torstai 5. heinäkuuta 2018

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä


Pienen Bishop`s Laceyn hautausmaan läheisyyteen hajoaa nukketeatterin pakettiauto. 11- vuotias Flavia de Luce on ensimmäisten joukossa tapaamassa kuuluisaa nukketeatteritaiteilijaa Rubert Porsonia ja tämän avustajaa. Auto kaipaa remonttia, joten Rubert ja hänen nukkensa voivat jäädä kylään ja pitää siellä yhden upeista näytöksistään.
Flavia on innoissaan teatterista, mutta Rubert Porson kuolee, eikä Flavia voi olla selvittämättä asiaa, vaikka viimekertaisesta murhasta jäi hieman pahoja muistoja.

Kuolema ei ole lasten leikkiä on toinen osa Flavia de Luce -sarjasta.
Tämän toisen osan parissa viihdyin huomattavasti paremmin, mitä ensimmäisen. Tällä kertaa Flavia hoisi tutkintansa uskottavammin, sillä hän ei tällä kertaa vaikuttanut ihan jokapaikan höylältä, joka onnistuu aivan kaikessa. Hän ei myöskään sotkenut liikaa poliisien työskentelyä varastamalla johtolankoja. Flaviasta sai muutenkin uskottavamman kuvan, sillä tässä osassa hänen nuori ikänsä näkyy selvemmin. Hän esimerkiksi joutuu kysymään neuvoa ihmissuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Minusta vasta tässä kirjassa kävi ilmi asioita, joita lupailtiin ensimmäisestä osasta löytyvän. Ilkeät siskot, olivat tosiaan aika ilkeitä. Onneksi Flavia osaa vastata kiusaamiseen, vaikka saattaakin joskus jäädä kiinni tekosistaan. Flavian harrastus kemian parissa oli suuremmassa roolissa ja toi kirjaan hauskoja tilanteita.

Bradley kuvailee maaseutua kauniisti ja Flavian pyöraretket tutkimuksia hoitaessa on koukuttavaa luettavaa. 1950 -luvun Englannin maaseutu on loistava paikka näille henkilöille ja tapauksille. Hieman lisää haluaisin kuulla tuosta upeasta kartanosta, jossa de Lucen perhe asuu, vaikkakin rahaongelmissa pyristellen.

Olen onnellinen, että pidin tästä toisesta osasta, sillä haluan kovasti lukea tämän sarjan, jo sen kauniin ulkoasun takia. Minusta tähän sarjaan on nimittäin luotu kauniit ja tyyliin sopivat kannet. Niin ja nämä nimet ovat upeita.

Lue myös: Piiraan maku makea


Kuolema ei ole lasten leikkiä, (The Weed that Strings the Hangman`s Bag, 2010)
Bazar, 2014
Suom. Laura Beck
s. 389

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti