torstai 27. syyskuuta 2018

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?


Bernadette Fox asuu miehensä ja tyttärensä, Been kanssa Seattlessa, jota hän vihaa. Bernadette on menestynyt ja palkittu arkkitehti, joka ei kuitenkaan enää suunnittele mitään. Hän on erakoitunut ränsistyneeseen taloonsa ja välttelee kaikkia muita ihmisiä, paitsi perhettään.
Bernadette suostuu tyttärensä ehdotukseen perheen matkasta Etelämantereelle, mutta juuri ennen matkaa Bernadette sotkee asiat tietämättään niin pahasti, että on parasta tehdä katoamistemppu. Bee haluaa kuitenkin löytää äitinsä ja saakin yllättäviä asioita selville etsintä operaation edetessä.

Suurimmaksi osaksi Missä olet, Bernadette?, koostuu sähköposteista, kirjeistä ja raporteista. Minulle tälläinen tyyli sopii yleensä aina ja niin myös tällä kertaa.
Aloittaessani kirjan ja sitä hetken luettuani, kuvittelin lukevani hauskaa ja kepoista hömppäkirjaa, mutta mitä pidemmälle kirjassa pääsin, sitä selvempää oli, että kirjan pohjalla on vakavampi aihe, joka vain verhoutuu tälläisen kepeän kerronnan taakse. Mitä pidemmälle päästiin, sitä vähemmän kirja myös nauratti, vaikka aluksi ajattelin sen olevan täynnä hauskoja kommelluksia. Loppua kohden minä olisin halunnut päästä tapahtumapaikalle ja ravistella Bernadetten miestä ja haukkua häntä. No, mutta onneksi loppu oli jotenkuten onnellinen kuitenkin, vaikka Bernadetten mies olisi ansainnut mielestäni aivan erilaista kohtelua.

Missä olet, Bernadette? on hyvä kirja. Viihtysin sen parissa oikein hyvin. Kirjassa on omat hauskat ja kepeät kohtauksensa, mutta myös vakavammat, mielenterveyttä koskevat aiheensa. Kirjassa on myös hahmoja moneen makuun. Juonittelevia akkoja, erakoitunut Bernadette, ihmisten silmissä maailmaa pelastava tietokoneguru, älykäs tytär, rellestävä äidin pikku kullannuppu poika, sekä jossakin sähköpostien takana piilotteleva Manjula.

Missä olet, Bernadette? on täynnä tapahtumia, eikä hidasta hetkeä ehdi tulla. Kirja vyöryy eteenpäin, kuin muta jyrkältä rinteeltä. Tässä on loistavaa viihdettä ja ripaus vakavuutta.


Missä olet, Bernadette?, (Where`d You Go, Bernadette, 2012)
Gummerus, 2013
Suom. Outi Järvinen
Kannen suunnittelu ja kuvitus: Sinem Erkas
s. 322

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Markku Ropponen: Kuhala ja puhelu kiusaajalta


Otta Kuhala on entinen poliisi. Nyt hän työskentelee omassa yhden miehen ja kahden gekon yksityisetsiväyrityksessä, Jyväskylässä. Kuhala hoitaa kaikenlaisia toimeksiantoja, mutta pohtii hetken kannattaako 70-luvulla tapahtuneeseen unohdettuun henkirikokseen sekaantua. Työ on kuitenkin työtä ja Kuhala huomaa pian tutkivansa tapausta. Dementoitunut vanha opettaja tosin, ei välttämättä ole luotettava vihjeiden antaja, kun sepustukset poukkoilevat sinne tänne, eikä mies tunnu muistavan kaikenaikaa edes kenen kanssa puhuu.

Kuhala ja puhelu kiusaajalta on ensimmäinen osa Otto Kuhala -sarjasta.
Kuhala ja puhelu kiusaajalta esittelee yksityisetsivä Kuhalan vauhdikkaasti. Heti kirjan alusta lähtien Kuhala joutuu tilanteisiin, joista ei selvitä mustelmitta. Kirjan lopussa voikin pohtia, millaisessa kunnossa Kuhala on, kun tämä sarja joskus loppuu. Kuhala on aika äkkipikainen ja asioihin tarttuva mies, eikä siksi voi välttyä ongelmilta.

