perjantai 27. joulukuuta 2013

Outi Pakkanen: Toinen kerros


Anna Laineen ovikelloa soittaa uusi naapuri Vilma Saario.Vilma käyttäytyy hermostuneesti ja vaikuttaa pelokkaalta. Pian Vilma paljastaakin Annalle kuulevansa ääniä. Vilman perhesuhteet ovat yhtä sotkua. Hänen isänsä on naimisissa Vilman entisen koulukaverin kanssa ja äiti on aina keskittynyt auttamaan kaikkia muita, kuin tytärtään.
Kun Vilma sitten eräänä yönä soittaa Annan ovikelloa uudestaan, mutta täysin hädissään, ei ole kysymys enään harhoista. Anna Laine päätyy jälleen tonkimaan murhatapausta.

Outi Pakkanen on yksi Suosikkikirjailijoistani. Oikeastaan Pakkasen kirjojen takia ylipäätään innostuin kirjoista kovasti. Olin toki aikaisemminkin lukenut kirjoja, mutta en kovin intohimoisesti. Toinen kerros on 22. Pakkasen dekkari jonka olen lukenut. Uusin kirja Rakastaja on vielä lukematta.

Toisessa kerroksessa päästiin taas mukaan Anna Laineen elämään. Olen tästä todella iloinen, sillä Laine on todella loistava hahmo ja pidän eniten näistä kirjoista joissa hän on mukana.
Toinen kerros on hyvin samantapainen, kuin muutkin Pakkasen kirjat, mutta vie edelleen loistavasti mukanaan alusta loppuun. Eniten minua näissä kirjoissa koukuttaa kotoinen ja uskottava tarina. Murha tapahtuu vasta kun ihmisiin on tutustuttu. Rakastan hahmoihin tutustumista jos he ovat uskottavia ja Pakkanen osaa mielestäni luoda täydellisiä ja mielnkiintoisia hahmoja.
Syyllistä en osannut arvata, joten mielenkiinto pysyi koko kirjan ajan. Oikeastaan en edes odota syyllisen paljastumista Pakkasen kirjoissa, sillä itse tarina on paljon kiehtovampi.
Suurena plussana kirjan lopusta löytyy herkullisia reseptejä, joita Anna kokkailee kirjassa. Ruokaa tätä kirjaa lukiessa todellakin alkaa tekemään mieli.


Toinen kerros
Otava, 2012
S.366
Etukannen kuva: SKOY
Takakannen kuva: Katja Lösönen

torstai 26. joulukuuta 2013

Lisa R. Jones: Inside Out 2 -Sisälläni


Sisälläni on Inside out -trilogian toinen osa.
Eroottisten, mutta synkkien päiväkirjojen kirjoittaja Rebecca on edelleen kadoksissa. Sara McMillan taas ajautuu yhä syvemmälle Rebeccan elämään etsiessään tätä. Hän saa unelmiensa työn Rebeccan tilalle galleriaan ja päiväkirjoista tuttu hyvin määräilevä isäntä yrittää saada hänet myös leikkeihinsä Rebeccan tilalle.
Sara joutuu myös kamppailemaan menneisyytensä haamujen kanssa pohtiessaan mitä ja milloin kertoa asioista upealle mutta omia demonejaan kantavalle Chris Meritille.

Tässä kirjassa aletaan päästä syvemmälle hahmojen elämään ja mieliin. Saran menneisyyteen käsiksi pääseminen tuo kirjaan hieman mielenkiintoa ja jännitystä. Kirjassa on kuitenkin todella paljon jaarittelua. Samaa asiaa toistetaan kerta toisensa jälkeen, eikä asioissa tunnutan pääsevän eteenpäin millään. Juoni pyörii suurimmaksi osaksi Saran ja Chrisin suhteen ympärillä. Välillä Sara on täysin varma, että Chrisiin voi luottaa ja välillä hän taas on lähdössä samantein takaisiin omaan kotiinsa. Tämä kohtaus tuntuu tulevan vastaan turhankin monta kertaa. Jännittävimmät kohtaukset jäävät mielestäni aivan liian lyhyiksi ja ne unohdetaan melkein heti. Aivan kuin ne olisivat kirjan tavallisimpia ja jokapäiväisempiä kohtia, joihin ei sen enempää selitystä tarvittaisi.
Tarkoitukseni oli lukea tämä heti ensimmäisen osan jälkeen, sillä se loppui todella jännittävästi, mutta muutin mieltäni, sillä kohtaus jatkui tässä kirjassa aivan, kuin muutkin jännittävät kohtaukset, eli parin rivin nopealla selityksellä.
Kolmannesta osasta annettiin taas lopuksi hieman alkua ja odotan jännityksellä miten Saran ja Chrisin suhteen tulee käyvän, vaikka en mitään yllättävää odotakkaan. :)
Kirjan ulkoasu on tässäkin omaa silmää miellyttävä, joten taas plussaa siitä.


Sisälläni (Being Me, 2013)
Gummerus, 2013
S.419
Suom. Lasse Linna
Kannen suunnittelu: Eveliina Rusanen

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kate Jacobs: Lohturuokaa


Augusta "Gus" Simpson on kuuluisa televisiokokki. Gusilla on ollut monia omia ohjelmia elämänsä aikana ja katsojaluvut ovat olleet hyvät. Nyt tv-aseman johtajat uhkaavat lopettaa Gusin ohjelman ellei hän keksi kiinnostavaa uudistusta. Hänen harmikseen ohjelmaan päätetään lisätä toinenkin juontaja. Miss Espanja Carmen Vegas. Gusilla ja Carmenilla on lukuisia erimielisyyksiä asioista ja toimitatavoista.
Gus päättääkin yrittää pelastaa uransa tuomalla ohjelmaan myös tyttärensä Sabrinan ja Aimeen, naapurinsa Hannahin, Sabrinan entisn miehen Troyn, sekä apukokki Oliverin. Sekalainen joukko aiheuttaa paljon hämminkiä hääriessään keitiössä, mutta katsojat ovat mielissään.

Löysin kirppikseltä Lohturuokaa kirjan. Nimi ja kansi veivät heti mielenkiinnon ja odotukset nousivat korkeiksi, sillä luin hetki sitten Jacobsin kirjan Lankakaupan talven. Kirja oli hyvä, mutta odotukset olivat ihan liian korkealla. Tämän kirjan juoni taitaa unohtua aika nopeasti mielestäni, sillä se ei ollut kovinkaan erikoinen. Hyvin kirjoitettu ja jaksaa lukea ilman suurempaa miettimistä, eli perus hömppää. Lukeminen oli kivaa kunnes saapui loppu.... En pitänyt lopetuksesta yhtään. kaikki kävi ihan liian helposti. Ensin höpötetään 500 sivua ongelmia ja perus elämää ja sitten yhtäkkiä viimisillä sivuilla kaikki "hyvät hahmot" saavat loistavan tulevaisuuden ja "pahikset" kärsivät. Olisin toivonut hieman rauhallisempaa loppua tuon töksähdyksen tilalle. :D
hahmoista mieluisin oli Oliver. Sympaattinen, mutta ehkä hivenen tylsäkin. Hahmoja kirjasta löytyi todella monta, mutta kovin moneen ei perehdytty tarpeeksi, joten osasta tuli hieman sellaisnen olo, että ne ovat kirjassa turhaan.


Lohturuokaa (Comfort Food, 2008)
Gummerus
Suom. Päivi Pouttu-Deliere
s.522

perjantai 29. marraskuuta 2013

Lisa R. Jones: Inside out 1 -Ihosi alla


Sara McMillan lukee mielenkiinnolla, mutta häpeillen hänelle päätynyttä uskaliasta päiväkirjaa. Kirjojen kirjoittaja on Rebecca, jonka koko omaisuus on päätymässä myyntiin. Rebecca tuntuu olevan kadonnut jäljettömiin. Sara huolestuu tuntemattoman naisen kohtalosta, sillä eroottisten kirjojen taustalla kytee pelko. Voisiko päiväkirjojen mies olla tehnyt jotain Rebeccalle.
Sara alkaa tutkimaan asiaa ja päätyy itse töihin Rebeccan työpaikalle. Pian hän tajuaa, että uusi suunta hänen elämässään on hyvin samanlainen kuin Rebeccan. Hän kohtaa kaksi miestä joiden kanssa täytyy miettiä tarkkaan mitä tekee. Toinen heistä on taidegallerian johtaja Mark Compton ja toinen komea taiteilija Chris Merit.

"Mitä lukea Fifty Shadesin jälkeen..." Näin lukee kirjan kannessa. Itse olen lukenut kaksi ensimmäistä Fifty Shadesia ja välissä on täytynyt pitää pidempi tauko, sillä samanlaisuus on kyllästyttävää. Kun näin tämän kirjan se hyppäsi suoraan kaikkien lukulistalla olevien kirjojen yli ja aloin heti lukemaan.
Jo hetken kirjaa luettuani tiesin pitäväni siitä enemmän kuin Fifty Shadesista. Inside out on mielestäni huomattavasti vauhdikkaampi, vaikka yhden illan kuvaus voikin kestää suurimman osan kirjasta. :D. Loput trilogian osat ovatkin ehdottomasti lukulistallani. (Sisälläni ja Paljastus.)
Henkilöistä löytyy kiltti tyttömäinen opettaja ja komeita rikkaita miehiä, jotka tottakai ovat heti täysin lääpällään naiseen. Juoni ei siis ole mitenkään super yllättävä, mutta kirja on kirjoitettu senverran hyvin, että lukeminen pysyy mielenkiintoisena.
Päähenkilön ajatukset pyörivät niin paljon jännittävän seksin ympärillä, saako hän haluta tälläisia asioita, ovatko ne normaaleja vai ei, että varsinainen Rebeccan etsiminen jää todella vähäiseksi tässä kirjassa.
Ainoa kirjassa ärsyttävä asia on taas tämä "sähkö välillämme" höpinä. Onhan se mukavaa, mutta liika on liikaa.
Plussaa hienosta kannesta. Kansi on kyllä todella samanlainen, kuin Fifty Shadesissa, joten voisi luulla niiden olevan samaa sarjaa. Kuitenkin se on niin houkuttelevan näköinen, että voisi jo pelkän kannen perusteella lukea. ;)

Ihosi alla (If I Were You, 2012)
Gummerus
Suom. Lasse Linna
s.395
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

torstai 28. marraskuuta 2013

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura


Oikeuden jalopeura on toinen osa Hilja Ilveskero -trilogiasta.
Henkivartija Hilja Ilveskeron rakastettu David Stahl pakoilee Italiassa. Hilja viettää ihanaa kuherruslomaa hänen kanssaan, kunnes David katoaa. Huoneistosta löytyy ruumis, sekä Davidin puhelin jossa on odottamattoman henkilön numero.
Hilja ei enää tiedä kehen luottaa, kun Davidin tavaroiden joukosta löytyy myös täysin samanlainen sormus, kuin hänen kuolleella äidillään oli. Hiljan äidin menneisyydestä alkaa pikkuhiljaa selviämään asioita.

Pidin Oikeuden jalopeurasta enemmän, kuin ensimmäisestä osasta Henkivartija ja vaikka tyyliltään Lehtolaisen kirjan eivät ole minun juttuni, odotan kolmannen osan ratkaisua mielenkiinnolla. Oikeuden jalopeurassa nimittäin jäi paljon mielenkiintoisia kysymyksiä leijumaan ilmaan, joille haluaa saada ratkaisun. Henkilöiden hyvä/paha roolit ovat myös suuria kysymyksiä, sillä vieläkään en ole yhtään selvillä millä puolella kukin on ja kehen voi luottaa. Eniten kuitenkin odotan suurempia paljastuksia Hiljan äidistä.
Henkilöt olivat myös mielestäni uskottavampia tässä kirjassa. Poliisi Laitiokaan ei enää ärsyttänyt minua yhtään, vaan jopa pidin hänestä.
Ainoat hieman itseäni kummastuttavatkin kohdat kirjassa ovat Hiljan "intiimit" unet ilvesten kanssa, joita oli jo ensimmäisessä osassa. Nämä kohdat pistävät miettimään, että mikähän hörhö tuo päähenkilö oikein on. :D Muutenkin tuo pakkomielteinen ilveksistä puhuminen käy ärsyttäväksi, vaikka yleensä pidän todella paljon jos kirjassa puhutaan eläimistä. Onneksi Laition ärhäkkä kissa tuo hymyn huulille karvaisen kaverin toilailuista lukiessa.


Oikeuden jalopeura
Tammi, 2011
s.333

lauantai 9. marraskuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Akvaariorakkautta


Saara on 23- vvuotias hieman hukassa oleva nainen. Hänen elämäänsä saapuu kuitenkin Jouni. Jounin kanssa Saara kohtaa kasvoista kasvoihin suuren ongelmansa. Seksin. Saara ajattelee sitä paljon. Hän tuntee olevansa hyvin epäonnistunut, koska ei pysty saamaan orgasmia seksin aikana. Villit fantasiat taas kuuluvat suurena osana hänen tyydytykseensä. Koituuko ongelma jopa parisuhteen lopuksi?

