Martin Widmark: Ruusun salaisuus

 

Stefan ja hänen isänsä viettävät joulua Ruotsissa vuonna 1918. 12-vuotiaan Stefanin joulu ei todellakaan ole iloinen, sillä hänen äitinsä on kuollut. Stefan haluaa löytää vastauksen mieltään painaviin kysymyksiin. Niinpä hän päätyy lukemaan salaa isänsä kirjeen, jonka äiti on juuri ennen kuolemaansa lähettänyt tälle. Stefan löytääkin kirjeestä jotakin hyvin mielenkiintoista, joka johdattaa hänet hieman lähemmäs vastauksia, mutta ratkaistakseen koko jutun, on Stefanin tutkittava asioita vielä paljon enemmän. Pian hän onkin keskellä pelottavaa seikkailua, jossa joku seuraa häntä pahat mielessään. 

"Stefan epäröi. Hänestä tuntui kuin hän olisi salakuunnellut keskustelua, jota ei ollut tarkoitettu hänen korvilleen. Hän työnsi kirjeen takaisin kuoreen, mutta vetäisi sen saman tien uudestaan esiin."s.29

Ruusun salaisuus on nopeatempoinen lapsille ja nuorille suunnattu jännittävä mysteeritarina. 

Kirjan rakenne muodostuu hienosti tekstin ja kuvien yhdistelmästä. Välillä tarina etenee hieman jopa sarjakuvamaisesti puhekuplien avulla, vaikka pääosin kuitenkin perinteiemmällä kirjoituksella. Näiden lisäksi löytyy myös kirjeitä, jotka ovat kirjoitettu kuin vanhalle kirjepaperille kaunokirjoituksella. En tiedä kuinka helppo lasten on nykyään lukea kaunoa, kun tuollaista tyyliä ei ainakaan enää edes opeteta koulussa, mutta omaan lukemiseen tuo ei ongelmia tuonut.

Kirja onkin täynnä juuri tuollaisia kirjeiden kaltaisia kauniita yksityiskohtia, jotka tekevät kirjasta minulle hyvin mieluisan. Muutkin Ola Skogängin kuvat onnistuvat luomaan juuri oikeanlaista tunnelmaa kirjaan. 

Pidin kovasti kirjan vauhdikkaasta tarinasta, jossa seikkailua riitti. Tarinaan oli keksitty kiinnostavia yksityiskohtia ja kirjan päähenkilö joutuikin selvittämään mysteerin toisensa perään saadakseen äitinsä salaisuudet selville. Kirjan alku oli hyvin surumielinen ja synkkä, ja tuo surullisempi vire jatkui läpi kirjan. Mikään hyvän mielen tarina Stefanin yksinäinen hyytävinä pakkaspäivinä tehty seikkailu ei siis ole. Mutta sen sijaan se on koukuttava, kaunis ja jännittävä. Tekstiäkään ei ole kovin paljoa, joten tämän jännittävän kirjan pariin voisi uppoutua vähemmänkin lukeva lapsi, joka kaipaa nopeatempoista tarinaa.

Ruusun salaisuus, (I rosens mitt, 2017)

Tammi, 2018

Kuvat: Ola Skogäng

Suom. Outi Menna

s.128

Mari Jungstedt: Viimeisen lampun loisteessa

 

kaksi poikaa viettää syyslomaa Gotlannissa. He lähtevät pyöräretkelle, eivätkä palaa. Komisario Anders Knutas kollegoineen aloittaa etsinnät. Aika kuluu, eikä poikia tunnu löytyvän millään. Anders ja Karin tuskailevat etsintöjen parissa, mutta joutuvat samalla miettimään omaa mutkikasta elämäntilannetta. Kun pojat viimein löytyvät, on aika käynnistää murhatutkimus.

"Veronika nousi pöydästä ja meni seisomaan ikkunan viereen ja alkoi tuijottaa ulos pimeään. Seinäkello näytti kolmea, ja pojat olivat edelleen kateissa jossain tuolla kylmän ja sateisen syysyön pimeydessä."s.36

Viimeisen lampun loisteessa on 16. osa Gotlanti -dekkarisarjasta.

Tämän sarjan pariin on kyllä vuosi toisensa jälkeen yhtä mukava palata. Tämäkin osa lunasti kaikki odotukset. Karinin ja Andersin elämässä tapahtuu koko ajan hurjan paljon, ja heidän elämää on kiinnostava seurata. Etenkin kun heillä on edessään isojen päätösten teko. Toki muidenkin hahmojen elämä kiinnostaa, mutta tällä kertaa toimittaja Johan Berg vaimonsa kanssa olivat hyvin pienessä roolissa. Näissä dekkareissa minulle tärkeämpää onkin tuttujen hahmojen kuulumiset kuin varsinainen juoni, eli murhat ja niiden ratkomiset. 

Viimeisen lampun loisteessa on kevyt, mutta jännittävä dekkari, jossa toimintaa, draamaa ja surullisia kohtauksia riittää. Nykypäivän tutkimuksien ohella käydään välillä kurkistamassa menneeseen, muinaisaarteista kiinnostuneen henkilön elämään.

Lapset rikosten uhrina tuo kirjaan väkisinkin surullisen vireen, mutta rikoksilla ei mässäillä Jungstedtin kirjoissa, ja kun kirjassa on niin paljon muutakin mietittävää, ei tämä rikos jäänyt mieltä painamaan tai tehnyt juonesta liian raskasta.

Viimeisen lampun loisteessa, (När den sista lampan lyser, 2021)

Otava, 2021

Suom. Katja Salmi

s.320

Viveca Sten: Syvissä vesissä

Kalaverkkoon sotkeutunut ruumis ajautuu rantaan Sandhamnissa. Thomas Andreasson, Nackan poliisista tutkii tapausta, mutta se vaikuttaa selvältä onnettomuudelta. Tapauksen tutkinta saa kuitenkin uutta puhtia alleen, kun sandhamnista löydetään toinen ruumis, joka sattuu olemaan merestä löydetyn sukulainen. Miten ihmeessä tapaukset liittyvät toisiinsa?

Thomas alkaa tutkia tapausta, ja saakin paljon apua lapsuudenystävältään, Nora Lindeltä. 

"Kontrasti kesä- ja talvikauden välillä ei kuitenkaan olisi voinut olla suurempi - kesällä saareen ahtautui pari kolmetuhatta mökkiläistä sekä satatuhatta satunnaista kävijää, talvella siellä ei liikkunut sadankahdenkymmenen vakituisen asukkaan lisäksi juuri ketään."s.19

Syvissä vesissä on ensimmäinen osa Sandhamnin murhat -dekkarisarjasta.

Päätin aloittaa miljoonan kesken olevan sarjan seuraksi myös tämän Sandhamnin murhat -sarjan. Uusien sarjojen aloittaminen on aina yhtä houkuttelevaa, kun taas sarjojen jatkaminen tuntuu olevan minulla vähän hitaampaa. 

Syvissä vesissä tarjoaa kauniin saaristomiljöön. On kesä, turisteja vilisee saaren täydeltä ja lapsia viedään uimakouluun harvase päivä. Ruumiita putkahtelee esiin yllättävän paljon, mutta väkivaltaa tai mitään muutakaan veristä tai raakaa ei kuvailla juuri lainkaan. Myös poliisityötä kuvataan yllättävän vähän. Tähän vaikuttanee se, että toinen kirjan päähenkilöistä ei ole poliisi lainkaan, vaan auttelee ystäväänsä muuten vain. 

