sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin


Rachel ja Ben eivät ole nähneet toisiaan kymmeneen vuoteen. Kun he sitten kohtaavat, kaikki palautuu uudestaan mieleen. Vanha tiivis ystävyys, hauskat hetket yhdessä ja yhteiset koulumuistot. Rachel on eronnut miehestään, mutta hänen harmikseen Ben on naimisissa ja onnellinen täydellisen naisen kanssa.
Rachel joutuu vaikeiden kysymyksien äärelle. Pystyykö Ben ja Rachel olemaan edelleen ystäviä monien vuosien ja kokemuksien jälkeen? Ovatko he muuttuneet liikaa? Ja kaikkein suurimpana kysymyksenä, pystyykö olemaan toiselle ystävä, jos tunteet ovat suurempia?

Sinuun minä jäin ei ole ihan ensimmäinen lukemani hömppäkirja, jonka aiheena on entisten koulurakastavaisten uudelleen kohtaaminen aikuisina. McFarlanella on kuitenkin mukavan kevyt ja hauska tapa kirjoittaa, joten jo aika kuluneesta ja ennalta-arvattavasta aiheesta saatiin vielä jotakin uutta sanottavaa.

Aika perinteistä hömppää tämä kirja oli. Löytyi rakkaustarina, rakkauden eteen tulevat ongelmat, ongelmista johtuvat sydänsurut, kahelit ystävät omine ongelmineen ja varmuus siitä, että loppu olisi onnellinen ainakin suurimmalle osalle hahmoista.

Sinuun minä jäin on kepeä hyvänmielen kirja, ei siis puida suuren suuria ongelmia, eikä edes kirjan sivutarinat ole erityisen raskaita, vaikka hahmoilla ongelmansa ovatkin.
McFarlanella on taito kirjoittaa toimivaa viihdettä, ainakin tämän kirjan perusteella, joten varmasti uskallan tarttua muihinkin hänen kirjoihinsa, kun tällaisen viihteen nälkä iskee.


Sinuun minä jäin, (You Had Me At Hello, 2012)
HarperCollins Nordic, 2017
Suom. Hanna Arvonen
s. 412
Arvostelukappale

perjantai 4. elokuuta 2017

Michael Zadoorian: Viimeinen loma


Ella ja John on vanha pariskunta. Yhteiselämää on takana jo yli kuusikymmentä vuotta. John sairastaa alzheimeriä, eikä enää pysty muistamaan, kuin muutamia asioita hyvinä päivinään. Ella taas sairastaa syöpää ja tietää ajan olevan loppumassa. Ella päättää, että pariskunnan on aika lähteä vielä viimeiselle yhteiselle lomalle, vaikka lapset kieltävät ja lääkärit kauhistelevat. Heidän on karattava pienellä asuntoautollaan, jotta lapset eivät voi estää heitä tekemästä retkeään.
Ella ja John ajavat Detroitista kohti määränpäätään Disneylandia Route 66:a pitkin. He muistelevat menneitä, niin paljon kun John voi ja yrittävät viettää mahtavan viimeisen loman ilman sääntöjä.

Viimeinen loma on nopealukuinen kirja, mutta ei aiheeltaan kevyt. Minusta pariskunnan matka oli surullinen. Se oli kaukana mukavasta ja hauskasta roadtripistä. Minua jopa ärsytti Ellan käytös. Miksi ihmeessä huonokuntoisen naisen pitää raahata täysin muistisairas mies ajamaan valtavan pitkä matka. Ella, kun ei omassa lääketokkurassaan aina pysty huolehtimaan miehestään.

Pidin kirjan ideasta kuitenkin siksi, että myös vanhoilla ja sairailla ihmisillä pitäisi olla oikeus itse valita viimeisinä vuosinaan mitä tekee ja missä. Ellan kohdalla ymmärrän hyvin halun lähteä viimeiselle lomalle, kun pää toimii ja haluaa nähdä vielä kaikkea kaunista. Johnin raahaaminen stressaavalle matkalle vaan häiritsi.

Vaikka kirja oli mielestäni surullinen, oli varsinkin loppu kaunis. Oli myös mahtavaa, että pariskunnan matkaa ei oltu kirjoitettu liian helpoksi. Matka oli vaikea ja raskas ja kaikki tunteet tulevat loistavasti esiin Zadoorianin kuvailemana.



Viimeinen loma, (The Leisure Seeker, 2009)
HarperCollins Nordic, 2017
Suom. Virpi Kuusela
s. 288
Arvostelukappale