perjantai 16. joulukuuta 2022

Martin Widmark: Ruusun salaisuus

 

Stefan ja hänen isänsä viettävät joulua Ruotsissa vuonna 1918. 12-vuotiaan Stefanin joulu ei todellakaan ole iloinen, sillä hänen äitinsä on kuollut. Stefan haluaa löytää vastauksen mieltään painaviin kysymyksiin. Niinpä hän päätyy lukemaan salaa isänsä kirjeen, jonka äiti on juuri ennen kuolemaansa lähettänyt tälle. Stefan löytääkin kirjeestä jotakin hyvin mielenkiintoista, joka johdattaa hänet hieman lähemmäs vastauksia, mutta ratkaistakseen koko jutun, on Stefanin tutkittava asioita vielä paljon enemmän. Pian hän onkin keskellä pelottavaa seikkailua, jossa joku seuraa häntä pahat mielessään. 
"Stefan epäröi. Hänestä tuntui kuin hän olisi salakuunnellut keskustelua, jota ei ollut tarkoitettu hänen korvilleen. Hän työnsi kirjeen takaisin kuoreen, mutta vetäisi sen saman tien uudestaan esiin."s.29
Ruusun salaisuus on nopeatempoinen lapsille ja nuorille suunnattu jännittävä mysteeritarina. 
Kirjan rakenne muodostuu hienosti tekstin ja kuvien yhdistelmästä. Välillä tarina etenee hieman jopa sarjakuvamaisesti puhekuplien avulla, vaikka pääosin kuitenkin perinteiemmällä kirjoituksella. Näiden lisäksi löytyy myös kirjeitä, jotka ovat kirjoitettu kuin vanhalle kirjepaperille kaunokirjoituksella. En tiedä kuinka helppo lasten on nykyään lukea kaunoa, kun tuollaista tyyliä ei ainakaan enää edes opeteta koulussa, mutta omaan lukemiseen tuo ei ongelmia tuonut.

Kirja onkin täynnä juuri tuollaisia kirjeiden kaltaisia kauniita yksityiskohtia, jotka tekevät kirjasta minulle hyvin mieluisan. Muutkin Ola Skogängin kuvat onnistuvat luomaan juuri oikeanlaista tunnelmaa kirjaan. 

Pidin kovasti kirjan vauhdikkaasta tarinasta, jossa seikkailua riitti. Tarinaan oli keksitty kiinnostavia yksityiskohtia ja kirjan päähenkilö joutuikin selvittämään mysteerin toisensa perään saadakseen äitinsä salaisuudet selville. Kirjan alku oli hyvin surumielinen ja synkkä, ja tuo surullisempi vire jatkui läpi kirjan. Mikään hyvän mielen tarina Stefanin yksinäinen hyytävinä pakkaspäivinä tehty seikkailu ei siis ole. Mutta sen sijaan se on koukuttava, kaunis ja jännittävä. Tekstiäkään ei ole kovin paljoa, joten tämän jännittävän kirjan pariin voisi uppoutua vähemmänkin lukeva lapsi, joka kaipaa nopeatempoista tarinaa.


Ruusun salaisuus, (I rosens mitt, 2017)
Tammi, 2018
Kuvat: Ola Skogäng
Suom. Outi Menna
s.128

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti