tiistai 25. maaliskuuta 2014

Helen Fielding: Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus


Olivia Joules on toimittaja, joka lähetetään Miamiin kirjoittamaan juttua uudesta kasvovoiteesta. Lanseeraustilaisuudessa hänen mielikuvituksensa alkaa kuitenkin juosta ja hän on täysin varma, että yksi juhlien miehistä on naamioitunut Osama Bin Laden.
Tästä alkaa Olivian uskomaton seikkailu johon ei ilman agentti tavaroita varustettuja push-up rintaliivejä uskaltaisi lähteäkkään, sillä vastassa on Al-Qaida ja heidän maailmanlaajuisten tuhojen estäminen.

Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjojen ystävänä olin innoissani tästä sankarittaresta Oliviasta. Kirja oli hauska, mutta ei niin hauska kuin Bridget Jones -kirjat. Onneksi Kirjailija oli tehnyt hahmosta kuitenkin huomattavasti erilaisen, sillä oli mukava saada uudenlainen tuttavuus. Olivia on päättäväinen ja oikea monilahjakkuus.

Tapahtumia kirjasta ei puuttunut. Oli juonittelua, vaarrallisia tilanteita ja tottakai rakkaustarina. Ainoa puuttuva asia oli oikea ystävyys. Hahmojen väliset ystävyyssuhteet olivat yllättävän kylmiä ja vähäisiä, muihin lukemiini hömppäkirjoihin verrattuna. Muihin hahmoihin ei muutenkaan hirveästi kiinnittänyt huomiota, vaikka kirja vilisi upeita miehiä.
Tapahtumarikas kirja vei mukanaan ympäri maailmaa. Liikenteeseen lähdettiin englannista, josta matka jatkui Miamin kautta Sudaniin saakka. Helppolukuinen kirja sopii kiireisiimpiinkin lukuhetkiin ja välipalaksi.


Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus (Olivia Joules and the Overactive Imagination, 2003)
Otava, 2004
Suom. Inka Parpola
s.315
Kansi: Katja Alanen

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Timo Sandberg: Vainooja


Vainooja on Komisario Heittola -sarjan seitsemäs osa.
Metsästä löydetään nuoren naisen ruumis. Vainajalla on ollut yhteyksiä lähellä olevaan Pelastuksen Missio -uskonlahkoon. Lahkossa ketään ei tunnu kuitenkaan edes järkyttävän naisen kuolema.
Tapaus näyttää pian kuitenkin selvältä, kun kirjailija Leo Jortikka vie kirjakurssilta tutun naisen lahkon lähellä olevalle mökille ja nainen katoaa. Leo tunnetaan kirjailijana, joka haluaa painottaa omia kokemuksia kirjoittaessaan ja hänen tietokoneeltaan löytyy raaka kuvaus murhasta.

Vainooja on oikein hyvä dekkari. Olen edelleen todella iloinen, että törmäsin Sandbergin kirjoihin, sillä hän osaa hommansa. Kirjassa päästään taas monien ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin. Päähenkilö Heittola on jo tutuksi tullut henkilö ja pidän hänestä hahmona kovasti. Heittola on aito kaikkine virheineen.
Vainoojaa ei millään halua laskea käsistään, kun se vie niin hyvin mukanaan. Rikoksen tutkiminen ei ole liian suuressa roolissa, vaan aika paljon tapahtuu henkilöiden keskustellesa ja yksinään miettiessä.

Omaa lukukokemusta parantaa itselleni mielenkiintoiset aiheet, suljettu uskonlahko kaikkine pimeine puolineen ja tarkkoine sääntöineen on mielestäni todella mielenkiintoista, vaikken ikinä varmaan pysty ymmärtämään miten lahkoissa asuvat ihmiset eivät ymmärrä, että eniten kaikesta hyötyy lahkon johtajat. Tälläiset aiheet kuitenkin herättävät ajatuksia ja mielenkiintoa.
Toinen itseäni kiinnostava asia kirjassa oli Leo Jortikka. Kirjailijat kiinnostavat aina ja vaikka en tiedäkään, kuinka tavanomainen kirjailija tämä Leo on, on se aiheena silti kiinnostava.

