Merja Jalo: Terapiatalli Ponimaa -Sydämeen sattuu

 

Aaron on joutunut kamalaan onnettomuuteen, joka vei mennessään häneltä hyvin läheisen ihmisen. Onnettomuuden tuoma trauma kiusaa Aaronia. Hän syyttää tapahtuneesta itseään, sitten hevostaan. Läheisen kuolemasta on vaikea päästä yli, mutta ehkä terapiatallin hevoset voisivat auttaa myös häntä, niin kuin monia muitakin.

"Poika kävelee hautakiven luota pää kumarassa. Hän ei katso sivuilleen. Kädet on työnnetty syvälle taskuihin. Hartiat vapisevat. s.47"

Sydämeen sattuu on osa Terapiatalli Ponimaa -sarjasta. Sen voi kuitenkin lukea myös itsenäisenä kirjana.

Tällä kertaa Terapiatalli Ponimaassa ollaan hyvin surullisen aiheen parissa kun päähenkilönä on isänsä menettänyt Aaron, joka kärvistelee tuskaisissa muistoissa. Surullista aihetta käsitellään lyhyesti, ja sen vastapainoksi keskitytään myös terapiatallin muihin asioihin, joiden kautta kirjaan tuodaan iloista kommellusta. Liian raskaaksi ei kirja siis mene. 

Terapiatalli Ponimaa tarjoaa helppolukuisia kirjoja tärkeistä aiheista, eikä tämä osa ole poikkeus. Läheisen menettämisen tuska tulee hyvin esiin kirjassa, mutta niin tulee myös toivo tulevasta, siitä että asiat helpottuvat ajan myötä. 

Hevosten täyteistä tarinaa koristavat Eeva Tötterstömin kauniit kuvat.

Terapiatalli Ponimaa -Sydämeen sattuu

KVALITI, 2024

Kuvat: Eeva Tötterström

s.60

Arvostelukappale

Kristina Ohlsson: Hopeapoika

 

Aladdin asuu vanhempiensa kanssa vesitornissa, jossa heillä on myös ravintola. Perheellä on parhaillaan huono taloudellinen tilanne, eikä asiaa helpota ravintolasta katoava ruoka. Tornin lähellä alkaa hiippailla omituinen poika sortseissaan. Asia ei kummastuttaisi, ellei olisi kylmä, luminen talvi. Poika myös katoaa aina jälkiä jättämättä, ennen kuin Aladdin pääsee tämän luo. Aladdin, Billie ja Simona alkavat selvittää Ravintolasta katoavan ruuan tapausta, mutta samalla he tutkivat myös vielä kiinnostavampaa, vanhaa hopeaesineiden tapausta kouluprojekstia varten. 

"Häntä ei todellakaan kiinnostanut juoksennella pimeällä hautausmaalla. Nämä kohtaamiset päättyivät sitä paitsi aina samalla tavalla. Poika katosi näkyvistä, eikä Aladdin löytänyt häntä."s.84

Hopeapoika on Lasilapset trilogian toinen osa.

Tällä kertaa Åhusissa ollaan talvisissa maisemissa. Nuoret päätyvät jälleen jännittävien tapahtumien äärelle, eikä kummituksien mahdollista osuutta asiaan voida tälläkään kertaa täysin sulkea pois laskuista. 

Kirja on mukavan helppolukuinen nuortenkirja, joka etenee lyhyin luvuin. Jännitystä riittää, sillä nuoret pistävät lusikkansa moneen soppaan selvittäessään mysteerejä. Mukaan mahtuu myös monia rauhallisempia hetkiä, sillä nuoret tekevät paljon tutkimustyötä. Välillä sitten selviää jännittäviä asioita, tai päädytään pelottavampiin tilanteisiin. 

Kirja on loistava yhdistelmä dekkarimaista tutkintaa, kummituksia ja nuorien elämää kuohuttavia arkisempia asioita. Nämä arkiset asiat saavat myös kirjassa paljon sivutilaa. Tällä kertaa päähenkilönä toimii Aladdin, jonka kautta päästään kurkistamaan maahanmuuttajaperheen elämään. 