Kirjassa on hyvin paljon päähenkilöiden elämän ja arjen kuvausta. Etenkin Noran elämään ja ajatuksiin päästään sukeltamaan perinpohjaisesti. Nämä asiat jättävät murhatutkinnan aika pieneen osaan, ja lopulta kun kaikki selvisi, olin hivenen hämmentynyt, sillä lukijalle ei juurikaan vihjailla mitään, ja loppuratkaisu tuli kuin puskista. 

Nora oli kuitenkin hahmona kiinnostava, ja saaristomiljöö kaunis ja hyvin kuvailtu, joten vaikka dekkarina tämä ei sinänsä koukuttanut, niin muuten kyllä. Uskonkin palaavani Sandhamniin vielä uudestaankin. 

Syvissä vesissä, (I de lugnaste vatten, 2008)

Crime Time

Suom. Outi Menna

s.461

Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä

 

Eneby on pieni kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa, ja jossa juoruista huolimatta säilytetään salaisuuksia. Hannah Lönn, ompelijatar Tukholmasta, saapuu kylään tätiään tapaamaan. Hän tempautuu heti kylän salaisuuksien ja draaman joukkoon, sillä kylässä tapahtuu murha. Eräs hieman liiankin avulias nainen, Asta Grankvist löydetään murhattuna, eikä Hannah voi olla puuttumatta selvitystyöhön, sillä jokaisella kyläläisellä tuntuu olevan asiasta jotakin tietoa. 

"Ja tuossa - suurella vadilla - oli kasapäin kuohkeita vaniljasydämiä. Ne olivat miltei hävyttömän suuria ja komeita, ja päällä oli reilusti tomusokeria. Vaniljasydämet oli leivottu suussa sulavasta voitaikinasta ja täytetty ihanan paksulla, keltaisella vaniljakiisselillä."s.32

Murha maalaisidyllissä johdattaa lukijan Ruotsiin 1950-luvulle.

1950-luvun asenteet, vaatteet, arki, ruoka, kaikki sulassa sovussa pääsevät esiin tässä dekkarissa, jossa pituutensa ansiosta ehditään kuvailla ihmisten elämää ja ajatuksia varsin runsaasti. 

Minua aina hiukan epäilyttää tarttua dekkariin, jossa sivuja on enemmän kuin 400. Jotenkin kaikki sitä pidempi tuntuu dekkareissa usein jaarittelulta. Tämän kirjan halusin siitä huolimatta lukea, sillä 50-luku ja maalaisidylli vetivät puoleensa. 

Päätähuimaavaa vauhtia ei ole luvassa, vaan murhaa selvitellään rauhalliseen tahtiin, tutustuen kyläläisiin ja mahdollisiin motiiveihin. Henkilöitä onkin valtavasti ja tietysti kaikki yhtälailla epäilyttäviä. 

Viihdyin kirjan parissa ja nautin sen verkkaisesta etenemisestä, arjen kuvaamisesta ja muodista. Tosin jos olisin tiennyt kuinka houkuttelevia herkkuja kirjassa syödään, olisin varautunut ja yrittänyt leipoa suussa sulavia vaniljasydämiä jo ennen kirjaan tarttumista, sillä houkutukselta ei voi välttyä kirjaa lukiessa. 

Murha maalaisidyllissä, (En sax i hjärtat, 2017)

Bazar, 2018

Suom. Ulla Lempinen

s.541

Mari Jungstedt: Näen sinut

 

Komisario Anders Knutas kollegoineen saa tutkittavakseen karmivan tapauksen, kun kolme nuorta opiskelijaa murhataan. 

On alkusyksy. Gotlanti on tyhjentymässä kesävieraista, mutta pieni opiskelijaporukka päättää lähteä mukavalle saariretkelle ennen kuin koulutyöt vievät taas kaiken ajan. 

Frida viettää saarella mukavaa päivää ystäviensä kanssa. Rannalla on lämmintä ja ihanaa. Hän torkahtaa ja herää painajaismaiseen näkyyn. Kaikki hänen ystävänsä ovat kuolleet, vain hän on elossa. 

"Lilla Karlsö näytti kaukaa katsottuna mystiseltä. Frida hengitti syvään ja ummisti tuulessa silmänsä. Tuntui jännittävältä ajatella, että he viettäisivät viikonlopun saaressa eristyksissä muusta maailmasta seuranaan vain satakunta lammasta, jotka laidunsivat rantaniityillä."s.25

Näen sinut on jo 15. osa Gotlanti -sarjasta.

15 osaa ei sinänsä ole dekkarimaailmassa mahdottoman suuri määrä, mutta tässä sarjassa päähenkilöt ikääntyvät melko vauhdilla, joten en tiedä kuinka pitkää sarjaa tästä enää kaavaillaan. Knutaksenkin lähenevää eläkeikää huomioidaan kirjassa useasti. Toivon kuitenkin, että sarja vielä jatkoa saisi ainakin muutamalla teoksella. Ainakin loppu jäi niin kiinnostavaan kohtaan, että lisää saisi mieluusti tulla. 

Monenlaista tähän kirjaan taas mahtui. Tunnelmallista saarimiljöötä, lampaita, kamalia parisuhteita, ahdistavia kohtaloita, murhia, arkielämää ja poliisityötä. Kaikkea sopivassa suhteessa. Etenkin jos lukijaa ei häiritse se, että poliisien, uhrien ja toimittajien yksityiselämä vie runsaasti tilaa tarinasta ja poliisien työtä ja murhien selvittelyä kuvataan hieman vähemmän. Itse pidän juuri tällaisesta. 

Näen sinut ei tosin ole mitenkään maailmaa mullistava teos. Se on aika perus dekkari, jonka murhaajankin kaiken lisäksi arvasi aikaisessa vaiheessa. Suuremmatkin aiheet käsitellään vauhdikkaasti. Mukavan nopeaa ja koukuttavaa luettavaa kuitenkin. 

Lue myös: aiemmat osat

Näen sinut, (Jag ser dig, 2019)

Otava, 2019

Suom. Taina Rönkkö

kannen suunnittelu: Sofia Scheutz Design

s.288

Kristina Ohlsson: Lasilapset

Billie muuttaa äitinsä kanssa uuteen taloon. Billie ei ole asiasta innoissaan, sillä hän joutuu muuttamaan kauemmas ystävistään, ja uusi talokin on kummallinen. Pian talossa alkaa kaiken lisäksi tapahtua todella kummallisia ja karmivia asioita. Talo ei tunnu haluavan heidän asuvan siellä. 

Billie alkaa selvittää ystäviensä Aladdinin ja Simonan kanssa talon historiaa, joka on kaikkea muuta kuin iloinen. 

"Billie laski piirrustukset pahvilaatikon alimmaisiksi ja peitti ne muilla tavaroilla. Hän ei pitänyt siitä, että talossa oli niin ilmiselviä jälkiä edellisistä omistajista. Äiti puhui siitä, että heidän piti saada elämälleen uusi alku, mutta miten mikään voisi tuntua uudelta näin vanhassa talossa?"s.14

Lasilapset on ensimmäinen osa nuorille suunnatusta Lasilapset -jännitystrilogiasta.

