maanantai 19. helmikuuta 2018

Alan Bradley: Piiraan maku makea


11 -vuotias Flavia de Luce asuu isänsä ja kahden siskonsa kanssa Englannin maaseudulla, suvun kartanossa Buckshawissa. Flavia on ovela ja viisas tyttö, joka viihtyy erityisesti kemian parissa. Hänen upea laboratorionsa mahdollistaa monien haaveiden toteuttamisen, sillä siellä hän voi harjoitella myrkkyjen keittämistä ja teettää mitä jännittävempiä kokeita.
Eräänä aikaisena aamuna Flavia kohtaa puutarhan kurkkupenkissä omasta mielestään hyvin mielenkiintoisen näyn. Flavia löytää nimittäin kuolleen miehen ja päättää selvittää mitä tälle on tapahtunut.

Piiraan maku makea on ensimmäinen osa Flavia de Luce -dekkarisarjasta.
Olen katsellut tätä sarjaa jo pidempään ja lukenut paljon kehuja sarjasta, mutta nyt viimein tartuin itse tähän kauniskantiseen ensimmäiseen osaan. Kaksi seuraavaakin osaa odottaa jo hyllyssä ja eiköhän ne jossain vaiheessa luettua tule, vaikka tässä kirjassa muutama asia häiritsikin.

Piiraan maku makea on helppolukuinen ja etenee nopeasti. 1950-luvun Englannin maaseutu kiinnostaa myös tapahtumapaikkana. Lapsi rikosten selvittäjänä, ei varsinaisesti ole ihan tuore keksintö, mutta on kiva, että sitä ratkaisua on kokeiltu tälläisessa vähän aikuisempaan tyyliin sopivammassa kirjassa. Muut minulle tutut lapsitutkijat, kun ovat ainakin huomattavasti heppoisempaa ja lapsiystävällisempää tyyliä.

Kirjassa minua ärsyttää Flavia. Hän ei ollut ainakaan tässä ensimmäisessä osassa mielestäni kovin uskottava. En pidä uskottavana, että 11-vuotias lapsi pystyisi toimimaan niin kylmästi tälläisessa tapauksessa. Myös hänen luonteensa ärsytti välillä kirjan edetessä. Flavia on hahmona aika ilkeä ja vaikka hän väittikin siskojaan ilkeiksi, taitaa hän itse kuitenkin olla se ilkein sisko. Myös Flavian kehuminen onnistuneesta työstä oli omituista. Saisiko lapsi tosiaan kehuja sabotoidessaan poliisien työtä ja pihisteltyään johtolankoja. Flaviasta löytyi myös mielenkiintoisia piirteitä, joista oli mukava lukea, kuten hänen harrastuksistaan kemian parissa. Kaikki ei minua tässä nuoressa päähahmossa siis häirinnyt.

Kirjan tunnelman takia tartun varmasti jatko-osiinkin, kunhan vain ehdin. Toivon Flavian kehittyvän ja kasvavan hahmona. Hänen siskoistaan ja Buckshawista lukisin mielelläni myös lisää.


Piiraan maku makea, (The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)
Bazar, 2014
Suom. Maija Paavilainen
s. 389

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Karolina Kouvola: Soturit


Soturit on tietokirja, jossa esitellään kuusi historiallista soturiryhmää, berserkkisoturit, assassiinit, temppeliherrat, samurait/ninjat, lakotat ja tugeeni-kuristajat. Kirjassa jokainen näistä soturiryhmistä esitellään noin 50 sivun kokonaisuuksina.

Soturit herätti kiinnostukseni heti ilmestyttyään. Odotin eniten kirjan ensimmäisiä lukuja, jotka kertovat berserkkisotureista, assassiineista ja temppeliherroista. Nämä soturiryhmät kiinnostivat, sillä niistä minulla oli valmiiksi kaikenlaisia mielikuvia ja halusin totuudenmukaisempaa aineistoa. Aiempi tietämykseni kun koostui lähinnä elokuvista ja peleistä. Kirjan luettuani kävi kuitenkin niin, että kiinnostavimmat tekstit löytyivätkin kirjan loppupuolelta, vaikka kaikki aiheet olivat kiinnostavia ja veivät mukanaan.

