Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

 

Laura on freelance-toimittaja, joka matkaa Jylhäsalmelle lehtijuttua tekemään. Tosin juhannusjuhlat joista hän on juttua tekemässä ovat ohi kun hän pääsee paikalle. Jutun hän aikoo silti tehdä. Monien sattumusten kautta Laura päätyy jäämään Jylhäsalmelle jutun tekoon pidemmäksi aikaa. Hän asustelee ihanassa pikkumökissä ja tutustuu monenlaisiin ihmisiin. Mutta kuka kumma vainoaa hänen äitinsä vanhaa ystävää, pankinjohtaja Saria? Jylhäsalmi ei yllättäen tunnukaan kaikista enää niin leppoisalta paikalta. 

"Aallokko välkkyi paisteessa, selältä kävi raikas järvituuli. Lossin kyydissä oli nykyaikaisia autoja ja Sarin polkupyörä oli tietysti moderni, silti hän saattoi kuvitella polkupyörällä kulkijoiden samalla tavoin saapuneen lossin kuljetettavaksi jo monia kymmeniä vuosia sitten."s.150

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella on maalaisromanttisen Jylhäsalmi -sarjan viides itsenäinen osa. 

Näin keväällä on ihana palata Jylhäsalmelle ja sen tuttujen ja uusien henkilöiden pariin. 

Kirjassa on runsaasti romantiikkaa, hitusen jännittäviä tilanteita ja valtavasti maalaiselämää. Vaikka kirjassa ehtii sattua ja tapahtua monenlaisia jännittäviäkin tilanteita, on kirja silti pääosin rauhallista luettavaa, jossa asioita kuvaillaan pitkään ja tarkasti tunnelmoiden. Maalaiskylän tunnelmaan näiden kirjojen kautta pääsy onkin taattu. Suosittelenkin sarjaa etenkin niille jotka viihtyvät kauniiden yksityiskohtien parissa, eivätkä säikähdä jos muutamaan sivuun ei varsinaisesti edetä mihinkään juonellisesti. 

Lauran toimittaja persoona on tuotu hauskasti esiin kirjassa. Hän kun pähkäilee kaikesta näkemästään ja kuulemastaan jutun aiheita ja pyörittelee päässään sopivia otsikoita tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lauran ohella kirjassa seurataan pankinjohtaja Saria, joka on saanut osakseen karmivia pelotteluja. Sarin osio tuokin kirjaan mukavasti jännitystä. Romantiikka näissä kirjoissa on melkeenpä aina hyvin ennalta-arvattavaa, eikä minulle mitenkään tärkeässä osassa. Minä kun pidän eniten maaseudun tunnelmasta ja kirjan arkisista asioista. 

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Karisto, 2021

Kannen kuva: Petri Jauhiainen

Kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

s.269

Katherine Pancol: Mimmit 3

 

Gary ja Hortense lähtevät Eurooppaan, kumpikin omiin toimiinsa, Gary Skotlantiin ja Hortense Ranskaan. Hortense tekee valtavasti töitä, Gary sen sijaan kutsuu Galypson Skotlantiin. 

Stella on kyllästynyt isäänsä, jonka valta tuntuu ulottuvan aivan liian pitkälle ja pitävän kaikki otteessaan. 

"Hän hakkaa korkeita ruohoja raivatakseen itselleen tien. Nokkoset vihlaisevat reisiä, yöpaidan helma tarttuu karhunvatukoihin ja se täytyy irrottaa. Adrian on tullut, on tullut. Tänä iltana he nukkuvat yhdessä, hallitsevat aikaa, täyttävät sen, moninkertaistavat sen."s.128

Mimmit 3 on nimensä mukaisesti Mimmit -trilogian kolmas osa.

Katherine Pancol on tarinankertojana loistava. Hän johdattaa lukijan näiden kaikkien hahmojen elämään ja tarinaan hyvin kiinnostavasti. Hän tarjoaa kauheita, kauniita, herkkiä, surullisia, iloisia ja etenkin innostavia hetkiä, jotka herättävät paljon ajatuksia, mutta tarjoaa samalla eläväisen tarinan täynnä aitoja tunteita. Nämä kirjat luettuaan tuntee tuntevansa jokaisen hahmon kuin oman ystävänsä.

Tässä kolmannessa osassa palattiin taas Stellan tarinan pariin ja saatiin se arvoiseensa päätökseen. Myös muiden tuttujen hahmojen elämää seurattiin, mutta paljon jäi edelleen kiinnostamaan, joten innolla odotan heidän tarinoilleen jatkoa, jota ilmeisesti on jälleen tarjolla tämän trilogian jälkeen ilmestyneessä Aina ei tapahdu surullisia asioita -kirjassa. 

