Helena Waris: Linnunsitoja

Ihmiset elävät kuiluissa, joiden elämää koneet ohjaavat. Zemi lähtee kuilusta helikopterilla konevastaiselle majakkasaarelle, jossa on konevastaisten tukikohta. Hän saa mukaansa veljensä ystävän Thomin. Saarella asuu joukko kapinallisia, jotka haluavat eroon koneista. He suorittavat operaatiota kyyhkysten avulla, sillä niiden mukana lähetettyihin viesteihin koneet eivät voi puuttua. Kaikki saarella olijat eivät ymmärrä Zemin saapumista, ja pian hän itsekin ihmettelee samaa. Miksi hänen veljensä lähetti hänet saarelle, eikä tullut hänen kanssaan.

"Vastarintalaiset ovat yhtä suurta perhettä. En enää hämmästy vaikka veljeni tiedettäisiin Ammabarissa asti. Hänellä on paljon suuremmat verkostot, kuin olen koskaan aavistanut." s.61

Linnunsitoja on ensimmäinen osa dystopiatrilogiasta.
Linnunsitoja on hyvin lyhyt kirja, joten ensimmäinen ajatus oli, että mahtaako tähän saada mahtumaan tarpeeksi tietoa, kun kyseessä on dystopia. Pelko oli turha. Linnunsitojassa on saatu tiukkaan pakettiin mahtumaan kaikki tarvittava, ja silti arjen ja miljöön kuvaustakin löytyy. Olikin virkistävää saada tälläinen nopea ja tiivis kirja luettavaksi.

Kirja sijoittuu suurimmaksi osaksi majakkasaarelle, jossa ilmastonmuutos näkyy myrskyisenä säänä ja uhkaavasti nousevana merenä. Silti osa ihmisistä haluaa asua siellä ja vastustaa konetta, joka säätelee kuiluissa kaikkea. Kirjassa esitellään täysin uudenlainen maailma, jonka kaikista yksityiskohdista on kiinnostavaa lukea. Tämän uuden maailman arkeen pääsee helposti mukaan. Menneestä ajasta vilautellaan tuttuja asioita, jotka ovat kirjan henkilöille vain historiaa, asioita joista he ovat vain kuulleet.

Dystopialle tyypillisesti tässäkään kirjassa maailmassa ei todellakaan ole kaikki hyvin. Ihmisten arki on muuttunut ja lukijalle tarjotaan jälleen yksi versio ilmastonmuutoksen seurauksista. Tällä hetkellä minusta tuntuu ettei tällaisia kirjoja voi olla liikaa. Taidan olla vähän dystopia koukussa.

Tälläisiä lyhyempiä dystopioita voisi hyvin olla enemmänkin. Tässä se ainakin toimi loistavasti, ja haluan lukea trilogian muutkin osat.


Linnunsitoja
Otava, 2017
Päällys: Sami Saramäki
s.170

Arnaldur Indriðason: Räme

Pohjoisrämeen kaupunginosassa löydetään tapettu mies. Kellariasuntoonsa tapetun miehen tapauksessa ei ensin tunnu olevan mitään kovin monimutkaista. Erlendur alkaa tutkia tapausta, joka muuten vaikuttaa selvältä, mutta ruumiin päälle on jätetty kummallinen viesti. Onko kyseessä vain harhautus, vai jotakin aivan muuta? Erlendur kollegoineen saavat selville monenlaista tuosta uhrista, ja pian tapauksen tutkinta on levinnyt suureksi ja monimutkaiseksi.
Erlendur haluaa selvittää tapauksen, vaikka se vaatii aina vaan enemmän töitä. Rintakivut ja tyttären huono tilanne eivät helpota tilannetta lainkaan.

"Se oli kirjoitettu viivalliselle, lehtiöstä revitylle A4-paperiarkille. Paperi oli tällä hetkellä ainoa todiste siitä, että huoneistossa oli tapahtunut harkittu rikos." s.12

Räme on ensimmäinen suomennettu osa Islantiin sijoittuvasta Erlendurista kertovasta -dekkarisarjasta.
Reykjavikin syksy on ollut sateisin vuosikausiin. Taivas on harmaa ja vettä tulee alas aamusta iltaan. Rämeellä haisee, ja kellarikerroksen asunto ei ainakaan houkuttelisi asumaan siellä. Tunnelma on synkkä, eikä iloja paljon ole. Erlendur voi huonosti, syö huonosti, nukkuu huonosti ja murehtii töistä ja tyttärestään. Silti tässä kirjassa minua ei häirinnyt tämä tunnelma, sillä tästä ei saanut sellaista valittavaa kuvaa. En pidä dekkareista, joissa päähenkilö vain valittaa valittamistaan.

Rämeen juoni on nopeatempoinen ja koukuttava. Melkoinen vyyhti kirjaan onkin saatu keksittyä, ja silti kaikki kulkee sujuvasti ilman kummallisuuksia, tai liian suuria sattumia. Poliisien ja siviilien yhteistyöllä rikos alkaa selvitä, tarjoten lukijalle monia vauhdikkaita käänteitä ja yllätyksiä.

Luen harvoin islantilaisia kirjoja, mutta maan kulttuuri ja arki kiinnostaa kovasti. Olikin mukavaa päästä pitkästä aikaa nojatuolimatkalle Islantiin, jossa monet tavat ovat erilaisia. Onneksi kirjan alusta löytyy heti pieni ohjeistus, joilla nimistä ja rahasta puhuttaessa selviää hiukan paremmin. En minä tosin siltikään tiedä onko hahmot miehiä vai naisia, ellei asiaa erikseen mainita.

Rämettä voin suositella lämpimästi kaikille dekkareista pitäville.


Räme, (Mýrin, 2000)
Blue Moon, 2003
Suom. Seija Holopainen
s.270

L.J. Smith: The Vampire Diaries -The Struggle

Elena Gilbert on tottunut saamaan kaiken haluamansa. Kun kouluun asteli uusi upea poika, oli Elena heti varma, että haluaa hänet. Stefan ei kuitenkaan tuntunut edes huomaavan häntä, mutta Elena ei luovuttanut, ja nyt Stefan viimein on hänen. Heidän suhdettaan varjostaa monet ongelmat. Stefania epäillään murhista, joita kaupungissa on tapahtunut heti hänen saavuttua. Elenan päiväkirja on kadonnut ja häntä varjostaa pelottava Damon.

"For Elena, it meant the sudden realisation that all the anger she´d felt about this before was nothing to the anger she was capable of feeling. A candle flame to the sun." s.100

The Struggle (Suom. Sielunkumppani) on toinen osa Vampyyripäiväkirjoista.
Onneksi en pitänyt pitkää taukoa vaan luin tämän kirjan näin pian ensimmäisen jälkeen, sillä tarina jatkuu suoraan siitä, mihin se ensimmäisessä osassa jäi. Ensimmäisen osan tapahtumia ei kerrata, eikä juuri muistella, joten pitkiä taukoja en näiden kirjojen välillä suosittele. Kurkkasin myös kolmannen osan aloitusta, joka on pienenä maistiaisena tämän kirjan lopussa, ja tarina jatkuu jälleen aivan suoraan siitä, mihin tässä jäädään.

Pidin tässä kirjassa Elenasta paljon enemmän. Hän oli vähemmän itsekäs ja hänestä huokui se päättäväisyys, jolla hän aikoi suojella ystäviään ja Stefania, vaikka henkensä uhalla. Hänelle niin tärkeä maine ja suosio koulussa on katoamassa, mutta siitä huolimatta hän taistelee niiden asioiden puolesta, joista välittää. Hänen hahmonsa saakin paljon enemmän lihaa luiden ympärille, kun hänen jokainen ajatus ei koske vain häntä itseään.

