maanantai 29. huhtikuuta 2024

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

 

17-vuotias Amber lähtee kesäksi äitinsä luo Amerikkaan. Hän ei ole nähnyt äitiään kahteen vuoteen ja odottaa nyt taianomaista laatuaikaa. Toisin kuitenkin käy. Äidin ja tämän uuden miesystävän vetämä kesäleiri vie äidin huomion. Niinpä Amber työskentelee leirillä ja viettää vapaa-aikansa uusien ystäviensä kanssa, miettien mikä kaikki voi mennä pieleen. 
"Käsivarteni olivat jo puuskassa, kun vain ajattelin tulevaa iltaa. Inhosin sitä että ihmiset katsoivat minua. Olin ollut koko ikäni liian pitkä, ja olin liian tottunut siihen."s.97
Mikä kaikki voi mennä pieleen on Normaali -trilogian toinen osa. Tämä toimii kyllä loistavasti ihan itsenäisenäkin kirjana.

Bournen tyyli kirjoittaa on kuin tehty minulle. Teksti on niin raikasta ja sujuvaa, että kirja pysyy kädessä, eikä huomiota riitä muille asioille, ennen kuin se on luettu. Onhan tämän juoni täynnä aika ennalta-arvattavaakin teinidraamailua, mutta myös paljon vakavia aiheita, kuten läheisen alkoholiongelmat, perhesuhteiden vaikeudet ja epävarmuudet.

Amber on feministi, mutta itsestään hyvin epävarma. Ulkonäkö on hänellekin iso asia, ja hän on usein varma, että kaikki mitä hän tekee on tuomittu menemään pieleen. Epävarmuuksien kanssa kamppailee suurin osa ihmisistä, niinpä samaistumispintaa varmasti löytyy monelta. 

Amberin kesää leirinuotioiden, uusien ystävien, ja ihanien aktiviteettien parissa oli mukava seurata. Kesään mahtuu niin mokia, itsetutkiskelua kuin suuria päätöksiäkin, eikä kirjaa lukiessa tullut tylsää. Lisäksi oli ihanaa kun kirjaan mahtui monia viittauksia muihin kirjoihin, kuten Harry Pottereihin ja Twilightiin. Kirjaviittaukset ilahduttavat aina. 


Mikä kaikki voi mennä pieleen?, (How Hard Can Love Be?, 2016)
Gummerus, 2017
Suom. Kristiina Vaara
s.448

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä

 

On vuosi 1918. Suomessa kuohuu sisällissodan takia. Siiri Tuokkola on liittynyt punakaartiin. Jo tuossa kammottavassa sodassa olisi tarpeeksi kestettävää, mutta sitten alkaa liikkua huhuja metsässä kulkevasta vaarasta, joka vie uhreiltaan järjen. Siirin on lähes mahdoton uskoa tarinoihin oudosta valosta, jonka katsominen on niin vaarallista. 
Sitten yksi Siirin tovereista katoaa lumimyrskyyn, ja Siiri lähtee etsimään tätä. Metsässä hän kohtaa niin sodan kuin tarujenkin kauhut.
""Kaikki on mahdollista, Siiri", Ester sanoo. Hänen silmänsä ovat lähellä, lumesta kosteat silmäripset valkeat pakkasenpuremia poskia vasten. "Sinulta vain puuttuu mielikuvitusta, siinä kaikki.""s.47
Otavaisen olkapäillä on pienoisromaani, jonka tarinassa yhdistyy Suomen historia ja kansanperinne.
Luen sotiin sijoittuvaa kirjallisuutta vain harvakseltaan, mutta tämä herätti kiinnostuksen lupailuillaan kansanperinteestä ja mytologiasta.

Kirjan tarina on kirjoitettu tiiviisti, toimivaksi kokonaisuudeksi. Se ei selittele oikeastaan yhtään mitään, mutta tarinaan on silti helppo päästä sisään. Jännittävä, hiukan ahdistavakin tunnelma alkaa ensimmäisiltä sivuilta ja säilyy loppuun saakka.

