maanantai 29. helmikuuta 2016

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito


Takana puhumisen taito oli vuoden 2014 kirjan ja ruusunpäivän kirja. Kirja koostuu kolmestakymmestäkahdesta lyhyestä jutusta. Tekstit kertovat Härkösestä itsestään ja aiheet vaihtelevat taas aika laajasti. Esimerkiksi Facebook, vaihdevuodet ja kirjan nimessäkin oleva takana puhuminen ovat tämän kirjan tekstien aiheita.

Takana puhumisen taito oli samantyylinen, kuin muutkin Härkösen tekstikokoelmat. Jutut olivat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta kaikki sanottava tuli sanottua, joten ei niiden pidempiä tarvitse ollakkaan. Esimerkiksi lyhyimmän jutun pituus oli vain yksi virke, mutta ei siitä silti mitään epäselväksi jäänyt.

Ytimekkäät ja hauskat minämuodossa kirjoitetut kirjoitukset ovat loistavaa luettavaa, jota voin suositella kaikille. Kirjoituksissa puhutaan kyllä paljon naisten ongelmista ja naisista, tietysti, kun minäkertoja on Härkönen, mutta voin silti kuvitella myös mieslukijoiden pitävän tekstejä hauskana.


Lue myös:
Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia, ja Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia.


Takana puhumisen taito
Kirjakauppaliitto, 2014
Ulkoasun suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 156

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5


Billy Pilgrim on amerikkalainen optikko ja toisen maailmansodan sotavetaraani. hänen tyttärensä on huolissaan, kun Billy alkaa kertoa ihmisille tapaamistaan avaruusolioista, Tralfamadorelaisista. Tralfamadorelaisten ajankäsitys on täysin erilainen, kuin maan asukkaiden ja, kun Billy joutuu heidän vangikseen, oppii hän aikamatkustuksen, jonka kautta kirjassa kerrotaan tärkeimmät kohdat Billyn elämästä.

Teurastamo 5 on sotakirja, joka kertoo esimerkiksi Dresdenin pommituksesta. Kirja on kuitenkin hyvin erilainen, kuin mikään aikaisemmin lukemani sodasta kertova kirja, joka onkin mukavaa vaihtelua. Billy on välinpitämätön ihminen, niin sotaa, kuin kuolemaakin kohtaan ja aina kuolemaa nähdessään hän toteaakin vain "Niin se käy"

Vaikka juoni eteni pompahdellen sinne tänne, sodan, ulkoavaruuden, ja Billyn muiden elämänvaiheiden välillä, ei minulla ainakaan ollut ongelmaa pysyä kärryillä, missä mennään. Kirjassa kerrottiin aina mielestäni selvästi, mitä aikaa eletään ja missä.

Vaikka sodan kauheudet ovat esillä kirjassa, päästävät avaruusmatkailu ja Billyn veteraanipäivät lukijan välillä pois kauheuksien keskeltä ja kirja eteneekin mielenkiintoisesti ja nopeasti loppuun asti, Minä suosittelen tätä klassikko teosta kaikille luettavaksi. Kirjassa sekoittuvat kirjailijan oman kokemuksen mukaan kirjoitetut jutut vankileiriltä ja sodasta ja mitä mielikuvituksellisemmat reissut muualla maailmalla.


Teurastamo 5, (Slaughterhouse-Five, 1969)
Tammi, 1970
Suom. Juhani Jaskari
s. 189

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Eppu Nuotio: Peiton paikka

Annukka Lehmus syntyy ainokaiseksi paperitehtaan apulaisjohtajan Aimo Lehmuksen ja masentuneen äidin Marjatta lehmuksen perheeseen Varkauteen. Annukan perheessä omat asiat yritetään pitää kodin seinien sisäpuolella, vaikka ulkona puhutaan ja juorutaan vaikka mitä Marjatan terveydentilasta ja Aimon pakollisista työmatkoista Helsinkiin.
Paperitehtaalla eletään kiireistä aikaa ja laajennuksia suunnitellaan kovaa tahtia. Aimo joutuu olemaan töissä paljon, mutta kun Marjatta katoaa jäljettömiin, on Aimon ryhdyttävä myös kuljettamaan Annukkaa tehtaalle.