Hopeapoika, (Silverpojken, 2014)

WSOY, 2018

Suom. Pekka Marjamäki

Päällys: Sami Saramäki

s.224

Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio

 

Juno on elänyt koko ikänsä maaseudulla, jossa hän on salaillut noituuttaan. Sitten hän muuttaa Pilmontin suurkaupunkiin ja perheensä varoituksista huolimatta tutustuu muihin noitiin ja alkaa herätellä omia voimiaan. Elämä kaupungissa ei ole helppoa edes kaltaistensa seurassa, sillä luontoa on vuosi vuodelta vähemmän ja valkoista magiaa käyttävät noidat tarvitsevat sitä selviytyäkseen. Noitapiirin Sadin tuntee vetoa mustaan magiaan, jota muut piiriläiset eivät katso tätä hyvällä. 

"Sisälläni kiertävä levoton energia tuntuu tykytyksenä rinnassani. Se leviää kipinöiden raajoihini, mutta en saa sitä valjastettua käyttööni. Sadinilla ei varmasti ole samaa ongelmaa. Miten ikinä uskaltaisin lähestyä häntä?"s.15

Kärsimyskukkauuteaddiktio on synkänpuoleinen tarina noituudesta. 

Noituus kirjoissa kiinnostaa ja olin vakuuttunut, että tämä kirja olisi aivan ihana, ja osittain se olikin, mutta osittain tämä nykyaikaan sijoittuva noitakirja ei sitten kuitenkaan ollut minua varten. Pidän enemmän sellaisesta tunnelmallisesta noituudesta, jossa noidat kulkevat viittoihin pukeutuneina metsissä tekemässä taikoja, kun taas tämä kirja tarjosi noitia sometileillään, elämässä vaarallista ja raadollista elämää syrjinnän, huumeiden ja väkivallan keskellä. 

Valkoisen magian luonnonläheisyys oli kaunista, ja sen kautta kirjaan tuotiin riipaisevan surullinen kuva luontokadosta. Musta magia taas toi kutkuttavan vaarallisia kauhuelementtejäkin tarinaan. Nämä noituuksien eri muodot olivat kirjan parasta antia. Pidin muutenkin noitien kiinnostavista rituaaleista.

Teksti on kaunista, verkkaistakin. Tarina kulkee vuorotellen Junon ja Sadinin kertomana. Noituuden ohella puhutaan ystävyydestä, luonnosta, yhteisöllisyydestä, ennakkoluuloista ja rakkaudestakin. 

Kärsimyskukkauuteaddiktio

Otava, 2022

Kannen suunnittelu ja kuvat: Iida Pohjolainen

s.314

Jenni Skyttä-Forssell: Martta ja pihan lapset

 

Martalla on syntymäpäivä. Hän täyttää kahdeksan. Syntymäpäivää vietetään kavereiden kanssa pihaleikkien parissa, samaan taloon muuttaa jopa uusi lapsi, ja on mukavaa saada uusi leikkikaveri. Pihaleikkien lisäksi Martta ehtii tutkia myös kiiltokuvia ja paperinukkejaan, ja tietysti on myös syntymäpäiväkakkua.

"Ystävykset pääsevät kulkemaan toistensa luo pienestä aukosta ruusupensaan ja aidan välissä - ihan milloin huvittaa."

Martta ja pihan lapset on 50-luvulle sijoittuva lastenkirja, joka tarjoaa kurkistuksen tuon ajan lasten leikkeihin ja elämään. 

Voi miten pidinkään tästä kirjasta. Sen tarinassa ei tapahdu mitään erikoista, mutta se vie elämäntäyteiselle matkalle 50-luvulle, jolloin eläminen oli huomattavasti niukempaa kuin nykyisin. Asiaa ei selitellä lukijalle, vaan se ilmenee pieninä kohtauksina kirjassa, kuten siinä, miten äiti on säästänyt rahaa, jotta Martan syntymäpäiville saadaan muutama Domino-keksi. Kyseessä on lastenkirja jossa keskitytään niihin elämän valoisiin puoliin, ne niukkuuden varjopuolet tästä on jätetty pois, joten lukukokemus on kevyt.