Sisällissotaan osallistuvat naiset saavat tässä kirjassa puheenvuoron. He kohtaavat monenlaisia asenteita, jotkut kunnioittavat, kun taas osa halveksuu. Päähenkilöiden kautta päästään kurkistamaan naisten ankaraa arkea sodan keskellä. Oli piristävää kuinka naisten yheishenkeä ei kuvattu liian ruusuisesti. Yhteiset tavoitteet ja sujuva arki eivät tällä kertaa tarkoita sitä, että nämä naiset tulisivat loistavasti toimeen keskenään. Erilaiset naiset saavat aikaan kinoja ja erimielisyyksiä, joka tekee heistä kertaheitolla uskottavampia hahmoja.

Myös tarina liekkiöstä toimii oikein hyvin ja tuo kirjaan sopivasti mystistä jännitystä, joka lopulta tiivistyy ihanan karmivaksi, lumimyrskyn saartamassa metsässä. Kirja onkin oikein hyvä kokonaisuus, jonka lyhyen tarinan parissa viihtyy mukavan pienen hetken.


Otavaisen olkapäillä, (On the Shoulders of Otava, 2020)
Haamu, 2024
Suom. Lauri Lattu
Kannen kuvitus: Noora Jantunen
s.116
Arvostelukappale

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Lucinda Riley: Kadonnut sisar

 

Sisaret suunnittelevat isänsä muistojuhlaa, kun he saavat kuulla, että kadonnut seitsemäs sisar on mahdollisesti löytynyt. Asianajaja antaa naisille vihjeet kadonneen sisaren löytämiseksi, ja niin alkaa siskojen yhteinen etsivätehtävä, joka johdattaa heitä moniin maihin. Tuo seitsemäs sisar ei vain tunnu haluavan tulla löydetyksi.
Vuonna 1920 Irlannissa haaveillaan vapaudesta. Nualan perheen maatila toimii IRA:n jäsenten apuna, mutta pian Nuala itse joutuu jopa vakoojan tehtäviin auttaakseen perhettään ja tulevaa sulhastaan.
"Jos sormus tunnistettaisiin oikeaksi, se saattaisi liittyä siihen, kuka minä olin, ja minun oli pakko saada tietää, vaikka äiti ei sitä haluaisikaan."s.88
Kadonnut sisar on Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa.
Olen pitänyt paljon kaikista aiemmista osista ja odotin innolla kadonneen sisaren löytymistä, mutta tämä kirja oli kyllä suuri pettymys.

Kun tämä tarina ei varsinaisesti uppoutunut kenenkään sisaren tarinaan, niin kuin aiemmat osat, oli kokonaisuus rikkonainen. Tarina myös kiersi kauan samaa kehää, jossa sisaret vuoron perään yrittivät päästä Maryn juttusille. Olin jossain vaiheessa jo niin tylsistynyt, etten olisi jaksanut edes lukea tarinaa loppuun, mutta halusin selvittää sisaren salaisuuden, joten jatkoin sinnikkäästi. Myös Maryn asioiden välttely alkoi raivostuttaa. Ensin hän odottaa tietoja ja sitten kun hän saisi niitä, niin tarinaa pitkitetään siten, että hän muka odottaa kirjeen avaamista ties kuinka kauan. Alettiinhan tässä sitten saada vihjeitä isoista salaisuuksista, mutta niidenkin selviämistä pitää odottaa seuraavaan osaan.

Historiallinen tarina, joka sijoittuu Irlantiin oli kuitenkin hyvä, ja piti kiinnostusta kirjaa kohtaan yllä. Pidin myös siitä, miten kirjassa päästiin kurkistamaan kaikkien aiemmin esiteltyjen siskosten elämiin, ja osan elämä meni jopa mukavasti eteenpäin.


Kadonnut sisar, (The Missing Sister, 2021)
Bazar, 2021
Suom. Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen
s.892

keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Thomas Brunstrøm ja Thorbjørn Christoffersen: Kun Sallin isä oli lapsi

 