Komisario Heittola -sarjan kahdeksaskin osa on ilmeisesti jo ilmestynyt ja sitä odottelenkin jo innolla pääseväni joskus lukemaan, sillä Vainooja jätti taas uusia kutkuttavia asioita auki Heittolan elämässä. :)

KihokkiPahan morsianPöllön huutoPirunpesäDobermanniKalmankokko


Vainooja
Karisto, 2012
s. 303
Kannen kuva: Stephen Carroll / Trevillion Images

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa


Kylmänä aamuna tammikuussa 1988, kirjaston henkilökunta löysi kirjojen palautusluukusta kylmettyneen kissanpennun. Pikkukaupunki Spencerin kirjaston henkilökunnan sydämmet sulivat tälle kauniille ja upea luonteiselle kissalle. Kissalle annettiin nimeksi Dewey Readmore Books. Dewey eli koko elämänsä kirjastossa, piristämässä, tukemassa, lohduttamassa ja edistämässä kaupingin yhteishenkeä vaikeina aikoina.

Olen lukenut kirjastokissan muutama vuosi sitten, mutta päädyin uusintaan. Toinen kirjoittajista Vicki Myron on kirjaston työntekijä, joka eli Deweyn kanssa sen koko elämän ajan.
Kirjastokissa on aito. Sellainen tunne minulle päällimmäiseksi jää tämän kirjan luettua. Aiemmin, kun luin tämän kirjan tunne oli lähinnä epäaito. Se johtui siitä, että olen aina ollut enemmänkin koiraihmisiä, enkä voinut kuvitella kissan voivan olla tuollainen, kuin Dewey. Nyt olen kuitenkin asustellut vuoden oman pikku kisuni kanssa, enkä enää epäile noita Deweyn hassun hauskoja tempauksia. On ihana lukea joku kirja uudestaan, josta oma mielipidde muuttuu näin radikaalisti lukukertojen välissä.

Deweyn elämän lisäksi kirjassa kuvaillaan Spencerin kaupungin ongelmallistakin aikaa, jolloin yksi pieni kissa pystyi vaikuttamaan niin monen ihmisen mielialaan. Myös Vickin sairautta ja omaa elämää käsiteltiin jonkin verran. Nämä luvut eivät mielestäni olleet niin mielenkiintoisia, kuin Deweystä kertovat luvut ja välillä odotinkin kovasti pääseväni takaisin kirjastoon Deweytä katsomaan. Nämä Spenceristä ja Vickistä kertovat luvut olivat kuitenkin tarpeellisia, sillä niissä luvuissa Deweyn vaikutuksia ihmisiin päästiin tarkastelemaan paremmin. Varsinaisissa Dewey kappaleissa kun pääasiassa tosiaaan oli Deweyn tempaukset ja luenne.
Kaikenkaikkiaan loistava kirja, jonka ymmärrän nyt paremmin "kissaihmisenä", kuin aikaisemmin, joten suosittelen varsinkin kissaihmisille.


Kirjastokissa (Dewey: A Small Town, a Library and the World`s Most Beloved Cat, 2008)
Otava, 2008
Suom.Laura Beck
s.303
Kannen kuva: Rick Krebsbach

 P.S. Näin loppuun ihan pakko fiilistellä oman kirjakisun kuvalla. :)

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Antti Tuomainen: Veljeni vartija


Klaus Haapala on rehellinen kiinteistönvälittäjä. Hänen elämänsä menee kuitenkin nopeasti täysin sekaisin, kun hän saa potkut töistä ja poliisit saapuvat kyselemään hänen pikkuveljensä Onnin elämästä. Myös avioliitto näyttää synkemmän puolensa.
Veljeni vartija keskittyy neljän miehen elämään 40 -luvulta 2000 -luvulle saakka. Isoisän, isän, sekä poikien Onnin ja Klaussin matkassa.