Lasilapset on jännittävä ja vauhdikas aloitusosa. Billie on tässä kirjassa pääosassa, ja Aladdin ja Simona hänen tukenaan ja apunaan. ilmeisesti trilogian seuraavissa osissa Aladdin ja Simona ovat pääosassa, kukin vuorollaan. 

Billie, Aladdin ja Simona on mukavan erilainen kolmikko. Billie ehditään esittelemään hyvin ja hänen ajatuksiaan ja luennettaan ehdittiin saada tarpeeksi esiin. Aina tällaisissa lyhyissä nuortenkirjoissa ei ehditä tutustumaan erityisen hyvin hahmoihin, joten olin iloinen, että nyt hahmosta sai kunnon käsityksen. 

Kirjassa on sopivasti vauhtia, hitaampia tutkimusvaiheita, joissa kuitenkin selviää uusia kiinnostavia asioita, sekä muita aiheita, jotka eivät johdata tarinaa eteenpäin, mutta tekee hahmoista uskottavia ja samaistuttavia. Kirjassa käsitellään lyhyesti esimerkiksi sitä, että Billie on menettänyt isänsä, ja nyt äiti on ehkä tavannut uuden miehen. 

Kirjassa on jännitystä, ja nuoremmista ehkä pelottaviakin kohtauksia. Lisäksi tunnelma on välillä synkkä, mutta myös mukavan kesäinen. Pieni paikkakunta, kesäiset vesisateet ja uimarannat tekivät tunnelman josta minä pidin. Kirjan etenemisestä tulee dekkarimainen olo, kun nuoret selvittelevät talon salaisuuksia. Loppu oli hyvin rakennettu ja jätti asioita sopivasti lukijan itsensä pohdittavaksi ja pääteltäväksi.

Lasilapset, (Glasbarnen, 2013)

WSOY, 2018

Suom. Pekka Marjamäki

Kansi: Sami Saramäki

s.203

Johan Theorin: Verikallio

Kevään tullen vanha merimies Gerlof Davidsson päättää lähteä vanhainkodista ja palata omaan kotiinsa. Gerlofin poissaollessa hiljaiseen naapurustoon on muuttanut uusia ihmisiä ja jopa rakennettu uusia luksusmökkejä. Yksi uusista asukkaista on vanhan mökin perinyt Per Mörner, joka muuttaa mökkiin. Perillä ei kuitenkaan ole helppoa, sillä toinen hänen lapsistaan on pahasti sairas ja lisäksi hänen omalaatuinen isänsä tarvitsee apua. Pian Per onkin suurissa ongelmissa, kun isän menneisyys alkaa kummitella. Onneksi vanha Gerlof on valmis auttamaan, vaikka se ei enää hänen terveytensä takia ole helppoa.

"Kun hän avasi silmänsä, hän huomasi suljetun portin vanhassa kivimuurissa. Portin takana oli pieni puutarha, ja puutarhan kellastuneella nurmikolla istui joku. Mies lepotuolissa."s.72

Verikallio on Öölanti -sarjan kolmas osa.
On taas vierähtänyt pitkä tovi viimeisimmästä lukemastani Theorinin kirjasta, mutta nyt oli aika palata Öölannin kauniisiin, hiljaisiin maisemiin.

Verikallion juoni ei etene vauhdilla. Kirjassa keskitytään pitkään hahmojen elämään ja arkeen. Päähenkilöinä toimivat kahden mökin asukkaat Per Mörner ja Vendela Larsson, joiden kautta tarinaa vuorotellen kerrotaan. Välillä ääneen pääsee myös Gerlof, mutta hänen roolinsa ei ole suuri.

Vaikka Verikallio on sarjan kolmas osa, ei sarjaa tarvitse lukea järjestyksessä. hahmot ovat jokaisessa kirjassa uudet, vaikka Gerlof onkin muista osista tuttu. Tarina ei jatku sarjamaisesti, ja muutenkin kirjoilla tuntuu olevan aivan omanlaisensa tyyli. Minäkin luin sarjaa hieman väärässä järjestyksessä vahingossa, mutta siitä ei ollut haittaa.

Verikallio on loistava kirja. Pidin siitä valtavasti. Teksti etenee sujuvasti, ja kaikkien henkilöiden arki on niin kiinnostavaa ja hyvin kirjoitettua, etten edes odottanut mitään murhia tai niiden selvittelyä, vaikka niitäkin juoneen mahtui. Theorin myös kuvailee maisemia ja luontoa elävästi. Sarjan tyyliin kuuluu myös kirjoittaa hieman sellaiseen tyyliin, että jotakin yliluonnollistakin saattaisi olla mukana. Niin tälläkin kertaa, sillä keijut ja peikot olivat läpi kirjan kantava teema.

Lue myös: Hämärän hetki ja Yömyrsky.


Verikallio, (Blodläge, 2010)
Tammi, 2011
Suom. Outi Menna
s.522

Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut

Astrid Lindgrenin rakkaimmat sadut on kokoelma, josta löytyy neljä tunnettua lastentarinaa. Kokoelmassa on Peppi pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Melukylän lapset ja Ronja, ryövärintytär.

Astrid Lindgrenin tarinat ovat minulle tuttuja lastenohjelmista, mutta ei niinkään kirjoista. Nämäkin kaikki tarinat luin nyt ensimmäistä kertaa. Melukylän lapsia lukuunottamatta kaikkien tarinoiden hahmot ja juonet olivat entuudestaan kuitenkin tuttuja. Melukylän lapset oli minulle vieras, sillä siitä en ole koskaan nähnyt tai kuullut mitään versiota. Halusinkin nyt tutustua näihin tunnettuihin tarinoihin.

Peppi Pitkätossu kertoo huvikumpuun yksin muuttavasta nuoresta tytöstä, jolla on hirmuiset fyysiset voimat. Peppi haluaa viettää iloista arkea, jossa tapahtuu paljon, ja sitä se myös on. Toki välillä Peppiäkin harmittaa, sillä aikuiset eivät aivan ymmärrä hänen tapojaan.

Peppi Pitkätossu koostui suhteellisen lyhyistä luvuista, joissa kaikissa oli oma pieni tarina. Osa jutuista on yllättävän arkisia, kuten puuhun kiipeämistä, tai lettujen paistoa, mutta välillä taas luvut kertovat hurjemmista tapahtumista, kuten rosvoista. Mitään pelottavaa jutuissa ei kuitenkaan ole, ja jopa rosvotarina muuttuu lähinnä hauskaksi. Arkisista aiheista huolimatta pepin tarina ei ole tylsä tai tavallinen, sillä Pepin voimat ja erikoinen elämäntilanne tekevät tarinasta kekseliään ja erilaisen. Pepin omaperäiset päähänpistot tekevät tarinoista myös yllättäviä.

Vaahteramäen Eemeli koostuu myös lyhyistä luvuista, joissa jokaisessa on oma tarinansa. Eemeli ei omista erikoisia kykyjä ja on muutenkin huomattavasti tavallisempi lapsi, joka elää perheensä kanssa. Tosin Eemeli päätyy hullunkurisiin tilanteisiin, sillä hän pitää metkujen tekemisestä.
Vaahteramäen Eemelin tarinat ovat hauskoja.

