keskiviikko 28. elokuuta 2019

Kristiina Vuori: Näkijän tytär


Eletään keskiaikaa 1200-luvun Suomessa. Margareeta on naimisissa valitsemansa komean miehen kanssa, jonka hänen isänsä, Teinperin herra Ulf Stark hyväksyi, vaikkei mielellään. Eräänä päivänä ryöväri käy Margareetan kimppuun, ja raiskauksesta saa alkunsa pieni punatukkainen tyttö Eira. Margareetan mies ei tyttöä aio omanaan pitää, ja hän tekeekin asian hyvin selväksi. Onneksi Ulf Stark pitää huolta tytöstä, joka erikoisen ulkonäkönsä lisäksi joutuu kantamaan toisenkin valtavan taakan. Eira on näkijä. Ilvesten suvun perijä, joka pystyy matkaamaan unissa ja parantamaan.
Mitä vanhemmaksi Eira kasvaa, sitä vaikeammaksi hänen elämänsä käy. Pian on mahdotonta asua Teinperissä ja naimisiinkin pitäisi mennä. Entistäkin hankalammaksi tilanteen tekee Eiran rakkaus sukulaistaan kohtaan. Voiko hänen sydämensä ikinä suostua rakastamaan hänelle valittua pelottavaa miestä, kun hän näkee vain kasvinveljensä Rikhardin, joka tuo mieleen kodin.

Romantiikkaa ja petosta, taistelua ja taikaa, lupaa kirjan takakansi, ja kaikkea luvattua myös löytyy kirjasta runsaasti. Kaipasin tähän väliin historiallista romaania ja hyllyssäni on jo pidempään odottanut muutama Kristiina Vuoren romaani, joten päätin aloittaa tästä hänen esikoisestaan, joka onnistui tehtävässään niin hyvin, että varmasti luen myös muita Vuoren kirjoja.

Sain kirjalta kaipaamani annoksen historiaa. Kirjassa esitellään runsaasti 1200-lukua tapoineen ja tapahtumineen. Kirjassa eletään aikaa jolloin kristinusko on jo saapunut Suomeen, mutta vanhat uskomukset ja Jumalat ovat edelleen tiukasti ihmisten arjessa ja rutiineissa mukana. Iso osa kirjan juonesta punoutuukin tämän aiheen ympärille tavalla tai toisella. Pidän kovasti kirjoista, joissa puhutaan entisaikojen uskomuksista ja Jumalista, ja tässä kirjassa niistäkin puhuttiin aika paljon. Sen lisäksi oman viehätyksensä kirjaan toi Eiran taidot. Pieni ripaus taikuutta ei tee tästä kirjasta yhtään epäuskottavaa. Taikuus istuu juoneen hyvin. Se sopii entisaikojen Suomeen, jossa metsät ovat valtavia ja mystisiä paikkoja, täynnä salaisuuksia ja vaaroja.

Vaikka tämä kirja on melko pitkä, ei tässä minusta ole liikaa sivuja. Välillä juonen vauhti hiukan hidastuu ja pysähdytään johonkin tilanteeseen pidemmäksi ajaksi, kun välillä taas juoni etenee hyvinkin vauhdikkaasti. Kirjan runsas henkilöstö, monet vuodet ja tapahtumat, tarvitsevat paljon tilaa, ja nyt niillä oli sitä riittävästi. Mukaan oli vielä saatu mahtumaan tarpeeksi historiallista tietoa ja ajankuvaa.

Kirjan runsaasta henkilöstöstä löytyy monenlaista ihmistä. Päähenkilö Eira oli kiinnostava henkilö, vaikka hänen sinisilmäinen rakkautensa Rikhardia kohtaan välillä ärsyttikin. Tosin tälläiset epätäydelliset hahmot tuntuvat aidommilta, kuin jos Eira olisi osannut tehdä aina juuri oikean ratkaisun ja olla aina kunnollinen ja tunnollinen.

Kirjan luettuani olin vähän hämmentynyt. Vuori ei ollutkaan kirjoittanut aivan perinteistä arvattavaa loppuratkaisua, vaan lopun juonenkäänteet yllättivät minut täysin.