Salli kuuntelee päivästä toiseen isänsä hurjia tarinoita. Isä kertoo millaista oli silloin, kun hän oli lapsi. Mutta Salli ei oikein usko, että tarinat ovat tosia. Olisiko isä tosiaan joutunut nukkumaan märässä pahvilaatikossa, tai saanut joululahjaksi ainoastaan puolikkaan appelsiinin? Salli päättää ottaa selvää, onko puheet tosia.
""Viikonloppuna? Ei sellaista ollut vielä keksitty. Kävimme koulussa joka päivä. Sunnuntaisin menimme kouluun KAKSI kertaa", isä sanoi, ja hänen kasvoilleen levisi sama ilme kuin aina silloin, kun hän oli mielestään sanonut jotain hyvin nokkelaa."
Kun Sallin isä oli lapsi -kirjassa kurkistetaan jälleen perheeseen, jossa päätähtenä paistattelee Sallin ratkiriemukas isä. Tällä kertaa Salli saa kuulla monen monta hurjaa väitettä isänsä lapsuudesta. Sallilla alkaa palaa pinna. Hän on varma, että isä valehtelee. Lukijalle nuo tarinat, sekä Sallin ja tämän isän välinen vitsailu saavat hymyn huulille useaan kertaan. 

Tälläkin kertaa Sallin vauhdikas pikkuveli on päässyt tarinaan mukaan suurimmaksi osaksi kuvituksen kautta, jossa hän onkin touhottamassa kaikenlaista. Tosin tässä kirjassa kirjojen ystävät joutuvat kokemaan kauhunhetkiä, kun pikkuveli tuhoaa kuvituksessa kirjoja. 

Sallin isä -sarja on ihanan värikäs, sydämellinen ja hauska. Se sopii loistavasti hetkiin, kun kaipaa piristystä ja hauskoja juttuja.


Kun Sallin isä oli lapsi, (Dengans Sallys far var dreng, 2019)
KVALITI, 2023
Suom. Sirpa Alkunen
Arvostelukappale

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Frida Skybäck: Kirjakauppa Thamesin varrella

 

Charlotte on nuori leski, jolla riittää töitä yrityksensä parissa Ruotsissa. Sitten hän perii Lontoosta kirjakaupan tädiltään, jota ei edes tuntenut. Perintö ei kiinnosta, mutta asia on silti hoidettava. Niinpä hän lähtee Lontooseen selvittämään asiaa ja myymään kaupan. Paikan päällä hän saa kuitenkin huomata, ettei yrityksellä mene hyvin. Henkilökunta on omalaatuista, mutta alkaa pikku hiljaa tuntua ihan mukavalta. 
"Vaikuttuneena hän antoi katseensa harhailla. Tämä kirjakauppa oli todellakin aivan omaa luokkaansa. Ulkoapäin se oli näyttänyt viihtyisältä, joskin melko vaatimattomalta, mutta sisällä avautui aivan toinen maailma."s.24
Kirjakauppa Thamesin varrella on kirjakauppamiljöistä pitävän nappivalinta. 
Kirjakaupan arkeen ja tunnelmiin päästäänkin tässä kirjassa kunnolla tutustumaan. Tuo kauppa ja sen ihanat työntekijät, ja tietysti sen yläkerrassa asuva kissa ovatkin kirjan parasta antia. 

Pidin kirjan muista hahmoista huomattavasti enemmän kuin itse Charlottesta. Vaikka Charlotte onkin tavallaan kirjan päähenkilö, jää hän mielestäni etäiseksi, hän on hiukan tyhjän oloinen hahmo, kun taas kaikista muista hahmoista löytyi paljon kiinnostavia puolia. 

Kirja kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa, sekä 1980-luvulla, jonka kautta saadaan selvyyttä Charlotten äidin ja tädin välirikkoon. Nykyaikaan sijoittuva juoni on hyvin ennalta-arvattava, mutta sen loppu tarjosi hauskan pienen yllätyksen, jota en osannut odottaa. 

Tämä kirja on rauhallista, kiireetöntä luettavaa. Juoni etenee verkkaisesti kirjakaupan asioiden parissa. Siinä ohella salaisuudet pikkuhiljaa selviävät ja hahmojen suhdekiemurat etenevät. Juoneen mahtuu surua ja ongelmia, mutta niitä ei sen suuremmin käsitellä.


