paikoilleen. Se on kyllä ymmärrettävää tässä kirjassa, sillä samat ajatukset saattavat kiertää kehää monestikin ja saadakseen omat tunteensa tälläiseen kirjaan, on ne kirjoitettava juuri niin kuin ne on ja niin monesti, kuin ne on tuntenut.

Kirjan luettuani mietin kirjailijan rohkeutta. Itse en uskaltaisi kirjoittaa näin avoimesti omista tunteistani, en kyllä osaisikaan. Onneksi Härkönen ja moni muu kirjailija osaa ja uskaltaa, sillä muuten jäisi paljon asioita tärkeistä aiheista kirjoittamatta.


Kesän 2019 kirjankansi bingoon sijoitan kirjan kohtaan ei kuvaa.


Loppuunkäsitelty
Otava, 2005
Kansi: Anu Ignatius
s. 221

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

Opettajaksi valmistunut Riina ei ole löytänyt vielä koulutustaan vastaavaa työtä, ja kun avomies lähtee kävelemään, ei mikään pidättele Riinaa kaupungissa. Hän saa Sirkka-tädin lossikahvilasta kesätöitä. Niimpä matka kohti Jylhäsalmen kauniita ja kesäisiä maisemia alkaa. Riina viihtyy Jylhäsalmelaisten kanssa ja pitää työstään. Hän nauttii kesänvietosta ja rauhallisista päivistä, kunnes Sirkka loukkaa itsensä ja Riinaa joutuu ottamaan lisää vastuuta kahvilanpidossa. Vaikka uusi vastuullisempi arki uuvuttaa, ehtii Riina silti tapaamaan kiinnostavia ihmisiä ja hiukan hämärämpiäkin tyyppejä...

Sydämenasioita Jylhäsalmella aloittaa maalaisromanttisen Jylhäsalmi -sarjan.
Vielä on aikaa lukea ihania kesäkirjoja. Toki näitä kesäisiä kirjoja voi lukea keskellä talveakin ja varmasti tunnelmaankin pääsisi silti hyvin, sillä Pehkonen osaa luoda uskottavat puitteet tarinalleen. Minä nyt kuitenkin luin tämän kesäkirjana, ja ah kuinka ihana kesäkirja tämä olikaan.

Tunnelma on juuri oikea. Tarina on ennalta-arvattava, mutta niin ihanan kepeä, kesäinen ja tunnelmallinen. Hahmot ovat hauskoja ja dialogit savonmurteella kirjoitettuna aitoja. Pidän maalaismaisemiin sijoittuvista, tunnelmallisista kirjoista paljon, ja sitä tämä sarjan aloittaja tarjosi. Ajattelin jättää sarjan seuraavan osan ensikesän kesäkirjaksi, mutta en nyt sitten tiedä maltanko, sillä koukutuin pahasti.

Kirjasta löytyy kauniita kesämaisemia, joihin toki kuuluu myös ne kaatosateet, pienessä mökissä asustelua, järvessä uimista, rakkautta, ystävyyttä ja pullan tuoksua. Kirjassa ei ollut tylsiä kohtia ja tarina eteni vauhdilla. Kirja ei pituudellaan päätä huimaa, joten vauhtia on pakko olla.


Sydämenasioita Jylhäsalmella
Karisto, 2017
Kannen suunnittelu: Saana Nyqist
s. 190

Kiera Cass: Ainoa

America Singer on viimein päättänyt haluta Maxonin, ainoastaan Maxonin. Valinnan 35 tytöstä on jäljellä enää neljä. America tietää, että Maxonilla on ollut häntä kohtaan tunteita jo kauan, mutta miksi hän edelleen jatkaa kisaa ja muiden tyttöjen tapaamista? America ei voi olla mököttämättä ja heidän riitansa tuntuvat vievän heitä kauemmas toisistaan. Muut valinnan tytöt tekevät mitä vain saadakseen Maxonin pysymään tyytyväisenä, pitäisikö Americankin? Valinta ei kuitenkaan tyttöjen mielistelyistä huolimatta suju rauhaisasti. Linnaa ja kuninkaallisia vaanii ilkeät vallanhimoiset kapinalliset. Mutta kaikki kapinallisetkaan eivät ole pahoja, eikä väärässä, ja heistä voi olla myös apua.