Pääsin taas lukemaan Härköstä. Akvaariorakkautta on lyhyt, mutta perusteellinen kuvaus Saaran ongelmasta olla saamatta orgasmia seksin aikana. Hirveästi muuta ei tähän kirjaan mahdukkaan. Kirjan pituus oli oikein sopiva, sillä pidempi olisi luultavasti käynyt jo yksitoikkoiseksi. Saara haluaa selvittää ongelmanansa ja tästä johtuen kirjaan mahtuu aika monia riitojakin.
Härkösen kirjoitustyyli on kyllä todella loistava. Kirjoitustyyli luo itsessään jo kivan kuvan siitä millainen henkilö puhuu. Esimerkiksi murteet paljastavat aika paljon. Kirjaa ei oikein malttaisi laskea hetkeksikään, vaan kaikki täytyisi saada heti tietää. Olisin niin toivonut tälle kirjalle erilaista loppua ja nyt harmittaa. :D
Muihin henkilöihin kirjassa ei Saaran ja Jounin lisäksi hirveästi perehdytä, joten lempihahmoni on tällä kertaa Jouni, joka epätoivoisesti yrittää parhaansa ja vaikuttaa luenteeltaan höpsöltä ja vauhdikkaalta persoonalta. Jounistakin löytyy ei niin mukavia piirteitä, kun kirja etenee loppua kohden ja riidat pahenee.

Kirjasta on tehty myös elokuvaversio. En muista olenko tämän joskus nähnyt, mutta jos olen niin aivan unholaan on jo jäänyt. Tässä kirjassa oli elokuvakansi, mutta itse pidän enemmän muista versioista. Varsinkin tuo kalojen joukossa lilluva herätyskelloko? on vähän hämmennystä herättävä. Toinen häiritsevä tekijä on tuo kultakalan pää joka ilmestyy naisen leuan alta... :D Vaikka eipä sillä kannen houkuttelevuudella tämän kirjan kohdalla suurta väliä ollut, kun olisin tämän joka tapauksessa lukenut.


Akvaariorakkautta
Otava, 1990
s.190
Valokuvat: Juha Reunanen

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Juha Vuorinen: Tuupovaaran tuijottava


Tuupovaaran tuijottaja on Juha Vuorisen novelli kokoelma. Kokoelmaan kuuluu 15 novellia.

En ole ennen lukenut Juha Vuorista, koska hänen kirjansa ei kuulosta minun tyylisiltä. Vanhempieni luota löysin kuitenkin tämän novelli kokoelman ja se tuntui turvalliselta kokeilulta.
Kirja oli nopeaa ja kevyttä luettavaa. Paras novelli oli mielestäni Juoppojen joulukalenteri, joka olikin kaikkein pisin novelli. Juoppojen joulukalenterissa ihmisistä ehti saada paremman käsityksen ja tarina tuntui sopivan pituiselta. Omituisin tarina taas oli aivan viimeinen novelli: Huuhkajan se hurjempi tarina. Sen idea meni ohi ja nopeasti... jos siinä jokin idea oli. O.o Se myös erosi kaikista muista novelleista rajusti ja tuntui olevan vähän väärässä paikassa.
Aika monia novelleja yhdisti omituinen synnytys. Muistaakseni kirjasta ei löytynyt yhtään täysin normaalisti syntynyttä lasta.
Kuvitus oli oikein sopiva kirjan tyyliin. Parhaat kuvitukset löytyivät kuitenkin Juoppojen joulukalenterista musteläikkinä. :D
Suosittelen niille joille tälläinen ronskimpi ja liioiteltu juopottelu ja noh Vuorisen huumori uppoaa. :) En ole vielä päättänyt lukisinko vielä muita Vuorisen kirjoja, mutta luulen, ettei tämä huumori jaksa monen kirjan ajan naurattaa. 


Tuupovaaran tuijottaja
Diktaattori kustannus, 2004
s.220
Kansi: Pastori Kärme

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kate Jacobs: Lankakaupan talvi


Lankakaupassa käy kova hyörinä, kun talven juhlapyhät ovat kohdalla. Kiitospäivä, hanukka, joulu ja  uudenvuoden päivä, lisäksi neulontakerhon jäsen Anita juhlii pian häitään.
Neulontakerholaisten elämissä tapahtuu suuria muutoksia ja herää kysymys mitä neulontakerholle tapahtuu? Georgia Walkerin, lankakaupan perustajan kuolemasta on jo monta vuotta ja nyt hänen parikymppinen tyttärensä Dakota tekee päätöksiä omasta elämästään.
Neulontakerholaiset päättävät, että on aika kertoa Dakotalle millainen hänen äitinsä on kullekkin ollut. Dakota kuulee paljon mielenkiintoisia asioita äidistään ja oppii tuntemaan tämän paljon paremmin, kuin koskaan ennen.

Lankakaupan talven löysin kirpputorilta ja päätin lukea sen heti. Tästä kirjasta minä todella pidin. En ole lukenut aiempia osia, mutta ei jäänyt mitään epäselväksi siltikään tästä kirjasta. Kaksi ensimmäistä voin lukea sitten myöhemmin, kun törmään niihin jossakin.
Lankakaupan talvessa henkilöhahmot luovat monipuolisen juonen kirjalle, sillä he ovat kaikki erinlaisia ja eri ikäluokista. Kaikkia hahmoja kuitenkin yhdistää ystävyys edesmenneeseen Georgia Walkeriin. He kaikki kertovat kirjassa omia muistojaan joita ovat kokeneet entisen ystävänsä kanssa. Koska kaikkien muistot kyseisen henkilön kanssa ovat hyvin erilaisia, on kirjaa erittäin mukava lukea.
Tylsää hetkeä minulle ei tämän tunnelmallisen kirjan parissa tullut, ainoastaan kamala hinku alkaa neulomaan.
Kirjassa ehditään juhlia kaikki talven juhlat, joista esimerkiksi kiitospäivästä ja haanukasta on mielenkiintoista lukea, kun ne eivät ole itselle tuttuja juhlia. Tosin joulua ja uuttavuottakin juhlitaan hyvin erilaisilla perinteillä, kuin itselleni on tuttua, joten mielenkiinnolla luin näitäkin.
Yhtä pikkujuttua jäin kaipaamaan. Nimittäin jotain suurta rakkaushöpinää. :D Kirjassa tosiaan suunniteltiin tuplahäitä, mutta oletin Dakotalle tulevan jotain sutinaa ja rakastuvan.... Sitä ei vaan ilmestynyt.
Kirjan lopussa kirjailijan kiitosten jälkeen, löytyy ihania reseptejä ja kirjanmerkin virkkausohje. Todella kiva lopetus kirjalle. Kirjaa ei tarvitsekaan lopettaa heti, vaan pääsee itse kokeilemaan kirjasta tuttuja herkkuja. Niitähän voisi kokkailla vaikka ennen lukemisen aloittamista niin pääsisi tunnelmaan vieläkin paremmin.


Lankakaupan talvi (Knit the Season, 2009)
Gummerus
Suom. Päivi Pouttu-Deliere
s.347

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Leena Lehtolainen: Henkivartija


Hilja Ilveskero on henkivartija, jonka liikkeistä poliisi on erittäin kiinnostunut. Hiljan entinen Työnantaja liikenainen Anita Nuutinen on surmattu. Hiljan epäonneksi hän oli juuri eronnut Anitan tehtävästä erimielisyyden takia. Nyt poliisi epäilee murhaajan olevan Hilja. Hilja ei voi kertoa poliisille edes totuutta mitä oli tekemässä juuri silloin, kun Anita surmattiin, sillä hänellä ei ole pinintäkään muistikuvaa.
Hilja saa pian uuden tehtävän kansanedustajan turvahenkilönä ja päättä hoitaa työnsä ilman yhtäkään virhettä. Monen mutkan kautta Anitan kohtalo alkaa paljastumaan ja vastassa odottaakin suuremman mittakaavan rikosvyyhti.

Olen aijemmin lukenut vain yhden Leena Lehtolaisen kirjan: Ensimmäinen murhani. En pitänyt kirjasta yhtään ja ajattelin jättäää Lehtolaiset lukematta. Aika pitkä tauko olikin, mutta isäni ehdotti, että kokeilisin lukea tämän kirjan. Henkivartija olikin yllättävän hyvä kirja ja niimpä päätin, että luen myöhemmin myös trilogian muut osat.
Henkivartijassa tapahtumat sijoittuvat pääosin suomeen, mutta myös Venäjä on tärkeässä osassa. Amerikka pääsee kirjan tapahtumiin mukaan Hiljan henkivartijakoulutus muistelmissa. Suomessa seikkaillaan niin Helsingissä, kuin harvaan asutuilla mökkimaillakin.
Hilja on hyvin epäileväinen, mutta mielenkiintoinen päähenkilö kirjalle. Tosin hän ottaa aseen aika tiheään tahtiin esiin osoitellen milloin ketäkin, kuten kämppistään ja rakastajaansa... Anitan surmaa selvittävä poliisi taas on mielestäni aika epäuskottava ja ärsyttävä hahmo sikarinsavuisessa työhuoneessaan.
Mukavana lisänä kirjasta löytyy söpö rakkaustarina, joka ei tietenkään ole tavallisimmasta päästä, vaan Hilja epäilee miestä huijariksi ja kun Hilja viimeis uskoo miestä, on tämän lähdettävä pelastamaan maailmaa hyvin suurella todennäköisyydellä, ettei selviä hengissä.
Juonesta löytyy monia vauhdikkaista tapahtumia, mutta tästä huolimatta en kokenut suurta jännitystä, vaan koko kirja eteni kovin tasaisesti. Ainoastaan Davidin kohtalo mietitytti, mutta sitähän ei kovin kauaa tarvinnyt jännittää.
Minä pidin erityisesti kirjan kohdissa, joissa esimerkiksi sienestettiin tai tehtiin jotain muuta hyvin tavallista, sillä erikoiseen hahmovalikoimaan oli kiva saada jotain hieman inhimillistä ja normaalia toimintaa tasoittamaan kaikkea pyssyn kanssa heilumista ja mafian pelkäämistä.


Henkivartija
Tammi, 2009
s.355
Kansi: Markko Taina

torstai 17. lokakuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä



Asta on noin kolmekymmentä vuotias nainen. Hän on eronnut miehestään ja joutuu nyt opettelemaan yksinelämisen taidon. Asta alkaa pohtimaan suhdettaan äitiinsä, jota kohtaan hänen tunteensa ovat aina olleet ristiriitaisia. Äidillä on aina ollut hyvin vahvat mielipiteet ja korkeat odotukset kaikkien lapsiensa elämästä. Nyt asiat viimein nostetaan pöydälle ja perhesuhteita ravistellaan oikein kunnolla.

Avoimien ovien päivä on neljäs Härkösen kirja jonka luin. Kirja oli hyvä, mutta muut kolme lukemaani Härköstä eli Häräntappoase, Onnen tunti, sekä Juhannusvieras olivat mielestäni parempia, kuin tämä.
Kirjassa on hieman liikaa valitusta, sekä oman kurjuuden pohtimista minun makuuni. Varsinkin, kun tämä oli kirjoitettu niin, että Asta oli koko ajan kertojana. Näin muiden murheet vain näkyivät jossain taustalla, mutta jäi sellainen fiilis, että niitä vähätellään. Minua olisi kiinnostanut tietää myös muiden asioista. Esimerkiksi miksi äidillä on ollut niin kauan nukkumisvaikeuksia, tai miten sisko pärjäsi abortti asian kanssa.
Hahmoihin kuuluu Astan perheen lisäksi muutamia Astan ystäviä, joista tärkeimpänä Jätski. Mielenkiintoisempana hahmona mielestäni Astan entinen mies, josta kerrotaan kaikenlaisia juttuja, jotka toivat lisää mielenkiintoa kirjaan.
Kaikkien hahmojen äitisuhteet esitettiin niin, että niissä olisi jotain omituista. Normaalein oli mielestäni Jätskin äiti, jossa en huomannut mitään erikoista, mutta Jätski oli asiasta eriä mieltä. Astan miehen äiti taas olikin oikeasti väkivaltainen lastaan kohtaan, joten kirjaan saadaan monenlaisia äiti- lapsi suhteita. Myös sisarusten välistä kateutta ja kilpailua vanhempien huomiosta kirjassa esiteltiin, mutta siitä olisin toivonut hieman lisääkin. Asia tuli esille oikeastaan vain muutamassa kohdassa, eniten Astan ja hänen siskonsa keskustelusta, mutta Asta ei asiaa pohtinut enää oikeastaan ollenkaan, vaan palasi taas omiin ongelmiinsa...
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, sillä Härkönen osaa kirjoittaa ja jopa tämä kirja on loistavaa luettavaa. Välillä hauska, mutta myös vakava.


