Ossi Ojala: Saarella tapahtuu

 

Haukkavartio viettää leiriä saaressa. Edessä on monia jännittäviä asioita, kuten leirikaste, joka jännittää kaikkia osallistujia. Pian pojat saavat kuitenkin huomata, ettei leirikaste ole mitään verrattuna oikeisiin pelottaviin seikkailuihin, joita he kokevatkin monia. He joutuvat keskelle suurta myrskyä ja tuon myrskyisen yön aikana jotakin on muuttunut saarella. He eivät ole enää yksin. Keitä ovat nuo saarelle yön turvin saapuneet ihmiset ja mitä heillä on mielessään?

"Selkä nostatteli aaltoja. Ukkosrintama oli päässyt yli ja Jopin soutama vene otti natisten vastaan vesimassojen moukariniskut. Teemu ei enää hymyillyt, hänellä oli täysi työ pitää vedellä täyttyvää venettä jonkinlaisessa suunnassa."s.20

Saarella tapahtuu tarjoaa nimensä mukaisesti paljon tapahtumia saarella. Kirja on nuorille suunnattu kesäinen seikkailu, jossa toimintaa riittää. 

Ihan vaan mielenkiinnosta halusin testata yhden tällaisen vanhemman "poikakirjan". Tämä kirja on 60-luvulta, mutta toimii toiminnallisena seikkailuna loistavasti vielä nykypäivänäkin. Mitään mullistavaa ei kirjalta kannata odottaa, sillä tässä tosiaan mennään toiminta edellä. Vaikka kyllä tämä tarjoaa myös puhetta ennakkoluuloista ja siitä, miten ne vaikuttavat ystävyyteen. 

Kirjan kaikki henkilöt ovat poikia tai miehiä, eikä tytöistä juuri puhuta. Kirjaan mahtuu paljon uhoamista, isottelua, seikkailua, toimintaa ja hiukan tappeluakin. Paljon puhutaan myös siitä, kuinka mamman pojista koulitaan oikeita miehiä. Tunnelmallista pohdiskelua ja maisemien katselua ei mukaan mahdu, vaan poikakirjamaista vauhdikasta seikkailua.

Kirja oli nopeaa luettavaa, ja ihan kelpo seikkailukirja. Mitään suurta muistijälkeä se tuskin jättää, ja henkilöitäkin oli niin paljon lyhyeen kirjaan, etten enää edes muista kuinka monta poikaa saarella oli. Osa jäi hyvinkin mieleen, kun osa taas unohtui heti. 

Saarella Tapahtuu

WSOY, 1963

s.155

Nicholas Oldland: Karhu joka halasi ja Hirvi joka uskalsi

 

Karhu joka halasi ja Hirvi joka uskalsi kuuluvat Sydänmailla -lastenkirjasarjaan. 

Sydänmailla asustelee monenlaisia eläimiä. Nämä sarjan kaksi ensimmäistä osaa esittelee hiukan nössön hirven ja karhun, joka ei halua pahaa kellekään. 

"Eräänä aurinkoisena päivänä hirven päähän pälkähti ajatus: nyt oli otettava elämää sarvista kiinni."

Sydänmailla -kirjat sopivat perheen pienimmille lukijoille. Tekstiä on vähän ja tarinat ovat helppoja. 

Ymmärrän hyvin miksi nämä kirjat ovat niin suosittuja maailmalla. kirjojen kuvitus on hyvin kaunis, ja tarinat niin suloisen sympaattisia. 

"Kun karhu kohtasi vaikkapa pullean pikku pupujussin, se seisahtui hymyilemään ja halasi sitä hellästi"

Karhu joka halasi on näistä kahdesta oma suosikkini. Ensinnäkin tuo karhun hahmo on kaikista metsän asukkaista ihanin. Onneksi hän vilahtelee myös Hirvi joka uskalsi -kirjan sivuilla. Lisäksi tarina on niin kaunis. Se kertoo hyväntahtoisesta päähenkilöstä, joka kohtaa niin kauhistuttavan tilanteen, että sen tekisi mieli käyttää voimakeinoja, mutta päättää rauhoittua ja ratkaista tilanteen lempeästi. 

Karhu joka halasi opettaa, että lempeydelläkin voi saavuttaa haluamiaan asioita, jos käyttää järkeä. Hirvi joka uskalsi taas rohkaisee kokeilemaan uusia asioita, vaikka se tuntuisi pelottavalta. Eli kauniita aiheita kera kiinnostavan kuvituksen. Tarinoista löytyy myös monia hauskoja kohtauksia. Nämä eläimet kun eivät ole ihan tavallisia. 

