Agatha Christie: Roger Ackroydin murha

 

Hercule Poirot on jäänyt jonkinlaiselle eläkkeelle ja ryhtynyt kasvattamaan kurpitsoita King`s Abbotin pikkukylässä. Kun sitten yksi kylän asukkaista, maineikas Roger Ackroyd murhataan, on Poirotin aika jättää hetkeksi kurpitsat, sillä tapaus on aivan liian mielenkiintoinen ohitettavaksi.

"Katsoin Poirotiin, mutta hän tutkiskeli kiinteästi ulkonäköään pienestä taskupeilistä. Hän kiinnitti aivan erityistä huomiota viiksiinsä, mutta ei lainkaan minuun. Huomasin että hän ei aikonutkaan olla puhelias."s.106

Roger Ackroydin murha on sen verran tunnettu ja kehuttu dekkari Christien tuotannosta, että olihan se vielä luettava käynnissä olevaan Christie -lukuhaasteeseen. 

Kirja tarjosi tunnelmallisen matkan pikkukylän asukkaiden elämään. Yhden kyläläisen kuolema on kaikkien asia, ja kirja vilisee niin uteliaita sivustaseuraajia kuin varsinaiseen tapaukseen liittyviä henkilöitä. Epäiltyjä olikin melko monta.

Viihdyttävä sanailu, monet salaisuudet, joita paljastetaan pikku hiljaa kirjan edetessä, kotoisa maalaismiljöö ja Poirotin ihana tapa tutkia asiaa tekevät kirjasta oikein viihdyttävän ja nopealukuisen dekkarin. 

Kirja on tuttua ja turvallista Christietä, mutta myös omalla tavallaan yllättävä. 

Roger Ackroydin murha, (The Murder of Roger Ackroyd, 1926)

WSOY, 1959

Suomennoksen tarkistanut: Kirsti Kattelus

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

s.265

Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus

 

Luke Fitzwilliam, juuri eläkkeelle jäänyt poliisimies istuu junassa kun päätyy juttusille erään naisen kanssa. Neiti Pinkerton kertookin jotakin hyvin mielenkiintoista, mutta mahdotonta uskoa. Tämä kertoo olevansa matkalla poliisiasemalle, sillä hänen kotikylässään asustelee täysin vapaalla jalalla murhaaja, jolla on tunnollaan jo useita uhreja. 

Luke unohtaa asian tyystin, kunnes eräät lehtiuutiset palauttavat tuon junamatkan hänen mieleensä, ja epäilys herää. Olisiko nainen sittenkin saattanut puhua totta? Luke päättää lähteä naisen kotikylään ja tutkia hieman asioita.

"Olen täsmälleen se minkä Jimmy kertoi minun olevan - Idästä eläkkeelle siirtynyt poliisiupseeri. Ryhdyin tähän asiaan vain siksi, että minulle tapahtui merkillinen seikkailu junassa tullessani Lontooseen."s.81

Neiti Pinkertonin salaisuus on jälleen nopealukuinen ja sujuva dekkari, joka vie mennessään pienen kylän salaisuuksien pariin. Tällä kertaa rikoksia ei saavu selvittämään Christien tunnetuimmat hahmot, vaan tällainen Luke, joka ei käsittääkseni seikkaile muissa Christien kirjoissa kuin tässä yhdessä. Mutta ei hän tämän teoksen perusteella järin mieleenpainuvaksi hahmoksi jää.

Rikokset ja niiden selvittely oli kiinnostavaa ja kirja eteni kuin itsestään. Epäillyt kuvattiin monipuoliseksi joukoksi. Olikin taas jännittävää arvailla oikeaa syyllistä. Osuin arvailuissani melko lähelle oikeaa, mutta en sitten kuitenkaan ollut ihan oikeassa, vaan yllätyksiä riitti minullekin loppuun asti. 

Suurin osa kirjasta koostuu rauhallisista pohdinnoista ja keskusteluista erilaisten epäiltyjen kanssa, mutta mukaan mahtuu myös muutamia jännempiä ja toiminnallisempia hetkiä, joista osa tosin oli vähän hutaistun oloisia juttuja, kuten eräs Luken yöllinen seikkailu.

Tämä ei yllä läheskään suosikkeihini Christien kirjoista, monista hyvistä puolistaan ja sujuvuudestaan huolimatta, sillä juuri nuo hätäisen oloiset kohtaukset laimensivat kokemusta. Lisäksi ihmetytti eräs hyvin omituisen tuntuinen rakkaustarina, jonka olemassaolon syyn ymmärrän nyt kirjan luettuani, mutta joka kirjaa lukiessa tuntuu kömpelöltä ja epäuskottavalta.