Melukylän lapset on myöskin pienistä tarinoista koostuva. Nämä tarinat olivat kaikkein tavallisimpia, sillä ne kuvailivat arkea ja tilanteita, joita oikeasti saattaisi tapahtua. Näissä jutuissa ei ollut mitään yliluonnollista tai muutenkaan mitään erityisen mahdotonta ja mielikuvituksellista. Melukylässä asuvat lapset yksinkertaisesti tekivät tavallisia asioita, keksivät leikkejä ja puuhailivat pienessä kylässä mahdollisia juttuja.

Ronja, ryövärintytär oli kirjan tarinoista ainoa, jossa oli yksi yhtenäinen tarina. kaikki luvut jatkoivat samaa tarinaa, jossa Ronja syntyy, kasvaa ja muuttaa ryövärien koko elämän. Tarina oli hyvin kirjoitettu ja sopii paremmin vanhemmillekin lukijoille, kuin kirjan muut tarinat. Kirjassa kuvaillaan upeasti erilaista, mielikuvituksellista maailmaa, josta löytyy myös runsaasti fantasiamaailman olentoja. Myös luonto ja kaikki vuodenajat kuvaillaan kauniisti. Tämä oli kirjan tarinoista myös pisin ja siihen pääsikin parhaiten uppoutumaan yhtenäisyytensä vuoksi.

Pidin eniten Ronja, ryövärintyttärestä. Muut kirjan tarinat olivat jo hiukan liian lapsellisia, vaikka kaikista löytyykin omat hyvät puolensa ja niitä oli ihan mukava lukea.


Yhteislaitos teoksista: Peppi Pitkätossu (1946), Vaahteramäen Eemeli (1963), Melukylän lapset (1950) ja Ronja, ryövärintytär (1981)
Kuvittanut: Ingrid Nyman, Björn Berg ja Ilon Wikland
WSOY
Suom. Peppi Pitkätossu, (Pippi Långstrump) Laila Järvinen
Vaahteramäen Eemeli, (Emil I Lönneberga) Aila Meriluoto
Melukylän lapset, (Alla vi barn I Bullerbyn) Laila Järvinen
Ronja, ryövärintytär, (Ronja rövardotter) Tuula Taanila
s.345

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

Marstrandin ulkopuolella, pienellä saarella tehdään kunnostustöitä. Eräästä kellarista löydetään ruumis, joka tunnistetaan 40 vuotta sitten purjehdusretkellä kadonneeksi Arvidiksi. Ruumis on säilynyt hyvin, mutta kaikkia ihmetyttää miten mies on päätynyt kellariin, muuratun seinän taakse. Karin Adler määrätään tutkimaan juttua, mutta juuri kun tapaus alkaa herättää kunnolla hänen mielenkiintonsa, käsketään tutkinta lopettaa, koska tapaus on vanhentunut. Erilaisten sattumien kautta Karin saa kuitenkin uusia johtolankoja tapauskesta ja jatkaa tutkintaa.

"Karinin olo oli helpottunut, kun hän lopulta lähti kotoa. Aivan kuin hän olisi jo pitkään kantanut raskasta reppua, tutkinut lopulta sen sisällön ja todennut, ettei siinä ollut mitään tarpeellista." s.44

Majakkamestarin tytär aloittaa rikostutkija Karin Adlerista kertovan dekkarisarjan.
Kirjan tarina kulkee kahdessa ajassa. Nykyajasta poiketaan välillä muistelemaan pieniä kohtauksia 60-luvulta.

Majakkamestarin tytär johdattaa lukijansa merimaisemiin, saaristoon, jossa lähes jokainen vastaantulija jaksaa pohtia veneitä, ja niiden malleja. Karin onkin siksi juuri sopiva rikostutkija paikkaan, sillä hän tietää veneistä, muuttaahan hän jopa asumaan omaan veneeseensä. Karinin yksityiselämässä nähdään nimittäin suuri muutos heti tässä ensimmäisessä osassa, kun hän eroaa kihlatustaan. Karinin ja muiden kirjan hahmojen yksityiselämää ruoditaan aika paljon, mutta se ei haittaa, sillä näitä tarinoita lukee mielellään. Karinin lisäksi etenkin Saran elämä kiinnosti, sekä Putten ja Anitan ihastuttava yhteinen etsiväleikki.

Kirjaan on punottu jos jonkinlaista kiemuraa, on salaisuuksia, yllätyksiä, etsintää, huijaamista, ja kaikkea muuta. Välillä varsinkin alussa tuntui, että kaikkea on jopa liikaa, sillä menin jo hiukan sekaisin runsaan hahmokatraan vuoksi. Loppua kohden oli jo helpompaa muistaa kaikki hahmot. Vaikka hahmoja ja kiemuroita riittää, ei kirja tunnu silti etenevän erityisen nopeasti. Tämä johtuu runsaista arkisista kohtauksiat, joissa moniin hahmoihin tutustutaan. Lopussa tuntui siltä, että osa kirjan tapahtumista käsiteltiin liian kevyesti, tai ettei niillä edes ollut tarinan kannalta mitään väliä.

Kirjan kauniiden merimaisemien, ja hyvin kirjoitettujen henkilöiden takia sarjan pariin palaa varmasti mielellään. Seuraavan osan rikoksetkin kuulostavat paljon kutkuttavimmilta, kuin tämän ensimmäisen.


Majakkamestarin tytär, (Fyrmästarens dotter, 2009)
Bazar, 2011
Suom. Anu Koivunen
s.340

Gabriella Ullberg Westin: Yksinäinen perhonen

Hudiksvallin pikkukaupunki saa ylleen lumipeitteen, kun lumimyrsky riehuu jouluaattona. Kuuluisan jalkapalloilija Måns Pedersenin vaimo Henna, odottaa lapsien kanssa miestään kotiin. Månsin on tarkoitus saapua joulupukkina lasten iloksi, mutta kun joulupukki viimein saapuu, ei se olekaan Måns. Joulupukilla on pahat aikeet, eikä perhe selviä joulusta ennallaan. Henna murhataan.
Murhaa alkaa selvittää juuri kaupunkiin takaisin muuttanut Johan Rokka, muutaman muun poliisin kanssa.

Yksinäinen perhonen on ensimmäinen osa murha Hudiksvallissa -dekkarisarjasta.
Joulu lähestyy ja tämä kirja vaikutti olevan juuri sopiva tähän hetkeen. Murha tapahtuu jouluaattona ja lunta sataa, mutta muuten kirjassa ei joulusta juuri puhuta. Kirjan hahmot eivät taida olla erityisen jouluihmisiä. Edessä onkin jälleen joukko dekkarihahmoja, joilla on paljon ongelmia, salaisuuksia ja suurimman osan ajasta synkkä mieli.

Yksinäinen perhonen on hyvä dekkari. Se on koukuttava ja nopealukuinen. Hahmojen elämästä paljastetaan sopivasti asioita, jopa sellaisia, että kiinnostus sarjan jatkoa kohtaan herää. Johan Rokka ja Janna Weissmann tuovat sarjaan varmasti vielä paljon järisyttäviä salaisuuksia, tapahtumia ja draamaa. Murhaajakin pysyi hyvin salassa. Juonen koukerot jalkapallon ja ravin parissa pitivät mielenkiintoa yllä, sillä ne toivat kuvioon paljon murhaajaehdokkaita.

