Johan Theorin: Aarnivalkeat

 

Kesä on kauneimmillaan Öölannissa. Gerlof yrittää sietää turisteja, jotka ovat saapuneet saarelle kesän viettoon. Turistien mukana saarelle saapuu myös eräs, joka hautoo kostoa. Kun Gerlof eräänä yönä herää ovelta kuuluviin koputuksiin ja löytää oven takaa hätääntyneen pojan, joka kertoo aavelaivasta, kuolleista merimiehistä ja miehestä kirveen kanssa, on Gerlofin hetki sulateltava kuulemaansa. Muistot omasta lapsuudesta nousevat pintaan, sillä silloin hänkin epäili kohdanneensa kummittelua.

"Ranta oli tummanharmaa, ja vesi levittäytyi sen alapuolella pohjattomana mustana kuiluna. Gerlof liikkui äänettömästi ja höristi korviaan kuulematta muuta kuin hiljaista aaltojen liplatusta."s.122

Aarnivalkeat on Öölanti dekkarisarjan neljäs osa. Alunperin viimeiseksi osaksi kaavailtu kirja on myöhemmin saanut vielä kirjan verran jatkoa, joten vaikka tämän kirjan takakannessa lukee Öölanti-sarjan päätösosa, ei asia ole enää niin. 

Rikoksia ja vanhoja uskomuksia, arkea ja kummitustarinoita, kirja yhdistelee näitä asioita mukavasti, tehden tarinasta arkisen dekkarin, jossa mystiset elementit vilahtelevat taustalla. Minun harmikseni Gerlof on tosin aivan liian innokas torppaamaan kaikki yililuonnolisuudet ja kertomaan selityksen kaikelle kummalliselle. Minua kun ei lainkaan haittaisi, että tässä mentäisiin rohkeammin sinne yliluonnollisen puolelle. Gerlof voisi hyvin suoda minulle hetkisen tunnelmointia kummistusten parissa, mutta eeeei. :D

Gerlofia, joka on sarjan päähenkilö, alkaa ikä painaa. Kotona asuminen ei enää luonnistu ja muutenkin alkaa olla monenlaista vaivaa. Vanhuutta ja sen tuomia ongelmia kuvataan tarinan ohella uskottavasti, kaunistelematta. Vähän haikeakin tunnelma syntyy, kun Gerlof muistelee menneitä tai vertaa omaa liikuntakykyään johonkin paremmin voivaan. Vastapainoksi kirjan yksi näkökulmahenkilöistä on kouluikäinen Jonas, joka viettää kesälomaansa, mutta päätyy keskelle Öölannin hurjia tapahtumia.

Rikosjuonta ja kaikkea saarella tapahtuvaa tosiaan kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Juoni etenee verkkaisesti, ja saaren kesää ehditään tunnelmoida ilman kiirettä. Välillä tarina tuntui junnaavan paikallaan, ja asioiden selviämiseen kului jopa hitusen liikaa aikaa.

Aarnivalkeat, (Rörgast, 2013)

Tammi, 2015

Suom. Outi Menna

s.513

Johan Theorin: Verikallio

Kevään tullen vanha merimies Gerlof Davidsson päättää lähteä vanhainkodista ja palata omaan kotiinsa. Gerlofin poissaollessa hiljaiseen naapurustoon on muuttanut uusia ihmisiä ja jopa rakennettu uusia luksusmökkejä. Yksi uusista asukkaista on vanhan mökin perinyt Per Mörner, joka muuttaa mökkiin. Perillä ei kuitenkaan ole helppoa, sillä toinen hänen lapsistaan on pahasti sairas ja lisäksi hänen omalaatuinen isänsä tarvitsee apua. Pian Per onkin suurissa ongelmissa, kun isän menneisyys alkaa kummitella. Onneksi vanha Gerlof on valmis auttamaan, vaikka se ei enää hänen terveytensä takia ole helppoa.

"Kun hän avasi silmänsä, hän huomasi suljetun portin vanhassa kivimuurissa. Portin takana oli pieni puutarha, ja puutarhan kellastuneella nurmikolla istui joku. Mies lepotuolissa."s.72

Verikallio on Öölanti -sarjan kolmas osa.
On taas vierähtänyt pitkä tovi viimeisimmästä lukemastani Theorinin kirjasta, mutta nyt oli aika palata Öölannin kauniisiin, hiljaisiin maisemiin.

Verikallion juoni ei etene vauhdilla. Kirjassa keskitytään pitkään hahmojen elämään ja arkeen. Päähenkilöinä toimivat kahden mökin asukkaat Per Mörner ja Vendela Larsson, joiden kautta tarinaa vuorotellen kerrotaan. Välillä ääneen pääsee myös Gerlof, mutta hänen roolinsa ei ole suuri.

Vaikka Verikallio on sarjan kolmas osa, ei sarjaa tarvitse lukea järjestyksessä. hahmot ovat jokaisessa kirjassa uudet, vaikka Gerlof onkin muista osista tuttu. Tarina ei jatku sarjamaisesti, ja muutenkin kirjoilla tuntuu olevan aivan omanlaisensa tyyli. Minäkin luin sarjaa hieman väärässä järjestyksessä vahingossa, mutta siitä ei ollut haittaa.

Verikallio on loistava kirja. Pidin siitä valtavasti. Teksti etenee sujuvasti, ja kaikkien henkilöiden arki on niin kiinnostavaa ja hyvin kirjoitettua, etten edes odottanut mitään murhia tai niiden selvittelyä, vaikka niitäkin juoneen mahtui. Theorin myös kuvailee maisemia ja luontoa elävästi. Sarjan tyyliin kuuluu myös kirjoittaa hieman sellaiseen tyyliin, että jotakin yliluonnollistakin saattaisi olla mukana. Niin tälläkin kertaa, sillä keijut ja peikot olivat läpi kirjan kantava teema.