Kuhala ja puhelu kiusaajalta on hauska kirja dekkariksi, eikä vauhdista ole pulaa. Jyväskylä ja sen ihmiset kuvataan aika ankeiksi. Suunnilleen jokainen vastaantulija on puliukko, pikkurikollinen, huumehörhö tai kylähullu. Aiheetkin vaihtelevat koulukiusaamisesta kiristykseen ja maailman ankeaan tilaan, kuten ilmastonmuutokseen. Kirjassa vallitsevasta ankeasta perustunnelmasta huolimatta pidin kirjaa hauskana, sillä Kuhalan seikkailuista ei voi lukea kovin totisella asenteella.

Tunnelma ja kaikki pienet yksityiskohdat tekivätkin kirjasta hyvän. Itse rikokset ja syylliset olivat ehkä toissijaista, eikä lopulta edes erityisen yllättävää, sillä epäiltyjä ei ollut kovinkaan monia.


Kuhala ja puhelu kiusaajalta
Tammi, 2002
Kansi: Aki Suvanto (kuva: Jens Olof Lasthein/Gorilla)
s. 261

lauantai 22. syyskuuta 2018

Donna Leon: Kuolema oopperassa


La Fenicen oopperatalossa Venetsiassa, tapahtuu kamalia, kun oopperan väliajalla maailmankuulu saksalainen kapelimestari myrkytetään. Komisario Guido Brunetti alaisineen, ottaa tapauksen tutkittavakseen, mutta se ei ole yksinkertaista. Murhaaja halutaan pian kiinni, jotta skandaalimainen tapaus saadaan unohdukseen. Brunetti tarttuu tehtävään ja saa huomata, että kapelimestarilla oli enemmän kuin tarpeeksi vihamiehiä ja -naisia.

Kuolema oopperassa aloittaa Guido Brunetti -rikosromaanisarjan.
Olen aiemmin lukenut yhden Donna Leonin Guido Brunetti kirjan. Vuonna 2012, enkä ollut silloin erityisemmin ihastunut. Nyt kuusi vuotta myöhemmin pidin ainakin tästä ensimmäisestä osasta. Toki tuolloin aiemmin luin huomattavasti uudemman Guido Brunetti -kirjan, joten onhan sarjan tyylikin saattanut muuttua vuosien varrella.

Kuolema oopperassa sijoittuu Venetsiaan ja on tyyliltään mukavan tunnelmallinen. Leon kuvailee hyvin juonenkäänteitä, ympäristöä ja ihmisiä. Kamaluudet taas käsitellään nopeasti, eikä niitä jäädä kuvailemaan pitkiksi ajoiksi. Juoneen saisi mahdutettua raakuuksia vaikka kuinka, sillä aihe oli aika rankka, mutta Leon käsittelee aiheet niin, että lukijan pää ei täyty kauheuksista. Kirjassa oleva rikos ja sen ratkaisu olivat mielenkiintoisia. Loppuratkaisuakaan en arvannut ja se toi heti näin sarjan alkuun Brunettista mieluisan puolen esiin.

Guido Brunetti tuntuu ottavan elämässään rennosti, eikä edes pomon käskyt stressaa miestä, joka keskittyy tunnollisesti tärkeämpiin asioihin, vaikka pomon edessä tätä saattaa hieman mielistelläkin itseään viihdyttääkseen. Lapsien tulevaisuus sen sijaan hieman huolestuttaa. Brunettin lapset toivatkin hauskuutta kirjaan, vaikka he pääsivät mukaan melko myöhäisessä vaiheessa kirjaa.

