S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Angus ja Sarah Moorcroft tekevät valtavan päätöksen surun keskellä. He muuttaisivat tyttärensä Kirstien kanssa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin. On kulunut vuosi onnettomuudesta, jossa perhe menetti toisen tyttärensä, Kirstien identtisen kaksosen Lydian. Nyt heistä tuntuu siltä, että on parempi aloittaa uusi elämä kaukana kaikesta.
Elämä menee kuitenkin uudelleen raiteiltaan, kun Kirstie alkaa puhumaan äidilleen omituisia asioita. Hän väittää olevansa kuollut sisarensa Lydia. Puheet alkavat kuulostaa todelta, kun Sarah huomaa muitakin kummallisia asioita. Voiko hän sittenkään olla varma, että Lydia kuoli, eikä Kirstie?

Jääkaksoset on kirja jonka olen jo sen ilmestymisestä asti halunnut lukea. Nyt viimeinkin ostin kirjan ja pääsin sitä lukemaan, eikä odotus ollut turhaa. Skotlannin myrskyinen ja yksinäinen majakkasaari on mahtava ympäristö Tremaynen punomalle hyytävälle juonelle. Itse juoni on kekseliäs, eikä lopun karmivaa ratkaisua helposti pääse arvaamaan oikein.

Tätä kirjaa ei kovin pitkäksi aikaa malttanut laskea kädestä, sillä halu tietää mitä tapahtui oikeasti kasvoi sivu sivulta suuremmaksi. Tremayne onnistuu sekoittamaan lukijan moneen otteeseen, siitä mikä on totta ja mikä ei. Yksi itselläni eniten ajatuksia herättävistä asioista kirjassa oli Kirstie-Lydia, jonka seuraaminen oli sekä mielenkiintoista, että surullista. Oli kauhea ajatella, kuinka sekaisin tyttö oli omasta identiteetistään ja miten kaikki tapahtunut vaikutti tyttöön.

Jääkaksoset on kirja jossa luonnon kuvaus on kaunista ja onnistunutta. Ihmissuhteet monimutkaisia ja salaisuuksia täynnä. Verta ja väkivaltaa ei oikeastaan ole lainkaan, mutta jännitystä tämä ei latista. Kirjan lopetus oli hyvin keksitty, mutta aika nopeasti ohi. Kansikin on kaikenlisäksi upea, joten ei tästä kirjasta paljon parannettavaa keksi, ellei sitten ala miettimään Sarahia, jonka käytös ei ihan joka tilanteessa ollut uskottavaa.


Jääkaksoset, (The Ice Twins, 2015)
Otava
Suom. Oona Nyström
s. 349

Johanna Valkama: Itämeren Auri

Auri asuu Suolammen kylässä parantaja Tieran opissa ja haluaa Hämeen parantajaksi itsekin. Hän ahertaa oppiakseen parantamisen taidon ja saakin pian ensimmäisen oikean potilaansa, kun metsästä löytyy haavoittunut mies. Auri ei ymmärrä muukalaisen puhetta, mutta pitää tätä komeana. Aurin sisällä herää tunteita miestä kohtaan, mutta hän ei halua antaa periksi. Hämeen parantaja ei voi alkaa vaimoksi. Pian Suolammella kaikki tietävät muukalaisen tulleen kaukaa merten takaa ja Auri joutuu tutustumaan tahtomattaan mieheen paremmin.

Itämeren Auri sijoittuu rautakauden Pohjolaan ja aloittaa Metsän ja meren suku -sarjan.
Kirja on sekoitus seikkailua ja romantiikkaa. Mahdottomalta vaikuttava rakkaustarina metsissä viihtyvän parantajan ja merillä taistelevan viikingin välillä on mukavaa vaihtelua perinteisille rakkaustarinoille.

Parasta kirjassa kuitenkin oli historia ja luonto. Luin suurella mielenkiinnolla upeita luontokuvauksia, joita onneksi riitti kirjassa. Mytologia, uskomukset, kasvit ja niiden käyttö lääkinnässä, sekä arkipäivän historia oli kaikki uskottavasti kirjaan mahdutettu. Auri lauloi parantavat laulut ja loitsut, vei uhrilahjoja jumalille ja tunsi lääkekasvit. Kaikki tämä sai minut uppoutumaan kirjaan ja nauttimaan hyvin kulkevasta kerronnasta. Hyvin ja uskottavasti kirjoitettuja historiallisia romaaneja on aina ilo lukea ja tässä on yksi sellainen kirja.


Itämeren Auri, 2016
Otava
s. 443
Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee

Anders Knutas on sairaslomalla masennuksensa takia. Komisario Karin Jacobsson saa tehtäväkseen johtaa suurta rikostutkimusta Knutaksen sairasloman aikana. Kolmevuotias tyttö on kadonnut keskellä päivää, eikä kenelläkään tunnu olevan kunnollisia johtolankoja tapauksesta. Pian toinenkin lapsi katoaa, eikä saarelaiset uskalla enää jättää lapsiaan hetkeksikään. Poliiseilla on kiire tapauksen kanssa. Kadonneella Vilmalla on epilepsia ja ilman lääkkeitään tytölle voi käydä huonosti.