Neiti Pinkertonin salaisuus, (Murder is easy, 1939)

WSOY, 1978

Suom. Eero Ahmavaara

s.281

Agatha Christie: Mykkä todistaja

 

Hercule Poirot saa erikoisen kirjeen, jossa sanotaan paljon, mutta ei oikein mitään hyödyllistä. On hieman epäselvää siis, mitä hänen tulisi tutkia. Eräs seikka kirjeessä kuitenkin kiinnittää Poirotin huomion ja hän päättää lähteä kirjeen lähettäjän luo pieneen maalaiskylään. Mukaansa hän ottaa ystävänsä Hastingsin. Perille saapuessaan he saavat kuulla, että kirjeen lähettäjä on kuollut. Kaikki vaikuttaa olevan aivan luonnollisesti tapahtunut, mutta Poiroti ei niin vaan vakuuteta, sillä hänellä on tuo kirje. 

"Koira on yleensä mainio ystävällisen seurustelun edistäjä. Mielenkiintomme Bobia kohtaan oli murtanut hyvän palvelijan luontaisen jäykkyyden."s.74

Mykkä todistaja on oikein mainio Poirot mysteeri, jonka juoni etenee sulavasti. Kertojana toimii Hastings, joka sopii tarinaan loistavasti. Hän kun kuvailee viisasta ystäväänsä aina niin hauskasti. Yrittääpä hän välillä itsekin matkia Poirotia saadakseen pääteltyä syyllisen yhtä taidokkaasti kuin Poirot. Poirot on oma suosikkini Christien tunnetuista hahmoista, mutta pidän myös Hastingsista.

Keskustelut ihmisten kanssa, ja pienen pienet johtolangat johdattavat viisaan Poirotin jälleen oikeaan, ja paljastamaan syyllisen monipuolisten epäiltyjen joukosta. Itse olin jälleen hakoteillä syyllisen suhteen, ja sain yllättyä lopuksi. 

Pidin tästä kirjasta erityisesti siinä seikkailevan koiran takia. Koirat kirjoissa kun ovat aina plussaa. Tuo ihana Bob saikin osakseen runsaasti huomiota ja sivutilaa. Hastings kun koiraihmisenä, kuvailee tuotakin hahmoa runsaasti.

Mykkä todistaja, (Dumb Witness, 1937)

WSOY. 1953

Suom. Kari Ahonen

s.331

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Dekkarikirjailija rouva oliver kutsutaan lasten kurpitsajuhliin. Juhlat sujuvat iloisissa tunnelmissa, mutta niiden loputtua huomataan jotakin hirvittävää. 13-vuotias Joyce on murhattu. Tyttö on hukutettu vesiämpäriin. Rouva Oliver järkyttyy tapauksesta ja kutsuu ystävänsä Hercule Poirotin tutkimaan asiaa. Poirot päättää ryhtyä toimeen ja saapuu jälleen tutkimaan epäiltyjen synkimpiä salaisuuksia ja unohdettuja menneisyyksiä. 

"Kirjastosta kuului kimeitä huutoja ja kiihtyneitä kirkaisuja, omenien onginta oli täydessä käynnissä ja kilpailijat poistuivat paikalta tukka märkänä roiskuteltuaan melkoisia vesilammikoita."s.15

Kurpitsajuhla on ollut lukulistallani jo monena vuonna halloweenin aikaan, mutta nyt viimein ehdin lukea sen. 

Kurpitsajuhla, jälleen yksi mainio Poirot-dekkari. Lyhyeen kirjaan on onnistuttu punomaan taas koukeroiset salaisuudet, jotka eivät ole helposti arvattavissa, vaan juoni jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Katalia ihmisiä, ja menneisyyden luurankoja mahtuukin runsaasti pienen kylän taloihin. 

Juoni etenee suurimmaksi osaksi dialogein niin kuin yleensäkin näissä Christien kirjoissa. Tunnelma saadaan hyvin esiin, ja kiinnostavat halloweenperinteet tekevät juonesta entistä kiinnostavamman. Lasten kurpitsajuhlissa leikitään hauskoja leikkejä, jollaisista en ole ennen kuullutkaan, kuten rusinoiden poimiminen palavasta konjakista. 

Pikkuinen maalaiskylä ja Poirot hienoine kenkineen ja mahtavine viiksineen, mikä loistava yhdistelmä. Poirot ei ehkä ole maalla kuin kotonaan, etenkin kun tarjoiltu teekin on niin kitkerää, eikä siis tunnelmallisia tee ja marmeladihetkiä ole tarjolla. Onneksi tällaiset ikävät hetket eivät häiritse miehen terävää ajattelukykyä, vaan jälleen Poirot johdattaa lukijan läpi kiinnostavien salaisuuksien lopulta hurjaan loppuratkaisuun. 

P.S. kirjassa mainittu Suomi. :D

Kurpitsajuhla, (Hallowe`en Party, 1969)

WSOY, 1970

Suom. Anna-Liisa Laine

s.226

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti

Simeon Lee on vanha ja sairas mies. Hän on miljonääri, joka elää talossaan yhden poikansa ja tämän vaimon kanssa. Palvelijoita on toki talossa myös yllin kyllin. Simeon päättää järjestää unohtumattoman joulun ja kutsuu koko perheen koolle. Tätä hän ei toki tee hyvää hyvyyttään, vaan saadakseen aikaan eripuraa ja ollakseen ilkeä. Perheen lapset eivät nimittäin tule erityisen hyvin toimeen keskenään ja lisäksi Simeon on kutsunut joulun viettoon myös kuolleen tyttärensä lapsen, jolle hän tuntuu antavan arvoa enemmän, kuin omille pojilleen. Joulusta tuleekin kamala, sillä Simeon haukkuu kaikki lapsensa ja vielä kuolleen vaimonsakin. Lopulta Simeon murhataan, eikä syyllistä ole helppo löytää, sillä kaikilla olisi ollut hyvä motiivi.

Ajattelin Simeon Leen tastamentin sopivan hyvin tähän joulun odotukseen, sillä kirjan nimi englanniksi on Hercule Poirot's Christmas. Hercule Poirot tosiaan tuleekin joulunsa viettämään talossa, mutta ei lainkaan jouluisissa tunnelmissa. Hän keskittyy täysin murhan selvittämiseen. Muutenkaan jouluperinteet eivät kirjassa näy, sillä koristeet ja herkutkin on jätetty kaappiin kamalan murhan takia.

Kirja etenee lähinnä keskustelujen kautta. Poirot saa paljon selville kuuntelemalla ja tarkkailemalla. Kirjan juoneen onkin saatu mahtumaan valtavasti perhedraamaa ja yllätyksiä. Henkilöt ovat täynnä salaisuuksia ja valheita, ja kirjan lukeminen etenee vauhdikkaasti, kun odottaa, koska kaikki paljastuu.

Kaikki hahmot olivat aika epäilyttäviä, mutta loppuratkaisu oli silti erittäin yllättävä ja kekseliäs. Yksi parhaista kirjan loppuratkaisuista pitkään aikaan.


Simeon Leen testamentti, (Hercule Poirot's Christmas, 1938)
WSOY
Suom. Helena Luho
s. 290

Agatha Christie: Tuijottava katse

Kaunis ja menestynyt filmitähti Marina Gregg muuttaa miehensä kanssa pieneen St Mary Meadin kylään. Pian pariskunnan ostamassa talossa pidetään suuret juhlat. Marina toimii säteilevänä emäntänä ja toivottaa vieraita tervetulleiksi, kunnes hänen katseensa jähmettyy. Marinan omituinen käytös ei kestä kauaa, mutta monet ehtivät huomata pienen omituisuuden. Juhlat päättyvät ikävästi, kun yksi vieraista kuolee yllättäen. Kylässä asuva vanha neiti Marple pääsee selvittämään juttua, apunaan tuttu poliisimies Dermot Craddock.

Kohdalleni on tainnut Tuijottavaa katsetta ennen osua vain yksi neiti Marple kirja, (Salaperäiset rukiinjyvät) enkä silloin innostunut neiti Marplen roolista kirjassa. Neiti ei silloi nimittäin ollut kuin pienessä mitättömässä roolissa, ennen kuin tuli ja paukautti tiedon syyllisestä kaikkien tietoon. Siitä lähtien olen vältellyt Marple kirjoja, mutta nyt päädyin lukemaan tämän Tuijottavan katseen.

