torstai 27. joulukuuta 2018

Tuuli Vuorma: Roistoakatemia osa 4 -Tuomitun ruusu


Kaksi vuotta sitten Roistoakatemiaan eksynyt Roi Hopponen on julistettu lainsuojattomaksi ja hän joutuu pakenemaan pysyäkseen hengissä. Roi saa mukaansa kolme parasta ystäväänsä ja enonsa, joka on myös lainsuojaton. Ystävykset päättävät käyttää piilotteluaikansa hyödyksi ja lähtevät etsimään valtavaa Tuomitun ruusun aarretta, jonka aarrekartta on päätynyt heidän käsiinsä.
Ystävysten matka on vaarallinen ja koettelee heidän luottamustaan, taitojaan ja kärsivällisyyttään. Edessä on esteitä ja huimia seikkailuja.

Tuomitun ruusu on Roistoakatemia -sarjan neljäs ja viimeinen osa.
Tätä päivää olen odottanut kuukausia, mutta nyt viimein sain lukea uusimman Roistoakatemia -kirjan. Harmi vain, että tämän jälkeen ei enää tule uusia. En olisi uskonut löytäväni näin koukuttavaa nuorten kirjasarjaa, mutta näin kävi. Roistoakatemian seurassa viihtyy niin hyvin, että luen tämän koko sarjan joskus vielä uudestaan. Toivottavasti myös monet muut löytävät sarjan, sillä tämä on ihan helmi, koko sarja. Ja vink vink, sopii myös pojille.

Tuomitun ruusu on pullollaan seikkailua ja huimia tapahtumia. Tylsää ei tule hetkeksikään, vaan kirjailija johdattaa lukijan tapahtumasta toiseen nopeasti ja luontevasti. Kirjaa ei malta lopettaa, sillä kokoajan on jokin tilanne menossa, joka on luettava loppuun. Luulin kolmannen osan olevan täynnä seikkailua, mutta tässä viimeisessä osassa sitä oli vielä enemmän.

Tuomitun ruusu päättää sarjan tavalla, joka antaa lukijalle mahdollisuuden kuvitella mitä kaikkea huimaa tutuiksi tulleille kaveruksille vielä voikaan tapahtua. Tarpeeksi kuitenkin kerrotaan, eli mikään ei jää häiritsemään. Roistoakatemia on huolellisesti suunniteltu ja kotoisa sarja, jonka jokainen sivu on sujuvasti kirjoitettu. Hahmot kasvavat ja kehittyvät sarjan edetessä ja heistä tulee loistavia tuttuja lukijalle, joka saa vuoroin naureskella ja vuoroin itkeä heidän seikkailujensa edetessä.

Minä jään odottamaan Tuuli Vuorman mahdollisia tulevia kirjoja, joita toivottavasti tulee tulevaisuudessa lisää.


Lue myös: Caapparin käätyHotelli Tiilenpää, ja Angedelin prinsessa.


Tuomitun ruusu
KVALITI, 2018
Kansikuva: Michael Kingdom
s. 660

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Juha Mäntylä: Joulukalenteri -Joku voi tulla ikkunan taa


Joku voi tulla ikkunan taa on joulukalenterikirja, jossa on 25 jännityskertomusta. 25 kirjailijaa on kukin saanut kirjoittaa jännityskertomuksen käyttäen inspiraationaan joululaulua. Kertomukset onkin nimetty joululaulujen mukaan. Tämän joulukalenterikirjan kirjailijat ovat Henry Aho, Jaana Ala-Huissi, Tapani Bagge, Jukka Behm, Anja Erämaja, Kari Hanhisuanto, Harri V. Hietikko, Aila Juvonen, Piia Kaikkonen, Sonja Kinnunen, Samuel Monk, Teresa Myllymäki, Harri István Mäki, Juha Mäntylä, Janne Nevala, Helena Numminen, Jasu Rinneoja, Tarja Sipiläinen, Riku Talvitie, Pia Tervo, Arttu Tuominen, Ricky Tähtisilmä, Vera Vala, Teija Varis ja Helena Väisänen.