Näkijän tytär
Tammi, 2012
Kansi: Markko Taina
s. 569

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Veronica Roth: Kapinallinen


Tris elää tulevaisuuden yhteiskunnassa, joka eroaa suuresti nykyisestä. Ihmiset on jaettu viiteen eri osastoon, rehteihin, sopuisiin, vaatimattomiin, uskaliaisiin ja teräviin. He asuvat aidatussa Chicagossa ja pitävät huolta omista osastoistaan huolehtien omista asioistaan ja tehtävistään. Jokin on kuitenkin muuttunut. Osastojen välille on syntynyt erimielisyyksiä, jotka johtavat asukkaat taistelemaan. Pian osa osastoista on aivan sekaisin ja tuhottu, eikä kukaan tunnu olevan turvassa. Tris ja Neljä päättävät selvittää, mitä Terävät piilottelevat, ja miksi he haluavat taistella sen eteen.

Kapinallinen on Outolintu -trilogian toinen osa.
Ensimmäisen osan lukemisesta oli jo vierähtänyt niin pitkä aika, että oli pakko lukea kirjan viimeinen luku, ennen tämän toisen osan aloittamista. Tätä muistelua ei välttämättä olisi edes tarvinnut tehdä, sillä Kapinallinen kertasi ensimmäisen osan tapahtumat aika mukavasti. Tarina jatkuu muutenkin heti siitä mihin viimeksi jäätiin, ja tarina alkaa vauhdilla jo ensimmäisessä luvussa.

Vauhtia, seikkailua, taisteluita, juonittelua, hitusen rakkautta ja paljon epäluotettavia tyyppejä, niistä ja monesta muusta elementistä koostuu tämä kirja. Lisäksi juonen taustalla on mielenkiintoinen dystopia asetelma. Mitä maailmassa on tapahtunut? Miksi asukkaat on jaettu osastoihin? ja miksi he joutuvat asumaan aidatulla alueella, eristettynä muusta maailmasta? Näihin asioihin ei saatu vastausta vielä tässä toisessakaan osassa, vaikka pikkuhiljaa asiaa aletaan paljastamaan. Paljastus tapahtuu kuitenkin hitaasti ja mullistavimmat salaisuudet on varmasti jätetty viimeiseen osaan.

Tässä trilogiassa on paljon kiinnostavia elementtejä, eikä tylsää hetkeä ehdi tulla, sillä sarja on vauhdikas, oikea toimintapläjäys. Silti en saa tästä otetta. Kirjaa on kiva lukea, mutta se ei koukuta niin kuin monet muut. Niinä hetkinä kun en lukenut tätä kirjaa, en tuntenut minkäänlaista tarvetta palata kirjan pariin. Eikä tämä ole kirja jonka haluaisin välttämättä lukea yhdeltä istumalta, jotta saisin tietää kaiken heti nyt. Henkilöt jäävät kaukaisiksi, enkä tunne kiinnostusta heistä ketään kohtaan. Sen sijaan maailma ja mitä sille on tapahtunut kiinnostaa, ja toivon, että viimeisessä osassa sille annetaan tarpeeksi mielenkiintoinen tarina, sillä muuten tämän trilogian lukeminen tuntuu hieman turhalta...

Lue myös: Outolintu


Kapinallinen, (Insurgent, 2013)
Otava, 2014
Suom. Outi Järvinen
s. 383

tiistai 20. elokuuta 2019

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi


Anna Ukkonen saapuu Jylhäsalmelle kesän lopussa. Suunnitelmissa on viettää upea syksy ja talvi maalaismaisemissa poikaystävän kanssa. Anna on vuokrannut koko loppuvuodeksi Haapa-ahon talon, joka on kaunis omakotitalo. Piha on täynnä marjoja ja kasviksia ja puitteet täydelliselle oleskelulle rakkaan kainalossa eivät voisi olla paremmat. Ikävä vain, ettei poikaystävän saapuminen tunnu käyvän ihan suunnitelmien mukaan. Onneksi naapurit, niin mukavat, kuin hieman ärhäkämmätkin, pitävät Annan kiireisenä.

Jylhäsalmella salamoi on toinen osa maalaisromanttisesta Jylhäsalmi -sarjasta.
Aluksi ajattelin jättää tämän kirjan ensi kesän kesäkirjaksi, mutta en malttanut. Piti päästä jo takaisin Jylhäsalmelle, sen kauniisiin maisemiin, ja tunnelmallisiin iltoihin. Ja en olisi voinut valita paremmin, sillä tämähän sopikin tähän syksyn alkuun täydellisesti. Kirja jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi, mutta eri päähenkilön parissa, joten kirjan tarina sijoittuu juuri elo-syyskuuhun. Nyt onkin siis loistava ajankohta lukea tätä kirjaa.

kirjasta löytyy kaikki tarpeellinen kevyttä viihdettä kaipaavalle. Romantiikkaa, mustasukkaisuutta, jännitystä, vauhtia, ja tunnelmaa. Kun tapahtumat vielä sijoitetaan upeisiin maisemiin Jylhäsalmen maaseudulle, ja kuljetetaan tarinaa eteenpäin sujuvilla dialogeilla ja aidoilla kuvauksilla on edessä hyväntuulinen maaseutukirja.

Kirjan rakkaustarina ei varmasti yllätä montaa lukijaa, mutta se on aivan yhdentekevää, sillä rymisevät syysmyrskyt ja juonen nopea tahti koukuttavat.

Kirjassa nähdään vilaus myös ensimmäisen osan päähenkilöstä, mutta hänen asioistaan ei enää puhuta. Myös moni muu ensimmäisestä osasta tuttu henkilö vilahtaa kirjan sivuilla, mutta pääasiassa juoni kuuluu nyt uusille hahmoille. Tätä sarjaa pystyykin näin ollen lukemaan järjestyksestä välittämättä.

Lue myös: Sydämenasioita Jylhäsalmella


Jylhäsalmella salamoi
Karisto, 2018
Kannen suunnittelu: Saana Nyqvist
Kannen kuva: Petri Jauhiainen
s. 197

maanantai 19. elokuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty


Loppuunkäsitelty on omaelämäkerralinen kirja. Härkönen kertoo vuodesta, jolloin hänen siskonsa Killi teki itsemurhan. Kirja alkaa päivästä, jona poliisit saapuivat Anna-Leenan oven taa ja kertoivat ikävät uutiset, sisko on hypännyt parvekkeelta ja kuollut. Tästä alkaa surun ja kaipauksen täyteinen vuosi.

Loppuunkäsitelty kertoo monista tunteista. Se ei kaunistele, eikä siinä yritetä piilotella niitäkään ajatuksia joita ei haluaisi välttämättä ajatella läheisen kuoltua. Kirjassa käydään läpi koko tunteiden kirjo. Kirjassa ei tarjoilla tarinallista juonta, jossa asia etenenisi järjestelmällisesti eteenpäin, vaan Härkösen ajatukset heitellään ilmoille niin kuin hän on ne tuona surullisena vuonna muistiin laittanut. Loppuunkäsitelty on siis täynnä ajatuksia ja tunteita siitä, kun läheinen ihminen yllättäen päättää tappaa itsensä ja onnistuu siinä. Aihe ei ole helpoin ja se herättääkin lukijassaan monenlaisia tunteita.

Minua kirja ei kuitenkaan tehnyt mitenkään todella surulliseksi. Heti kirjan alussa alkoi itkettää, mutta muuten ei. Kirjaa ei ole yritetty tehdä lukijaansa varten tunteelliseksi tarinaksi, koska se on omaelämäkerrallinen. Kaikilla on kuitenkin tälläisissa tilanteissa täysin omat ajatukset ja tuntemuksensa, joten vaikka aihe olisi läheinenkin, ei se välttämättä tuo esiin juuri niitä tuntemuksia ja ajatuksia, joita itse pohtii.

Härkösen kirjoista Loppuunkäsitelty ei ole oma suosikkini. Pidin paljon enemmän hänen toisesta omaelämäkerrallisesta kirjasta, Heikosti positiivinen, sillä Loppuunkäsitelty tuntui välillä jäävän vähän paikoilleen. Se on kyllä ymmärrettävää tässä kirjassa, sillä samat ajatukset saattavat kiertää kehää monestikin ja saadakseen omat tunteensa tälläiseen kirjaan, on ne kirjoitettava juuri niin kuin ne on ja niin monesti, kuin ne on tuntenut.

Kirjan luettuani mietin kirjailijan rohkeutta. Itse en uskaltaisi kirjoittaa näin avoimesti omista tunteistani, en kyllä osaisikaan. Onneksi Härkönen ja moni muu kirjailija osaa ja uskaltaa, sillä muuten jäisi paljon asioita tärkeistä aiheista kirjoittamatta.


Kesän 2019 kirjankansi bingoon sijoitan kirjan kohtaan ei kuvaa.


Loppuunkäsitelty
Otava, 2005
Kansi: Anu Ignatius
s. 221

tiistai 13. elokuuta 2019

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella


Opettajaksi valmistunut Riina ei ole löytänyt vielä koulutustaan vastaavaa työtä, ja kun avomies lähtee kävelemään, ei mikään pidättele Riinaa kaupungissa. Hän saa Sirkka-tädin lossikahvilasta kesätöitä. Niimpä matka kohti Jylhäsalmen kauniita ja kesäisiä maisemia alkaa. Riina viihtyy Jylhäsalmelaisten kanssa ja pitää työstään. Hän nauttii kesänvietosta ja rauhallisista päivistä, kunnes Sirkka loukkaa itsensä ja Riinaa joutuu ottamaan lisää vastuuta kahvilanpidossa. Vaikka uusi vastuullisempi arki uuvuttaa, ehtii Riina silti tapaamaan kiinnostavia ihmisiä ja hiukan hämärämpiäkin tyyppejä...

Sydämenasioita Jylhäsalmella aloittaa maalaisromanttisen Jylhäsalmi -sarjan.
Vielä on aikaa lukea ihania kesäkirjoja. Toki näitä kesäisiä kirjoja voi lukea keskellä talveakin ja varmasti tunnelmaankin pääsisi silti hyvin, sillä Pehkonen osaa luoda uskottavat puitteet tarinalleen. Minä nyt kuitenkin luin tämän kesäkirjana, ja ah kuinka ihana kesäkirja tämä olikaan.

Tunnelma on juuri oikea. Tarina on ennalta-arvattava, mutta niin ihanan kepeä, kesäinen ja tunnelmallinen. Hahmot ovat hauskoja ja dialogit savonmurteella kirjoitettuna aitoja. Pidän maalaismaisemiin sijoittuvista, tunnelmallisista kirjoista paljon, ja sitä tämä sarjan aloittaja tarjosi. Ajattelin jättää sarjan seuraavan osan ensikesän kesäkirjaksi, mutta en nyt sitten tiedä maltanko, sillä koukutuin pahasti.

Kirjasta löytyy kauniita kesämaisemia, joihin toki kuuluu myös ne kaatosateet, pienessä mökissä asustelua, järvessä uimista, rakkautta, ystävyyttä ja pullan tuoksua. Kirjassa ei ollut tylsiä kohtia ja tarina eteni vauhdilla. Kirja ei pituudellaan päätä huimaa, joten vauhtia on pakko olla.


Sydämenasioita Jylhäsalmella
Karisto, 2017
Kannen suunnittelu: Saana Nyqist
s. 190

lauantai 10. elokuuta 2019

Kiera Cass: Ainoa


America Singer on viimein päättänyt haluta Maxonin, ainoastaan Maxonin. Valinnan 35 tytöstä on jäljellä enää neljä. America tietää, että Maxonilla on ollut häntä kohtaan tunteita jo kauan, mutta miksi hän edelleen jatkaa kisaa ja muiden tyttöjen tapaamista? America ei voi olla mököttämättä ja heidän riitansa tuntuvat vievän heitä kauemmas toisistaan. Muut valinnan tytöt tekevät mitä vain saadakseen Maxonin pysymään tyytyväisenä, pitäisikö Americankin? Valinta ei kuitenkaan tyttöjen mielistelyistä huolimatta suju rauhaisasti. Linnaa ja kuninkaallisia vaanii ilkeät vallanhimoiset kapinalliset. Mutta kaikki kapinallisetkaan eivät ole pahoja, eikä väärässä, ja heistä voi olla myös apua.