The Stuggle on muutenkin mielenkiintoisempi kirja, sillä se on vauhdikas ja täynnä tunteita. Stefania ei tällä kertaa seurattu paljoa, eikä vanhoja muisteltu. Stefan tuntuikin jäävän tällä kertaa Elenan, Damonin ja Bonnien varjoon. Elena sen sijaan seikkaili ystäviensä kanssa paljon, ja pitämällä kaiken salassa Stefanilta auttoi luomaan loppuun paljon jännitettä ja erittäin vauhdikkaita ja yllättäviä tilanteita. Kirjan loppu yllätti suuresti. En ajatellut mitään tälläistä tähän kohtaan sarjaa.

Luin kirjan tällä kertaa niin, etten ajatellut sen olevan missään yhteydessä tv-sarjaan ja se auttoi. Enää lukuisat eroavaisuudet eivät ärsyttäneet lainkaan.

Lue myös: The Awakening


The Struggle, 1991
Hodder Children`s Books, 2001
s. 187

Timo Sandberg: Häränsilmä

Etsiväkonstaapeli Otso Kekki määrätään tutkimaan poliisisurmia. Kaksi poliisia on surmattu Lahdessa lyhyen ajan sisällä, ja nyt tapukset halutaan selvittää. Kekin työ on vaikea, sillä poliisin käytössä olevat menetelmät ovat vanhanaikaisia, eikä laitoksen muut poliisit ota uusia tutkintatapoja riemulla vastaan. Rikospaikkojen mahdolliset jäljet ja johtolangat ovaat usein pilattu jo ennen kuin Kekki ehtii paikalle. Lisäksi kansalaissota häilyy edelleen ihmisten mielissä, vaikka siitä on jo aikaa. Poliisiin ei luoteta, eikä tietoja haluta kertoa, vaikka niitä olisi.

"Ensin kuului askelia ja mutisevaa puhetta. Askeleet lähestyivät ja he erottivat sanatkin.                                                                                                 -Sokeita punikkeja, ne pitää tappaa. Sokeita punikkeja saa tappaa." s.17

Häränsilmä on toinen osa Otso Kekistä kertovasta Mustamäki -sarjasta.
Mustamäki -sarja jatkuu vahvasti. Ajankuva on aitoa ja kirja on hyvin kirjoitettu. Kirja jatkaa Mustamäki -kirjasta tuttujen hahmojen arjen kuvaamista. Poliisisurmat häilyvät jossakin taustalla, eikä tuo mitään erityisen mielenkiintoista rikosjuttua tähän, mutta kaikki sen ympärille kertyvä tieto 1920-luvun poliisityöstä ja muutoksista on hyvin kiinnostavaa luettavaa.

Kansalaisten erimielisyydet ja vihat toisiaan kohtaan tulee jälleen selkeästi esille kirjan tapahtumien kautta. Sota näkyy edelleen monissa asioissa mitä ihmiset tekevät tai ajattelevat. Kirjassa vallitseekin synkkä ja surullinen ilmapiiri. Kirjaan on saatu paljon uutta asiaa 1920-luvusta, eikä ensimmäisessä osassa kerrottuja juttuja kierrätetä liikaa. Luulen, että tämän sarjan parissa saan kuulla vielä monia uusia asioita ihmisten arjesta ja tavoista sadan vuoden takaisessa Suomessa.

Lue myös: Mustamäki


Häränsilmä
Karisto, 2015
Päällys: Markko Taina
s. 349

L. J. Smith: The Vampire Diaries -The Awakening

Elena Gilbert asuu tätinsä luona pikkusiskonsa kanssa. Hän on menettänyt molemmat vanhempansa, mutta muuten hän on tottunut samaan suunnilleen kaiken haluamansa. Elena on kaunis ja suosittu tyttö, joka tykkää käyttää viehätysvoimaansa saadakseen haluamansa. Kun koulu alkaa, löytää Elena jälleen jotakin mitä hän todella haluaa. Kouluun saapuu uusi oppilas. Upea Stefan astelee kouluun aurinkolaseissaan ja kalliissa muotivaatteissaan, ja saa koulun kaikki tytöt kuolaamaan peräänsä. Elena päättää olla se tyttö, joka uuden komistuksen saa. Alkaa kisa tyttöjen välillä, mutta Elena saa kokea yllätyksen, sillä Stefan ei tunnu haluavan olla missään tekemisissä hänen kanssaan.

"She had woken up this morning knowing what to do. And today she gathered as much information as she could on the subject of Stefan Salvatore." s.30

The Awakening (Suomennettu: Korpinmusta) On ensimmäinen osa Vampyyripäiväkirjoista.
Pidän kovasti Vampyyripäiväkirjat televisiosarjasta. Siksi olenkin kauan halunnut lukea nämä myös kirjana. Kokemus olikin sitten erittäin yllättävä, ja melko ärsyttävä.

Kirjalla ja televisiosarjalla on eroa kuin yöllä ja päivällä. En löytänyt näiden väliltä paljon muuta yhteistä, kuin hahmojen nimet. Kirjan sankaritar Elena on pinnallinen blondi, joka paahtaa eteenpäin kohti omia tavoitteitaan välittämättä muista ihmisistä. Hän on ärsyttävä ja määräilevä. Minun oli hyvin vaikea löytää hänestä puolia, joista voisi pitää. Televisiosta tutuista hahmoista, kaikkia ei myöskään löydy sarjasta, ja esimerkiksi Elenan pikkuveli, onkin kirjassa paljon nuorempi pikkusisko. Kirjan tapahtumia ei myöskään sarjasta löydy.

Jos nyt kuitenkin unohdetaan hetkeksi tuo television versio ja mietitään kirjaa ihan vaan kirjana. The Awakening on helppoa teinidraamaa, jonka hahmot etsivät rakkautta ja yrittävät olla suosittuja koulussa. Stefanin vampyyritaustaa näytetään lukijalla pienissä paloissa, ja ne kohtaukset olivat omia suosikkejani. Aikamatka Italiaan, Stefanin, Damonin ja Katherinen kolmiodraamaan oli kiinnostavaa luettavaa. Muutakin jännittävää ja kiinnostavaa kirjasta löytyy, sillä hautausmaalla vietetään paljon aikaa, ja sielläpä tapahtuukin kaikkea mystistä ja outoa. Bonnien heräilevät kyvyt tuovat myös omaa kutkuttavaa lisäänsä tarinaan. Ja tottakai korpit, niitä täytyy jokaisessa mystisessä tarinassa olla.

Aionkin lukea sarjaa lisää. Täytyy vain pyyhkiä mielestä kirjojen yhteys tuohon pitämääni televisosarjaan, niin nämä toimivat oikein hyvänä teinihömppänä, ja vampyyritarinoina. Kirja myös jäi todella pahasti kesken, joten jatkan lukemista jo lähiaikoina.


The Vampire Diaries -The Awakening
Hodder Children`s Books, 1991
s. 199

Lucinda Riley: Myrskyn sisar

Ammattilaispurjehtija Ally (Alcyone) viettää romanttista aikaa uuden poikaystävänsä kanssa tietämättä lainkaan mitä hänen lapsuudenkodissaan tapahtuu. Kun hän viimein palaa ihmistenilmoille ja laittaa puhelimensa päälle, odottaa häntä järkyttävä tieto. Hänen adoptioisänsä Pa Salt on kuollut. Ally matkustaa välittömästi muiden sisarten tueksi ja saa huomata, että isä on jättänyt heille kaikille kovin kummallisen perinnön. Muiden siskojensa tavoin myös Ally saa vihjeen siitä, miten hänen kannattaa ruveta selvittämään biologisten vanhempiensa henkilöllisyyttä. Mutta miten ihmeessä kuuluisan Edward Griegin oopperaa liittyy hänen menneisyyteensä?