Oldland on onnistunut luomaan hyvin kauniin kuvituksen. Kuvat ovat yksinkertaisia, mutta silti niistä löytyy yksityiskohtia. 

Karhu joka halasi, (Big Bear Hug, 2009)

Hirvi joka uskalsi, (Making the Moose Out of Life, 2010)

KVALITI, 2021

Suom. Marvi Jalo

Kuvittanut: Nicholas Oldland

Arvostelukappaleita

Anneli Kivelä: Salaisuuksia Katajamäellä

 

Juuli Karu on kyläkoulun uusi opettaja. Katajamäkeläiset eivät oikein ota selkoa naisesta, sillä hän kieltäytyy lähes kaikista kutsuista ja viettää päivänsä yksin. Hiljainen ja yksin viihtyvä nainen saadaan kuitenkin pikku hiljaa ulos kuorestaan, kun hän tutustuu kylällä asuvaan Leo Mäntylään. Pian he ystävystyvät ja viettävät aikaa yhdessä. Muutenkin Juuli alkaa löytää oman paikkansa kyläläisten joukossa, kun pikkusisko Mirjami yllättäen ilmaantuu Katajamäelle.

"Hänhän oli väritön ja sulkeutunut, pukeutui mitäänsanomattomiin vaatteisiin eikä heittäytynyt milloinkaan oma-aloitteisesti puheisiin vieraiden kanssa. Vain oppilaiden keskuudessa hän ikään kuin heräsi eloon."s.11

Salaisuuksia Katajamäellä on viides osa maalaisromanttisesta Katajamäki -sarjasta.

Kevät on jälleen täällä, niinpä on aika palata maalaismaisemiin Katajamäelle. Kevät on Katajamäelläkin kirjan alussa. Tällä kertaa ei talvea nähdä lainkaan, ja aika kuluu hieman hitaampaan tahtiin kesäisissä maisemissa. 

Kirja alkoi kiinnostavasti ja lupaili tuttua ja turvallista matkaa tutuiksi käyneiden Katajamäkeläisten seurassa. Juuli, tuo salaperäinen, omissa oloissaan viihtyvä nainen kuulosti heti mukavan sympaattiselta hahmolta, josta olisi helppo pitää. Kerrankin hiukan rauhallisempi yksinviihtyjä päähenkilönä, kun yleensä tämän sarjan naishahmot ovat rempseitä ja puheliaita, kaikkien kanssa viihtyviä persoonia. 

Salaisuuksia Katajamäellä on nimensä mukaisesti täynnä hurjia salaisuuksia. Lopun tykitys oli jo niin hurjaa ja dramaattista, että väkisinkin tirskuin ääneen viimeisissä juonenkäänteissä. Tuttuun tyyliin tapahtumat ja ratkaisut olivat aika uskomattomia. Mutta olen jo tottunut siihen, että tässä sarjassa saattaa sattua ja tapahtua aivan mitä tahansa draamaa. 

Kaikesta kiinnostavasta ja hurjasta huolimatta tämä ei yltänyt omaksi Katajamäki suosikikseni. Minua ärsytti se kuinka Juulia kuvailtiin jotenkin kökkösti, kun hän nyt vain sattui olemaan niin harmaa ja meikitön ja yksin viihtyvä. Vasta kun nainen laittoi kivat vaatteet ja meikkiä alkoi kehuja virrata. Lisäksi kymmenet "sillä" sanat dialogeissa otti jotenkin pahasti silmään tällä kertaa. Mutta kaiken kaikkiaan kirja tarjosi jälleen sitä mitä etsinkin, helppoa maalaisromantiikkaa, jossa ei mietitä, että millähän todennäköisyydellä oikeassa elämässä tällaisia asioita tapahtuisi. 

Salaisuuksia Katajamäellä

Karisto. 2010

s.261

Pirkko Soininen: Ellen

 

Ellen maalaa. Vuodet Firenzessä ovat välillä hyvinkin karuja, sillä rahaa on vähän ja lähes kaikesta pitää säästää. Mutta mitä Ellen välittäisi ruuasta, kunhan taidetarvikkeita on tarpeeksi. Perhettä ja tuttavia käy kylässä, se on mukavaa, vaikka välillä Ellen haluaa vain olla yksin ja maalata. 

"Malttamaton sydän, siveltimet. Kaikki on kevyttä ja kuplivaa. Ihmiset laulavat ja nauravat, kukkien kaupustelijat, kadunlakaisijat, kuskit, sanomalehtien myyjät -jopa sotilaat. Tästä sukeutuu väkisinkin jotain loistavaa."s.7

Ellen on fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä koostuva romaani, joka kertoo taiteilija Ellen Thesleffin vuosista Firenzessä. 

Kirjaa on mukava lukea. Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Ne kuvailevat pieniä ja aika arkipäiväisiä tilanteita. Ellenin luonne ja elämäntapa tulevat loistavasti esiin näiden pienten ajatusten kautta. Myös hänen perheensä ja tuttavansa saavat paljon tilaa, sillä toki heistä puhutaan paljon. Suomessa vietetystä ajasta sen sijaan puhutaan vain muutamilla maininnoilla, sillä Ellen on täyttänyt tätä fiktiivistä päiväkirjaansa vain Firenzessä. 

Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä ja niitä on tehty vain harvoista päivistä. Välillä tauot ovat pitkiä, etenkin jos Ellen on ollut Suomessa. Muutenkin merkintöjen välillä saattaa olla viikkojen taukoja. Siitä huolimatta lukijalle välittyy selvä kuva Ellenin tavasta viettää päiviään. Pidinkin erityisesti siitä, ettei kirjassa ole omituisuuksia, eikä valtavan mullistavia pohdintoja kaikesta, vaan pienillä arkipäiväisillä huomiolla ja helposti ymmärrettävillä ajatuksilla on saatu rakennettua kiinnostava kuva kaikista Ellenin vuosista Firenzessä. 

Sujuvasta kerronnasta huolimatta Ellen ei ole minulle mitenkään mieleenpainuva teos. Lukeminen oli mukavaa, mutta kirja ei erityisemmin säväytä tai tuo hahmoja niin lähelle, että heitä jäisi lukemisen jälkeen miettimään. 

Ellen

WSOY, 2018

Kansi: Martti Ruokonen

s.189

Mariel Pietarinen: Menneisyyden kosketus

 

Joululoma alkaa ja Lindalla on tiedossa ihania suunnitelmia. Tallilla järjestetään jos jonkinlaista tapahtumaa joulu- ja talviteemalla. Lisäksi Joonatan ja Susanne aikovat tulla jälleen mantereelle, kunhan joulua on ensin juhlittu. 

Kaikkea tätä onnea varjostaa huoli kipeästä Isla-tammasta. Kaiken lisäksi Lindalle alkaa tapahtua omituisia asioita. Hän alkaa nähdä pätkiä menneisyydestä, mutta miksi?

"Tyttö nojasi eteenpäin ja kietoi kätensä hevosen kaulan ympärille. Hän puristi mustaa harjatuppoa kädessään. Kunpa vain tämä hetki olisi kestänyt ikuisesti."s.26

Menneisyyden kosketus on kolmas osa Kavionjälkiä sydämessä -sarjasta.

Olin innoissani kun kirjan alussa kerrottiin, että joululoma alkaa. Rakastan talvisia kirjoja, ja etenkin jouluisia. Lumisia maisemia, joulua ja uuttavuottakin ehditäänkin kaikkia tunnelmoida kirjassa tarpeeksi. 

Menneisyyden kosketus on jälleen ihastuttava sekoitus hevosjuttuja, hauskaa, jännittävää ja vauhdikasta arkea, sekä yliluonnollisia elementtejä. Lindan, Mintun, Joonatanin ja Susannen seikkailujen pariin palaa mieluusti. Myös muut kirjan henkilöt, jotka eivät saa suurta roolia ovat mukavia ja tuntuvat tutuilta, vaikka heitä ei niin tarkkaan esitelläkään. Pienet tilanteet kirja-sarjan osissa tekevät heistä kaikista kuitenkin tärkeitä ja aidontuntuisia. 

Pidän siitä, ettei kirjassa ole koko ajan pakko tapahtua jotakin suurta ja mullistavaa, mutta silti mielenkiinto pysyy yllä ja kirjan maailmaan uppoutuu täysin. Pidän kovasti tämän kirjan arkisista kohtauksista, sillä kirjan hahmot ovat valloittavia.

Vaikka yliluonnolliset elementit johtivatkin jälleen Marianin luo, ei kirja tunnu lainkaan toistolta tai liian samanlaiselta kuin aiemmat osat. Jälleen on keksitty jotakin aivan uutta, joka linkittyy kiinnostavasti aiempiin tapahtumiin, mutta vie silti tarinaa eteenpäin ja luo samalla uusia juonikuvioita. 

Kirja loppui niin kiinnostavasti ja vihjailevasti, että seuraava osa pitää ottaa lukuun pian. 

Lue myös: Saariston suolaiset kyyneleet ja Viesti halki aikojen

Menneisyyden kosketus

KVALITI, 2015

Kansikuva: Laura Kunnas

s.272