Peiton paikka on ensimmäinen osa Annukka Lehmuksesta kertovasta trilogiasta. Kirja kuvailee Annukan lapsuutta Varkaudessa, jossa paperitehdas on kaikkien mielessä ja Kekkosen vierailua odotetaan innolla.
Annukka on vasta lapsi, mutta ymmärtää aika paljon siitä mitä kotona oikeasti tapahtuu, vaikka kaikkea yritetäänkin kaunistella, varsinkin naapureille ja muille tutuille. Tälläinen kuva itselleni ainakin jäi, kun luki tarinoita Annukan leikeistä ja mietteistä.

Peiton paikka oli nopealukuinen, mutta aika erilainen mitä ajattelin. En kirjasta etukäteen tiennyt mitään ja ajattelin sen olevan aiheeltaan kevyempää, mutta aiheet olivatkin raskaita ja surullisia. Odotankin mielenkiinnolla tuleeko Annukan elämä olemaan yhtään helpompaa jatko-osissa, vai jatkuuko kirjojen juoni yhtä surullisena.

Muut trilogian osat odottavat lukemista, tässä samassa niteessä, joten luen ne varmaan piakkoin. Eppu Nuotion kirjat ovat minulle entuudestaan tuttuja dekkari -sarjasta, jonka luin jo muutamia vuosia sitten. Pidin dekkari -sarjasta paljon, joten nyt kun tämä trilogian yhteisnide tuli vastaan, kiinnostuin sarjasta heti.


Peiton paikka
Otava, 2003
s. 272
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

perjantai 5. helmikuuta 2016

Louisa M. Alcott: Pikku naisia


Pikku naisia kertoo Marchin perheestä, johon kuuluu neljä tytärtä, äiti ja sodassa taisteleva isä. Tyttäret ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta hyvätahtoisen äitinsä opastuksella tyttäret Meg, Jo, Beth ja Amy kuitenkin kasvavat ja yrittävät käyttäytyä kauniisti ja muita ajatellen.
Pikku naisia kuvailee perheen arkea ja juhlaa. Päivisin tytöt käyvät töissä ja illat kuluvat takkatulen lämmössä parsien, kutoen, neuloen, maalaten, lukien ja leikkien. Leikkeihin saa osallistua myös naapurin poika Laurie, jonka kanssa varsinkin poikamainen Jo tulee loistavasti toimeen. Huolta ja surua perheelle tuottaa erittäin vähävarainen perhe lähiseudulta ja sodassa taisteleva isä, jota perhe odottaa kovasti kotiin.

Pikku naisia ei kuvaile kovinkaan suuria tapahtumia, mutta on silti kokoajan mielenkiintoinen ja upea. Pidän niin paljon vanhaa aikaa tarkasti kuvaavista kirjoista ja tämä on ehdottomasti yksi sellaisista. Juoni keskittyy enimmäkseen Marchin perheen tyttäriin ja heidän kasvutarinaansa ja sisarrakkauteen, mutta vanhimman tyttären kohdalla myös oikean miehen löytäminen tuntuu olevan ajankohtainen.

Tarina oli monesta kohtaa opettavainen ja välillä tuntui siltä, että hahmot olivat liian herttaisia, mutta sitten he tekivät kuitenkin jotakin kapinallista tai hölmöä, jota voisi odottaakkin sen ikäisiltä lapsilta. Kaikista hölmöilyistä ja virheistä tytöt kuitenkin oppivat aina jotakin ja halusivat muuttaa tapojaan. En toki tiedä millaisia perheitä Amerikassa tuohon aikaan oli, mutta kirjasta jäi sellainen mielikuva, että Marchin perheestä oli tehty esikuva siitä, millaisia perheiden tuli olla.

En tiedä tulenko pikku naisten jatko-osia lukemaan, sillä tämä oli se kirja joka minua eniten kirjailijalta kiinnosti, ja vähän pelottaa olisiko nuo jatko-osat yhtä hyviä, kun tästä tykkäsin erityisesti tuon sisarparven kotona asumisen ja temmeltämisen takia. Tosin jatko-osissa vosi olla yhtä ihanaa kerrontaa 1800-luvusta.


Pikku naisia, (Little Women, 1868)
Suom. Tyyni Haapanen-Tallgren
s. 327