Paljon tietoa tästä kirjasta saikin, eikä varmasti kaikki jäänyt kerrasta päähän, sillä asiaa ja aiheita oli paljon. Onneksi kirjaan on helppo jälkikäteen palata, vaikka vain jotakin yksittäistä asiaa tarkastelemaan. Minulle tämä kirja oli tarpeeksi kattava kokonaisuus, enkä siis jäänyt kaipaamaan mitään tiettyjä asioita kirjalta sen luettuani. Kouvola on saanut ainakin minun makuuni tarpeeksi yleistä tietoa ja yksityiskohtia tähän kirjaan.

P.S. Soturit on ensimmäinen tietokirja blogissani! (Yleensä en lue tietokirjoja alusta loppuun, joten en myöskään bloggaa niistä.)


Soturit -assassiineista samuraihin
SKS, 2017
Kansi: Timo Numminen
s. 300

torstai 8. helmikuuta 2018

Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla 1-3


Täällä pohjan tähden alla -trilogia alkaa 1880 -luvulta ja jatkuu 1950 -luvulle saakka. Kirjat käsittelevät monia suuria muutoksia, mutta yksi eniten kirjassa huomiota saava aihe on kansalaissota punaisten näkökulmasta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi pieneen hämäläiskylään.

Henkilöistä Koskelan perheenjäsenet on kaikissa kolmessa kirjassa pääosissa. Ensimmäisessä kirjassa Jussi Koskela alkaa torppariksi pystytettyään itselleen ja vaimollaan komean mökin suolle, jonka Jussi omin voimin kaivaa ylös. Torppa sijaitsee pappilan mailla. Jussi ja Alma elävät säästeliäästi ja perustavat perheen. Heille syntyy kolme poikaa, Akseli, Aleksi ja Akusti. Perhe ei saa kauaa kuitenkaan nauttia rakentamastaan torpasta rauhassa, sillä pappilaan muuttaa uusi kirkkoherra, joka koventaa pikkuhiljaa vuokraehtoja ja vie osan Koskelan raivaamasta pellosta.
Kylällä tapahtuu samaanaikaan paljon muutoksia ja uudistuksia. Perustetaan kansakoulu, palokunta ja rakennetaan työväentalo. Torppareita häädetään ja erimielisyydet sen kuin lisääntyvät.

Toisessa kirjassa keskitytäänkin enemmän Jussi Koskelan poikiin, etenkin Akseliin, joka on jo varttunut mieheksi ja perustaa omaa perhettään Elinan kanssa. Akseli asuttaa perheensä kanssa nyt isänsä rakentamaa torppaa, jonka hän maksaa veljilleen. Tässä kirjassa tapahtuukin hurjalla vauhdilla paljon asioita. Ensin on maailmansota, joka ei loppujenlopuksi näy Pentinkulmalla suuremmin. Nikolai II syöstään vallasta ja myös Pentinkulmalla alkaa tapahtua. Kyläläiset jakaantuvat entistä tuntuvammin ja pian jo kerätään aseita ja lähdetään Tampereelle rintamalle sotimaan. Akseli on menossa mukana suuressa roolissa ja pikkuveljet tulevat perässä, mutta he ovat enenmmänkin vain mukana taustalla. valkoiset vievät voiton kansallissodassa ja punaiset palaavat koteihinsa tai lähtevät pakoon. Hävinneet kokevat kovan kohtalon. Vankileirit ja ammutuksi tuleminen on monen lopullinen kohtalo.