Ainoa on Valinta -sarjan kolmas osa.
Ainoa jatkaa Valinta -sarjan tarinaa aiemmista osista tuttuun tyyliin. Kirjassa on runsaasti suhdepähkäilyä, huolimatta siitä, että America tietää jo kirjan alkumetreillä haluavansa Maxonin. Tällä kertaa parin ongelmat johtuvat siitä, ettei America halua tunnustaa tunteitaan ääneen, ja Maxon taas haluaa kuulla ne ennen päätöksen tekoa. Myös Aspen vaikeuttaa edelleen asioita, olemalla lähellä.

Muihin osiin verrattuna Ainoasta löytyy enemmän toimintaa. Kapinallisten aikeet paljastuvat viimein ja ne johtavat jännittäviin ja raakoihinkin seikkailuihin. Kirjan monipuolinen henkilöstö kokee paljon surullisia menetyksiä, sillä kuolemaa tästä kirjasta löytyy myös paljon. Ainoa olikin huomattavasti surullisempi, kuin muut osat. Pukuloistoa, tyttöjen välistä kisailua, ystävyyttä, ja rakkautta ei oltu kuitenkaan unohdettu, vaan kaikkea löytyi kirjasta sopivasti.

Ihmettelin kirjan nopeaa etenemistahtia, sillä hyllyssäni odottaa sarjan loput kaksi osaa, mutta nopean tutkailun jälkeen sain huomata, että seuraavat kirjat kertovatkin jo aivan toisesta henkilöstä, kuin America. Jännityksellä odotan mitä muutoksia on tapahtunut, kun ajassa ollaan kaksikymmentä vuotta eteenpäin. Ainoa kun lupailee paljon muutoksia kaikkien maan asukkaiden tulevaisuuteen.

Lue myös: Valinta ja Eliitti.


Ainoa, (The One, 2014)
Pen & Paper, 2017
Suom. Laura Haavisto
s. 323

Anneli Kivelä: Onnenkauppaa Katajamäellä

Nelikymppinen Satu asustelee Pohjanmaalla. Hän on kyllästynyt pysähtyneeseen elämäänsä ja päiviin, jotka tuntuvat kovin samanlaisilta. Hän löytää työpaikkailmoituksen, jossa etsitään Honkahovin lomahotelliin tiedotussihteeriä. Työpaikka sijaitsisi kaukana, muutto olisi pakollinen, mutta olisiko se sitten niin kamalaa? Kun Satu työhaastattelun jälkeen saa työpaikan, on edessä muutto. Työpaikan lähellä on pieni Katajamäen kylä ja siellä ihana torppa tyhjillään, jonne Satu pääsee muuttamaan vuokralle. Pian Sadun sinkkuelämäkin alkaa lähestyä loppuaan, kun Katajamäeltä alkaa löytyä mieluista seuraa.

Onnenkauppaa Katajamäellä on toinen osa Katajamäki -sarjasta.
Viime kesänä luin tämän sarjan ensimmäisen osan, eikä se saanut minulta pelkkää ylistystä huonon dialoginsa takia, mutta silti halusin palata sarjan pariin myös tänä kesänä. Dialogi ei ollut yhtään parempaa tässäkään kirjassa. Jo ensimmäisellä sivulla oli pitkä keskustelu, jollaista en voisi ikinä kuvitella sisarusten väliseksi, sillä sama asioiden kertominen lukijalle tapahtui jälleen dialogin muodossa. Aivan kuin keskenään höpisevät sisarukset eivät edes tuntisi toisiaan. Noh osasin odottaa tätä, joten keskityin vain kirjan kevyeen ja rentouttavaan maalaistunnelmaan, jonne onkin varsin helppo uppoutua.