Kirjan ihanat, isot ja värikkäät kuvat ovat Giannetta Portan tekemät, ja ne saavat haaveilemaan kesästä. Niissä riittää katseltavaa ja ihasteltavaa monellekin lukukerralle. Teksti ja kuvat luovat täydellisen kokonaisuuden, jossa lasten ilo, jännitys ja leikkimielisyys tulee loistavasti esiin. Lasten ihmetystä ja iloa pieniä asioita kohtaan oli kiva seurata. Kirjaa lukiessa huomaa myös, että vaikka ajat muuttuvat, on näiden lasten leikit tuttuja omasta lapsuudestakin, vaikka se olikin vuosikymmeniä myöhemmin kuin kirjan hahmojen. 

P.S. Kuvassa oleva ihana paperinukke löytyy kirjan viimeiseltä sivulta. 

Martta ja pihan lapset

KVALITI, 2023

Kuvitus: Giannetta Porta

Arvostelukappale

Terhi Tarkiainen: Kitty

 

Kitty Blackstone haluaisi vain työskennellä apteekissa lääkkeiden parissa, mutta 1700-luvun Lontoossa naisen toiveilla ei välttämättä ole väliä. Niinpä Kitty naitetaan kihtiselle kauppiaalle rouvaksi. Häävieraiden joukosta Kitty löytää miehen, jonka poskessa helottaa hänen kynsiensä jäljet, jotka hän sai aikaiseksi paetessaan miehen raiskattua hänet. Kittyn elämän täyttää kostosuunnitelmat.

"Yritin käsittää, että tuo viidettäkymmenettä käyvä, ryypiskelyn punakoittama ja ylensyönnin turvottama mies oli juuri liitetty minuun tästä ikuisuuteen. Sitten etsin käteeni viinilasin ja tyhjensin sen yhdellä kulauksella."s.46

Kitty, eli kuinka mies tuhotaan on 1700-luvun Lontooseen sijoittuvaa, melko roisiksikin menevää viihdettä. Kirjan aiheet kuten raiskaus, väkivaltafantasiat, kuolema ja epämieluisa avioliitto eivät tosiaan kuulosta viihdekirjan kepeiltä aiheilta, mutta niitä käsitellään melko kepeästi ja synkän humoristisesti.

Kitty on vahva seikkailija, jonka kostopuuhissa sattuu ja tapahtuu monenmoista jännittävää. Kitty ei myöskään suostu aikansa naisihanteiden orjaksi, vaan tekee rohkeasti asiat oman mielensä mukaan niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Kirjan juonenkäänteet ovatkin isoja. Suurista tapahtumista huolimatta kirja ei kuitenkaan ole nopeatempoinen, vaan tapahtumien välillä on pitempiä hitaampia jaksoja. 

Kirjan upea kansi ja nimi houkuttelevat tarttumaan tähän kirjaan, joka sitten tarjosikin mielestäni hyvän, synkän tarinan, jossa päähenkilön salaisimmat ajatukset paljastetaan lukijalle kaikessa likaisuudessaan, kostonhimossaan ja väkivaltaisuudessaan.

Tämän kirjan romantiikka ja rakkaus on kaukana hempeän kauniista. Ja vaikka kirjasta pidin, oli Kittyn unet makuuni ällöttäviä, eikä rakkaustarina ollut millään tavalla upea tai toivottu, mutta se oli skandaalinkäryistä ja kieroutunutta, eli oikein tuoreen tuntuista ja piristävää vaihtelua siveämmille kirjoille. 

Kitty, eli kuinka mies tuhotaan

Tammi, 2020

Kansi: Eevaliina Rusanen

s.427