"Kun Atlantis etääntyi kaukaisuuteen ja talo katosi puiden taakse, rukoilin että isän sanat virtaisivat lävitseni ja auttaisivat minua löytämään rohkeuden jatkaa." s.100

Myrskyn sisar on toinen osa Seitsemän sisarta -sarjasta.
Myrskyn sisar johdattaa lukijan nykyajassa merille, kilpapurjehduksen maailmaan ja menneisyydessä 1870-luvun Norjaan, jossa kurkistetaan säveltäjien, muusikoiden ja laulajien elämään.

Pidin Myrskyn sisaresta vielä enemmän, kuin Seitsemästä sisaresta. 1870-luvun Norja, upeat hahmot ja musiikkimaailma kiehtoivat ja veivät niin vahvasti mukanaan. Kilpapurjehdusjutut eivät niinkään olleet minua kiinnostavia, mutta Allyn tarina oli kuitenkin kiinnostava, monipuolinen ja varsin vauhdikas. Historia Annan parissa vei kuitenkin voiton ja hänen koskettava tarinansa oli tämän kirjan parhautta.

Myrskyn sisaressa ehtii uppoutua tarinaan kunnolla, sillä sivuja riittää. Kaikenlaisia käänteitä kirjan juoni tarjoaakin. On iloja, suruja ja yllätyksiä. Pa Saltin tarina pysyy edelleen salaisuutena, vaikka välillä hänen menneisyyttään pohditaan. Kirjassa kerrotaan niin monen hahmon elämästä, että juoni ei ehdi pysähtyä, eikä junnaa paikoillaan. Koko ajan tulee jotakin uutta ja sivut kääntyvät vauhdilla paljastaen karuja salaisuuksia.

Lue myös: Seitsemän sisarta


Myrskyn sisar, (The Storm Sister, 2015)
Bazar, 2018
Suom. Hilkka Pekkanen
Kannen suunnittelu: Laura Noponen
s. 734

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni

Aleksi Kivi on vain 13-vuotias kun hän menettää äitinsä ja jää orvoksi. Äitiä ei koskaan löydetä ja asia jää tietysti vaivaamaan Aleksia. Vuosien vieriessä Aleksi kehittää itselleen pakkomielteen. Hänen on saatava selville kuka tappoi hänen äitinsä ja missä tämän ruumis on. Aleksi onkin jo varma murhaajasta. Hän on vakuuttunut, että eräs rikas yrityspomo Henrik Saarinen on kaiken takana. Kaksikymmentä vuotta äidin katoamisen jälkeen Aleksi pääsee talonmieheksi Saarisen luksusmökille, ja hän aikoo viimein selvittää kaiken.

"En yksinkertaisesti osannut kertoa, miltä tuntui kadottaa äitinsä kolmetoistavuotiaana. En osannut kuvailla miltä tuntui kantaa sellaista asiaa mukanaan kahdenkymmenen vuoden ajan, millaisia ajatuksia se synnytti, kuinka paljon se vaikutti kaikkeen." s.37

Synkkä niin kuin sydämeni on kirja josta olisin halunnut pitää enemmän. Minulla oli niin valtavat odotukset kirjalta, että hiukan jouduin pettymään. Kirjan nimi on erittäin kaunis, ja se antaa viitteitä ainakin minulle jostakin synkän kauniista tarinasta. Odotinkin jotakin "Oli synkkä ja myrskyinen yö" tyylistä juttua, ja siihen nähden tarina oli aika arkinen. Toki tarina oli synkkä, mutta minusta tunnelma ei ollut.