Tuijottava katse olikin sitten oikein mainio kirja ja neiti Marplekin sai vakuutettua minut loistavuudellaan. Tällä kertaa Marple nimittäin sai tarpeeksi suuren roolin, ennen kuin kertoi kuka murhaaja on. Neiti Marplella oli hieman vaikeuksia terveytensä takia osallistua varsinaiseen kenttätyöhön, mutta nokkelana vanhana neitinä hän onnistui juorujen perusteella selvittämään tapauksen nopeammin kuin poliisit. Tuijottavan katseen luettuani minun ei enää tarvitse vältellä näitä neiti Marple kirjoja, vaan voin rohkeasti tarttua myös näihin.

Kirja eteni nopeasti ja Christie oli kuvaillut juhlat, joista lähes jokaista vierasta pystyi epäilemään ja minä keksinkin mitä kummallisimpia teorioita (jotka eivät missään nimessä osuneet oikeaan), ennen kuin Christie paljasti oman mielikuvituksellisen ratkaisunsa.


Tuijottava katse, (The Mirror Crack`d from Side to Side, 1962)
WSOY, 1965
Suom. Raija Hermala
Suomennoksen tarkistanut: Hannes Korpi-Anttila
s. 249

Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy

Hercule Poirotin yleensä niin tarkka sihteeri neiti Lemon tekee muutaman virheen kirjettä kirjoittaessaan ja saa Poirotin hämmästymään epänormaalia käytöstään. Selviää, että Lemonin sisarella on huolia, joita Lemon märehtii. Poirot kiinnostuu sisaren ongelmista. Sisaren työpaikalla opiskelija-asuntolassa on tapahtunut kummia. Asuntolasta on kadonnut tavaroita monelta eri opiskelijalta, eikä Lemonin sisar yrityksistään huolimatta saa selville kuka on eriskummallisten ilkeyksien takana.

Palasin taas Poirotin tutkimuksien pariin, tämän kirjan kautta, joka ei ikävä kyllä ollut läheskään yhtä hyvä, kuin monet muut lukemani Christiet. Syypää tähän löytyy asuntolasta, jossa oli liikaa epäiltyjä, jotka kaikki esiteltiin kovin pintapuolisesti. Alkuun oli vaikea pysyä perässä kuka oli kuka ja sitten kirja jo loppuikin, jättämättä kovin montaa ajatusta tai arvausta siitä kuka voisi olla murhaaja. Minulle jäi myös vaikutelma, että Poirotin roolikin oli tavallista vaisumpi, eikä hän heitellyt normaaleja pistäviä kommenttejaan.

Jos henkilöhahmot olisi saatu paremmin juoneen mukaan, olisi kirja ollut varsin hyvä, sillä hahmoja löytyi monipuolisesti ympäri maailmaa ja Christie kirjoittaa muutenkin niin mukaansatempaavasti. Ajatus asuntolasta, jossa draamaa ja henkilöitä riittää on hyvä, mutta tällä kertaa toteutus hieman ontui, joten Neiti Lemon erehtyy on mielestäni vain keskinkertainen välipala dekkari.


Neiti Lemon erehtyy, (Hickory Dickory Dock, 1955)
WSOY
Suom. Eila Pennanen
s.274

Agatha Christie: Lordin kuolema

Hercule Poirot saa pyynnön näyttelijättäreltä, joka on naimisissa Lordi Edgwaren kanssa. Tämä haluaa avioeron miehestään ja pyytää Poirotia puhumaan miehen kanssa. Poirot suostuu, mutta yllättyy, kun Lordi suostuu pyyntöön vastaanpanematta. Pian Lordi löydetään kuitenkin murhattuna, ja lady Edgware on pääepäilty, sillä tämä on tehnyt monelle selväksi haluavansa miehestään eroon keinolla millä hyvänsä. Poirot alkaa selvittää kiinnostavaa murhaa yhdessä kapteeni Hastingsin ja tarkastaja Jappin kanssa.

kirjan kertoja on kapteeni Hastings, joka kirjoittaa tapauksen omasta näkökulmastaan tapuksen selvittyä. Tämä kirjoitustapa tuokin kirjaan hauskuutta, kun Hastings ei aina aivan ymmärrä tuota omalaatuista, mutta teräväjärkistä Poirotia. Hän pystyy vain arvailemaan, mitä Poirotilla milloinkin on mielessään.

Tuttuun Christie tyyliin kirjasta löytyy selvät epäillyt, joista lukija voi alkaa arvuuttelemaan, ja pohtimaan kuka murhaaja on. Vauhdilla alkaa myös paljastumaan uusia johtolankoja, kun Poirotin pienet harmaat aivosolut tekevät tehtäväänsä.