Kirjan kesäisestä kansikuvasta huolimatta lähes koko kirjan ajan vallitsi kylmä ja luminen talvi ja kesää lähinnä vain odoteltiin haikeudella. Lopulta hetkinen tunnelmoitiin kesäisemmissäkin maisemissa. Kauniit talvimaisemat välittyvät kuitenkin vaikka suurempienkin helteiden läpi ja silmiensä eteen pystyi hyvin kuvittelemaan hauskat talvikohtaukset lumihankineen. Mukavan aidosti ja nopeasti etenevää tekstiä oli siis jälleen tarjolla, kunhan unohdetaan selittelevä dialogi.

Tätä sarjaa ei varmaankaan tarvitsisi edes lukea järjestyksessä, sillä tässä osassa oli jo uusi päähenkilö, jota ei ensimmäisessä osassa esitelty lainkaan. Tuttuja hahmoja kirjassa oli kuitenkin paljon, kunhan tarina siirtyi Katajamäelle ja ensimmäisestä osasta tuttuun torppaan.

Kirja tarjosi lopputulokseltaan melko ennalta-arvattavan tarinan, jossa kuitenkin ehtii tapahtua paljon arvaamattomia ja hupaisia juonenkäänteitä.

Lue myös: Kotiin Katajamäelle


Onnenkauppaa Katajamäellä
Karisto, 2007
s. 295

Anna Jansson: Vaitelias jumala

Nuorempi konstaapeli Maria Wern saa työtovereineen selvitettäväksi karmaisevan murhan. Keskeltä harvaan asuttua aluetta löytyy miehen ruumis, joka roikkuu hirtettynä puussa. Paljon muutakin puusta roikkuu, eikä mieskään ole ainoastaan hirtetty. Kyseessä on päivänselvä murha ja kaikenlisäksi hyvin tarkkaan suunniteltu ja toteutettu rituaalimurha. Murha halutaan selvittää nopeasti, joten paikalle kutsutaan avuksi myös professori Morgan Höglund, joka tietää paljon pohjoismaisesta mytologiasta, johon rituaalimurha vahvasti liittyy.
Marian murhatutkimuksia hankaloittavat arjen mutkikkuudet ja törkeä esimies, joka ei anna arvostusta naisille.

Vaitelias jumala aloittaa Maria Wern -sarjan.
odotin tältä sarjan aloittajalta paljon, sillä aihe oli milenkiintoinen, mytologiaa, ja rituaalimurhia.
Murhatutkimukset pysyivätkin kiinnostavina, kun mukana pyöri tietoiskuja heittelevä professori. Myös Marian elämää koskevat mutkat olivat kiinnostavaa luettavaa, vaikka aika paljon tässä ensimmäisessä osassa vasta pohjustellaan. Kovin paljoa tähän pieneen kirjaan kun ei voinut mahduttaa, jotta itse murhillekin jäisi sivutilaa.

Mielestäni murhien selvittely ei nyt edennyt erityisen salaperäisesti, eikä kiinnostavasti. Vauhti oli niin nopea, ja väkisin tungettiin epäiltyjä Marian tielle. Nämä epäilyt tulivat aina ihan puskista ja päättyivät aivan yhtä nopeasti. Maria huomasi jonkin asian, joka selkeästi liittyi murhaan ja heti hänellä oli omasta mielestään syyllinen edessään. Muutenkin tuntui hitusen epäuskottavalta koko murhaajan metsästys, sillä kohtauksia vilahteli lyhyesti ja nopeasti ja sattumia oli liikaa.

Epäilyttää tarttua seuraavaan osaan, sillä kiinnostavinta tässä oli mytologia, jota sitten taas seuraavassa osassa tuskin enää käsitellään, kun on uudet murhat ja kuviot. Pientä kiinnostusta Marian tuleviin koitoksiin kuitenkin heräsi, joten saatan tämänkin sarjan pariin palata. Maria vaikuttaa henkilönä niin kiinnostavalta ja tässä kirjassa heräteltiin aika paljon ajatuksia siitä miten hänen elämänsä saattaa jatkua. Sitä paitsi hyvin usein olen alkanut pitää dekkarisarjoista vasta toisessa osassa, kun hahmojen elämiin päästään paremmin tutustumaan.

Kirjankansibingoon sijoitan kirjan kohtaan puu.