Veljeni vartija on ollut vanhempieni hyllyssä jo pidempään ja myöskin minun lukulistallani. Nyt päätin tarttua tähän, kun se kuuluu myös TBR100 listalleni ja vaikutti muutenkin todella hyvältä.
Veljeni vartija on aika lyhyt kirja, mutta paljon asiaa siihen on saatu mahtumaan. Pienestä kirjasta löytyy neljän miehen tarina, vaikkei Onni pääse itse paljon ääneen. Mielenkiintoisimmat tapahtumat kuuluu mielestäni isoisän tarinaan, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Kaikkien tarinat nivoutuvat kuitenkin loistavaksi kokonaisuudeksi keskenään, eikä vaikuta irtonaisilta.

Kirjassa on paljon dialogeja, jotka tekevät hahmoista aitoja. Puhumalla keskenään hahmoihin tulee eläväisyyttä. Dialogejen lisäksi kirjasta löytyy Oton vankilasta lähettämiä kirjeitä rakkaalleen, jotka ovat mieluisa lisä, vaikka kirjeistä ei juonen kannalta selviä paljon uutta, saadaan Oton ajatuksia vankilasta ja perheestään loistavasti esiin.
Pienenä miinuksena kirjassa oli väkivaltakohtaukset. Ne olivat omaan makuuni liian tarkkaan kerrottuja, kun olen lukiessani niin uppoutunut tarinaan, että silmän läpi menevät keihäät näkyvät liian selvästi mielessäni. Nämä kohtaukset olivat kuitenkin nopeasti ohi, eikä häirinnyt sen kauempaa.
Kirja on ainakin omasta mielestäni helppolukuinen, joten uskallan suositella vähemmän lukeneillekkin. Tarinakin, kun on hyvä ja mielenkiintoinen niin kannattaa lukaista.


Veljeni vartija, 2009
Helsinki-kirjat Oy
s.248
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Timo Sandberg: Kalmankokko


Kalmankokko on Komisario Heittola -sarjan kuudes osa.
Rikkaalla Tammirannalla on sukukokous, joka ei pääty mukavasti. Tammirannan perheen äiti putoaa vesitornista kesken tapahtuman. Tapahtumat pistävät Tammirannan johtajan ajattelemaan elämänmuutosta ja kutsuu koko perheen koolle juhannusta viettämään. Perhe ei kuitenkaan pidä isänsä tekemistä päätöksistä ja jo valmiiksi kireät välit huononevat entisestään.
Tammirannan alueelle juhannusta viettämään tulleet nuoret, sekä muutamat lähistöllä asuvat ihmiset mutkistavat myös asioita, eikä hirveiltä tradegiolta vältytä.

Pitkän tauon jälkeen luin Sandbergin kuudennen Heittola kirjan. Aikaisemmat osat luettuani Sandberg nousi yhdeksi lempi dekkarikirjailijakseni ja aloitin Kalmankokon lukemisen innolla.
Täytyy sanoa, että hieman petyin. Kalmankokko tuntui minusta huomattavasti vaisummalta, kuin viisi ensimmäistä osaa. Aikaisemmissa osissa yhteiskunta kritiikki näkyi todella vahvasti ja kirjat herättivät suuriakin ajatuksia, mutta tässä ei niitä mielestäni näkynyt juuri ollenkaan. Kirja oli ihan perus dekkari, mikä ei herättänyt paljoakaan miettittävää ja näin ollen unohtoo varmasti melko pian.
Kirja ei missään tapauksessa ollut huono, mutta odotukset vain olivat niin korkealla. Pitää toivoa, että seuraavassa osassa pääsen taas nauttimaan Sandbergin loistavista ajatuksista, enemmän kuin tässä.
Tapahtumapaikassa käy myös muutos, kun nyt jo vakituisessa suhteessa elävät Heittola ja hänen kollekansa Taru saavat uudet työpaikat Lahdesta. Näin aikaisemmista osista tuttu Järvenpää jää taakse. Poliisien tutkimuksia kuvataan aidon oloisesti, mutta ei kuitenkaan liian tarkasti joten mielenkiinto säilyy.
Jokaisessa kirjassa on itsenäinen tarina, joten lukujärjestyksellä ei ole suurta väliä. Itse tykkään kuitenkin lukea nämä järjestyksessä, sillä hahmojen suhteissa ja elämäntilanteissa tapahtuu muutoksia.
Vähän täytyy kehua, että kannattaa ehdottomasti lukea ainakin ensimmäinen osa Kihokki, jos ei ole vielä lukenut, sillä Sandberg on loisto löydös kirjailijoiden joukosta. :)