Yksi haittapuoli kirjassa tosin oli. Pikkutarkkoja seksikohtauksia oli aivan liikaa ja ne tuntuivat turhilta. Muutamalla niistä oli ihan ymmärrettävä paikkansa, mutta sitten niitä vain tuli lisää ja niiden kuvailu tuntui vain pitenevän. Osa seksikohtauksista tuntui keskeyttävän luontevan juonen kulunkin, kun yhtäkkiä piti ruveta muistelemaan jotakin kauan sitten tapahtunutta panoa, tai Johan Rokan oli yksinkertaisesti pakko saada... Tämä nyt kuitenkin oli pieni murhe muuten hyvässä kirjassa.


Yksinäinen perhonen, (Ensamfjäril, 2014)
HarperCollins Nordic, 2016
Suom. Pirjo Lintuniemi
Kannen suunnittelu: Renee Lundvall
s. 415

Maria Lang: Kahdeksastoista Lucia-neito

Joulukuun 13. päivänä Luciat ja tiernapojat heräävät lähes yöllä ja aloittavat kierroksensa. He herättävät ihmisiä laulullaan ja tarjoavat kahvia, glögiä ja lusseleipiä. Monet saavat nauttia tästä ihanasta yllätyksestä. Myös Palmin pariskunta saa makuuhuoneeseensa glögiä tarjoilevan Lucian, mutta heidän neitonsa on jostain syystä hyvin hiljainen. Ilman lauluja tämä tarjoaa tarjottavansa ja lähtee. Lucian tarjoama glögi maistuu vain rouva Palmille, joka pian glögin juotuaan kuolee.
Hätääntynyt herra Palm soittaa rikoskomisario Christer Wijkille ja tämä saapuu selvittämään kummallista murhaa. Mutta kuinka hän voi löytää kadonneen Lucia-neidon kaikkien Lucioiden joukosta.

Luin kuusi vuotta sitten yhden Maria Langin kirjan, enkä ollut erityisen vaikuttunut. (Kuoleman aaria) Nyt kuitenkin halusin yrittää uudestaan. Tämä kirja kun sopii niin hyvin tähän joulun aikaan. Ja niinhän siinä kävi, että pidin tästä kirjasta kovasti.

Kahdeksastoista Lucia-neito on lyhyt ja nopea kirja, mutta se ehtii silti kertoa kaiken oleellisen. Kirjassa on sopivasti epäiltyjä, kuulusteluja ja hahmojen elämää. Lucian päivästä kerrotaan aika paljon ja kiinnostavasti. En ole koskaan viettänyt Lucian päivää, ja nämä perinteet ja jotkin tavat olivat täysin uusia juttuja minulle.

Christer Wijk tarkkailee, kuuntelee ja ottaa koppeja kaikesta mitä näkee ja kuulee. Niistä tiedon murusista hän sitten kokoaa yhteen ratkaisun, jonka kertoo hämmentyneille epäillyille. Toki Christerilläkin on apulainen, jotta hänenkään ei tarvitse yksin venyä joka paikkaan. Rikosetsivä Palle Davidsen on myös ahkerana kuuntelemassa epäiltyjä, jopa vapaa-aikanaan. Ei näistä päähenkilöistä kauheasti ehditty kertoa yksityiskohtia, mutta kiinnostavilta tyypeiltä vaikuttavat.


Kahdeksastoista Lucia-neito, (Vitklädd med ljus i hår, 1967)
Gummerus, 1968
Suom. Elsemaj Hurmerinta
s. 183

Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren: Piiri

Engelsfors on pikkukaupunki Ruotsissa. Kaupunki on synkkä, rähjäinen ja täynnä työttömyyttä. Ostoskeskus on lähes autio, eikä kukaan vaivaudu enää edes vaihtamaan sen lamppuja. Koulu kaupungissa sentään on, mutta pian sekin on täynnä synkkyyttä, sillä koulun vessasta löydetään yksi oppilaista kuolleena. Kuolemaa pidetään selvänä itsemurhana, eikä tapausta tutkita sen enempää.
Eräänä yönä, verikuun aikaan, kuudelle lukiolaistytölle selviää karmiva totuus. Kuolema ei ollut itsemurha, ja sama hirmuinen kohtalo saattaa olla edessä myös heille.
Tytöillä ei tunnu olevan mitään yhteistä, mutta silti heidän tulisi pitää yhtä. Heidän pitäisi pelastaa maailma, sillä he ovat Valittuja. Heidän on estettävä pahuuden pääsy Engelsforsiin, mutta onko jo liian myöhäistä?

Piiri aloittaa Engelsfors -trilogian.
Ajattelin kirjan alussa, että nyt päähenkilöitä on aivan liikaa, sillä kirjassa seurataan kuuden päähenkilön elämää. Minoo, Linnéa, Rebecka, Vanessa, Ida ja Anna-Karin ovat kaikki tavallaan kirjan päähenkilöitä. Heidän elämäänsä ja arkea seurataan vuorotellen lyhyinä pätkinä. Kirjan edetessä tosin kohtaukset sijoittuvat enemmän ja enemmän tilanteisiin, joissa he kaikki ovat paikalla. Jostain syystä Idan yksityiselämää ei käsitellä lainkaan, vaan hän on mukana ainoastaan yhteisissä kohtauksissa. Häntä pidetään hiukan erillään muusta porukasta ja hänestä saadaan paljastuksia aika harvakseltaan. Kaikki tytöt ovat keskenään hyvin erilaisia, ja kirja viekin lukijan monenlaisiin tilanteisiin päähenkilöiden kautta. Kun tyttöihin tutustuttiin enemmän, en enää ajatellut, että heitä olisi liikaa. Kaikki toivat kirjaan jotakin uutta, ja heillä kaikilla oli oma paikkansa ja tarkoituksensa.

Kirjan juoni ei etene kovin vauhdikkaasti. Välillä kuvaillaan pitkään tyttöjen elämää ilman, että varsinainen juoni kulkisi mihinkään. Pidin kuitenkin tyttöjen arkea sen verran mielenkiintoisena, ettei kirjan lukeminen ollut tylsää edes silloin, kun pahuutta vastaan taistelu oli tauolla. Eniten minua jännitti kirjaa lukiessani päähenkilöiden kohtalot. Kirjailijat aloittivat niin vauhdikkaasti päähenkilöiden tappamisen, että pelkäsin koko kirjan ajan, että kuka on seuraava. Karmiviksi tarkoitetut noituuskohtaukset sen sijaan eivät saaneen aikaan kylmiäväreitä, vaikka tuolit leijailivat, tummat hahmot ilmestyivät sinne tänne ja monia epäilyttäviä hahmoja esiteltiin.

Oma suosikkini hahmoista oli ehdottomasti Minoo, sillä hän tuli läheisimmäksi kirjaharrastuksensa kanssa. Muutenkin minulle jäi sellainen tunne, että hän oli eniten kirjan päähenkilö, vaikka toki kaikkia muita esiteltiin ainakin lähes yhtä paljon.

En tiedä mitä odottaa seuraavalta osalta. Toivottavasti tyttöjen elämistä keksitään tarpeeksi mielenkiintoisia asioita, sillä jos juoni etenee yhtä hitaasti, kaipaan tarpeeksi toimintaa edes päähenkilöiden elämissä, jotta kiinnostus riittää lukea trilogia loppuun.


