Karin Erlandsson: Kukistaja

 

Silmäterän etsinnät jatkuvat. Tällä kertaa se johdattaa Mirandan ja Sirkan Läntiselle alueelle, jossa pellot valtaavat alaa, ja maanviljely on tärkein elinkeino. Se on myös paikka, jossa kuningattaren kaupunki sijaitsee. Mirandan ja Sirkan on toivuttava viimeisimmistä koettelemuksistaan, mutta taistelu ei vielä ole ohi. 

"Täältä ylhäältä ei näe helmiä eikä lyhtyjä, mutta värit leijuvat kaupungin yllä kuin tilkkutäkki, jossa kaikki sävyt sulautuvat toisiinsa. Aivan kuin seisoisin sateenkaaren toisessa päässä."s.73

Kukistaja on Taru silmäterästä -sarjan neljäs ja viimeinen osa.

Kirja vie lukijansa Läntiselle alueelle, joka on täynnä peltoja. Lempeiden asukkaidensa, maanviljelyn ja mukavan elämänasenteen takia tämä Läntinen alue nousi omaksi lempparipaikakseni kaikista sarjassa esitellyistä alueista. 

Lempeämmistä hahmoista ja mukavasta elämäntyylistä huolimatta meno tälläkin alueella muuttuu hyvin nopeasti Mirandan ja Sirkan seikkailuksi, joka tempaisee heidät jälleen hurjiin, vaarallisiin ja haikean surullisiin tapahtumiin. 

Kukistaja on upea päätös kauniille sarjalle, jonka laatu on pysynyt loistavana jokaisessa osassa. Sarja on sadunomainen tarina ihmisistä, jotka kaipaavat niin kovasti, että ovat valmiita jättämään aivan kaiken taakseen. Mitä kaikkea on menetettävä ennen kuin huomaa, että se mitä jo on, onkin tarpeeksi? Tätä aihetta käsitellään monenlaisten hahmojen kautta, eikä kaikille ole luvassa onnellista loppua. 

Kukistaja, (Segranen, 2019)

S&S, 2020

Suom. Tuula Kojo

Kansi: Sami Saramäki

s.304

Karin Erlandsson: Vuorikiipeilijä

 

Miranda, Sirkka ja Lydia ovat selvinneet pohjoisen satamakaupungin koettelemuksista, mutta vaara ei ole vielä ohi. Ilkeällä Iberiksellä on edelleen silmäterä, ja se on saatava häneltä pois, ennen kuin hän keksii jotakin uutta hirvittävää. Niinpä kolmikko lähtee itäisille  vuorille, joiden kylmät kiviset puitteet eivät ole etenkään Sirkalle mieleen. 

"-Vuorilla kaikki on rumempaa. Kaivokset ovat pimeitä, ja kapeilla käytävillä vain soihdut antavat valoa. Siellä unohtaa, millaista on hengittää raitista ilmaa. Kaikkialta löytyy venettäkin isompia hopeakimpaleita, mutta ei se riitä, vuoren sisällä mikään ei riitä."s.11

Vuorikiipeilijä on kolmas osa Taru silmäterästä -sarjasta.

Vuorikiipeilijä vie tarinan itäiselle alueelle, vuorille. Tässä kirjasarjassa on kiinnostavaa päästä kurkistamaan näin suuresti toisistaan eroaviin miljöisiin. Kuten nyt kun siirryttiin upeista jylhistä metsistä karuihin vuoristoihin.

Vuorikiipeilijä on kauniisti kirjoitettu tarina, joka vie jännittävälle seikkailulle vuorikiipeilemään, sekä ahtautumaan mitä synkimpiin luoliin vuoren sisälle. Miranda, Lydia ja Sirkka on kolmikko, jonka seurassa tätä matkaa tekee mieluusti, sillä he kaikki ovat mukavan erilaisia. Lydian järkevyys, Sirkan leikkisyys ja Mirandan totisuus tasapainottavat toisiaan hyvin ja tekevät tarinasta kiinnostavan. 