Kalmankokko
Karisto, 2011
s.337
Kannen kuva: Jukka Sandberg

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Katarina Wennstam: Turman lintu


Maria Allende ja Tobias etsivät unelmiensa kotia, jossa heidän tyttärensä Alma saisi kasvaa turvallisesti. Kun heidän rahatilanteeseen sopiva edullinen asunto viimein löytyy, ei todellisuus enää olekkaan niin ruusuista, kuin he kuvittelivat.
Tobias remontoi keittiötä ja huomaa jotakin omituista. Hän löytää kuivuneita veritahroja ja pyytää Marian katsomaan. Maria kiinnostuu asiasta niin paljon, että alkaa kaivelemaan aijempien asukkaiden perhetradegiaa.

Turman lintu on jatkoa Katarina Wennstamin kirjalle -Tahra.
Siitä on jo jonkin aikaa, kun luin Tahran, mutta henkilöt palasivat nopeasti mieleen ja tarinahan tässä kirjassa oli jo ihan uusi, joten Tahran juonen muistaminen ei ole oleellista.
Turman lintu käsittelee vakavaa aihetta, perheväkivaltaa. Juoni pyörii suurimmaksi osaksi Marian ja Tobiaksen uuden kodin vanhojen asukkaiden tradegiassa, mutta kirjaan mahtuu myös syyttäjä Madeleine Edwadsin vireillä oleva juttu, jossa nuoren miehen kuolemaa epäillään kunniamurhaksi. Nämä kaksi aihetta kulkevat loistavasti yhdessä. Nuoren pojan kuolemaa käsittelevässä tapauksessa päästään kurdiperheessä elävän tytön ahdistavaan maailmaan, kun kasvatus tapahtuu uhkauksien kautta.
Marian ja Tobiaksen kotona tapahtuneessa taas päästän ruotsalaisperheen elämään, jossa vaimo joutuu elämään poliisimiehensä kovassa komennossa, julman henkisen, sekä fyysisen väkivallan keskellä.
Kirjassa päästään myös Marian ja Tobiaksen suhteen keskelle, jota piinaa Marian tutkimisen halu, sekä hänen työttömyytensä.

Turman lintu on hyvin kiinnostava kirja ja tapahtumat ovat uskottavia, vaikka ovat todella raakoja. Koska kirjan tapahtumat ovat niin uskottavia, herättää se monenlaisia ajatuksia, siitä miten tuollaista voi tapahtua. Kolmas osa tästä trilogiasta menee ehdottomasti lukilistalle, sillä Turman lintu oli omasta mielestäni vielä parempi, kuin ensimmäinen osa Tahra.
Vaikka kirjan tapahtumat ovat hyvin vakavia ja raakojakin, ei lukeminen tuntunut ahdistavalta, kuin tarkimmissa kuvailuissa, siitä miten poliisi Jocke Lind pahoinpitelee vaimoaan.
Suosittelen kaikille, kirja koostuu monen kertojan ajatuksista ja kirjoitus on sujuvaa. :)

Tahra


Turman lintu, (Dödergök, 2008)
Otava, 2012
Suom. Laura Beck
s. 558