Kirjailijalle annettu joululaulu näkyi suurimmassa osassa tarinoista ainakin jollakin tavalla. Ikävän moni vain oli ottanut joululaulun helpoimman kautta mukaan tarinaan, eli joululaulu soi jossakin kohtaa tarinaa, muutama kirjailija oli kuitenkin käyttänyt joululaulua muullakin tavalla, kuten Harri V. Hietikko. Kovin jouluinen olo monestakaan tarinasta ei tullut, mutta muutamista sentään. Näitä on kiva lukea joulua odotellessa ja varmasti käytän näitä jatkossakin joulukalentereina. Tässä kirjassa omia suosikkejani olivat Tapani Baggen, Harri V. Hietikon, Helena Nummisen, Jasu Rinneojan ja Tarja Sipiläisen tarinat. Nyt vielä pikainen ensimmäinen ajatus jokaisesta tarinasta.

Luukku 1. Pääossa tuntuu olevan murre, ei tarina.
Luukku 2. Hitusen kulunut, mutta silti tarpeellinen aihe.
Luukku 3. Sujuva ja hauska joulutarina.
Luukku 4. Hyvin kirjoitettu pienine kuvailevine yksityiskohtineen. Loppu oli helposti arvattavissa.
Luukku 5. Runollisesti kirjoitettu, haikea tarina.
Luukku 6. Päähenkilö oli kiinnostava, jouluntaikaa, loppu oli kuitenkin liian nopea ja sekava.
Luukku 7. Kaunis, mutta arkinen tunnelma. Yllättävä kauhutarina. Joululaulu oli otettu ajatuksella käyttöön.
Luukku 8. Toiminnan täyteinen ja menevä tarina. Ilkeilyä ja suunnittelua.
Luukku 9. Aika ennalta-arvattava, kiva lopetus.
Luukku 10. Tarina, jossa kirjailija jättää paljon lukijan pääteltäväksi.
Luukku 11. Teksti tuntui jotenkin liian uudenaikaiselta viikinkitarinaan.
Luukku 12. Mystinen, taianomainen, luonnonläheinen ja jännittävä tarina.
Luukku 13. Ei ollut minun makuuni, joululaulu ei näy oikein millään tavalla, sekava, eikä paljastanut riittävästi.
Luukku 14. Hyvin suunnitellut hahmot ja yksityiskohdat. Vaikeat asiat paljastuu liian kevyesti.
Luukku 15. Loppu jättää liikaa arvailun varaan. Koko tarinan ajan luotiin loistavasti jännitystä.
Luukku 16. Todella surullinen ja kaunis. Lyhyt, mutta kaikki oleellinen on saatu mukaan.
Luukku 17. Tästä tuli hyvä mieli!
Luukku 18. Piparintuoksuinen, ihanan arkinen tarina.
Luukku 19. Loistavasti kirjoitettu ja hauska. karmiva loppu.
Luukku 20. Hyvä idea. Toteutus liian nopea ja yksinkertainen.
Luukku 21. Toimintapläjäys
Luukku 22. Pieni kohtaus, pohdintaa ja pelottavia ajatuksia.
Luukku 23. Loppu oli jätetty lukijan pääteltäväksi, hyvin kulkeva tarina.
Luukku 24. Odotin kirjan lopulta enemmän paljastuksia.
Luukku 25. Kostoja ja juonittelua.


Joku voi tulla ikkunan taa
Reuna, 2016
Toim. Juha Mäntylä
s. 358

perjantai 21. joulukuuta 2018

Neil Patrick Harris: Taikajengi


Carter on nuori poika, joka joutuu asumaan siellä sun täällä enonsa kanssa. Carter ei pidä enonsa tavasta elättää heitä, sillä hän tekee sen rikollisuuden avulla. Eräänä päivänä Carterilla menee lopullisesti hermo ja hän karkaa enonsa luota, päätyen pieneen kaupunkiin. Carter löytää yllätyksekseen kaupungista monia syitä asettua aloilleen. Hän kohtaa ihmisiä, jotka näyttävät, että taikuutta voi käyttää myös hyvin, esimerkiksi ihmisten auttamiseen.

Taikajengi on vauhdikas, taikuuden täyteinen nuortenkirja, joka kiinnostaisi varmasti myös poikia. Vauhdikkaat tapahtumat alkavat heti alusta, eikä juoni rauhoitu oikeastaan missään kohtaan. Menoa ja hurjia juonenkäänteitä siis riittää. Välillä kirja pysähtyy esittelemään lukijalle taikatemppuja, joita voi kirjan lukemisen jälkeen alkaa opettelemaan. Kirjaan on myös piilotettu salaisuuksia, jotka ainakin nuorimpien lukijoiden saattaa olla vaikea löytää.

Kirjan kertojana toimii salaperäinen hahmo, josta ei kerrota mitään. Kertoja kuitenkin tuntuu enemmänkin yhdeltä kirjan hahmoista, kuin vain tuntemattomalta kertojalta, sillä hän puhuttelee välillä lukijoita suoraan ja keskeyttää tarinan höpöttääkseen muista asioista ja tarkentaakseen asioita. Kertoja myös kommentoi lukijan lukemista ja kertoo kirjasta ja siitä miten sitä kannattaa lukea löytääkseen kaikki sen kätkemät salaisuudet. Nämä osuudet kestävät vain pienen hetken, joten liikaa hän ei kirjan kulkua häiritse.

Taikajengissä kerrotaan monien taikatemppujen tekotapa, eikä tässä varsinaisesti missään vaiheessa yritetä uskotella, että taikuus olisi totta, vaan opetetaan lukijoille, miten taikuutta tehdään. Taikajengi yrittääkin keksiä monien taikatemppujen salat, siinä yleensä onnistuen. Sujuvasti etenevää tarinaa on tuettu kauniilla musta-valkoisella kuvituksella, joka sopii kirjan tyyliin. Kirja on muutenkin visuaalisesti hyvin suunniteltu, kaikkine pienine yksityiskohtineen.


Taikajengi, (The Magic Misfits, 2017)
Aula & Co, 2018
Suom. Sirpa Parviainen
Kansi: Noora Karlsson
s. 273

maanantai 17. joulukuuta 2018

Diana Gabaldon: Muukalainen


Toinen maailmansota on ohi. Claire ja Frank Randall lomailevat Skotlannin ylämaalla. Frank tutkii esi-isiensä menneisyyttä ja Claire keräilee kasveja ja opettelee niiden käyttötarkoituksia. Erään kasvinhakureissun päätteeksi Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamasta ja päätyy 1700-luvun Skotlantiin. Clairella kestää hetken tajuta todellisuus, mutta kun epäilyttävästi Frankilta näyttävä mies kävelee häntä vastaan metsässä ja kertoo olevansa Jonathan Randall, on Clairen myönnettävä itselleen tosiasiat.
Claire ei pääse pois klaanisotien keskeltä ja joutuu kokemaan kovia itselleen tuntemattomalla aikakaudella. Elämäntavat ovat täysin erilaiset ja Claire saakin helposti noidan maineen omituisen käytöksensä ja puheensa takia. Onneksi yhteen ihmiseen voi sentään luottaa täysin. Jamie pitää huolta Clairesta ja pian Claire huomaakin tuntevansa voimakkaasti miestä kohtaan.

Muukalainen on Matkantekijä -sarjan ensimmäinen osa.
Alkuun kirja vaikutti hyvin mielenkiintoiselta. Vanhojen papereiden tutkiminen, kasvien keräily ja vanhoista tavoista kertominen oli mielenkiintoista. Sitten Claire päätyi 1700-luvulle ja mielenkiinto pysyi yhä yllä jonkinaikaa. Pian kuitenkin aloin kyllästyä. Kirja on aivan liian pitkä. Tapahtumia on kyllä valtavasti, mutta silti juoni tuntui aika usein pitkäveteiseltä. Juoni tuntui toistavan itseään ja sitä olisi voinut tiivistää ronskilla kädellä.