Vaitelias jumala, (Stum sitter guden, 2000)
Gummerus, 2002
Suom. Jaana Nikula
s. 269

Sujata Massey: Rei Shimura menetysten rannikolla

Vuonna 2011 Japania kovisteli suuri maanjäristys ja tsunami. Rei Shimura viettää rauhaisaa aikaa uudessa kodissaan Havaijilla, kun tieto Japaniin kohdistuvista luonnonvoimista saapuu heille. Rei on kauhuissaan, sillä onhan Japani aina hänen kotinsa, vaikka hän asuisi missä, ja monet sukulaiset ovat Japanissa. Kun Rei sitten saa puhelun ystävältään herra Ishidalta, joka on joutunut jäämään tuhoutuneelle Tohokun rannikolle ja tarvitsee apua, on Rei heti valmis matkaamaan Japanilaisten avuksi. Pian hän onkin jo matkalla ja perillä hän saa huomata, että herra Ishida tarvitsee apua kadonneen työntekijänsä etsinnöissä.

Rei Shimura menetysten rannikolla on yhdestoista ja samalla viimeinen osa Rei Shimura -sarjasta.
Sarjan viimeinen osa, eli viimeinen matka Japaniin Rei Shimuran kanssa on nyt ohi. Olen nauttinut nojatuolimatkailusta tämän sarjan parissa hurjasti. Tämä viimeinenkään osa, vaikka onkin kirjoitettu myöhemmin ja jo päättyneen sarjan jatkoksi, ei ollut lainkaan huono. Erilainen tosin.

Rei Shimuran elämä on vakiintunut ja hän elää onnellisesti mihensä kanssa ja töitäkin riittää. Niimpä Rein yksityiselämä ei edennyt suuntaan eikä toiseen kirjan aikana ja myös hurjat mieskuviot olivat poissa. Tässä onkin varmaan yksi suurimmista eroista muihin osiin verrattuna, sillä sarja on aina ollut täynnä Rein yksityiselämää koskevia juonenkäänteitä. Mieskuvioiden puuttuminen ei haitannut yhtään, sillä Rei saa minun puolestani elellä aivan rauhassa rakkaansa kanssa, mutta ehkä olisin kaivannut jotakin pikkuriikkistä Rein omaa elämää koskevaa juonenkäännettä kuitenkin.

Tylsää ei ehtinyt tämän kirjan parissa tulemaan, vaikka tahti olikin aika rauhallinen. Kirja tarjosi tietoa ja surullisia tarinoita maanjäristyksen ja tsunamin runtelemilta alueilta. Rein seikkailuinto ja tapa tarttua pienimpäänkin vihjeeseen, kun kyseessä saattaa olla murha ei ollut kadonnut minnekkään, ja pian hän olikin jälleen sotkeutunut vaarallisten ihmisten asioihin. Hurjiin tapahtumiin ja piilotteluleikkeihin Rei päätyi tässäkin kirjassa.

Rei Shimura menetysten rannikolla oli surullisin Rei Shimura -kirja aiheensa ja tarinoidensa takia.  Monipuolista Japanin kulttuuria ei tietysti voi millään tarjota tuhoutuneissa kaupungeissa, mutta misokeitolla, vihreällä teellä ja toisten auttamisella alettiin rakentaa tuhoutunutta maata uuteen loistoon.

Nyt hiukan haikeana joudun jättämään hyvästit tälle sarjalla, mutta onneksi maailma on täynnä loistavia sarjoja, joita en ole vielä lukenut. Tähän sarjaan kannustan tarttumaan, jos vielä ei ole kokeillut.

Lue myös sarjan aiemmat osat: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus, Rei Shimura ja Zen-temppelin arvoitus, Rei Shimura ja ikebana-mestari, Rei Shimura ja tappava manga, Rei Shimura ja morsiuskimono, Rei Shimura, samurain tytär, Rei Shimura ja helmenkalastaja, Rei Shimura taifuunin silmässä, Rei Shimura Yakuzan jäljillä, ja Rei Shimura Havaijilla.


Rei Shimura menetysten rannikolla, (The Kizuna Coast, 2014)
Gummerus, 2016
Suom. Terhi Leskinen
s.448
Ulkoasu: Eevaliina Rusanen