Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terhi Tarkiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terhi Tarkiainen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. helmikuuta 2024

Terhi Tarkiainen: Kitty

 

Kitty Blackstone haluaisi vain työskennellä apteekissa lääkkeiden parissa, mutta 1700-luvun Lontoossa naisen toiveilla ei välttämättä ole väliä. Niinpä Kitty naitetaan kihtiselle kauppiaalle rouvaksi. Häävieraiden joukosta Kitty löytää miehen, jonka poskessa helottaa hänen kynsiensä jäljet, jotka hän sai aikaiseksi paetessaan miehen raiskattua hänet. Kittyn elämän täyttää kostosuunnitelmat.
"Yritin käsittää, että tuo viidettäkymmenettä käyvä, ryypiskelyn punakoittama ja ylensyönnin turvottama mies oli juuri liitetty minuun tästä ikuisuuteen. Sitten etsin käteeni viinilasin ja tyhjensin sen yhdellä kulauksella."s.46
Kitty, eli kuinka mies tuhotaan on 1700-luvun Lontooseen sijoittuvaa, melko roisiksikin menevää viihdettä. Kirjan aiheet kuten raiskaus, väkivaltafantasiat, kuolema ja epämieluisa avioliitto eivät tosiaan kuulosta viihdekirjan kepeiltä aiheilta, mutta niitä käsitellään melko kepeästi ja synkän humoristisesti.

Kitty on vahva seikkailija, jonka kostopuuhissa sattuu ja tapahtuu monenmoista jännittävää. Kitty ei myöskään suostu aikansa naisihanteiden orjaksi, vaan tekee rohkeasti asiat oman mielensä mukaan niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Kirjan juonenkäänteet ovatkin isoja. Suurista tapahtumista huolimatta kirja ei kuitenkaan ole nopeatempoinen, vaan tapahtumien välillä on pitempiä hitaampia jaksoja. 

Kirjan upea kansi ja nimi houkuttelevat tarttumaan tähän kirjaan, joka sitten tarjosikin mielestäni hyvän, synkän tarinan, jossa päähenkilön salaisimmat ajatukset paljastetaan lukijalle kaikessa likaisuudessaan, kostonhimossaan ja väkivaltaisuudessaan.

Tämän kirjan romantiikka ja rakkaus on kaukana hempeän kauniista. Ja vaikka kirjasta pidin, oli Kittyn unet makuuni ällöttäviä, eikä rakkaustarina ollut millään tavalla upea tai toivottu, mutta se oli skandaalinkäryistä ja kieroutunutta, eli oikein tuoreen tuntuista ja piristävää vaihtelua siveämmille kirjoille. 


Kitty, eli kuinka mies tuhotaan
Tammi, 2020
Kansi: Eevaliina Rusanen
s.427

torstai 10. lokakuuta 2019

Terhi Tarkiainen: Pure mua


Anna täyttää 30, ja löytää kotoaan vanhempiensa lähettämän syntymäpäivälahjan. Hänen talossaan nököttää valtava häkki, jonka sisällä on vampyyri. Anna ei voi uskoa näkemäänsä. Hänellä ei ollut hajuakaan vampyyrien olemassaolosta, eikä hän missään tapauksessa sellaista halua. Vanhemmat sen sijaan ovat ehdottomasti sitä mieltä, että Annan on saatava vampyyri harjoitustarkoituksiin. Hänellä kun ei vieläkään ole miestä. Äidin mielestä vampyyri onkin mitä oivallisin seksikumppani harjoitteluun.
Anna alkaa heti selvittää, minne Vladin voi palauttaa, mutta kennelin osoitetta ei niin vain saadakaan. Lisäksi Annan valtaa halu pelastaa kaltoinkohdeltu otus. Eihän toiselle ihmiselle voi tehdä mitä vain, vaikka tämä olisi kuollut, eihän?

Pure mua kiinnitti huomioni heti kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. Entisenä vampyyrifanina, kiinnostukseni herää edelleen tällaisen kirjan tullessa vastaan. Muutenkin Suomeen sijoittuva vampyyritarina oli pakko päästä lukemaan.

Tämä onkin oikein onnistunut vampyyrikirja. Kirja on hauska, mutta samalla tavallaan kantaaottava. Välillä kirja sai hihittämään, etenkin loppu, joka oli yksinkertaisesti niin kaheli. Välillä taas se sai ajattelemaan vakavampia asioita, kuten ihmisten pahuutta ja ilmastonmuutosta. Siinä on myös pieniä mielenkiintoisia sivujuonia. Etenkin Annan gradu, vuoden 1918 punakapinasta toi kirjaan mielenkiintoista lisämaustetta.

Pidin Annan hahmosta. Hän ajattelee paljon maailmaa ja tasa-arvoa, ja yrittää muutenkin elää kunnollisesti. Hänen elämänsä on kuitenkin aika solmussa. Gradu on ollut kesken ties kuinka kauan, ja välit vanhempiin, sekä ystäviin ovat kiusalliset. Hänellä on loistavia ajatuksia, mutta niiden toteutus ei aina luonnistu. Hän onkin sympaattinen, kaikkine piirteineen.

Tarkiaisen esikoisteos on onnistunut. Pure mua on hyvin kirjoitettu, nokkela ja hauska. Juoni etenee hyvin, eikä tarina ole liian siirappinen, eikä ennalta-arvattava. Lisäksi kirja tarjoaa jotakin aivan uutta vampyyrikirjojen joukkoon.


Pure mua
Tammi, 2018
Päällys: Mika Tuominen
s. 403