Tämä kolmas osa oli yksi sarjan parhaista, vaikka en olisi uskonut, sillä vuoristo nyt ei ole miljöönä itselleni se kaikkein kiinnostavin, ja ahtaat luolat tuntuivat hyvinkin ahdistavalta paikalta. Vuoristostakin oli kuitenkin saatu todella kiinnostava paikka aikaiseksi kaikkine omine erikoisuuksineen. Tässä mielestäni kaikki päähenkilöt pääsivät myös loistamaan, tunnelma oli koukuttava ja juoni eteni mukavasti. 

Pidin kovasti siitä, että parantajan työtä ja kaikenlaista yrttien ja lääkeaineiden keräilyä kuvailtiin runsaasti karusta miljööstä huolimatta. Tämä oli kyllä myös surullisin osa, sillä kirjan loppupuolella tapahtui monta hirvittävää juonenkäännettä, joiden en olisi uskonut tapahtuvan. Iloista meininkiä ei siis juuri ole tiedossa tätä kirjaa lukiessa.

Vuorikiipeilijä, (Bergsklättraren. 2019)

Kustantamo S&S, 2019

Suom. Tuula Kojo

Kansi: Sami Saramäki

s.251

Karin Erlandsson: Linnunkesyttäjä

 

Miranda ja Sirkka ovat palanneet Pohjoiseen, metsien keskelle, josta Miranda on kotoisin. He ovat asettuneet Lydian luokse asumaan ja arki alkaakin sujua mukavasti. Kauaa he eivät kuitenkaan ehdi rauhallisesta arjesta nauttia, sillä normaalisti niin arat päivytharakat alkavat hyökkäillä ihmisten kimppuun ja syy näyttää löytyvän hirmuisesta, ilkeästä naisesta, joka on päättänyt ottaa itselleen kaiken haluamansa. Miranda ja Sirkka päätyvät vaaralliseen seikkailuun taistellessaan naista vastaan.

"Puunhakkaaja ei kaadu koskaan, mutta kun hän kaatuu, on meidän muiden kerrottava siitä tarinoita, meidän on naurettava ja unohdettava. Puunhakkaajia kaatuu vain saduissa. Eivätkä sadut ole totta."s.51

Linnunkesyttäjä on toinen osa Taru silmäterästä -sarjasta.

Silmäterästä kertovan sarjan jatko-osassa lukija pääsee kurkistamaan Pohjoisen satamakaupungin elämään. Kaupungin asukkaat saavat elannon metsistä. Metsiä, puita ja metsurin arkea kuvaillaankin mukavasti, sillä monitaituri Miranda on palannut lapsuudestaan tuttujen töiden pariin, eli metsuriksi. 

Paluu tämän tunnelmallisen, haikean maailman pariin oli ihana. Elämä tämän kirjan maailmassa ei ole kenellekään helppoa, ja ihmisillä onkin karuja kohtaloita. Monia rankkoja juttuja käy tässäkin osassa, eikä tunnelma kovin hilpeäksi nouse missään vaiheessa, vaikka ihmisillä onkin sellainen mukavan positiivinen asenne vaikeuksia kohdatessa. Itse tarina oli jännittäviä tapahtumia pullollaan.

Kirja on melko nopealukuista ja helposti etenevää fantasiaa, jonka maailmaan on helppo päästä sisään. Kirjaan mahtuu erikoisia eläimiä ja monenlaista kasvia sun muuta fanatasiamaailmasta omanlaista tekevää asiaa, mutta niitä ei jäädä järin pitkäksi aikaa esittelemään. Tarpeeksi hyvä käsitys asioista saadaan ilman selittelyäkin, joten en olisi jäänyt kaipaamaan suurempia tietoiskuja näistä otuksista, ellei kirjilija olisi tehnyt niistä niin mystisiä kertomalla, etteivät edes kirjan maailmassa elävät hahmot tiedä niistä juuri mitään. Tämän keinon käyttäminen usean eri asian kohdalla alkoi tuntua ärsyttävältä, siltä ettei maailmaa ja sen hahmoja viitsitty esitellä kunnolla, kun ilman mainintaa asiasta olisin ollut aivan tyytyväinen saamiini tietoihin.

Silmäterän taru jatkuu vielä kahdessa osassa ja lähden innolla tutustumaan lisää tähän maailmaan yhdessä Mirandan ja Sirkan kanssa. He kun ovat kiinnostavia hahmoja. Samaan aikaan niin rohkeita, mutta silti myös heidän pelkojaan kuvataan aidosti. 