Poirotin itserakas ja hauska olemus yhdistettynä jännittävään ja ennalta-arvaamattomaan juoneen takasivat taas hyvän kirjan, joka Lordin kuolema on.


Lordin kuolema, (Lord Edgware Dies, 1933)
WSOY, 1953
Suom. Eila Pennanen
s. 314

Agatha Christie: Kaikki päättyy kuolemaan

Nuori leski Renisenb palaa Ka-pappi isänsä kotiin miehensä kuoltua. Hänestä tuntuu, että kaikki on täysin samanlaista, kuin aina ennenkin. Hänen kolme veljeään, heidän vaimonsa ja lapsensa, avustaja Henet, isoäiti, sekä perheen kirjuri Hori vaikuttavat kaikki olevan, täysin samanlaisia, kuin ennenkin.
Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen isänsä Imhotep tuo matkoiltaan kotiin nuoren ja kauniin jalkavaimon.
Jalkavaimo saa ilkeillä sanoillaan aikaan riitoja talon asukkaiden välillä, eikä kukaan enää vaikuta Renisenbin silmissä samanlaiselta, Horia lukuun ottamatta. Jalkavaimon mukana taloon saapuu myös kuolema. Onko kyse pahoista hengistä, vai murhanhimoisesta ihmisestä?

Kaikki päättyy kuolemaan sijoittuu Egyptiin noin 2000eKr. Tapahtumien aika ja paikka tekevät kirjasta mielenkiintoisen. Historiallisen Egyptin tapoja ja kulttuuria esiteltiin mielestäni sopivasti. Esimerkiksi Jumalista ja vainajien hautaamisesta puhuttiin jonkinverran. Mielenkiintoisinta mielestäni olivat puheet Jumalista, joita heillä olikin monen monta erilaista.

Tuttuun Christie tyyliin kirja tarjosi kiinnostavat hahmot, sekä monia mahdollisuuksia siihen kuka murhaaja voisi olla. Mutta tuttuun tapaan omat arvailut olivat jälleen vääriä.

Vaikka kirja oli erilainen ja todella hyvä, ei se noussut suosikikseni Christien kirjoista. Syy tähän oli se, että kirjasta meni hieman turhan paljon aikaa, ennen kuin lukijaa alettiin johdattelemaan syyllisen jäljille. Arvailut pahoista hengistä oli toki hauska ja kirjaan sopiva mutta en uskonut niiden kuitenkaan olevan kirjan murhaaja.

Lue myös: Vaarallinen talo, Eikä yksikään pelastunut, Idän pikajunan arvoitus, Salaperäiset rukiinjyvät, Totuus Hallavan hevosen majatalosta, ja Kuolleen miehen huvimaja.


Kaikki päättyy kuolemaan, (Death Comes as the End, 1945)
WSOY
Suom. Anna-Liisa Laine
s. 221
Päällys: Heikki Ahtiala

Agatha Christie: Kuolleen miehen huvimaja

Sir George Stubbs on rikas kartanon omistaja, joka päättää järjestää kartanonsa maille suuren juhlan, johon kaikki halukkaat saavat pientä maksua vastaan osallistua. Juhlaan kutsutaan dekkarikirjailija Ariadne Oliver, joka saa tehtäväkseen suunnitella murhaajanetsintäleikin. Ariadne kuitenki aavistelee, ettei kaikki ole kohdallaan kartanossa ja päättää kutsua vanhan tuttunsa Hercule Poirotin paikalle.

Osallistuin Agatha Christie 125 vuotta -haasteeseen ja sen innoittamana päätin pitkästä aikaa lukea Christietä. Valitsin hyllystäni milenkiintoiselta vaikuttavan Kuolleen miehen huvimajan.

Jälleen päädyin lukemaan kirjaa jossa Poirot tutkii tapausta. Olen lukenut vasta yhden kirjan jossa neiti Marple on pääosassa. Mutta Poirot on mielestäni niin hyvä hahmo, ettei haittaa vaikka neiti Marple kirjoja ei ole pahemmin osunut kohdalle. Poirot on itserakas mutta hauska hahmo, jonka seikkailuja luen mielelläni jatkossakin.

Kuolleen miehen huvimajassa oli juoneen viljelty taas monen monta vihjettä ja huomiota, joiden mukaan arvailin murhaajaa läpi kirjan, tosin osumatta oikeaan kertaakaan. :D Christie onnistuu aina hämäämään minut ihan väärille teille arvaillessani murhaajaa, mutta juuri siksi nämä kirjat niin hyviä onkin.