Lisää tunnelmaa kirjaan toi italiankieliset huudahdukset. Italiaa en osaa, mutta huudahdukset olivat sellaisissa kohdissa, että ne pystyi päättelemään vaivatta. Leon esittelee kirjassa muutenkin hieman Venetsiaa ja sen kulttuuria, joten kirjan parissa pystyy tekemään mukavan nojatuolimatkan. Jos Brunettin tyyliin haluaa varustautua kirjan lukemiseen ruualla ja juomalla, niin Viini, Leipä ja oliivit ovat se juttu.


Kuolema oopperessa, (Death at La Fenice, 1992)
Otava, 1999
Suom. Titia Schuurman
s. 270

perjantai 21. syyskuuta 2018

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen


Antti Hautalehto viettää läksiäisiään Helsingin poliisissa. Hän siirtyy seuraavana päivänä työskentelemään Porvooseen. Porvoossa hän ei ehdi työskennellä kauaa, sillä häntä tarvitaan vaarallisessa työtehtävässä. Hän osallistuu peitotoimintaoperaatioon ja soluttautuu huumeidenkätkijäksi. Valehenkilöllisyyden turvin Antti yrittää pysyä hengissä vaarallisten rikollisten joukossa, jotka eivät pelkää poistaa vihollisia edestään ikuisesti. Tuokseen Antti saa suuren ryhmän kollegoita, jotka yrittävät parhaansa mukaan pitää huolta kentällä häärivästä Antista.

Operaatio Troijalainen aloittaa Antti Hautalehto -sarjan.
Kirjan takakansi lupaa, että kirja aloittaa sarjan rähinällä ja niin siinä kävikin. Juoni on vauhdikas ja tapahtumia on paljon. Peitotoimintaoperaation lisäksi kirjassa kulkee monta sivujuonta ja Antti ehtii itsekkin tekemään työn ohella paljon muutakin. Kaikki juonet sopivat kuitenkin kirjaan ja kaikille löytyi oma paikkansa, joten liikaa asiaa ei mielestäni ollut.

Antti Hautalehto on erittäin hyvin suunniteltu hahmo ja hänen elämäänsä seuraa mielellään. Antti on hauska, sillä hän käyttää omaa arviointikykyään rikollisia vastaan välillä hyvinkin paljon. Kaikesta toiminnasta huolimatta kirja olikin paikoin vitsikäs. Tosin täytyy myöntää että ihan ensimmäisessä luvussa en vielä vakuuttunut, sillä kollegoiden välinen sanailu ei ollut heti uskottavaa. Pian alun jälkeen ystävysten ja kollegoiden välinen keskustelu kuitenkin tasottui, eikä erilaisia heittoja ollut enää niin paljon. Siitä lähtien kirjakin eteni ilman häiriötekijöitä.

Poliisien työskentelyä ja Antin elämää kuvaillaan uskottavasti. Poliisien työpäivistäkin kertovat kohtaukset lukee mielellään, sillä Antti tuo piristystä omine toilailuineen, jotka naurattavat myös hänen kollegoitaan. Sellaista mysteerien selvittelyä ja syyllisten etsintää tältä kirjalta ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä rikos kulkee mukana selvälinjaisena, ja rikolliset tiedetään kyllä läpi kirjan. Soluttautuminen rikollisten joukkoon ja muutama mielenkiintoinen sivujuoni pitävät mielenkiinnon yllä ja vauhtia on niin paljon, ettei mitään arvuutteluleikkejä osaa edes kaivata.

Kirjan lopun tapahtumat pistivät kuitenkin harmittamaan, taidan olla enemmän onnellisten loppujen kannattaja, mutta ehkäpä jatko-osissa ollaan iloisemmissa lopputunnelmissa.


