sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Carlos Ruiz Zafón: Henkien Labyrintti


Daniel Sempere on jo aikuinen mies, kun eletään 50-luvun loppua. Hän elää rauhallisesti perheensä kanssa työskennellen Sempereiden kirjakaupassa. Rauhallinen perhe-elämä ei kuitenkaan jatku pitkään, sillä Barcelonaan saapuu upea nainen mukanaan synkkiä salaisuuksia ja vaarallinen tehtävä, johon Sempereiden perhe sotkeutuu.
Alicia Gris on saapunut Barcelonaan työtoverinsa kapteeni Vargasin kanssa. He yrittävät selvittää rikkaan ministeri Vallsin katoamista. Tutkimuksien yhteydessä he saavat selville liian arkaluontoisia asioita ja tietävät olevansa suuressa vaarassa. Liian moni tuntuu kantavan kaunaa kieroa Vallsia kohtaan, jopa kiltti Daniel Sempere janoaa kostoa.

Henkien labyrintti on neljäs kirja Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjasta.
Tätä kirjaa olen odottanut, enkä varmasti ole ainoa. Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarja sai viimeinkin päätöksen. Salaisuudet ja mysteerit paljastuivat ja aiempien osien tarinat yhdistyivät.

Joskus olisi mukavaa lukea koko sarja uudestaan, sillä en pysty muistamaan läheskään kaikkea aiempien osien tapahtumista. Kirjojen henkilöt palautuivat aika nopeasti mieleen tätä kirjaa lukiessani, mutta ongelmia tuotti muistaa miten kaikki he ovat liittyneet toisiinsa jo aikaisemmin.
Hahmoja onkin aika paljon ja lisää tuli myös tässä kirjassa, joten muistettavaa riittää.

Henkien labyrintti on onnistunut päätös upealle sarjalle. Pidin kirjasta paljon. Tuttu sumuinen ja synkkä Barcelona ja mystinen unohdettujen kirjojen hautausmaa tarjosi jälleen koukuttavan ja kauniin ympäristön kirjan tapahtumille. Uusi tärkeä hahmo Alicia Gris sopikin kuvaan täydellisesti.

Tässä kirjassa oli mukana runsaasti toimintaa, juonittelua ja tietysti rakkauden tuskaa. Pidin myös kirjan lopetuksesta, jossa päästään jo vuoteen 1992. Sempereiden suku jatkuu, eikä unohdettujen kirjojen hautausmaa unohdu.


Henkien labyrintti, (El laberinto de los espíritus, 2016)
Otava, 2017
Suom. Antero Tiittula
s. 956

torstai 12. lokakuuta 2017

J.K. Rowling Harry Potter ja Azkabanin vanki


Harry Potterin kesäloma loppuu kauhistuttaviin uutisiin. Vaarallinen velho Sirius Musta on päässyt pakenemaan tarkkaan vartioidusta Azkabanin vankilasta. Tylypahkaan pitäisi kaikesta huolimatta voida palata turvallisin mielin, sillä vartiointia on parannettu ja jopa Azkabanin hirvittävät vartijat, ankeuttajat ovat kutsuttu paikalle.
Harry ei ole tyytyväinen lukukauden alkuun. Häntä yritetään pitää Koulun turvassa, eikä hän pääse mukaan kaikkiin hauskuuksiin, joihin muut oppilaat saavat osallistua. Ilmassa leijuu nimittäin epäilys, että Sirius Musta on palannut Harry Potterin takia ja haluaa tämän nyt käsiinsä hinnalla millä hyvänsä.

Harry Potter ja Azkabanin vanki on kolmas osa Harry Potter -sarjasta.

Tämä sarja tuntuu muuttuvan kiinnostavammaksi kirja kirjalta. Uusia mielenkiintoisia ja loistavasti suunniteltuja hahmoja tulee sarjaan kokoajan lisää. Samalla vanhat tutut hahmot tulevat entistä paremmin tutuiksi. Odotankin innolla mitä kaikkea uusista ja vanhoista hahmoista kerrotaankaan sarjan edetessä. Suosikkinani pysyy edelleen Hagrid.

Azkabanin vanki on kahteen ensimmäiseen osaan nähden huomattavasti vakavampi kirja, välillä jopa surullinen. Menneisyydestä ja ihan nykypäivästäkin löytyi surullisia tarinoita ja kovin paljon epäoikeudenmukaisuutta. Harry, Ron ja Hermione ovat onneksi hahmoja jotka pitävät pään kylmänä ja yrittävät parantaa tilannetta.

Olen jo täysin koukussa näihin Potter kirjoihin ja aion jatkaa sarjan lukemista pikkuhiljaa. Seuraava osa odottaakin jo hyllyssä. Näihin kirjoihin on luotu niin monipuolinen maailma, ettei näitä voi millään lukemattakaan jättää.



Harry Potter ja Azkabanin vanki, (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, 1999)
Tammi, 2000
Suom. Jaana Kapari
s. 456

lauantai 7. lokakuuta 2017

Laurent Gaude: Montepuccion aurinko


Kuumana elokuun päivänä vuonna 1875 Luciano Mascalzone palaa kotikyläänsä Montepuccioon. Luciano on katkera vietettyään vankilassa viimeiset viisitoista vuotta. Määrätietoisena hän kulkee pienen kylän läpi aasinsa selässä ainoana tarkoituksenaan kohdata nainen, jota hän on niin monesti ajatellut vuosien aikana. Filomena Biscotti on nainen, jonka hän aikoo ottaa omakseen ennen kuolemaansa, jonka hän tietää saapuvan pian. Tästä kohtaamisesta syntyy Scortan suvun ensimmäinen jäsen, Rocco. Rocco jatkaa sukuaan ja Scortat ovat pian pienessä kylässä pelättyjä, mutta myös kyläläisten hyljeksimiä.

Pieni Montepuccion kylä tuntuu pysyvän täysin samanlaisena, pysähtyneenä, vaikka uudet sukupolvet syntyvät, elävät ja kuolevat pois. Oliivit kypsyvät paahtavassa auringossa ja tupakka myy hyvin. Scortat kamppailevat lähtemisen halun kanssa. Halu poistua jonnekkin aivan muualle on kova, mutta siitä huolimatta kylä pitää heitä otteessaan.

Montepuccion aurinko on kaunis kuvaus perheestä, joka pitää yhtä tilanteessa, kuin tilanteessa. Minusta kirja oli kauniisti kirjoitettu. Yksinkertainen, mutta kaunis kieli teki kirjasta helppolukuisen ja aidon. Italia oli läsnä kokoajan, vaikka pääasiassa kirjassa kerrottiin kokoajan Scortan suvusta.

Kyläläisten hyljeksintä näkyi taustalla. Kyläläisten esittely jätettiin hyvin pieneen rooliin kirjassa. Tämä teki heistä lukijalle kasvottomia ja etäisiä. Se sopi tähän kirjaan, sillä sellaisia he Scortan sukua kohtaan olivat.


Montepuccion aurinko, (Le soleil des Scorta, 2004)
Bazar, 2006
Ensimmäinen painos ilmestyi nimellä Kirottu suku
Suom. Anna-Maija Viitanen
s. 267