maanantai 20. tammikuuta 2014

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät


Aamu toimistolla vaikuttaa normaalilta. Rex Fortescuelle tarjoillaan teetä neiti Grosvenorin tekemänä, niin kuin yleensäkin. Äkkiä Herra Fortescue on suurien kouristusten vallassa ja hänet kiidätetään sairaalaan. Fortescue kuolee ja tapaus todetaan murhaksi. Fortescue on myrkytetty taksiinilla.
Pääepäilty on Fortescuen nuori vaimo, mutta kun vaimokin kuolee juotuaan murkytettyä teetä, on tapaus taas lähtöpisteessä. Neiti Marple lukee lehdestä Marjakuusimajan tapahtumista ja päättää lähteä paikalle tarjoamaan apuaan.

Salaperäiset rukiinjyvät on ensimmäinen lukemani neiti Marple kirja. Odotin kovasti, että pääsen lukemaan Marplen tavasta selvittää rikosta, mutta pettymyksekseni Marplen osa oli todella pieni. Marple ilmestyi kirjaan vasta puolessavälissä, joten epäilin, ettei hän olekaan kirjassa ollenkaan. Pääasiassa rikosta selvitti tutkija Neele. Neele oli mielestäni mielenkiintoinen tutkija, joten minua jopa hieman ärsytti, että Marple ilmestyi vain ilmoittamaan rikoksen ratkaisun. Kirja olisi ollut uskottavampi jos Neele olisi selvittänyt koko jutun.
Juoni oli hyvä ja lastenloruun liittyvät murhat tekivät kirjasta mielenkiintoisen. Varsinkin herra Fortescuen taskusta löytyneet rukiinjyvät pyörivät koko ajan mielessä, mutta ei ainakaan itsellenä ollut missään vaiheessa selvää kuka on murhaaja. Christie ei kuvaile kovinkaan paljon henkilöitä, mikä yleensä häiritsee minua kirjoissa, mutta hänen kirjoitustyyliin se sopii, sillä mielenkiintoa pitää yllä kussakin kirjassa oleva tutkija. Juonen käänteet ovat useimmiten herkullisia ja niitä kyllä jaksaa odottaa, sillä ne ovat todella yllätyksellisiä.
Vaikkei edes paikkoja kuvailla kovin monisanaisesti on tunnelmassa helppo pysyä. Englantilaiseen tapaan kirjaan kuuluu teen juontia ja marmelaadia. Luulen, että kirjan maisemat tulevat mieleen niin helposti, koska telkkarissa pyörii usein elokuvia, jotka ovat tehty Christien kirjoista. Jos en olisi ikinä nähnyt vilaustakaan näistä elokuvista, voisi kuvan rakentaminen olla haastavampaa. :)


Salaperäiset rukiinjyvät, (A Pocket Full of Rye, 1953 )
WSOY, 1956
Suom. Eila Pennanen
s.263
Päällyksen suunnittelu: Martti Ruokonen

lauantai 18. tammikuuta 2014

Georges Simenon: Maigret ja hänen vainajansa


Maigret saa hätääntyneen puhelun poliisiaitoksen läheisestä kahvilasta. Soittaja on mies, joka väittää, että hänen perässään on ihmisiä joiden tarkoitus on tappaa hänet. Maigret lähettää yhden poliiseista tarkistamaan tilanteen kahvilaan, mutta hätääntynyt mies on jo lähtenyt. Päivän aikana Maigret saa monta puhelua ja viestiä kysyiseltä mieheltä, milloin mistäkin. Maigret laittaa kaikki mahdolliset poliisit etsimään miestä, mutta lopputulos on silti masentava.

Maigret ja hänen vainajansa kirjan kautta pääsin tutustumaan taas itselleni uuteen kirjailijaan, Georges Simenoniin.
Päähenkilö Maigret vaikuttaa mukavalta, vaikka ei näin lyhyessä kirjassa ehtinyt paljon kehenkään tutustua. Maigretista saa varmasti paremman käsityksen lukemalla lisää kirjoja, joissa hän on. Maigret kirjoja onkin netistä lukemien tietojen mukaan suomennettu huimat 73 kappaletta, joten jos innostuu, niin ei lukeminen ihan heti lopu.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ranskaan. Pieniä kahviloita ja epäilyttäviä hotelleje kierrellään rikollisia etsiessä. Pientä leikkisää kisaa tuntuu olevan ilmassa muutamien hahmojen välillä, kuka saakaan juttua eteenpäin nopeiten. Hahmot ja juonen kulku on leppoisaa, eikä se jää jumittamaan paikoilleen missään vaiheessa.
En usko, että näiden kirjojen lukujärjestyksellä on mitään väliä. Tämä ainakin oli mukavaa luettavaa, joten saatan myöhemmin tarttua johonkin toiseen Maigret kirjaan ja tutustua tuohon vielä aika hämäränpeittoon jääneeseen hahmoon.
Kirja ei kuitenkaan ollut kovin erikoinen, tai mieleenpainuva mukavuudestaan huolimatta. Nähtäväksi jää onko kaikki Maigret kirjat liian samanlaisia, vai onko Simenon keksinyt mielenkiintoisia ja toisistaan tarpeeksi eroavia juttuja tosiaan niin moneen kirjaan. :)


Maigret ja hänen vainajansa (Maigret et son mort, 1948)
Otava, 1954
Suom. Osmo Mäkeläinen
s. 248

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Jose Luis Correa: Kuolema Las Palmasissa


Ricardo Blanco on nelikymppinen yksityisetsivä Las Palmasissa. Hänen pieneen toimistoonsa saapuu Ricardon silmää miellyttävä asiakas. Nuori Maria Arancha Manrique on tullut pyytämään apua poikaystävänsä kuoleman selvittämiseen. Poliisit ovat todenneet kuoleman itsemurhaksi, johon ei usko Maria eikä Ricardo.
Ricardon täytyy tutustua Marian elämään ja ystäviin, päästäkseen kiinni tehtäväänsä. Vaara tuntuu kuitenkin vaanivan aina selän takana.

