tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjaostoksilla

Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa haastoi bloggaajat ostamaan kirjoja syyskuussa. En yleensä osallistu haasteisiin, mutta kerrankin löytyi itselleni sopiva haaste, sillä kirjoja tykkään ostella.

Kuukauden aikana kotiin päätyi kolme uutta kirjaa. Vaikka vain yksi niistä olikin oikeasti uusi kirjakaupan kirja ja muut kaksi kirppislöytöjä.

Ostan yleensä kirjani kirppiksiltä, ellei sitten kirjakaupoissa ole hyviä alennuksia. Tällä kertaa kuitenkin menin ostamaan kirjakaupasta normaalihintaisen kirjan, sillä olin odotellut jo sen ilmestymistä pokkariksi.


Kirjakaupasta mukaan lähti Helen Fieldingin kirja Bridget Jones - Mad about The Boy. Pidän paljon kahdesta ensimmäisestä Bridget Jones kirjasta, mutta tämä vähän arveluttaa. Epäilen hieman onko pitkän tauon jälkeen tämä kolmas enään lähellekkään yhtä hyvä, kuin aikaisemmat. Arvostelu kirjasta tulee, kun ehtisin sen lukemaan. :)


Kirppikseltä mukaan lähti Virpi Hämeen-Anttilan kirja Tapetinvärinen. Ostin tämän jo alkukuusta, ennen kuin olin lukenut yhtään Hämeen-Anttilan kirjaa ja nyt odottelenkin, että ehdin kirjan lukemaan, jotta saisin tietää onko tämä parempi, kuin ensimmäinen kirja jonka kirjailijalta luin, sillä siitä en hirveästi innostunut.


Toinen kirppikseltä mukaan lähtenyt kirja oli Joanne Harrisksen Appelsiinin tuoksu. Olen lähiaikoina ostellut enemmänkin Harriksen kirjoja, sillä pidän hänen tyylistään kuvailla asioita, kuten tuoksuja ja makuja.

Suomalaisesta ostamani kirja maksoi 9,95e ja kirppislöydöt ainoastaan 2,50e yhteensä. Tässä kuussa kirjoihin meni yhteensä siis 12,45e

perjantai 26. syyskuuta 2014

John Franklin Bardin: Philip Banterin viimeiset päivät

Mainostoimittaja Philip Banter saapuu työpaikkalleen ja löytää työpöydältään omituisen yllätyksen. Joku on tuonut hänen pöydälleen kertomuksen. Sen nimi on "Tunnustus". Philip järkyttyy, sillä tunnustus kertoo härskisti hänen omasta elämästään. Tunnustus pitää sisällään hänen ajatuksia, juopottelua, mielenterveyden huojumisia ja pettämisisä.
Banter yrittää selvittää kuka on kirjoituksen takana. Hän itsekkö? vai joku joka haluaa hänelle pahaa.

Minun teki mieli lukea joku vähän vanhempi rikostarina, mutta kuitenkin jotain muuta kuin Christietä. Hyllystäni löytyikin joku aika sitten ostamani Philip Banterin viimeiset päivät, joten päätin lukea sen.

Kirja ei ollut erikoinen. Toivoin että kirjassa olisi kuvailtu hiukan kyseistä aikakautta ja elämää, mutta sellainen jäi erittäin pieneksi, niin kuin muukin kuvailu. Se sentään selvisi, että kirjan tapahtumat sijoittuivat New Yorkiin.

Takakannessa sanottiin, että jostakin aikaisemmasta kirjasta tuttu psykiatri purkaa karmaisevan arvoituksen langat. Odotin, että kyseinen henkilö seikkailisi kirjassa enemmän ja hänen ajatuksiaan saisi lukea kirjassa, mutta hän olikin hyvin harvoissa kohtauksissa ja marssi vain lopulta kertomaan ratkaisun, mikä ärsyttää minua kirjoissa paljon. jotenkin en vain pidä siitä, että henkilö jota ei edes kunnolla "tunne" tulee ja ilmoittaa asiat, kuin ne oisi kaikille päivänselvää. itse kun tykkään siitä, että henkilöihin saisi tutustua kunnolla.

Kirja oli kuitenkin ihan lukukelpoinen välipalakirjaksi, vaikkei se tulekkaan jäämään pitkäksi aikaan mieleen, enkä nyt varsinaisesti lisää lukulistalleni kyseisen kirjaiijan muita kirjoja, vaikka saatan niitä tulevaisuudessa lukea, jos vastaan tulee ja kuulostaa mielenkiintoiselta.


Philip Banterin viimeiset päivät, (The Last of Philip Banter, 1947)
WSOY
Suom. Pirjo Latvala
s. 240
Päällys: Raimo Raatikainen

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Virpi Hämeen-Anttila: Kolmastoista lapsi


Kolmastoista lapsi kertoo perheestä, jossa jokaisella on eri sukunimi. Perheen äiti Tea Arola-Pozzuoli on maailmaa kiertävä pianisti. Hänen lapsensa Johanna ja Joakim asuvat suomessa ja kantavat kaunaa heidät hylännyttä äitiä kohtaan, sekä isovanhempiaan joiden luona he lapsuutensa joutuivat asumaan.

