maanantai 29. heinäkuuta 2013

Riikka Pulkkinen: Totta


Elsa tekee kuolemaa. Läheiset miettivät miltä elämä ilman vaimoa, äitiä tai isoäitiä tuntuu. Kaikki reagoivat suruun omalla tavallaan. Eleonoora ottaa maaräilevän hoitajan roolin, kun Martti ja Anna yrittävät toteuttaa Elsan toiveita.
Elsa päättää kertoa Annalle Eevasta, josta on vaiettu pitkään. Nyt on kuitenkin aika palata miettimään menneitä. Eevan tarina tapahtuu 60- luvun alussa, kun nuori Eeva hakee lastenhoitajan paikkaa Elsan ja Martin luota.

Päätin lukea Riikka Pulkkisen Totta kirjan, koska sitä on kehuttu paljon, enkä ollut aiemmin lukenut yhtään tunnetun Pulkkisen kirjaa. Pitihän korjata tämä aukko ja tarttua kirjaan. Odotukset olivat aika korkealla, kun niin paljon hyvää Pulkkisesta on sanottu, mutta petyin suuresti.
Pidän kirjoista joissa kirjoitustapa eroaa jotenkin muista, mutta Pulkkisen tapa kirjoittaa ei ollut minun juttuni. Koko ajan vain mietin teksiä, joka minusta tuntui jotenkin liian väkisin hienosti kirjoitetulta, vaikka ei varmaankaan niin ole. Tyyli ei vaan ollut mieleiseni ja kirjan lukeminen oli puuduttavaa hommaa.
Oli kirjassa oma hyväkin puolensa. Kirjoitustavasta huolimatta pidin kovasti Eevan tarinasta, joka sijoittuu 60-luvun alkuun. Näiden osioiden takia luinkin kirjan loppuun asti, sillä halusin ehdottomasti tietää koko tarinan ja miten se päättyy.

Kirjan henkilöt olivat lähes kaikki Elsan lähipiiristä. Ammatteinaan tutkijaa, taidemaalaria ja lääkäriä. Lempihahmoa on vaikea valita, kun oikein kenestäkään muusta kuin Eevasta en saanut otetta. Kyllä muistakin hahmoista kerrottiin kirjassa melko tarkasti, mutta kirjoitustapa vie minulta hahmojen aitouden tunteen.
Tämän kirjan perusteella ei tule lukulistalle hetkeen muita Pulkkisen kirjoja, vaikka juonet voisivatkin olla kohdallaan. Ehkä joskus myöhemmin jos alan nauttimaan tämän tyylisestä kirjoituksesta. Suosittelen tätä kirjaa runollisesta kirjoitustavasta nauttiville lukijoille.


Totta
Otava, 2010
s.332

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Enid Blyton: Viisikko pelastaa salaisuuden


Paulin isä rakentaa Paulin omalle saarelle tornin tutkimustöitään varten ja ilmoittaa ettei Paulilla ystävineen ole saarelle mitään asiaa. Lapset huolestuvat kuitenkin Paulin isän turvallisuudesta, kun mantereelle muuttaa uusia ihmisiä jotka ovat hyvin kiinnostuneita tornista ja Paulin isän tutkimuksista. He vaativat isää antamaan merkkejä tornistaan kahdesti vuorokaudessa, jotta lapset tietävät hänen olevan kunnossa. Pian Paulin isä huolestuu itsekkin, sillä hän epäilee, että saarella on joku. Niimpä Tim koira lähetetään saarelle turvaksi. Viisikkoa odottaa taas suuri seikkailu.

