maanantai 28. joulukuuta 2020

Juha Mäntylä (toim.): Joulukalenteri -Hotelli Sylvia

 

Minulle on jo tullut tavaksi ostaa joulukalenteriksi tämä Reunan ihana novellikokoelma joulukalenteri. Niin tein myös tänä vuonna, ja vietin jälleen 24 päivää ihastuttavien tarinoiden parissa. 
Yllätyksekseni kalenteri, jonka olen oppinut tuntemaan dekkari/jännitys novellikokoelmana, ei ollutkaan sitä tänä vuonna. Tällä kertaa tarinat olivat pieniä mystisiä, taianomaisia, joulun ihmeitä täynnä olevia tarinoita.

Joka vuosi tällä kalenterilla on jokin teema, jonka mukaan kirjailijat kirjoittavat. Tänä vuonna ideana on, että Hotelli Sylviaan kutsutaan 24 vierasta viettämään joulua. Jokainen kirjailija on saanut kirjoittaa yhden vieraan joulusta tuossa hotellissa, joka on auki ainoastaan jouluisin. Tämä olikin tähän asti lukemistani Reunan kalentereista yhtenäisin. Kaikki kirjailijat kirjoittivat siitä mistä pitikin ja lukija pääsee kurkistamaan kaikkiin 24 huoneeseen ja niiden omaperäisiin vieraisiin. 

Oma suosikkini tämä ei näistä kalenterista kuitenkaan ole, vaikka tyyliltään se onkin hyvin erilainen ja yhtenäisin. Jossakin vaiheessa tuntui hetken siltä, että tarinat ja vieraiden kohtalot alkoivat toistaa itseään. Monella kirjailijalla kun oli aika samankaltainen idea mielessään. Pieni jouluinen ihme, lapsuuden muistot ja kohtaaminen menneisyyden kanssa. 

Mukaan mahtui monta arkisen kaunista pientä tarinaa, joita oli mukava lukea joulukuun pimeinä aamuina. Mutta mahtui joukkoon myös muutama tarina, jonka juoni ei saanut minua innostumaan lainkaan. Näissä muutamissa tarinoissa kaikki arkisuus oli unohdettu, eikä päähenkilöön päästy tutustumaan mitenkään. Näitä ei onneksi ollut kovin montaa.

Mukava yllätys oli, että kirjaan oli otettu mukaan jopa yksi selkokielinen novelli. En olekaan koskaan lukenut mitään selkokielistä tarinaa ennen tätä. 

Kirjasta löytyy novellit näiltä kirjoittajilta: Shimo Suntila, Kari Valto, Tarja Sipiläinen, Anne Tarsalainen, Tiina Tainio, Kari Hanhisuanto, Markus Ahonen, Janne Mäkitalo, Olli Sarpo, Ann-Mari Pitkäranta, Kirsi Pehkonen, Harri István Mäki, Risto Rahikainen, Juha Mäntylä, Sanna-Leena Knuuttila, Maria Kuutti, Markku Keisala, Jasu Rinneoja, Elina Saksala, AP Kivinen, Asta Ikonen, Unna Takalo, Ville Lindgren ja Johanna Hasu.


Joulukalenteri -Hotelli Sylvia
Reuna, 2020
s.403

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti