keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Cecelia Ahern: Viallinen


Seitsemäntoistavuotias Celestine North on täydellinen. Määritelmä merkitsee paljon yhteiskunnassa, jossa ihmiset määritellään joko täydellisiksi tai viallisiksi. Kamalan talouskriisin jälkeen maahan on valittu kilta, joka vahtii, etteivät ihmiset tee virheitä. Jos ihminen sitten tekee jotakin, josta ei voida tuomita vankilaan, mutta joka silti on jollakin tavalla väärin, tulee ihmisestä viallinen.
Celestine on aina ollut tarkka ja täydellinen, virheetön ihminen, kunnes eräänä päivänä hän tekee jotakin, joka killan mielestä on hyvin väärin. Celestine on yllättäen syytettynä ja odottaa mahdollista polttomerkkiä, joka muuttaisi koko hänen elämänsä.

"Minä olen tyttö, joka rakastaa määritelmiä, logiikkaa ja mustavalkoisuutta.                                                                                     Muistakaa se." s. 7
Viallinen on ensimmäinen osa Ahernin dystopiasarjasta.
Viallinen aloittaa kaksiosaisen dystopiasarjan vauhdilla. Alussa kerrotaan nopeasti, mutta riittävästi killasta, viallisuudesta, ja muista kirjan kannalta tärkeistä asioista, jotka poikkeavat normaalimaailmasta. Kirjassa ei pysähdellä pitkiksi ajoiksi. Juoni on nopeaa tykitystä, johon koukuttuu helposti. Viallinen onkin nopeasti etenevä, hyvin kirjoitettu dystopia. Erityisesti pidinkin kirjassa juuri siitä, ettei kaikkea selitetä sivukaupalla puhki.

Kirjan juonesta löytyy toki monta samankaltaisuutta muihin lukemiini dystopiohin verrattuna, mutta silti se on tarpeeksi omanlaisensa. Celestine on nuori nainen, joka päätyy eräänlaiseen vastarintaan yhteiskuntaa ja sen päättäjiä vastaan, hänestä tehdään keulakuva vastarinnalle, niin kuin monessa muussakin dystopiassa. Lisäksi pientä kolmiodraamaa on havaittavissa. Tässä kirjassa oli tosin harvinaisen helppoa valita oma suosikkini, kumpi miehistä Celestinen pitäisi valita.

Vialliseen on luotu pelottava näkemys tulevaisuuden yhetiskunnasta, jossa pieninkin virhe voi pilata koko elämän. Kukapa ei tekisi virheitä? Tässä tarinasta niistä ei opita, vaan niistä rangaistaan pahimmalla mahdollisella tavalla, jonka kilta on keksinyt. Kirjassa on myös paljon ilkeitä, julmia ja karmaisevia tapahtumia, jotka saavat kauhistelemaan ihmisten pahuutta ja välinpitämättömyyttä. Etenkin kun tatuoinneilla merkitseminen, punaiset käsivarsinauhat, tarkka valvonta ja muiden ihmisten halveksunta saattavat tuoda jotakin mieleen ihan oikean maailman menneisyydestäkin.


Viallinen, (Flawed, 2016)
Gummerus, 2018
Suom. Terhi Leskinen
s.428

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä


Héctor Salgado saapuu takaisin Barcelonaan kuukauden pakkolomalta. Komisario Salgado päätyy heti monimutkaisten tutkimusten keskelle, kun hänelle sysätään ei niin tärkeä tapaus. 19-vuotias Marc on pudonnut juhannuksena ikkunasta ja kuollut. Tapaus ei herätä ihmeempiä kysymyksiä, sillä nuorten juhlissa on ollut myös alkoholia. Pojan äiti haluaa kuitenkin sinnikkäästi, että juttu tutkitaan kunnolla. Pian tapauksesta löytyykin jotakin mielenkiintoista. Salgadon on hiukan vaikea keskittyä tutkimuksiin, kun kuukauden takaiset tapahtumat alkavat kostautua hänelle. hänellä on vastassaan joku, jolla on paljon kostettavaa.
"Héctor yritti työntää kuvan tytöstä pois mielestään, tuo sama näky oli saanut hänet aikoinaan menettämään järkensä ja lähtemään tohtori Omarin perään tarkoituksenaan murtaa miehen ruumiista joka ikinen luu." s.31
Kuolleiden lelujen kesä on ensimmäinen osa Héctor Salgadosa kertovasta, Barcelonaan sijoittuvasta dekkarisarjasta.