Operaatio Troijalainen
Bazar, 2012
Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen
s. 349

torstai 20. syyskuuta 2018

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii -Kirahvin kyyneleet



Mma Ramotswe on Botswanan ainoa naispuolinen yksityisetsivä. Terävän päänsä, rempseän luonteensa ja hyväntuulisuutensa vuoksi asiakkaita ja toimeksiantoja riittää. Apunaan hänellä on loistava ja tarkkanäköinen sihteeri Mma Makutsi, joka kaikenlisäksi keittää herkullista rooibos-teetä.
Mm Ramotswe on kihlautunut mukavan ja luotettavan autokorjaaja J.L.B. Matekonin kanssa, mutta parisuhdearjen ohella ehtii hyvin hoitaa yrityksen toimeksiantoja.
Aikaavievimpänä toimeksiantona Mma Ramotswe tutkii vuosia sitten kadonneen amerikkalaisen pojan kohtaloa. Pojan äiti uskoo poikansa kuolleen, mutta haluaa tietää mitä aikoinaan tapahtui.

Kirahvin kyyneleet on toinen osa Mma Ramotswe tutkii -sarjasta.
Vierähtipä taas monta vuotta, ennen kuin tartuin tähän sarjan seuraavaan osaan. Joskus käy näin, mutta paluu Mma Ramotswen ajatusten pariin Afrikkaan oli mieluinen.

Kirahvin kyyneleet on leppoisa kirja, jota lukiessa tulee hyvälle mielelle. Ensimmäiseen osaan verrattuna tämä oli vielä huomattavasti leppoisampi, sillä Mma Ramotswen vaikeaa meinneissyyttä sivuutettiin enää nopeasti. Mma Ramotswella on ihastuttavia ajatuksia ja hän on niin lempeä ja hyvän tuulinen läpi kirjan, että hänestä kannattaisi monen ottaa mallia ihan oikeassakin maailmassa.

Yllätyksekseni Mma Ramotswe ja hänen työtehtävänsä olivat pienessä roolissa tällä kertaa. Suurintakin toimeksiantoa käsiteltiin vain muutamien sivujen mittaisesti. Suuremmassa roolissa tuntui olevan hänen tuleva sulhasensa J.L.B. Matekoni ja hänen aika helposti ylipuhuttava luonteensa. Pariskunnan tuoreeseen suhteeseen saatiinkin heti paljon kutkuttavaa jännitystä, niin hyvässä kuin pahassakin.

Kirahvin kyyneleet on onnistunut kokonaisuus, vaikka etsivätoimiston työtehvät olivat pienessä roolissa. Kirjassa oli niin paljon muuta mielenkiintoista luettavaa, ettei tämä häirinnyt lainkaan.

Lue myös: Naisten etsivätoimisto nro 1



Mma Ramotswe tutkii -Kirahvin kyyneleet, (Tears of the Giraffe, 2000)
Otava, 2004
Suom. Jaakko Kankaanpää
s. 300

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Matti Remes: Regatta


Kansainvälinen purjehdustapahtuma Hangon Regatta lähestyy, mutta Ruben Waara ei pääse tunnelmaan, sillä joku tekee hänelle ikäviä jäyniä. Kauniin kesäisenä kesäpäivänä Ruben istuu kahvilla, sillä välin, kun hänen hautajaisiaan vietetään muualla kaupungissa. Kuolinilmoituksen ja hautajaisten järjestäminen tuntuu melko suoralta uhkailulta, mutta Waara ei tiedä kuka kaiken takana voisi olla.
Ruben Waaran ajatukset suuntautuvatkin pian muualle, kun hän kohtaa monta ennestään tuttua henkilöä, joiden oleilu Hangossa on hieman omituista. Etsintäkuulutettu Lotta ja Waaran ex-vävypoika, kun eivät ole Waaran suosituimpien ihmisten listalla.

Regatta on yhdeksäs Ruben Waara -dekkari.
Olen lukenut aikaisemmin, jo ennen blogin perustamista muutaman Matti Remeksen Ruben Waara -dekkarin ja muistan pitäneeni niistä. Sarjan muistelua näin pitkän tauon jälkeen, ei vain olisi kannattanut selvästikään aloittaa tästä kirjasta. Tämä sarja on näköjään yksi niistä, jotka kannattaa lukea järjestyksessä. Regatassa muisteltiin paljon menneitä ja paljastettiin oleellisia asioita aiemmista kirjoista. Waaran henkilökohtaiset suhteet olivat myös menneet ilmeisesti solmuun, jo aiemmassa osassa ja tilannetta puitiin nyt tässä kirjassa.