Avoimien ovien päivä
Otava, 1998
s.319
Kansi: Anu Ignatius

lauantai 12. lokakuuta 2013

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti


Vianne Rocher ja hänen tyttärensä katselevat karnevaalia  ranskalaisessa Lansquenetin kylässä. He ovat matkustaneet koko ikänsä etsien oikeata paikkaa, mutta Viannen tahto on vienyt heitä koko ajan eteenpän. Vieraita ihmisiä katsoessaan hän pohtii voisiko tämä viimein olla oikea paikka heille.
Pian Vianne jo avaakin kylän papin kauhuksi kirkkoa vastapäätä pienen suklaapuodin. Kylän asukkaat uskaltautuvat pikkuhiljaa puotiin maistelemaan syntisiä herkkuja papin saarnoista huolimatta. Asukkaat jopa alkavat kertomaan asioistaan iloiselle ja elämää täynnä olevalle Viannelle ja uskaltautuvat jotkut jopa tekemään muutoksen elämässään.
Pappi on varma, että Vianne tekee kaiken vain haastaakseen kirkon taistoon ja niin hän päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä pelastaakseen kylän muukalaiselta.

Pienestä suklaapuodista tulee ensimmäisenä mieleen suloinen ja makea. Kirjan sivut pursuavat suklaaherkkuja, joten niitä kannattaakin varata lukuhetkiä varten, ettei sitten tarvitse heti lähteä kirjan äärestä kauppaan. ;) Ei sitten muuta kuin villasukat jalkaan ja kaaakaomuki kätösiin niin tunnelma on kohdillaan. Tälläinen fiilis minulle tästä kirjasta tulee.
 Henkilöt ovat aika selkeästi jaettu "hyviin" ja "pahoihin", eikä mitään super yllätyksiä löydy. Tosin jokimustalaisen ja Viannen välinen tapahtuma tuo kirjaan mukavan muutoksen ja tekee muuten hieman liiankin täydellisestä Viannesta inhimillisemmän. Tarina kulkee rauhallisesti, mutta lukukokemus ei todellakaan ollut tylsä, sillä tunnelma kirjassa oli loistava ja koukuttava. Tunnelman luojina toimii mielestäni parhaiten värien ja tuoksujen kuvailu
Kirjan kerronta tapaahtuu vuorotellen Viannen ja kirkkoherra Reynaudin näkökulmasta, joka tekee kirjasta mielenkiintoisemman, sillä Reynaldin elämästä paljastuu pieniä mielenkiintoisia juttuja.
Taikuutta kertomuksesta löytyy myös. Vianne on jonkinlainen noita, vaikka kirjasta ei kuitenkaan täysin selviä millaisiin tekoihin hän pystyy. Myös kylän vanha ja omia teitään kulkeva Armande on noita, mutta tästäkään ei sen enempää kerrota.
Kirjaan perustuvaa elokuvaa en ole ikinä katsonut, enkkä muistaakseni hirveästi arvosteluja kirjasta lukenut, joten sain lukea tätä ilman minkäänlaisia ennakko odotuksia. Tämä on mielestäni täydellinen kirja kylmeneviin syys iltoihin.


Pieni suklaapuoti (Chocolat, 1999)
Otav, 2009
Suom.Arja Gothoni
s.413
Kannen kuvat: Stuart Haygarth

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Katarina Wennstam: Tahra


Jonas ja Rebecca wahln ovat onnellisesti naimisissa ja ovat kahden täydellisen lapsen vanhempia. He asuvat upeassa asunnossa ja ovat kumpikin töissään loistavasti menestyneitä, Rebecca TV alalla ja Jonas lakimiehenä. Ihmiset kadehtivat Rebeccan onnea, kun tämä on saanut niin upean miehen, kuin Jonas. Mutta täydellisen kulissin taakse kätkeytyy niin paljon. Rebecca on onneton ja miettii pystyisikö elämmän onnelisesti lapsiensa kanssa ilman Jonasta.
Jonaksen työtehtävänä on käydä käynnissä olevassa ihmiskauppa oikeudenkäynnissä kuuntelemassa ja kertoa sitten mielipiteitään asiasta televisiossa. Jonas yrittää pysyä asiallisena ja rauhallisena, vaikka pelko kiinnijäämisestä on suuri, sillä Jonas itse on koukussa maksulliseen seksiin. Jo monen vuoden ajan hän on käyttänyt rahojaan ostaakseen seksiä, eikä Rebecca ole tajunnut asiaa, vaikka hän onkin pettämistä epäillyt.

Valitsin vanhempieni luota luettavaa työharjoittelun ajaksi ja Tahra päätyi mukaan. Takakannen teksti kuulosti mielenkiintoiselta ja itse teos vaikutti sopivalta luottavaksi pieninä osina, kun en harjoittelun aikana niin kauan kerrallaan ehdi lukea.
Luvut kirjassa olivatkin kivan lyhyitä tähän tarkoitukseen. Luvuissa oli aina joku kirjan hahmoista päähenkilönä, jonka mielipide pyrittiin tuomaan esiin. Näin kirjaan saatiin monien hahmojen kanta ihmiskauppa asiasta. Ihan kaikissa luvuissa ei käsitelty ihmiskauppaa, tai prostituutiota, vaan juoneen oli otettu mukaan myös Jonaksen ja Rebeccan tyttären kehittymistä teiniksi, sekä Rebeccan ajatuksia elämästään ja kamppailua kulissien ylläpitämisestä.
Oletin kirjan olevan perus dekkari, mutta sitä Tahra ei ole. Kirjassa ei ole murhattua ja syyllisen etsimistä. Oikeudenkäyntiä seurattiin, mutta en odottanut ratkaisua suurella mielenkiinnolla. Eniten minua kiinnosti miten Rebeccan ja Jonaksen yhteisen tulevaisuuden käy.
Hahmoista Rebecca oli mielestäni todella ärsyttävä. Minulle jäi fiilis, että kirjassa poliisit olisisvat saaneet paljon enemmän aikaiseksi, jos Rebecca ei piilottaisi miehensä asioita vain saadakseen asua upeassa kodissaan. Hän perustelee päätöstään sillä, että lapset saavat hyvän elämän, mutta luvuissa joissa lapset ovat päähenkilöinä, jää ärsyttävä olo, kun lapset kuitenkin tajuavat vanhempiensa asioista niin paljon. Lempihahmoa en osaa päättää, kun melkeen kaikissa hahmoissa on jotain ärsyttävää. :D
Tästä huolimatta pidin kirjasta ja aion lukea Wennstamia myöhemmin lisää. Suosittelen lukemaan. Kirja on kirjoitettu aika kevyesti, vaikka aihe onkin vakava.


Tahra (Smuts, 2007)
Otava
Suom. Laura Beck
s.431
Kansi: Annika Lyth

lauantai 7. syyskuuta 2013

Grace McCleen: Ihana maa


Judith on kymmenen vuotias tyttö. Hän elää kahdestaan isänsä kanssa. Hänen äitinsä kuoli Judithin synnytyksen jälkeen. Judith tuntee syyllisyyttä äitinsä kuolemasta, eikä olosuhteet kotona ja koulussa tee hänen elämästään kovinkaan helppoa. Hänen isänsä on hyvin uskonnollinen mies, niin kuin hänen äitinsäkin oli eläessään. He käyvät muiden yhteisön jäsenien kanssa viikottain kiertelemässä ovelta ovelle kertomassa maailmanlopun lähestymisestä. Koulussa Judith joutuu kohtaamaan sekä henkistä, että fyysistä kiusaamista. Kiusaaminen jatkuu niin pahana, että jopa Judithin ja hänen isänsä elämä omassa kodissaan on uhattuna.
Kaiken lisäksi Judithin isän työssäkäyminen lakon aikana tuo perheelle lisää vihamiemiä.
Judith leikkii vapaa-aikansa omaan huoneeseen rakennetulla ihanalla maalla. Hän alkaa uskoa Jumalan puhuvan hänelle ja on pian varma, että on leikeillään saanut paljon pahaa aikaan. 

Tällä kertaa luin Grace McCleenin Ihanan maan. Ihana maa on kirja jonka luin, koska sen sain. Jos olisin itse vain törmännyt kirjaan jossain en olisi sitä luultavastikaan lukenut, sillä takakannen teksti ei kolahtanut minuun mitenkään.
Ihana maa ei kuitenkaan ollut huono kirja, vaan aika mielenkiintoinen. Joten ihan iloisin mielin kirjan luin loppuun asti. Tai en varsinaisesti iloisin mielin, sillä kirja ei ollut mitenkään suurinta iloa herättävistä aiheista koottu. Judithin elämä oli todellakin sekaisin ja toivoin koko ajan jonkinlaista helpotusta, mutta vaikka välillä pieniä valon pilkahduksia juonesta löytyikin, jäi minulle kirjan loputtua hieman haikea olo siitä ettei hänen asiansa päättyneet niin hyvällä tavalla, kuin olisin halunnut.
Kirjassa kuvailtiin hyvin uskonnollisia ihmisiä, joka kuulostaa aina niin julmalta, vaikka aina ajattelen, että juuri heidän pitäisi olla niin hyvää tarkoittavia ihmisiä. Varsinkin kohta, jossa Judithin isä päätettiin erottaa yhtesöstä, koska tämä ei ilmestynyt hetkeen kokouksiin, oli aika julmaa. Sillä mielestäni juuri silloin hän olisi tarvinnut tukea, vaikka muuta väittikin.
Judithinkin ongelmat jätettiin aika lailla omaan arvoonsa, vaikka hänen uusi opettajansa asiaan hieman yrittikin puuttua, ei asioita saatu paremmaksi.
Onneksi kirjailija oli kirjoittanut kevyttä tekstiä, ettei kirja ollut liian ahdistava aiheesta huolimatta. Juonen loppuratkaisusta olin jo aika järkyttynyt, kun Judith meinasi mennä jo aivan liian pitkälle, kuunnellessaan omassa päässään kehittelemää Jumalan ääntä, jota hän monta kertaa itsekin ajatteli, että kylläpä Jumala kuulostaa omituiselta.
Lempihahmosta en kyllä tiedä... Mutta jos ensimmäinen mieleen tuleva mukavan oloinen hahmo, niin valitsen Judithin uuden opettajan. Eniten kirjassa itsessään pidin ympäristön kuvaamisesta. Tapahtuma ympäristö oli aika karu ja surullinen. Sekä askartelu ohjeista joita aina välillä oli... näin valmistat ihmisen jne.
Suosittelen lukemaan. McCleen on kirjoittanut aika hyvin. En ole itse ennen hänen teoksista kuullutkaan, mutta positiivinen yllätys oli itselleni.


Ihana maa (The Land of Decoration, )
Otava, 2013
Suom. Marianna Kurtto
s.336
Kansi: Markus Pyörälä

maanantai 5. elokuuta 2013

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville



On vuosi 1946. Lontoossa asuva kirjailija Juliet Ashton saa yllättäen kirjeen tuntemattomalta mieheltä. Mies asuu Guernseyn Kanaalisaarella. Juliet vastaa kirjeeseen ja näin alkaa tiivis kirjeenvaihto johon pian osallistuvat monet muutkin ihmiset saarelta. Juliet saa koko joukon uusia ystäviä ja uutta inspiratiota kirjoittamista varten. Kirjeissä Juliet saa paljon tietoa Guernseystä ja sen asukkaista, sekä tarinoita heidän elämästään sodan aikana.