Kolmannessa kirjassa vankileiriltä vapautettu Akseli jatkaa elämäänsä perheensä kanssa. Hän eristäytyy muista kyläläisistä ja keskittyy työhön. Torppa saadaan lunastettua omaksi ja torppariaika on takanapäin. Myös lisää maata Akseli saa hankittua ja hän aikookin keskittää energiansa saadakseen pojilleen tarpeeksi maata ja tilaa perustaa omat perheet.
Täydellinen rauha ei ole kylään kuitenkaan laskeutunut ja pian alkaa muilutukset, joissa moni kyläläinen saa osumaa. Akselin Poikienkin on aika mennä armeijaan kukin vuorollaan. Kun kylässä muuten alkaisi olemaan mukava elellä alkaa talvisota, jonka rintamalta ilmoitetaan Koskelaankin suru-uutisia. Kirja päättyy jatkosotaan.

Väinö Linna on tehnyt suuren työn ja osannut kuvailla elävästi ja erittäin kattavasti elämää sotien ja muutosten aikana. Näissä kirjoissa ihmiset ja heidän tapansa tuntuvatkin nousevan huomattavasti suurempaan rooliin, kuin sotien tai muiden historiallisten tapahtumien kuvaukset. Kirjoista löytyy suuri valikoima keskenään hyvin erilaisia hahmoja ja tämä mahdollistaa monipuolisen kuvauksen sen aikaisesta elämästä.

Täällä pohjan tähden alla -trilogiasta on erittäin vaikea kirjoittaa, sillä se on niin täynnä asiaa ja tunteita, eli hyvin paljon sisäistettävää. Suosittelen tämän lukemista kaikille. Koko Trilogia on aiheeltaan rankka, eikä se ole mikään nopealukuinen välipalakirja, mutta mielestäni sen parissa vietetty aika palkitaan. Hyvä kirja herättää monenlaisia tunteita ja siinä tämä kirja varmasti onnistuu.

Kyläläisten ilot ja surut tuodaan esiin peittelemättä. Kaunopuheisuus unohdetaan ja asiat kerrotaan lukijalle niin kuin ne on. Monesti kirjan edetessä ainoa ajatus olikin, että ei näin voi käydä. Liian moni hyvä hahmo joutui kokemaan epäreilun elämän ja vielä epäreilumman kuoleman, mutta niinhän se meni oikeastikin. Surullisista kohtaloista kerrottiin niin punaisten kuin valkoistenkin puolelta, vaikka pääasiassa tässä keskityttiin punaisten kokemiin vääryyksiin.


Täällä pohjan tähden alla 1-3
WSOY, 1959, 1960, 1962
Päällys: Alfons Eder
s. 1046

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Anne Salovaara: Afroditen askelin


Afroditen askelin on nuorille suunnattu novellikokoelma jossa on kymmenen novellia. Novelleissa nuoret kipuilevat kukin oman ongelmansa kanssa. Novellien aiheet ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta ne kaikki yhdistyvät jollakin tavalla Kreikan mytologiaan. Kirjan lopusta löytyy epilogi, josta voi tarkistaa mihin mytologian taruun mikäkin novelli viittaa.

Afroditen askelin on nopealukuinen, mutta surullinen kirja. Novellien aiheet ovat aika rajuja, koskettavia ja surullisia. Muutama poikkeus toki tästäkin löytyy ja novellit Jäätelökesä, Jalanjälkipolku ja Afroditen askelin keventävät hiukkasen kokoelman synkkää tunnelmaa.
Monen novellin loppu on jätetty lukijan itse tulkittavaksi. Kovin vaikeita päätelmiä ei kuitenkaan lukijan tarvitse tehdä, sillä tarinat aukeavat riittävästi.

Kirjan lopusta löytyvä Epilogi tuli minulla tarpeeseen, sillä en osannut kaikkia novelleja yhdistää Kreikan mytologiaan. Osaa en edes epilogista tarkistamisen jälkeen, joten päädyin googlettelemaan. Suosittelen lukemaan kaikki novellit ennen epilogin kurkkimista. Etenkin Yhteydenpitoa ja 99 kertaa ja enemmän voivat muuten jäädä ilman suurta yllätystään. Näissä kahdessa novellissa oli nimittäin mielestäni suurin samankaltaisuus mytologisen innoittajansa kanssa.