Kirja on jälleen täynnä polveilevaa tarinaa elämästä. Näissä kirjoissahan ei tunnu olevan mitään tarkkaa juonikaavaa jota kirja seuraisi, vaan todellakin tarina kulkee polveilevasti eteenpäin heitellen sinne tänne suurempia tapahtumia. Nautinkin suuresti joka hetkestä, vaikka Stella ei hahmona olekaan oma suosikkini, voi johtua siitä, ettei häneen oltu ennen tätä trilogiaa tutustuttu lainkaan ja muut kirjan hahmot tuntuvat niin paljon tutummilta ja siksi kiinnostavimmilta. Jälleen oma suosikkini olikin Hortense muotinsa parissa.

Mimmit 3, (Muchachas 3, 2014)

Bazar, 2015

Suom. Pirkko Biström

s.539

Nicola May: Kulmakauppa Cockleberry Bayssa

 

Lastenkodeissa varttunut Rosa Larkin saa elämänsä yllätyksen kun eräänä päivänä lakitoimisto ottaa häneen yhteyttä ja hän saa perinnöksi Cockleberry Bayn pikkukylässä sijaitsevan kulmakaupan. Rosa ei keksi yhtäkään ihmistä joka haluaisi testamentata hänelle yhtään mitään. Perheettömänä kasvanut Rosa kun ei ole tietoinen edes kenestäkään sukulaisesta. 

25-vuotias Rosa ei ole onnistunut saamaan elämäänsä juurikaan mitään pysyvää, niinpä maisemanvaihdos kuulostaa hyvältä. Mukaan hän nappaa vain koiransa, ja niin uusi elämä voi alkaa. Perillä häntä odottaa kauan tyhjillään ollut kulmakauppa, ja uudet ihmeelliset unelmat.

"He istuivat pöydän ääressä höyryävät teekupit edessään ja tuijottivat avaamatonta salkkua, joka tuijotti takaisin kuin kutsumaton vieras."s.11

Kulmakauppa Cockleberry Bayssa aloittaa Cockleberry Bay -sarjan.

Voi miten suloinen pikkukylä tämä merenrannalla sijaitseva Cockleberry Bay onkaan. Kylä on täynnä asukkaita, jotka tietävät toisistaan kaiken, tai ainakin luulevat niin. Yllättävän paljon salaisuuksia tuntuu silti olevan yhdellä jos toisellakin. Niitä kauheuksia sitten aletaan lukijalle pikku hiljaa vihjailla ja lopulta paljastaa. 

En pidä ryypiskelevistä päähenkilöistä, jotenkin se vaan ärsyttää suunnattomasti, vaikka he olisivat kuinka kamalia asioita kokeneet. Siitä tämä kirja saakin pientä moitetta minulta. Mutta loppujen lopuksi Rosan ryypiskely oli todella pieni harmi, sillä tämän tunnelmallisen pikkukylän kujilla ja kaduilla sattuu ja tapahtuu aika paljon kaikkea sellaista joka vie huomion itseensä. Rakkausjututkaan tässä kirjassa ei ole ihan perinteisintä ja romanttisinta, vaan aika tavalla rosoisempaa. Rosa kun ei ole erityisen sitoutuva ainakaan aluksi. Ei tunnu kyllä olevan kirjan muutkaan hahmot, sen verran ällöttäviä limanuljaskoita henkilöiden joukosta löytyy. 

Ihanaa, että tämä on sarjan aloitus. Vaikka kirjassa selvisi mystiset salaisuudet, olisi kiva kuulla miten muutamille tutuiksi tulleille sivuhenkilöillekin käy jatkossa. Sitä paitsi Rosan ja hänen ihastuttavan Hot Dog -koiransa kanssa oli mukava viettää aikaa. Etenkin kun kulmakaupan perustamistakin kuvattiin riittävästi ja arkisiin asioihin keskityttiin muutenkin aika paljon. Tosin muutamat isot paljastukset jäivätkin sitten lähes kokonaan käsittelemättä, kunhan vaan paljastettiin nopeasti ja liiankin ytimekkäästi. Muutaman kerran kun henkilöiden kamalia kohtaloita kerrottiin, niin tuntui lähennä siltä kuin olisi puhuttu siitä, mitä kaupasta täytyy tuoda, yhtä paljon tunnetta ainakin oli mukana. 