Ymmärrän hyvin Christien kirjojen suuren suosion, sillä ne eivät tunnu vanhenevan ollenkaan. Tämäkin kirja on kirjoitettu jo vuonna 1956, mutta kieli ei ole yhtään vanhan tuntuista. Christien kirjoja voisin suositella vaikka täksi kesäksi luettavaksi ihan jokaiselle, joka dekkareista pitää.

Lue myös: Totuus hallavan hevosen majatalosta, Salaperäiset rukiinjyvät, Idän pikajunan arvoitus, Eikä yksikään pelastunut ja Vaarallinen talo.



Kuolleen miehen huvimaja, (Dead Man`s Folly, 1956)
WSOY, 1975
Suom. Anna-Liisa Laine
s. 202
Päällyksen suunnittelu: Martti Ruokonen

Agatha Christie: Totuus Hallavan hevosen majatalosta

Isä Gorman saa kutsun rouva Davisin kuolinvuoteen äärelle. Rouva Davis haluua tunnustaa syntinsä ennen kuolemaansa. Isä Gormanin huonoksi onneksi, joku ei halunnut tätä totuutta kerrottavan ja isä Gorman tapetaan matkalla kotiin.
Mark Easterbrook on kirjailija, joka sattumalta saa vihiä tästä asiasta ja alkaa tutkia juttua. Juttu onkin monimutkaisempi ja laajempi, kuin arvata saattaa. Onneksi Mark saa avukseen Inkivääri nimisen naisen, jonka kanssa asiaa tutkia.

En osannut valita mitä olisin lukenut, ja silloin itselleni sopii hyvin jokin Christien kirjoista. Tällä kertaa päädyin kirjaan Totuus Hallavan hevosen majatalosta, sillä se löytyi omasta kirjahyllystäni.
Tämä kirja eroaa kuulemma christien tyylistä, mutta minun on edelleen vaikea arvioda sitä, sillä minusta kaikki lukemani Christien kirjat ovat olleet hyvin erilaisia. Mutta eiköhän tuo "normaali" tyyli selviä kun lukee vielä lisää näitä, sillä en ole kovin montaa vielä lukenut.
Tämä kirja oli hyvä, ei mitenkään mieleenpainuva ja parempiakin Christietä lyhyestä listastani löytyy, mutta ainakin ratkaisu pysyi yllätyksenä loppuun saakka.
Henkilöhahmot jäivät tällä kertaa aika etäälle, en oikein päässyt käsiksi kehenkään, vaikka Markiin olisi kai voinut, sillä hän oli suurimman osan ajasta kertojana.
Kirjassa oli noitia ja heidän mustan magian harjoittamista päästään seuraamaan tarkemminkin tarinan ohella, joka toi kirjaan kivan oman lisän.
Kirja oli aika mielenkiintoinne ja ainakin nopea ja helppolukuinen, joten uskallan suositella vaikka olisi kiireinenki lukija kyseessä, mutta niin kai Christien kirjat yleensäkin sopii oikeastaan minkälaiseen vaan tilanteeseen. ? :)

Salaperäiset rukiinjyvät, Idän pikajunan arvoitus, Eikä yksikään pelastunut ja Vaarallinen talo


Totuus Hallavan hevosen majatalosta, (The Pale Horse, 1961)
WSOY
Suom. Antti Nuuttila
s.288

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät

Aamu toimistolla vaikuttaa normaalilta. Rex Fortescuelle tarjoillaan teetä neiti Grosvenorin tekemänä, niin kuin yleensäkin. Äkkiä Herra Fortescue on suurien kouristusten vallassa ja hänet kiidätetään sairaalaan. Fortescue kuolee ja tapaus todetaan murhaksi. Fortescue on myrkytetty taksiinilla.
Pääepäilty on Fortescuen nuori vaimo, mutta kun vaimokin kuolee juotuaan murkytettyä teetä, on tapaus taas lähtöpisteessä. Neiti Marple lukee lehdestä Marjakuusimajan tapahtumista ja päättää lähteä paikalle tarjoamaan apuaan.