Piiri, (Cirkeln, 2011)
Basam Books, 2012
Suom. Riie Heikkilä
Kansi: Pär Åhlander
Kannen kuvitus: Kim W. Andersson
s. 574

Anna Jansson: Vaitelias jumala

Nuorempi konstaapeli Maria Wern saa työtovereineen selvitettäväksi karmaisevan murhan. Keskeltä harvaan asuttua aluetta löytyy miehen ruumis, joka roikkuu hirtettynä puussa. Paljon muutakin puusta roikkuu, eikä mieskään ole ainoastaan hirtetty. Kyseessä on päivänselvä murha ja kaikenlisäksi hyvin tarkkaan suunniteltu ja toteutettu rituaalimurha. Murha halutaan selvittää nopeasti, joten paikalle kutsutaan avuksi myös professori Morgan Höglund, joka tietää paljon pohjoismaisesta mytologiasta, johon rituaalimurha vahvasti liittyy.
Marian murhatutkimuksia hankaloittavat arjen mutkikkuudet ja törkeä esimies, joka ei anna arvostusta naisille.

Vaitelias jumala aloittaa Maria Wern -sarjan.
odotin tältä sarjan aloittajalta paljon, sillä aihe oli milenkiintoinen, mytologiaa, ja rituaalimurhia.
Murhatutkimukset pysyivätkin kiinnostavina, kun mukana pyöri tietoiskuja heittelevä professori. Myös Marian elämää koskevat mutkat olivat kiinnostavaa luettavaa, vaikka aika paljon tässä ensimmäisessä osassa vasta pohjustellaan. Kovin paljoa tähän pieneen kirjaan kun ei voinut mahduttaa, jotta itse murhillekin jäisi sivutilaa.

Mielestäni murhien selvittely ei nyt edennyt erityisen salaperäisesti, eikä kiinnostavasti. Vauhti oli niin nopea, ja väkisin tungettiin epäiltyjä Marian tielle. Nämä epäilyt tulivat aina ihan puskista ja päättyivät aivan yhtä nopeasti. Maria huomasi jonkin asian, joka selkeästi liittyi murhaan ja heti hänellä oli omasta mielestään syyllinen edessään. Muutenkin tuntui hitusen epäuskottavalta koko murhaajan metsästys, sillä kohtauksia vilahteli lyhyesti ja nopeasti ja sattumia oli liikaa.

Epäilyttää tarttua seuraavaan osaan, sillä kiinnostavinta tässä oli mytologia, jota sitten taas seuraavassa osassa tuskin enää käsitellään, kun on uudet murhat ja kuviot. Pientä kiinnostusta Marian tuleviin koitoksiin kuitenkin heräsi, joten saatan tämänkin sarjan pariin palata. Maria vaikuttaa henkilönä niin kiinnostavalta ja tässä kirjassa heräteltiin aika paljon ajatuksia siitä miten hänen elämänsä saattaa jatkua. Sitä paitsi hyvin usein olen alkanut pitää dekkarisarjoista vasta toisessa osassa, kun hahmojen elämiin päästään paremmin tutustumaan.

Kirjankansibingoon sijoitan kirjan kohtaan puu.


Vaitelias jumala, (Stum sitter guden, 2000)
Gummerus, 2002
Suom. Jaana Nikula
s. 269

Mari Jungstedt: Pimeys keskellämme

Gotlannissa on meneillään paljon kesätapahtumia, ja väkeä riittää. Almedal-viikko, sekä Gotland runt -purjehduskisa, tuovat mukanaan väkeä ympäri maata. Kesken parasta kesäsesonkia rannalta löydetään murhattu mies. Väkivaltaa on käytetty reilusti, ja ruumiin asettelu viittaa siihen, että murhaajalla on jotakin sanottavaa. Komisario Anders Knutas, joka jälleen kamppailee murheellisten yksityisasioidensa parissa, ryhtyy selvittämään tapausta vauhdilla kollegoidensa kanssa. Mutta ehtivätkö he saada murhaajan kiinni, ennen kuin joku muu joutuu hänen uhrikseen.

Pimeys keskellämme on neljästoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Murhaa selvittelee poliisien ohella tälläkin kertaa Johan berg, toimittaja joka tuntuu välillä löytävän enemmän johtolankoja, kuin poliisit. Tässäkin kirjassa hän pääsi kuvaajansa kanssa erilaisten sattumusten kautta johtolankojen jäljille. Oli kyllä hyvä, että muutamassa sarjan osassa Johan pysyi hiukan poissa, jotta nyt hänen saavutuksensa tuntuvat taas tuoreelta idealta.

Maisemia on kehuttava tämänkin osan kohdalla. Saaristo, maaseutu, lähes jokaisen pihalla kuoputtelevat kanat ja pörröiset lampaat tekevät kirjasta minulle mieluisen. Luomuviljely, purjehdus ja maalaus toivat myös kirjaan kaunista ja valoisaa tunnelmaa, vaikka kirjan juonessa oli toki surullinen kääntöpuolensakin. Nimittäin rasismi, väkivalta, kiusaaminen, alkoholismi, valehtelu ja velat pyörivät vahvasti mukana. Kaikesta kantaaottavasta tekstistä ja ikävistä aiheista huolimatta, Jungstedtin kirjoista tulee lopulta hyvä ja kesäinen  olo, niin myös tästä.


Pimeys keskellämme, (Ett mörker mitt ibland oss, 2018)
Otava, 2018
Suom. Emmi Jäkkö
s. 320

Mari Jungstedt: Toiset kasvot

Gotlannissa heräillään uuteen turistikauteen, kun pienestä Ljugarnin kylästä löydetään kesämökillään surmattu Henrik Dahlman. Media on heti kiinnostunut tapauksesta, sillä Dahlman on kuuluisa taiteilija ja kaiken lisäksi tekotapa on vähintäänkin kiinnostava. Ruumis löydetään alasti ja sidottuna sängystä. Anders Knutas kollegoineen yrittää selvittää tapausta, mutta kauhukseen he saavat toisen lähes samanlaisen tapauksen tutkittavakseen. Onko liikkeellä sarjamurhaaja?

Toiset kasvot on kolmastoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Kirjassa pyöritellään jälleen rikoksien ohella runsaasti Knutaksen henkilökohtaista elämää. Välillä tutkimukset tuntuvatkin hänen kohdallaan jäävän kaiken muun jalkoihin ja loppuratkaisu saapuu ilman sen kummempia tutkimuksia ja poliisityötäkin. Tällä kertaa Knutaksen keksimä ratkaisu tuntui tulevan liian helposti. Minä en ainakaan nähnyt yhtäkään syytä, miksi hän edes etsi sellaisia tietoja, mitä kautta hän keksi syyllisen. Noh en minä toki olekaan poliisi.

Murhaajan näkökulma kirjaan oli tällä kertaa myöskin omasta mielestäni kummallinen. En saanut otetta siitä mitä varten hän päätyi murhaajaksi. Tai varsinkaan sellaiseksi murhaajaksi, joksi hän päätyi. Menneiden muistelu tuntuikin siksi irralliselta tarinalta, joka ei periaattessa edes liity mihinkään.

