torstai 23. maaliskuuta 2017

Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty


16-vuotiaalla Roi Hopposella on selvät tulevaisuuden suunnitelmat. Hänestä tulisi yksi ikivirran poliiseista ja hän selvittäisi rikoksia setänsä jalanjäljissä. Poliisikoulun pääsykokeeseen matkalla hän kuitenkin erehtyy paikasta ja päätyy Roistoakatemiaan. Pääsy poliisikouluun on näin ollen menetetty, mutta ehkäpä Roi voisi valmistautua poliisin työhön itsenäisesti ja jopa saada aikaan jotakin suurta. Hän päättää ottaa vastaan paikan Roistoakatemiasta ja paljastaa poliisille roistojen nimet ja suunnitelmat. Roi huomaa suunnitelman olevan erittäin vaikea, kun hän joutuu valehtelemaan kaikille läheisilleen ja tekemään paljon asioita koulussa, jotka ovat hänen periaatteitaan vastaan.

Caapparin kääty on ensimmäinen osa Roistoakatemia -sarjasta.
Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Angedelin maahan ja menneeseen aikaan. Kirjan alusta löytyi myös kartta, josta pystyi paikallistamaan tärkeimmät kohteet Ikivirran kaupungista. Pidän kirjoista jotka sijoittuvat menneeseen aikaan, joten nautinkin tämän kirjan lukemisesta. Ihmiset kävivät toreilla, kulkivat hevosilla, taistelivat miekoilla viitat hulmuten ja söivät sen verran erikoisen oloista ruokaa, ettei kateeksi käy.

Roistoakatemia keskittyi pääasiassa kertomaan Roistoakatemiassa vietetyistä päivistä ja tulevien roistojen koulutuksesta. Roi Hopposen ja hänen hulvattomien ystäviensä parissa ei kuitenkaan käynyt aika pitkäksi, vaan tekisi mieli jo lukea jatko-osat saadakseni tietää miten Roin, Marsun, Kaapon, Lulun ja muiden hahmojen käy jatkossa. Ehkäpä joistakin salaperäisistä hahmoistakin selviää myöhemmin lisää. Täytyy vielä mainita erikseen suosikkini kaikista. Ihana Nuuska koira, joka toivottavasti seikkailee jatko-osissakin.

Caapparin käädyssä vallitsi mukavan leikkisä tunnelma. Nuoret tekivät metkuja ja keksivät hulluja ideoita kokoajan. Minusta kirja on mainio aloitus uudelle suomalaiselle nuorten sarjalle. Kaikenlisäksi kirja sopii mielestäni lukemiseksi sekä tytöille, että pojille.


Roistoakatemia osa 1 -Caapparin kääty, 2017
KVALITI
Kansikuva: Michael Kingdom
s.565
Arvostelukappale

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua


Karin on noin 50-vuotias historian opettaja. Hän on eronnut pitkän avioliiton jälkeen ja lähes päässyt yli erosta. Edelleen ottaa kuitenkin koville ajatella entistä miestä nuoremman rakastetun kanssa. Eräänä päivänä Karin tapaa sattumalta Laurin, komean insinöörin. Myös Lauri huomaa Karinin, mutta Karin ei usko todeksi, että joku katselisi hänen tapaistaan tavallista keski-ikäistä eronnutta naista. Lauri kuitenkin rohkaisee itsensä ja esittäytyy Karinille. He alkavat tavata toisiaan pitkillä yhteisillä kävelyillä.

Mutta minä rakastan sinua kertoo monenlaisesta rakkaudesta ja erilaisista suhteista. Kirjan päähenkilöt ovat aitoa rakkautta vailla olevia eroneita ihmisiä. Aito rakkaus ei kuitenkaan ole mutkatonta, vaan pariskunta kohtaa paljon haasteita. Tämän rauhallisesti ottavan pariskunnan lisäksi kirjasta löytyy vähän kolmiodraamaa ja nuoremman pariskunnan räiskyvämpää rakkautta. Tietenkään unohtamatta rakkautta ystäviä ja perheenjäseniä kohtaan.

Rakkautta siis riittää, mutta on mukava lukea välillä tälläisia kirjoja, joissa tavallisten ihmisten arki ja rakkaus riittää aiheeksi. Kirja eteni rauhallisesti ja henkilöt olivat mielestäni uskottavia. Varsinkin oma suosikkini Karin oli uskottava ja mahtava hahmo. Ainoastaan Kaari, Laurin firman sihteeri ja varsinainen monitoiminainen oli hieman liian rönsyilevä ollakseen niin uskottava, kuin muut hahmot. Hän ei vaan jotenkin sopinut kirjan rauhalliseen tunnelmaan.