Linnunkesyttäjä, (Fågeltämjaren, 2018)

S&S, 2018

Suom. Tuula Kojo

Kansi: Sami Saramäki

s.315

Karin Erlandsson: Yöjuna

 

Danja matkustaa perheensä kanssa jouluksi isoäitinsä luokse vanhalle juna-asemalle. Isoäiti on jo vanha, eikä ole enää lainkaan entisensä. Hän unohtelee asioita, ja tarvitsee apua kaikessa. Kun isoäiti sitten yllättäen katoaa, on koko perhe suunniltaan huolesta. Danja haluaa löytää rakkaan isoäitinsä, ja yllättäen yöllä, hylätyltä junaradalta alkaa kuulua meteliä, ja asemalle pysähtyy oikea juna. Danja on ihmeissään, mutta entistä yllättyneempi hän on, kun pääsee matkustamaan junalla kummallisille asemille. Juna ei todellakaan ole ihan tavallinen.

"Danja seisoi kynnyksellä ja tuijotti isoäidin huoneeseen. Mummi oli vain hetki sitten levännyt sängyssään. Danja itse oli peitellyt hänet. Nyt huone oli tyhjä. Lipaston päällä paloi valo, mutta peitto oli yhtenä myttynä jalkopäässä."s.31

Yöjuna on joulukuuhun sijoittuva 24 lukuun jaettu tarina, jota voi käyttää joulukalenterikirjana. 

Minä käytin tätä toisena joulukalenterikirjanani, muttä täytyy sanoa, että tämä ei ollut minulle siihen tarkoitukseen sopiva. 

Kirjalla on kaunis idea, ja mukaan mahtuu jännittäviä tapahtumia. Minulla oli valtavat odotukset, sillä pidän Karin Erlandssonin kirjoitustyylistä, ja odotin kirjalta taianomaista, jouluista junakertomusta. Tämä ei kuitenkaan ollut mielestäni lainkaan jouluinen. Joulu taidettiin jossain vaiheessa ohimennen mainita, mutta siinä se sitten olikin. Taianomaisuuskin oli kadoksissa. Peter Bergtingin kuvitus on tummasävyistä ja aika synkkää. Osa kuvista oli tunnelmallisen kauniita, mutta osa taas omituisen värisiä, kuten vihertävät leivokset.

Oli ihan mielenkiintoista seurata, mitä uusilta asemiltä löytyy, ja mitä jännittäviä tapahtumia seuraavana päivänä tapahtuisi, sillä osa luvuista jätti suuria kysymyksiä seuraavan päivän tarinaa ajatellen. Mikään näistä asioista ei kuitenkaan onnistunut pitämään mielenkiintoani erityisen korkealla, ja odotin vain pääseväni lukemaan toista, paljon jouluisempaa kalenteriani. 

Yöjuna, (Nattexpressen, 2020)

S&S, 2020

Suom. Anu Koivunen

Kuvitus: Peter Bergting

s.220

Karin Erlandsson: Kuolonkielot

Sara Kvist saapuu Pohjanmaalle kesällä 1992. Ensimmäinen oikea työpaikka paikallislehdessä odottaa. Työ alkaa juhannusaattona ja työvuorosta odetetaan pitkää ja tylsää. Sen sijaan metsästä löydetään kuollut nainen ja Saran ura alkaa vauhdikkaasti. 

Sara ei malttaisi odotella tietoja hissukseen vaan intoa riittäisi vaikka koko jutun selvittämiseen. Mutta sitten arki paukahtaa vasten kasvoja. Uusi miesystävä näyttää oikeat karvansa ja pienen kapungin asukkaisiin on vaikea tutustua. 

"Mahtoiko hän olla ainoa, joka tiesi autosta? Pitäisikö hänen ilmoittaa siitä jonnekin? Kaupunki oli niin pieni, että varmasti joku tietäisi, mihin se oikein liittyi."s.9

Kuolonkielot on tunnelmallinen ja kesäinen dekkari, jossa murha jää hyvin pieneen rooliin ja elossa olevat saavat suuremman roolin kaikkine salaisuuksineen ja draamoineen. Pikkukaupungin tunnelma ja miljöö tulevat kauniisti esiin Erlandssonin kirjassa, jossa ihmisillä on omat jyrkät mielipiteensä, eikä mitään uutta oteta ilolla vastaan.

Pidin Kuolonkieloista suuresti. Se on lyhyt ja ytimekäs, mutta silti tunnelmallinen rikosromaani, jonka kaikkien henkilöiden murheista luki suurella kiinnostuksella. Kirjan henkilöt ovatkin monipuolisia, eikä Sara, josta kirjan takakannessa puhutaan, ole ainoa päähenkilö. Hän jää mielestäni kuolleen naisen tapauksen selvittelyssä yllättävän pieneen rooliin, vaikka muuten hän kirjasta saa paljon tilaa. 

Ihmiset ja heidän tilanteiden seuraaminen oli kirjan parasta antia. 

Kuolonkielot, (Missdåd)

Kustantamo S&S, 2016

Suom. Taija Mård

Kansi: Sanna Mander

s.263

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja

Miranda ajattelee olevansa helmenkalastajista paras. Hän on nopeampi kuin muut ja saa aina helmistään parhaan hinnan. Hän myös tietää, että hän saattaa olla juuri se helmenkalastaja, joka löytää helmistä arvokkaimman ja mahtavimman, Silmäterän. Silmäterää ei ole kukaan koskaan löytänyt, vaikka kaikki sitä on etsinyt. Kun Silmäterää alkaa etsiä, ei enää välitä muusta. Miranda on tottunut olemaan yksin, eikä hän riemastu kun hänen seuraansa työnnetään puhelias, nuori Sirkka, joka vielä kehtaa väittää olevansa helmenkalastajista paras. Yhdessä tytöt kuitenkin lähtevät etsimään Silmäterää.

"Meren lähellä on sekä rauhoittavaa että hämmentävää nukkua. Kun aallot lyövät rantaan, alkaa unettaa, mutta niiden ääni on myös kehotus. Jos täällä etelässä ei saa unen päästä kiinni, kukaan ei laske lampaita vaan rantaan lyöviä aaltoja."s.8

Helmenkalastaja on ensimmäinen osa Taru Silmäterästä -sarjasta.
Helmenkalastaja johdattaa lukijan tarunhohtoiseen ja tunnelmalliseen maailmaan. Miranda on kotoisin Pohjoiselta alueelta, joka on täynnä metsää. Hän on kuitenkin enemmän kiinnostunut Eteläisestä alueesta ja helmenkalastuksesta. Niinpä ensimmäinen osa keskittyykin enemmän Eteläiseen osaan, ja pikkuhiljaa seikkailu siirtyy Pohjoiselle alueelle, johon luulen seuraavan osan keskittyvän. Sarja on neliosainen, joten oletan muiden osien keskittyvän sitten Läntiselle, ja Itäiselle alueelle.

Helmenkalastajan tarina etenee kauniisti, tunnelmoiden. Se esittelee monenlaista upeaa ja mielikuvituksellista. Tarina on haikea. Se kertoo ikävästä, kaipaamisesta ja siitä mitä voi tapahtua kun keskittyy vain siihen mitä ei saa, eikä siihen mitä jo on. Lähes kaikkien kirjan henkilöiden menneisyys tai nykyisyys oli jollakin tavalla surullinen. Tarinan kauneus ja satumaisuus tuovat kuitenkin mukanaan toivonkipinän. Ehkäpä asiat voivat muuttua parempaan suuntaan.

Pidin kirjan tarinasta valtavasti. Tyyli oli juuri sopivan haikea, mutta kaunis. Hahmot olivat loistavia ja maailma kauniisti toteutettu. Seikkailua oli riittävästi, vaikka tarina jäi välillä tunnelmoimaan ja esittelemään tätä uutta maailmaa. odotan innolla pääseväni tutustumaan enemmän Pohjoiseen alueeseen, ja lukemaan miten Mirandan ja Sirkan tarina jatkuu.


Helmenkalastaja, (Pärlfiskaren, 2017)
Kustantamo S&S, 2017
Kansi: Sami Saramäki
Suom.Tuula Kojo
s.253