Ainoa on Valinta -sarjan kolmas osa.
Ainoa jatkaa Valinta -sarjan tarinaa aiemmista osista tuttuun tyyliin. Kirjassa on runsaasti suhdepähkäilyä, huolimatta siitä, että America tietää jo kirjan alkumetreillä haluavansa Maxonin. Tällä kertaa parin ongelmat johtuvat siitä, ettei America halua tunnustaa tunteitaan ääneen, ja Maxon taas haluaa kuulla ne ennen päätöksen tekoa. Myös Aspen vaikeuttaa edelleen asioita, olemalla lähellä.

Muihin osiin verrattuna Ainoasta löytyy enemmän toimintaa. Kapinallisten aikeet paljastuvat viimein ja ne johtavat jännittäviin ja raakoihinkin seikkailuihin. Kirjan monipuolinen henkilöstö kokee paljon surullisia menetyksiä, sillä kuolemaa tästä kirjasta löytyy myös paljon. Ainoa olikin huomattavasti surullisempi, kuin muut osat. Pukuloistoa, tyttöjen välistä kisailua, ystävyyttä, ja rakkautta ei oltu kuitenkaan unohdettu, vaan kaikkea löytyi kirjasta sopivasti.

Ihmettelin kirjan nopeaa etenemistahtia, sillä hyllyssäni odottaa sarjan loput kaksi osaa, mutta nopean tutkailun jälkeen sain huomata, että seuraavat kirjat kertovatkin jo aivan toisesta henkilöstä, kuin America. Jännityksellä odotan mitä muutoksia on tapahtunut, kun ajassa ollaan kaksikymmentä vuotta eteenpäin. Ainoa kun lupailee paljon muutoksia kaikkien maan asukkaiden tulevaisuuteen.

Lue myös: Valinta ja Eliitti.


Ainoa, (The One, 2014)
Pen & Paper, 2017
Suom. Laura Haavisto
s. 323

maanantai 5. elokuuta 2019

Anneli Kivelä: Onnenkauppaa Katajamäellä


Nelikymppinen Satu asustelee Pohjanmaalla. Hän on kyllästynyt pysähtyneeseen elämäänsä ja päiviin, jotka tuntuvat kovin samanlaisilta. Hän löytää työpaikkailmoituksen, jossa etsitään Honkahovin lomahotelliin tiedotussihteeriä. Työpaikka sijaitsisi kaukana, muutto olisi pakollinen, mutta olisiko se sitten niin kamalaa? Kun Satu työhaastattelun jälkeen saa työpaikan, on edessä muutto. Työpaikan lähellä on pieni Katajamäen kylä ja siellä ihana torppa tyhjillään, jonne Satu pääsee muuttamaan vuokralle. Pian Sadun sinkkuelämäkin alkaa lähestyä loppuaan, kun Katajamäeltä alkaa löytyä mieluista seuraa.

Onnenkauppaa Katajamäellä on toinen osa Katajamäki -sarjasta.
Viime kesänä luin tämän sarjan ensimmäisen osan, eikä se saanut minulta pelkkää ylistystä huonon dialoginsa takia, mutta silti halusin palata sarjan pariin myös tänä kesänä. Dialogi ei ollut yhtään parempaa tässäkään kirjassa. Jo ensimmäisellä sivulla oli pitkä keskustelu, jollaista en voisi ikinä kuvitella sisarusten väliseksi, sillä sama asioiden kertominen lukijalle tapahtui jälleen dialogin muodossa. Aivan kuin keskenään höpisevät sisarukset eivät edes tuntisi toisiaan. Noh osasin odottaa tätä, joten keskityin vain kirjan kevyeen ja rentouttavaan maalaistunnelmaan, jonne onkin varsin helppo uppoutua.

Kirjan kesäisestä kansikuvasta huolimatta lähes koko kirjan ajan vallitsi kylmä ja luminen talvi ja kesää lähinnä vain odoteltiin haikeudella. Lopulta hetkinen tunnelmoitiin kesäisemmissäkin maisemissa. Kauniit talvimaisemat välittyvät kuitenkin vaikka suurempienkin helteiden läpi ja silmiensä eteen pystyi hyvin kuvittelemaan hauskat talvikohtaukset lumihankineen. Mukavan aidosti ja nopeasti etenevää tekstiä oli siis jälleen tarjolla, kunhan unohdetaan selittelevä dialogi.