Kulmakauppa Cockleberry Bayssa, (The Corner Shop in Cockleberry Bay, 2018)

Minerva Kustannus, 2022

Suom. Mila Lahdenpohja

s.390

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

 

Mirjami elää kiireistä elämää Helsingissä. Työ vaatii paljon, ja kunnostakin on huolehdittava, onneksi on upea rakastaja päiviä piristämään. Kun sitten lapsuudenkodista kuuluu ikäviä uutisia, ei auta mikään muu kuin lähteä seinäjoelle avuksi. Edessä on valtavasti työtä. Äidistä on huolehdittava, mutta niin myös teini-ikäisestä siskontytöstä. Sitten Mirjami huomaa, että kuvioon kuuluu myös eläinkatras. Mirjami ei solahda maalaiselämään helposti, mutta kyllähän siitä helposti selviää, eikö?

"Työntekijät sinkoilivat biljardipallojen lailla työpisteisiinsä, sillä työhuoneita meillä ei tietenkään ole vaan luova avokonttori. Sellaisen etuna on, että työntekijöitä voi valvoa yhdellä vilkaisulla kuin lattiakanalaa. Kenelläkään ei ole omaa koppia, jossa voisi puuhailla vailla valvontaa mitä sattuu."s.12

Ihan pähkinöinä esittelee päähenkilön, Mirjamin, joka ei millään muotoa ole mukava ihminen. Alusta asti hän jakelee ajatuksissaan ilkeitä tuomioita kaikkia muita kuin itseään kohtaan, sillä hänhän on elämässä menestyvä upea nainen, kun taas muut ovat hänen silmissään aika mitättömiä, typeriä, tylsiä... Vaikea ajatella, että tällaisen henkilön parissa voisi nauttia mukavasta matkasta, mutta kyllä vaan voi. Ainakin välillä. 

Mirjamin kommelluksien täyteistä arkea maaseudun "rauhassa" on hauska seurata. Kirja on huumorin täyteinen alusta loppuun. Juoneen mahtuu valtavasti vakavia aiheita, kuten kuolemaa, vakavia sairauksia ja maahanmuuttajien kielteisiä päätöksiä, mutta siltä se ei tunnu, kun kaikki yritetään kuorruttaa huumorilla. Hyvänmielenkirjoja kyllä jaksan lukea monia, mutta tämä oli lähinnä sellaista piikikästä huumoria. välillä tuntui siltä, että sitä oli aivan liikaa, sellaisissakin kohdissa joita ei olisi tarvinnut vääntää vitsiksi. Minä kaipaan huumorini enemmän hauskoina sattumuksina, sun muina iloisempina ja lämpimämpinä asioina. Enkä kuvailisi tätä kirjaa lämminhenkiseksi.

En päässyt heti alussa kirjan imuun, mutta hetken luettuani ja tyylin omaksuttuani, pääsin vauhtiin ja kirja oli lopulta ihan mukava lukukokemus.

Ihan pähkinöinä

Karisto, 2018

Kansi: Terhi Ekebom

s.235

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

 

Maddy on allerginen koko maailmalle. Hän joutuu elämään hyvin suojattua elämää kotonaan, ikinä poistumatta sielä minnekään. Suurinta viihdettä on kirjat, elokuvat tai peli-illat äidin kanssa. Vieraita ei juurikaan käy. Ainoastaan Carla, hoitaja. 

Eräänä päivänä naapuriin muuttaa uusi perhe. Maddy näkee ikkunasta Ollyn, ja Olly huomaa hänet. Äidin huolesta huolimatta Maddy tutustuu Ollyyn, ja tajuaa haluavansa elämältä niin paljon muutakin kuin vankina olemista omassa kodissa, vaikka kaikki kodin ulkopuolinen voi tappaa hänet hetkessä. 

"Mietin epämääräisesti, mitä hän näkee ikkunassani - vieraan, valkoisiin pukeutuneen tytön jolla on isot, tuijottavat silmät. Poika hymyilee minulle, eivätkä hänen kasvonsa ole enää synkät, eivät enää vakavat. Yritän vastata hymyyn, mutta olen niin hämilläni, että kurtistan hänelle sen sijaan kulmiani."s.27

Kaikki kaikessa ei ehtinyt missään vaiheessa olla edes lukulistallani tai kuulunut lukusuunnitelmiini. Kirja on oikeastaan mennyt minulta täysin ohi ilmestyttyään, vaikka siitä on tehty elokuvakin.  Törmäsin kirjaan sattumalta kirpparilla ja se näytti nopean selailun jälkeen houkuttelevalta, joten se lähti mukaan ja heti lukuun. 