Tälläkertaa luettavaksi päätyi Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville.Kirja onkin saanut todella erilaisen ja mieleenpainuvan nimen.
Kirja on koottu henkilöiden toisilleen lähettämistä kirjeistä. Tälläisella tyylillä kirjoitettua kirjaa en olekaan ennen tainnut lukea, joten en voi verrata oliko tämä hyvin kirjoitettu muihin sellaisiin verrattuna. Tämä oli kuitenkin niin hyvin kirjoitettu, etten usko kovin paljoa paremmin koottuja olevan.
Kirja kulki kevyesti eteenpäin ja oli todella leppoisa, vaikkei aihe todellakaan ollut kevyeimmästä päästä. Henkilöt olivat iloisia ja kaikki hyvin omalaatuisia. Heidän ajatusmaailmaa oli mukava lukea ja kaikkien persoonallisuudet tulivat hyvin esiin.
Olisin voinut jatkaa kirjan lukemista vielä vaikka kuinka paljon. Sodan aikaisista tapahtumista kerrottiin melko paljon ja siitä oli mielenkiinoista lukea. Juoni oli täynnä ystävyyttä ja rakkautta, jonka takia sota ei aiheena ollut niin surullinen.
Jos et ole vielä lukenut Kirjallista piiriä perunankuoripaisoksen ystäville, suosittelen hakemaan sen jostakin ja lukemaan, sillä tämän kirjan parissa viihtyy loistavasti.
Aika monet tämän ovat jo ehtineet lukea, mutta itse luen aika harvoin vasta ilmestyneitä kirjoja, joten tämäkin on ehtinyt olemaan ilmestyneenä jo monta vuotta. :D


Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008)
Otava, 2010
Suom. Jaana Kapari-Jatta
s.301

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Riikka Pulkkinen: Totta


Elsa tekee kuolemaa. Läheiset miettivät miltä elämä ilman vaimoa, äitiä tai isoäitiä tuntuu. Kaikki reagoivat suruun omalla tavallaan. Eleonoora ottaa maaräilevän hoitajan roolin, kun Martti ja Anna yrittävät toteuttaa Elsan toiveita.
Elsa päättää kertoa Annalle Eevasta, josta on vaiettu pitkään. Nyt on kuitenkin aika palata miettimään menneitä. Eevan tarina tapahtuu 60- luvun alussa, kun nuori Eeva hakee lastenhoitajan paikkaa Elsan ja Martin luota.

Päätin lukea Riikka Pulkkisen Totta kirjan, koska sitä on kehuttu paljon, enkä ollut aiemmin lukenut yhtään tunnetun Pulkkisen kirjaa. Pitihän korjata tämä aukko ja tarttua kirjaan. Odotukset olivat aika korkealla, kun niin paljon hyvää Pulkkisesta on sanottu, mutta petyin suuresti.
Pidän kirjoista joissa kirjoitustapa eroaa jotenkin muista, mutta Pulkkisen tapa kirjoittaa ei ollut minun juttuni. Koko ajan vain mietin teksiä, joka minusta tuntui jotenkin liian väkisin hienosti kirjoitetulta, vaikka ei varmaankaan niin ole. Tyyli ei vaan ollut mieleiseni ja kirjan lukeminen oli puuduttavaa hommaa.
Oli kirjassa oma hyväkin puolensa. Kirjoitustavasta huolimatta pidin kovasti Eevan tarinasta, joka sijoittuu 60-luvun alkuun. Näiden osioiden takia luinkin kirjan loppuun asti, sillä halusin ehdottomasti tietää koko tarinan ja miten se päättyy.

Kirjan henkilöt olivat lähes kaikki Elsan lähipiiristä. Ammatteinaan tutkijaa, taidemaalaria ja lääkäriä. Lempihahmoa on vaikea valita, kun oikein kenestäkään muusta kuin Eevasta en saanut otetta. Kyllä muistakin hahmoista kerrottiin kirjassa melko tarkasti, mutta kirjoitustapa vie minulta hahmojen aitouden tunteen.
Tämän kirjan perusteella ei tule lukulistalle hetkeen muita Pulkkisen kirjoja, vaikka juonet voisivatkin olla kohdallaan. Ehkä joskus myöhemmin jos alan nauttimaan tämän tyylisestä kirjoituksesta. Suosittelen tätä kirjaa runollisesta kirjoitustavasta nauttiville lukijoille.


Totta
Otava, 2010
s.332

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Enid Blyton: Viisikko pelastaa salaisuuden


Paulin isä rakentaa Paulin omalle saarelle tornin tutkimustöitään varten ja ilmoittaa ettei Paulilla ystävineen ole saarelle mitään asiaa. Lapset huolestuvat kuitenkin Paulin isän turvallisuudesta, kun mantereelle muuttaa uusia ihmisiä jotka ovat hyvin kiinnostuneita tornista ja Paulin isän tutkimuksista. He vaativat isää antamaan merkkejä tornistaan kahdesti vuorokaudessa, jotta lapset tietävät hänen olevan kunnossa. Pian Paulin isä huolestuu itsekkin, sillä hän epäilee, että saarella on joku. Niimpä Tim koira lähetetään saarelle turvaksi. Viisikkoa odottaa taas suuri seikkailu.

Miettisin kesäistä luettavaa ja päädyin Viisikkoon. Viisikko pelastaa salaisuuden on kuudes sarjan osa, mutta koska olen näitä nuorempana lukenut niin ajattelin ettei ole mitään väliä minkä luen. En kyllä muistanut tästäkään kirjasta yhtään mitään vaikka olen tämänkin joskus lukenut.
Vaikka viisikot ovat jo vanhempia kirjoja, ei ne lukiessa tunnu liian vanhanaikaiselta. Toki eroja huomaa, kuten televisioiden harvinaisuudesta.
Viisikkoon kuuluu neljä lasta (Pauli, Anne, Leo ja Dick), sekä koira Tim. Lempihahmoni tietysti Tim, tuo suloinen viisas koira. Yllätyin, kun en muistanut, että kirjan Pauli onkin oikeasti tyttö (Paula) joka vaan haluaa olla poika.
Nuortenkirjana juoni on aika kevyt ja ennalta arvattava, mutta kirjan seurassa viihtyy silti. Retkiä ja seikkailuja kirja on täynnä. Mutta tärkeintä kuitenkin retkiä edeltävät valmistelut, joihin kirjassa keskitytään todella paljon. On eväiden tekoa ja pakkaamista, sekä muiden tavaroiden varmistusta mukaan matkaan. Jos ruuasta puhuttaessa alkaa tekemään mieli ruokaa, kannattaa kirjan lukuhetkeä varten varata kunnolla syötävää, sillä eväiden kuvailulta ei vältytä.
En usko, että kirjojen lukujärjestyksellä on suurta väliä, vaikka näissä viitataankin aikaisemmin tapahtuneisiin seikkailuihin.


Viisikko pelastaa salaisuuden (Five on Kirrin Island again)
Tammi
Suom. Heidi Järvenpää
s.157

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Reijo Mäki: Vares -Sheriffi


Pihakeinusta löydetään alaston ruumis, toinen murhattu löytyy heti talon keittiöstä. Poliisit ovat selvittäneet tapausta koko talven, mutta kun ratkaisua ei löydy, päättävät toisen vainajan sukulaiset palkata yksityisetsivä Jussi Vareksen selvittämään tapausta. Erikoinen tapaus on syystä, että Vares saa toisenkin toimeksiannon samaiseen tehtävään alamaailman isoilta herroilta. Vares ottaa tehtävän vastaan, vasta jonkin aikaa harkittuaan, sillä ei usko saavansa paljoa selville.

Useimpien Vares kirjojen tapaan Sheriffi sijoittuu lähes kokonaan Turun maisemiin, mutta myös itselleni tutuille Salon seuduille päästään. Vares on tuttu oma itsensä. Renttumainen luonne pysyy edelleen mukana, eikä toivottavasti tulevaisuudessakaan katoa. Aikaisemmista kirjoista tutut kapakat ovat vieläkin melko tarkasti esiteltyjä. Vareksen tutuista kavereista Kyy ja novellikirjailija Luusalmi pääsevät aika paljon esiintymään kirjassa, kun taas antikvariaatin pitäjä pastori Alanen jää vähäiselle osalle. Mielestäni mielenkiintoisin uusi tuttavuus oli Vareksen tapaama nainen Harriet.
Itse pidän enemmän näistä uudemmista vareksista. Vanhemmissa on jotenkin pitkästyttävää, eikä kovin menevää kirjoitusta. Ei tämä Sheriffi kuitenkaan paras lukemani Reijo Mäen kirja ollut, vaikka loppu olikin yllättävä Vareksen tekemän erikoisen päätöksen takia.
Erityisesti tässä kirjassa pidin siitä, että vaikka murha oli raaka (silmät puhkottu, iho viillelty ja ruumis kruunattu entisen vaimon häähunnulla.) ei yksityiskohdilla mässäillä. Itse en oikein pysty kovin tarkkoja raakoja kohtauksia lukemaan, mutta tässä kirjassa ei onneksi tule sellaista fiilistä, että jotain pitäisi hypätä yli.
Luen Vareksia silloin tällöin vuodenajasta riippumatta, sillä ne ovat oikein hyviä välipalakirjoja rentoine hahmoineen ja huumorineen.


Sheriffi
Otava, 2012
s.412
Kannen suunnittelu: Timo Numminen

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Candace Bushnell: Hissällä huipulle


Hissillä huipulle kirjassa seurataan monenlaisten ihmisten elämää. Viides avenue yksi on todella hyvässä maineessaa oleva talo New Yorkissa. Asukkaat ovat hyvin erilaisia, joukosta löytyy kirjailijoita, bloggaajia, näyttelijöitä ja seurapiiri rouvia. Kamppailu hyvästä asunnosta, rahasta ja maineesta on suuri. Seurapiireihin pääseminen ja rikkaaksi tuleminen vaativat kuitenkin hyvin suuria tekoja, eivätkä ne välttämättä ole hyviä. Täytyy olla valmis melkein mihin vain, jopa rikoksiin. Kaikki eivät tässä onnistu, vaan menettävät kaiken, joku jopa henkensä.

Schiffer Diamond on nelikymppinen näyttelijä, joka muuttaa takaisin Viides avenue yhteen. Hänen nuoruutensa rakkaus kirjailija Philip asuu myös edelleen rakennuksessa. Philipin asunnossa majailee 22-vuotias pyrkyri Lola. Muut talon asukkaat ovat, ei niin hyvin menestynyt kirjailija, bloggaaja äiti, heidän lapsensa Sam, Philipin täti Enid, sekä uusi todella varakas Ricen pariskunta.
Myös muutamia talon ulkopuolella asuvia henkilöitä kirjasta löytyy.

Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Bushnellilta. Olen sinkkuelämää fani joten ajattelin, että viimeinkin pitäisi kokeilla jotain hänen kirjoittamaansa. Oli kiva pitkästä aikaa lukea jotakin tälläistä. Kirjassa keskitytään ihmisten elämiin ja luonteisiin vuorotellen. Koko kirjan ajan henkilöistä annetaan lukijoille lisää tietoa ja heistä on helppo luoda mielikuva. Koska minusta on aina mukavaa tietää hahmoista paljon, tälläinen tyyli sopii minulle hyvin.
Hahmoja löytyikin monellaisia, mutta ei kuitenkaan liikaa. Vähemmällä henkilöstöllä kirja olisi luultavasti ollut paljon tylsempi. Henkilöitä löytyi myös monen ikäisiä. Nuoria ei kuitenkaan kovin montaa. Nuoret olivat tässä kirjassa hyvin pinnallisia ja ärsyttäviä, enkä pitänyt yhdestäkään. Myös joidenkin vanhempien hahmojen sinisilmäisyys oli hieman ärsyttävää. Lempihahmoni oli Enid. Enid on yksi talon vanhimmista asukkaista.
Manhanttanin vauhdikkaasta elämästä kertova kirja koukuttaa loppuun asti. Vaikka erityisen suuria juonen käänteitä kirjasta ei löydy, ei kirjassa kuitenkaan ole toistoa vaan uusia asioita koko ajan.


Hissillä huipulle (One Fifth Avenue, 2008)
Tammi
Suom. Henna Kaarakainen
s.557

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva


Muumipeikko ja hänen äitinsä etsivät itselleen kotia, johon mennä talviunille. Samalla he päättävät etsiä, jos muumipeikon matkoillaan huiteleva isä löytyisi. Matkallaan he kohtaavat monia vaaratilanteita, kuten suuren tuhotulvan. He tapaavat myös monia uusia ystäviä, joilta saa apua ja seuraa pitkällä matkalla.
Lopulta he löytävät täydellisen ja kauniin laakson, jossa haluavat viettää loppuelämänsä onnellisesti perheensä ja ystäviensä kanssa.

Näin Käännä jo sivua -blogissa tämän kirjan arvionnin ja innostuin itsekin kokeilemaan, kun tämän kirjan vanhempieni luona tiesin olevan. Aikaisemmat muumi kokemukseni koostuu tuosta muumi lasten tv -sarjasta, joten oikea muumi tietämykseni oli todella vähäinen.
Muumit olivatkin hyvin erilaisia mitä minä olen ajatellut. Olen aina kuvitellut muumit todella isoiksi, kun jossain tv-sarjan jaksossa niitä luullaan virtahevoiksi, mutta ne ovatkin todella pieniä. Kuitenkin joidenkin kuten Nipsun luonteen tunnistaa hyvin. Hän on kirjassakin aika arkajalka.
Luin tämän pikkuveljelleni samalla ja hän tykkäsi eniten Muumimammasta, koska tämä ei ollutkaan niin kiltti, kuin luulisi, vaan sanoi jopa Nipsua tyhmäksi.
Voisin myöhemmin jatkaa näiden alkuperäisten muumien lukemista, kun ovat aika mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia, kuin aikaisemmin tuntemani muumit, vaikka toki minä niistäkin olen aina pitänyt. ;)
Kirjassa on myös runsaasti mustavalkoisia piirroksia, joka auttaa luomaan kuvitelmia muumien seikkailuista.


Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945, 1991)
WSOY, 1992
Suom. Jaakko Anhava
s.54
Kuvat: Tove Jaansson

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Qiu Xiaolong: Punaisen sankarittaren kuolema


Chen Cao työskentelee Shanghain poliisin erikoisapuosaston päällikkönä. Hän on vielä nuori ja hyvin kiinnostunut runoudesta. Chen on viettämässä tupaantulijaisia, kun Bailin kanavasta löydetään nuoren naisen alaston ruumis. Ruumis tunnistetaan kansalliseksi mallityöläiseksi. Chen ottaa rikoksen ratkaistavakseen. Uhrin elämästä on kuitenkin hyvin vaikea löytää mitään mikä johtaisi tutkimuksien etenemiseen. Mallityöläinen kun tuntuu eläneen täysin nuhteetonta elämää ilman miehiä.
Pikkuhiljaa Chen saa kuitenkin vihiä mallityöläisen salaisuuksista ja juttu paisuu niin suureksi, että korkeammalta taholta yritetään estää Chenin tutkimuksien jatkaminen. Chen joutuu huomaamaan, että politiikka tulee määräämään hänen työskentelyä poliisina hyvin vahvasti.

Punaisen sankarittaren kuolema on Qiu Xiaolongin ensimmäinen dekkari. Tämä kirja tuli luettavakseni oikeastaan tuon kauniin kannen takia. En ole tainnut aikaisemmin lukea mitään kiinalaista. Tässä kirjassa kuvailtiin paljon kiinan politiikkaa ja muutenkin oli mielenkiintoista kuulla kiinalaisesta kulttuurista edes jotain pientä. Koska Chen oli kiinnostunut runoista, siteerattiin kirjassa monia erilaisia runoja. Tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Shanghain kaduille ja vaikea asumistilanne kuvaillaan todella hyvin.
Punaisen sankarittaren kuolema oli todella hyvä kirja ja haluan ehdottomasti lukea myös muita Xiaolongin kirjoja joissa Chen esiintyy. Chen on ihana hahmo. Rehellinen poliisi, vaikka poliisin virka hänelle olikin tullut tahtomatta. Odotan mielenkiinnolla, miten hänen elämänsä kehittyy muiden kirjojen aikana ja saako hän itselleen jonkun jota rakastaa.
Juoni kirjassa ei etene mitenkään super nopeasti, joten kannattaa lukea tätä kirjaa keskittyen tuohon kaikkeen kulttuuri tietouteen, jota kirjasta saa. Esimerkiksi ruokakulttuurista kuullaan aika paljon. Tämä on mielestäni aika tavalla muista lukemistani dekkareista poikkeava, koska murhajuttu ei ole koko ajan edes päällimäisenä mielessä tätä lukiessa.


Punaisen sankarittaren kuolema (Death of a Red Heroine, 2000)
Otava, 2005
Suom. Jaakko Kankaanpää
s.557
Kannen kuva: Sandi Fellman

tiistai 25. kesäkuuta 2013

E. L. James: Fifty Shades -Satutettu


Vaikutusvaltaisen Christian Greyn ja nuoren Anastasia Steelen suhde on katkolla. Tavatessaan uudestaan heidän välillään roihuaa kuitenkin edelleen vahva intohimo toisiaan kohtaan. He yrittävät saada suhteensa toimimaan, sillä yllättäen Christianilla, joka on tottunut ainoastaan SM-seksisuhteisiin onkin vahvat tunteet Anastasiaa kohtaan. Yrittämistä vaikeuttavat Christianin entinen SM-suhteen palvelija Leila, sekä Elena, joka Christianin nuorena ollessa opetti tämän harrastamaan SM-seksiä. Myös Anastasian uusi pomo, jolla ei ole ihan hyvät aikeet mielessä vaikeuttaa tilannetta.

Fifty Shades -Satutettu on jatko osa suositulle Fifty Shades -Sidotulle. Ensimmäinen osa oli ihan hyvä kirja, mutta tämä jatko osa oli mielestäni aivan liian samanlaista. Asiota toisteltiin koko ajan uudestaan ja uudestaan, ihan kuin jutut olisivat loppuneet kesken. Muutenkin juoni oli aika tylsä, vaikka muutama jännitystä tuova hahmo olikin kirjaan luotu. Seksikohtaukset olivat elokuvamaisia, eikä kovin uskottavia, niin kuin ensimmäisessäkin osassa.

Ärsyttävintä kirjassa oli asenne SM-seksiin. Kirjasta jäi sellainen tunne, kuin SM-seksistä pitävillä olisi jokin sairaus mistä pitäisi parantua. Mutta niin kuin tohtori Flynn kirjassa sanoo, että se on kahden aikuisen ihmisen oma päätös, ei suinkaan mikään sairaus, joka pitäisi poistaa.
Lempihahmon päätös on myös kovin vaikea. Yksikään hahmo ei varsinaisesti iske minuun, mutta Anastasian sisäinen jumalatar on oikein hauska. :) Tosin se ei varsinaisesti ole hahmo...
Juoneen kaipaisin siis hieman vauhtia ja rennomman, iloisemman käsittelytavan SM-seksiä kohtaan.
 No jään odottelemaan, että joskus luen tuon kolmannen osan. Jää nähtäväksi paraneeko vai huononeeko. Tai sitten sekin on ihan samanlainen.


Fifty Shades -Satutettu (Fifty Shades Darker, 2011)
Otava
Suom. Riie Heikkilä
s.598

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla


Becky Bloomwood on hetki sitten saanut kaikki velkansa hoidettua ja keskittyy nyt uraansa talousneuvojana. Mutta vaikka hän on luvannut ostaa vain välttämättömiä asioita ja hänen ystävänsä vielä vahtii ostamista, ei Becky saa rahojaan riittämään. Pian hän huomaa olevansa taas suurissa veloissa ja kaappien pursuavan välttämättömia vaatteita, joita hän on saanut salaa kuljetettua ystävänsä valvovan silmän alla.
Becky lähtee miesystävänsä Luken kanssa New Yorkiin valloittamaan uusia alueita ja saamaan loistavia työtarjouksia. Siellähän hän saa shoppaillakin niin paljon, kuin haluaa, sillä eihän ulkomaan rahaa lasketa. Eihän? Pian Becky kuitenkin kohtaa vastoinkäymisen, jonka selvittäminen tuntuu mahdottomalta.

Himoshoppaaja vierailla mailla on jatkoa kirjalle Himoshoppaajan salaiset unelmat. Siitä on jo jonkunaikaa kun tuon ensimmäisen osan luin, mikä oli tässä tapauksessa onni. Himoshoppaaja vierailla mailla oli mielestäni niin saman kaavan mukaan menevä, kuin edeltäjänsä, että tälläinen pitempikään lukuväli ei tosiaan haitannut. Tämä on sellainen mukava "ei tarvitse miettiä mitään" kirja. Loppuratkaisua en näissä kirjoissa myöskään jännitä, koska melko varmasti kaikki käy kuitenkin hyvin. Pidän enemmän Kinsellan kirjoittamista yksittäisistä kirjoista, joissa mielestäni on huomattavasti mielenkiintoisemmat juonet, kuin himoshoppaajissa. Lähes kaikki hahmot olivat aikaisemmaasta osasta tuttuja. Becky on ihan hauska henkilö, mutta pikkuisen alkoi ärsyttää hänen valkoiset valheet, jotka joo ovat kivoja jonkun aikaan, mutta kun niitä alkaa olemaan suunnilleen joka lauseessa, jonka hän sanoo, alkaa se menemään vähän yli. Lempihahmoni on Beckyn paras ystävä ja kämppis Suze, joka tuo kirjaan sen ihanan kaveruus fiiliksen, joka on aivan loistava. Hän se aina jaksaa keittää teetä, niin että ystävykset voivat puida ongelmansa läpi.
Pidän taas jonkinlaisen välin ennen kuin alan seuraavaa osaa lukemaan, mutta aijon loputkin osat lukea. Kinsella kirjoittaa kuitenkin senverran koukuttavasti. ;)


Himoshoppaaja vierailla mailla (Shopaholic Abroad, 2001)
WSOY, 2002
Suom. Leena Tamminen
s.334
Päällyksen kuva: Lucy Truman

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Outi Pakkanen: Julma kuu


Johanna Lind pysähtyy terassille migreenikohtauksen pakottamana. Hänen eteensä astelee upea mies, joka auttaa Johannan kotiin. Johanna uskoo löytäneensä elämänsä rakkauden, mutta pian miehestä paljastuu pelettovia tosiasioita, joita Johanna ei millään tahdo uskoa ja jotka hän yrittää vain unohtaa jatkaen suhdetta. Joku muukin on selvillä Johannan tilanteesta. Naaapuri talon ikkunasta tiiraileva yksinäinen nainen päättää auttaa. Ehtiikö hän pelastaa Johannan ennenkuin pahin mahdollinen tapahtuu?

Outi Pakkanen on jo kauan ollut suosikki dekkarikirjailijani. Sain vihdoin käsiini Julman kuun, jota olenkin odotellut jo aika kauan. Pakkaselta olen nyt lukenut kaikki muut dekkarit paitsi Toinen kerros -kirjan.
Pakkanen kirjoittaa mielestäni mukavan aidon oloisesti. Tavallisen arjen kuvaaminen tutustuttaa lukijat hyvin henkilöhahmoihin. Henkilöiden kuvaileminen ja niihin tutustuminen onkin mielestäni parasta Pakkasen kirjoissa ja siksi niistä niin kovasti pidänkin.
Tässä kirjassa juoni olikin hyvin poikkeava muihin Pakkasen kirjoihin verrattuna, mutta en paljasta miksi. :) Juoni etenee mukavasti ja jännitys pysyy loppuun asti.
Henkilöitä ei tässä kirjassa poikkeuksellisesti ollut montaa. Naapuri, Johanna, Johannan uusi mies, Johannan ystävä Kiira, sekä hänen miehensä. Myös pari kolme hahmoa, joita kirjassa ei kovin tarkkaan käsitellä. Lempihahmoni taitaa olla Kiira, vaikken kaikista häntä koskevistä jutuista pitänytkään. Ensin ajattelin, että hän on hyvin voimakas ja itsestään huolta pitävä hahmo, mutta aika pian selvisi kuitenkin, että lähinnä miehen rahoilla mennään. Johanna taas elää yksin citysinkun elämää, vain odotellen rakkautta, jota tässä kirjassa luulee saavansa.
Tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, niinkuin suuressa osassa Pakkasen dekkareita.
Vaikka Julma kuu mielestäni olikin hyvä kirja, pidän silti enemmän pakkasen aikaisemmista kirjoista, varsinkin niistä jossa Anna Laine on tärkeissä rooleissa. Tässä Laine kuvataan vaan yhtenä satunnaisena naapurina, niinkuin muutamassa muussakin uudemmassa Pakkasen kirjassa.


Julma kuu
Crime Time, 2012
s.247
Kansi: Timo Ahola

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Maria Lang: Kuoleman aaria


Drottningholmin teatteri esittää Mozartin Cosi fan tutte -oopperan. Oopperaa odotetaan innolla, sillä orkesteria johtaa kuuluisa Mattias Lemming. Harjoitukset alkavat hyvin, mutta pian tunteet kiristyvät esiintyjien välillä. Esiintyjien välillä on paljon säpinää, joka hankaloittaa toimeen tulemista yhdessä. Myös harjoituksia seuraavan Puck Buren ja Mattias Lemmingin välillä tuntuu kuohahtelevan.
Ensi-ilta onnistuu kuitenkin loistavasti, kukaan ei vaan aavista, ettei seuraava näytös ala hyvin yhden esiintyjän puuttuessa.

Luin nyt ensimmäistä kertaa Maria Langia. Langin kirjoista sanotaan, että ne ovat Agatha Christien kaltaisia dekkareita, mutta omasta mielestäni Kuoleman aariassa ei ollut oikeastaa paljoakaan samaa, kuin Christiessä. Alku vaikuttaa mielenkiintoiselta. Henkilöitä esitellään melko tarkasti ja ajattelin, että tämän takia olisi helppo sitten myöhemmin alkaa arvailemaan rikoksen tekijää ja loppuratkaisua. Kun rikos lopulta tapahtui, oli kirjaa enää melko vähän jäljellä, eikä minulle tämä kirja tarjonnut seurattavia johtolankoja. Ratkaisu tapahtui nopeasti ja oikeastaan vain Christer Wijkin omassa päässä. Olin hieman pettynyt tähän, mutta täytyy myöhemmin lukea, joku toinen Langin kirja, jos se vaikka antaisi myönteisemmän kuvan.
Kirjan alussa on henkilöluettolo, joista en ole koskaan oikein tykännyt, sillä kyllähän noihin henkilöihin ehtii perehtyä kirjassa ihan tarpeeksi.