Kirjaa on suositeltu vanhemmille lukijoille, mutta itse uskallan suositella sitä lähes minkä ikäisille vain, sillä itseäni ei kirjassa häirinnyt mikään ja hyvin kuvailtujen henkilöiden parissa viihtyy, jos vain tämän tyylisestä kirjasta pitää. Mutta minä rakastan sinua ei yllä suosikikseni Eppu Nuotion kirjoista, vaikka se hyvä olikin. Kirja ei tule todennäköisesti kuitenkaan jäämään läheskään niin pitkäksi aikaa mieleen, kuin muut Nuotion kirjat, kuten Varkaus -sarja, joka oli loistava ja mieleenpainuva.


Mutta minä rakastan sinua, 2015
Otava
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen
s. 283

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja


Anne saa 13- vuotis syntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, jota alkaa kirjoittaa omalla tyylillään kirjemuodossa. Päiväkirja onkin hänelle enemmän ystävä, kuin varsinainen päiväkirja. kirjan alussa Anne on tavallinen koululainen, jolla on ystäviä ja ihailijoita, mutta hyvin pian hänen elämä muuttuu valtavasti, kun juutalaisten tavallista elämää rajoitetaan kokoajan enemmän. Kun elämästä vapaana tulee lopulta mahdotonta, on Annen perheineen muutettava "maan alle", eli erään toimistorakennuksen ullakolle. Annen perheen lisäksi ullakolle muuttaa myös muita juutalaisia. He saavat apua elämiseensä muutamalta hyvältä ystävältään, sillä elämä "salaisessa siivessä" on hyvin rajoitettua.

Nuoren tytön päiväkirjasta löytyy Anne Frankin kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä ajalta 12.6.1942-1.8.1944. Suurimman osan tästä ajasta Anne viettää piilossa natseilta "salaisessa siivessä."Toinen maailmansota ja natsien juutalaisvaino onkin kokoajan läsnä kirjan sivuilla, vaikka suurimmaksi osaksi kirja kertoo Annen kasvusta ja ajatuksista omasta itsestään ja muista salaisen siiven asukkaista.

Nuoren tytön päiväkirja on surullinen, vaikka salaisessa siivessä piileskelevä porukka jaksaa myös iloita ja juhlia kurjista oloistaan huolimatta, eikä sotaa ja kauheuksia kuvailla kovin paljoa. En kuitenkaan voi kirjaa lukiessa unohtaa kaikkea sitä pahuutta mitä siinä esiintyneet henkilöt joutuivat kokemaan oikeasti. Anne kirjoittaa porukan arjesta todennäköisesti niin monipuolisesti, kuin sisälle teljettyjen ihmisten tarkkaan suunnitellusta arjesta voi.

Ensimmäinen ajatus kirjan aloittaessani oli kuitenkin se, kuinka hyvin Anne kirjoitti vasta 13-vuotiaana. Anne haaveilikin kirjailijan tai lehtinaisen urasta, joka ei varmastikaan olisi ollut yhtään huonompi idea, jos hän siihen olisi saanut eläessään mahdollisuuden. Tavallaanhan hänen unelmansa kuitenkin toteutui, vaikka itse hän ei sitä näkemään päässytkään.


Nuoren tytön päiväkirja, (Het achterhuis, 1942-1944)
Hollanninkielinen alkuteos ilmestyi 1946
Tammi, 1955
Suom. Eile Pennanen
s. 252

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Ella Brandon: Janet ja linnanherra


On vuosi 1342. Janet asuu skotlannissa pienessä mökissä äitinsä kanssa, eikä tiedä isästään mitään. Janet on palavasti rakastunut läheisen linnan herraan John de Caleoneen. Janet saa onnekseen vastakaikua rakkaudelleen ja tapaa salaa rakastaan linnan lähellä puun juurella. John vannottaakin jokaisella kerralla vievänsä Janetin vihille, mutta voisiko niin oikeasti tapahtua?