Joka yksin kulkee on yhdestoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Luulin edellistä osaa lukiessani, että viimein kauan sarjassa pyöritelty tapaus, jota Knutas on selvitellyt olisi loppuun käsitelty, mutta luulin väärin. Pyörittely jatkui edelleen ja ilmeisesti jatkuu myös seuraavassa osassa. Mielestäni tämän vanhan tapauksen voisi jo unohtaa, sillä minusta tuntuu siltä, että suurin osa kirjasta menee jo vanhan kertaamiseen ja lukisin paljon mieluummin uusista asioista.

Tällä kertaa Johan Berg ja hänen Emma vaimonsa, eivät olleet kirjaan päässeet juuri ollenkaan. Tutuksi tulivat täysin uudet hahmot David ja Heidi, joista kerrottiin aika paljon. Pariskunta toikin mukavaa vaihtelua kirjaan.

Joka yksin kulkee sijoittui tuttuun tapaan Gotlantiin. Nyt pyörittiin paljon kirkon ympäristössä ja puhuttiin muutenkin jonkin verran uskonnosta.
Jungstedtin kirjoitustyyli sopii kesään kaikessa yksinkertaisuudessaan ja keveydessään. Selkeä teksti, joka kuvailee silti kauniisti ympäristöä on mukavaa luettavaa, eikä sarjaa halua kesken jättää, vaikka mukana pyöriikin liian pitkään vatvottu tapaus.


Joka yksin kulkee, (Du går inte ensam, 2013)
Otava, 2015
Suom. Emmi Jäkkö
s. 265

Marian Keyes: Peiton alla -Tarinoita kirjailijaelämästä

Peiton alla on kokoelma Marian Keyesin kolumneja. Suurimman osan kirjan kolumneista Keyes on kirjoittanut lehtiin vuosina 1997-2001, mutta kirjasta löytyy myös ennen julkaisemattomia tekstejä.

Olen lukenut Keyesiltä vasta muutaman romaanin ja pitänyt niistä kovasti, koska ne eivät ole olleet liian tyhjänpäiväisiä, vaikka chick lit -tyylisiä ovatkin. Osittain Peiton alla kirja jatkoi samalla linjalla, kuin romaanitkin. Tekstejä löytyi nimittäin myös  vakavammista aiheista, kuten alkoholismi. Keyes kirjoittaa omasta elämästään, vaikkakin pilke silmäkulmassa.

Ihan kaikki kirjan tarinat eivät jaksaneet naurattaa ja parhaiten viihdyinkin niiden kolumnien parissa, jotka kertoivat Keyesin kirjailijaelämästä. Kengät, feng shui ja botox eivät olleet nyt aiheita, jotka olisivat napanneet tässä muodossa. Osa kolumneista tuntui vähän turhilta kirjaan, mutta omalla tavallaan ne olivat hauskoja ja viihdyttäviä.

Oli hauska lukea Keyesin omasta elämästä, mutta erityisen mieleenpainuva kirja ei ole kyseessä. Itse suosittelen ennemmin Keyesin muita kirjoja luettavaksi.


Peiton alla, (Under the Duvet, 2001)
Tammi, 2012
Suom. Liisa Laaksonen
s. 254

Minna Eväsoja: Melkein geisha

Melkein geisha kertoo Minna Eväsojan omista kokemuksistaan ja mietteistään Japanista, jossa hän on asunut ja opiskellut. Eväsoja opiskeli teetaidetta Urasenken teekoulussa. Kirja koostuu 45 luvusta, jotka käsittelevät kukin lyhyesti yhden aiheen. Aiheita ovat esimerkiksi vuodenajat, luonto, saken juonti ja sairaalat.

Melko tarkasti rajatuista luvuista huolimatta kirja on saatu tehtyä yhtenäiseksi ja Eväsojan tarina etenee kokoajan kaikkien Japanista kertovien aiheiden mukana. Näin kirjasta ei synny tietokirjamaista vaikutusta, vaan siitä välittyy suomalaisen naisen näkemys Japanista. Kaikki aiheet joita Eväsoja kuvailee ovat kiinnostavia ja luinkin suurella mielenkiinnolla lukuja eteenpäin, nauttien tietysti erityisesti teetä ja teekoulua sivuavista luvuista.

Kirjan takakansi lupailee kirjalta väistämätöntä kaukokaipuuta Japaniin, jota minulle ei syntynyt! Eväsoja kirjoittaa Japanista niin elävästi, ettei minua houkuta jäätyä lämpövilttien alla talvisessa jääkylmässä talossa, eikä paahtua päivien kuumudessa. Ihmisten paljous kuulostaa myös hurjalta Eväsojan kirjoittamana, enkä oppisi ikinä tarpeeksi soveliaita käytöstapoja japanilaiseen kulttuuriin.
Onneksi mukavasti omalla kotisohvalla voi matkustaa kirjan mukana Japanin ruuhkaisiin juniin ja nähdä upeat kirsikkapuut kukkimassa.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita erilaiset kulttuurit kiinnostaa tai niille joilla on aikomus matkustaa Japaniin.