Omaksi lempihahmokseni nousi ujo laulaja Daga  Fors. Puck Bure ja Christer Wijk ovat tärkeitä henkilöitä monissa Langin kirjoissa, joten heihin tulen varmasti törmäämään uudestaan, kun Langia taas luen.
Loppuratkaisu ei ollut mitenkään järisyttävän yllättävä, sillä muut vaihtoehdot olisit olleet melko ennalta-arvattavia.
Joten ei tämä kirja mielestäni Christien tasolle yllä, mutta oli se silti mukavan nopea, helppo ja varmasti hyvä kirja päiville, jolloin ei jaksa paljoa miettiä.


Kuoleman aaria (Se, Döden pä dig väntar, 1995)
Gummerus, 
Suom. Ritva Huhtala
s.248
Kannen suunnittelu: Susanna Koivuneva
Sivujen 7 ja 8 kuvat: Kai Hornung

torstai 13. kesäkuuta 2013

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe


16-vuotias Hazel sairastaa parantumatonta syöpää ja on onnekas saadessaan hieman lisäaikaa. Hazel tapaa syöpäsairaiden nuorten tukiryhmässä täydellisen yksijalkaisen 17-vuotiaan pojan Augustuksen. He tutustuvat ja heidän välilleen kehittyy vahva side. Hazel ei haluaisi Augustuksen rakastuvan itseensä, koska tietää kuolevansa ja jätttävänsä jälkeensä suurta surua. Tunteille ei kuitenkaan voi mitään ja pian kukoistaakin rakkaus heidän välillään. Sairauksistaan huolimatta nuoret pääsevät Hollantiin etsimään vastauksia lempikirjansa kirjoittajalta, joka niin hyvin tuntuu kirjassaan pystyvän samaistumaan Hazelin ongelmiin.

Kävin todella pitkästä aikaa kirjastossa, koska halusin lukea tämän John Greenin kirjan, jota kovasti on hehkutettu. Yhdysvalloissa kirja on ollut suuri menestys ja on ollut New York Timesin bestseller-listalla 53 viikkoa.
En odottanut kirjalta kovin paljon. En tiedä mistä mahtoi johtua. Ehkä noista kannen pikku enkeleistä ja muutenkin niin kovin sekalaisesta kuvasta, vaikka eihän kansi kerro tarinan hyvyydestä, oli minulla silti pieni ennakkoluulo...
Kirjaa vähänmatkaa luettuani katosi kuitenkin tälläinen käsitys. Todella pian minulle selvisi, että kirja taitaa oikeasti olla aika hyvä. Green kirjoittaa kauniisti ja koskettavasti kahden syöpäsairaan rakkaustarinan. Unohtamatta tietenkään muita aivan loistavia hahmoja. Itku oli lähellä todella monessa kohdassa ja päällimäisenä tunteenä kirjaa lukiessani oli haikeus, vaikka hahmot jaksavatkin olla positiivisia. Varsinkin kohdissa, jossa mietittiin esimerkiksi musiikkia kuunnellessa, ettei joku kuolleista ystävistä saanut ikinä kuulla tätä kappaletta tai lukea jotain kirjaa jne.
Tähtiin kirjoitettu virhe jää varmasti mieleeen aika pitkäksi aikaa ja olen iloinen tästä uudesta tuttavuudesta, jota suosittelen teille muillekkin.


Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault in Our Stars, 2012)
WSOY, 2013
suom. Helene Butzow
s.338
Kansi: Sofia Scheutz Desing

maanantai 10. kesäkuuta 2013

F.M. Dostojevski: Rikos ja rangaistus


Raskolnikov on nuori rahapulasta kärsivä mies. Hän asuu pienessä synkässä kopperossa ja hautoo mielessään rikosta, jonka aikoo toteuttaa voidakseen elää paremmin ja olla parempi. Raskolnikov murhaa vanhan ilkeän tavaroita panttaavan eukon ja menee sekaisin. Mukaansa hän ei loppujenlopuksi saa ryöstettyä kovinkaan paljon.
Tarina sijoittuu Pietarin pölyisille ja kerjäläisten täyttämille kaduille, jossa Raskolnikov pohtii mitä hänen tulisi tehdä ja miten jatkaa elämäänsä.

En yleensä suunnittele itselleni mitään lukulistaa, mutta päätin aikaisemmin, että luen kesälomalla jonkun klassikon. Sainkin joku aika sitten lahjaksi Rikos ja rangaistus -kirjan ja päätin lukea sen näin kesän alkuun.

Rikos ja rangaistus sisälsi hyvin paljon pohdintaa. Esimerkiksi siitä oliko Raskolnikovin tekemä murha rikos, vaikka omasta mielestään siitä oli vain hyötyä ihmisille. Kirjassa kerrotaankin monen hahmon mielipide asiasta ja mitä heidän mielestään Raskolnikovin kannattaisi tehdä. Entä korvaako monet hyvät teot, joita kirjan aikana hänen kerrotaan tehneen ja joita hän tekee, hänen yhden pahan teon, josta myös monille seurasi hyvää?
Rasnikolnikovin ahdistus välittyi selvästi lukiessa. Dostojevski on kirjoittanut hänen hahmonsa loistavasti. Hänen itsekseen puheleva, arvaamaton ja houraileva luonne oli milenkiintoinen. Välillä pidin hahmosta, mutta välillä hänen tympeä ja jopa törkeä käytös ärsytti. Hyvin oli Dostojevski kirjan muutkin hahmot kirjoittanut. Muita tärkeitä hahmoja olivat Raskolnikovin perhe, ystävä sekä yksi poliisi, jonka selitykset olivat yleensä hyvin tarkkoja. Kirjassa tutustuttiin niin köyhiin kuin rikkaisiinkin ihmisiin.
Jos tätä alatte lukemaan niin kannattaa varata jonkin verran aikaa lukemiseen, eikä lukea ihan pikkuisissa pätkissä, sillä yksi kohtaus kannattaa mielestäni lukea kerralla, jotta idea hahmottuu kunnolla. :)

Rikos ja rangaistus (Prestuplenije i nakazanije, 1866)
Otava, 2008
Suom.Olli Kuukasjärvi
s.689
Kannen suunnittelu: Timo Numminen

torstai 6. kesäkuuta 2013

Carlos Ruiz Zafon: Taivasten vanki


Vuonna 1957 joulun alla Semperen ja pojan kirjakauppaan astuu uhkaavan oloinen muukalainen. Mies vaatii saada ostaa yhden kaupan kalleimmista kirjoista. Mies jättää kirjan Danielille, jotta tämä voisi toimittaa sen eteenpäin. Miehen lähdettyä Daniel lukee kirjan omistuskirjoituksen. Fermin Romero de Torresille, joka palasi kuolleiden joukosta ja jolla on avain tulevaisuuteen. Danielin mielenkiinto herää. Minkälaista salaisuutta hänen ystävänsä Fermin pitää itsellään?

Taivasten vanki on kolmas Ruiz Zafonin Barcelonaan ja unehdettujen kirjojen hautausmaan ympärille sijoittuva kirja. Tässä paljastui paljon uusia asioita Fermin Romero de Torresista, mutta myös Danielin äidistä Isabellasta. Taivasten vanki sitoo yhteen Tuulen varjon ja Enkelipelin tarinoita ja salaisuuksia.
Uusiakin hahmoja kirjaan toki ilmestyi. Näistä mielenkiintoisimpina kauppaan astellut muukalainen ja ilkeä vankilan johtaja Mauricio Valls. Lempihahmoni voisi olla, Fermin Romero de Torres tai David Martin. Molemmat ovat todella kiinnostavia hahmoja, joilla ideoita riittää.
Taivasten vanki oli mielestäni huomattavasti kevyempi, kuin aijemmat osat, mutta edelleen aivan loistava. Ruiz Zafon luo satumaisia todenmukaisia ympäristöjä lukijoilleen. Ruiz Zafon nousi lempikirjailijakseni jo Tuulen varjoa lukiessani, eikä ole vieläkään vaihtunut. 
Kirjoja ei ole pakko lukea järjestyksessä, mutta minä luin ja minusta se on hyvä niin. Taivasten vangissa heräsi taas uusia salaisuuksien alkuja, joita varmasti selviää myöhemmin, kun sarjaan on tarkoitus tulla vielä neljäs osa. Odotan jo nyt jännityksellä mitä tuo tuo tullessaan.
Niille jotka Ruiz Zafonia eivät ole vielä lainkaan lukeneet, suosittelen todella. Voisin ylistää näitä kirjoja vaikka kuinka paljon, sillä parempiin en ole vielä törmännyt. Tässä sarjassa on sitä jotain. Loistava juoni kaikkine salaisuuksineen upeasti kirjoitettuna.


Taivasten vanki (El prisionero del cielo, 2011)
Otava, 2012
suom. Antero Tittula
s.332

perjantai 31. toukokuuta 2013

Hannu Salama: Juhannustanssit


Ihmiset maalta ja kaupungista kerääntyvät viettämään juhannusta tansseihin. Kokkoa poltetaan, viinaa juodaan, naisia tanssitetaan ja teppeluitakin syntyy. Juhannustansseissa on monta henkilöä, joiden tekemisiä ja ajatuksia kirjassa seurataan. Monenlaisia suhdesotkuja, entisiä heiloja ja vanhoja riitoja paljastuu. Kessäyössä ehtii sattua ja tapahtua monenlaista.
Juonesta en tämän enempää paljastele, kun selviää muuten hiukan liikaa kirjan sisällöstä.

Äidinkielentunnilla meille puhuttiin Juhannustansseista ja sen aikoinaan Jumalan pilkasta nostattamasta kohusta ja kiinnostuin toki kohukirjan lukemaan.
Aloittaessani lukemaan Juhannustansseja meni hetken ennen kuin pääsin perille kuka on kuka ja kuka seurustelee kenenkin kanssa. Suomalaisia perusnimiä meinaan sateli kokoajan lisää ja välillä henkilöitä puhuteltiin etunimellä, kun taas välillä käytettiin sukunimeä. Aika nopeasti kuitenkin nimet sain järjestettyä ja lukemisestakin tuli mukavampaa, kun tiesi edes kenestä puhutaan. :D
Tämä oli nopeasti luettu, sopiva kirja näin kesähelteille. Muutamia mielenkiintoisia ja jopa surullisia kohtauksia kirjasta löytyy, vaikka aika monen kirjan hahmolta ne surullisimmatkin tapahtumat menee aika kevyesti viinahuurussa. Lempihahmoa ei löytynyt laisinkaan, vaikka monenlaista sakkia kirjasta löytyykin. Jotenkin vaan yksikään hahmoista ei ollut minun mieleeni. Johtunee siitä, ettei kirja ole mikään kullanhohtoinen satutarina täydellisistä ihmisistä, vaan ronski kertomus Suomen juhannuksesta känniääliöineen. Jos kesälukemista vielä etsiskelee, niin kannattaa tämäkin lukaista, vaikka sopivasti juhannuksena.


Juhannustanssit
Otava, 1964
s.245
Päällys: Markku Reunanen

tiistai 28. toukokuuta 2013

Carlos Ruiz Zafon: Enkelipeli


Enkelipeli kertoo nuoren kirjailijan David Martinin jännittävästä ja salaperäisestä elämästä Barcelonassa. David saa enkelisinetillä suljetun kirjeen tuntemattomalta kustantajalta. Kustantaja tuntuu tietävän paljon Davidista ja lupaa tehdä tästä rikkaan ja kuolemattoman. David päättää suostua tehtyyn tarjoukseen ja lupaa kirjoittaa kustantajalle tämän pyytämän kirjan. Davitin alkaessa kirjoittamaan kirjaa hänelle selviää kummallisia ja pelottavia asiota ja hänen epäluulonsa kustantajaa kohtaan kasvaa. David alkaa selvittää juttua, jossa monia ihmisiä kuolee ja jossa ihmisiin on vaikea luottaa.