Tämä kirja sopii loistavasti myös sellaisille lukijoille, jotka eivät ole millään tavalla kiinnostuneet Kreikan mytologiasta. Tarinat eivät pyöri mytologian ympärillä Afroditen askelin novellia lukuunottamatta.


Afroditen askelin
Nordbooks, 2017
s. 133
Kannen suunnittelu: Jenina Törmänen
Arvostelukappale

maanantai 29. tammikuuta 2018

Mari Jungstedt: Kullan kallis


Sanna Widding on kiintöistövälittäjä, joka on saanut tehtäväkseen myydä upean vanhan maatalon. Talon omistajaperheessä ei kaikilla kuitenkaan ole samat suunnitelmat talon myymisestä ja heidän kesken syntyy riitaa. Sanna löydetään pian kuolleena ja Anders Knutas kollegoineen saapuu selvittämään tapausta. Onko perheriita kenties karannut käsistä? Hyvin pian käy ilmi, että murhaajalla on kiikarissaan muitakin, kuin Sanna Widding.

Kullan kallis on kahdestoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Kullan kallis sijoittuu upeisiin maisemiin. Vanha maatalo ja sitä ympäröivä luonto lampaineen kuulostaa paikkana ihastuttavalta. Kevät on saapumassa ja viimein Knutasta pitkään vaivannut tapaus, jonka käsittely aloitettiin jo sarjan alkumetreillä taitaa olla loppuunkäsitelty. Ainakin toivon niin edelleen, vaikka olen moneen kertaan saanut pettyä, kun tapaus on aina vaan uudestaan kaivettu esille. Onneksi tässä kirjassa tapaus oli jo pienessä roolissa.

Gotlanti -sarja on edennyt jo pitkälle, eikä tuttua Johan Bergiä perheineen enää kirjassa esiinny, kuin Knutaksen muistellessa tätä. Olen jo muutamia kertoja pohtinut vieläkö sarja jaksaa pitää tämän lukijan otteessaan, kun enää en ole siitä läheskään niin innoissani kuin ensimmäisistä osista olin. Pohdinnoistani huolimatta tartun varmasti myös seuraavaan osaan. Näissä kirjoissa on kuitenkin jokaisessa hyvä tunnelma ja kauniit maisemat.

Kullan kalliin juoni eteni tuttuun tyyliin. Muisteltiin vanhaa, päästiin lukemaan murhaajan ajatuksista, ja seurattiin tuttujen, sekä uusien hahmojen liikkeitä. Osa juonen salaisuuksista oli aika ennalta-arvattavia, mutta ihan mielenkiintoinen juoni tässäkin loppujenlopuksi oli.


Kullan kallis, (Den man älskar, 2014)
Otava, 2016
Suom. Emmi Jäkkö
s. 351

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Conn Iggulden: Keisari I -Rooman portit


Rooman portit aloittaa viisiosaisen Keisari -sarjan, joka kertoo Gaius Julius Caesarin elämästä. Kirjan alussa Gaius on vielä riehakas lapsi, joka viettää päivänsä seikkaillen ystävänsä, samalla tilalla asuvan Marcuksen kanssa. Kirjan edetessä pojat kasvavat ja kehittyvät. He saavat opettajakseen kuuluisan, mutta ilkeän eläkkeellä olevan kladiaattoritaistelijan, jonka opissa pojat kasvavat nuoriksi miehiksi ja oppivat taistelemaan. Nuoresta iästään huolimatta Gaius joutuu kohtaamaan taisteluja, niin omalla kotitilallaan, kuin mahtavassa rikkaassa Roomassa toisia roomalaisia vastaan, kun sisällisota syttyy. Ennen sisällissotaa poikien tiet erkanevat, kun Marcus lähtee legioonaan ja Gaius jää Roomaan, mutta heidän ystävyyteensä tämä ei vaikuta.