Hämeen-Anttila on minulle uusi tuttavuus. Törmäsin tähän kirjaan joku aika sitten kirppiksellä ja se lähti mukaan kun kuulosti mielenkiintoiselta.
Itse kirja ei sitten ollutkaan niin mielenkiintoinen kuin odotin. Itseasiassa se tuntui minusta hyvinkin tylsältä. Henkilöt olisivat voineet olla todella mielenkiintoisia, mutta ne jäivät hyvin kaukaisiksi. Takakannessa luvattuja salaisuuksia ei osannut yhtään odottaa. Kirja vaan junnasi eteenpäin, kunnes välillä selvisi jokin hirmuinen salaisuus. Näistä paljastuneista salaisuuksistakaan en sitten osannut nauttia, kun kirja jatkoi taas mielestäni tylsästi eteenpäin.

Kirjassa oli kuitenkin mukana tärkeitäkin asioita, kuten luonnon suojelu, mutta välillä tuntui, että miksi tässä edes puhutaan näistä, kun ne eivät mitenkään liity mihinkään. Toki nämä aiheesta poikkeamiset tekivät edes yhdestä kirjan henkilöstä Ilkasta hieman uskottavamman ja elävämmän.

Vaikka kirjasta jäi pettynyt fiilis, saa Hämeen-Anttila minulta myöhemmin toisen mahdollisuuden, sillä ostin ennen tämän lukemista myös toisen mielenkiintoisen kuuloisen kirjan samaiselta kirjailijalta. Pitääpä toivoa, että se olisi mielenkiintoisempi ja enemmän minun tyyliseni kuin tämä.


Kolmastoista lapsi
Otava, 2005
s. 320
Kannen suunnittelu: Camilla Pentti

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Outi Pakkanen: Rakastaja

Bulevardilla asustava Veera Halme, joka vanhempansa perittyään on tarvinnut miettiä vain mitä kivaa tänään ostaisi, on perustanut vanhojen tuttujensa kanssa ruokapiirin. Ruokapiirin jäsenien välinen ystävyys vain ei tunnu olevan enään kovin vahva. Huumaavan ruuan tuoksun keskellä istuu joukko entisiä naapureita joiden välejä hiertää mustasukkaisuus ja suhdedraamat.

Rakastaja on Pakkasen kahdeskymmeneskolmas dekkari. Pakkanen on lemppari dekkari kirjailijani, eikä tämäkään kirja tuottanut pettymystä. Kirjassa on jälleen pääasiassa henkilöt, eikä niinkään tapahtuva rikos. Juoni on pullollaan upeita kuvailuja Helsingistä ja henkilöistä.

Lempihahmoni Anna Lainekkin on päässyt taas mukaan kirjaan. Välillä Pakkasen kirjoissa Anna on jäänyt erittäin pieneen sivuosaan, mutta minusta hän on välttämätön osa kirjoja. Anna on loistotyyppi, eläinrakas ja ruokaa rakastava iloinen ihminen. Hänen kokkaushetket ja ruokaohjeet ovatkin yksi lempiasioistani kirjassa.

Rakastaja on kevyttä ja erittäin mielenkiintoista luettavaa hetkeen kuin hetkeen. Suosittelen kaikille. Varsinkin niille jotka rakastavat kuvailevia kirjoja, jotka saavat lukijan suorastaan mukaan Helsingin kaduille, koska niin tämä kirja ainakin minun kohdallani toimii.

Lue myös: Julma kuu, ja  Toinen kerros.


Rakastaja
Otava, 2013
s. 287

tiistai 16. syyskuuta 2014

Joanne Harris: Karamellikengät


Karamellikengät ovat jatkoa Pienelle suklaapuodille, jonka luin reilu vuosi sitten. Pienestä suklaapuodista tutut Vianne ja Anouk seikkailevat tässäkin kirjassa, mutta tälläkertaa nimillä Yanne ja Annie. Heidän perheensä on kasvanut omalaatuisella Rosette tytöllä. Suurin muutos heidän elämässään ei kuitenkaan ole nimen ja maiseman vaihdos. Yanne on lopettanut suklaanvalmistuksen ja kaikenlaisen taikuuden.
Neljän rauhallisen vuoden jälkeen heidän elämäänsä sekoittamaan astuu usein henkilöllisyyttään vaihtava Zozie de L'alba. Onko Zozien tarjoama apu sittenkään ilmaista?

Pienessä suklaapuodissa ihastuin upeaan kuvailevaan tekstiin. Varsinkin suklaasta. Onneksi sitä löytyi myös Karamellikengistä roppakaupalla. Kirjan alussa tosin ei suklaata hirveästi kuvailtu, mutta kun Vianne alkoi suklaanvalmistuksen uudestaan täyttyi kirjakin upeilla kuvailuilla tuoksuista ja mausta.

Taikuus pääsi tässä kirjassa huomattavasti enemmän esille kuin pienessä suklaapuodissa. Taikuuden maailmaan oli ihana sukeltaa. Juoni kulki rauhallisesti, mutta tylsää ei kirjan parissa tullut, sillä kirja on erittäin tunnelmallinen, suorastaan käsinkosketeltavan aito.