Kuolema Las Palmasissa oli minulle täysin uusi tuttavuus. En ole lukenut muita Correan kirjoja ja tähänkin törmäsin sattumalta. En myöskään muista lukeneeni aikaisemmin espanjalaista dekkaria, joten tämä vaikutti mielenkiintoiselta.
Kirja on loistava välipala. Se on melko lyhyt ja kepeä. Päähenkilö Ricardo on hauska ja hänen seurassaan kirja liukuu eteenpäin, kuin siivillä. Juoni ei ollut erityisen erikoinen, eikä lopputulos kovin yllättävä. Minua laimea juoni ei kuitenkaan häirinnyt, sillä viihdyttäviä hetkiä oli paljon Ricardon kepeissä ajatuksissa. Muihin henkilöihin tutustuttiin vain pintapuolisesti, Ricardon selvittäessä juttua.
Kirjan takakannessa kehutaan, kuinka Ricardo rakastaa Las Palmasin elämänmenoa, mutta mielestäni siitä ei kirjassa kovin paljon kerrottu. Odotin enemmän aurinkomaan tunnelmaan pääsemistä, mutta aika vähäiseksi jäi. Tosin kirja on aika lyhyt, joten olisi ihme jos tälläisiin asioihin ehdittäisiin paljon perehtyä. Voi tietysti olla, etten vain itse päässyt aurinkoiseen tunnelmaan, kun ulkona sataa vettä ja maisemat ovat harmaat. :)
Kaikenkaikkiaan todella viihdyttävä kirja, joten kannattaa lukaista.


Kuolema Las Palmasissa (Quince dias de noviembre, 2003)
Helmi Kustannus, 2006
Suom.Tarja Härkönen
s.175

maanantai 6. tammikuuta 2014

Qiu Xiaolong: Punaisen merkin tanssija


Feng on saapunut Yhdysvaltoihin laittomasti Kiinasta. Yhdysvalloissa järjestetään oikeudenkäyntiä, johon Fengiä tarvitaan todistajaksi. Feng suostuu jos hän saa vaimonsa luokseen Kiinasta.
Komisario Catherine Rohn lähetetään Shanghaihin hakemaan Fengin vaimoa. Helpolta vaikuttava tehtävä muuttuukin monimutkaiseksi, kun Fengin vaimo katoaa.
Poliisilaitoksen nouseva tähti Chen Cao määrätään tehtävän johtoon ja huolehtimaan Amerikkalaisvieraan viihtyvyydestä.
Chenin tehtävä ei ole helppo, sillä hänestä tuntuu, että rikoksen ei ole tarkoituskaan selvitä ja vastassa on kiinalainen mafia.

Aloitin vuoden 2014 ylikomisario Chen Caon toisen jutun parissa.
Punaisen merkin tanssija vie lukijan syvälle Kiinan kulttuuriin ja maisemiin. Itse rikoksen selvittäminen tuntuu olevan vasta toisella sijalla, joka on minun mieleeni. Amerikkalaiselle vieraalle yritetään tehdä mahdollisimman hyvä vaikutus Kiinasta. Jo ensimmäisessä kirjassa jonka luin kesällä, päästiin tutustumaan köyhiin oloihin. Tässä kirjassa kuvailtiin myös rikkaiden oloa, ja Catherinen kautta päästiin tutustumaan kalliiseen hotelliin ja loistaviin ravintoloihin.
Ruoka on yksi suuri asia joka kirjasta jää mieleen. Erikoisia Suomen kulttuurista eroavia ruokalajeja vilahteli kirjan sivuilla paljon. Viehettäviltä ja mielenkiintoisilta näyttävissä puutarhoissa juodaan herkullista teetä katsellen virtaavia puroja ja runon pätkät Chenin lausumina lisäävät tunnelmaa.
Upean tunnelman keskellä pysyvät kuitenkin raskaammatkin aiheet. Pakko abortit, yhden lapsen kulttuuri, pienet ja köyhät elintilat perheillä, sekä poliisien ja rikollisten yhteydet toisiinsa.
Henkilöstö on suunnilleen sama, kuin ensimmäisessä kirjassa. Uusina kasvoina ovat Catherine, Feng ja hänen vaimonsa, sekä muutamia muita. Chen on loistava päähenkilö. Hän on monipuolinen herkkien runojensa kanssa, mutta jääräpäinen ja taitava selvittäessään rikoksia.
Suosittelen lämpimästi lukemaan. Minut tuo kiehtova Kiinan kulttuuri ainakin vie mukanaan ja harvoin pääsee näin hyvin tunnelmaan mukaan. Varsinkin, kun aihe on itselleni ennestään melko tuntematon. :)


Punaisen merkin tanssija (The Character Dancer, 2002)
Otava, 2006
Suom. Leena Peltomaa
s.413
Kannen kuva: Sandi Fellman