Keisari -sarjan aloitus oli vauhdikas ja toiminnan täyteinen romaani. Kirjaan oli mahdutettu koko Gaiuksen nuoruus noin 10-vuotiaasta alkaen. Alkuun pelkäsin kirjan verisyyttä, mutta taistelukohtauksista huolimatta, kirja oli yllättävän vähä verinen, mikä ei ollut huono juttu ollenkaan. Löytyi kirjasta kuitenkin eräs kohtaus, jossa kädelle tehtiin melko tarkasti kuvailtu operaatio. Kohtaus oli onneksi aika nopeasti ohi. Kirjaan uppoutuneena tarkasti kuvaillut veriset kohtaukset alkavat helposti ällöttää tätä lukijaa.

Kirjan henkilöstö oli aika miespainotteista, eikä montaa naista kuvailtu kovin tarkkaan. Yksi orjatyttö nousi naisten joukosta enemmän esille ja suurimman osan ajasta pidin hänen hahmostaan, vaikka hän jäikin kovin etäiseksi. Gaiuksen ja Marcuksen hahmoihin toki keskityttiin enemmän, mutta loppujen lopuksi tämän yhden kirjan aikana en ehtinyt saamaan kovin hyvää kuvaa heistä, sillä kasvaminen lapsesta mieheksi tapahtui nopeasti.

Iggulden on muuttanut kirjaan todellisuutta jonkin verran ja keksinyt varsinkin Gaiuksen lapsuuteen ja nuoruuteen itse seikkailuja. Todellisia hahmoja ja tapahtumia kuitenkin riittää myös ja kirja oli mielenkiintoinen tarina varsinkin historiallisista romaaneista, sekä poikamaisista seikkailuista pitäville.


Keisari I -Rooman portit, (The Emperor -Gates of Rome, 2003)
Otava, 2004
Suom. Ilkka Rekiaro
s. 428

torstai 11. tammikuuta 2018

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta


Pohjois-Suomi päättää julistautua itsenäiseksi, kun hallitus päättää, ettei maalaisilla ole enää oikeutta muuttaa Helsinkiin. Pohjois-suomessa asukkaat tulistuvat hallituksen päätöksiin ja alkaa sisällisota.
Pohjois-Suomen asukkaat sotaan johdattaa Oula, jolla on omat keinonsa saada aikaan pelottava vaikutus itsestään. Hän ei arkaile käyttää hyväkseen johtamistaitoaan ja suostuttelukykyään.
Helsingissä johtajia riittää, mutta alikersantti Jesse Purola johdattaa innoissaan joukkonsa kohti sotaa. Hän haluaa näyttää lappalaisille, kuinka soditaan. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa. Pyssyjen paukkuessa ja alaisten niskuroidessa on vaikea pitää yllä hillittyä johtamista.

Heikkisen kirjassa otetaan taas kantaa huumorilla höystetyn tarinan kautta. Terveiset Kutturasta kärjistää tilanteen, jossa Lapilta pikkuhiljaa viedään kaikki. Huumorin keskeltä löytyy siis myös ajattelimesen aihetta.

Tarina kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Voisi kuvitella, että näin monen henkilön toisistaan eroavat mielipiteet tekisivät kirjasta liian sekavan, mutta Heikkinen on onnistunut pitämään paketin kasassa ja viekin tarinan kunnialla loppuun.

Olen lukenut Heikkiseltä aiemmin Jääräpään ja siinä pidin eniten loistavista hahmoista ja Lapin tunnelmasta. Terveiset Kutturasta on siihen nähden pettymys, vaikka toimiva kirja onkin. Hahmot jäävät etäiseksi ja pinnallisiksi suuren määrän takia. Kirjan hahmovalikoima on muutenkin erittäin vaikeasti samaistuttava. Parhaat hahmot löytyivät kuitenkin Pohjois-suomesta, sillä Helsingin sotilaat ja toimittajat ovat kirjassa niin ärsyttäviksi kuvattuja, etten pitänyt yhdestäkään. Lapin tunnelmakaan ei tietystikään pahemmin sodan keskeltä esiin tullut.

Lue myös: Jääräpää


Terveiset Kutturasta, 2012
Johnny Kniga
s. 268