Viannen valmistavaa kaakaota voisi kyllä kupillisen saada kirjan mukana, kun lukiessa tekee kokoajan mieli suklaata ja varsinkin sitä kaakaota.

Tärkeimpien hahmojen ajatuksiin pääsee loistavasti, sillä kertoja vaihtelee luvuittain. Minä kertojina vuorottelee Vianne, Anouk, sekä Zozie.

Lue myös: Pieni suklaapuoti.


Karamellikengät, (The Lollipop Shoes, 2007)
Otava, 2008
Suom. Satu Leveelahti
s. 512
Kannen suunnittelu: Claire Ward / TW

lauantai 6. syyskuuta 2014

Eve Hietamies: Puolinainen


Ilona ja Iivari ovat olleet yhdessä jo viisi vuotta. Elämä sujuu hyvin. Ilona on kaupankassa ja Iivari hanafirman myyntimies. He kaipaavat kuitenkin tuttuun ja turvalliseen elämäänsä jotain lisää. Lapsen. Mutta lapsen saanti onkin vaikeampaa kuin he olisivat koskaan voineet uskoa. Raskaaksi Ilona kyllä tulee, mutta sikiö toisensa jälkeen tulee ulos. Ilona ja Iivari ovat kauhuissaan. Ei kukaan ollut varaittanut tälläisesta.

Puolinaisen aihe on synkkä, mutta koska pidin todella paljon Hietamiehen uudemmista kirjoista Yösyötöstä ja Tarhapäivästä, halusin ehdottomasti kokeilla myös tätä monta vuotta aikaisemmin kirjoitettua.
Huomasin Hietamies aiheisia juttuja lukiessani, että hän on itse saanut ennen kirjan kirjoittamista viisi keskenmenoa ja neljä sen jälkeen. Hietamies siis tietää mistä puhuu kirjassaan, mutta kirja ei silti vaikuta missään kohtaa tilitykseltä omasta elämästä.

Kirja on loistavasti kirjoitettu. Huumori ei ole mukana, niin kuin muissa lukemissani Hietamiehissä, mutta enpä sellaista tälläiseen aiheeseen odotakkaan. Hietamies osaa kirjoittaa myös vakavaa tekstiä ja luoda aidot ihmiset aidontuntuisine suruineen.

Kirja onnistui myös saamaan minut hyvin kiukkuiseksi, kohdassa jossa Iivari möläyttää jotain sopimatonta. En viitsi tarkemmin kertoa jos kaikki eivät ole tätä vielä ehtineet lukea. Tunteilua siis mukana tätä kirjaa lukiessa. Suosittelen kokeilemaan. Kirjan aihe on kuitenkin mukavan erilainen, kuin yleensä kirjoissa jota olen lukenut. Mukavaa vaihtelua.

Lue myös: Yösyöttö, ja  Tarhapäivä.


Puolinainen
Otava, 2002
s. 318
Kansi: Markus Pyörälä

perjantai 5. syyskuuta 2014

Seppo Jokinen: Lyöty mies


Lyöty mies kirja pitää sisällään kolmetoista rikoskertomusta. Kertomuksissa ääneen pääsevät Jokisen kirjoista tutun komisario Koskisen lisäksi uhrit, omaiset, sivulliset ja silminnäkijät. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä poliisit ovat äänessä ja toisessa sitten muut henkilöt.

En ole aikaisemmin lukenut yhtään Jokisen kirjaan ja päätin aloittaa tästä, jossa on monia kertomuksia. Kirjoitustyyli oli mukaansatempaavaa ja vauhdikasta. Ideoita tuntuu Jokisella riittävän, joten voin huoletta lukea joskus hänen romaanejaan, joissa komisario Koskinen seikkailee.

Kertomukset rullasivat hyvin eteenpäin ja osa liittyi löyhästi toisiinsa, mikä sai minut lukemaan tarkaavaisesti etsien yhtäläisyyksiä aikaisempiin kertomuksiin.
Suosikkia on aika vaikea valita näistä, kun niin monet olivat todella hyviä, vaikka olenkin enemmän romaanien ystävä. Kirjan ensimmäinen kertomus ei kuitenkaan kuulunut suosikkeihini ja kirja olisi mielestäni voinut alkaa jollain vähän mukaansa tempaavammalla kertomuksella. Se oli mielestäni liian lyhyt ja mitäänsanomaton, mutta onneksi loput tarinat olivat todella hyviä ja antoivat vähän enemmän aikaa päästä juttuun mukaan. Ensimmäinen kun ehti loppua ennen, kuin kunnolla alkoikaan.

Komisario Koskinen vaikutti mukavalta mieheltä, jonka seurassa voisi viettää monen monta tarinaa. Ehkä romaaneissa päästään syvemmällen hänen elämäänsä ja ajatuksiinsa. Sitä en vielä tiedä, mutta kaikki aikananaan. :D

Lyöty mies
Karisto, 2009
s. 397
Kannen kuva ja suunnittelu: Sakari Tiikkaja/ Radiant Graphics Oy