Miettisin kesäistä luettavaa ja päädyin Viisikkoon. Viisikko pelastaa salaisuuden on kuudes sarjan osa, mutta koska olen näitä nuorempana lukenut niin ajattelin ettei ole mitään väliä minkä luen. En kyllä muistanut tästäkään kirjasta yhtään mitään vaikka olen tämänkin joskus lukenut.
Vaikka viisikot ovat jo vanhempia kirjoja, ei ne lukiessa tunnu liian vanhanaikaiselta. Toki eroja huomaa, kuten televisioiden harvinaisuudesta.
Viisikkoon kuuluu neljä lasta (Pauli, Anne, Leo ja Dick), sekä koira Tim. Lempihahmoni tietysti Tim, tuo suloinen viisas koira. Yllätyin, kun en muistanut, että kirjan Pauli onkin oikeasti tyttö (Paula) joka vaan haluaa olla poika.
Nuortenkirjana juoni on aika kevyt ja ennalta arvattava, mutta kirjan seurassa viihtyy silti. Retkiä ja seikkailuja kirja on täynnä. Mutta tärkeintä kuitenkin retkiä edeltävät valmistelut, joihin kirjassa keskitytään todella paljon. On eväiden tekoa ja pakkaamista, sekä muiden tavaroiden varmistusta mukaan matkaan. Jos ruuasta puhuttaessa alkaa tekemään mieli ruokaa, kannattaa kirjan lukuhetkeä varten varata kunnolla syötävää, sillä eväiden kuvailulta ei vältytä.
En usko, että kirjojen lukujärjestyksellä on suurta väliä, vaikka näissä viitataankin aikaisemmin tapahtuneisiin seikkailuihin.


Viisikko pelastaa salaisuuden (Five on Kirrin Island again)
Tammi
Suom. Heidi Järvenpää
s.157

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Reijo Mäki: Vares -Sheriffi


Pihakeinusta löydetään alaston ruumis, toinen murhattu löytyy heti talon keittiöstä. Poliisit ovat selvittäneet tapausta koko talven, mutta kun ratkaisua ei löydy, päättävät toisen vainajan sukulaiset palkata yksityisetsivä Jussi Vareksen selvittämään tapausta. Erikoinen tapaus on syystä, että Vares saa toisenkin toimeksiannon samaiseen tehtävään alamaailman isoilta herroilta. Vares ottaa tehtävän vastaan, vasta jonkin aikaa harkittuaan, sillä ei usko saavansa paljoa selville.

Useimpien Vares kirjojen tapaan Sheriffi sijoittuu lähes kokonaan Turun maisemiin, mutta myös itselleni tutuille Salon seuduille päästään. Vares on tuttu oma itsensä. Renttumainen luonne pysyy edelleen mukana, eikä toivottavasti tulevaisuudessakaan katoa. Aikaisemmista kirjoista tutut kapakat ovat vieläkin melko tarkasti esiteltyjä. Vareksen tutuista kavereista Kyy ja novellikirjailija Luusalmi pääsevät aika paljon esiintymään kirjassa, kun taas antikvariaatin pitäjä pastori Alanen jää vähäiselle osalle. Mielestäni mielenkiintoisin uusi tuttavuus oli Vareksen tapaama nainen Harriet.
Itse pidän enemmän näistä uudemmista vareksista. Vanhemmissa on jotenkin pitkästyttävää, eikä kovin menevää kirjoitusta. Ei tämä Sheriffi kuitenkaan paras lukemani Reijo Mäen kirja ollut, vaikka loppu olikin yllättävä Vareksen tekemän erikoisen päätöksen takia.
Erityisesti tässä kirjassa pidin siitä, että vaikka murha oli raaka (silmät puhkottu, iho viillelty ja ruumis kruunattu entisen vaimon häähunnulla.) ei yksityiskohdilla mässäillä. Itse en oikein pysty kovin tarkkoja raakoja kohtauksia lukemaan, mutta tässä kirjassa ei onneksi tule sellaista fiilistä, että jotain pitäisi hypätä yli.
Luen Vareksia silloin tällöin vuodenajasta riippumatta, sillä ne ovat oikein hyviä välipalakirjoja rentoine hahmoineen ja huumorineen.


Sheriffi
Otava, 2012
s.412
Kannen suunnittelu: Timo Numminen

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Candace Bushnell: Hissällä huipulle


Hissillä huipulle kirjassa seurataan monenlaisten ihmisten elämää. Viides avenue yksi on todella hyvässä maineessaa oleva talo New Yorkissa. Asukkaat ovat hyvin erilaisia, joukosta löytyy kirjailijoita, bloggaajia, näyttelijöitä ja seurapiiri rouvia. Kamppailu hyvästä asunnosta, rahasta ja maineesta on suuri. Seurapiireihin pääseminen ja rikkaaksi tuleminen vaativat kuitenkin hyvin suuria tekoja, eivätkä ne välttämättä ole hyviä. Täytyy olla valmis melkein mihin vain, jopa rikoksiin. Kaikki eivät tässä onnistu, vaan menettävät kaiken, joku jopa henkensä.