Janet ja linnanherra herätti hyvin ristiriitaisia tunteita. Se on kuin jonkinlainen prinssi - prinsessa satu, jossa sattuu olemaan erittäin häntäheikki prinssi. Aihe ja kirjoitustyyli ei oikein kulje käsi kädessä. Kirjoitustyyli tuntuu suuntautuvan huomattavasti nuoremmalle lukijalle, kun taas aihe voisi olla hieman vanhemmalle nuorelle. Kirjasta tulee mieleen vanhat prinsessasadut, mutta seksin ja siitä puhumisen määrä pilaa mielestäni kirjalta mahdollisuuden olla pienten tyttöjen ja poikien prinsessa-prinssi satu. Brandonin kirjoitustyyli voisi kuitenkin sopia sellaisiin kirjoihin.

Oman mielenkiintoni kirjaa kohtaan herätti 1300 -luvun Skotlanti, joista Skotlanti ei näkynyt kirjassa paljon mitenkään. Lyhyytensä takia ei tietenkään jääty esittelemään erityisemmin 1300 -luvun elämäntyyliäkään, mutta pieniä arkisia asioita sentään oli juoneen upotettu.

Janet on kirjan päähenkilö, mutta ihmeen vähän oli hänen elämäänsä kirjaan laitettu. Juoni sinkoili sinne tänne tarinoiden milloin kenestäkin. Suurin osa näistä ihmisistä ei tainnut edes varsinaiseen juoneen liittyä. yhdestäkään henkilöstä ei saanut otetta.


Janet ja linnanherra, 2014
Kvaliti
Kansi: Veera Kekäläinen
s. 153

perjantai 24. helmikuuta 2017

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää


Helsinkiläinen Katja Kivinen rakastuu tulisesti Asla Karhuvuomaan ja onkin pian itsekin Karhuvuoma. Aslan perässä Katja muuttaa rakkaasta Helsingistä Muonioon asti ja saa pestin Muonion kunnanjohtajana. Vaikka taitoa riittäisi, ei Katjaa tunnuta ottavan tosissaan sukupuolensa takia ja pian onkin varsinainen soppa valmis, kun Katja yrittää vetää läpi suurta poromiehiä suututtavaa hanketta.
Katja kärsii valonpuutteesta ja hiljaisuudesta. edes Asla ei tunnu enää virkkavan sanaakaan. Kun vielä appiukko Piera pääsee vauhtiin vastustaessaan Katjan hanketta, tuntuu asuminen lapissa mahdottomalta.

Paukkupakkaset ja pimeys ei poistu vitamiinipillereillä ja mangoilla, mutta aina niillä voi yrittää itseään piristää. Jääräpää on hauska, mutta omalla tavallaan kantaaottava kirja. Puhutaan terveydenhuollon ja muiden julkisten palveluiden vähentämisestä ja perheväkivallasta. Ne ovat suuria aiheita, jotka tarjoavat ajattelemisen aihetta, mutta eivät tunnu raskailta yhdistettynä kirjan tarjoamaan huumoriin ja mahtaviin hahmoihin.

Hahmot ovatkin parasta kirjassa, vaikka ei tässä muutenkaan mitään vikaa ollut. Miespuoliset hahmot vaikuttivat kaikkein onnistuneimmilta. etenkin Asla Karhuvuoma, joka oli varsin monipuolinen henkilö. Kestävästä, perinteisestä muodista kiinnostunut jääräpäinen tuppisuu, joka katselee romanttisia elokuvia ja juo vihreää teetä. Vastakohtana kirjasta löytyi myös Piera Karhuvuoma. Lähestulkoon kaikkea vastustava äkkipikainen ukko, joka oli myös hauska hahmo.

Pidin myös siitä, että Heikkinen käytti kirjassa Lapin murretta ja saamen kieltä, ne toivat siihen lisää lapin tunnelmaa.


Jääräpää, 2014
Johnny Kniga
s. 301

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Robert Kirkman & Jay Bonansinga: The Walking Dead -Kuvernöörin tuho osa 1


lily Caulin elämä on viimeinkin hieman turvallisempaa, vaikka maailman on valloittanut vaaralliset, haisevat zombit, jotka janoavat ihmislihaa. Hän ei vieläkään suostu ymmärtämään Kuvernöörin tapoja johtaa turvapaikka Woodburya, mutta luottamus tätä kohtaan kasvaa siitä huolimatta.
Samaan aikaan kuitenkin osa Woodburyn väestöstä näkevät Kuvernöörin teennäisen kuoren läpi, suoraan sekopäiseen sisimpään. Kun sitten Woodbyryyn ilmestyy vieraita ihmisiä, jotka Kuvernöörin mielestä ovat uhka, on muutalla asukkaalla mahdollisuus uuteen elämään.