Espanjaan sijoittuvia dekkareita ei usein tule vastaan, niinpä tämä sarjan aloittaja oli mukavaa vaihtelua. Tyyliltään Kuolleiden lelujen kesä on aika synkkä, mutta hyvällä tavalla. Kyse ei siis ole verellä ja väkivallalla mässäilevistä tapahtumista, vaan hirveistä salaisuuksista ja selkäpiitä karmivista kostoista. Mukana on surullisia kohtaloita, menneisyyden varjoja ja hitusen rakkautta, ei tosin järin romanttisessa muodossa.

Viihdyin kirjan parissa, ja se olikin ohi yhdessä hujauksessa. Hahmot olivat kiinnostavia, vaikka vielä heistä ei kauheasti ehditty kertoa. Kirjan jatko-osa pääseekin luettavaksi piakkoin, sillä tämän kirjan lopussa tarjotaan niin kiinnostava koukku, että on pian saatava tietää mitä tapahtuu seuraavaksi.


Kuolleiden lelujen kesä, (El verano de los juguetes muertos, 2011)
Otava, 2012
Suom.Taina Helkamo
s.382

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Mary Higgins Clark: Katse menneisyydestä


Laurie Moranin aviomies murhataan keskellä kirkasta päivää. Heidän pieni Timmy-poika näkee murhan. Murhaaja käskee poikaa kertomaan äidilleen terveisiä, että heidänkin vuoronsa tulee vielä. Laurie yrittää jatkaa elämäänsä mahdollisimman normaalisti, vaikka uhkaus pysyy aina mukana. Laurie on tuottaja, ja hän keksii loistavan tv-sarja idean. Sarjassa kerrotaan ratkaisemattomista rikoksista. Ensimmäisessä osassa puhutaan rikkaan seurapiirinaisen murhasta. Koolle kutsutaan monia tapauskesta epäiltyjä. On aika todistaa syyttömyytensä tai jäädä kiinni... Laurien isää epäilyttää, sillä Laurie on paljon julkisuudessa uuden sarjan myötä. Hän pelkää, että murhaaja saattaa käyttää tilaisuutta hyväkseen ja toteuttaa viiden vuoden takaisen uhkauksensa.
"Laurie oli päättänyt pitää Gregin kuvia esillä vain kotona omassa makuuhuoneessaan. Täällä töissä ne muistuttaisivat väistämättä kaikkia siitä, että Laurie oli leski ja että hänen aviomiehensä murhaaja oli edelleen vapaalla jalalla." s.12
Luin aiemmin yhden Higgins Clarkin kirjan aivan hänen tuotantonsa alkupäästä (Missä lapset ovat?), enkä oikein syttynyt. Nyt päätin yrittää tälläistä huomattavasti uudempaa kirjaa. Mutta ei tämäkään oikein napannut, joten jää nähtäväksi luenko enää Higgins Clarkin kirjoja. En nyt täysin tyrmää ideaa, sillä palaan aika usein sellaistenkin kirjailijoiden tuotannon pariin josta en aiemmin ole erityisesti pitänyt.

Kirjan alku vaikutti hyvin lupaavalta. Esiteltiin paljon henkilöitä ja heti selvisi, että kaikilla on suuria salaisuuksia. Odotinkin mutkikasta ja aivot töihin laittavaa jännittävää tarinaa. Pian alun jälkeen tarina kuitenkin lässähti. Loppu ei tarjonnut kaipaamaani yllätyksellisyyttä. Kaikki sujui liian helposti ja tarina tuntui aivan liian pinnalliselta.