Regatasta ei nyt jäänyt minulle ihan yhtä hyvä muisto, kuin aiemmin lukemistani Ruben Waara -kirjoista. Juoni koostui monesta pienestä asiasta, jotka loppujen lopuksi liittyivät toisiinsa aika löyhästi. Juoni ei myöskään tarjonnut suuria yllätyksiä, ja monet asiat jäivät aivan auki, ilman minkäänlaista syytä tai selitystä.

Suurin syy kuitenkin nihkeään jälkitunnelmaan on Ruben Waara. En erityisemmin pidä tästä hahmosta, ainakaan tämän kirjan perusteella. Mies on hyvin kuvailtu ja näin mielessäni kaikenaikaa oikein selvästi tämän hahmon. Hänen luonteensa tökki kuitenkin vastaan. Tunsin suurta myötähäpeää miestä kohtaan, kun hän örisi, mörisi ja laukoi huonoja heittoja naispuolisille henkilöille.

Regattaa oli kuitenkin mukava lukea. Kirjoitustyyli on menevää ja juoni etenee hyvin. Hankoa kuvataan sopivasti ja varmasti Hangossa käyneet tunnistavat paikkoja, joita kirjassa kuvataan. Pelkästään tämän kirjan takia en siis Ruben Waara -dekkareita halua hylätä, kun muistaakseni ne alkupään kirjat olivat hyviä.


Regatta
Tammi, 2016
s.274
Päällys: Markko Taina
Päällyksen kuva: Tapio Kekkonen

tiistai 18. syyskuuta 2018

Karin Alvtegen: Tuntematon


Sibylla elää ilman yhteiskunnan tukea. Hän vaeltelee yksin ilman kotia tai muita elämän perusmukavuuksia. Välillä hän kuitenkin haluaa hemmotella itseään kuumalla kylvyllä ja maistuvalla lounaalla ja silloin on käytettävä kekseliäisyyttä, jotta voi välttyä myymästä itseään saadakseen haluamansa.
Sibyllan itsekseen viettämä rauhaisa elämä muuttuu vauhdilla, kun hän sattuu olemaan väärässä paikassa, hetkellä, jolloin eräs mies murhataan. Sibyllan syyksi saadaan pian laitettua monia murhia, sillä Sibylla on helppo kohde. Hänhän on koditon sekopää.

Tuntematon rakentuu nykypäivän kuvauksen lisäksi Sibyllan lapsuuden ja nuoruusaikojen muistelusta. Alkupuoli kirjasta tuntui olevan enemmän rakennettu tämän nuoruuden muistelun ympärille ja loppupuoli sitten taas oli enemmän murhien selvittelyä. Murhien selvittely kävi kuitenkin niin vauhdikkaasti, että tärkeämpään rooliin jäi Sibyllan oma elämä, etenkin nuoruusvuodet.

Sibylla on hahmona mielenkiintoinen ja hänen nuoruudesta ja aikuisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä oli kiinnostavaa lukea, vaikkakin aihe oli surullinen. Kirjan edetessä, ei enää kovin ihmetyttänyt Sibyllan valinta elää oman onnensa nojassa. Sen sijaan murhat jäivät kaiken muun varjoon, eikä niistä jäänyt mitään mielenkiintoista mieleen. Etenkin kun loppuratkaisu kävi turhan vauhdikkaasti.

Murhatutkinnan kannalta kirja oli yksi niistä, jossa poliisit ovat lähes idiootteja, eivätkä selvästi pysty oikein mihinkään, jolloin syyllisen itsensä on otettava ohjat käsiinsä ja selvitettävä murhat putsatakseen maineensa.