Salaperäiset rukiinjyvät on ensimmäinen lukemani neiti Marple kirja. Odotin kovasti, että pääsen lukemaan Marplen tavasta selvittää rikosta, mutta pettymyksekseni Marplen osa oli todella pieni. Marple ilmestyi kirjaan vasta puolessavälissä, joten epäilin, ettei hän olekaan kirjassa ollenkaan. Pääasiassa rikosta selvitti tutkija Neele. Neele oli mielestäni mielenkiintoinen tutkija, joten minua jopa hieman ärsytti, että Marple ilmestyi vain ilmoittamaan rikoksen ratkaisun. Kirja olisi ollut uskottavampi jos Neele olisi selvittänyt koko jutun.
Juoni oli hyvä ja lastenloruun liittyvät murhat tekivät kirjasta mielenkiintoisen. Varsinkin herra Fortescuen taskusta löytyneet rukiinjyvät pyörivät koko ajan mielessä, mutta ei ainakaan itsellenä ollut missään vaiheessa selvää kuka on murhaaja. Christie ei kuvaile kovinkaan paljon henkilöitä, mikä yleensä häiritsee minua kirjoissa, mutta hänen kirjoitustyyliin se sopii, sillä mielenkiintoa pitää yllä kussakin kirjassa oleva tutkija. Juonen käänteet ovat useimmiten herkullisia ja niitä kyllä jaksaa odottaa, sillä ne ovat todella yllätyksellisiä.
Vaikkei edes paikkoja kuvailla kovin monisanaisesti on tunnelmassa helppo pysyä. Englantilaiseen tapaan kirjaan kuuluu teen juontia ja marmelaadia. Luulen, että kirjan maisemat tulevat mieleen niin helposti, koska telkkarissa pyörii usein elokuvia, jotka ovat tehty Christien kirjoista. Jos en olisi ikinä nähnyt vilaustakaan näistä elokuvista, voisi kuvan rakentaminen olla haastavampaa. :)


Salaperäiset rukiinjyvät, (A Pocket Full of Rye, 1953 )
WSOY, 1956
Suom. Eila Pennanen
s.263
Päällyksen suunnittelu: Martti Ruokonen

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus

Idän pikajunassa on vuodenaikaan nähden todella paljon ihmisiä. Salapoliisi Hercule Poirot mahtuu kuitenkin mukaan ja matka alkaa. Poirot on matkalla selvittämään jotakin rikosta, mutta matka keskeytyy, kun juna jää jumiin lumikinoksiin. Aamun koittaessa yhdestä huoneesta löydetään murhattu mies. Poirotilla on loistavaa aikaa selvittää rikosta, joka vaikuttaa hänestä hyvin mielenkiintoiselta, kun epäiltyjäkin on monia. Kaikenlisäksi junan työtekijöille olisi suureksi avuksi jos perille päästyään murhaajan voisi ilmoittaa heti, eikä muita viranomaisia tarvitsisi enää sotkea kuvioon.

Idän pikajunan arvoitus on tunnetuimpia Christien kirjoja, joten päätin lukaista sen. Christien kirjoissa on ihana vanhan ajan tunnelma ja yhteiskuntaluokittelu on selkeää. Se näkyy mielestäni tässä kirjassa vielä selkeämmin, kuin aikaisemmissa lukemissani Christieissä. Esimerkiksi murhatun huoneesta löydetyn nenäliinan omistaja oli helpompi selvittää, kun vain harvoilla olisi voinut olla sellainen nenäliina.
Kirja oli kyllä todella hyvä ja loppuratkaisu yllättävä. En osannut epäillä mitään sellaista, vaikka paljon kaikenlaista pähkäilinkin kirjaa lukiessani. Epäiltyjä on aika monta, erilaisista yhteisuntaluokista ja kansallisuuksista, joten ehtii arvailla monenlaisia loppuratkaisuja ennen kirjan loppua. Vihjeitä tulee myös paljon ja ne ovat loistavasti keksitty. Christie osasi hommansa dekkareita kirjoittaessa.
Kirjassa on luku jokaisen epäillyn kuulustelusta, joten kaikkien asioihin päästään hyvin käsiksi. Tapahtumat sijoittuvat lähes koko kirjan ajan Idän pikajunaan, josta yksikään epäilty ei olisi voinut poistua lumen vuoksi.
Vieläkään en ole lukenut yhtään neiti Marple -kirjaa, joten en voi verrata kumpi on enemmän minun mieleeni rikosten selvittämisessä.
Poirot on tuttu myös televisiosta, mutta en ole yhtäkään sellaista elokuvaa jaksanut loppuun asti katsoa, koska minusta ne ei ole yhtään niin mielenkiintoisia, kuin Christien kirjat. Pieni viiksekäs Poirot on kuitenkin helppo kuvitella juuri sellaiseksi elokuvissa näkyväksi hahmoksi.