Mutta, mutta...Nautin silti tämän kirjan lukemisesta. Maisemat, tunnelma ja sujuva kerronta pitävät otteessaan ja murhaajaa saa jännittää loppuun asti. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin arkinen kerronta hahmojen elämästä. Johan ja Emmakin palasivat taas tähän kirjaan, vaikka viimeisessä heitä ei näkynyt. Toki Johanin ei tarvitsisi ihan jokaiseen murhatutkimukseen päästä mukaan niin konkreettisesti, mutta mitäpä tuosta. Ihan kelvollinen dekkari jälleen, vaikka sarja onkin edennyt pitkälle.

Lue myös: Kesän kylmyydessä, Meren hiljaisuudessa, Saaren varjoissa, Muurien kätköissä, Aamun hämärissä, Kevään kalpeudessa, Hiljaisuuden hinta, Vaarallinen leikki, Neljäs uhri, Viimeinen näytös, Joka yksin kulkee ja Kullan kallis.


Toiset kasvot, (Det andra ansiktet, 2016)
Otava, 2017
Suom. Emmi Jäkkö
s. 365

Karin Alvtegen: Tuntematon

Sibylla elää ilman yhteiskunnan tukea. Hän vaeltelee yksin ilman kotia tai muita elämän perusmukavuuksia. Välillä hän kuitenkin haluaa hemmotella itseään kuumalla kylvyllä ja maistuvalla lounaalla ja silloin on käytettävä kekseliäisyyttä, jotta voi välttyä myymästä itseään saadakseen haluamansa.
Sibyllan itsekseen viettämä rauhaisa elämä muuttuu vauhdilla, kun hän sattuu olemaan väärässä paikassa, hetkellä, jolloin eräs mies murhataan. Sibyllan syyksi saadaan pian laitettua monia murhia, sillä Sibylla on helppo kohde. Hänhän on koditon sekopää.

Tuntematon rakentuu nykypäivän kuvauksen lisäksi Sibyllan lapsuuden ja nuoruusaikojen muistelusta. Alkupuoli kirjasta tuntui olevan enemmän rakennettu tämän nuoruuden muistelun ympärille ja loppupuoli sitten taas oli enemmän murhien selvittelyä. Murhien selvittely kävi kuitenkin niin vauhdikkaasti, että tärkeämpään rooliin jäi Sibyllan oma elämä, etenkin nuoruusvuodet.

Sibylla on hahmona mielenkiintoinen ja hänen nuoruudesta ja aikuisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä oli kiinnostavaa lukea, vaikkakin aihe oli surullinen. Kirjan edetessä, ei enää kovin ihmetyttänyt Sibyllan valinta elää oman onnensa nojassa. Sen sijaan murhat jäivät kaiken muun varjoon, eikä niistä jäänyt mitään mielenkiintoista mieleen. Etenkin kun loppuratkaisu kävi turhan vauhdikkaasti.

Murhatutkinnan kannalta kirja oli yksi niistä, jossa poliisit ovat lähes idiootteja, eivätkä selvästi pysty oikein mihinkään, jolloin syyllisen itsensä on otettava ohjat käsiinsä ja selvitettävä murhat putsatakseen maineensa.


Tuntematon, (Saknad, 2000)
WSOY, 2003
Suom. Jaana Nikula
Päällys: Jussi S. Karjalainen
s. 280

Mikael Bergstrand: Sumua Darjeelingissa -ja teetä

Göran Borg on palannut Ruotsiin, mutta työ ja elämä ei maistu, sillä ajatukset ovat edelleen Intiassa. Mindfulness -istunnoissa terapeutti yrittää esittää hyviä tapoja saada Intia pois ajatuksista ja Göran päättää yrittää. Hän tapaa vanhat ystävänsä ja yhden uudenkin. Uudesta tuttavuudesta tuleekin nopeasti loistava ystävä, jonka kanssa juttua tuntuu riittävän. Hetkellinen hyvänmielen aalto, ei riitä pitämään Intiaa pois mielestä. Göranin paras ystävä, intialainen Yogi on siirtänyt häitään, mutta Göran päättää lähteä siitä huolimatta tapaamaan ystäväänsä ja saakin todeta, että häiden siirron takana on suuria ongelmia. Göran ja Yogi päätyvät selvittämään pieleen menneitä asioita ja joutuvat seikkailuun, joka johdattaa heidät Darjeelingin teeviljelmille saakka.

Göran ja Yogi ovat ilmeisesti seikkailleet ennenkin yhdessä. Delhin kauneimmat kädet -kirja on kuitenkin itselläni lukematta. Päädyin lukemaan Sumua darjeelingissa -ja teetä -kirjan sen kauniin nimen takia. Kirjassa mainittiin toistuvasti parivaljakon aiemmat seikkailut, mutta ei se häirinnyt tämän kirjan lukemista.

Sumua Darjeelingissa -ja teetä on oikein mainio kirja. Hauska, vauhdikas ja kiinnostava. Darjeelingin maisemat ovat kuvattu kauniisti ja teeviljelmille sijoittuva tarina on mielenkiintoinen teen ystävälle.
Kirjassa seikkailtiin kyllä paljon muuallakin, kuin Darjeelingissa ja Intian kuhisevat kadut ehtivät maaseudun lisäksi tulla tutuiksi. Kaiken seikkailun keskellä hahmot ehtivät pysähtyä nauttimaan herkullisista intialaisista ruuista ja kuuntelemaan läksytystä sukulaisilta. En haluaisi Intiaan matkustaa fyysisesti, mutta tämä mielikuvitusmatka monipuoliseen maahan on loistava. Göranin ja Yogin aiempi seikkailu alkoi kiinnostaa kovasti, vaikka en usko, että se yltää aivan näin hyväksi kirjaksi, sillä tässä oman lisän toi tosiaan kiinnostus teehen ja Darjeelingiin.

Itse juoni onkin sitten mitä mielikuvituksellisin. Göran ja Yogi päätyvät kerta toisensa jälkeen kummallisiin tilanteisiin ja tapaavat hulvattomia ihmisiä. Ei ehkä ihan yhtä hulvattomia kuin kaksikko itse, mutta kuitenkin. En yhtään ihmettele tarinan edetessä, miksi Göran tylsän arkensa keskellä haikailee takaisin Intiaan Yogin luo, sillä samalla sekunnilla, kun hän astuu Intiaan alkaa vauhdikkaat, jopa vaaralliset seikkailut.


Sumua Darjeelingissa -ja teetä, (Dimma över Darjeeling, 2013)
Bazar, 2015
Suom. Sanna Manninen
s. 391

Johan Theorin: Hämärän hetki

1970-luvun alussa Jens katoaa Pohjois-Öölannissa jättämättä jälkeensä yhtäkään johtolankaa. Poliisit, perhe ja vapaaehtoiset etsivät pikkupoikaa kaikkialta, mutta pojasta ei näy jälkeäkään. Niimpä poliisit toteavat pojan varmasti kävelleen sankassa sumussa merelle ja hukkuneen. Pojan äiti Julia ei usko tätä teoriaa, eikä pääse yli poikansa katoamisesta.
kaksikymmenta vuotta myöhemmin Julia saa soiton Öölannista. Hänen isänsä Gerlof pyytää tätä palaamaan Öölantiin, sillä hän on saanut pienen vihjeen Jensistä ja 70-luvun tapahtumista, jotka hän nyt haluaa yhdessä Julian kanssa selvittää.