Tuntematon, (Saknad, 2000)
WSOY, 2003
Suom. Jaana Nikula
Päällys: Jussi S. Karjalainen
s. 280

maanantai 17. syyskuuta 2018

Markus Ahonen: Meduusa


Markku Isaksson on palannut kotikulmilleen Helsinkiin. Töitä poliisilla riittää, sillä Helsingin seudulla tapahtuu monta epäilyttävää kuolemaa. Pian kuolleiden väliltä löytyy yhteyksiä, eikä tapauksia voida enää pitää satunnaisina kuolemina. Juokseeko Helsingissa vapaana sarjamurhaaja? Isaksson ryhmineen ottaa asian nopeaan selvitykseen, jotta muilta uhreilta vältyttäsiin.

Meduusa on ensimmäinen osa Isaksson -dekkarisarjasta.
Meduusa on nopeasti etenevä dekkari. Päähenkilö on Markku Isaksson, joka selvittelee tapauksia tässä sarjassa. Tässä ensimmäisessä kirjassa mies jäi kuitenkin pieneen rooliin ja vaikuttaa siksi melko etäiseltä. Ehkäpä jatkossa pääsen tutustumaan häneen paremmin. Yleensä kun hahmot
muokkautuvat sarjan edetessä mukavasti. Tällä hetkellä minä en oikein osaa sanoa minkälaisesta päähenkilöstä on kyse. Kirjasta puuttui sellaiset lauseet, jotka rakentaisivat hahmot eläviksi. Oikeastaan ainoastaan hahmojen puhetta ja sitä millaisia ilmauksia he yleensä käyttävät esiteltiin lukijalle.

Murhien ja niiden selvittelyn ohella kirjan kantavina teemoina kulkivat kiusaaminen, huumeet ja monet muut ongelmat. Poliisien työskentelyä ja heidän etenemistään kuvailtiin runsaasti, mutta tarpeeksi nopeasti ja mielenkiintoisesti, jotta jopa minun mielenkiintoni pysyi yllä. En nimittäin yleensä nauti kirjoista, joissa poliisien työskentelyä laitoksella kuvaillaan paljon.

Ehdottomasti parasta kirjassa oli loppuratkaisu, sillä Ahonen vedätti minua läpi kirjan täydellisesti, enkä olisi voinut aavistellakkaan tällaista lopetusta kirjalle. Markku Isakssonin tulevat tutkimukset pääsevätkin lukulistalle siinä toivossa, että tästä poliisista saisi vähän lisää tietoa. Rikokset, niiden tutkiminen ja ratkaisu olivat jo kohdillaan.


Meduusa
WSOY, uusittu ja korjattu painos 2016
Ilmestynyt ensimmäissen kerran Book Karin kustantamana 2006
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
s. 214

torstai 13. syyskuuta 2018

Mia Vänskä: Musta kuu


Nelikymppinen perheenäiti Annukka lähtee yksin Keski-Suomeen rauhalliselle mökkilomalle. Mies ja poika on sukulaisten kanssa lomamatkalla ja Annukka aikoo nauttia yksinolosta. Mökkikylään matkustaa myös lööppejä pakoileva nelihenkinen bändi, isä tyttärensä kanssa, sekä vanhempi kuherruskuukauttaan viettävä pariskunta.
Mökkikylä on kaukana kaikesta, keskellä metsää. Lähellä asuu vain muutama asukas ja hekin niin kaukana, ettei heihin helposti törmää. Mökkiläiset päättävät viihdyttää itseään tutustumalla läheiseen nähtävyyteen. Lähimetsässä on vanha uhripaikka, jonne mökkiläiset lähtevät pimeänä yönä.
Yöllisen retken jälkeen, mikään ei ole kuin ennen. Metsä tuntuu kummalliselta ja alkaa tapahtumaan outoja.

Musta kuu on kauhuromaani, jossa mennyt aika yhdistyy nykypäivän kanssa. Mitä tekemistä 1600 -luvun lopun tapahtumilla voi olla nykypäivän kanssa? Sitä mökkiläiset voivat miettiä keskellä metsää, joka tuntuu hengittävän ja elävän.