Kuvernöörin tuho osa 1 on kolmas osa The Walking Dead -kirjasarjasta.
Tätä kirjaa lukiessa teki mieli takaisin turvallisen televisioversion maailmaan. Kirjan alku oli saman tapaista, kuin aikaisemmatkin osat ja mielenkiintoista luettavaa, mutta kun sitten odottamani televisiosta tutut henkilöt astuivat kuvaan, muuttuikin kirja turhan raa´aksi. Kaikkia kohtia en pystynyt edes lukemaan, vaan oli hypeltävä kamalampien kohtien yli, sen verran tarkkaa kidutuksen kuvausta kirjan loppupuolelta löytyi.

Zombit olivat pienessä osassa tällä kertaa ja suurimmiksi aiheiksi nousikin ihmisten välinen draama ja pahuus. Toki zombit örisivat kokoajan jossakin taustalla, mutta "turvallisessa" Woodburyssä ei ihmiset niin suuresti siitä enää välittänyt. Onneksi Lilyn mukana päästiin aiemmista osista tuttuun tyyliin, ja pienille hengähdystauoille pahuuden keskeltä.

En halua suuria juonipaljastuksia kertoa, mutta televisioversion katsojien on turha pelätä, että kirja olisi sarjan toistoa, sillä niin paljon tämä poikkeaa sen tapahtumista. Kuvernöörin tuho on jaettu kahteen osaan ja vielä olisi lukematta osa 2, jonka aion lukea tämän kirjan raakuuksista huolimatta ja selvittää miten kaikille hahmoille käy.

Lue myös: Kuvernöörin nousu ja Tie Woodburyyn.


The Walking Dead -Kuvernöörin tuho osa 1, (The Walking dead: The Fall of The Governor, 2013)
Like, 2016
Suom. Marika Saastamoinen
s. 288

torstai 16. helmikuuta 2017

Tove Jansson: Taikatalvi


Muumipeikko herää talviuniltaan ja huomaa, että muu perhe nukkuu edelleen. Lumi on saartanut koko muumitalon ja Muumilaakso on aivan valkoinen. Muumipeikko ei saa enää unta, joten hän päättää lähteä tutkimaan pelottavan näköistä laaksoa. Pian hän kuitenkin huomaa, että talvesta huolimatta laaksossa on paljon elämää, vaikka kaikki eivät haluakkaan näyttäytyä. Muumipeikko tapaa myös Pikkumyyn, joka on myös herännyt kesken talviuniaan. Talven kylmään ja pimeään on Muumin vaikea tottua, mutta onneksi tekemistä tulee paljon, kun muumitaloon asettuu vieraita.

Taas yksi tunnelmallinen muumikirja luettu. Muutamat malttamattomat ja leikkisät hahmot toivat kyllä rauhallisen kuvailevan tunnelman vastapainoksi hauskaa toimintaa. Mielestäni kirja olikin hyvin tasapainotettu sekoitus rauhallisia talvimaisemia ja hauskoja lumihankileikkejä. Vaikka keliä ulkona ei voi kovin talviseksi kutsua, tätä kirjaa lukemalla pystyi hyvin kuvittelemaan valtavat taloa saartavat lumikinokset tuonne ikkunaverhojen taakse.

Taikatalvi on mielestäni Muumipeikon kasvutarina. Äiti ei herää, vaikka kuinka yrittäisi ja pieni Muumipeikko joutuu yksin tuntemattomaan, pelottavaan maailmaan ja joutuu ottamaan paljon vastuuta itsensä lisäksi myös kaikesta, mikä kuuluu perheelle. Lohduttava opetus kirjassa kuitenkin on, että vaikka kaikki ei sujuisi, niin kuin haluaa, eikä Muumipeikkokaan onnistunut säilyttämään ihan kaikkia vartioimiaan tavaroita, kaikki järjestyy kuitenkin lopulta.

Ihanan tarinan lisäksi kirjassa oli runsaasti mahtavia piirroksia. Kauniita talvimaisemia kannattaakin pysähtyä tarinan keskellä hetkeksi ihastelemaan.


Taikatalvi, (Trollvinter, 1957)
WSOY, 1957
Suom. Laila Järvinen, (Tarkastanut Päivi Kivelä, 2010)
Kuvat: Tove Jansson
s. 121