Lue myös: Hämärän hetki ja Yömyrsky.


Verikallio, (Blodläge, 2010)
Tammi, 2011
Suom. Outi Menna
s.522

Johan Theorin: Hämärän hetki

1970-luvun alussa Jens katoaa Pohjois-Öölannissa jättämättä jälkeensä yhtäkään johtolankaa. Poliisit, perhe ja vapaaehtoiset etsivät pikkupoikaa kaikkialta, mutta pojasta ei näy jälkeäkään. Niimpä poliisit toteavat pojan varmasti kävelleen sankassa sumussa merelle ja hukkuneen. Pojan äiti Julia ei usko tätä teoriaa, eikä pääse yli poikansa katoamisesta.
kaksikymmenta vuotta myöhemmin Julia saa soiton Öölannista. Hänen isänsä Gerlof pyytää tätä palaamaan Öölantiin, sillä hän on saanut pienen vihjeen Jensistä ja 70-luvun tapahtumista, jotka hän nyt haluaa yhdessä Julian kanssa selvittää.

Hämärän hetki on taidokkaasti kirjoitettu. Nykypäivä ja menneisyys kulkevat sulavasti rinnakkain läpi kirjan. Eläkkeellä oleva merikapteeni Gerlof Davidsson on minulle aiemmin tuttu hahmo Theorinin Yömyrsky kirjasta. Yömyrsky tekikin minuun suuren vaikutuksen, kun sen aikaisemmin luin, joten odotukset tätä kirjaa kohtaan olivat suuret. Osan odotuksista tämä Hämärän hetki lunastikin. Aivan yhtä upea tämä ei kuitenkaan ollut. Hämärän hetki on hieman tavanomaisempi ja arkisempi tarina kuin Yömyrsky, jossa kummituksista puhuttiin paljon. Hämärän hetkessäkin onneksi oli kuitenkin omat kummituksensa, sillä ne sopivat näihin maisemiin erinomaisesti.

Hämärän hetki on jännittävä ja loppuratkaisu yllättävä. Tapahtumat sijoittuvat Öölantiin pieneen Stenvikin kylään ja sitä ympäröiville nummille, jossa pieni Jens poikakin katosi sumuun. Tälläisten hiljaisiin ja salaperäisiin saaristomaisemiin sijoittuvien kirjojen lukeminen on lähes aina mukavaa ja niin oli tälläkin kertaa. Pienessä kylässä ei asu montaa asukasta ja näin aikaan saatiin taas jännittävä salaisuuksien ja tarinoiden täyteinen tapaus.


Hämärän hetki, (Skumtimmen, 2007)
Tammi
Suom. Outi Menna
Ulkoasu: Anders Carpelan
s. 429

Johan Theorin: Yömyrsky

Katrine ja Joakim Westin ostavat ison Åluddenin tilan Öölannista. Talo on ollut autiona vuosikausia ja remontoimista on paljon. He ovat kuitenkin kokeneita remontoijia joten he päättävät muuttaa kahden lapsensa kanssa kartanoon.
Åluddenista liikkuu paljon tarinoita, joista kaikki eivät todellakaan ole iloisia. Kerrotaan, että kartano on rakennettu haaksirikkoutuneen laivan tukeista ja, että vainajat kokoontuvat joulun aikaan Åluddeniin.
Pian westinien muuton jälkeen tapahtuu ikävä onnettomuus, eikä ilo tunnu enää palaavan kartanoon. Lähipoliisina juuri aloittanut Dilda aloittaa tutkimukset. Apuna tutkimuksissa on Dildan sukulainen, vanha merikapteeni Gerlof Davidsson.

Yömyrsky on ensimmäinen Johan theorinin kirja jonka olen lukenut. Kirja kuulosti täydelliseltä pimeiden talvi-iltojen luettavaksi.

Kirja teki vaikutuksen. Pimeät yöt, raivoisat myrskyt, salaperäiset paikat ja  kummitusjutut herättivät mielenkiintoni koko kirjan ajaksi alusta loppuun. Åluddenin kartano kuvailtiin jännittävästi ja vaikka kirjassa oli jonkinverran kummitusjuttuja, ei se kuulostanut missään vaiheessa liian uskomattomalta, vaan välillä selkäpiitä karmi ajatus suosta kurkottelevista käsistä, kun ruumiit haluavat ylös tai itse avautuvasta navetan ovesta, joka kutsuu selvittämään navetan salaisuuksia.

Kirja kertoi välillä vanhemmasta ajasta Mirja Ramben kirjoittaman myrskykirjan kautta ja välillä nykyhetkestä. En edes osaa päättää kummasta pidin enemmän, sillä molemmat olivat todella loistavasti ja jännittävästi kirjoitettu.

Yömyrsky on mukavaa vaihtelua tavallisille dekareille ja minun makuuni tämä sopi erinomaisesti. Nämä talviset pimeät illat sopi myös loistavasti kirjan lukemis ajankohdaksi ja tarinaan oli entistäkin helpompi uppoutua.

Haluan ehdottomasti palata vielä muihinkin Johan Theorinin kirjoittamiin kirjoihin ja toivon, että ne tekevät yhtä suuren vaikutuksen, kuin tämä. Suosittelen kirjaa kaikille!

Osallistun kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaissa -haasteeseen.


Yömyrsky, (Nattfåk, 2008)
Tammi, 2009
Suom. Outi Menna
s. 432
Kansi: Anders Carpelan