Ehkä jos hahmoja olisi ollut vähemmän niin tämä olisi voinut olla ihan kelvollinen suhdedraama, nyt tämä oli siihenkin liian pinnallinen, sillä kaikilla hahmoilla oli lyhyessä kirjassa aika pieni rooli. Eniten kirjassa jäi harmittamaan Laurien miehen murhan nopea selitys. Onneksi valmistujaismurha toi edes jonkinlaista jännitystä kirjaan.


Katse menneisyydestä, (I've Got You Under My Skin, 2014)
Tammi, 2015
Suom. Mari Hallivuori
s.302

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Marko Hautala: Itsevalaisevat


Elias Rosvik on matkalla kotiin. Hän on juuri jättänyt rakastajattarensa. Matkalla hän näkee tytön keltaisessa sadetakissa ja ajattelee, että tämä saattaa olla hänen tyttärensä Iiris. Elias kuitenkin luottaa siihen, että tytär on kotona lukemassa ja antaa asian olla. Pian Elias on kotona vain tajutakseen, että hänen tyttärensä on kadonnut.
Samoihin aikoihin Eliaksen entinen Rakastajatar Maaria hoitaa terapiavastaanotollaan nuorta poikaa, jonka käytös on muuttunut väkivaltaiseksi. Poika puhuu vähän, mutta silloin kun hän puhuu, on asiat omituisia ja pelottavia. Mitä ovat hohtavat kalat joista nuoret höpöttävät ja mitä kamalaa he suunnittelevat?

"Maailma ympärillä oli paikoillaan, jähmettynyt kuin valokuva, välinpitämätön. Se jatkoi aivotonta kulkuaan, ei uhrannut aikaansa kadonneille pienille tytöille ja näiden sadetakeille." s.19
Itsevalaisevat on nopeaa luettavaa. Tarinaa kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Suurimmaksi osaksi Eliaksen, Maarian, ja Maunun, mutta lyhyesti myös muutaman muun kautta. Juonen monimutkaisuudet alkavat pikkuhiljaa paljastua, mutta jo aikaisessa vaiheessa on selvää, että kaikki liittyy noihin mystisiin kaloihin.

Olen kuullut tästä kirjasta jonkin verran. Niimpä aloittaessani kirjaa oletin sen olevan todella pelottava ja ahdistava, mutta minuunpa se ei vaikuttanut lainkaan sillä tavoin. En pitänyt kirjaa missään vaiheessa pelottavana, enkä erityisen ahdistavanakaan. Ehkä oikea sana minun kokemuksesta on hämmentävä. Ahdistavat kohtaukset olivat minusta ehkä enemmän ällöttäviä, pelottavat taas luin kiinnostuneena, että mitäs nyt tapahtuu. Missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, että kirjaa ei yksin uskaltaisi lukea.

Kirjassa käsitellään nuorten ja aikuisten välistä kuilua ja uskontoa. Kirjaan olikin luotu mielenkiintoinen asetelma ja pidin tarinasta, sen kaikkine kummallisuuksineen. Kirja on kirjoitettu vetävästi, ehkä hiukan vihjailevasti. Monesti asioita ei sanottu aivan suoraan, vaan paljon jätettiin lukijan pääteltäväksi. Muuten ratkaisu toimi, mutta lopussa en pitänyt siitä, sillä mielestäni asioita jätettiin liikaa auki.

Iiriksen päiväkirjamerkinnät toivat kivan lisän kirjan juoneen, mutta inhosin päiväkirjamerkintöjen kieltä. Päiväkirja oli toki nuoren tytön kirjoittamaa, mutta sen tökerö ja huono kieli ärsytti silti.


Itsevalaisevat
Tammi, 2008
Päällys: Saku Heinänen
s.239

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema


Linnea palaa kotiin Ruotsista, jossa on asunut tätinsä kanssa jo vuosia. Linnean lupaavasti alkanut balettiura on loppunut, sillä hänen polvensa ei enää kestä. Unelmat romuttuneina Linnea palaa perheensä luo. Perheen, joka ei tunnu perheeltä. Linnea tuskin tuntee ihmisiä kenen kanssa nyt asuu. Koko Linnean elämä on muuttunut, eikä hän tiedä mitä tekisi. Linnean veli Joel yrittää auttaa, mutta kauan poissa ollut sisko herättää aivan toisenlaisia tunteita kuin sisarellisia.