Melkein geisha, 2016
Gummerus
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
s. 239

Tauno Yliruusi: Rikosetsivien vapaapäivä

Rikoskomisario Manki saa idean. Hän käskee kahdeksan osastonsa etsivää sunnuntaiksi erääseen huvilaan kertausharjoituksiin. Harjoitusten tarkoitus on kerrata oikeita ja toimivia menettelytapoja yhdessä, sillä osastolla on viime aikoina jäänyt moni tapaus selvittämättä. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Yksi etsivistä löydetään kuolleena ja pian talon täyttää kauhu. Etsivät yrittävät selvittää tapausta, mutta kauheudet eivät ole vielä loppuneet.

Tällä viikolla vietetään dekkariviikkoa ja päätin pitkästä aikaa itsekin tarttua yhteen. Jostain syystä en ole lukenut tänä vuonna dekkareita normaaliin tapaan, mutta lukulistallani on kyllä monia odottamassa. Rikosetsivien vapaapäivä oli hyvä valinta. Kirja oli hieman Christie tyylinen kirja, jossa tavallinen poliisityö ei vie tilaa kirjan sivuilta.

Rikosetsivien vapaapäivä etenee vauhdilla. Kertojana toimii Marttila, joka on yksi huvilalle käsketyistä etsivistä. Hahmoja oli aika monta ja osa esiteltiin hyvin pinnallisesti. Muutamia luonteenpiirteitä kerrottiin, mutta siihen se lähes kaikkien kohdalla jäi. Tämän takia henkilöt vaikuttivat melko sekavilta, eikä syyllistä osannut miettiä etukäteen. Manki ja Marttila esiteltiin paremmin.

Heti alkuun kirjaan viritellään jännityksen tuntua pohtimalla talon entisen asukkaan omituista katoamista. Sen jälkeen ilmenikin tasaiseen tahtiin murhia ja mysteerejä, jotka pitivät lukijan hyvin otteessaan. Kirjan lopetus oli mielestäni mahtava ja pidin kirjasta muutenkin. Minut Yliruusi ainakin sai yllättymään.


Rikosetsivien vapaapäivä, 1963
Gummerus
s. 167
Kansi: Juhani Jusula

Sophie Kinsella: Minishoppaaja

Becky ja Luke Brandonin tytär Minnie on jo kaksi vuotias ja kovaa vauhtia kasvamassa äitinsä jalanjäljissä intohimoiseksi shoppailijaksi. Luke on huolissaan tyttärensä huonosta käytöksestä ja haluaisi hankkia apua. Becky ei ole ajatuksesta yhtä innoissaan ja yrittää todistaa Lukelle, kuinka hyvin heidän tyttärensä osaakaan käyttäytyä.
Kaiken muun ohella Becky päättää järjestää Lukelle maailman upeimmat juhlat, mutta mahdollisimman pienellä budjetilla, sillä englannissa on talauskriisi ja kaikkien pitäisi säästää, myös Brandoneiden Luken määräyksestä. Pian Becky saa huomata upeiden juhlien järjestämisen olevan vaikeaa. Varsinkin kun juhlien olisi tarkoitus olla yllätysjuhlat.

Minishoppaaja on Himoshoppaaja -sarjan kuudes osa.
Tuttuun tapaan Becky kärvisteli monien ongelmien parissa, mutta yritti selvitä niistä mitä hulvattomimmilla ideoilla. Minishoppaaja oli hyvä ja hauska kirja, eikä tuntunut liian samanlaiselta edeltäjiinsä verrattuna, koska Minnie toi kirjaan ihan oman tarinansa. Myös Beckyn sisko oli vauhdissa omien ajatustensa kanssa. Jess onkin mahtava hahmo, joka piristää näin pitkälle edennyttä sarjaa. Olen iloinen, että alkukankeudesta huolimatta päätin jatkaa himoshoppaaja -sarjan lukemista, sillä kyllä näiden hahmojen parissa hyvin viihtyy. Hieman alkaa pelottaa mahtaako innostus taas lopahtaa seuraavan kirjan aikana, kun Becky ilmeisesti lähtee taas ulkomaille ja pelkään, että tarina alkaa toistaa itseään, mutta se selviää vain lukemalla.

Uskottavasta Minishoppaajan juoni oli kaukana, mutta kevyenä ja viihdyttävänä lukemisena kirja toimii paremmin, kuin hyvin.

Lue myös: Himoshoppaajan salaiset unelmat, Himoshoppaaja vierailla mailla, Himoshoppaajan ratkaiseva askel, Himoshoppaajan sisko ja Himoshoppaajan vauva.


Minishoppaaja, (Mini Shopaholic, 2010)
WSOY, 2011
Suom. Kaisa Kattelus
s. 541
Päällyksen kuva: Lucy Truman