Pidin silti kirjasta, se vain oli erilainen kuin oletin. Tuomaisen teksti on kaunista ja mukavan arkista. Hahmoja oli vähän, mutta tarpeeksi, jotta tarina pysyi mielenkiintoisena. Kuitenkaan tämä kirja ei houkutellut arvailemaan lopun ratkaisua. Aleksilla oli läpi kirjan niin vahva tieto siitä, että Henrik on syyllinen, ettei lukijana jotenkin osannut myöskään päästää irti tästä ajatuksesta, jota Aleksi minäkertojana tuputti. Loppua kohden jännitys tiivistyi ja kuvaan astui erilaisia vaihtoehtoja. Mitä jos Henrik ei olekaan syyllinen?

Kaikki kirjan hahmot jäivät minulle jostain syystä hyvin etäisiksi. Jopa Aleksi, vaikka hän kertoi tarinaa. Nyt kirjan luettuani, en osaa sanoa millaisia kirjan hahmot olivat tai mistä he pitivät. Ehkä tämä oli osasyy siihen, miksi syyllistä ei niinkään tullut arvailtua.


Synkkä niin kuin sydämeni
Like, 2013
Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen
s. 301

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani

Brett Bohlinger elää surullista aikaa, sillä hänen rakas äitinsä on juuri kuollut syöpään. Brettin on kuitenkin ryhdistäydyttävä nopeasti, sillä pian äidin perintö jaetaan ja hänestä tulee suuren kosmetiikkayrityksen johtaja. Kun perinnönjako lopulta koittaa, Brett saa kokea toisen valtavan järkytyksen. Äiti on testamentannut hänelle ainoastaan unelmalistan. Listan, jonka Brett on kirjoittanut ollessaan 14. Ehtona kunnon perinnön saamiseen on, että Brett suorittaa listan kymmenen unelmaa, ja aikaa hänellä on ainoastaan vuosi. Mutta kuinka Brett voisi vuodessa tehdä lapsia tai muita asioita, jotka vaikuttavat aivan järjettömiltä. Mihin hän muka laittaisi hevosen, jonka hänen pitäisi listan mukaan ostaa?

"Taitun kaksin kerroin, puristan kylkiluitani ja ikävä kirjaimellisesti vihloo minua. En pysty mitenkään selviämään maallisesta taipaleestani ilman häntä. Olen tytär, täytyyhän minulla olla äiti." s.11

Kymmenen unelmaani on hömppäkirja, jota lukiessa tulee hyvä mieli. Se on kevyt ja vauhdikas, vaikka välillä mennään niin synkkiin aiheisiin, ettei sentään ihan kannesta kanteen hymyilytä. Melkein saattaa hymy muuttua itkuksikin. Tapahtumia ja vauhtia riittää, ja juoni kulkee eteenpäin usein jonkin yhteensattuman siivittämänä. Kirjasta löytyy monia helposti arvattavia kohtauksia, mutta myös paljon jää yllätykseksi. Lukuisat yhteensattumat tekevät juonesta aika epäuskottavan, mutta sehän ei tässä kirjassa haittaa lainkaan. Tärkeintä on, että tämä kirja tarjoaa ihanan vaaleanpunaisen hattaratarinan, joka muistuttaa unelmien tärkeydestä.

Välillä kirjaa lukiessani minua ihmetytti vain se, että Brettin äiti oli valinnut ainoastaan Brettin tähän unelmien toteuttamiseen, sillä mitä enemmän hänen veljiinsä tutustuttiin, sitä enemmän olisi toivonut, että toinen heistä olisi joutunut johonkin käytöskouluun ennen kun hän saisi miljoonien perinnön. Tästä asetelmasta jäi hiukan epäreilu olo, vaikka Brettin äitiä kuvailtiin niin hyväsydämiseksi. Hänen hahmoonsa olisi sopinut hyvin myös tuon veljen auttaminen.