Kuinka paljon upeampi kirja olisikaan voinut olla kyseessä, jos siinä olisi keskitytty historiaan ja tapoihin, kaiken sen seksin ja tissien esittelyn sijaan. Tästä kirjasta jos ryhtyisi poistamaan kaikki kohtaukset joissa harrastetaan seksiä, yritetään raiskata tai näytetään Clairen rinnat, siitä olisi tullut paljon, paljon lyhyempi. Clairen romanssi Jamieen oli myös turhan tarkasti kuvailtu. Minä kun odotin paljon historiallisia tarinoita ja sainkin lukea epäaidosti kuvaillusta romanssista, seksikohtauksista, jotka eivät sopineet tapahtumien vakavaan kulkuun ja joukosta ällöttäviä miehiä. En siis voi sanoa pitäneeni kirjasta, vaikka sen alku olikin erittäin lupaava ja siinä toki monia hyviä kohtia olikin. Kaikki hyvä nyt vain jäi kaiken muun jalkoihin.


Muukalainen, (Outlander, 1991)
Gummerus, 2002
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 825

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Dolores Redondo: Tämän kaiken minä annan sinulle


Kirjailija Manuel Ortigosa viimeistelee uusinta kirjaansa, kun hänelle ilmoitetaan, että hänen aviomiehensä Álvaro on joutunut onnettomuuteen ja menehtynyt. Manuelille tulee järkytyksenä aviomiehensä kuolemn lisäksi se, että Álvaro menehtyi aivan muualla, kuin missä hänen oli tarkoitus sillä hetkellä olla. Pian Manuelille selviää, että hänen miehensä on rikas markiisi, joka omistaa lukuisia yrityksiä ja suuren määrän maata. Manuel on loukkaantunut miehensä viettämästä kaksoiselämästä ja haluaa palata mitä pikimmiten omaan kotiinsa unohtaen petollisen miehensä, mutta visiitti Álvaron kotiseudulla venyy, sillä juuri eläkkeelle jääneellä poliisilla on hänelle kerrottavaa.

Odotin kovasti Tämän kaiken minä annan sinulle -kirjan lukemista, sillä Dolores Redondon aiemmat kirjat ovat olleet minun mieleeni. Tämän kaiken minä annan sinulle oli hyvä ja mielenkiintoinen kirja, mutta ei silti yltänyt läheskään Baskimaan murhat -trilogian tasolle. Tämä kirja toimii kuitenkin loistavasti, jos siltä ei odota aiemmista kirjoista tuttua mystisyyttä.

Kirja on aika pitkä tälläiseksi dekkarityyliseksi kirjaksi, joten nopeasti etenevää toivoville en suosittele. Redondo jää maalailemaan välillä pitkiksikin ajoiksi tunteita ja näkymiä, yleensä tunteita. Muñiz de Dávilan perheen salaisuudet ja monipuoliset perheenjäsenet pitävät joka tapauksessa lukijan hyvin otteessaan. Loppuratkaisu paljastuu pikkuhiljaa ja lukija ehtii arvailemaan läpi kirjan monenlaisia vaihtoehtoja onnettomuusyön tapahtumille.

Sukudraamaa kirjassa riittää loppuun saakka, sillä Muñiz de Dávilan perhe on ehtinyt vuosien saatossa piilottaa yhden jos toisenkin salaisuuden, eikä ne ole pienimmästä päästä. Katkeruutta, syytöksiä, salaisuuksia, epäilyksiä ja runsaasti intohimoisia tunteita on siis luvassa, jos päätät lukea tämän kirjan. Eikä Muñiz de Dávilan perhe ole edes ainoa, joiden salaisuuksia kirjassa käsitellään, joten enemmänkin on luvassa. Välillä rauhoitutaan ja poiketaan viiniviljelmillä tutkailemassa miten viiniä valmistetaan ja toki nautitaan muutama lasillinen siinä sivussa. 


Tämän kaiken minä annan sinulle, (Todo esto te daré, 2016)
Gummerus, 2018
Suom. Sari Selander
s.698

torstai 6. joulukuuta 2018

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki


Anita täyttää viisikymmentä ja haluaa syntymäpäiväjuhlissaan tietää, kuka hänen ystävistään auttaisi häntä kuolemaan. Hämmentyneet ystävät eivät halua moisesta asiasta keskustella. Jossakin vaiheessa heidän on kuitenkin pakko, sillä Anita on masentunut. Elämä ei houkuttele, mutta kuolema sen sijaan on mielessä lähes kaiken aikaa. Kirjoittaminen pelottaa ja uusi kirja pitäisi viimein aloittaa.