"Avasin oven. Huoneessa oli jääkylmä, ikkuna oli auki. Linnea istui kirjoituspöydällä rööki kädessään, puhalsi savua suunnilleen ikkunan suuntaan ja karisti orkidearuukkuun. En tiennyt nauraako vai itkeä." s.49

Gisellen kuolema on pieni kirja täynnä suuria aiheita. Entä jos kaikki suunnitelmat ja unelmat romuttuvat, ja entäs jos rakastuu perheenjäseneen. Kaikki asiat on käsitelty kauniisti kirjoitettuina pieninä kohtauksina.

Pidin Gisellan kuolemasta. Kirja on erilainen ja erottuu joukosta. Tunnelma on synkkä, eikä se tarjoa helppoa ja onnellista loppua kaikille. Kirjassa on Linnean lisäksi muitakin joilla menee huonosti, kuten Linnean isä. Kirjassa on masennusta, päihteitä, ongelmia ja paljon muuta. Kaunista ja herkkää tunnelmaa ei ole tarjolla, vaan pieni ja rosoinen tarina, joka esittelee henkilöiden huonot puolet, omituiset tempaukset, ja surun ja ihmetyksen.

Kirjan kertojana toimii Linnean veli Joel. Niimpä Linnean omiin ajatuksiin kaikesta kokemastaan ei päästä, vaan hänen arkea nähdään vain pieninä paloina Joelin näkökulmasta. Joel onkin kertoja, joka sai minut monesti raivon valtaan kirjan edetessä. Vaikka hän ei Linneaa erityisesti tunne tai osaa kuvailla mitä tämä tuntee, käy lukijalle selväksi kuinka rikki Linnea on kaikesta kokemastaan. Linnea vaikuttaa pieneltä ja rikkinäiseltä tytöltä, joka tarvitsisi apua, mutta saakin avukseen Joelin, joka rikkoo hänet vain enemmän. Toki kirjassa käy myös ilmi, että Joel tarjoaa ainoata mahdollista apua, jota osaa tarjota. Hän johdattaa Linnean omien juttujensa pariin.


Gisellen kuolema
Robustos, 2011
Kansi: Sára Köteleki
s. 151

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää


Komisario Antti Hautalehtoa häiritsee Porvoossa jotakin tarkkailevat keskusrikospoliiisin työntekijät. Pienten tutkimusten jälkeen Hautalehto saa selville, että tarkkailtavana olevat tyypit ovat kaiken lisäksi vain varattomia pikkurikollisia. Hautalehto yrittää saada vastauksia keskusrikospoliisista, mutta nämä ovat vaitonaisia. Niimpä Hautalehto Kollegoineen puuttuu tutkintaan, joka hyvin pian koskee myös heitä. Pian käy selväksi, että nuorten perässä on poliisien lisäksi myös roistoja.

Kaikki mikä kiiltää on viides osa Antti Hautalehto -dekkarisarjasta.
Normaalisti tällaiset salakuljetus/mafia tyyliset dekkarit eivät kuulu omiin suosikkeihini, mutta kyllähän tämä nyt taas oli aivan loistava, kun Hautalehto ratkoi noita mutkikkaita juttuja. Sitä paitsi oli mukavaa vaihtelua, ettei salakuljetus ollut pelkkää huumejuttua, vaan mukaan otettiin arvokkaat timantit. Kirjan alku tosin oli hiukan tylsempi, sillä itse en niin ollut kiinnostunut KRP:n ulkomaan sähläyksestä, mutta sitä ei kestänyt kauaa ja tarina siirtyi onneksi nopeasti takaisin Suomeen, ja mielenkiintoisempiin juttuihin.