Tätä sarjaa ei varmaankaan tarvitsisi edes lukea järjestyksessä, sillä tässä osassa oli jo uusi päähenkilö, jota ei ensimmäisessä osassa esitelty lainkaan. Tuttuja hahmoja kirjassa oli kuitenkin paljon, kunhan tarina siirtyi Katajamäelle ja ensimmäisestä osasta tuttuun torppaan.

Kirja tarjosi lopputulokseltaan melko ennalta-arvattavan tarinan, jossa kuitenkin ehtii tapahtua paljon arvaamattomia ja hupaisia juonenkäänteitä.

Lue myös: Kotiin Katajamäelle


Onnenkauppaa Katajamäellä
Karisto, 2007
s. 295

torstai 1. elokuuta 2019

Anna Jansson: Vaitelias jumala


Nuorempi konstaapeli Maria Wern saa työtovereineen selvitettäväksi karmaisevan murhan. Keskeltä harvaan asuttua aluetta löytyy miehen ruumis, joka roikkuu hirtettynä puussa. Paljon muutakin puusta roikkuu, eikä mieskään ole ainoastaan hirtetty. Kyseessä on päivänselvä murha ja kaikenlisäksi hyvin tarkkaan suunniteltu ja toteutettu rituaalimurha. Murha halutaan selvittää nopeasti, joten paikalle kutsutaan avuksi myös professori Morgan Höglund, joka tietää paljon pohjoismaisesta mytologiasta, johon rituaalimurha vahvasti liittyy.
Marian murhatutkimuksia hankaloittavat arjen mutkikkuudet ja törkeä esimies, joka ei anna arvostusta naisille.

Vaitelias jumala aloittaa Maria Wern -sarjan.
odotin tältä sarjan aloittajalta paljon, sillä aihe oli milenkiintoinen, mytologiaa, ja rituaalimurhia.
Murhatutkimukset pysyivätkin kiinnostavina, kun mukana pyöri tietoiskuja heittelevä professori. Myös Marian elämää koskevat mutkat olivat kiinnostavaa luettavaa, vaikka aika paljon tässä ensimmäisessä osassa vasta pohjustellaan. Kovin paljoa tähän pieneen kirjaan kun ei voinut mahduttaa, jotta itse murhillekin jäisi sivutilaa.

Mielestäni murhien selvittely ei nyt edennyt erityisen salaperäisesti, eikä kiinnostavasti. Vauhti oli niin nopea, ja väkisin tungettiin epäiltyjä Marian tielle. Nämä epäilyt tulivat aina ihan puskista ja päättyivät aivan yhtä nopeasti. Maria huomasi jonkin asian, joka selkeästi liittyi murhaan ja heti hänellä oli omasta mielestään syyllinen edessään. Muutenkin tuntui hitusen epäuskottavalta koko murhaajan metsästys, sillä kohtauksia vilahteli lyhyesti ja nopeasti ja sattumia oli liikaa.

Epäilyttää tarttua seuraavaan osaan, sillä kiinnostavinta tässä oli mytologia, jota sitten taas seuraavassa osassa tuskin enää käsitellään, kun on uudet murhat ja kuviot. Pientä kiinnostusta Marian tuleviin koitoksiin kuitenkin heräsi, joten saatan tämänkin sarjan pariin palata. Maria vaikuttaa henkilönä niin kiinnostavalta ja tässä kirjassa heräteltiin aika paljon ajatuksia siitä miten hänen elämänsä saattaa jatkua. Sitä paitsi hyvin usein olen alkanut pitää dekkarisarjoista vasta toisessa osassa, kun hahmojen elämiin päästään paremmin tutustumaan.

Kirjankansibingoon sijoitan kirjan kohtaan puu.


Vaitelias jumala, (Stum sitter guden, 2000)
Gummerus, 2002
Suom. Jaana Nikula
s. 269