Valomerkkiä aloittaessani ajattelin sen olevan turhan synkkä, sillä aiheena tosiaan toimii masentunut kirjailija. Kirja ei kuitenkaan ollutkaan liian synkkä, vaikka se käsittelee masennusta ja siinä ryypätään, haudotaan itsemurhia ja kyseenalaistetaan elämää. Valomerkki on sujuvasti, runsain dialogein kirjoitettu. Anitan kirjailijan elämää seuraa mielenkiinnolla ja hänen pointtejaan elämästä on mukava lukea. Anita on uskottava hahmo ja nuo  pienet yksityiskohdat, joilla hänen elämäänsä kuvataan luo lukijan eteen hahmon, jonka elämään  ja ajatuksiin helppo samaistua.

Pidin siis Anitasta, aidon tuntuisesta kerronnasta, yksityiskohdista ja sujuvasta tekstistä. Kirjasta löytyi kuitenkin myös asioita, joista en pitänyt, vaikka tämä ei olekaan varsinaisesti kirjailijan syytä, sillä nämä asiat keskittyvät lähinnä hahmoihin. En vain erityisemmin pitänyt Vellusta, vaikka hänkin melkein ehti saada minut puolelleen ennen kirjan loppua. Iiroa inhosin, mutta hänkin tuntui olevan välttämätön osa kirjaa. Kirjan loppu ei ollut minulle mieleinen. Koko kirjan ajan kestänyt masennus ja ahdistus, sai minusta turhan nopeasti hoidetun lopun.

Valomerkki kertoo tärkeästä aiheesta ja herättelee toivottavasti ihmisiä tajuamaan masennuksen todellisuutta. Siihen kun ei aina vaadita huonosti menevää elämää. Anitallakin menee hyvin, mutta niimpä vain siitä huolimatta sairastuu.


Valomerkki
Otava, 2017
Kannen suunnittelu: Kirsti Maula
s. 252

lauantai 1. joulukuuta 2018

James Bowen: Bobin joulu


James Bowenin elämään on tullut katukatti Bobin mukana paljon hyvää ja elämänlaatu on korjaantunut suuresti vuosien saatossa. Tässä kirjassa hän kuitenkin muistelee vuoden 2010 joulua, jolloin rahaa ei ollut edes sähköön tai lämmitykseen. Työpäiviä kadullakin oli peruttava liian kylmien ilmojen takia ja rahaa oli vaikea hankkia.

Bobin joulussa kerrotaan James Bowenin aikaisemmista jouluista ja kuinka hän on niitä viettänyt, ja siitä kuinka joulu ei ole hänelle erityisen iloinen juhla. Bob kissa kuitenkin tuo Jamesin elämään joulun sellaisena, että hänkin pystyy nauttimaan tästä perhejuhlasta.

Bobin joulu on nopea ja ihan hyvä kirja, vaikka loppujenlopuksi tässä kerrottiin kaksikon joulusta erittäin lyhyesti. Kirjassa kuvailtiin enemmänkin joulun odotusta ja Jamesin menneitä jouluja, joihin Bob ei kuulunut. Yllätyinkin siitä kuinka pienessä roolissa Bob tässä oli. Toki hänet mainitaan lähes jokaisessa kohtauksessa jollakin huomautuksella, mutta välillä ne jäävät kaiken muun varjoon.  Onneksi välillä kerrottiin vain Bobin tememisistä, sillä hän oli se minua kiinnostava hahmo tässä kirjassa.

Bobin joulu on ajatuksia herättävä ja realistinen kirja. Vaikeudet ja tunteet tulevat selvästi esiin tarinassa. Lopulta James ja Bob saivatkin iloisen joulumielen niin itselleen, kuin monelle muullekin. Kirja myös muistuttaa ja antaa ideoita siihen, miten voi toisille antaa joulumieltä, vaikka rahaa ei oli tuhlattavaksi. Joulun kun ei ole pakko aina olla niin kaupallinen, hyvän mielen voi saada pelkällä yhdessäololla.


Bobin joulu, (A Gift from Bob, 2014)
WSOY, 2016
Suom. Kimmo Paukku
s. 159