Luin kirjan hetkessä. Luvut ovat lyhyitä, fontti kookasta, sivuilla on myös piirroksia, kaavioita ja muuta lisuketta, ja tarina niin mukaansatempaava, että aika kuluu aivan siivillä, eikä kirjaa malta jättää kesken. Kirjaan mahtuu monia dramaattisia käänteitä ja on vain pakko saada tietää miten kaikki päättyy. Minut loppu yllätti suuresti ja jää varmasti hyvin mieleen.

Kaikki kaikessa sisältää monia vaikeita ja vakavia aiheita, on sairautta, traumoja, perheväkivaltaa ja yksinäisyyttä, mutta silti kirjan tyyli pysyy kepeänä, sillä huumoria ja nuorten letkeää keskustelua mahtuu mukaan runsaasti. Maddyn ja Ollyn väleistä saakin aidon ja lämpimän kuvan, josta nuoruuden epävarmuus, mutta samalla haaveet tulevasta, ja ensimmäisestä rakkaudesta paistaa kauniisti läpi. 

Kaikki kaikessa, (Everything, Everything, 2015)

Tammi, 2017

Suom. Helene Bytzow

s.319

Hanna van der Steen: Hylätyt

 

Vanhassa mökissä metsän keskellä asuu kolme sisarusta. Jo kauan sitten heidät jätettiin mökkiin ja käskettiin pysyä siellä piilossa, mutta miksi? Ovathan he toki kaikki aika erikoislaatuisia. Saaru on huomattavan karvainen, Jami taas täysin näkymätön ja Madu ei puhu, pitää vain ääniä. 

Mutta käskyistä huolimatta on aika lopettaa piileskely, sillä asiat alkavat olla liian kummallisia. Talvi vain kylmenee eikä tunnu loppuvan lainkaan, pelottavat gammot kuljeskelevat ja pitävät ihmisiä tiukasti kurissa. Kolmikko päättää lähteä etsimään kadonnutta äitiään, ehkä hän osaa auttaa.

"Hän leikitteli taas kerran ajatuksella, että he kävelisivät suoraan gammojen luo ja ilmiantaisivat itsensä. Niin he ainakin säilyisivät hengissä tämän kammottavan talven ylitse."s.24

Hylätyt on vauhdikasta ja melko helppolukuista fantasiaa.

Monien fantasia-, tai dystopiakirjojen tapaan myös tässä kirjassa asiat ovat huonosti hirmuhallitsijan takia. Ihmisten elämää rajoitetaan ja vahditaan tarkkaan gammojen avustuksella. Sitten on joukko nuoria, joiden on tehtävä jotakin pelastaakseen muut ihmiset. Tuttu tarina, mutta uudessa kiinnostavassa maailmassa. 

Kirjassa esitellään fantasiamaailma, jossa riittää ihmeteltävää. Uusia eläimiä, ruokia ja kasveja vilahtelee kirjan sivuilla tasaiseen tahtiin. Varsinkin alkuun minun oli vaikea päästä kirjan maailmaan, sillä teksti vilisi uusia sanoja mitä erikoisimmista eläimistä sun muista, mutta en nähnyt niitä silmieni edessä, sillä minulle nuo keltafaaksiaiset, myrkkygondat ja kettukorennot eivät tarkoittaneet yhtikäs mitään. Sen sijaan tarinan kannalta tärkeät uudenlaiset hedelmät, eläimet ja ruuat pystyin näkemään edessäni, sillä niistä kerrottiin oleellisia asioita, eivätkä ne olleet vain maailman esittelyn takia juoneen mätkäistyjä sanoja. 

Kivaa vaihtelua oli kirjan päähenkilökolmikko, jonka on tarkoitus etsiä vastauksia maailmaa kiusaaviin ongelmiin, sillä he eivät ole perinteinen notkean taitava ja kaunis joukkio. Sen sijaan lukija kohtaa kinastelevan, erehtyväisen ja epävarman porukan, joka ei välty virheiltä, ja jonka meno on aika hurjaa, eikä kovin suunniteltua. Heidän kauttaan kirjassa käsitelläänkin runsaasti kauneusihanteita ja erilaisuutta. 

Tarina oli mielenkiintoinen ja vauhtia riitti, kolmikko kun päätyi monenlaisiin kommelluksiin matkansa varrella. Suurimmat juonikuviot loppuratkaisua ajatellen eivät tosin onnistuneet yllättämään minua, vaan menivät juuri niin kuin arvelinkin. 

Hylätyt

KVALITI, 2022

Kansi: Michael Kingdom

s.320