Zafonin aikaisemmin kirjoittama Tuulen varjo on ollut jo jonkin aikaa lempikirjani ja odotin innolla, että pääsen lukemaan tämän. Hieman jännitti voisiko Enkelipeli yltää läheskään yhtä hyväksi kirjaksi, kuin Tuulen varjo. Tämä oli mielestäni aivan yhtä loistava, kuin edeltäjänsäkin.  Zafon on onnistunut tekemään tästäkin kirjasta todella mystisen, jännittävän ja koukuttavan.
 Kirja on täynnä salaisuuksia, sumuisia synkkiä päiviä, juonittelevia ihmisiä, surullisia rakkaustarinoita ja ystävyyttä. Tarina kulkee kuitenkin koko ajan kirjojen ja kirjailijoiden keskellä.
 Enkelipeli sijoittuu Tuulen varjosta tutuille Barcelonan kaduille. Myös unohdettujen kirjojen hautausmaa löytyy tarinasta sokkeloisine kirjalabyrintteineen ja vanhan vartijansa kanssa.
Kirja on ajoittain todella surullinen ja siihen on helppo eläytyä. Zafon kirjoittaa todella elävästi ja mystiset Barcelonan kadut on helppo kuvitella silmiensä eteen.
Tarina sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle. Kirja on täynnä hyvin kuvailtuja mielenkiintoisia henkilöitä, jotka kantavat monenlaisia tarinoita mukanaan, joita lukijalle paljastetaan kirjan edetessä. Loppua kohden lempihahmokseni nousi Isabella, joka aluksi ärsytti minua aika paljon, mutta muuttui hyvin erilaiseksi ihmiseksi kirjan edetessä.
Todella pidin tästä kirjasta enkä olisi halunnut sen loppuvan ollenkaan. Onneksi on kuitenkin vielä kolmaskin, tosin huomattavasti lyhyempi kirja tähän "sarjaan" ja sen joskus myöhemmin otan luettavaksi.


Enkelipeli (El juego del angel, 2008)
Otava, 2009
suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen
s.607
Päällyksen suunnittelu: Piia Aho

torstai 16. toukokuuta 2013

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus


Idän pikajunassa on vuodenaikaan nähden todella paljon ihmisiä. Salapoliisi Hercule Poirot mahtuu kuitenkin mukaan ja matka alkaa. Poirot on matkalla selvittämään jotakin rikosta, mutta matka keskeytyy, kun juna jää jumiin lumikinoksiin. Aamun koittaessa yhdestä huoneesta löydetään murhattu mies. Poirotilla on loistavaa aikaa selvittää rikosta, joka vaikuttaa hänestä hyvin mielenkiintoiselta, kun epäiltyjäkin on monia. Kaikenlisäksi junan työtekijöille olisi suureksi avuksi jos perille päästyään murhaajan voisi ilmoittaa heti, eikä muita viranomaisia tarvitsisi enää sotkea kuvioon.

Idän pikajunan arvoitus on tunnetuimpia Christien kirjoja, joten päätin lukaista sen. Christien kirjoissa on ihana vanhan ajan tunnelma ja yhteiskuntaluokittelu on selkeää. Se näkyy mielestäni tässä kirjassa vielä selkeämmin, kuin aikaisemmissa lukemissani Christieissä. Esimerkiksi murhatun huoneesta löydetyn nenäliinan omistaja oli helpompi selvittää, kun vain harvoilla olisi voinut olla sellainen nenäliina.
Kirja oli kyllä todella hyvä ja loppuratkaisu yllättävä. En osannut epäillä mitään sellaista, vaikka paljon kaikenlaista pähkäilinkin kirjaa lukiessani. Epäiltyjä on aika monta, erilaisista yhteisuntaluokista ja kansallisuuksista, joten ehtii arvailla monenlaisia loppuratkaisuja ennen kirjan loppua. Vihjeitä tulee myös paljon ja ne ovat loistavasti keksitty. Christie osasi hommansa dekkareita kirjoittaessa.
Kirjassa on luku jokaisen epäillyn kuulustelusta, joten kaikkien asioihin päästään hyvin käsiksi. Tapahtumat sijoittuvat lähes koko kirjan ajan Idän pikajunaan, josta yksikään epäilty ei olisi voinut poistua lumen vuoksi.
Vieläkään en ole lukenut yhtään neiti Marple -kirjaa, joten en voi verrata kumpi on enemmän minun mieleeni rikosten selvittämisessä.
Poirot on tuttu myös televisiosta, mutta en ole yhtäkään sellaista elokuvaa jaksanut loppuun asti katsoa, koska minusta ne ei ole yhtään niin mielenkiintoisia, kuin Christien kirjat. Pieni viiksekäs Poirot on kuitenkin helppo kuvitella juuri sellaiseksi elokuvissa näkyväksi hahmoksi.


Idän pikajunan arvoitus (Murder on the orient express, 1937)
WSOY, 1975
suom. Leena Karro
s.217

maanantai 6. toukokuuta 2013

Annina Holmberg: Kaiku


Kaiku kertoo taiteilijaperheestä tyttären silmin. Tyttären elämään mahtuu muuttoja paikasta toiseen vanhempien teatterityön mukana, isän ongelmat alkoholin kanssa, sekä poliittiset ristiriidat. Tytär puolustaa vanhempiaan läpi lapsuutensa ja nuoruutensa, vasta aikuisena hän ymmärtää todellisuuden paremmin.
Lapsena hän lukee paljon nuorten kirjoja ja valitsee esikuvikseen täydellisiä äitihahmoja, jollainen hän itse haluaa olla omille lapsilleen. Todellisuudessa se ei vaan aina ole yhtä helppoa.

Kirjan alussa miettisin monesti pitäiskö vain vaihtaa kirjaa ja lukea jotain ihan muuta, kun Kaiku vaikutti alusta jotenkin tekotaiteelliselta. Myöhemmin ei sellaista fiilistä enää kuitenkaan tullut, joten luin loppuun asti.
Kirjassa oli hyvin vahvoja aiheita, kuten alkoholismi, mutta en minä tästä mitenkään syvällistä vaikutusta saanut vaikka kirja olikin ihan mukava. Kirjan tarina loikkii eri vuosikymmenillä. Välillä kerrotaan tyttären lapsuudesta ja nuoruudesta ja välillä hypätään aikuisuuteen puhumaan äitiydestä ja muusta. Tälläinen tyyli sopi loistavasta Kaikuun.
Hahmoista oikeastaan vain tyttäreen perehdytään kunnolla, muut hahmot nähdään vain tyttären ajatuksien ja mietteiden kautta ja heistä selviää vain vähä asioita. Tyttären nimeä ei kirjassa mainita lainkaan ja tästä taisi alunperin tulla se minun tekotaiteellinen ajatus, vaikka kai se voi olla mielenkiintoakin herättävä asia.
Kaiku oli kuitenkin nopeasti luettu ja siitä jäi hyvä fiilis joten ei muuta kuin muutkin lukemaan. :D
Itse en huomannut Holmbergin tuotanto listassa mitään mitä heti haluaisin lukea, että jos en satu törmäämään johonkin hänen mielenkiintoiseen kirjaan, jää Holmbergin muut teokset lukematta.


Kaiku
Gummerus, 2009
s.224
Päällys: Elina Warsta

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Outi Alm: Hemingwayn naiset


Hemingwayn naiset kertoo Maijasta, eronneesta kirjastonhoitajasta ja Kaisasta joka on jo iäkkäämpi paljon elämää nähnyt nainen. He tapaavat toisensa Kaisan kotitalon edessä, kun Maijaa heikottaa ja pian he ystävystyvät. Heitä yhdistää kirjallisuus ja kysymykset vanhenemisesta. Heidän keskustelunsa pyörivät suurimmaksi osaksi vanhenemisen ja Hemingwayn ympärillä.

Hemingwayn naiset oli mukaansatempaava kirja ja luinkin sen todella nopeasti. Maijan ja Kaisan keskustelut olivat kirjoitettu niin, että kummankin mielipiteet nousivat todella vahvasti esille. Vaikka Maija olikin hahmona hieman alistuva, tulivat hänenkin mielipiteet loppua kohden selkeämmiksi. Kirjassa ei erityistä juonta ollut, vaan se eteni erilaisten keskusteluiden ja ajatusten mukana. Keskusteluiden välillä tapahtui pieniä asioita, jotka eivät vaikuttaneet kovinkaan erityisiltä tai tärkeiltä.
 Lopun tapahtumissa olisin toivonutkin hieman laajempaa kerrontaa, kun tapahtui kuitenkin suuri asia, niin se tuntui hieman liian nopeasti käsitellyltä. Myös Hemingwayhin liittyvä asia kirjassa voisi edetä jotenkin edes pidemmälle. Muutama muukin omituinen nopeasti mainittu asia jäi häiritsemään, kun odottaa, että asia selviäisi myöhemmin, muttei asiaan enää palatakaan ollenkaan.
Kaisan ja Maijan lisäksi kirjan hahmoihin kuuluu Kaisan naapuri, kirjaston työntekijöitä, sekä muutamia sukulaisia. Heihin ei kuitenkaan keskitytä erityisemmin, muuta kuin muutamissa keskusteluissa.

En ole lukenut yhtään Hemingwayn kirjaa, mutta tämän kirjan luettuani tekee taas mieli kokeilla jossain vaiheessa lukaista yksi. Joistain Hemingwayhin liittyvistä keskusteluistakin olisi voinut saada enemmän irti jos olisi ollut lukenut hänen kirjojaan, mutta ei se haitannut lukemista yhtään vaikken ollutkaan.


Hemingwayn naiset
Gummerus, 2007
s.264
Kansi: Jenni Noponen

lauantai 27. huhtikuuta 2013

David Nicholls: Sinä päivänä


Sinä päivänä kertoo kahden nuoren varttumisesta aikuisiksi. Emma Morley on 22 -vuotias. Hän haluaa olla rohkea ja saada aikaan jotain tärkeää. Dexter Mayhew on 23-vuotias. Hän haluaa elää täysillä hauskaa ja menevää elämää ilman hankaluuksia. He viettävät yhdessä yön jutellen tulevaisuudesta ajatellen etteivät enää tule näkemään toisiaan yön jälkeen. Heistä tulee kuitenkin ystäviä ja kahdessakymmenessä vuodessa ehtii tapahtumaan monenlaista. Heidän välillään on niin välirikkoja kuin rakkauden roihuakin.

Minua hiukan kauhistutti alkaa lukemaan tätä kirjaa, kun joku aika sitten luin Melissa Bankin Täydellisen jutun joka kertoo myös vanhenemisesta, eikä se ollut mielestäni kovinkaan hyvä. Onneksi uskallauduin kokeilemaan, sillä tämä oli täysin erilainen ja viihdyttävä kirja.

Juoni vaikutti kauhean ennalta arvattavalta, niin kuin se tavallaan olikin jos ei ihan viimisiä tapahtumia huomioida, koska ne tulivat suurena yllätyksenä ainakin minulle. Juonta tärkeämpää kirjassa kuitenki olivat hahmot ja heidän ajatuksensa elämästä ja vanhenemisesta. Emma ja Dexter olivat niin mielenkiintoisia ja räiskyviä persoonia, että kirjan jaksoi lukea vaivattomasti. Heidän yhteiset keskustelut olivat hauskan viihdyttävää lempeää irvailua, jota luki mielellään.
Surullinenkin juoni oli ajoittain ja tuli sellainen fiilis ettei näin voi käydä. Koko kirjan ajan odotti, että saavuttavatko Dexter ja Emma elämässään sen onnen josta puhuivat kirjan alussa. Mitään super romanttisia kohtauksia kirjasta ei löydy, vaikka se kertookin rakkaudesta.
Uutta lempikirjaa tästä ei tule, mutta kuitenkin kaikenkaikkiaan hyvä kirja, joka kannatti lukaista.

Sinä päivänä (One Day, 2009)
Otava, 2011
suom.Sauli Santikko
s.507
Kansi: Craig Ward

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä


Cannien järkytys on suuri, kun naistenlehden sivulta paljastuu hänen entisen miesystävän Bruce Gubermanin kirjoittama juttu "Elämää XL-kokoisen naisen kanssa". Cannie ymmärtää heti, että juttu kertoo hänestä ja raivostuu Brucelle julkisesta nöyryyttämisestä. Toivuttuaan suurimmasta järkytyksestä Cannien alkaa miettimään tekikö virheen ehdottaessaan taukoa Brucen kanssa ja tahtoo tämän takaisin. Cannien elämässä alkaa tapahtumaan todella suuria muutoksia, joista kaikki ei ole helppoja.

     Empäs kerro kirjasta tuon tarkemmin tällä kertaa, että säilyy kaikki nuo suuret tapahtumat yllätyksenä. Minä pidän chick litistä kovasti ja tämä kirja oli mielestäni aivan loistava. Tavallisen iloisen meiningin lisäksi kirjassa oli muutamia todella surullisia kohtia ja vakaviakin aiheita. Päähenkilö Cannie oli hauska ja nokkela. Hänen ajatuksensa kulkee todella paljon painonsa ympärillä, eikä sitä helpota Brucen kirjoittama lehtijuttu. Cannieta kuvaillaan todella mielenkiintoisesti, joka innostaa kirjan lukemisessa. Muut kirjan hahmot esitellään aika pintapuolisesti, mutta joukosta löytyy värikästä porukkaa, lesbo äidistä, laihdutuspiirin hauskoihin jäseniin.
       Kirjan loppu ei yllättänyt, vaan oli aika ennalta arvattava, vaikka loppupuolella olikin jännitystä, että jos sittenkin tapahtuisi toisin kuin oli ajatellut. Juoni on todella tapahtuma rikasta ja chick litin tapaan todella yliampuvia tapahtumia löytyy paljon, mutta juuri siksi näistä pidän. :D
Kirja etenee sujuvasti ja sitä voisi lukea aina vaan lisää. Suosittelen kokeilemaan.