Idän pikajunan arvoitus (Murder on the orient express, 1937)
WSOY, 1975
suom. Leena Karro
s.217

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Kymmenen hyvin erinlaista toisilleen tuntematonta henkilöä saa kutsun Neekerisaarelle. Saaresta on puhuttu julkisuudessa hyvin paljon, joten kaikki vieraat ovat innoissaan lähdössä matkaan. Salaperäiset kutsut lähettänyt isäntä ei kuitenkaan ole saapunut saarelle ja vieraat ovat kummissaan.
Ruokailuhuoneen pöydälle on aseteltu kymmenen posliinipatsasta, jotka alkavat yksi kerrallaan katoamaan samaan tahtiin kuin vieraita kuolee. Vieraat ovat kauhuissaan ja epäilevät toisiaan. Heillä ei ole mahdollisuutta päästä pois saarelta ja ainoana vihjeenä tulevasta on lastenloru, jota murhaaja tuntuu seuraavan hyvin tarkkaan.

Eikä yksikään pelastunut oli hyvin erilainen kirja kuin odotin. Olen aiemmin lukenut vain yhden Christien kirjan: Vaarallinen talo ja odotin jotakin saman kaltaista. Tämä oli kuitenkin mielestäni jännittävämpi ja vauhdikkaampi. Ymmärrän miksi niin monet tästä pitävät. Tätä lukiessa saa jännittää alusta loppuun saakka syyllistä. Jännitävän kirjasta tekee tunne, ettei saarelta pääse pois ja että syyllinen voi olla kuka tahansa saareen asukkaista, tai joku ulkopuolinen henkilö.
Vaikka kirja onkin hieman vanhempi on se todella nopeaa ja helppoa luettavaa. Tietysti eroavaisuuksia nykyiseen hetkeen huomaa esimerkiksi palvelijoista joita saarelle on kutsuttu. Pidän itse kovasti tälläisestä vanhempaan aikaan sijoittuvasta tekstistä.
Paikkoja ei kuvailtu hirveämmin, muttei se ollut mielestäni tarpeenkaan, koska käsityksen saaresta pystyi muodostamaan todella vähäiselläkin kerronnalla. Henkilöistäkin kerrottiin kevyesti, mutta paremmin selvyyteen pääsi heidän ajatuksiensa kautta.
Kannattaa lukea minä ainakin tykkäsin todella paljon. :)


Eikä yksikään pelastunut, (And Then There Were None/Ten Little Niggers, 1939)
1.-4. painokset ilmestyivät nykyisellä nimellä
5.-22. painokset julkaistiin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa
WSOY, 1940
suom. Helka Varho
s.299
Päällys: Marjaana Virta

Agatha Christie: Vaarallinen talo

 

Hercule Poirot on päättänyt lopettaa salapoliisin työt. Hän lähtee lomalle Cornwallin rannikolle mukanaan kapteeni Hastings. Loman vietto loppuu kuitenkin lyhyeen, kun hän sattumalta tapaa nuoren naisen, joka on kolmen päivän aikana, jo kolme kertaa yritetty murhata.  Kaikista murhayrityksistä huolimatta nainen on säästynyt hengissä, ja Poirot ottaa tehtäväkseen selvittää tämän mysteerin.

Vaarallinen talo oli ensimmäinen lukemani Agatha Christie, ja pidin siitä paljon. Kirja oli nopealukuinen, ja sopi hyvin välipala kirjaksi. Juoni eteni hyvin, eikä kirja ollut tylsä missään vaiheessa. En hirveämmin yrittänyt juonta arvailla, vaikka tottakai aina lukiessani muutama villi veikkaus päässäni kehittyykin.
Poirot oli hauskan oloinen persoona, hirmu itserakas, mutta teräväpäinen. Hänet oli helppo kuvitella mielessään, kun olen joskus nähnyt Agatha Christien elokuvia jossa tuo Poirot selvittää rikoksia.
Pidän tälläisista vanhemmista kirjoista, ja luen niitä mielelläni, että varmasti tulee myöhemmin luettua lisää Christieitäkin. Voisin myöhemmin lukea jonkun Christien, jossa rikosta selvittää neiti Marple, jotta voin heidän rikoksen selvittely taitojaan sitten vertailla.


Vaarallinen talo (Peril at End House, 1932 )
WSOY,  1936
Suom. O. A. Joutsen
s.221