Mustassa kuussa on yliluonnollisuutta, mytologiaa ja tavallista arkea. Pidin tästä tavallisen arjen kuvailusta. makkaran paistoa ja oluen juontia kauniina kesäpäivinä, kunnes pikkuhiljaa kauhu hiipii kauniin arjen keskelle. Kauhu tulee kirjaan rauhallisesti. Muistuttaa välillä itsestään. Sitten palataan taas arkisiin asioihin. mustia perhosia ja punaisena hehkuvia hiuksia. Oudot tapahtumat kulkevat läpi koko kirjan ja sekoittaa tavallisen arjen. Kirjan lopussa ei voi kuin miettiä, että oliko arki missään vaiheessa viatonta mökkilomaa, vai oliko joku yliluonnollinen sekoittanut mökkiläisten ajatusmaailmaa jo heti alkuun.

Pidin Mustasta kuusta. Se ei ollut liian pelottava. Ruumiita ja verisiä kohtauksia ei kuvailla liiaksi, vaan sellaiset asiat jätetään lukijan pääteltäviksi. Kirjan alku ja loppu olivat tosin omasta mielestäni turhat. Kirja alkoi välähdyksellä lopusta ja loppui välähdyksellä tulevasta. Kirja olisi ilman näitäkin  toiminut hyvin ja lopun välähdys oli vähän tunnelman latistaja.


Musta kuu
Atena, 2012
s. 295

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Eppu Nuotio: Anopinhammas


Ellen Lähde on puutarhamatkalla Andalusiassa ja törmää sattumalta suomalaiseen mieheen, joka on menossa naimisiin espanjalaisen naisen kanssa. Ellen saa toki kutsun häihin, ja pian hän juhlii komean puutarhaoppaan kanssa mukavissa häissä.
Häiden jälkeinen aamu ei enää olekkaan täynnä iloa ja naurua, sillä juhlaväestä yksi kuolee. Ellenin onneksi pariskunta muuttaa pian Suomeen, eikä Ellenin tarvitse unohtaa häiden omituista tunnelmaa, vaan hän pääsee tutkimaan sukulaisten salaisuuksia Turusta käsin.

Anopinhammas on toinen osa Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjasta.
Kirjan tapahtumat alkavat Andalusiassa, mutta hyvin pian alun jälkeen palataan Turkuun, jonka ympäristössä kaikki muu tapahtuu. Ellen Lähde nauttii elämästään jälleen täysin rinnoin, eikä murehdi pieniä asioita. Muutkin ensimmäisestä osasta tutut hahmot pääsivät ääneen omien ilojen ja surujen kanssa. Samuelin ja Sindin kuulumiset olivatkin mielenkiintoista luettavaa. Samuel kun kehittyi nopeasti aivan erilaiseksi hahmoksi, mitä hän oli ensimmäisen osan alussa. Ellen, Samuel ja Sindi ovatkin kaikki kolme hahmoja joista on helppo pitää.

Anopinhammas on aika pehmeä dekkari, sillä siinä ei veri roisku, eikä muutenkaan murhia ja niiden tekotapoja kuvailla erityisemmin. Poliisit eivät tässäkään kirjassa suuressa roolissa olleet. Sen sijaan yhteensattumia ja tälläisiä oikeassa paikassa oikeaan aikaan -kohtauksia kirjasta löytyy jonkin verran. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että Ellen sattuu olemaan aina lähettyvillä, kun tapahtuu jotain ikävää, vaan myös muiden kirjan hahmojen elämää.

Anopinhammas oli kaikinpuolin kiinnostava jatko-osa. Mukavan leppoisa tunnelma kaikista ikävistä tapahtumista huolimatta vallitsee läpi kirjan. Espanjankieliset huudahdukset ja kiroukset myös elävöittivät hauskasti suomalaisen perintötilan harmaata arkea, eikä suomalaisen ja espanjalaisen kulttuurin yhteentörmäykistä lukiessa voinut olla hymyilemättä. (Voihan mummon lihapullat.)


Lue myös: Myrkkykeiso


Anopinhammas
Otava, 2018
Kannen suunnittelu: Piia Aho
s. 254