Hautalehdon arki rullaa välillä hitusen mukavemmissa tunnelmissa, kuin muutamassa muussa sarjan osassa. Rakkaus kukoistaa, ruoka maistuu ja palanut talokin on jo unohdettu. Hautalehto ei myöskään marise turhista, vaan elää täysillä ja tekee työnsä hyvin. Muiden mielestä turhankin antaumuksella, sillä jälleen käydään lähellä kuolemaa. Toimintaa Hautalehto ainakin saa aikaan selvittelemällä asioita ja olemalla aina paikalla ensimmäisenä, tai ainoana. Tilanteet vakavuudestaan huolimatta tuntuvatkin välillä hyvin koomisilta, kun Hautalehto niitä omalla tyylillään ratkoo.

Myös muut kirjan hahmot saavat aikaan monenlaisia tapahtumia. Nuoret kuriirit säätävät ja sähläävät, sekä huijaavat vähän kaikkia. Kovemman luokan rikolliset jahtaavat kuriireita, mutta eivät sentään unohda kalastaa, saunoa ja syödä hyvin, kun kerran Suomessa ollaan.

Pakko vielä sanoa, että onpa upea kansi tässä kirjassa.

Lue myös: Operaatio TroijalainenJulmaRakennus 31 ja Kylmä syli.


Kaikki mikä kiiltää
Crime time, 2016
Kannen ulkoasu: Jussi Jääskeläinen
s.287

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Mary Higgins Clark: Missä lapset ovat?


Nancy Eldredgellä on synkkä menneisyys. Hänet on seitsemän vuotta sitten tuomittu lastensa murhasta, mutta vapautettu sitten todistajan kadotessa. Nyt Nancy elää uudella paikkakunnalla, uuden miehen ja uusien lapsien kanssa. Uuden asuinkaupungin asukkaat eivät tiedä Nancyn menneisyydestä, ennen kuin paikallislehti kertoo asiasta yksityiskohtaisesti. Nancy järkyttyy nähdessään lehden ja lähtee heti hakemaan lapsiaan pihalta, jossa nämä ovat leikkimässä, mutta kauhukseen hän saa huomata, ettei lapset ole enää siellä.
Epäilyt siirtyvät jälleen Nancyyn. Tämä on selvästi murhannut jälleen lapsensa.

"Portaiden juurella hän aikoi kääntyä takaovelle päin, mutta pysähtyi. Miten hassua. Lapset voivat mainiosti. He olivat olleet ulkona vasta viisitoista minuuttia, ja tämä mieletön levottomuus joka vaivasi häntä alinomaa, oli voitettava." s.32
Missä lapset ovat? on Mary Higgins Clarkin esikoisromaani.
Kirjan teksti on sujuvaa, eikä tunnu vanhentuneelta, vaikka kirjan kirjoittamisesta on kulunut kymmeniä vuosia. Kirjan hirvittävään ja ällöttävään aiheeseen ei paneuduta liikaa, eikä kauheuksia kuvailla tarkasti, vaan niistä vain hienovaraisesti vihjaillaan. Mutta silti, jos lapsiin kohdistuva väkivalta on kirjassa ehdoton ei, ei tätä kirjaa kannata lukea.

Sujuvasta tekstistä huolimatta tämä kirja ei suurta vaikutusta tehnyt. Syyllisen arvasi aivan liian aikaisin. Loppu ei tuonut yllätyksiä, sillä pienemmätkin salaisuudet oli jo paljastunut. Toki pientä jännitystä luotiin sillä, ettei tiennyt kuinka lasten käy.

Hahmoja kirjassa oli aika paljon siihen nähden kuinka lyhyt se oli. Monet hahmot löysivät pieniä vihjeitä tapauksesta ja syyllisestä, tajuamatta sellaisia löytäneensä. Näitä tilanteita oli niin monta, että itselleni tuli jo hiukan malttamaton olo, kun samalla kuvailtiin pieniä kohtauksia lasten oloista. Tällä tavalla minut ainakin sai koukutettua lukemaan kirja nopeasti loppuun, jotta saan tietää ehtiikö kukaan tajuta missä lapset ovat ennen kuin on liian myöhäistä.


Missä lapset ovat?, (Where Are the Children?, 1975)
Tammi, 1990
Suom. Anna-Liisa Laine
Päällys: Heikki Kalliomaa
s.206