Schiffer Diamond on nelikymppinen näyttelijä, joka muuttaa takaisin Viides avenue yhteen. Hänen nuoruutensa rakkaus kirjailija Philip asuu myös edelleen rakennuksessa. Philipin asunnossa majailee 22-vuotias pyrkyri Lola. Muut talon asukkaat ovat, ei niin hyvin menestynyt kirjailija, bloggaaja äiti, heidän lapsensa Sam, Philipin täti Enid, sekä uusi todella varakas Ricen pariskunta.
Myös muutamia talon ulkopuolella asuvia henkilöitä kirjasta löytyy.

Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Bushnellilta. Olen sinkkuelämää fani joten ajattelin, että viimeinkin pitäisi kokeilla jotain hänen kirjoittamaansa. Oli kiva pitkästä aikaa lukea jotakin tälläistä. Kirjassa keskitytään ihmisten elämiin ja luonteisiin vuorotellen. Koko kirjan ajan henkilöistä annetaan lukijoille lisää tietoa ja heistä on helppo luoda mielikuva. Koska minusta on aina mukavaa tietää hahmoista paljon, tälläinen tyyli sopii minulle hyvin.
Hahmoja löytyikin monellaisia, mutta ei kuitenkaan liikaa. Vähemmällä henkilöstöllä kirja olisi luultavasti ollut paljon tylsempi. Henkilöitä löytyi myös monen ikäisiä. Nuoria ei kuitenkaan kovin montaa. Nuoret olivat tässä kirjassa hyvin pinnallisia ja ärsyttäviä, enkä pitänyt yhdestäkään. Myös joidenkin vanhempien hahmojen sinisilmäisyys oli hieman ärsyttävää. Lempihahmoni oli Enid. Enid on yksi talon vanhimmista asukkaista.
Manhanttanin vauhdikkaasta elämästä kertova kirja koukuttaa loppuun asti. Vaikka erityisen suuria juonen käänteitä kirjasta ei löydy, ei kirjassa kuitenkaan ole toistoa vaan uusia asioita koko ajan.


Hissillä huipulle (One Fifth Avenue, 2008)
Tammi
Suom. Henna Kaarakainen
s.557

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva


Muumipeikko ja hänen äitinsä etsivät itselleen kotia, johon mennä talviunille. Samalla he päättävät etsiä, jos muumipeikon matkoillaan huiteleva isä löytyisi. Matkallaan he kohtaavat monia vaaratilanteita, kuten suuren tuhotulvan. He tapaavat myös monia uusia ystäviä, joilta saa apua ja seuraa pitkällä matkalla.
Lopulta he löytävät täydellisen ja kauniin laakson, jossa haluavat viettää loppuelämänsä onnellisesti perheensä ja ystäviensä kanssa.

Näin Käännä jo sivua -blogissa tämän kirjan arvionnin ja innostuin itsekin kokeilemaan, kun tämän kirjan vanhempieni luona tiesin olevan. Aikaisemmat muumi kokemukseni koostuu tuosta muumi lasten tv -sarjasta, joten oikea muumi tietämykseni oli todella vähäinen.
Muumit olivatkin hyvin erilaisia mitä minä olen ajatellut. Olen aina kuvitellut muumit todella isoiksi, kun jossain tv-sarjan jaksossa niitä luullaan virtahevoiksi, mutta ne ovatkin todella pieniä. Kuitenkin joidenkin kuten Nipsun luonteen tunnistaa hyvin. Hän on kirjassakin aika arkajalka.
Luin tämän pikkuveljelleni samalla ja hän tykkäsi eniten Muumimammasta, koska tämä ei ollutkaan niin kiltti, kuin luulisi, vaan sanoi jopa Nipsua tyhmäksi.
Voisin myöhemmin jatkaa näiden alkuperäisten muumien lukemista, kun ovat aika mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia, kuin aikaisemmin tuntemani muumit, vaikka toki minä niistäkin olen aina pitänyt. ;)
Kirjassa on myös runsaasti mustavalkoisia piirroksia, joka auttaa luomaan kuvitelmia muumien seikkailuista.


Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945, 1991)
WSOY, 1992
Suom. Jaakko Anhava
s.54
Kuvat: Tove Jaansson