Kymmenen unelmaani, (The Life List, 2013)
Otava, 2017
Suom. Outi Järvinen
s. 381

Elina Pitkäkangas: Kuura

Inka ja Aaron asuvat ja käyvät lukiota pienessä Kuurankeron kaupungissa, Turun kupeessa. Kaupunki on ympäröity muurilla, jonka on tarkoitus pitää ihmissudet poissa kaupungista. Ihmissusia ei tosin ole nähty Kuurankeron läheisyydessä pitkään aikaan, eikä ne ole Inkalle ja Aaronille tuttuja, kuin televisiosta, tarinoista ja kirjoista.
Inka ja Aaron viettävät uudenkuun aikaa suljetussa kaupungissa, kun Inka saa kuulla, että hänen pikkuveljesä Duke on joutunut sairaalaan. Inka on niin suunniltaan uutisesta, että ajattelematta asiaa lainkaan, hän karkaa kaupungista keskelle vaarallisinta paikkaa. Hän juoksee suoraan muurien ulkopuolelle metsään. Sinä yönä Inka saa kohdata kaupungin pelottavat salaisuudet, jotka muuttavat hänen koko elämänsä yhdellä rysäyksellä. Eikä aikaakaan, kun myös Aaron on vedetty mukaan pelottavien tapahtumien kierteeseen.

"Muurin valokeila osui selkääni kuin piiskan sivallus. Vilkaisin säikähtäen olkani yli ja ohikiitävän hetken ajattelin, että nyt ne ampuvat." s.30

Kuura on ensimmäinen osa Kuura -trilogiasta.

Odotin Kuuralta jotakin aivan muuta, kuin mitä se on. Odotin lukevani mystisen kirjan pikkukaupungista, jossa ihmisen ja ihmissuden välille syntyy romanssi. Osittain odotukseni toteutuivatkin, mutta ei kyllä yhtään sellaisella tyylillä kuin luulin. En silti ollut pettynyt kirjaan, sillä tämä oli mukavaa vaihtelua kauniille rakkaustarinoille.

Kuura on ensinnäkin paljon ronskimpi, kuin odotin. Karkeaa kiroilua ja seksiä oli runsaasti. Hahmot eivät loistaneet mukavilla ja lempeillä luonteillaan, vaan olivat itsekkäitä, pinnallisia ja virheitä tekeviä. Kaikilla tuntuu olevan aika synkkä sisin. Etenkin Inkan hahmo kuvataan aika kamalaksi ihmiseksi, jota kohtaan ei noussut sympatioita, vaikka hänellä elämässään onkin vaikeaa. Kaiken kamaluuden keskellä hän tuntui silti olevan enemmän mustasukkainen ja itsekäs nainen, kuin pikkuveljestään huolta kantava sisko. Myös muut hahmot käyttäytyivät itsekkäästi, jotkut rakkaudesta, jotkut pelosta, jotkut eivät vain yksinkertaisesti tuntunut välittävän muista.

Kirjan juoni on melko karu ja sen loppu on verinen ja jäi hyvin mielenkiintoiseen kohtaan. Voin vain kuvitella mitä kaikkea tämän trilogian jatko-osissa tapahtuukaan. Pilkahdus hyvyyttäkin kirjasta löytyy, sillä Aaron ei ole koko kirjaa ainoastaan itsekäs. Siitä huolimatta kannattaa unohtaa odotukset siirappisista rakkaustarinoista, ennen kuin tarttuu tähän kirjaan.

Kuuran maailma on hyvin suunniteltu. Ihmissusien synnystä ja heidän ominaisuuksista kerrottiin tarpeeksi, ja paikoilla oli kauniit nimet. Vauhdikas juoni piti otteessaan, ja hahmojen ailahtelevainen käytös herätti monenlaisia tunteita. Pidän itse enemmän kirjakielellä kirjoitetuista dialogeista, mutta täytyy myöntää, että tähän kirjaan kirosanoilla sävytetty puhekieli sopi loistavasti.


Kuura
Myllylahti, 2016
Kansi: Karin Niemi
s. 355