Hämärän hetki on taidokkaasti kirjoitettu. Nykypäivä ja menneisyys kulkevat sulavasti rinnakkain läpi kirjan. Eläkkeellä oleva merikapteeni Gerlof Davidsson on minulle aiemmin tuttu hahmo Theorinin Yömyrsky kirjasta. Yömyrsky tekikin minuun suuren vaikutuksen, kun sen aikaisemmin luin, joten odotukset tätä kirjaa kohtaan olivat suuret. Osan odotuksista tämä Hämärän hetki lunastikin. Aivan yhtä upea tämä ei kuitenkaan ollut. Hämärän hetki on hieman tavanomaisempi ja arkisempi tarina kuin Yömyrsky, jossa kummituksista puhuttiin paljon. Hämärän hetkessäkin onneksi oli kuitenkin omat kummituksensa, sillä ne sopivat näihin maisemiin erinomaisesti.

Hämärän hetki on jännittävä ja loppuratkaisu yllättävä. Tapahtumat sijoittuvat Öölantiin pieneen Stenvikin kylään ja sitä ympäröiville nummille, jossa pieni Jens poikakin katosi sumuun. Tälläisten hiljaisiin ja salaperäisiin saaristomaisemiin sijoittuvien kirjojen lukeminen on lähes aina mukavaa ja niin oli tälläkin kertaa. Pienessä kylässä ei asu montaa asukasta ja näin aikaan saatiin taas jännittävä salaisuuksien ja tarinoiden täyteinen tapaus.


Hämärän hetki, (Skumtimmen, 2007)
Tammi
Suom. Outi Menna
Ulkoasu: Anders Carpelan
s. 429

Henning Mankell: Nimeltään Tea-Bag

Runoilija Jesper Humlinin elämä on tilanteessa, jossa kaikki vaativat häneltä jotakin, jota hän ei halua tehdä. Tyttöystävä haluaa lapsen, kustantaja haluaa rikosromaanin ja vanha tuttu haluaa hänen pitävän kirjoituskurssia maahanmuuttajille. Humlinin äitikään ei helpota poikansa tilannetta omalaatuisella käytöksellään.
Hiukkasen pinnallista elämää elävä Humlin saa kokea suurimman seikkailunsa, kun hän tutustuu kirjoituskurssinsa pakolaisiin. Kolme hyvin erilaista naista. Jokaisella oma surullinen tarina kerrottavanaan.

Nimeltään Tea-Bag etenee sujuvasti. Se on kirja pakolaisista, jotka joutuvat elämään maan alla pysyäkseen turvassa. Kirjassa kerrotaan kolmen pakolaisnaisen tarinat, Tea-Bagin, Tanjan ja Leylan. Kaikkien tarinat kulkevat Jesper Humlinin tarinan ohella ja vaikka kaikkien näiden kolmen tytön tarinat ovat surullia ja synkkiä, ei ikävillä tapahtumilla mässäillä liiaksi. Uskon lukijoiden ymmärtävän ilman rautalangasta vääntämistäkin mitä kirjan päähenkilöt pakomatkoillaan joutuvat kokemaan ja millaista elämää he sitä ennen joutuivat elämään.

Jesper Humlin on hahmona mielestäni aika saamaton. Hän ei saa kirjassa ääntään kuuluviin ketään vastaan. Mies ajelehtii elämässään eteenpäin ja yrittää sanoa vastaan monelle, mutta kukaan ei tunnu kuuntelevan. Kirjan päätyttyä jäin pohtimaan, saisiko mies otettua itseään niskasta kiinni ja kirjoitettua haluamansa kirjan.

Nimeltään Tea-Bagia lukiessa huomaa, että Mankellilla oli kirjoittaminen hallussaan ja pidin tästä kirjasta juurikin tuon loistavasti etenevän kirjoituksen takia. On myös mukava lukea kirjaa maahanmuuttajista, ilman että kirjailija saarnaa lukijalle liiaksi. Välillä tässäkin kirjassa repsahdettiin kehumaan maahanmuuttajia omien kansalaisten kustannuksella, mistä en erityisemmin pidä, mutta tätä ei onneksi oltu viljelty kirjan täydeltä. Olen sitä mieltä, että muita voi kehua muutenkin kuin muita haukkumalla. Esimerkiksi tässä kirjassa monesti kehuttiin kuinka maahanmuuttaja löytää taksikuskina heti perille, kun taas ruotsalaiskuski ei sitten millään, tai kuinka maahanmuuttajat arvostavat ruotsalaista runoutta, kun taas ruotsalaiset lähinnä uhoavat vetävänsä turpaan, jos ei heti runoa ymmärrä. Jos tälläiset asiat unohdetaan niin kirja oli oikein hyvä ja antoi ajattelemisen aihetta.


Nimeltään Tea-Bag, (Tea-Bag, 2001)
Otava, 2004
Suom. Laura Jänisniemi
s. 379
Kansi: Timo Numminen

Mari Jungstedt: Kullan kallis

Sanna Widding on kiintöistövälittäjä, joka on saanut tehtäväkseen myydä upean vanhan maatalon. Talon omistajaperheessä ei kaikilla kuitenkaan ole samat suunnitelmat talon myymisestä ja heidän kesken syntyy riitaa. Sanna löydetään pian kuolleena ja Anders Knutas kollegoineen saapuu selvittämään tapausta. Onko perheriita kenties karannut käsistä? Hyvin pian käy ilmi, että murhaajalla on kiikarissaan muitakin, kuin Sanna Widding.

Kullan kallis on kahdestoista osa Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Kullan kallis sijoittuu upeisiin maisemiin. Vanha maatalo ja sitä ympäröivä luonto lampaineen kuulostaa paikkana ihastuttavalta. Kevät on saapumassa ja viimein Knutasta pitkään vaivannut tapaus, jonka käsittely aloitettiin jo sarjan alkumetreillä taitaa olla loppuunkäsitelty. Ainakin toivon niin edelleen, vaikka olen moneen kertaan saanut pettyä, kun tapaus on aina vaan uudestaan kaivettu esille. Onneksi tässä kirjassa tapaus oli jo pienessä roolissa.

Gotlanti -sarja on edennyt jo pitkälle, eikä tuttua Johan Bergiä perheineen enää kirjassa esiinny, kuin Knutaksen muistellessa tätä. Olen jo muutamia kertoja pohtinut vieläkö sarja jaksaa pitää tämän lukijan otteessaan, kun enää en ole siitä läheskään niin innoissani kuin ensimmäisistä osista olin. Pohdinnoistani huolimatta tartun varmasti myös seuraavaan osaan. Näissä kirjoissa on kuitenkin jokaisessa hyvä tunnelma ja kauniit maisemat.

Kullan kalliin juoni eteni tuttuun tyyliin. Muisteltiin vanhaa, päästiin lukemaan murhaajan ajatuksista, ja seurattiin tuttujen, sekä uusien hahmojen liikkeitä. Osa juonen salaisuuksista oli aika ennalta-arvattavia, mutta ihan mielenkiintoinen juoni tässäkin loppujenlopuksi oli.


Kullan kallis, (Den man älskar, 2014)
Otava, 2016
Suom. Emmi Jäkkö
s. 351