Hyvä sängyssä (Good in Bed, 2001)
Otava, 2002
suom. Terhi Leskinen
s.524
kansi: Jenni Noponen

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ros Asquith: Skitsot veke



 Letty Chubb on todella huolestunut 15-vuotias tyttö. Häntä huolestuttaa kaikki horoskoopeista ydinaseisiin. Skitsot veke kirjassa Letty on kerännyt kaikki häntä huolestuttavat asiat aakkosjärjestykseen ja kertoo vinkkejä miten asiasta murehtimisen voisi saada loppumaan tai miksi hän itse asiaa murehtii.

 Skitsot veke on tarkoitettu nuoremmille lukijoille, mutta koska sain tämän pikkuveljeltäni lahjaksi niin täytyihän se lukea. :D 
Kirjassa on nuorien huolia todellakin laidasta laitaan hyvin monipuolisesti. Kirja on kuvitettu viihdyttävillä kuvilla, joten varsinainen tekstiosuus jää vielä lyhyemmäksi. Teksti on kirjoitettu vapaamuotoisesti ja varmasti nuorille hauskalta kuulostavalla tavalla. Kirja on vuodelta -92, joten sieltä löytyy sanoja joita nuoret eivät nykyään välttämättä enää kaikkia käytä.
Aakkosellisen murheiden selityksen lisäksi kirjassa on lyhyitä lukuja Lettyn elämästä, vaikka hän kertookin itsestään koko ajan myös selityksien lomassa. Kaikki aiheet eivät ehkä nuorimpia kiinnosta, esimerkiksi kehitysmaiden velkataakka jää helposti kutkuttavampien ja arkisempien aiheiden varjoon.


Skitsot veke (I Was a Teenage Worrier, 1992)
WSOY, 1994
suom. Pirkko Biström
s.247
Kuvittanut: Ros Asquith

lauantai 30. maaliskuuta 2013

E. L. James: Fifty shades -sidottu


Kokematon opiskelijatyttö Anastasia päätyy haastattelemaan tunnettua miljonääriä Grey Enterprises Holdings Inc. -yhtiön toimitusjohtajaa herra Greytä. Myöhemmin he tapaavat uudestaan ja heidän välilleen syttyy kiihko. Asia on kuitenkin monimutkainen. Herra Grey on salaperäinen ja vaitonainen asioistaan, kun Anastasia taas vaatii kuulla kaiken Greyn taustoista. Greyllä on myös erityiset mieltymykset seksiin, eikä hän halua seurustella. Anastasia haluaa kuitenkin kokeilla peloistaan huolimatta Greyn ehdotuksia.

 noniin tässä tälläinen kohuttu kirja (minulta kyllä jääneet melkeen huomaamatta) :D Kuulin tästä kirjasta yhdeltä kaveriltani, joka halusi tämän lukea. Kuulosti senverran mielenkiintoiselta, että piti minunkin heti lukea.
Aloitan nyt sitten seksikohtauksia ympäröivästä juonesta ja tekstistä. Minusta se oli aika yksitoikkoista, samat asiat ja tuntemukset pyörivät edestakaisin läpi koko kirjan. Poikkeus on toki tässäkin asiassa. Nimittäin Anastasian ja Greyn väliset sähköpostiviestit poikkesivat hauskasti muusta tekstistä ja tekivät juonesta mielenkiintoisen ja hauskan. Yksitoikkoisuudestaan huolimatta kirja koukutti, eikä tuottanut ongelmia lukea loppuun asti. 
Itse seksikohtaukset jotka kirjassa olivat hyvin tärkeässä roolissa, olivat hyvin kirjoitettuja, mutta melko epätodellisia. Epätodellisia ne mielestäni olivat liiallisen täydellisyyden takia. Tätä osasin kyllä odottaakkin, sillä eihän täysin todenmukainen seksi olisi niin houkuttavaa. Kohtaukset olivat siis hyvin samantapaisia, kuin mikä tahansa elokuvan seksikohtaus. 
Hahmoja kirjassa ei ollut mitenkään mieletöntä määrää, eikä kaikkiin kiinnitetty erityisin paljon huomiota. Lempi hahmoni oli Anastasia, joka oli hyvin oman päänsä mukaan kulkeva ja vahva nainen, joka mietti asioita ennen niihin ryntäämistä.
Kirjan loppu yllätti minut täysin ja nyt vaan odottelen, että myöhemmin pääsen lukemaan muutkin sarjan osat. Todellakin menee nekin luettavaksi, sen verran koukuttavaa luettavaa oli tämäkin kirja. Odotan innolla millaisiin käänteisiin seuraavassa osassa päästään. Suosittelen aikuisille lukijoille, joita pieni yksitoikkoisuus ei haittaa, sillä on kuitenkin mielenkiintoinen kirja. :)


Fifty shades -sidottu (Fifty Shades of Grey, 2011)
Otava, 2012
suom. Riie Heikkilä
s.584

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Suzanne Collins: Nälkäpeli -Matkijanärhi


 Katniss Everdeenin kotivyöhyke 12 on poltettu maantasalle ja suurin osa asukkaista sen mukana. Vain muutama onnekas ehti pelastautua ja päästä vyöhykkeelle 13 turvaan. Vyöhyke 13 johtaa vastarinta liikettä ja yrittää saada Katnissia sen keulakuvaksi: matkijanärheksi. Katnissin on päätettävä rohkaiseeko hän kaikkia vyöhykkeitä kapinaan Capitolia vastaan. Tuleva sota voisi kuitenkin tuhota kaiken Katnissille vähänkään tärkeän joten päätös on vaikea. Toisaaltaan Peeta on kadoksissa ja odottaa pelastusta, jonka Katniss voisi tarjota.

Luin viimeinkin Nälkäpeli trilogian viimeisen osan, Matkijänärhen. Tätä kirjaa olen odottanut pitkään, sillä ensimmäiset osat olivat mielestäni loistavia. Odotukseni palkittiin, sillä tämäkin oli todella hyvä kirja. Jännitys todellakin tiivistyy tässä viimeisessä kirjassa, eikä lukemista malttaisi millään lopettaa. Juoni etenee vauhdikkaasti, joten ratkaisuja ei tarvitse kauaa odottaa. Juoni on täynnä ihmisten raakuutta ja verisiä taistelu kohtauksia kiehtovasti kirjoitettuna. Kirjan sankarit joutuvat kokemaan vielä kamalampia asioita, kuin aikaisemmissa kirjoissa. Kirjassa onkin muutama todella surullinen kohtaus, joita en olisi osannut odottaa.
Tätä kirjaa lukiessa ainakin oma mielikuvitukseni lähtee lentoon ja päähän syntyy helposti kuvia Capitolista ja vyöhykkeistä.
Jos kirjasta jotain miinusta pitää etsiä, on se varmaan muutamat kirjoitusvirheet, joita tästä painoksesta ainakin löytyi, mutta sehän ei häiritse lukemistani millään tavalla, eikä huononna kirjaa.
Suosittelen koko Nälkäpeli sarjaa kaikille joita aihe edes hieman kiinnostaa.

Aikaisemmin ilmestyneet osat Nälkäpeli ja Vihan liekit.


Nälkäpeli, Matkijänärhi (Mockingjay, 2010)
WSOY, 2010
suom. Helene Butzow
s.362

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tuija Lehtinen: Kulkurilinnut


Serkukset Tuire ja Laura lentelevät ympäri maailmaa vapaina, asettumattaan aloilleen. Heidän yhteyden pitonsa tapahtuu suurimmaksi osaksi kirjein ja kortein. Yhtenä päivänä Tuire saa Lauralta kasan kirjeitä jotka pistävät hänet miettimään onko Lauralla kaikki hyvin. Laura kertoo myös rakastuneensa korviaan myöten. Tuire kysyy perheeltään mitä mieltä he ovat asiasta, mutta saa vastaukseksi vain tokaisuja, että tuollainen Laura aina on.
Tuirea kuitenkin epäilyttää joten hän päättää lähteä Suomeen tarkistamaan asian. Suomeen päästyään Tuire huomaa, että Laura on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Tuire alkaa keräämään johtolankoja ja selvittämään serkkunsa kohtaloa.

Luin Kulkurilinnut tälläisestä Rakasta minua kirjasta, jossa on kolme Tuija Lehtisen kirjaa. Juoni on samantapainen kuin Katri Mannisen Loma Losissa kirjassa, mutta kuitenkin hyvin erilainen. Kummassakin etsitään liikkuvaista kadoksissa olevaa ystävää.
Kulkurilinut on hyvin rauhallinen kirja, vauhdikkaita kohtauksia ei tainnut olla tai ei ainakaan muistu yhtäkään mieleen. Kirjaa lukiessa tuli todella mukava fiilis, vaikkei tapahtumat olleetkaan mitenkään huisia. Fiiliksen aiheutti luultavasti juuri rauhallinen kerronta ja mukavat henkilöhahmot. Hahmoja kirjassa oli monenlaisia, mikä olikin kirjan ainut monipuolisuuden tuoja. Tapahtumat eivät välttämättä olleet yksitoikkoisia, mutta itselleni tuli sellainen olo, kun oikein mikään tapahtuma ei erityisesti korostu tarinasta. Olihan kirjassa toki muutama kutkuttava tapahtuma.

Vaikka tämä esittely ei kuulosta paljoa siltä, että kirjasta olisin erityisemmin pitänyt, on tarkoitukseni lukea jatkossakin Tuija Lehtisen kirjoja. Koska minusta on mukava lukea välillä tämäntyylistä tekstiä, jossa ei tapahdu niin paljoa mitään täysin mahdottoman tuntuista, vaan asiat kuulostavat edes jotenkin jokapäiväiseltä ja uskottavalta. Onhan tämä tavallaan todella viihdyttävä kirja, vaikka onkin mielestäni hieman vaisu.
Erilaisia suhteita kirjasta löytyi monta mielenkiintoista. Niiden ympärillä juoni aika paljon pyörikin.


Kulkurilinnut
Otava, 1987
s.261

torstai 28. helmikuuta 2013

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut


Kymmenen hyvin erinlaista toisilleen tuntematonta henkilöä saa kutsun Neekerisaarelle. Saaresta on puhuttu julkisuudessa hyvin paljon, joten kaikki vieraat ovat innoissaan lähdössä matkaan. Salaperäiset kutsut lähettänyt isäntä ei kuitenkaan ole saapunut saarelle ja vieraat ovat kummissaan.
Ruokailuhuoneen pöydälle on aseteltu kymmenen posliinipatsasta, jotka alkavat yksi kerrallaan katoamaan samaan tahtiin kuin vieraita kuolee. Vieraat ovat kauhuissaan ja epäilevät toisiaan. Heillä ei ole mahdollisuutta päästä pois saarelta ja ainoana vihjeenä tulevasta on lastenloru, jota murhaaja tuntuu seuraavan hyvin tarkkaan.

Eikä yksikään pelastunut oli hyvin erilainen kirja kuin odotin. Olen aiemmin lukenut vain yhden Christien kirjan: Vaarallinen talo ja odotin jotakin saman kaltaista. Tämä oli kuitenkin mielestäni jännittävämpi ja vauhdikkaampi. Ymmärrän miksi niin monet tästä pitävät. Tätä lukiessa saa jännittää alusta loppuun saakka syyllistä. Jännitävän kirjasta tekee tunne, ettei saarelta pääse pois ja että syyllinen voi olla kuka tahansa saareen asukkaista, tai joku ulkopuolinen henkilö.
Vaikka kirja onkin hieman vanhempi on se todella nopeaa ja helppoa luettavaa. Tietysti eroavaisuuksia nykyiseen hetkeen huomaa esimerkiksi palvelijoista joita saarelle on kutsuttu. Pidän itse kovasti tälläisestä vanhempaan aikaan sijoittuvasta tekstistä.
Paikkoja ei kuvailtu hirveämmin, muttei se ollut mielestäni tarpeenkaan, koska käsityksen saaresta pystyi muodostamaan todella vähäiselläkin kerronnalla. Henkilöistäkin kerrottiin kevyesti, mutta paremmin selvyyteen pääsi heidän ajatuksiensa kautta.
Kannattaa lukea minä ainakin tykkäsin todella paljon. :)


Eikä yksikään pelastunut, (And Then There Were None/Ten Little Niggers, 1939)
1.-4. painokset ilmestyivät nykyisellä nimellä
5.-22. painokset julkaistiin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa
WSOY, 1940
suom. Helka Varho
s.299
Päällys: Marjaana Virta