Kirjakauppa Thamesin varrella, (Bokhandeln pä Riverside Drive, 2018)
WSOY, 2021
Suom. Annamari Typpö
s.480

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Beth Reekles: The Kissing Booth

 

Elle järjestää parhaan ystävänsä kanssa pussauskojun koulun tapahtumaan. Kaikki rakastavat ideaa, ja Ellekin pitää ideasta, kunnes joutuu itse pussattavaksi. Hän saa ensisuudelmansa kojussa, ja kaiken lisäksi hän saa sen parhaan ystävänsä veljeltä, Noahilta, johon on ollut ihastunut ties kuinka kauan. Suudelman jälkeen mikään ei ole kuin ennen.
""Elle, what´s going on with you and Flynn? I mean, really?" Rachel asked quietly. I heard a chair creak as Lisa leaned toward me too."s.197
The Kissing Booth valikoitui luettavaksi kirjan pohjalta tehdyn elokuvan perusteella. Elokuva kun oli ihan söpö. Mutta tällä kertaa elokuva oli mielestäni miljoona kertaa parempi kuin tämä kirja, johon ei oltu saatu sellaista söpöä tunnelmaa juurikaan. 

Kirja oli kesken pienen ikuisuuden, sillä mikään ei oikeastaan houkutellut sen pariin ihan kelvollisen alun jälkeen. Alussa vielä pidin kirjasta, sillä Ellen ja Leen ystävyyttä on kiva seurata, ja Ellen ihastus Noahiin kuulostaa söpöltä. Juoni etenee kuitenkin hitaasti ja tapahtumia on vähän ja ne ovat tylsiä. Onneksi sentään kirjan teksti on helppolukuista ja suhteellisen nopeaa luettavaa, jos vaan jaksaa kahlata puuduttavan tarinan parissa. 

Minua ei jaksanut kiinnostaa juuri mikään tässä kirjassa. Noah ei ole suloisen suojelevainen vaan kontrolloiva ja ahdistava. Sehän ei minua välttämättä kirjassa haittaa, vaan voi olla kiinnostava tehokeino hyvin kirjoitettuna, mutta tässä kirjassa sekään ei oikein lähtenyt, kun sekin juonikuvio oli vaisu. Juoni oli muutenkin mitäänsanomatonta laimeaa teinidraamaa ilman mitään sen syvällisempää.


The Kissing Booth
Gorgi Books, 2013
s.441

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Colleen Hoover: Verityn varjo

 

Kirjailija Lowen saa rahakkaan työtilaisuuden. Hänelle tarjotaan mahdollisuutta kirjoittaa supersuosittu kirjasarja loppuun, sillä sarjan oikea kirjoittaja, Verity ei sitä enää pysty tekemään jouduttuaan vakavaan onnettomuuteen. 
Lowen päättää tarttua tilaisuuteen ja onkin pian tutkimassa Verityn työhuonetta saadakseen käsityksen tulevasta työstään. Mutta hän päätyykin saamaan selville kammottavia asioita. Crawfordien kartano kätkee sisäänsä paljon surua ja salaisuuksia.
"Olen yhä polvillani keskellä Verityn työhuoneen lattiaa, kun kyyneleet tulevat. Ne eivät valu alas poskilleni: pidättelen niitä hengittämällä syvään ja suuntaan ajatukseni toisaalle keskittymällä polviani jäytävään kipuun. En edes tiedä, onko tämä surua vai vihaa."s.129
Verityn varjo jätti minuun hyvin ristiriitaiset ajatukset. Juoni kuulostaa karmivan ihanalta, onhan siinä kartano, kirjailijoita ja synkkiä salaisuuksia. Nämä asiat olisivatkin olleet kiinnostavia ja jopa kammottavia, jos kaikkea ei olisi kuorrutettu ihan liiallisella seksillä. 

Hoover osaa kirjoittaa hyvin vetävää tekstiä, jota haluaa lukea koko ajan eteenpäin, vaikka itse tarina tökki välillä pahastikin. Luinkin kirjan vauhdilla ja pidin sen tyylistä. 

Mutta sitten itse tarina. Se junnaa ihan liikaa seksin ympärillä, siitä puhutaan mitä kummallisimpina hetkinä ja se vie tilan melkein kaikelta muulta. Myös oikeastaan kaikki kirjan suuret juonenkäänteet lopun paljastusta lukuun ottamatta oli hyvin ennalta-arvattavia. Tämän kirjan hurjat käänteet tuntuivat jo niin moneen kertaan nähdyiltä. 

Kirja ei siis antanut minulle yhtikäs mitään, mutta silti annan Hooverille mieluusti uuden mahdollisuuden, sillä tässä kirjoitustyylissä vaan on imua. 


Verityn varjo, (Verity, 2018)
WSOY, 2023
Suom. Taina Wallin
s.359